Jotkut ihmiset uskovat yhä vielä niin, että Raamatun kirjoitukset ovat Jumalan Sana siten, että jokainen sana ja kirjain on Jumalan itsensä kirjoittama (kokonaan Pyhän Hengen vaikutusta), vaikka hän onkin käyttänyt välikappaleena ihmisen kättä kirjoittaessaan Raamatun (ohjannut kirjoittajan kättä jopa vastoin kirjoittajan tahtoa). Näin ollen Raamatussa ei ole yhtään virhettä: ei sanoissa, ei kirjaimissa eikä sanomassa. Tämä koskee erityisesti Raamatun alkukielisiä käsikirjoituksia, mutta tiettyyn rajaan asti myös käännöksiä. Käännöksissä voi olla kuitenkin virheitä, joten täysin virheetöntä ja puhdasta Jumalan sanaa ovat vain heprean, araeman ja kreikankieliset Jumalan itsensä suoraan puhumat tai vaikuttamat alkuperäiset sanat ennen kuin ne kopioitiin Raamattuun.
Monet kristityt uskovat siten, että Jumala on vaikuttanut Raamatun kirjoitusten syntymiseen antamalla sanaansa kirjoittajille ja profeetoille, mutta hän ei ole vaikuttanut jokaisen sanan ja kirjaimen syntyä, niin että kirjoituksissa on sekä inhimillistä että jumalallista ainesta. Inhimillistä ainesta ovat ihmisten kerronta ja historiallisten asioiden kuvaus; jumalallista ainesta ovat Raamatun ilmestykset ja profetiat sekä ne sanat, jotka Jumala on puhunut joko suoraan (Isä taivaasta) tai palvelijoidensa profeettojen ja Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Vain jälkimmäiset ovat puhdasta Jumalan sanaa, mutta ihmisten kerronta ja Raamatun sisältämä historian kirjoitus eivät ole sitä.
Ateistit ja monet agnostikot ovat sitä mieltä, että Raamatussa ei ole mitään Jumalan vaikuttamaa sanomaa eikä se ole Jumalan sanaa, koska Jumalan olemassaolosta ei ole mitään todisteita eikä hän ole sen vuoksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä olemassa: sen vuoksi ei ole mahdollista, että Jumala olisi puhunut jotakin ja hänen sanansa olisi talletettu ylös johonkin vanhaan kirjoituskokoelmaan.
Jotkut agnostismiini kallellaan olevat ihmiset ja deistit ja joidenkin ei-kristillisten uskontojen edustajat voivat ajatella Raamatun pitävän sisällään mahdollisesti jotakin yliluonnollista, mutta onko se kaiken luoneen Jumalan puhetta vai jotakin muuta: sitä ei voida varmuudella sanoa tai tietää. Raamattua osittain Jumalan puheena pitäviä ihmisiä on sekä nimeltään kristittyjen että myös muiden uskontojen kannattajien joukossa.
Tämän alustuksen jälkeen on syytä siirtyä tutkimaan joitakin Raamatun ja siihen kirjaimellisesti Jumalan Sanana uskovien ongelmakohtia. Etsivä ja tutkisteleva mieli suhtautuu tyynen rauhallisesti näihin asioihin ja totuutta rakastava sielu pitää totena vain sen, minkä voi riittävän suurella todennäköisyydellä todeksi ymmärtää. Usko ei ole silloin sokeaa vaan tutkivaa ja etsivää, niin että se ei ole vakio vaan muuttuu uskovan saadessa lisää ymmärrystä järjellisen asioiden tarkan harkinnan kautta.
Raamattuun uskovien ongelmakohtia
37
444
Vastaukset
Jos Raamattu olisi sanasta sanaan Jumalan puhetta ihmisille ja ihmiset voisivat pelastua vai sen kuulemisen/lukemisen kautta, niin miksi Jumala antoi "Raamatun" ensin vain muutamille ihmisille ja heillekin vain muutaman sanan kerrallaan?
Miksi Jumala ei antanut edes vanhan liiton pyhiä kirjoituksia muille kuin Israelin kansalle?
Jos nuo "pyhät kirjoitukset" ja niiden totena pitäminen olisivat pelastumisen ehto, niin miksi ihmeessä Jumala ei antanut niitä kirjoituksia kaikille kansoille?- omalehmä
>>Miksi Jumala ei antanut edes vanhan liiton pyhiä kirjoituksia muille kuin Israelin kansalle? >>
Onhan niitä pyhiä kirjoituksia "annettu" kaikille kansoille, joilla on kirjoituskieli ja niille joilla ei ole, suullinen perinne. Meistä, jotka olemme kasvaneet ja kasvatettu parituhatvuotiseen juutalais-kristilliseen kulttuuriin, Raamattu vain tuntuu oikeammin pyhiltä kirjoituksilta kuin muiden kulttuurien pyhät kirjoitukset.
Kuvitellaanpa, että vaikkapa meidän Kalevalaamme opetettaisiin ja siihen uskottaisiin muutama vuosituhat niin sen kuluttua lukuisat kalevalauskovaiset olisivat valmiita vannomaan, uskonsa mukaan, maailman syntyneen sotkan munasta ja Väinämöisen laulaneen Joukahaisen suohon suolivyöstään.
Kuinka monta Jumalan sanaa tarvitaan sielun pelastumiseen? Me tiedämme sen, että Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet vähän kerrallaan monen eri kirjoittajan toimesta. Missä vaiheessa Raamatun kirjoitusten totena pitäminen tuli pelastumisen ehdoksi?
Kuinka suuri osa Raamatun kirjoituksista tulee pitää totena, jotta voisi pelastua?
Miten tämä korreloi niiden ihmisten kanssa, jotka elivät ennen Raamatun syntyä tai eivät ole koskaan kuulleet mitään Raamatusta?"Kuinka suuri osa Raamatun kirjoituksista tulee pitää totena, jotta voisi pelastua? "
Riittää, että uskoo Jeesuksen, Jumalan Pojan ja itsekin Jumalan. tulleen ihmiseksi ja sovittaneen ristinkuolemallaan meidän syntimme sekä nousseen ylös kuolleista.
"9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." 12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."" (Roomalaiskirje 10:9-13)
"Miten tämä korreloi niiden ihmisten kanssa, jotka elivät ennen Raamatun syntyä tai eivät ole koskaan kuulleet mitään Raamatusta?"
Tähänkin löytyy vastaus Roomalaiskirjeestä:
"12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. 14 Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. 15 Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. 16 Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi." (Room. 2:12-16)
Eli heidät tuomitaan tämän perusteella ymmärtääkseni sydämensä asenteen. sen hyvyyden mukaan.Tipale kirjoitti:
"Kuinka suuri osa Raamatun kirjoituksista tulee pitää totena, jotta voisi pelastua? "
Riittää, että uskoo Jeesuksen, Jumalan Pojan ja itsekin Jumalan. tulleen ihmiseksi ja sovittaneen ristinkuolemallaan meidän syntimme sekä nousseen ylös kuolleista.
"9 Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. 11 Kirjoituksissa sanotaan: "Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään." 12 Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."" (Roomalaiskirje 10:9-13)
"Miten tämä korreloi niiden ihmisten kanssa, jotka elivät ennen Raamatun syntyä tai eivät ole koskaan kuulleet mitään Raamatusta?"
Tähänkin löytyy vastaus Roomalaiskirjeestä:
"12 Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla. 13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. 14 Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. 15 Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. 16 Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmätkin salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi." (Room. 2:12-16)
Eli heidät tuomitaan tämän perusteella ymmärtääkseni sydämensä asenteen. sen hyvyyden mukaan.Room. 2:12-16 mukaan pakanoiden ei ole tarvinnut pitää totena evankeliumia tai muutakaan Raamattua (Vanhaa testamenttia) voidakseen pelastua. Mikä merkitys Raamatun kirjoituksilla on silloin heidän pelastumisensa kannalta?
- uskoeiuskonto
a-theist kirjoitti:
Room. 2:12-16 mukaan pakanoiden ei ole tarvinnut pitää totena evankeliumia tai muutakaan Raamattua (Vanhaa testamenttia) voidakseen pelastua. Mikä merkitys Raamatun kirjoituksilla on silloin heidän pelastumisensa kannalta?
Tuon Raamatun ilmoituksen mukaan 'lain vaatimukset on kirjoitettu heidän sydämiinsä', joten heidän uskonsa perustuu siihe, että he kuuntelevat ja toimivat tuon omantunnon 'äänen' mukaan eli sen tiedon mukaan, jonka Jumala on heidän sydämiinsä pannut. Niin he elämällä todistavat uskovatko he sitä Jumalan 'ääntä', josta heidän omatuntonsa puhuu vai pilkkaavatko he sitä ja tekevät vastoin omantuntonsa antamaa kehoitusta (tietoa hyvästä ja pahasta).
Ne jotka eivät siis ole koskaan kuulleet evankeliumia, tuomitaan sen mukaan, ovatko he eläneet omantuntonsa mukaan vai vastoin omaatuntoansa.
En usko, että ihminen, joka tappaa toisen ihmisen, tekee sen tuntematta, että se on väärin!
Samoin väärin kohdeltu ihminen hyvin herkästi tajuaa, että häntä kohtaan on toimittu tai tehty väärin! Kumpainenkin asia todistaa että ihmiselle on sisään rakennettu tieto oikeasta ja väärästä.
Lapsikin luonnostaan oppii käsittämään, että kun hän vie toiselta lelun ja tuo toinen lapsi alkaa itkeä, että hän teki väärin tuota toista kohtaan. - markku.lievonen
uskoeiuskonto kirjoitti:
Tuon Raamatun ilmoituksen mukaan 'lain vaatimukset on kirjoitettu heidän sydämiinsä', joten heidän uskonsa perustuu siihe, että he kuuntelevat ja toimivat tuon omantunnon 'äänen' mukaan eli sen tiedon mukaan, jonka Jumala on heidän sydämiinsä pannut. Niin he elämällä todistavat uskovatko he sitä Jumalan 'ääntä', josta heidän omatuntonsa puhuu vai pilkkaavatko he sitä ja tekevät vastoin omantuntonsa antamaa kehoitusta (tietoa hyvästä ja pahasta).
Ne jotka eivät siis ole koskaan kuulleet evankeliumia, tuomitaan sen mukaan, ovatko he eläneet omantuntonsa mukaan vai vastoin omaatuntoansa.
En usko, että ihminen, joka tappaa toisen ihmisen, tekee sen tuntematta, että se on väärin!
Samoin väärin kohdeltu ihminen hyvin herkästi tajuaa, että häntä kohtaan on toimittu tai tehty väärin! Kumpainenkin asia todistaa että ihmiselle on sisään rakennettu tieto oikeasta ja väärästä.
Lapsikin luonnostaan oppii käsittämään, että kun hän vie toiselta lelun ja tuo toinen lapsi alkaa itkeä, että hän teki väärin tuota toista kohtaan.>>Ne jotka eivät siis ole koskaan kuulleet evankeliumia, tuomitaan sen mukaan, ovatko he eläneet omantuntonsa mukaan vai vastoin omaatuntoansa.<<
Tuo on ehdottomasti totta, mutta erikoisen tärkeää on myös tuoda esille, miten nämäkin ihmiset tuomitaan Jeesuksen Kristuksen kautta
16. sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Siis tuo lohdullinen asia jäi pois mielikuvastasi.
- Eenokki12
Raamattu on historiaa, tarpeellista tietoa ihmisille. Mutta Raamatun tarkoitus on saattaa ihmisiä autuaaksi etteivät joutuisi kadotukseen. Huonokin Raamatunkäännös, minkä avulla ihminen voi tulla uskoon on hyväksi ihmisille. Jumala ei tutki Raamatunkäännöksiä pilkkuja ja pisteitä ja asiayhteyksiä tarkaten vaikka jo Raamatun kirjoittajille Hän on korjannut monissa kohdin. Jumalan tarkoitus on myös opettaa uskoville Raamattua ulkoa ja sisältä siksi ei ole tarkattava pilkkuun ja pisteeseen. Joitakin kohtia löytyy joita Jumala ei tahdo ilmoittaa, antaen niiden olla enigmaattisia, myöhempää tutkimusta varten. Tämä näin vajavaisesti kerrottuna.
- saviseutulainen
...
