Simpsonit näkivät päivänvalon 17. joulukuuta 1989

Muistatko vielä, mistä kaikki alkoi? Simpsoneiden kaikkien aikojen ensimmäinen jakso tänään tv:ssä
Lauantai 11.11.2017 klo 09.34
Simpsonit näkivät päivänvalon 17. joulukuuta vuonna 1989.

Sub esittää tänään koko ensimmäisen kauden.
Kausi sisältää 13 jaksoa.
Ne on katseltu 6,5 tunnissa
Keltainen animaatioperhe ilmestyi tv-ruutuihin USA:ssa ensimmäisen kerran 17. joulukuuta vuonna 1989. Kaikkien aikojen ensimmäinen jakso esitetään tänään Subilla, kun kanavan koko päivä on omistettu Simpsoneille.

6,5 tunnin aikana katsellaan koko ensimmäinen tuotantokausi alusta loppuun eli kaikkiaan 13 jaksoa.

Ensi viikon alusta alkaen Bart, Lisa, Homer, Marge, Maggie ja muut Springfieldin asukkaat nähdään Subilla peräti 15 tunnin verran viikossa. Maanantaista lähtien viikoittain esitetään aina 10 osaa pikauusintoineen ja tavallisine uusintoineen.
Simpsoneita on esitetty jo yli 600 jakson verran. (SUB)
Ensi keväänä meillä käynnistyy jo piirrossarjan 29. kausi, joka alkoi viime kuussa Yhdysvalloissa. 30. tuotantokausikin on tulossa.
186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sijoittuuko tämä Simsonit siis Nurmekseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


justparasta kirjoitti:

Muistatko vielä, mistä kaikki alkoi? Simpsoneiden kaikkien aikojen ensimmäinen jakso tänään tv:ssä
Lauantai 11.11.2017 klo 09.34
Simpsonit näkivät päivänvalon 17. joulukuuta vuonna 1989.

Sub esittää tänään koko ensimmäisen kauden.
Kausi sisältää 13 jaksoa.
Ne on katseltu 6,5 tunnissa
Keltainen animaatioperhe ilmestyi tv-ruutuihin USA:ssa ensimmäisen kerran 17. joulukuuta vuonna 1989. Kaikkien aikojen ensimmäinen jakso esitetään tänään Subilla, kun kanavan koko päivä on omistettu Simpsoneille.

6,5 tunnin aikana katsellaan koko ensimmäinen tuotantokausi alusta loppuun eli kaikkiaan 13 jaksoa.

Ensi viikon alusta alkaen Bart, Lisa, Homer, Marge, Maggie ja muut Springfieldin asukkaat nähdään Subilla peräti 15 tunnin verran viikossa. Maanantaista lähtien viikoittain esitetään aina 10 osaa pikauusintoineen ja tavallisine uusintoineen.
Simpsoneita on esitetty jo yli 600 jakson verran. (SUB)
Ensi keväänä meillä käynnistyy jo piirrossarjan 29. kausi, joka alkoi viime kuussa Yhdysvalloissa. 30. tuotantokausikin on tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu