Elämän sadasneljäs luku kutsuu kirjoittajia.
CIV jatkaa elinvoimaisena kohti joulua.
495
7156
Vastaukset
- Cee-Lila
Huomenta ja kiitos Auroralle avauksesta, Edellisestä on näköjään poistettu taas joku kirjoitus muka sääntöjen vastaisena.
Isänpäivän sää näkyy alkavan kohtuullisen kosteana, Hesarista luettu melkoisen mielenkiintoinen tarina jostain Seposta, joka suunnitteli eläessään ydinjätteen viimeistä sijoituspaikkaa Suomessa. Töllössä näkyy ottelevan kaksi sumopainijaa. - v_webs
Päivää sitten tänne sataneloseen(kin) ja kiitos avaajalle.
Kävin vielä tuota entistä täyttämässä ja voi olla että sen poikkasevat koska tahansa.
Harmaaltahan tuo päivä näyttää mutta ei tuo nyt niin haittaa kun ulos ei pääse lenkillekään :(
"Vieraita" varten tehtyjä tarjoiltaviakin piti nyt pakastimeen laittaa kun eivät voi käymään tulla ,tai
ei kannata tulla ettei koko tiimi sairastu. - Alkuperäinen-Rapu
Minäkin kävin vielä tuolla vanhassa ketjussa katsomassa, joko punakynä oli tehnyt tehtävänsä. No vielä kerkesin kommentoimaan jotain.
Kiitos aurora uuden aloituksesta. Nyt on taas tilaa.
Minä olen tänään "silitellyt" (vaatteita), kun nythän on sellainen yleinen silittelypäivä. Tosin hän-henkilöiden, mutta luin tänään Hesarista, että nykyisin esineistäkin sanotaan "hän" ja ihmisistä puhuttaessa ei ole niin väliä, miten kutsutaan.
Nyt tulee tuolta uunista valkosipuli-kermaperunoiden tuoksu joten on mentävä alas kurkkaamaan uuniin.
Isät ja vaarit - nauttikaa päivästä! - Cee-Lila
Meiltä juuri U lähti viemään poikamme ja avecinsa kotiinsa. Minäkin tein valkosipulikermaperunoita, seassa oli myös iso bataatti. Maukasta oli. Paistoin myös pannulla leivittämiäni kananrintafileitä, muhevia olivat. Lisäkkeenä tietenkin salaattia kaikenmaailman tilpehöörien kera. Hyvin teki ruoka kauppansa.
Harmi, että Websi on taas nuhassa, isänpäivän antimia syöt sitten itse monta päivää. Mutta ei sinun katraasi kannattanut tulla fluntsaa saamaan. Parane pian.- v_webs
Onneksi on nuo pakastimet keksitty niin saa jemmailla sinne kun ei monena päivänä samaakaan viitsi syödä. Tänään ollut kyllä sellainen päivä ettei juuri mitään ole voinut syödäkään. Siis ei pelkkää nuhastelua ollenkaan ja kohta katseltava pitääkö tähän "antitöötti"-kuuri käydä kun ei tunnu muuten periksi antavan.
Vieläkös U on trampannut lenkeillä aktiivisti? - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Onneksi on nuo pakastimet keksitty niin saa jemmailla sinne kun ei monena päivänä samaakaan viitsi syödä. Tänään ollut kyllä sellainen päivä ettei juuri mitään ole voinut syödäkään. Siis ei pelkkää nuhastelua ollenkaan ja kohta katseltava pitääkö tähän "antitöötti"-kuuri käydä kun ei tunnu muuten periksi antavan.
Vieläkös U on trampannut lenkeillä aktiivisti?U ei ole trampannut lenkillä pitkään aikaan, kun nilkkansa on niin kipeä. Eikä mene lekuriin sitä näyttämään.
- v_webs
A`ralta pitikin kysyä mitäs kautta se pieni amerikanihme päätyi sinun hoivaan? Varmaan joskus sen kerroitkin mutta ei enää ole mielessä pysynyt.
Tämä yhdistyshän mistä tämä "liettuanihme" tuli on lähinnä yksityishenkilöiden pyörittämä pelastusrengas näille heitteillejätetyille. Tietysti tukijoita on niin yksityisiä kannattajia kuin joitain sponsoreita myös mukana.
Iso ero on suhtautumisessa lemmikkeihin eri maissa, meillähän tuollaisesta heittelejätöstä saisi heti melkoisen sanktion mutta eipä tarvitse sieltäkään kun rajan taakse mennä niin varsin yleinen ilmiö.- aurora5
Pieni amerikanihme löytyi netistä, jonne myynti-ilmoituksen oli laittanut lahtelainen kasvattaja. Hän oli tuonut jenkeistä tuon pikkuterrierin rotuisia pentuja ja saanut kaupan päällisiksi vanhemman, seitsenvuotiaan nartun. Kasvattajan mielestä koira oli sen sortin rääpäle, että sille piti löytää rauhallinen koti aikuisen ihmisen luota. Tavallistakin pienikokoisempana ja arkana sitä oli kiusattu sen kotifarmilla toisten koirien ja ehkä myös lasten taholta. Lisäksi sillä epäiltiin olevan jonkinlainen kysta mahan alla. Sellaista ei suomalainen eläinlääkäri kuitenkaan löytänyt, ja mitään viitteita kasvista ei ole näiden yhdessä viettämiemme kolmen vuoden aikana myöskään ilmaantunut. Eli terve koira mitä nyt hampaita jouduin poistattamaan ja ientulehdusta hoidattamaan.
Nuo rescue-ihmiset tekevät arvokasta työtä, vaikka työmaa on valtava. Koirien olot ovat usein sanoinkuvaamattoman julmia. Niistä kun täällä kertoisi menisivät yöunet kertojalta ja lukijalta.
- Shocking_Blue_Mariska
Non-niih! Rasvakouraiset putkimiehet kävivät jeesaamassa ongelmissamme. Lämminvesivaraaja on taas työkunnossa talvea varten. Ei mikään pieni pönttö olekaan vaan 3,5 m3 iso ukkomörkö. Höyryveturin kattila. Taas kelpaa vastuksia poltella ja lämmittää patterivettä kuumaksi. Manusluukun ikäloppu tiiviste se teki temppunsa ja vettä tirskutteli pannuhuoneen lattialle. Semmoista vanhan miehen vaivaa. Uusi tiiviste tilalle. Kuuman ja paineen kestävää ihmemassaa. Fiskarsin 5.8 pultit vaihdettiin uusiin 8.8 lujuuden pultteihin ja vedettiin tiukalle. Nyt ei vuoda eikä tirskuttele eikä pissaa vaikka painetta ja kuumaa olisi enempikin tankissa. Tänään klo 22.00 hörähtivät automaattisesti päälle isot 9,0 kW ja 7,5 kW polttimot. Pysyy kylmän koura loitolla. Nyt vaan pötkötellään ja köllötellään autuaasti kodin suloisessa lämmössä. Hyvää yötä. https://www.youtube.com/watch?v=Xwy6uIz-Gtg
- aurora5
"Jos sä konduktöörin mieheksesi nait"... niin kohta on virkapuku muisto vain. Ainakin tämän Länsi-Siperian viimeisen raiteen lättähatut maksattavat kyydin epäinhimillisellä automaatilla, joka toimii tai sitten ei. Konnarit on VR kai ulkoistanut ruohonleikkuuseen tai vanhustenhoitoon, kuten Postikin omat "jakelijansa".
Kaamosajan terveisin - Cee-Lila
Huomenta. Niin on lippujen osto tehty vaikeaksi. Konduktööreillä ei ole enää mitään virkaa, ovat kai lähinnä vartijoita ja lipuntarkastajia. Kai heillä on jo sakotusoikeus vai laittavatko vaan junasta ulos seuraavalla asemalla, kuten sillekin pikkupojalle kävi tässä taannoin.
Myös kanta -järjestelmä sai sapiskaa tämän aamun yleisönosastolla. Se on vaikeakäyttöinen ja siellä on paljon pelkkiä päiväyksiä jonka alla ei ole mitään selityksiä. Ja jopa vääriä tietoja, joita ei oikaista. Itsekin olen huomannut, ettei sieltä löytynyt esim viime operaatiostani mitään tietoja, eikä edes hoito-ohjeita, mutta hoitaja luki sieltä viime perjantaina senkin tiedon, eli he näkevät sieltä enemmän kuin mitä asianosainen itse kotikoneeltaan. Hoito-ohjeita ei löytynyt, mutta katsoimme hoitajan kanssa yhdessä, mitä haavansiirteen päältä löytyi. No ns rasvalappu, sen päällä kostutettua sideharsomyttyä, sitten lappuja ilman kostutusta, lopuksi sideharsokääre ja viimeisenä tuubisukka, joka pitää kaiken kasassa. Miltä siirteen pitäisi näyttää, ei tiedetty, koska hoitajallekin näin tuoreen siirteen näkeminen oli uutta. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
"Jos sä konduktöörin mieheksesi nait"... niin kohta on virkapuku muisto vain. Ainakin tämän Länsi-Siperian viimeisen raiteen lättähatut maksattavat kyydin epäinhimillisellä automaatilla, joka toimii tai sitten ei. Konnarit on VR kai ulkoistanut ruohonleikkuuseen tai vanhustenhoitoon, kuten Postikin omat "jakelijansa".
Kaamosajan terveisinAamupäivää, ja nyt palautui mieleen pienen "amerikanihmeenkin" tulo tänne ja reitti sinun hoiviisi, hyvä niin että sai kunnon kodin sitten vielä.
Onpas siinä " Mariska" tarinan heittänyt mutta sopiihan tänne :)
Eikö muuten siellä saa siihen "velvoitekyytiin" lippua esim, R-kiskalta? Vai oliko se niin että pitää netistä tilata?
Itse olen pitkänmatkan kyytiinkin vaikkapa kännyllä lipun ostanut mobiilina josta se tulee kännyyn, s-postiin. Konnari sitten lukee sen sitten digitaalisesti lukulaitteella. Muuten se Vr-mobiili sovellus on varsin kätevä niin kännyihin, tabseihin tai läppäriin. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Huomenta. Niin on lippujen osto tehty vaikeaksi. Konduktööreillä ei ole enää mitään virkaa, ovat kai lähinnä vartijoita ja lipuntarkastajia. Kai heillä on jo sakotusoikeus vai laittavatko vaan junasta ulos seuraavalla asemalla, kuten sillekin pikkupojalle kävi tässä taannoin.
Myös kanta -järjestelmä sai sapiskaa tämän aamun yleisönosastolla. Se on vaikeakäyttöinen ja siellä on paljon pelkkiä päiväyksiä jonka alla ei ole mitään selityksiä. Ja jopa vääriä tietoja, joita ei oikaista. Itsekin olen huomannut, ettei sieltä löytynyt esim viime operaatiostani mitään tietoja, eikä edes hoito-ohjeita, mutta hoitaja luki sieltä viime perjantaina senkin tiedon, eli he näkevät sieltä enemmän kuin mitä asianosainen itse kotikoneeltaan. Hoito-ohjeita ei löytynyt, mutta katsoimme hoitajan kanssa yhdessä, mitä haavansiirteen päältä löytyi. No ns rasvalappu, sen päällä kostutettua sideharsomyttyä, sitten lappuja ilman kostutusta, lopuksi sideharsokääre ja viimeisenä tuubisukka, joka pitää kaiken kasassa. Miltä siirteen pitäisi näyttää, ei tiedetty, koska hoitajallekin näin tuoreen siirteen näkeminen oli uutta.Moikka, ja kyllä nuo lipunostot ovat varsin helppoja jos netinkäytön hallitsee ja on siihen mahdollisuus. No kaikki eivät hallitse eikä heillä edes nettiä ole käytössä joten siinä suhteessa hankalampaa kun monilta asemiltakin on myynti kokonaan lopetettu.
Konnarit kyllä myyvät myös junassa lippuja mutta niistä sitten peritäänkin hintaa.
Tuonne Kantaan ei tietysti täysin joidenkin isompien operaatioiden selvityksiä laitetakaan sillä ne kai veisivät liikaa volyymiä hoitotahoilta. Ihan perustiedot löytyvät ainakin omalta kohdalta, kuten tutkimustulokset, (labrat, röntgenlausunnot) ja myös esim. toimenpideseloste vaikkapa tuosta nilkan operaatiosta sekä sen jatkohoidosta.
On vähän kiinni siitä mikä yksikkö kirjaa sinne kuinka laajasti asioita kirjaa.
Välttämättä ei sitä "kapulakieltä" ei kannatakaan sinne kirjata koska usein käyttäjä ei niistä paljon ymmärrä. - v-webs
v_webs kirjoitti:
Moikka, ja kyllä nuo lipunostot ovat varsin helppoja jos netinkäytön hallitsee ja on siihen mahdollisuus. No kaikki eivät hallitse eikä heillä edes nettiä ole käytössä joten siinä suhteessa hankalampaa kun monilta asemiltakin on myynti kokonaan lopetettu.