3. Miten kristitty suhtautuu Raamattuun?
Raamatun ydin on Jeesus Kristus. Jos otat Jeesuksen pois Raamatusta, mitä siitä jää jäljelle? Ei mitään! Raamattu on Jumalan sanaa siksi, että se "antaa minulle Jeesuksen Kristuksen kirkkaana ja puhtaana" (Luther). Juuri tämän kirjan sanoissa kohtaamme Jeesuksen Kristuksen.
Jumala ei ole antanut vain Raamatun kirjan muodossa tietoa itsestään ja jäänyt itse tuonpuoleisuuteen, taivaaseen. Jumala itse tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh 1:14). Jeesus on Jumalan oma Sana. Hän on Raamatun keskus, sen Kuningas ja Herra. Hän sitoo Vanhan ja Uuden testamentin toisiinsa.
Jeesus Kristus on siis Raamatun varsinainen sisältö. "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta" (Apt 10:43). "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään" (Joh 20:31).
Raamattu Jumalan sanana ei ole vain historiallinen asiakirjakokoelma, vielä vähemmän ihmisten sepittämä tarukokoelma. Se on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki on myös ohjannut pitkän ajan kuluessa Raamatun kirjoitusten muotoutumista nykyiseksi kokoelmaksi.
Raamattu on luonteeltaan yliluonnollinen ja ihmeenomainen. Kuitenkin Jumalan puhe ja toiminta sekä ihmisten suorittama kirjoittaminen ja tallentaminen ovat Raamatussa yhdistyneet ainutlaatuisella tavalla. Raamattu onkin samaan aikaan jumalallinen ja inhimillinen, ei vain jumalallinen tai vain inhimillinen. Jumalallista ja inhimillistä Raamatussa ei voi irrottaa eikä erottaa toisistaan. Niiden välille jää aina jännitys.
Jumala on siis toiminut inhimillisessä historiassa ja antanut ilmoituksensa inhimillisellä kielellä. Siksi Raamatussa näkyy kirjoittajien persoonallisuus ja kirjoittamisajankohdan historiallinen tilanne. Raamattu on ymmärrettävä sen kirjoittamisajan taustasta käsin. Siksi tarvitaan myös Raamatun historiallista tutkimusta.
Raamattu on Jumalan sanallinen ja varsinainen ilmoitus koko ihmiskunnalle. Jumalan itsensä antamana sanana se on side, jolla Jumala liittää ihmisen itseensä. Raamatun sana on rikkoutuneen Jumala-yhteyden korjaamisen edellytys. Jumala itse on sitoutunut tähän sanaansa ja siksi myös täyttää siinä olevat lupauksensa.
Pyhä Henki puhuu ihmiselle tämän sanan kautta. Hän synnyttää uskon.
...
( Olavi Peltola )
Vanha ja Uuden testamentin asiakirjat ovat kristityn uskon ehdoton auktoriteetti. saviseutulainen kirjoitti:

Vanha ja Uuden testamentin asiakirjat ovat kristityn uskon ehdoton auktoriteetti.Voisitko vastata omin sanoin esille tulleihin kysymyksiin ja asioihin? Se paljastaisi lukijoille sen, mitä itse asioista ajattelet, jos yleensä pystyt käsittelemään mielessäsi näin vaikeita asioita ottaaksesi niihin kantaa.
- markku.lievonen
a-theist kirjoitti:
Voisitko vastata omin sanoin esille tulleihin kysymyksiin ja asioihin? Se paljastaisi lukijoille sen, mitä itse asioista ajattelet, jos yleensä pystyt käsittelemään mielessäsi näin vaikeita asioita ottaaksesi niihin kantaa.
Niimpä, olla sanan tekijä,- eikä ainoastaan kuulija,- pettäen itsensä.
Jumala tunnettiin Israelissa vanhan liiton aikana nimellä "Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala". Tämä siitä syystä, että Jumala oli ilmestynyt lähettämänsä enkelin muodossa ja kautta näille patriarkoille. Kenelläkään näistä patriarkoista ei ollut Raamattua, koska sitä ei ollut vielä kirjoitettu. Siitä huolimatta Aabrahamia sanotaan "uskon isäksi". Mikä merkitys oli siis Raamatun kirjoituksilla Aabrahamin uskon syntymiseen ja sielun pelastukseen? Jos Iisak ja Jaakob ovat Aabrahamin kera ottamassa vastaan Israelin poisnukkuneet lapset juutalaisten uskomusten mukaan, niin mikä merkitys oli Raamatun kirjoituksilla heidän sielujensa pelastumisessa?
Mistä lähtien Raamatun kirjoitusten totena pitäminen on ollut ehto sielujen pelastumiselle?- markku.lievonen
>>Kenelläkään näistä patriarkoista ei ollut Raamattua, koska sitä ei ollut vielä kirjoitettu. Siitä huolimatta Aabrahamia sanotaan "uskon isäksi". Mikä merkitys oli siis Raamatun kirjoituksilla Aabrahamin uskon syntymiseen ja sielun pelastukseen? <<
Niin, uskon JUMALAN ilmestyneen Aabrahamille, niin voimakkaasti, että hän tiesi ja uskoi kenestä on kysymys. Siis uskoi kaiken mitä JUMALA puhui ja opetti hänelle. Siis Raamatun ilmoituksilla ei ole mitään tekemistä hänen uskoonsa. Raamattuun taas on tiedostettu Aabrahamin uskoon liittyvät asiat.
Niin, koko Raamattuhan on syntynyt tapahtuneiden asioiden ja tilanteiden johdosta. On siis tiedote ihmiskunnalle.
Siis asioiden tiedottaminen on eri käsite kuin usko. Tämän päivän uskonnolline ihminen on mennyt niiiiiiiiin harhaan kuin voi mennäkkin eli sokeutunut täysin kuka on uskon tekijä / aikaan saaja ihmisessä. Siis kuka saa ihmisen uskomaan Raamatun ilmoituksiin? Taas Raamatun ilmoituksia voi tiedostaa ateistikin,- jos / kun paneutuu lukemaan Raamattua.
Niin, näkymätön JUMALA,- joka ilmestyi Aabrahamillekkin on taho, joka tekee ihmiseen uskon. Usko tosin tulee Kristuksen sanan kautta,- siis tiedostaminen,- mutta tekijä on näkymätön JUMALA. markku.lievonen kirjoitti:
>>Kenelläkään näistä patriarkoista ei ollut Raamattua, koska sitä ei ollut vielä kirjoitettu. Siitä huolimatta Aabrahamia sanotaan "uskon isäksi". Mikä merkitys oli siis Raamatun kirjoituksilla Aabrahamin uskon syntymiseen ja sielun pelastukseen? <<
Niin, uskon JUMALAN ilmestyneen Aabrahamille, niin voimakkaasti, että hän tiesi ja uskoi kenestä on kysymys. Siis uskoi kaiken mitä JUMALA puhui ja opetti hänelle. Siis Raamatun ilmoituksilla ei ole mitään tekemistä hänen uskoonsa. Raamattuun taas on tiedostettu Aabrahamin uskoon liittyvät asiat.
Niin, koko Raamattuhan on syntynyt tapahtuneiden asioiden ja tilanteiden johdosta. On siis tiedote ihmiskunnalle.
Siis asioiden tiedottaminen on eri käsite kuin usko. Tämän päivän uskonnolline ihminen on mennyt niiiiiiiiin harhaan kuin voi mennäkkin eli sokeutunut täysin kuka on uskon tekijä / aikaan saaja ihmisessä. Siis kuka saa ihmisen uskomaan Raamatun ilmoituksiin? Taas Raamatun ilmoituksia voi tiedostaa ateistikin,- jos / kun paneutuu lukemaan Raamattua.
Niin, näkymätön JUMALA,- joka ilmestyi Aabrahamillekkin on taho, joka tekee ihmiseen uskon. Usko tosin tulee Kristuksen sanan kautta,- siis tiedostaminen,- mutta tekijä on näkymätön JUMALA.Oliko se Jumala näkymätön vai näkyvä, joka ilmestyi Aabrahamille?
Apostolien teot:
7:2 Stefanus sanoi: "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa! Kirkkauden Jumala ilmestyi meidän isällemme Aabrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennenkuin hän oli asettunut asumaan Harraniin,
1.Mooseksen kirja:
12:1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
12:2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
12:3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."
12:4 Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.
12:5 Ja Abram otti vaimonsa Saarain ja veljensä pojan Lootin sekä kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa, ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan.
1.Mooseksen kirja:
18:1 Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
18:2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan
18:3 ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse.
Sanan "Herra" vastine hepreankielessä on "Jahve", jota käytetään Jumalasta (kaiken luojasta ja kaikkivaltiaasta korkeimmasta Jumalasta). Tämä "Herra" (Jahve) ilmestyi Aabrahamille toistuvasti ja häntä sanotaan Raamatussa "Herraksi Jumalaksi" (Jahve Adonaj). Tämä samainen "Jumala" ilmestyi Moosekselle ja antoi lain Israelille. (2Moos 3 jne. )
2.Mooseksen kirja:
6:1 Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä faraolle teen; sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät, ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa."
6:2 Ja Jumala puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: "Minä olen Herra.
6:3 Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Tämä "Jumala" joka oli ilmestynyt ensin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, ilmestyi näkyvässä muodossa (Jahven enkelinä) Moosekselle ja teki itsensä tiettäväksi nimellä "Jahve", mutta vaikka Jahve ei ollut tehnyt itseään aiemmin tiettäväksi nimellä Jahve, niin siitä huolimatta "valitut" olivat huutaneet hänen (Jahve) nimeään avuksi jo "alusta" asti (1Moos 4:26) ja hänet tunnetaan sillä nimellä jo jakeesta 1Moos 2:4 lähtien.
Hihhuleille nämä asiat eivät tuota mitään ongelmaa, koska heidät on aivopesty pitämään totena mitä ikinä Raamatussa sanotaan.- markku.lievonen
a-theist kirjoitti:
Oliko se Jumala näkymätön vai näkyvä, joka ilmestyi Aabrahamille?

Hihhuleille nämä asiat eivät tuota mitään ongelmaa, koska heidät on aivopesty pitämään totena mitä ikinä Raamatussa sanotaan.>>Oliko se Jumala näkymätön vai näkyvä, joka ilmestyi Aabrahamille?<<
Kuten Raamatussa on ilmoitettukin, niin kukaan ihminen ei milloinkaan ole JUMALAA nähnyt ja liittyy juuri olemukseensa.
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Kun sanotaan; JUMALA ilmestyi tai puhui, niin tämä tapahtuu aina jonkun KAUTTA. Siis näkymätöntä ei voi nähdä, mutta taas näkymättömän toimintatavan voidaan jo ymmärtää.
Esim. Jeesukseen liittyvä käsite; JUMALA meidän kanssamme, niin tulee juuri siitä, miten JUMALA oli Jeesuksessa ja toimi ja puhui Jeesuksen KAUTTA. markku.lievonen kirjoitti:
>>Oliko se Jumala näkymätön vai näkyvä, joka ilmestyi Aabrahamille?<<
Kuten Raamatussa on ilmoitettukin, niin kukaan ihminen ei milloinkaan ole JUMALAA nähnyt ja liittyy juuri olemukseensa.
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Kun sanotaan; JUMALA ilmestyi tai puhui, niin tämä tapahtuu aina jonkun KAUTTA. Siis näkymätöntä ei voi nähdä, mutta taas näkymättömän toimintatavan voidaan jo ymmärtää.
Esim. Jeesukseen liittyvä käsite; JUMALA meidän kanssamme, niin tulee juuri siitä, miten JUMALA oli Jeesuksessa ja toimi ja puhui Jeesuksen KAUTTA.Pointtini tässä on se, että kun "kirkkauden Jumala" (Apt 7:2) ilmestyi Aabrahamille ja Iisakille ja Jaakobille ja sitten myös Moosekselle, niin se "Jumala" oli näkyväinen olento ja itse asiassa "Jahven enkeli" (2Moos 3:1ss.) sen sijaan, että hän olisi ollut itse "kaikkivaltias kaiken luonut Jumala", jollaisena Jehovan todistajat, areiolaiset ja kolmiyhteiseen jumalaan uskovat tätä kyseistä henkiolentoa pitävät. Näkymätön Jumala puhui sen enkelin kautta aivan niin kuin puhui profeettojen ja apostolien ja oman poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Se, että Jahven enkeliä ja Herraa Jeesusta Kristusta kutsutaan Raamatussa "Jumalaksi" ja "Jahveksi" ja "Herraksi Jumalaksi" ei siis todista sitä, että kyseessä olisi se ainoa kaiken luonut kaikkivaltias Jumala, joka on Raamatun mukaan näkymätön henki eikä kukaan ole häntä koskaan nähnyt eikä voi häntä nähdä.
- markku.lievonen
a-theist kirjoitti:
Oliko se Jumala näkymätön vai näkyvä, joka ilmestyi Aabrahamille?
Apostolien teot:
7:2 Stefanus sanoi: "Miehet, veljet ja isät, kuulkaa! Kirkkauden Jumala ilmestyi meidän isällemme Aabrahamille hänen ollessaan Mesopotamiassa, ennenkuin hän oli asettunut asumaan Harraniin,
1.Mooseksen kirja:
12:1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
12:2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
12:3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."
12:4 Niin Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut, ja Loot meni hänen kanssansa. Abram oli Harranista lähtiessänsä seitsemänkymmenen viiden vuoden vanha.
12:5 Ja Abram otti vaimonsa Saarain ja veljensä pojan Lootin sekä kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa, ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan.
1.Mooseksen kirja:
18:1 Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan.
18:2 Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan
18:3 ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse.
Sanan "Herra" vastine hepreankielessä on "Jahve", jota käytetään Jumalasta (kaiken luojasta ja kaikkivaltiaasta korkeimmasta Jumalasta). Tämä "Herra" (Jahve) ilmestyi Aabrahamille toistuvasti ja häntä sanotaan Raamatussa "Herraksi Jumalaksi" (Jahve Adonaj). Tämä samainen "Jumala" ilmestyi Moosekselle ja antoi lain Israelille. (2Moos 3 jne. )
2.Mooseksen kirja:
6:1 Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Nyt saat nähdä, mitä minä faraolle teen; sillä väkevän käden pakottamana hän on päästävä heidät, ja väkevän käden pakottamana hän on ajava heidät maastansa."
6:2 Ja Jumala puhui Moosekselle ja sanoi hänelle: "Minä olen Herra.
6:3 Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana', mutta nimelläni 'Herra' en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Tämä "Jumala" joka oli ilmestynyt ensin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, ilmestyi näkyvässä muodossa (Jahven enkelinä) Moosekselle ja teki itsensä tiettäväksi nimellä "Jahve", mutta vaikka Jahve ei ollut tehnyt itseään aiemmin tiettäväksi nimellä Jahve, niin siitä huolimatta "valitut" olivat huutaneet hänen (Jahve) nimeään avuksi jo "alusta" asti (1Moos 4:26) ja hänet tunnetaan sillä nimellä jo jakeesta 1Moos 2:4 lähtien.
Hihhuleille nämä asiat eivät tuota mitään ongelmaa, koska heidät on aivopesty pitämään totena mitä ikinä Raamatussa sanotaan.Niin, tuosta Herra sanasta. Vanhan testamentin puolella, jona aikana JUMALA toimi ainoastaan kansansa Israelin parissa, niin JUMALA oli Herra kansalleen.
Mutta, kun JUMALA kääntyi meidän pakanoiden puoleen, niin tämä sama JUMALA teki Nasaretin Jeesuksesta Kristuksen ja HERRAN ;
36. Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että JUMALA on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
Liittyen juuri siihen, miten pelasti ihmisen Jeesuksen KAUTTA ja antaessaan vallan tämän toteuttamiseen.
Uuden testamentin synnyn ja jo Jeesuksen Kristuksen kuolleista heräämisen jälkeen on pidetty sielujen pelastumisen ehtona sitä, että pidetään totena evankeliumi, jonka mukaan Isä Jumala on herättänyt kuolleista Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen kirjoitusten mukaan kolmantena päivänä. Vaikka tämän asian totena pitämistä on pidetty sielujen pelastumisen ehtona, niin Jeesuksen valitsemat apostolit eivät sitä "uskoneet" (eivät pitäneet totena) ennen kuin näkivät Jeesuksen ylösnousseena. Miten voisi olla reilua muita ihmisiä kohtaan vaatia heitä pitämään totena sellainen asia, jota he eivät ole itse omin silmin nähneet, kun apostolien ei tarvinnut sitä asiaa edes totena pitää ennen kuin näkivät? Eikö tässä ole asetettu ihmiset eri asemaan pelastuksen suhteen?
Vanhan liiton aikana ei pidetty totena Jeesuksen Kristuksen kuolleista heräämistä, koska hän ei ollut silloin vielä syntynyt ihmiseksi eikä noussut ylös kuolleista. Pitikö siis vanhan liiton aikana ja sitä ennen eläneiden ihmisten pitää totena Jeesuksen Kristuksen evankeliumi voidakseen pelastua vai ei? Jos evankeliumin totena pitäminen on sielujen pelastumisen ehto, niin eikö tässäkin ole kohdeltu ihmisiä eriarvoisesti, koska toisten ei tarvinnut pitää sitä totena voidakseen pelastua, mutta toisten täytyy se totena pitää, jotta he voivat pelastua?
- capiche
Vanhan liiton aikana kuolleet saivat mahdollisuuden pelastukseen silloin kun Kristus saarnasi ristinkuolemansa jälkeen kolmen päivän ajan tuonelassa oleville sieluille.
1 Piet 3:
18Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.
19 Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.
- uskoeiuskonto
Usko ei ole Raamatun asioiden totena pitämistä. Raamatun evankeliumin julistus vie ihmisen siihen etsintään, että hän haluaa päästä Jumalan yhteyteen. Kun ihminen pyytää päästä Jumalan yhteyteen eli tulee Kristuksen luokse ja haluaa ja pyytää päästä Jeesuksen omaksi, niin silloin Jumala uudestisynnyttää ihmisen ja se ei ole totena pitämistä, vaan Jumalan ihmeteko ihmisessä, jossa Kristus tulee asumaan ihmisen sydämeen ja Pyhä Henki tulee oppaaksi ohjaamaan hänen elämäänsä siitä eteenpäin.
