Eläkkeelle jääminen ja EU

Olen monesti ihmetellyt yksinkertaisia ihmisiä ja ne minusta alkavat
näyttämään ihan elukoilta, jotka hakevat ruokansa samasta paikasta.

Monelle yksinkertaiselle ihmiselle se eläkeikä ja työstä pois joutuminen
tulee yllätyksenä ja kuvitellaan, että eletään ikuisesti. Ei ! Elämä päättyy ja
ensin ihmiset jäävät eläkkeelle joka niin vanhaksi yleensä pääsee.

Olen kysynyt monelta ihmiseltä, mitä teet eläkkeellä ja miten meinaat loppu
ajan elämästä viettää ? Olen huomannut, että yksikin sanoi, että teen hilloa
niin pitkään kuin voin ja sitten eläkkeelle. No arvatkaa miten tälle kävi ?
Kuolema korjas koko suuren ja hienon eläkkeen ja yksi erakoitui kun joutui
eläkkeelle.

Olen monesti ihmetellyt: Miksi vain ja ainoastaan rikkaat suunnittelee
eläkkeellä olon etukäteen ?
Eikö tavallinen ihminen osaa suunnitella eläkkeelle siirtymistä ?

Kerrankin kysin yhdeltä jolla eläkeikä oli 2 vuoden kuluttua ja sanoin, että
eikö se ole aivan sama jos olet vaikka sairaslomalla siihen saakka, sillä se on
vain 24 kuukautta. Eikö silloin ihmisen pitäisi jo olla selvittänyt mitä sinä
teet sen 24 kuukauden kuluttua?

Eläkkeelle lähdön jälkeen ei enään CV:tä ja työtodistuksia kysellä ja sen jälkeen
mennään hautaan. Sitten odotetaan ylösnousemusta ja Jeesus oli rodultaan
Arabimies. Arvatkaa vielä keitä enkelit ja muut tuonpuoleisessa paratiisissa
olivat?

Miksi tämä on niin vaikea asia monelle, eikö tämä ole Teillä kaikilla edessä?
Eikö pienellä eläkkeellä ole silloin parempi jos voi muuttaa Espanjaan tai
toiseen halvemman elintason maahan ja nauttia paremmasta ruuasta ja
olosta?

Semmoista kommunistista paratiisi maailmaa ei ole koskaan nähnyt, että
siihen kannattaa uskoa ja toivoa ja siinä eliniässä.

Euroopan unioni turvaa ja antaa mahdollisuuden myös jälkipolville ja ei vain
sinun lapsille, vaan myös Virolaisten ja Ruotsalaisten lapsille.

0

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        121
        2553
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        40
        1862
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1270
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        76
        1050
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        108
        1042
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        99
        1001
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        915
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        884
      9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        878
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        34
        801
      Aihe