Konnarit kyllä myyvät myös junassa lippuja mutta niistä sitten peritäänkin hintaa.
Tuonne Kantaan ei tietysti täysin joidenkin isompien operaatioiden selvityksiä laitetakaan sillä ne kai veisivät liikaa volyymiä hoitotahoilta. Ihan perustiedot löytyvät ainakin omalta kohdalta, kuten tutkimustulokset, (labrat, röntgenlausunnot) ja myös esim. toimenpideseloste vaikkapa tuosta nilkan operaatiosta sekä sen jatkohoidosta.
On vähän kiinni siitä mikä yksikkö kirjaa sinne kuinka laajasti asioita kirjaa.
Välttämättä ei sitä "kapulakieltä" ei kannatakaan sinne kirjata koska usein käyttäjä ei niistä paljon ymmärrä.Niin lisään vielä tuohon Ceen puuttuviin tietoihin viim. operaatiosta. Ne tuskin ovat vielä ehtineetkään sinne jos tulevat sillä mm. viime viikollakin taisi olla järjestelmä jumissa tovin aikaa.
Jopa reseptien uusiminen kesti paljon kauemmin kuin normaalisti.
Hoitohenk.kuntahan pääsee lukemaan niitä sairaaloiden tietokannasta tarvittaessa. - aurora5
v_webs kirjoitti:
Aamupäivää, ja nyt palautui mieleen pienen "amerikanihmeenkin" tulo tänne ja reitti sinun hoiviisi, hyvä niin että sai kunnon kodin sitten vielä.
Onpas siinä " Mariska" tarinan heittänyt mutta sopiihan tänne :)
Eikö muuten siellä saa siihen "velvoitekyytiin" lippua esim, R-kiskalta? Vai oliko se niin että pitää netistä tilata?
Itse olen pitkänmatkan kyytiinkin vaikkapa kännyllä lipun ostanut mobiilina josta se tulee kännyyn, s-postiin. Konnari sitten lukee sen sitten digitaalisesti lukulaitteella. Muuten se Vr-mobiili sovellus on varsin kätevä niin kännyihin, tabseihin tai läppäriin.Netistähän voi ilman muuta tilata junalipun, mutta kun en omista älykännyä, jolla sen oston voi junassa todistaa. Enkä myöskään omista printteriä, jolla saisin lipun ulos läppäristä. R-kiskalta tuolta liki kilsan päästä voi toki lipun ostaa velvoitejunaankin, oletan, mutta kiska on kaukana ja sinne pitää kävellä... kun ei ole L-Siperian metro vielä valmistunut. Niin suurta tarvetta mulla ei junamatkailuun ole, että ihan lipunostoa varten hommaisin älykännyn, kun tämä vanha nokialainenkin on ihan kunnossa. Yli vuoden olen täällä asunut enkä ole kaivannut pois, ainakaan Helssinkiin.
Jojensuusta lähteviin pikajuniin kai kuuluu vielä "lisävarusteena" ja kalliina sellaisena konduktöörikin, jolta lipun voi ostaa suoraan.
Minä luulen, että ammattilaisilla kuten hoitsuilla ja farmaseuteilla on ihan eri kanta kuin ne meidän omakannat. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Netistähän voi ilman muuta tilata junalipun, mutta kun en omista älykännyä, jolla sen oston voi junassa todistaa. Enkä myöskään omista printteriä, jolla saisin lipun ulos läppäristä. R-kiskalta tuolta liki kilsan päästä voi toki lipun ostaa velvoitejunaankin, oletan, mutta kiska on kaukana ja sinne pitää kävellä... kun ei ole L-Siperian metro vielä valmistunut. Niin suurta tarvetta mulla ei junamatkailuun ole, että ihan lipunostoa varten hommaisin älykännyn, kun tämä vanha nokialainenkin on ihan kunnossa. Yli vuoden olen täällä asunut enkä ole kaivannut pois, ainakaan Helssinkiin.
Jojensuusta lähteviin pikajuniin kai kuuluu vielä "lisävarusteena" ja kalliina sellaisena konduktöörikin, jolta lipun voi ostaa suoraan.
Minä luulen, että ammattilaisilla kuten hoitsuilla ja farmaseuteilla on ihan eri kanta kuin ne meidän omakannat.Onhan sulla netissä toimiva läppäri ja sähköposti johon se mobiililippu lähetetään. Eikä sitä tulostaa tarvitse, vain avaa sen näkyville ennen junaan menoa sillä monesti junassa se netti ei toimikaan.
Siihen lippuun tulee se QR-koodi jonka konnari lukulaitteella lukee. ( vrt. viivakoodi). Et siis tarvitse "älykännyä" välttämättä.
Siellä VR-mobiilisovelluksessa ( kunhan lataa sen) näkyvät nekin ostamasi liput vaikka ostaisit tavan koneelta kunhan ostaessasi kirjaudut Veturiin sisälle. Kannattaa tutustua sillä mobiililiittymähän sinulla on.
Kyllä niissä pitkänmatkan kiitureissa konnari myy lipun, taitaa olla vitosen lisähintaa ja johon ei sitten välttämättä (kai) istumapaikkaa sisälly kuten ennakkoon ostetuissa.
Aivan, lääkäreillä, hoitajilla on tarkempi tietokanta kuin mitä meillä, samoin apteekeilla Kanta.fin lisäksi Lääkekeskuksen tietokanta jossa reseptimme ovat tietääkseni "varmemmassa" tallessa.
- Alkuperäinen-Rapu
"Aivan kamalaa. Isäinpäivän jälkimaininkeja. En voi mitään, mutta tuntuu niin kamalalta lukea tässäkin tapauksessa, vaikka on silminnäkijöitäkin, että "epäillään" - aivan kuin jätettäisiin tuollekin lapsensa puukottajalle jonkunlainen "takaportti" jollakin lainkiemuralla, jossakin oikeusasteessa välttää tuomio teostaan." Jatkoin vielä, että tiedän kyllä syyllisen ja syyttömän oikeudenkäynti vaatimuksen, joten siitä ei minulle tarvitse nyt huomautella. Jotenkin noin se loppu meni.
Näin minä kirjoitin tuolla HS.fissä tästä kamalasta lapsen puukotuksesta. Kommenttini oli ensimmäinen ja viimeksi kun katsoin, niin "hyvin argumentoitu" pisteitä oli melkein 300. Nyt tuo kommenttini on poistettu. Se näkyi vielä äsken ainakin monen minulle kommentoineen tekstissä kokonaan, mutta pian kai nekin poistetaan.
Sanokaa, mikä tuossa kommentissa on sellaista, mitä ei joku voinut lukea, vaatimatta poistoa, varsinkin kun vertaa sitä moniin muihin kommentteihin siellä? Hesarissa pelaa ihme "robo."
No, iltapäivää. Olen hieman tuohtunut, kun en näe mitään syytä kommenttini poistoon - kuin sen, että joku ei kestänyt saamaani pistemäärää!
Hyvää maanantain iltapäivän jatkoa kaikille.
"Puhuminen helpottaa."- Cee-Lila
Onhan kamala tapaus taas. Isä tappaa lapsensa huoltajuusriistasta. Aiemmin on jo saanut syytteen lapsen pahoinpitelystä ja vaimo hakenut lähestymiskieltoa. Tapauksen yksityiskohtiahan emme tiedä, onko isä esim edes suomen kansalainen, onko saanut häädön täältä ja ei saa lasta mukaansa sinne jonnekin. Kuulin tästä vasta kolmen uutisissa.
- v_webs
Niin mistä järkyttyä kun lukee tämän Is:n lainauksen :
""Isä on noin 40-vuotias Ranskan kansalainen, joka on saapunut Suomeen vuonna 2011.
Hän on tammikuussa 2017 saanut tuomion toiseen, vanhempaan mutta alle 15-vuotiaaseen lapseensa kohdistuneesta pahoinpitelystä.
Hänen mukaansa tytär ei ollut noudattanut kodin sääntöjä. Isän mukaan hän oli siksi rankaissut tytärtä** kulttuuriinsa kuuluvalla tavalla.** ""
Ei siis saa järkyttyä vaan pitää vain "järkyttyä" koska tuo on mitä on , arkipäivää **......... ** :n perusteella.
No Rapua ei tarvitse valistaa mutta oli siellä täysin oikein argumentoitu "epäillään"- kohta. Tämä ei ole meistä kiinni , lainlaatijoista ja oikeusvaltion periaatteiden mukainen asia. Valitettavasti lynkkaus on meillä kielletty.
Tämäkin luultavasti menee poistoon mutta menköön.
Ps. Epäilen että se alun viittaus isäinpäivään on ollut "syyllinen" eikä mikään pistemäärä. - Cee-Lila
" Isän mukaan hän oli siksi rankaissut tytärtä** kulttuuriinsa kuuluvalla tavalla.** ""
Katsoin yksi ilta töllöstä dokumentin, missä isä tai opettaja (jostain Lähi-Idän maasta) katsoi kun poika luki kirjasta jotain ja tämä mies nujuutti poikaa vähän väliä, repi korvista ja läimäytteli koko ajan, jos ei luku sujunut täysin oikein. Poika itki välillä kivusta ja taas luki. Tällaisia kulttuureja on vielä paljon.
- amummu
Hirveitä tapahtuu näköjään joka päivä. Minä ihmettelen ihmisten pahuutta. Joku kukkahattu tässäkin tapauksessa tietysti löytää selityksiä käsittämättömälle pahuuden työlle: elämä on kovaa, on ollut huono lapsuus, jne. EL runoili, että "paha ei ole kenkään ihminen, toinen on heikompi toista...". Mutta luulen, että ainakin tässä kohdassa Eikka on väärässä. Eläintenkin pahoinpitely on useimmiten pahuutta, ainakin useammin kuin minkään lajin kyvyttömyys huolehtia eläimistä. Avuttoman, on se sitten lapsi tai eläin, huono kohtelu on rikos pahimmasta päästä ja ansaitsisi vastaavasti rangaistuksen asteikon ankarimmasta päästä. Pahimmista pahantekijöistä ei yhteiskunnassa ole mitään hyötyä, joten joutaisivat oikeaan elinkautiseen.
Minun on vaikea edes koiraa pistää ojennukseen( taisi olla Websi kuin kommentoi kettisriiviömme napsimista). Minusta ei oikein ole koiran kurittajaksi, etenkään kun se ei ole oma. Oma väki kyllä pistää pennun ojennukseen välillä aika kovallakin kädellä. Terrierri tarvitsee voittajansa. Minä vain selätän sen silloin, kun ihan hurjaksi äityy - onneksi on niin pieni, että sen jaksan kaataa. Tai sitten pistän sen kotonaan häkkiin, tai sen ollessa meillä suljen sen joksikin aikaa saunaosastoon rauhoittumaan. Se muuten kummasti tehoaa. Saunasta tultuaan on niin kilttiä poikaa, ettei ikinä uskoisi sen joku aika aiemmin riehuneen kuin riivattu.
Huomenna pitäisi mennä otattamaan vuositarkastukseen liittyvät labrat. Kiinnostavaa nähdä, ovatko kokeet samat kuin oli tervarissa, mistä siirryin valintakokeilupotilaaksi täkäläiselle yksityiselle lääkäriasemalle. Nytkin kyllä pitää ensin mennä hoitajalle, ja hän sitten päättää pitääkö/saako mennä lääkärin vastaanotolle. Rangaistushan siitä tuli. Tervarista pois lähtiessäni olin iloinen, että pääsen eroon minulle siellä määrätystä "omahoitajasta", jonka kanssa kemiat ei mene ollenkaan yksiin. Ilo oli ennenaikaista. Ko. hoitaja onkin nyt lääkäriaseman leivissä, ja hänen juttusilleen nyt sitten taas joudun torstaina kuulemaan labran tuloksia.Tapaamisen onni on varmaan molemminpuolista.
Nyt pitää lähteä pyykin seulontaan. Viikonloppuna tuli taas muutama koneellinen pestyä, ja kaikki puhdas on pinossa yhden huoneen tuolilla. Meillä kun ei ole mitään kodinhoitohuonetta, niin hommat pitää hoitaa siellä, missä tilaa on. Ja onhan meillä tietysti poikien jäljiltä huoneita, missä voi tehdä kaikenlaisia hanttihommia, kuten esim. katsoa telkkaria, kun siippa surffailee olkkarin tv:n kanavilla. Se muuten on homma, mitä en kestä minuuttia pidempään. Mikä siinä onkin, että po. tauti vaivaa enimmältään miehiä? No, kahden ystäväpariskunnan käyttämä vaihtoehto on se, että mies kysyy vaimoltaan, että mitä katsotaan, ja rouva sitten päättää. Ei kai se nyt ihan niinkään voi mennä. Joku noiden kahden väliltä olisi kait se oikeampi ratkaisu. Vaan tiedä noista.
Nyt ip-sumpin lasketteluun. Mukavaa iltaa.- aurora5
Minua järkytti myös toinen, kolmevuotiaaseen liittyvä rikos. Saattohoidossa olevan kuolemansairaan lapsen hoitaja oli varastanut lapsen kipu- ja unilääkkeet ja käyttänyt ne itse. En muista missä se oli tapahtunut.
Minun koirani on äärimmäisen nöyrä ja tottelevainen. Voi vain kuvitella, miten se on sellaiseksi siellä alkukodissaan opetettu. Lyömällä ja potkimalla? - Cee-Lila
Kyllä se niin on, että koirallekin pitää olla säännöt, eikä antaa sen tehdä mitä tahtoo. Ainakin, jos asuu kerrostalossa. Nytkin yksi eläkkeellä oleva tuttuni on myymässä kerrostaloasuntoansa yläkerran häirikkökoiran takia. Haukkuu kaiket päivät yksin ollessaan. Kun tämä akateeminen perhe saapuu kotiin sitten alkaa lapsen juoksu ja mekastaminen taas omalla tavallaan, joku pallon pompottelu ja muu hälyääni. Tällaista haittaa ei ole tietenkään omakotitalossa, paitsi jos koira haukkuu kaiket päivät ulkona landella narun jatkona, jossa naapuri on kuitenkin ihan seuraavalla tontilla.
Omahoitajia ei tervarissa nykyään ole, sen kuulin tänään ollessani haavahoidossa. On ns yhteyshenkilö, joka hoitaa sinua, jos ei muilla aikaa satu olemaan. Ja haavahoitajia huomaan olevan todella vähän, yksi tai kaksi, vaikka olisi ihan isosta sairaalasta kyse. Ja heillä on päivät buukattu täyteen kauaksi eteenpäin. Seuraavan ajan sain perjantaille, koska silloin on myös sen siirteenottokohdan hoito, missä kalvon pitää olla kaksi viikkoa. Veri sen alla on aivan kuivunut. Hoitajakaan ei tiennyt, mitä sille on jatkohoitona. En tiedä minäkään. Osaan minä U:n avulla vaihtaa ne rasvalaput ym ja kävin apteekissa ostamassa omahoitoa varten tuotteet, että vaihdetaan kerran päivässä. Olen itse sitä hoitanut jo silloin huhtikuun kotiutuksen jälkeenkin, kunnes oli jo paha tilanne, ennen kuin sain ajan jollekin asiantuntijalle, eli yksityiselle. On minulla jo melkoinen arsenaali näitä tuotteita, kun vähän väliä muuttuvat tarvikkeet haavan olotilan mukaisesti.
Toivotaan, että tämä siirre nyt tarttuu, ettei hoito jatku vielä pitkälle ensi vuodelle. Ottokohdasta hoitaja tänään sanoi, että ottaa selville meikusta, mitä sille on tehtävä, ettei tule uusi riesa sen hoidosta. Sitä epäilin silloin syyskuussa jo meikun lääkärille. Murphyn laki on tainnut kohdalllani kaiketi toteutunut. Meikkuun soitoissa en ole onnistunut saamaan ketään langan päähän joka asiasta tietäisi, Pitkän odottelunkaan jälkeen. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Minua järkytti myös toinen, kolmevuotiaaseen liittyvä rikos. Saattohoidossa olevan kuolemansairaan lapsen hoitaja oli varastanut lapsen kipu- ja unilääkkeet ja käyttänyt ne itse. En muista missä se oli tapahtunut.
Minun koirani on äärimmäisen nöyrä ja tottelevainen. Voi vain kuvitella, miten se on sellaiseksi siellä alkukodissaan opetettu. Lyömällä ja potkimalla?Sinun koirasi on kiitollinen sinulle, kun olet oikeanlainen hoivaaja hänelle, ilman potkimista ja räyhäämistä. Meillä ei ole ollut ikinä koiraa, mutta sen olen huomannut, että koiralla on oltava hoitaja/omistaja, joka käsittelee sitä oikein ja antaa ymmärtää kuka on isäntä talossa, ettei koira luule olevansa sen perheen johtaja. U:lla oli lapsuudenkodissa bokseri, joka oli kouluttamaton ja murisi minullekin, kun hoidin sitä perheen lomilla ollessa. Viedessäni sille ruokaa, murisi jo ennen kuin sain ruoka-astian sen eteen. Vaistosi varmaan pelkoni, en ollut ikinä näyttänyt sille, ettå minäkin kuuluin perheeseen ja että olin ylempänä kuin se, vaikka olin tuttu sille viikoittain. Myöhemmin kun olimme jo aviossa ja poikamme oli vauva, puolusti kyllä häntä vaunuissaan, ettei perheen tutun tarvinnut kuin yrittää katsoa vaunuihin, niin jo koira rähähti ja yritti hyökätä katsojan kimppuun. Eli täysin kouluttamaton koira. Pihalla juoksunarussa ollessaan pelästytti kaikki pihan ohikulkijat rähähtämällä ja haukkumalla, onneksi lieka ei ylettynyt ohikulkijoihin. Myöhemmin ajattelin, että koira oli minulle mustasukkainen kun vein U:n elinpiiristään.
Minäkin luin tuon kuolemansairaan lapsen hoitajan toimet, varasti lapsen lääkkeet ja käytti ne itse. Todella törkeä henkilö. Sai vain ehdollista, vankeutta olisi pitänyt antaa, kuten syyttäjä oli vaatinut. Ihmeelistä on tuo oikeuskäytäntö meillä. Lapsi oli kuolemansairas ja hoitaja käytti itse hänen morfiinilääkkeensä. Oli siis narkkari.
- v_webs
"Minun on vaikea edes koiraa pistää ojennukseen( taisi olla Websi kuin kommentoi kettisriiviömme napsimista). "
Pennun pitää yhdistää se näykkiminen siihen "napsautukseen" mistä kerroin, ja heti kun se tekee sitä.
Nyt se ei sitä tee jos "saunakomennus" tulee jälkikäteen muusta riehumisesta. Territ ovat aika "luupäitä" monesti mutta oppivat kyllä tietyt hommat fiksusti. Lyöminen ehdottoman kiellettyä tietysti. - Akentti
Hyvää aamupäivää pitkästä aikaa!
Vieläkö sekkaan soppii? Oon kirjoitellut silloin tällöin tänne mutta se robo pirulainen ei anna lähettää kait tätäkään mutta yritän taas. Ja on poistettu myös joitakin kirjoittamiani juttuja kait ovat olleet asiattomia kuten kone ilmoittaa. Mistähän alotan olis paljonkin kertomista mutta kunhan jottain kokkeeks värkkään. Kesä oli mitä oli ei paljon kehumista sateesta ja kylmästä mutta tomaatteja tuli ja vasta elokuun alkupuolla. Kellokukatkin kasvoi katolle asti ja nyt paleltuivat toissa viikolla. Hyvä peruna-juuressato. Marjoja riittävästi ja mahtava sienisato. Lauantaina hain vielä sangollisen suppilovahveroita joita kuivattelen. Tulee muuten hyvä sienikeitto vahveroista.
Terveys se on reistaillut enemmän kuin ennen. Jalkani vaivas alkukesän ja kun tuli vähän paremmaks niin pappa rupes potemaan jalkaansa ja sanoi että kihti pirulainen iski jälleen mutta eipäs ollutkaan kihti vaan akillesjänteeen tulehdus. Viikossa meni ohi pillereillä. Olin tomaatteja naruihin laittamassa kasvihuoneessa kun meni jumiin selkä. No yön kävelin kun ei voinut sängyssäkään olla ja aamulla pappa vei sitten "sivuasemalle"ja pääsinkin heti lääkäriin vaikka olenkin pääterveysaseman kirjoissa. Samaanhan se nykyään kuuluu kun kunta yhdistyi kaupunkiin. Epäilin heti kuin käy vai pittääkö kaupunkiin asti mennä mutta onni oli puolellani. Sain kolmenlaista pilleriä kipuun ja rentoutukseen ja samalla reissulla menin apteekkin ja siellä oli rouva jonka rinnuksissa luki sairaanhoitaja joka rupes pillereitä antamaan. En oo ennen kyllä nähnyt sairaanhoitajaa tiskin takana lääkkeitä antamassa ja keräs ne siihen eteensä ja kysyi et otatko kaikki. No tietysti otan mitä lääkäri on määrännyt niin hän siihen että näillä kyllä saat pääs sekasin. Olin äimänkäkenä siinnä ihmettelemässä ja yhtäkkiä rouva pyyteli anteeksi että oli ajatuksissaan ja meinas antaa ihan jonkun muun lääkkeen joten kait sitten olisin entistä enemmän seonnut. Sattuu ja tapahtuu!Jumissa oli viime viikolla yläselkä taas mutta oli vielä entisiä rentouspillereitä ja niillä oli vielä tehoa. Labrassa kävin toista kuukautta sitten ja kaks kertaa nyt sitten lääkärissä joka määräs uuden labra käynnin ja samalla lähetteen sairaalan lisä tutkimuksiin mutta sanoi että voi mennä ens vuoden puolen kun ei oo hengenhätä. Ja tämä lunssa vai mikä lie. Se vaan jyllää edelleenkin ihan alkutalvesta pitäen. Tuntuu et on välillä parempi mutta sitten taas korvat lukossa ja kurkku kipee. Aivastelin kesällä kait ihan ennätyksen ja nytkin on nuhanen olo. Lääkäri antoi kahenlaisia nenälääkkeitä joista toista otetaan 2viikon kuuri ja väliä pidetään taas 2v ja sitten uus kierros.
Silmälääkärissäkin olen käynnyt ja uudet linssit on nokalla. Voi sitä rahanmenoo. Lääkäri kysyi että haluanko yleiselle vai yksityiselle kaihin poistoon. Kamalia hintoja yksityispuolella joten laittoi merkinnät yleiselle. En tiiä nyt sitten joutuuko vuoden päästä vielä lasit uusimaan.
Sen verran oon lukenut teitin kirjoituksia että rouva Ceellä on vielä ongelmaa jalassa ja rouva Rapusella vielä sormessa jotain häikkää. Ja koira ihmisille onnittelut niistä ihanista pikkukettiksistä ja pienistä syntyneistä palleroista. Tais olla et herra Saarelaisenkin lähipiiriin on ilmestynyt uusi haukku.
Kaupunkiin tultuani sotkin koko tietsikan ja kai unohtanut toiminnan kokonaan joten poikani kävi opettamassa mummoo oli pinkoodi ja salasanat ihan uhohduksissa. Ketään unohtamatta hyvää jatkoo kaikille ja yritetään tässä elämän viidakossa jollain tapaa rämpiä! Nyt sitten roboa härnäämään!- v_webs
Sillai ja todella pitkästä aikaa mutta pääasia että "hengissä" palattiin ja joukkoon mahtunee niinkuin ennenkin, miksei mahtuisi.
Sitä on siis sattunut ja tapahtunut yhtä ja toista, kelleppäs ei kun ei ihan enää tuore kukaan taida olla. Muuallakin siis tätä pirullisen sitkasta lentsua liikkuu joten ei yksin meikäläisellä.
Kaihileikkausta siis edessä? Katselin noita täällä olevan erään yksityisen hintoja niin taisivat olla noilla nykymenetelmillä 2500-3500 ekun välissä mutta voihan noissa olla isoja eroja eri puolin maata. En tiedä, oikeaan silmään alkoi syksyllä oireiluja tulla jota nyt ei vielä tiedä mitä se on? Vasta tuosssa 29.pv sai ajan toktorin katselmukseen siltä osin.
Heh, jos Saarelaisella (oletettavasti) minua tarkoitit niin ensinnäkään ei mikään herra ja toisekseen ei enää saaressakaan. Kolmas kohta kyllä piti eli koira ilmestyi kyllä pojan porukalle.
Tuo(kaan ) ei muuten uutta että kesän jälkeen jotkut niistä kymmenistä salasanoista tai tunnuksista koneelle muistista "häviää", tai ei häviä mutta ei pirulaiset tule mieleen. Kyllä niitä joitain pitää käydä "kassakaapilta" onkimassa esille.
Muitahan on tietysti helpompi sitten uusia ja vaihdella kunhan koneelle pääsyn on varmistanut, tavalla tai toisella.
Tervetuloa joukkoon taas ja kyllä se siitä lähtee kunhan vauhtiin pääsee..... - Alkuperäinen-Rapu
Mukavaa Akentti, että olet päässyt mukaan. Harmia on ollut, eikä ne harmit ole vieläkään lopussa, mutta nyt yritän unohtaa kaikki harmitukset. Olen tänään lähdössä ystävättären kanssa merille. Muutamaan päivään en siis kirjoittele.
Hyvää viikkoa kaikille! - v_webs
Hyvää reissua ja ottaa uistimet mukaan jos sattuis "joulukala" tarttumaan niin ei tarvii Malmilta "raijata" tai laahata :))
- Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Hyvää reissua ja ottaa uistimet mukaan jos sattuis "joulukala" tarttumaan niin ei tarvii Malmilta "raijata" tai laahata :))
Hauskaa))))))))))))))))))))
Kyllä nuo "joulukalat" ovat olleet melko kevyitä"...
Kiitos kuitenkin. Matkailu avartaa ja kyllä sieltä löytyy hyvää kalaakin - ruokapöydästä!
- Cee-Lila
Kylläpä oli ilahduttavaa nähdä taas Akentti täällä, kyllä olemme sinua jo moneen kertaan kaivanneetkin ja ihmetelleet, missä oikein lymyilet.
Sinulla on ollut kaikenlaista remppaa, kuten meillä kaikilla enemmän ja vähemmän. Minulla on jalasta vielä harmia, ehkä ensi vuosi alkaisi paremmin.
Rapu on taas menossa merelle tanssahtelemaan, sää näyttäisi suosivan ainakin tuulen osalta.- Alkuperäinen-Rapu
Sää näyttää suosivan. Pelotti sään puolesta, kun tuntui, että säätiedotuksissa ennustettiin aina vaan myrskytuulia. Nyt näyttää hyvältä.
- Cee-Lila
Tuo lapsenmurha on aivan järkyttävä, kuinka isä voi puukottaa omaa pientä lastaan? Olkoonkin huoltajuuskiistat ym käynnissä. Miksei hän voinut käyttäytyä normaalilla tavalla ja saada tavata lastaan tietyin välein, kuten useimmilla avio/avoperheillä on tapana, onneksi. Silti puhutaan lehdessä, että isää epäillään lapsen puukotuksesta, miksi sana epäillään, teollahan oli monia silminnäkijöitä ja mies todettu lapsen isäksi ja itse teossa. Oli hakenut lapsen luvatta kotoaan, isällä ollut siis vielä avain lapsen kotiin, minne oli aamulla tullut lapsen mukaansa ottamaan. Ei varmaan sorkkaraudalla ovea avannut? (Miehen veli oli jo varoitellut lapsen äitiä, että vaihda oveen lukko). Useimmat lapsenmurhat ovat tapahtuneet joko hukuttamalla lapsi kaivoon tai kylpyammeeseen, sytyttämällä asunto palamaan ja lapset kuolleet savukaasuihin tai muuta yhtä kauheaa, mutta että viedä pikkulapsi leikkipuistoon ja alkaa hakkaamaan teräaseella julkisella paikalla ja katsojia lähietäisyydellä. Mies tietysti saa mielentilatutkimuksen ja pääsee vähällä, olemalla vähän aikaa ns mielisairaalassa.
- v_webs
Tässä nyt vielä: ......" että isää epäillään lapsen puukotuksesta, miksi sana epäillään, "
Miksi näin menetellään:
http://www.poliisi.fi/rikokset/rikoksesta_epailty
Eli olkoon teko mikä tahansa niin tekijä on epäilty kunnes tutkinta, syytteet ja oikeudentuomio on annettu.
Muutama "outo" piirrehän tuossa kotoa "kaappauksessa" herättää huomion. Missä äiti oli, 3 -vuotias yksin kotona? Jos oli kotona miksei hälyttänyt poliiseja? Miksi ei lukkoja ollut vaihdettu? Jne....
Joidenkin tietojen mukaan tekijä oli Guyanan "ranskalainen" joka nyt ei ollut yllätys sillä tuskin ranskalaiseen (katoliseen) kulttuuriin kuuluu piestä aiemmin alaikäistä tytärtä nahkaremmillä "kodin sääntöjen rikkomisesta".
Nuo selvinnee aikanaan mutta teon järjettömyyttä ei mikään selitä. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Tässä nyt vielä: ......" että isää epäillään lapsen puukotuksesta, miksi sana epäillään, "
Miksi näin menetellään:
http://www.poliisi.fi/rikokset/rikoksesta_epailty
Eli olkoon teko mikä tahansa niin tekijä on epäilty kunnes tutkinta, syytteet ja oikeudentuomio on annettu.
Muutama "outo" piirrehän tuossa kotoa "kaappauksessa" herättää huomion. Missä äiti oli, 3 -vuotias yksin kotona? Jos oli kotona miksei hälyttänyt poliiseja? Miksi ei lukkoja ollut vaihdettu? Jne....
Joidenkin tietojen mukaan tekijä oli Guyanan "ranskalainen" joka nyt ei ollut yllätys sillä tuskin ranskalaiseen (katoliseen) kulttuuriin kuuluu piestä aiemmin alaikäistä tytärtä nahkaremmillä "kodin sääntöjen rikkomisesta".
Nuo selvinnee aikanaan mutta teon järjettömyyttä ei mikään selitä.Totta puhut. Ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Oli vaikka ketä näkemässä. Monesti syytetyt vielä kieltävät osallisuutensa, tai ainakin lieventävät sitä ja eivät tunnusta, koska puolustusasianajaja heitä opastaa siihen. Vaikka olisi murha, niin suostuttelevat vain tapon tekijäksi jne. Tässä on selvästi murha kyseessä. Ei kellään ole teräase vamiina mukana, kun mennään leikkipuistoon aikaisin aamulla. Lapsen isän kotipaikaksi sanotaan Karibia ja olleen Ransan kansalainen. Mitä lie taustalta löytyy.
- Akentti
Kiitoksia tervetulotoivotuksista!Tämä päivä meni ihan "punaselle ristille". Soitin aamulla huoltomiehelle kun taas vesi tippuu parvekkeelle kuten ennenkin ja hän sanoi että soittaa isännöisijälle tästä et mitä tuumaa ja sanoi vielä et ilmottaa mitä siellä sanotaan. Mutta arveli ja tietysti tämän pitäs mennä takuuseen kun eihän siitä kovinkaan kauan ole kun parvekkeet tehtiin. Eipä ilmoittanut jospa sitten huomenissa. Muuten entinen isännöitsiä isännöi tuolla muualla ja joutaakin kun ei hoitanut hommiaan eikä edes puhelimeen vastannut. Joku ihmetteli kans pikaista lähtemistä vaikka olis potkun saanut takapuoleen enpä ihmettelis ollenkaan.
Kamalia asioita sattuu lapsille en koskaan ymmärrä tätä enkä eläimiin kohdistuvia tekoja. Mikä ihme ihmisiä riivaa kun viattomia pitää kaltoin kohdella. Puolustuskyvyttömiä kuten tämä viimeinenkin lapsi ja isä vielä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sais karkottaa kyllä sinne mistä on tullutkin.
Alkukesästä myös kaksi tuttavaani oli vaihtanut hiipakuntaa. Seurakunta uutisista nimet näin ja kyllä siinnä joku viikko tuli asioita sulatellessa. Tämä toinen miehistä oli entisen ukon kanssa samassa työpaikassa jota kautta tutustuttiin ja asuttiin samassa talossakin Yläneellä. Nelisenkymmentä vuotta sitten ilmestyi tähän kaupunkiin ja käytiin kylässäkin jonkun kerran. Eron jälkeen tapasin silloin tällöin kaupunkireissulla ja kutsui kylään mutta en nyt sitten lähtenyt. Viimeisen kerran nähtiin en muista oliko tämän vuoden puolta kun hän kertoi että oli haimasyöpä että se on menoo nyt. Oli ihan terveen näkönen mutta kait niitten hoitojen takia. Kun nousin linkkuun hän huusi minulle et kaikkea hyvää sinulle ja vastasin et samoin sinulle. Vielä heilutti kättään. Mihinkähän minullakin oli olevinaan niin kiirus etten olis voinut jäädä enemmän juttelemaan. Ja tämä toinen kaveri en varmaksi tiedä mutta ounastelen että menehtyi kolarissa. Hän oli myös tuttu kymmeniä vuosia. Meillä oli samanikäiset lapset ja kummallakin ero tulossa kun tapailimme jonkin aikaa. Soitteli vielä myöhemminkin mutta en oikein lämmennyt. Löysi naisen jonka vei alttarille mutta siitä huolimatta soitteli silloin tällöin. Keväällä näin unta kun hän oli valkeissa vaatteissa katseli mutta ei puhunut mitään. Ajattelin silloin että tuo uni ei hyvää tiiä ja niin hänenkin nimensä oli sit kuolleitten palstalla. Ne on semmosia sätkyjä kun yllättäen tulee. Ei koskaan totu näihin ykskaks pois menijöihin vaikka tietää et jokainen vuorollaan. No etteenpäin pittää mennä tapahtui mitä tahansa.
Wepsukkaa tarkoitin herra saarelaisella. Oliko tuo nyt niin pahasti sanottu? Pappaa sanon isännäksi eikä tykkää yhtään.
Taitaa tulla humenissa lunta ja pakkastakin jonkun verran. En tykkee pakkasesta. Nyt huiloomaan et jaksaa sänkyyn mennä aikanaan.- v_webs
Eihän se nyt pahasti sanottu ollut mutta kun sitä meikä vierastaa tuollaisiin pelkkiin herra-nimiin ja -kerhoihin kuulumista :)
Ei vieläkään sitten se parveke kuntoon tullut keväällä? Kyllä tuo nykyrakentaminen on yhtä tohelointia pitkälti ja sitä on saanut tässäkin lähistöllä "ihastella". Ja kyllä se veljenpoika oli suu pyöreenä katellu tuolla Kalasataman talotyömailla mitä sutta ja sekundaa tekevät. No rakennumestarin silmä ottaa vielä paremmin ne virheet kuin meikäläisen.
Sanoi kyllä kun kuuli ja näki että tuolta työmaalta lähtis heillä heti "mestari" kävelemään ja sitten hanttifirman äijät.
Niitä "hiippakunnan vaihtajia" kyllä tihenevään tahtiin alkaa tulla itse kenenkin tutuista, tai suvuista mutta tämä kesä meni nyt niin ettei ihan lähituttuja eikä sukulaisia lähtenyt. Pari vähemmän tuttua kyllä muutti maallisen majansa jonnekin sieltä maalta.
Huomenna itseasiassa tarkoitus lähteäkin käymään Malmin hiljaisella maalla ellei vettä /räntää niskaan roimi.
Siis hyviä öitä kaikille ja palaillaan palstalle.
- v_webs
Päivät ja huoh, "helpotus" kuvaa että jollain on vielä uskallusta sanoa suoraan näille "neutraalihömöttäjille " :))
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/579041-jari-sinkkonen-tytot-ovat-yha-tyttoja-ja-pojat-poikia-sukupuolierojen-hamartaminen
Ja toinen huoh , olipa muuten taiteilua ap:n kävelyt tuolla Malmin suunnalla. Kaikki käytävät oli mustassa peilijäässä ja pirusvie kun epähuomiossa vielä menin bussilla pysäkin yli niin kävelytaiteilua tulikin reilusti ylimääräistä .
Klabbihan siitä ei tykännyt sitten yhtään.- Cee-Lila
Oli ilo lukea tuo Jari Sinkkosen kommentti. Totta on, että useimmat meistä on kuitenkn joko nainen tai mies, kolmannen sukupuolen edustajia on vähemmistö. Heitä kuitenkin on, joten saavat isompana päättää kumpi on, oma tahto ratkaisee. Jos lapsen sukupuolta ei tiedetä syntymän jälkeen, (aika harvinaista) mutta itse sitten tuntee ennen murrosikää, kumpi tuntee enemmän olevansa, niin kannatan sitä, että lapsen sukupuolen korjausta vaatii vain hän itse, ei esim vanhemmat. Jos poikalapsi leikkii nukeilla ja tyttö pörrää autoilla, se ei vielä merkitse mitään. Esim U:n sisar syntyi perheeseen kolmantena lapsena ja tyttönä ja kahdeksan vuoden ikäerolla nuorempaan poikaan, vanhempikin oli poika, niin tyttö pienenä usein kuljetti nukkeaan mahallaan ja pörräsi suullaan kuin se olisi ollut auto. Oli melko rasavilli, mutta aina kanteli vanhemmilleen, kun U kiusasi häntä. Eli oli hyvin tyttömäinen silti ja oikea isän lempilapsi. Itsen en ole ollut kenenkään lempilapsi, isä kuoli kun olin ihan pieni ja äidiltä aina sain selkään, se oli sitä aikaa. Olemme molemmat U:n kanssa perheen keskimmäinen, eli vähiten huomiota saaneet.
- aurora5
Terveisiä markkinoilta. Kaupungin keskeinen avenue oli mustanaan kansaa. Länsi-S:ssa ei palella eikä välitetä liukkaudesta. Ostin kympillä lakunauhoja pitempäänkin lahjatarpeeseen sekä toisella kympillä lämpimät tekoturkissaappaat eräälle jolla on kylmät lattiat torpassaan.
Eilen kävin labrassa. On se täällä aika jännää. Kun kysyin, keneltä saan tiedustella tuloksia, verenottaja vastasi, että potilastoimistosta, mutta jos haluan oikein lääkärin arvion, on kerrottava se jo nyt potilastoimistossa. Ihmettelin että en kai minä pelkillä veriarvoilla mitään tee, jos kukaan ei tulkkaa niitä minulle. Potilasvirkailija kertoi, että ne kaksi lääkäriä, jotka olivat kesällä minun luunmurtumani ja huonon hemoglobiinini kanssa tekemisissä, eivät ole enää talossa - vaihtuvuus on suurta - mutta hän yrittää saada jonkun kolmannen lääkärin tutkimaan arvot ja selittämään ne Omakantaan.
Siunattu Kanta.fi, ilman sitä olisimme hukassa.- v_webs
Öh, luulin että ostit lakunauhoja liukkauden torjuntaan :) Nehän vois toimia kitkana kengän ympärillä hyvinkin.....
Niinpä, mitäs niistä kaikista kokeiden arvoista ymmärtää, vähintäin pitäisi olla otettujen viitearvot siellä mukana kirjattuna. Ja jos paljon poikkeaa viitearvosta niin tarvitseeko asialle tehdä jotain, esim lääkärin soittoaika asiakkaalle. Tai terveydenhoitajan.
Jotkut lääkäritkin kun eivät liitä edes niitä viitearvoja sinne Kantaan mukaan.
Saikos L-Siperia lumivaipan, velipoika tuntui olevan lumitöissä joku aika sitten... ei paljon mutta joku 5-6 cm:n vaippa oli tullut. - Cee-Lila
Minulle lääkäri lähettää tekstiviestillä muutaman arvon, jotka ovat yli tai ali viitearvon. Koko litanian näen sitten kannasta jonkin päivän päästä. Se on hyvä että omaa tietokoneen. Sisareni saa aina lääkärikäynnillään paperitulosteen kokeistaan. Ei minulla niitä lääkärikäyntejä ole juuri koskaan, eli olisin ihan pimennossa.
- aurora5
Ne viitearvot näkee vaikka lääkärikirjasta, mutta omista arvoista, jos ne ovat korkeat tai matalat, pitäisi saada tietää lääkärin näkemys, mitä asialle voi tehdä.
Hgissä se katuosoitteen mukaan määräytyvä omalääkäri oli hyvä systeemi. Sitä haukuttiin, miten se (henkilö) oli tyly ja määräsi vääriä lääkkeitä, mutta oli kuitenkin joku tietty, johon saattoi tukeutua. Täällä valkotakit vaihtuvat ja katoavat ja jäävät täysin nimettömiksi.
Laskin, että minulla on runsaan vuoden aikana ollut liki kymmenen lääkäriä, joista olen nähnyt pikaisesti kolme, muut ovat vain nimiä kanta.fissä. Toisaalta "kremppani" ovat olleet verraten simppeleitä. Ehkä sitten jos tulee joku vakavampi sairaus, joka vaatii potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta, pääsee ihan oikealle vastaanotolle.
Täällä on vähän alle nollakeli, kevyt lumikerros ja liukasta. Ynnä niin pimeää jo puoli neljältä, että täytyy pitää valoja kirjoittaessa.
i. Hgissä oli minuta aika hyvä se, että tietyillä katuosoitteila oli tietty lääkäri. Ainahan sitä yhteist' lääkäriä haukuttiin, että on välinpitämätön, mutta kuitenkin potilaan oli urvallista tietää, että tietty lääkäri on jotenkin vastuussa minun hoidostani. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Ne viitearvot näkee vaikka lääkärikirjasta, mutta omista arvoista, jos ne ovat korkeat tai matalat, pitäisi saada tietää lääkärin näkemys, mitä asialle voi tehdä.
Hgissä se katuosoitteen mukaan määräytyvä omalääkäri oli hyvä systeemi. Sitä haukuttiin, miten se (henkilö) oli tyly ja määräsi vääriä lääkkeitä, mutta oli kuitenkin joku tietty, johon saattoi tukeutua. Täällä valkotakit vaihtuvat ja katoavat ja jäävät täysin nimettömiksi.
Laskin, että minulla on runsaan vuoden aikana ollut liki kymmenen lääkäriä, joista olen nähnyt pikaisesti kolme, muut ovat vain nimiä kanta.fissä. Toisaalta "kremppani" ovat olleet verraten simppeleitä. Ehkä sitten jos tulee joku vakavampi sairaus, joka vaatii potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta, pääsee ihan oikealle vastaanotolle.
Täällä on vähän alle nollakeli, kevyt lumikerros ja liukasta. Ynnä niin pimeää jo puoli neljältä, että täytyy pitää valoja kirjoittaessa.
i. Hgissä oli minuta aika hyvä se, että tietyillä katuosoitteila oli tietty lääkäri. Ainahan sitä yhteist' lääkäriä haukuttiin, että on välinpitämätön, mutta kuitenkin potilaan oli urvallista tietää, että tietty lääkäri on jotenkin vastuussa minun hoidostani.Korjaus:
loppuun oli jäänyt käsittämätöntä höpinää. Kai pitäisi olla vielä kirkkaammat lamput. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Ne viitearvot näkee vaikka lääkärikirjasta, mutta omista arvoista, jos ne ovat korkeat tai matalat, pitäisi saada tietää lääkärin näkemys, mitä asialle voi tehdä.
Hgissä se katuosoitteen mukaan määräytyvä omalääkäri oli hyvä systeemi. Sitä haukuttiin, miten se (henkilö) oli tyly ja määräsi vääriä lääkkeitä, mutta oli kuitenkin joku tietty, johon saattoi tukeutua. Täällä valkotakit vaihtuvat ja katoavat ja jäävät täysin nimettömiksi.
Laskin, että minulla on runsaan vuoden aikana ollut liki kymmenen lääkäriä, joista olen nähnyt pikaisesti kolme, muut ovat vain nimiä kanta.fissä. Toisaalta "kremppani" ovat olleet verraten simppeleitä. Ehkä sitten jos tulee joku vakavampi sairaus, joka vaatii potilaan ja lääkärin vuorovaikutusta, pääsee ihan oikealle vastaanotolle.
Täällä on vähän alle nollakeli, kevyt lumikerros ja liukasta. Ynnä niin pimeää jo puoli neljältä, että täytyy pitää valoja kirjoittaessa.
i. Hgissä oli minuta aika hyvä se, että tietyillä katuosoitteila oli tietty lääkäri. Ainahan sitä yhteist' lääkäriä haukuttiin, että on välinpitämätön, mutta kuitenkin potilaan oli urvallista tietää, että tietty lääkäri on jotenkin vastuussa minun hoidostani.Kyllähän ne viitearvot näkee toisaaltakin mutta kuten tuossa kirjoitinkin:
" Ja jos paljon poikkeaa viitearvosta niin tarvitseeko asialle tehdä jotain, esim lääkärin soittoaika asiakkaalle. Tai terveydenhoitajan."
Eikö siellä esim. terveydenhoitajalle voi varata soittoaikaa kun tulokset on nähty että tarvitseeko jotain jatkotoimenpiteitä? Tietääkseni kyllä ja jos tarvis sitten lääkärille.
No minun tietääkseni voi olla jo "tietääkseni" joka ei enää päde.
Eipä täälläkään enää ole mitään omalääkäri-sydeemiä vaan nyt ollaan tiimin " sen ja sen" hoitajien ja useamman lääkärin asiakkaita tai "potilaita". On vain nimetty yhteyshenkilö jonka kautta pitäisi siis ottaa yhteyttä terkkarille. Joko puhelimitse tai sähköisesti netin välityksellä joka on rajattu vain tiettyjen asioiden hoitoon.
Siellähän käy paljon niitä keikkalääkäreitä jotka voivat olla muuten yksityisten asemien palveluksessa ja tekevät sitten tilauskeikkaa julkisen vajausta täyttämään. Siksi he vaihtuvat tiuhaan tai jopa "häviävät" vaikka Kuopijjoon tai Kajjaanniin ellei peräti Iisalamen taa sinne "ajokoeran persijjeen". :) - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Korjaus:
loppuun oli jäänyt käsittämätöntä höpinää. Kai pitäisi olla vielä kirkkaammat lamput.Minullekin on määrätty aikoinaan ns omahoitaja ja omalääkäri. Nyt omalääkäriä olen kaksi kertaa nähnyt, mutta hän aina vain uusii reseptini. Muita lääkäreitä on oma kannan mukaan minulla ollut monia jalan takia, osa eksoottisia nimiä, osa suomalaisia. Oma hoitajaa ei enää ole, on ns yhteyshenkilö, jonka avulla saan valitettua jostain, taikka pyytää aikaa, joka hiukan katsoo edes jalkaani, että mitä mieltä on haavan tämänhetkisestä kunnosta ja tarvitseeko se jotain muunlaista hoitoa. Yleensä hekään eivät tiedä vaan kysyvät taas joltain muulta. Pääasia, että saa jonkinlaista selkoa asiasta.
- amummu
Minäkin olen käynyt nyt "vuosihuollossa". Eilen kävin labrassa ja sydänfilmissä. Tänään lääkärissä. Alun perin lääkärin käynti oli ensi vuoden puolella iskevään ajokortin uusintaan liittyvä, mutta samalla kertaa hän myös tutkaili labratulokseni. Kehui, että olen hyvässä kunnossa ja näkö on kuulemma vallan loistava. No, niillä kehuilla kehtaan sitten ensi vuonna mennä Ajovarmaan. Tai voisinhan sinne mennä jo nyt, mutta venyköön nyt vielä jonkun aikaa. Ei tunnu olo niiiiin vanhalta:)).
Vissiin jossain vaiheessa taisin kertoakin, että olen mukana täkäläisessä yksityisen lääkärikeskuksen valintaoikeuskokeilussa. Ja täytyy sanoa, että toistaiseksi kokemukset ovat erittäin positiiviset. Labraan kun aamusella menin, ei jonossa ollut ketään. Tervarissa sen sijaan oli vielä lähellä puolta päivääkin koko käytävällinen väkeä odottamassa. Myös tuo, että lääkäri käy läpi muitakin asioita kuin vain niitä, mihin ajanvaraus liittyy, on aivan uutta. Tervarissa ei ikinä se toiminut. Jos tilasin selkävaivoja varten lääkärin, niin vastaanoton ajankohtaan jos oli tullut joku muu lääkärin neuvoa tarvitseva vaiva, niin sille piti tilata uusi aika; ei kerkiä hoitaa kahta vaivaa yhdellä istumalla. Ja lääkärin aikakin tuolla yksityisellä löytyi jo soittoa seuraavalle päivälle, vaikka ajokortin uusiminen ei mikään kiireellinen homma olekaan (paitsi jos sen jättää viime tinkaan).
Vaikka nyt em. kokemukseni ovat hyviä, niin kavahdan kyllä ajatusta, että yksityiset kaappaisivat julkisia terveydenhoitopalveluja hoitaakseen. Ainakin perusvaatimus pitäisi olla, että maksavat veronsa Suomeen. En halua, että verorahani menevät muille maille, parhaassa tapauksessa paratiisiin.
Kyllä minustakin pitäisi lääkärille saakka päästä kuulemaan labratuloksiaan. Osaahan niitä itsekin lukea silloin kun on viitearvot tiedossa, mutta lukeminen ei riitä, jos joku arvo on pielessä. Silloin pitäisi päästä asiantuntijan kanssa puhumaan silmätysten. Mutta siitä pois päin ollaan menossa. Omahoito on päivän sana. Etähoitoa tarjotaan seuraavassa vaiheesssa. Meillä tervarissa se on puhelu sairaanhoitajalle. Hätätapauksissa sentään täällä vielä saa lääkärin "vieri"hoitoa akuuttipisteessä.
Nyt tekemään akuuttia lasten hoitoa. Lapsilla on isäviikko, mutta isä joutuu työn takia tänään ja huomenna ilta"töihin" asiakkaiden ja päämiesten kanssa. Lasten äiti on vuoroviikoista niin tarkka, että ei yhtään ota OMIA LAPSIAAN luokseen ylimääräisella ajalla. Jos sellaista pakosta joskus tapahtuukin niin haluaa ehdottomasti korvauksen menetetystä omasta ajasta. Sairasta! Mutta meille iloinen asia, kun saamme olla lasten kanssa. Äitiviikoilla ei meitä paljon tarvita (haluta??) paitsi jos on puute kuskeista.
Leppoisaa iltaa! - aurora5
Täällä "siun sotessa" on käytössä enää yksi ainoa numero, johon kaikki asiat soitetaan. Onneksi siellä vastailevat "sentraalisantrat" tuntuvat olevan leppoisia immeisiä ja osaavat puolesta sanasta arvata, mitä hätääntyneesti tankkaavalla asiakkaalla on sydämellään. Pienellä terveyskeskuksella on etunsa.
Kyllä kummastuttaa tuon a-mummun ex-miniän joustamattomuus. Uutta hehkeää rakkautta elävän (?) luulisi olevan avaramielisempi. "Ken yhtä ihmistä rakastaa, hän kaikkia rakastaapi", riimitteli aikoinaan Eino Leino. Mutta mitäs vanhan kääkän humanismista. Nythän jokaisen on tärkeintä pitää vain omia puoliaan kynsin ja hampain. Pois tieltä lapset ja männynkävyt.- v_webs
Juu ,kyllä aina pienemmällä paikalla on etunsa jos sitten saattaa olla myös haittansa :) No ei niistä enempää mutta minusta tuo mitä amummu kirjoitti:
" että ei yhtään ota OMIA LAPSIAAN luokseen ylimääräisella ajalla. Jos sellaista pakosta joskus tapahtuukin niin haluaa ehdottomasti korvauksen menetetystä omasta ajasta. Sairasta!"
Tuohan on oikeasti sairasta jos oma itsekkyys menee lastensa asioiden edelle.
- v_webs
Päivvät ja oletteko joutunut sex-häirinnän kohteeksi? Kyllä kyllä kyllä.........
Voe pärs..taas tuotakin överiksi menoa muuten oikeasti vakavassa asiassa. Noilla nykykriteereillä kyl miusta tuntui että eilenkin jouduin kun yks naisimmeinen vänkäs bussissa viereen istumaan ja melko varmasti viel vilkuilikin :))
Tulee mieleen että onkohan isolla osalla ihmisistä oikeasti mitään suurempia vaikeuksia kun joka tikusta pitää tehdä "elämää" suurempia ongelmia? - Cee-Lila
Huomenta. Olen samaa mieltä, että joka asiasta sitä älämölö nostetaankin. Sen ymmärrän, että jos on joutunut raiskatuksi tai kokenut sillä tavalla lähentelyä, että on jo vaikuttanut vaikka työyhteyksissä työviihtyvyyteen tai tullut peräti irtisanotuksi jos ei ole suostunut esimiehen lähentelyihin, silloin on metelin nosto oikeutettua. Kukapa meistä ei olisi saanut kaikenlaisia ehdotuksia elämässään jo alkaen tuolta teini-iästä, mutta kaikesta on aina selvitty ilman seurauksia. Huumorilla useimmiten kuitattu.
- aurora5
Huumorilla kuitattu tai nopeilla kintuilla. Pari suoranaista hyökkäystilannetta muistan nuoruudesta, eikä niistä selvitty puhumalla, vaan juoksemalla pois niin lujaa kuin jaloista pääsi. Niiden rinnalla joku ratikan tungoksessa tapahtunut "hinkkaaminen" ei ollut mitään. Korkeasaaren lautalla pikkuveljen kanssa tuli viereen istumaan aito namusetä, joka näytteli vehkeitään. Oltiinhan me nähty alastomia miehiä saunassakin, joten ei siitä 16-vuotias saati 8-vuotias osannut edes loukkaantua. Osakuntabileistä tullessa karkoitin yhden tunkeilijan asettumalla sateenvarjon piikki tanassa hänen eteensä kiljumaan. Kiukkuisia akkojahan miehet pelkää. Myöhemmin ei ole tarvittu sateenvarjoakaan...
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Huumorilla kuitattu tai nopeilla kintuilla. Pari suoranaista hyökkäystilannetta muistan nuoruudesta, eikä niistä selvitty puhumalla, vaan juoksemalla pois niin lujaa kuin jaloista pääsi. Niiden rinnalla joku ratikan tungoksessa tapahtunut "hinkkaaminen" ei ollut mitään. Korkeasaaren lautalla pikkuveljen kanssa tuli viereen istumaan aito namusetä, joka näytteli vehkeitään. Oltiinhan me nähty alastomia miehiä saunassakin, joten ei siitä 16-vuotias saati 8-vuotias osannut edes loukkaantua. Osakuntabileistä tullessa karkoitin yhden tunkeilijan asettumalla sateenvarjon piikki tanassa hänen eteensä kiljumaan. Kiukkuisia akkojahan miehet pelkää. Myöhemmin ei ole tarvittu sateenvarjoakaan...
Tuollaista olen itsekin kokenut, nopeasti karkuun, seuraus rikkoutunut kapea hame taikka polvi verillä. Itsensä paljastajat ovat olleet vaarattomia, haluavat vain näyttää vehkeitään. Työpaikalla eräskin pomo tarjosi minulle rahaa, että saisi seksiä. Houkutteli, että olisin saanut sillä rahalla jo uuden mekon tai kengät, olin silloin 18 v ja liksa ei ollut hääppöinen. Kun en suostunut, haukkui minut ja sanoi saaneensa paljon nuorempiakin. Ei käynyt sentään käsiksi. Erikseen ne miehet, jotka olivat tansseissa banaani taskussa.
- v_webs
Nuo esimerkit jo täyttävät kyllä jo kaikki kriteerit ahdistelusta, hyväksikäytön- jopa raiskauksen yrityksistä(kinkö)?
Onneksi jo ulkonäkö nykyään suojelee moisilta ainakin meikäläistä ;)
Tulee vaan mieleen kun joko Ms, Mr tai Mrs lähtee out there ja pynttäytyy viimeisen päälle jopa hyvinkin "paljastaviin" tamineisiin ja korostaen niitä "avujaan" niin ketä, mitä varten he sen tekevät?
Tuskin siksi a) ettei heitä vaan huomattaisi vai b) siksi että nimenomaan huomattaisiin ja huomioitaisiin? Tämä nyt vähän hämärän peitossa joten kilautin kaverille. Piiiitkän harkinnan jälkeen hänkin käski poissulkea ensimmäisen vaihtoehdon ja lukita toisen. Eli päädyimme vastaukseen b.
Mutta jos viipyilyt katsekohteeseen tulkitaan häirinnäksi niin voiko lieventävä asiahaara olla katsekohteen oma habitus?
Ps. Äskeisellä seiskan lenkillä saatoin syyllistyä siis jopa "häirintään " ;) Shit, on tää tehty vaikeaksi :)))
- Cee-Lila
Kaksi mikkeliläistä sairaanhoitajaa on saanut potkut työstään, koska ovat ilmiantaneet sairaalassa tapahtuneita väärien lääkkeiden antamisia ja potilaiden karkaamisia.
Itsekin juuri viimeismmällä sairaalareissullani pöydälleni tuotiin iltalääkesatsi, katsoin niitä ja sanoin, eivät ole minun. Eivät sitten olleetkaan, olivat olleet minua edellisellä kerralla samassa punkassa olevalle, Monena iltana olin jo sitä enne saanut oikeat minulle määrätyt. Jos olisin ollut puolisokea muistisairas mummo, olisin varmaan vain napannut ne. - Akentti
Torstaita toivottelen itekullekkin!
Kyllä ei pitäs mennä kuleksimmaan kaupunkiin het kun tulin oli kurkku kippee ja muutenkin niin väsy et otin parin tunnin nokoset. Nyt sitä on sitten kun puusta puonnu.
Täällä ei taija olla julkisella puolella olemassakaan omalääkäriä. Ennätys on kun kaksi kertaa olen käynyt samalla lääkärillä kesän jälkeen. Nuori on ja enpä muista olisko joskus työpaikan alkutarkastus ollut niin perusteellinen kuin tämä nuorimies teki. Tämmösiä kun olis enemmän jouti kyselemmään kiirehtimättä kaikkia entisiä juttuja. Tähän asti piti olla omia lääkäreitä mutta kertaakaan ei ollut aina eri ihminen ja ilmoittivat aina ettei oo ennättättänyt tutustua historiaan. Ja se viime syksynenkin joka antoi uuden ajan itse eikä tullukkaan. Kerroinkin tälle nyt "omalle" miten kävi ja hän puisti päätään ja katsoi nimenkin sieltä koneesta ja sanoi että olipas ikävä juttu kun juoksetti suotta aikojaan.
Tämä häirintä juttu nyt kyllä mänöö ihan överiks. Kohta eivät miehet uskalla kahtookkaan naisiin päin saati silmää iskee tai hymyillä. Voihan nenä. Tulipa yks kerta mieleen kun oli just muutettu Mynämäkkeen ja olin lasten kanssa ulkoilemassa ja siihen tuli mopopoika joka rupes tievustelemaan että missä asutaan. Sanoi sitten yhtäkkiä että maksasin mitä tahansa jos pääsisin sun kanssa sänkyyn. Liekö ollut tosissaan mutta jotenkin tuli nyt mieleen että suatto männä häirinnän puolle. Työkaveri kertoi aikanaan kun oli töihin aamulla tulossa oli "takkimies" hypännyt eteen ja näytellyt ihteesä ja tämä "Kirsti" oli sanonut että voi miten pieni oon nähnä isompia. Oli äijä luikkinut pakoon. Jotkut toisetkin tytöt olivat kohdanneet tämäm saman herran samoissa merkeissä.
Tässäpä tämän viikon kirjoitukset, ens viikolla uudet kujeet! Hyvää viikonloppua.
Ei muuten oo käynyt parvekemiehet eikä huoltomies-isännöitsijäkään mitään ilmoitellut.- v_webs
Samoin sinne, torstaita vielä....
Hyvä jos nyt olet sellaisen lääkärin tavannut jolla on ollut aikaa jopa kuunnella ja paneutua pidemmältä ajalta "asiakashistoriaasi". Usein nämä nuoret lääkärit ovat vain valitettavasti "työharjoittelussa" aikansa ja lähtevät sitten erikoistumaan jollekin osa-alueelle.
Sen takiahan myös tuo vaihtuvuus on terkkareilla , tai onko ne nyt jopa "hyvinvointi-keskuksia" peräti, suurta.
Se tämäkin häirintä-hypetys , vaikka onkin vakava asia, kuten moni muukin asia, saavat näin some-aikaan joskus kohtuuttomalta tuntuvia mittasuhteita eli #metoo.
Johtuuko siitä että olisi jopa "noloa" kertoa ympärillä oleville että "minuapa ei olla häiritty esim. sillä tavalla.."
Vähän tuolta tuntuu kun mennään kysymään asiaa vaikkapa nuorelta tyttö-tai poikaporukalta julkisesti. #metoo??
Vai eivät ollut kiireisiä parvekeasiassa mutta sehän ei sinulle uutta ole. Ne on hitaita herrojen kiireet...
Palataan sitten tulevalla viikolla, hyvät vkloput sinnekin. - aurora5
Niinpä, noloahan se on, jos ei ole häiritty, osoittaa vain, että meikit ja kledjut ovat menneet pieleen. Siis ettei ole ahdisteltu, kertoo naisihmisen epäviehättävyydestä? Kummallisia statusjuttuja nuo. "Minuapa on ahdisteltu, joten olen muodikas".
Enpä pitäisi kovin vakavana tuotakaan muoti-ilmiötä. Saleillahan on kaikenlaisia itsepuolustuskursseja, jos toinen sukupuoli alkaa kovasti pelottaa. Samoin voi puolustautua sitä vastaan jos kokee, että nainen on naiselle susi.
Tahallinen vihanlietsonta mitä tahansa kohtaan on naurettavaa ja turhaa.
- Cee-Lila
Nauratti tuo Auroran lause, myöhemmin ei ole enää tarvinnut sateenvarjoakaan...
En minäkään.
Ja Websin huomautus, että olisi noloa myöntää, että minuapa ei olla häiritty esim sillä tavalla. Harventuneet ne kerrat kyllä on:-))
Parvekkeesta tuli mieleeni, että poikamme muutti uuteen asuntoon ja siellä on parveketupakoinnin lisäksi kielletty myös pihalla tupakointi. Yksi ilta poikamme oli tupakalla pihan ulkopuolella olevalla kadulla, niin jo talossa asuva pariskunta oli vienyt roskia roskakatokseen, kun se mieheltä enemmän näyttävä osapuoli oli huutanut, ettei täällä saa tupakoida. Ei se sentään kaduilla vielä ole kiellettyä. Sen sijaan monet ulkoiluttavat koiransa pihalla, eivätkä kerää jätöksiä pois, aivan kuin uhitellen, ettei siellä saa tupakoida. On taas aikoihin eletty. - Alkuperäinen-Rapu
Terveisiä Gabriellalta! Ja siellä laulaneelta Johanna Pakoselta.
Nukuttaa, mutta kun täällä on puhuttu häirinnästä, niin oli niin omakohtainen "häirinnäntunne eilen, että päätin vielä tänään sen tunteen avata kirjoittamalla.
Tansillisesti siellä ei ollut mitään, koska ei siellä ollut niitä vapaita "kaloja", ei tosin paljon varattujakaan. Eilenkin, isossa laivassa, kello 23.00, parhaaseen tanssiaikaan, lattialla ei ollut yhtään tanssiparia. Jonoja ei siis ollut. Kuitenkin jostakin minä sain häiritsijän perääni, koko illaksi. Hän oli jo vanhempi mies, ulkomaalainen, ehkä kreikkalainen (niin pähkäilimme), hän yritti houkutella minua sitkeästi tanssilattialle. En lähtenyt, mutta hän seurasi minua ja ystävätärtäni kaikkialle minne menimme. Tuijotti minua kokoajan, ja jos uskalsin vilkaistakaan häneen päin, niin iski silmää ja alkoi taas osoitella tanssilattialle päin. Sanoin ystävättärelle, että nyt tunnen oloni ("häirityksi).
Oli vielä toinen tapaus, missä ei tuo "häirintä" haitannut yhtään, vaan niillä minuun kohdistetuilla "ihailunilmaisuilla" (totta, tai satua olivatkaan)? pärjää vuoden eteenpäin. Aloin jo hämääntyä, niin että toivoin hänen jo poistuvan, minne sitten olikin menossa. En muistanut häntä, tutunnäköinen kyllä oli, mutta hän sanoi heti, että "sinun kanssasi me olemme nähneet ennenkin." "Vanha tuttu siis, joka vielä muisti!"
Johanna Pakonen oli eilen juttelemassa iltapäivällä ihmisten kanssa (oli kerrottu ohjelmaesitteessä), mutta ei meitä ollut sinne tullut kuin hieman yli kymmenen henkeä. 12 -14. Johanna oli aivan oma, rempseä puheinen itsensä. Välitön, ja pari miestä olivat onnessaan kun pääsivät jopa halaamaan Johannaa. Vaimotkaan eivät näyttäneet paheksuvan. Istuimme kaikki siinä aivan lähekkäin ja Johanna sanoikin, kun tuli aika lopettaa, että olipa mukava jutella näin "lähipiirissä." Sitten hän jakoi meille kaikille aivan itse valokuvansa. Tuli jokaisen luo, kysyi nimen ja kirjoitti oman tervehdyksensä. Minulle hän sanoi, että näytät tutulta. Kerroin, että olen ollut usein näillä risteilyillä, missä olet esiintynyt Marko Maunukselan kanssa, nyt hän oli oman orkesterinsa kanssa. Hän kyllä kertoi missä se Maunuksela nyt oli, mutta jäi vähän epäselväksi. Taisi olla jollakin toisella laivalla esiintymässä.
Nyt uni kutsuu, joten Hyvää yötä kaikille!
Taisi olla jollakin toisella laivalla.
Reissu oli kuitenkin hyvin rentouttava merimatka pois kotoa, ja sää oli aivan loistava. Jossakin kohtaa, taisi olla Ahvenanmaan kohdalla, kun keinutti ja koneet jytisi. Joskus joku on kertonut minulle, että nyt konemestari (vai mikä nyt olikaan) kääntää laivaa, mutta ei saisi näin keikutella. Kertoi, että hän tuntee sen konemestarin ja aikoi huomauttaa keikutuksesta.- Alkuperäinen-Rapu
"Taisi olla jollakin toisella laivalla." Tuplana tuli, mutta menköön unisuuden piikkiin!
- aurora5
Huomenta
Nyt kun on ollut puhetta siitä, kuinka sukupuolten rajat ovat hämärtyneet (eräiden mielestä pitääkin hämärtyä, jopa kadota), ainakin eläinkunnassa rajat ovat selvät. Sain eilen liikuttavan kuvan, jossa viisi kuusi narttukoiraa seisoo rivissä tuijottamassa pentutarhassa telmiviä pienokaisia. Nartuilla on vielä valjaat päällä, ovat tulleet juuri treeneistä ja syöksyneet heti katsomaan lauman ihania tulokkaita. Urokset touhuavat omia touhujaan luomatta katsettakaan pentutarhaan, mokomat machot;)
Tangokuningas Marko Maunuksela näyttää toimivan teeveen Lumilyhty-kampanjan mannekiinina. On siinä miehellä erikoiset, vaaleat silmät. (Meniköhän tämä huomio ahdistelun puolelle?)- v_webs
Heh heh, machot suakel ! Olipa sessio tuosta aiheesta myös "jälkiviisaissa" jossa yksi oli Sinkkosen linjoilla ja toiset taas....... pitäis kuunnella Areenasta uusiksi :))
Maunuksela on tällä haavaa(tämän viikon) Espanjassa keikkaa tekemässä, kertoili hän. Vaikka jokapäivä radiosta on tullutkin Maunukselan tunti iskelmää ( 13-14).
Nyt olisikin laivalla risteilykeliä mutta vielä parempi keli lähteä Malmilta kiireesti jo kinkkua SuSilaan raijaamaan etteivät vaan lopu kesken ennen joulua ;))
No joooooo......
Koirista, meiltä tästä yläkerrasta oli koiruli ottanut (ma) hatkat eikä vieläkään ole löytynyt. Oli hyvin arka koira ja toisen koiran hyökättyä rähisemään tämä oli temponut itsensä irti ja karkuteille. Oletettavaa tietysti olisi että jossain olisi havaittu täällä mutta tuleeko tietoa niin eri juttu sitten. Onhan täällä kyllä vielä metsiäkin missä piilotella mutta luulisi nälän ajavan jonnekin näkysille.
"Liettuanihme" on taas kotiutunut erinomaisen hyvin ja ottanut paikkansa uuskodissa ilman vieroitusoireita. En ole vielä vaan päässyt käpäläpäivää päässyt antamaan . - aurora5
Eilisaamuna, kun olimme lähdössä lenkille, pompahti pensasaidan takaa iso uroskoira minunikäistä mummelia kiskoen. Irtihän se pääsi ja samassa työntämässä kuonoaan oman pikkuiseni hännän alle. Rouvan oli pakko sitoa koira ulko-oven kahvaan, jotta pääsimme siitä pujahtamaan talon taakse.
Hyvinhän tuo välikohtaus lopulta sujui ilman rähinöitä. Huvitti vain, kun nainen sanoi, että "ei tämä mitään tee, tämä on puhdasrotuinen kultainen noutaja". Niinpä, tätä nauroimme tyttären kanssa päivemmällä. Hänellä kun on ne epämääräisen näköiset otukset, joita ei puhdasrotuisuudesta voi kehua, kelpo rekikoiruudesta kylläkin.
"Mennäänkö jonnekin sivummalle". Heh heh, eipä ollut Ceehen tuttavuutta hierojalla kovinkaan älykästä strategiaa. Minuakin on pyydetty nuorena koululikkana "sivummalle", metsään sienestämään. Taisi olla alkukesää, joten ohi pomppas siinäkin. - Cee-Lila
Tuollaiset, erikoisen vaaleat jäämiessilmät ovat eräällä Lontoolaisen Apollo-teatterin koomikollakin, paikallinen Sami Hedberg/vast suomalainen, itsekin mainitsi niistä oudoista silmistään, viimeksikin tällä viikolla katsoin sen ohjelman ja hänen silmänsä näyttivät todella oudoilta. Aivan kuin iriksistä puuttuisi joku väri. Vaaleansiniset, jäänväriset on monilla, mutta ei niin hailakat, ei edes Kimi Räikkösellä, jota jäämieheksi kutsutaan. Mutta varmaan vain hänen harvasanaisuutensa takia. Murahtelee vain jotain sanoja ja koko ajan raapii naamaansa tai korvansa tauksia haastatteluissa. Se on hänen tyylinsä. Ilmaisee mielestäni epävarmuutta tai ujoutta. Ei hän mielestäni ole ainakaan ylimielinen, vaikka käytös saattaa niin olettaa.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Eilisaamuna, kun olimme lähdössä lenkille, pompahti pensasaidan takaa iso uroskoira minunikäistä mummelia kiskoen. Irtihän se pääsi ja samassa työntämässä kuonoaan oman pikkuiseni hännän alle. Rouvan oli pakko sitoa koira ulko-oven kahvaan, jotta pääsimme siitä pujahtamaan talon taakse.
Hyvinhän tuo välikohtaus lopulta sujui ilman rähinöitä. Huvitti vain, kun nainen sanoi, että "ei tämä mitään tee, tämä on puhdasrotuinen kultainen noutaja". Niinpä, tätä nauroimme tyttären kanssa päivemmällä. Hänellä kun on ne epämääräisen näköiset otukset, joita ei puhdasrotuisuudesta voi kehua, kelpo rekikoiruudesta kylläkin.
"Mennäänkö jonnekin sivummalle". Heh heh, eipä ollut Ceehen tuttavuutta hierojalla kovinkaan älykästä strategiaa. Minuakin on pyydetty nuorena koululikkana "sivummalle", metsään sienestämään. Taisi olla alkukesää, joten ohi pomppas siinäkin.U käy lenkillä, nykyisin todella harvoin nilkkakivun takia, niin joka kerta siellä on koiranulkoittajat liikkeellä irti olevien hurttiensa kanssa, osa ihan isoja tappelukoiran näköisiä, jotka yrittävät käydä kimppuun ja aina omistaja sanoo, ei tämä mitään tee, se on niin lutunen. Näistä tappelukoirista ei kyllä ikinä tule tule pehmoisia perhekoiria, taannoin oli lehdessä juttu juuri tällaisesta koirasta, joka puri perheen vauvan käden poikki yön aikana. Ei tykännyt joutumisesta perheen vauvankin alapuolelle hierarkiassa.
Kerran partsilla ollessani rantatiellä kulki mies edellä ison koiran kanssa, perässå tuli nainen pientä koiraa kantaen ja huusi miehen perään väittäen, että koirasi puri minun pientä koiraani, pysähdy ja anna tietosi, että saan lähettää eläinlääkrinlaskun sinulle. Mies ei pysähtynyt, meni vain kovaa vauhtia edellä, koira oli hänellä kiinni talutushihnassa. En tiedä oliko koira ollut aiemmin irrallaan. Nainen vain jatkoi huuteluaan ja mies meni menojaan. En tehnyt asialle mitään. En ollut nähnyt sitä mahdollista tapahtumaa. - v-webs
Cee-Lila kirjoitti:
U käy lenkillä, nykyisin todella harvoin nilkkakivun takia, niin joka kerta siellä on koiranulkoittajat liikkeellä irti olevien hurttiensa kanssa, osa ihan isoja tappelukoiran näköisiä, jotka yrittävät käydä kimppuun ja aina omistaja sanoo, ei tämä mitään tee, se on niin lutunen. Näistä tappelukoirista ei kyllä ikinä tule tule pehmoisia perhekoiria, taannoin oli lehdessä juttu juuri tällaisesta koirasta, joka puri perheen vauvan käden poikki yön aikana. Ei tykännyt joutumisesta perheen vauvankin alapuolelle hierarkiassa.
Kerran partsilla ollessani rantatiellä kulki mies edellä ison koiran kanssa, perässå tuli nainen pientä koiraa kantaen ja huusi miehen perään väittäen, että koirasi puri minun pientä koiraani, pysähdy ja anna tietosi, että saan lähettää eläinlääkrinlaskun sinulle. Mies ei pysähtynyt, meni vain kovaa vauhtia edellä, koira oli hänellä kiinni talutushihnassa. En tiedä oliko koira ollut aiemmin irrallaan. Nainen vain jatkoi huuteluaan ja mies meni menojaan. En tehnyt asialle mitään. En ollut nähnyt sitä mahdollista tapahtumaa.Sillä alueella juuri näkee paljon irtiolevia rottweilereita, dobermanneja ja pitbulleja joista ei koskaan voi täysin varma olla mitä tekevät. Useita(kin) tapauksia joissa koira ei ole ollut mitenkään omistajansa hallinnassa ja ovat hyökkäilleet joko lenkkeilijöitä tai toisia koiria kohden.
Noita rotuja käyttävät ja kouluttavat juuri tappelukoiriksi paljonkin vaikka se meillä kiellettyä periaatteessa onkin. Tai koiratappelujen pito ihan laissa kielletty.
Vai ei se "mitään tee kun se on puhdasrotuinen kultainen noutaja " ? :)) Harvemmin kyllä nuo kult.nouturit tekevätkään mutta aika ontuva argumentti siihen luottaa kun on "puhdasrotuinen".
Nyt en varmaksi muista mutta kielsivätköhän ne jonkun pitbull-rodun maahantuonnin sekä jalostuksen ja myynnin täällä, juuri niiden vaarallisuuden takia.
A`ralta joskus pitänyt kysyäkin ettei kuitenkaan "Kissamäen" kennelissä taida olla am:n ja sh:n risteytyksiä? - v_webs
Lisäys tähän vielä noista silmien väristäkin :) Nykyään kun ei voi olla varma niistäkään mikä on alkuperäinen väri kun käyttävät erivärisiä piilolinssejä :))
Tuli mieleen että pitääkö muuten vaikka passissa olla maininta jos käyttää piilolaseja? Vai onko niin ettei kuvissa saa laseja ollakaan, en muista tuota. Ei ainakaan sähk.henkilökortissa ole mitään mainintoja.