Uskonto voidaan siis valita itse, mutta uskoa ei voida valita. Usko on siis Jumalan ihmeteko ihmisessä, joka annetaan sille, joka haluaa tulla Jumalan lapseksi Kristuksen ristin työn kautta ja ymmärtää tulle ristin luo siksi, ettei ole muuta mahdollisuutta päästä Jumalan lapseksi.
Omavalintaisia uskontoja maailma on täynnä, niitä on tuhansia, mutta niillä ei ole arvoa iankaikkisuusmielessä. Ne ovat vain tämän elämän harrastuksia ja ehkä viihdykkeitä ja ajankulua.
Vanhan Testamentin pyhät uskoivat Jumalan lupaukseen siitä, että hän voi heidät pelastaa takaisin karkoituksesta Jumalan yhteyteen, se riitti ja Jumala antoi heille armon ja pelastuksen."Usko ei ole Raamatun asioiden totena pitämistä."
Vaikka "usko" ei ole pelkästään Raamatun asioiden totena pitämistä, niin evankeliumin julistuksessa on totena pitämisellä hyvin keskeinen merkitys. Jos nimittäin uskot, että Isä Jumala on herättänyt kuolleista hänen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen ja kadut syntejäsi sekä käännyt pois pahuudestasi, niin saat syntisi anteeksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja hänen uhrinsa tuoman sovituksen ansiosta. Jos sen sijaan et pidä totena evankeliumia, mutta kadut syntejäsi ja käännyt pois pahuudestasi, niin et saa ainakaan Raamatun lupausten mukaan syntejäsi anteeksi, koska et ole "uskonut" evankeliumia. Evankeliumin sanoman totena pitäminen on siten Raamatun itsensä mukaan syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehto.
Usko ei silti ole pelkästään totena pitämistä vaan Raamatun kielten ja erityisesti koinee kreikan tuntijat sanovat verbin "uskoa" (pisteuoo) tarkoittavan mm. seuraavia asioita:
pitää totena
luottaa
riippua kiinni
olla uskollinen
https://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=G4100&t=KJV
Vaikka "uskolla" on monta eri merkitystä, niin evankeliumin totena pitämisellä on Uuden testamentin kirjoitusten mukaan sellainen vaikutus, että se johtaa syntien anteeksisaamiseen ja sielun pelastumiseen (esim. Apt 10, jonka mukaan hurskaat miehet saivat syntinsä anteeksi ja pelastuivat vasta sen jälkeen, kun olivat kuulleet evankeliumin ja pitäneet sitä totena)."Vanhan Testamentin pyhät uskoivat Jumalan lupaukseen siitä, että hän voi heidät pelastaa takaisin karkoituksesta Jumalan yhteyteen, se riitti ja Jumala antoi heille armon ja pelastuksen."
Minä sotkin välillä kirjoituksissani "vanhan liiton" ja "Vanhan testamentin" toisiinsa, joten saat minulta anteeksi sen, että kirjoitit taitamattomasti. Vanhassa testamentissa on muitakin "pyhiä" kuin vain ne, jotka karkoitettiin Israelista ja Juudasta pakanakansojen sekaan.
Aabraham, Iisak ja Jaakob ovat Israelin kantaisiä, joita ei karkoitettu pois omasta maastaan niin kuin Israel, jonka pohjoisen osan valtasi ensin Assyria ja eteläisen osan myöhemmin Babylon, joiden kansojen joukkoon israelilaiset karkoitettiin. Tämä oli ennustettu pyhissä kirjoituksissa jo etukäteen samoin kuin se, että Israel oli palaava takaisin omaan maahansa aikojen lopulla, mutta Israel on elävä luopumuksessa Herran Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen asti. Näin Raamatussa on ennustettu.- uskoeiuskonto
a-theist kirjoitti:
"Vanhan Testamentin pyhät uskoivat Jumalan lupaukseen siitä, että hän voi heidät pelastaa takaisin karkoituksesta Jumalan yhteyteen, se riitti ja Jumala antoi heille armon ja pelastuksen."
Minä sotkin välillä kirjoituksissani "vanhan liiton" ja "Vanhan testamentin" toisiinsa, joten saat minulta anteeksi sen, että kirjoitit taitamattomasti. Vanhassa testamentissa on muitakin "pyhiä" kuin vain ne, jotka karkoitettiin Israelista ja Juudasta pakanakansojen sekaan.
Aabraham, Iisak ja Jaakob ovat Israelin kantaisiä, joita ei karkoitettu pois omasta maastaan niin kuin Israel, jonka pohjoisen osan valtasi ensin Assyria ja eteläisen osan myöhemmin Babylon, joiden kansojen joukkoon israelilaiset karkoitettiin. Tämä oli ennustettu pyhissä kirjoituksissa jo etukäteen samoin kuin se, että Israel oli palaava takaisin omaan maahansa aikojen lopulla, mutta Israel on elävä luopumuksessa Herran Jeesuksen Kristuksen toiseen tulemukseen asti. Näin Raamatussa on ennustettu.Adamin lankeemuksessa ihminen karkoitettiin Jumalan yhteydestä. Siitä karkoituksesta puhuin.
Sitä Jumalan yhteyttä etsivät Abel, Nooa ja monet muut, jotka vielä tunsivat ihmisen tarinan. Uskon kautta he sitä tavoittelivat ja tuo usko toi tuon yhteyden takaisin.
1. Moos. 5:24
Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois
Raamatun evankeliumin sana synnyttää toivon, että ihminen lähtee etsimään pelastusta, mutta sillä totena pitämisellä ei pelastuta, eikä se anna syntejä anteeksi; vasta kun tuo totena pitäminen vie ihmisen Kristuksen luo, jonka edessä pyytää syntejään anteeksi ja haluaa Kristuksen tulevan sydämeensä, vasta silloin Jumala tekee ihmisessä ihmeen, uudestisynnyttää ihmisen Jumalan lapseksi ja lahjoittaa sen uskon, että olet pelastettu ja syntisi on anteeksi annettu ja olet Jumalan lapsi ja olet päässyt takaisin Jumalan yhteyteen.
