Keisari Konstantinus suuri ei ollut kristitty

390-Theodosius-I

Aikoinaan Konstantinus suuri sääti Rooman valtakuntaan yleisen uskonvapauden ja antoi kristittyjen pitää vapaapäivää sunnuntaisin kun aiemmin roomalaisten vapaapäivä oli ollut maanantaisin. Eräässä keksiaikaisessa myytissä Konstantinus suuren kerrotaan kääntyneen kristityksi kuolinvuoteellaan juuri hetki ennen kuolemaansa, sitä ennen keisari oli Sol Invictus kuktin järkkymätön kannattaja. Vastaanvan laisia kääntymiisiä on sepitetty muistakin suurmiehistä. Todennäköisempää on ettei Rooman keisari koskaan ottanut kastettavaa vaan pysyi pakanana elämänsä loppuun asti. Kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto vasta Konstantinus suuren kuoltua vuonna 390 kun keisari Theodosius I halusi taata yhteiskuntarauhan sekä saada itselleen valtaa ja kannattaja enemmistön. Sen jälkeen Theodosius laittoikin kunnolla tuulemaan muumuassa hävittämällä pakanatemppeleitä sekä kieltämällä julkiset virat pakana uskontoja kannattavilta ja näin kristinuskodta tuli politiikan pelinappula. Samoihin aikoihin Alexantriassa surmattiin naismatemaatikko Hypatia Alexantrialainen kristittyjen väleisten mellakan aikana.

7

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ollut kristitty, mutta kolminaisuusopin hän pakotti kristityille.

      Nykyisinkin kristytyt varmaan menisi Raamatun ja alkukirkkojen tyyliin yhden Jumalan opilla, mutta Keisari määräsi jotain muuta, eikä kristityt halua enää siitä luopua.

      On tosin joitain kristittyjä vieläkin, joilla ei ole kolminaisuusoppia.
      Helluntailaisten joukossakin on noin muutama miljoona ykseyshelluntailaista ja paljon isompi ryhmä kristityistä on mormonit, eikä jehovan todistajillakaan ole kolminaisuusoppia.

      • 390-Theodosius-I

        Mistä näitä epähistoriallisia väittämiä sikiää? Ensimmäisen kerran kolminaisuus oppia laati tiedettävästi kirkkoisä Tertullianus 200-luvulla, mutta Kristuksen olemuksesta oli vielä vuosia erimielisyyksiä. Vuonna 325 kutsuttiin koolle kirkolliskokous Nikeaan, jonka tarkoitus oli keskustella Areiolaisuutta vastaan. Tuolloin kolminaisuus opiin päädyttiin erään laisena kompromissina eri seurakuntia edustavien piispojen välillä. Nikean kirkolliskokousken päätös oli julistaa vahvasti uusplatonistinen Areiolaisuus harhaopiksi, mutta Pyhän hengen olemuksesta ei päästy yhteisymmärrykseen. Vasta vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja nykyaikainen kolminaisuus oppi alkoi muodostua. Missään vaiheessa Rooman Konstantinus keisari ei pakottanut kristittyjä hyväksymään oppia. Konstantinus oli vuonna 313 jilistanut yleisen uskonnon vapauden ali antanut Milanon ediktin, jonka mukaan Rooman valtio ja keisari on kaikkia uskontoja kohtaan suvereeni. Mutta tuo Theodosius I vuonna 390 se vasta kauhe keisari olikin.

        fi.m.wikipedia.org/wiki/Milanon_edikti

      • 390-Theodosius-I

        Ainiin unohtui mainita, kolminaisuus opin hahmotellut ja runsaista kirjoituksistaan tunnettu kirkkoisä Tertuallianus oli montanolainen, mutta Tertullianuksen elinaikaan noin 155–230 montanolaisuutta ei oltu julistettu vielä katolisessa kirkossa harhaopiksi. Tertullianuksen perintö elää läntisessä kirkossa yhä, vaikka kirkkoisää ei voitukkaan myöhemmin julistaa pyhimykseksi taustansa takia.

      • 390-Theodosius-I kirjoitti:

        Mistä näitä epähistoriallisia väittämiä sikiää? Ensimmäisen kerran kolminaisuus oppia laati tiedettävästi kirkkoisä Tertullianus 200-luvulla, mutta Kristuksen olemuksesta oli vielä vuosia erimielisyyksiä. Vuonna 325 kutsuttiin koolle kirkolliskokous Nikeaan, jonka tarkoitus oli keskustella Areiolaisuutta vastaan. Tuolloin kolminaisuus opiin päädyttiin erään laisena kompromissina eri seurakuntia edustavien piispojen välillä. Nikean kirkolliskokousken päätös oli julistaa vahvasti uusplatonistinen Areiolaisuus harhaopiksi, mutta Pyhän hengen olemuksesta ei päästy yhteisymmärrykseen. Vasta vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja nykyaikainen kolminaisuus oppi alkoi muodostua. Missään vaiheessa Rooman Konstantinus keisari ei pakottanut kristittyjä hyväksymään oppia. Konstantinus oli vuonna 313 jilistanut yleisen uskonnon vapauden ali antanut Milanon ediktin, jonka mukaan Rooman valtio ja keisari on kaikkia uskontoja kohtaan suvereeni. Mutta tuo Theodosius I vuonna 390 se vasta kauhe keisari olikin.

        fi.m.wikipedia.org/wiki/Milanon_edikti

        Sinä katselet ihan puolueellisilla laseilla asioita, joten tulkintasi on täysin väärä.
        Sinun kannattaisi vähän tarkemmin lukea historiaa, ettei tarvitse perättömyyksiä julistaa totena.

