Taas on vietetty nenäpäivää, pidetty punaista muovinenää naamalla ja monta omatuntoa saatu puhdistettua vuodeksi eteenpäin. Kävin keskikoulua 60-70 luvun vaihteessa ja luokkaamme saapui diakoni kertomaan Biafran sodasta sekä kurjuudesta/nälänhädästä ja sinne suunnatun keräyksen tarpeellisuudesta. Mairea hymy kasvoillaan hän kysyi että ovatko kaikki luokan kiltit lapset osallistuneet Biafrakeräykseen eli kiertäneet ovien takana keräämässä rahaa pieneen pahvitoosaan. Luokassa oli hetken hiljaista kunnes ilmoitin diakonille suoraan etten minä ainakaan ole kerännyt lanttiakaan enkä aijo koskaan kerätäkkään, en sinulle enkä Biafraankaan. Diakoni katsoi minua haavi auki ja kysyi että miksi et ole etkä aijo koskaan kerätäkkään varoja sairaiden ja kuolevien lasten hyväksi. Ilmoitin hänelle että jos saat minut vakuuttuneeksi siitä että keräyksen tuotoista menee nettosummana edes 10 prosenttia perille Biafran nälkäisten sekä sairaiden lasten hyväksi niin lopetan jalkapallon harrastamisen ja teen ikuisen harrastuksen itselleni tuosta avustusten keräämisestä. Sanoin vielä hänelle että mitä henkilökohtaista itse olet tehnyt noiden lasten hyväksi muutakuin louskuttanut löysiä leukojasi. Kerroin että sodankäyneellä papallani oli tapana aina sanoa että sodassa oli miehiä jotka puhuivat taistelemisesta ja oli miehiä jotka eivät puhuneet vaan taistelivat, sama sanonta kuulemma sopi työntekoon ja panemiseen. Hän tuijotti minua kyyneleet silmissä ja vastasi ääni väristen että etkö ihmislapsi käsitä mikä sinusta isona kasvaa, olet antanut saatanan myrkyttää mielesi ja lähtenyt pahuuden tielle josta vain Jeesus voi sinut pelastaa. Jouduin sanomisistani johtajaopettajan tiukkaan puhutteluun ja sain varoituksen häiritsevästä käyttäytymisestä. Nyt yli kuuskymppisenä tiedän mitä minusta isona kasvoi ja tuli ilman Jeesustakin. Minusta tuli suht'koht menestynyt sekä firmastaan hiljattain luopunut varakas ex-yrittäjä jolla on upea vaimo, 2 lasta joista kumpikin menestynyt omalla urallaan, sijoitusosakkeita, mökki Turun saaristossa, harrastan kesäisin vaimon kanssa veneilyä sekä moottoripyöräilyä ja terveyttäkin on kummallakin piisannut ainakin tähän asti. En muuten ole antanut nenäpäiväkeräykseen koskaan lantin lanttia enkä koskaan anna, nenästävedettäviä piisaa maassamme ilman minuakin. Paikallista pientä urheiluseuraa olemme vaimon kanssa avustaneet vuosikausia eri suuruisilla rahallisilla lahjoituksillaja toimilla, se on riittänyt minun omantuntoni valkaisuun ja puhdistamiseen.
Ystävä hyvä, vedittiinkö sinua taas nenästä?
Öykkäri
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.