Omat uskomukset ja totena pitämiset eivät siis auta - tarvitaan Jumalan ihme! - capiche
a-theist kirjoitti:
"Usko ei ole Raamatun asioiden totena pitämistä."
Vaikka "usko" ei ole pelkästään Raamatun asioiden totena pitämistä, niin evankeliumin julistuksessa on totena pitämisellä hyvin keskeinen merkitys. Jos nimittäin uskot, että Isä Jumala on herättänyt kuolleista hänen Poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen ja kadut syntejäsi sekä käännyt pois pahuudestasi, niin saat syntisi anteeksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja hänen uhrinsa tuoman sovituksen ansiosta. Jos sen sijaan et pidä totena evankeliumia, mutta kadut syntejäsi ja käännyt pois pahuudestasi, niin et saa ainakaan Raamatun lupausten mukaan syntejäsi anteeksi, koska et ole "uskonut" evankeliumia. Evankeliumin sanoman totena pitäminen on siten Raamatun itsensä mukaan syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehto.
Usko ei silti ole pelkästään totena pitämistä vaan Raamatun kielten ja erityisesti koinee kreikan tuntijat sanovat verbin "uskoa" (pisteuoo) tarkoittavan mm. seuraavia asioita:
pitää totena
luottaa
riippua kiinni
olla uskollinen
https://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=G4100&t=KJV
Vaikka "uskolla" on monta eri merkitystä, niin evankeliumin totena pitämisellä on Uuden testamentin kirjoitusten mukaan sellainen vaikutus, että se johtaa syntien anteeksisaamiseen ja sielun pelastumiseen (esim. Apt 10, jonka mukaan hurskaat miehet saivat syntinsä anteeksi ja pelastuivat vasta sen jälkeen, kun olivat kuulleet evankeliumin ja pitäneet sitä totena).Usko on ennen kaikkea henkilökohtainen suhde Jumalaan. Kristityn täytyy kuitenkin pitää totena, että 1) Jumala on, ja 2) Hän on valmistanut meille pelastuksen Kristuksessa.
Usko ei synny järkeilemällä, se on lahja. Raamatun mukaan kukaan ei voi tulla Jumalan luo, ellei Jumala häntä itse vedä. Jumala kutsuu raamatun mukaan ihmistä kaksi tai kolme kertaa hänen elämänsä aikana. Kiinnostus hengellisiin asioihin herää silloin.
Raamattu on hengellinen opas, ei biologian, historian tms. oppikirja. Sitä ei ole tarkoitus lukea irrottamalla lauseita asiayhteydestään. Tai keskittymällä epäonennaisiin. Asioita kerrotaan usein vertauskuvallisten tarinoiden kautta, ja niiden opetus on tärkeämpi, kuin tarina itsessään.
Usko ei tarkoita tietyn paketin ostamista. Se on pikemminkin tie, jota kuljetaan eteenpäin vähitellen. Kysymyksiä ei tarvitse pelätä. Jumala arvostaa enemmän rehellistä etsijää kuin itseriittoista tietäjää. Jumala-suhdetta ei pidä myöskään sekoittaa esim. seurakuntien hengelliseen kulttuuriin ja niiden mahdollisiin vaatimuksiin.
- MikaOjantauss
Jumala on teidän hullujen mielikuvituksessa, älkää tuputtako sitä normaaleille ihmisille, tiedätte miten siinä käy. Uskomus on mielisairaus.
Uskominen ja mielisairaus ovat kaksi eri asiaa. Mieleltään terve ihminen voi uskoa asioita, joita hän ei voi tietää tai todistaa muille, mutta se ei johda häntä mielisairaalaan ja psykiatrisen hoidon piiriin. Jumalaan uskova ihminen voi olla mieleltään täysin terve, vaikka pitäisi totena mitä eriskummallisempia väitteitä Jumalaan liittyen, eri uskontojen opetusten ja kertomusten mukaan. Uskon ja mielisairauden yhdistäminen toisiinsa on ateistien heikon itsetunnon mukanaan tuoma ilmiö, josta järjelliseen pohdiskeluun kykenemättömät fanaatikot pitävät kiinni. A theist.
Ei ole ihme. että hihhulit ja muut hörhöt ovat hiljaa. Heillä ei ole mitään esitettävänä puolustukseksi heidän sokealle uskolleen.
Raamattu on Jumalan Sana ja ihmisten yhteis tyossa Jumalan kanssa kirjoitettu. Jumala valvoo Sanansa toteutumista. On huomattava tama: Jumala taytti Pyhalla Hengella uskovat ihmiset seka Vanhan Liiton, Moshe, etta Uuden Liiton, Yeshúa HaMaschiah, aikana, jota nyt elamme, Han on Opettajamme, Han antaa hengen lahjoja uskoville kuten parantamisen armolahjan, eri kielilla puhumisen armolahjan, profetoimisen armolahjan, henkien arvostelun ja erottelun armolahjan, kyvyn tehda yliluonnollisia tekoja, tiedon sanat, etc. mutta Henki on sama ja Han jakaa armolahjoja tahtonsa mukaan seurakunnan rakennukseksi ja jokaiselle uskovalle opetukseksi, neuvoksi ja ojennukseksi, niin etta kannamme hengen hedelmaa Jumalalle.
- uskoeiuskonto
Kaikki me, joille omalla kielellä on kirjoitettu Raamatun sana, olemme etuoikeutetussa asemassa, meidän ei tarvitse 'hapuilemalla luonnon ja omantunnon kautta' etsiä tietä Jumalan luo. Meille on Raamatussa tuo tie selkeästi ilmoitettu ja saamme sitten valita otammeko Jumalan kutsun vastaan vai hylkäämmekö sen.
Kun otamme vastaan Raamatun; tieksi, leiväksi, totuudeksi, eläväksi vedeksi ilmoitetun Kristuksen eli pyydämme hänet astumaan sisälle elämäämme, sydämeemme, kun hän kolkuttaa sydämemme ovella,
Ilm. 3:20
Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
niin, hän saa kokea uudestisyntymisen ihmeen, saa uskon sydämeensä, sen uskon, joka pelastaa hänet ja hänestä tulee Jumalan lapsi.
Se ei ole siis uskomus, tai totena pitämistä, vaan todellinen Jumalan ihme, jota ihminen itse ei voi tehdä. Voi vain pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä.