        On olemassa selkeät historialliset tiedot asiasta.

        200-luvulla oli kehitelty kolminaisuusoppia, mutta Konstantinus Suuri päätti pakottaa sen käyttöön 300-luvulla.
        Konstantinus Suuri määräsi kolminaisuusoppia varten koolle kirkolliskokouksen Nikeaan 325, jossa päätettiin ottaa se käyttöön ja perinteinen yksi-jumalainen oppi määrättiin harhaopiksi ja samalla Keisari määräsi perinteisen opin kannattajat maanpakoon.

      • 390-Theodosius-I
        Pe.ku kirjoitti:

        Kukahan se tässä katsoo katsoo puolueellisin lasein? Konstantinus suuri ei ollut kristitty, kolikoissakin keisari kuvataan Sol Invictus aurinko-jumalan rinnalla. Väittämäsi, että Konsrantinus pakotti kristityt hyväksymään kolminaisuus opin on epähistoriallinen. Mikäli sinulla on esittä todisteet siitä, niin ole hyvä todistus taakka on tässä sinun harteillasi.

      • 390-Theodosius-I
        Pe.ku kirjoitti:

        Sinä katselet ihan puolueellisilla laseilla asioita, joten tulkintasi on täysin väärä.
        Sinun kannattaisi vähän tarkemmin lukea historiaa, ettei tarvitse perättömyyksiä julistaa totena.

        On olemassa selkeät historialliset tiedot asiasta.

        200-luvulla oli kehitelty kolminaisuusoppia, mutta Konstantinus Suuri päätti pakottaa sen käyttöön 300-luvulla.
        Konstantinus Suuri määräsi kolminaisuusoppia varten koolle kirkolliskokouksen Nikeaan 325, jossa päätettiin ottaa se käyttöön ja perinteinen yksi-jumalainen oppi määrättiin harhaopiksi ja samalla Keisari määräsi perinteisen opin kannattajat maanpakoon.

        "samalla Keisari määräsi perinteisen opin kannattajat maanpakoon."

        Jaaha ja onko sinulla esittää tämä keisarillinen käsky? Vai perustuuko se omiin kuvitelmiisi? Tietääkseni kaikkia nykyään harhaoppeina pidettyjä suuntauksia ei kielletty kerralla, esimerkiksi montanolaisuus julistettiin harhaopiksi vasta 800-luvulla.

      • 390-Theodosius-I kirjoitti:

        Mistä näitä epähistoriallisia väittämiä sikiää? Ensimmäisen kerran kolminaisuus oppia laati tiedettävästi kirkkoisä Tertullianus 200-luvulla, mutta Kristuksen olemuksesta oli vielä vuosia erimielisyyksiä. Vuonna 325 kutsuttiin koolle kirkolliskokous Nikeaan, jonka tarkoitus oli keskustella Areiolaisuutta vastaan. Tuolloin kolminaisuus opiin päädyttiin erään laisena kompromissina eri seurakuntia edustavien piispojen välillä. Nikean kirkolliskokousken päätös oli julistaa vahvasti uusplatonistinen Areiolaisuus harhaopiksi, mutta Pyhän hengen olemuksesta ei päästy yhteisymmärrykseen. Vasta vuonna 381 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa asiasta päästiin yhteisymmärrykseen ja nykyaikainen kolminaisuus oppi alkoi muodostua. Missään vaiheessa Rooman Konstantinus keisari ei pakottanut kristittyjä hyväksymään oppia. Konstantinus oli vuonna 313 jilistanut yleisen uskonnon vapauden ali antanut Milanon ediktin, jonka mukaan Rooman valtio ja keisari on kaikkia uskontoja kohtaan suvereeni. Mutta tuo Theodosius I vuonna 390 se vasta kauhe keisari olikin.

        fi.m.wikipedia.org/wiki/Milanon_edikti

        Vai oliko kyse ihan vallasta?

        ”Areios joutui opetustensa vuoksi konfliktiin Aleksandrian patriarkan Aleksanterin kanssa, jonka koolle kutsumassa synodissa hänet ja hänen kannattajansa julistettiin kirkollisen yhteyden ulkopuolelle. Areios ryhtyi tämän jälkeen käymään laajaa kirjeenvaihtoa ja haalimaan itselleen kannattajia, esittäen samalla patriarkkansa toimet mahdollisimman huonossa valossa.”

        ” Hänen päävastustajakseen nousi patriarkka Aleksanterin seuraaja Athanasios Suuri. Lopullisesti areiolaisuus tuomittiin keisari Konstantinoksen koolle kutsumassa ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa v. 325. Kirkolliskokouksen päätöksessä…”.

        ”Kirkolliskokouksen päätös pysyi kunniassa aina keisari Konstantinoksen kuolemaan v. 337 asti, mutta sen jälkeen valtakunnan itäisen osan keisariksi astunut Konstantinos tuki avoimesti areiolaisia.”

        ”Areiolaiset onnistuivat saamaan Athanasioksen sekä kaksi muuta Nikean päätöstä voimakkaasti puolustanutta kirkonmiestä, Eustathios Antiokialaisen ja Markelus Ankyralaisen, karkotetuksi maasta.”

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1556
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1403
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1269
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1227
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      75
      1172
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1163
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      962
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      175
      855
    Aihe