Tuon ihmeen jälkeen Kristus tekee tuossa ihmisessä työtä ja alkaa muuttaa ihmistä Pyhän Hengen kautta niin, että varas ei enää varasta, avionrikkoja ei enää petä puolisoaan, väkivaltainen ei enää tee väkivaltaa, valehtelija ja pettäjä ei enää valehtele ja petä jne.
Uusi luomus Kristuksessa alkaa kasvaa Kristuksen kaltaisuuteen Hengen hedelmien hänessä kasvaessa ja tuo uusi luomus pukeutuu yhä enemmän ihmiseksi, joksi Jumala hänet on tarkoittanut. Hän löytää kykynsä ja mahdollisuutensa ja Pyhä Henki jakaa hänelle armolahjoja, joilla hän voi tuoda Kristuksen todellisuuden kärsivän ja sairaan ihmisen todellisuuteen.
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen
1 Kor 12:
7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
Vaikka meissä uskovissa on vielä nuo 'lihan himot ja halut', niin Kristus antaa omilleen voimaa vastustaa niitä synnin kiusauksia, ettemme niitä haluja ja himoja toteuta, vaan vaellamme:
Kol 3:
12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.
Tässä on lyhykäisyydessää evankeliumi! Tartu siis kiinni elämän sanaan ja anna Kristuksen pelastaa sinut tästä valheiden maailmasta, jossa vihollinen haluaa eksyttää ihmiset pois Jumalan tuntemisesta ja Kristuksen yhteydestä.- markku.lievonen
>>Voi vain pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä<<
Mutta, miksi kerrot vain osatotuuden. Uskotteletko ihmisen,- joka on aina kuolleessa tilassa ja vihollisuudessa;
7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Niin, voi pyytää Jeesusta tulemaan syvämeensä / ottaa hänet vastaan. Eikö olisi jo JUMALAA kohtaa kunnioitusta kertoa, ettei ihmisellä ole osaa ei arpaa pelastuksensa kanssa.
Ymmärrä. Kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan, niin tähän ihmiseen JUMALA on tehnyt jo uskon eli on JUMALASTA syntynyt ja Hengellä kastettu seurakuntaan jne.....
Ihmisen osa on vain havainnoida JUMALAN vaikutus itsessään.
No, paljon tuleekin vettä virrata Pielisjoessa, että uskonnolliselle ihmiselle tulisi näkökyky kokonaisuudesta, miten JUMALA tekee ihmisen eläväksi.Ilman itsensä ja toisen ihmisen vaikutusta. - capiche
markku.lievonen kirjoitti:
>>Voi vain pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä<<
Mutta, miksi kerrot vain osatotuuden. Uskotteletko ihmisen,- joka on aina kuolleessa tilassa ja vihollisuudessa;
7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Niin, voi pyytää Jeesusta tulemaan syvämeensä / ottaa hänet vastaan. Eikö olisi jo JUMALAA kohtaa kunnioitusta kertoa, ettei ihmisellä ole osaa ei arpaa pelastuksensa kanssa.
Ymmärrä. Kun ihminen ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan, niin tähän ihmiseen JUMALA on tehnyt jo uskon eli on JUMALASTA syntynyt ja Hengellä kastettu seurakuntaan jne.....
Ihmisen osa on vain havainnoida JUMALAN vaikutus itsessään.
No, paljon tuleekin vettä virrata Pielisjoessa, että uskonnolliselle ihmiselle tulisi näkökyky kokonaisuudesta, miten JUMALA tekee ihmisen eläväksi.Ilman itsensä ja toisen ihmisen vaikutusta."Se ei ole siis uskomus, tai totena pitämistä, vaan todellinen Jumalan ihme, jota ihminen itse ei voi tehdä. Voi vain pyytää Jeesusta tulemaan sydämeensä."
Eikös edellä olevasta käy osapuilleen ilmi, että usko on Jumalan ihme, jota ihminen ei voi pusertaa itsestään?
Vapaissa suunnissa ei ole epäselvyyttä siitä, kuka Jumalan pelastussuunnitelman aloitteentekijä on. Jumala tarjoaa lahjavanhurskautta Jeesuksen kautta. Eikä kukaan voi edes tulla Isän tykö, ellei Isä vedä. Mutta ihmisen päätettäväksi jää, haluaako hän ottaa Jumalan lahjan vastaan.
Erilaisesta hengellisestä kulttuurista tulevat käsittävät joskus alttarikutsut väärin. Ne ovat tilaisuus niille, joita Jumala jo kutsuu. On selvää, että tunnekuohuun perustuvat päätökset eivät kestä, jos PH ei ole jo tehnyt työtä ihmisessä. Kaikenlainen manipulaatio onkin siksi typerää.
- Totuus2223
Raamatussa kaikki täsmää. Sanojen lukujen arvot ja esiintymiskerrat yms ja se ei ole mahdollista, ellei joku yliluonnollinen ole sitä vaikuttanut. Tässä linkissä englannin kielellä opetusta asiasta. Voi kopioida ja Guuglella kääntää suomeksi. The Bible is the word of God. http://www.biblebelievers.org.au/panin.htm#Letter to the New York Sun
- valintaonsinun
Matt. 11:28
Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
1. Piet. 2:4
Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis
Joh. 1:12
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,- markku.lievonen
Mutta, haaskasti sensuroit tuon oleellisen 13 jakeen sisällön, joka ehdottomasti tulee olla mukana.
12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13. JOTKA eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Nuo muut ilnmoitukset juuri ilmentävät asian tiedottamista ympäristössä oleville ihmisille. Tiedottamisesta osallinen ja uskon saaminen on kokonaan kaksi eri asiaa.
Uskon saaminen on JUMALAN valinta ja teko ihmisessä.
- kyllätaiei
Jumala on valinnut kaikki ihmiset pelastukseen, mutta ihminen voi hylätä tuon Jumalan valinnan.
Hän voi sanoa Jumalan kutsun saadessaan, että ei kiitos, en halua sinua elämääni, vaan hylkään sinut.
Joh 3:
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1792348- 1211961
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill581612Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1791502- 1631430
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1821413- 521258
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761203- 591188
- 1191101