Tämä nyt tuli mieleen kun pitää käydä kuvassa ja uusia tuo henk.kortti, tammikuun alussa näyttää "happanevan" sekin.
Onneks se on tehty helpoksi netin kautta nykyään. - aurora5
v-webs kirjoitti:
Sillä alueella juuri näkee paljon irtiolevia rottweilereita, dobermanneja ja pitbulleja joista ei koskaan voi täysin varma olla mitä tekevät. Useita(kin) tapauksia joissa koira ei ole ollut mitenkään omistajansa hallinnassa ja ovat hyökkäilleet joko lenkkeilijöitä tai toisia koiria kohden.
Noita rotuja käyttävät ja kouluttavat juuri tappelukoiriksi paljonkin vaikka se meillä kiellettyä periaatteessa onkin. Tai koiratappelujen pito ihan laissa kielletty.
Vai ei se "mitään tee kun se on puhdasrotuinen kultainen noutaja " ? :)) Harvemmin kyllä nuo kult.nouturit tekevätkään mutta aika ontuva argumentti siihen luottaa kun on "puhdasrotuinen".
Nyt en varmaksi muista mutta kielsivätköhän ne jonkun pitbull-rodun maahantuonnin sekä jalostuksen ja myynnin täällä, juuri niiden vaarallisuuden takia.
A`ralta joskus pitänyt kysyäkin ettei kuitenkaan "Kissamäen" kennelissä taida olla am:n ja sh:n risteytyksiä?Minäpä siteeraan tässä viisaampia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Alaskanhusky- eli niissä on sitä ja tätä. Jalostettuja ovat siihen tehtäväänsä mutta eivät ole kennelliiton rekisterissä.
- aurora5
aurora5 kirjoitti:
Minäpä siteeraan tässä viisaampia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Alaskanhusky- eli niissä on sitä ja tätä. Jalostettuja ovat siihen tehtäväänsä mutta eivät ole kennelliiton rekisterissä.
Eipä tullut kopioitua se minkä tarkoitin. Tässä lyhyesti: alaskanhuskyt juontuvat siperianhuskeista, mutta niihin on sekoitettu lintukoiraa, greyhoundia ym. nopeuden maksimoimiseksi.
- v-webs
aurora5 kirjoitti:
Eipä tullut kopioitua se minkä tarkoitin. Tässä lyhyesti: alaskanhuskyt juontuvat siperianhuskeista, mutta niihin on sekoitettu lintukoiraa, greyhoundia ym. nopeuden maksimoimiseksi.
Kyllä juu, tarkoitinkin s-huskya ja alaskan malamuuttia (am). Kun ne ovat kuitenkin sh ah:ta vaikka risteytyksenä niin kilpailussa ovat samana rotuna.
Taitaa olla vielä niin että tietty määrä samanrotuisia valjakkoja pitää olla luokassa mukana että esim. Sm-arvosta voidaan kilpailla.
En kyllä ihan tarkasti ole noihin sääntöihin perehtynyt. - v-webs
"Nyt en varmaksi muista mutta kielsivätköhän ne jonkun pitbull-rodun maahantuonnin sekä jalostuksen ja myynnin täällä, juuri niiden vaarallisuuden takia."
Tuota itse siis kirjoitin ja ei, Suomessa ei kuitenkaan kielletty vaikka esim. Tanskassa on pitkä lista roduista joiden maahantuonti ja pito on kielletty. Jopa turistien koirille vientikielto ko. maahan.
Saksassa on muutamia noista vaarallisimmista roduista tuontikielto. Sekä lisäksi erittäin tiukat säännöt kuinka tiettyjä rotuja saa edes julkisilla paikoilla pitää. Mm. omistajalla ei saa olla rikosrekisteriä, koiralla pidettävä kuonokoppaa sekä värillistä merkkinauhaa pannassa ja hihna saa olla enintään 2 m:n pituinen.
Myös MOT-ohjelma listasi muutama vuosi sitten ne "haastavimmat" rodut Suomessa jotka ovat pitkälti samat kuin nuo Tanskan ja Saksan listat. - aurora5
v-webs kirjoitti:
Kyllä juu, tarkoitinkin s-huskya ja alaskan malamuuttia (am). Kun ne ovat kuitenkin sh ah:ta vaikka risteytyksenä niin kilpailussa ovat samana rotuna.
Taitaa olla vielä niin että tietty määrä samanrotuisia valjakkoja pitää olla luokassa mukana että esim. Sm-arvosta voidaan kilpailla.
En kyllä ihan tarkasti ole noihin sääntöihin perehtynyt.Nykyään alaskanhusky-nimitystä käytetään kaikista sekarotuisista rekikoirista. Kilpakoirat ovat usein lyhytturkkisia, kevyitä ja korkearaajaisia siperianhuskyjen, alaskanhuskyjen, lintukoirien ja jopa vinttikoirien risteytyksiä. Alaskanhuskyt kilpailevat menestyksekkäästi lyhyillä sprinttimatkoilla ja pitkän matkan kilpailuissa kuten Iditarodilla ja Yukon Questilla.
Alaskanhuskylla ei ole mitään ulkomuotokriteereitä vaan sitä arvostetaan vain sen suorituskyvyn perusteella.
Luulen, että suomenmestaruus ei rajoitu puhdasrotuisiin, muistelen että tytär olisi voittanut senkin arvon takavuosina. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Nykyään alaskanhusky-nimitystä käytetään kaikista sekarotuisista rekikoirista. Kilpakoirat ovat usein lyhytturkkisia, kevyitä ja korkearaajaisia siperianhuskyjen, alaskanhuskyjen, lintukoirien ja jopa vinttikoirien risteytyksiä. Alaskanhuskyt kilpailevat menestyksekkäästi lyhyillä sprinttimatkoilla ja pitkän matkan kilpailuissa kuten Iditarodilla ja Yukon Questilla.
Alaskanhuskylla ei ole mitään ulkomuotokriteereitä vaan sitä arvostetaan vain sen suorituskyvyn perusteella.
Luulen, että suomenmestaruus ei rajoitu puhdasrotuisiin, muistelen että tytär olisi voittanut senkin arvon takavuosina.Kyllä ah:lla on vapaat kriteerit rotumäärittelyssä ja siksihän ne eivät ole Kennelliiton rotulistalla ollenkaan. Eikä muuallakaan .
Alaskan malamuuteilla kyllä on ihan selvät rotumääritelmät ja se rotu on myös Kennelliiton listoilla kuten puhtaat Siperian huskytkin.
Malamuuttien paras ominaisuus ei olekaan nopeus vaan voima ja kestävyys rankoissa oloissa. Taisi olla tuolla jossain tekstissä niiden olevan maailman vanhin vetokoirana käytetty rotu.
Ei se sanomani tarkoittanutkaan suomenmestaruuteen vaadittavan puhdasrotuisuutta vaan että tietyssä luokassa ja matkalla on tietty määrä samanrotuisia valjakkoja. Vaikkapa sitten ah:ja.
- Cee-Lila
Nuo ulkomaalaiset miehet ovat aika hanakoita. Olin kerrankin Anttilan tavaratalossa (silloin kun se oli vielä) joulupöytää ihastelemassa, niin ulkomaalaisen näköinen mies tuli viereeni ja alkoi jutella. Esitteli vielä itsensä ja sanoi myös olevansa erään yrittäjänaisen mies. Tunnistin naisen heti, on yksi helsinkiläinen julkkiskampaaja. Sitten mies ehdotti, että mennäänkö jonnekin sivummalle, että saadaan jutella paremmin. Sanoin, ettei meillä ole sellaista keskustelemista, että syrjemmälle pitää mennä. Sitä paitsi odotan juuri miestäni, meillä on treffit täällä. Lopetti yritykset siihen.
- amummu
Aika pöhköksi maailma (Suomi?) on menossa: ei saa sanoa tyttö/poika, mies/nainen, ei saa vilkuilla "sillä silmällä", saako kohta edes millään silmällä, käden olkapäälle laitosta puhumattakaan.
Ei silti, kyllä pienikin "häirintä" voi olla todella raivostuttavaa tai nolouttavaa. Nuorena tyttönä se tuntui lähinnä inhottavalta, mutta silloin ei kehdannut sanoa mitään. Muistan kun nuorena likkana käytin usein töissä talvisaikaan itse kutomaani angorajakkua. Yksi työporukkamme mies tuli usein "pakosta" silittelemään olkapäätäni, kun "tuo sinun takkisi on niin pehmeä". Kerran, pari se olisi ollut ok, mutta kun muuttui jokapäiväiseksi, niin alkoi todella tuntua ällöltä. Mutta hiljaa olin silti ja yritin keskittyä töihini. Hölmö minä. - Nyt semmoisen huomion voisi ottaa vastaan iloisena;))).
Kyllä taitaa tuo meidänkin riiviö emoansa kaivata. Tykkää olla sylissä, tulee hellan vieressä seisoessani jalkojeni päälle makaamaan (mikäli ei iske hampaitaan nilkkaani), tulee ihan kylkeen kyhnyttämään sohvalla istuessani (edellinen kettis ei noussut sohvalle kuin salaa, tämä taas ihan kirkkain silmin, muina koirina, kaikkien nähden - eivät ole siltä tuota autuutta kieltäneet).
Jestas, kello onkin jo klocka, täytyy lähteä pikku-ukkoa tuulettamaan. Mukavaa viikonlopun aloittelua!- v_webs
Pentuhan se kettispoika vielä on ja vaatii paljon huomiota osakseen joten seuraa kuin "hai laivaa".
Kyllä oli jo "liettuanihmekin" pojan luona vallannut sohvanurkka-paikan itselleen vaikka yöt nukkuu sitten lattialla ohuen pehmusteen päällä. Yläkertaan ei uskalla portaita yrittää kun maantasalla on riimussa ilmeisesti pennusta lähtien pidetty?
Saas nähä, kotoutuminen sujunut nopsaan muuten mutta kuinka "kielikursseilla" käy?
- v_webs
Vainniin, taas sauna palaa mutta täällä talonväki makaa vaan ? Voe voe....
Ottipas vähän koville eka reiluvauhtinen kympin lenkki tälle syksylle, ja kivaa oli...ennen puoltamatkaa alkoi vettä tulla reippaasti tuulen kanssa päin näköä, sitten jo kramppasi toista takakäpälää mutta siltikin,,,,kivaa hei :))
Välillä olin jo dogirankkurina kun nuorelta naiselta toinen kahdesta dogista tempaisi itsensä irti ja meinasi karkusille... helppo tapaus oli vieraankin huijata dogi kiinni: ..vihellys ja toista hanskaa vetäen ja heiluttaen maan tuntumassa toiseen suuntaan ja kutsua vain tänne tänne! Hyvin tuli :)
Se yläkerrasta karannut koira majailee kuulema tuolla leirintäalueen maastoissa mutta ei edes omistajalle kiinni antaudu? Hyvin arka se on ollutkin kyllä pennusta asti kun ei juuri muiden kanssa ole annettu tekemisissä olla. Kyllä koirakin vaatii sosiaalista kanssakäymistä ettei noin vaikeaa tapausta tule.
Sepä siitä mutta nyt pitäisi kait saada nuo omat käpälät jotenkin venymään kuosiinsa.- aurora5
Vai maataan? Kattia kanssa. On aamuvoimisteltu kiinalaisittain, käytetty koira kaksi kertaa ja käyty kaupassa, jossa kansaa pyöri pipari- ja glögimaistiaisten ympärillä. Piti ostaa pesujauhetta. Se on hupaa tavaraa, kun tytär kantaa pentujen pissa-alustoja mamman pestäväksi.
Aamu alkoi huonosti, koska Hesari ei tullut, pelkkä paikallislehden läpyskä vain. Jotenkin risos, kun juuri eilen huomasin HS:n puolivuotislaskun tulleen verkkopankkiin. Ja se on iso raha, saisivat edes olla jakelussa täsmällisiä. No, valitettu on sekä puhelimitse että sinne omasanomaan. Lupasivat toimittaa lehden ensi tilassa.
Aamulla oli pirullisen liukasta ja autot roiskutti. Nyt kiiluu outo valoilmiö vastapäisen talon takana. Jospa leipoisi ensimmäiset joulutortut.
On niitä nyt koirakarkulaisia liikkeellä. Hyvä tsägä sillä kahden koiran kuljettajalla, kun osui Weepeli paikalle. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Vai maataan? Kattia kanssa. On aamuvoimisteltu kiinalaisittain, käytetty koira kaksi kertaa ja käyty kaupassa, jossa kansaa pyöri pipari- ja glögimaistiaisten ympärillä. Piti ostaa pesujauhetta. Se on hupaa tavaraa, kun tytär kantaa pentujen pissa-alustoja mamman pestäväksi.
Aamu alkoi huonosti, koska Hesari ei tullut, pelkkä paikallislehden läpyskä vain. Jotenkin risos, kun juuri eilen huomasin HS:n puolivuotislaskun tulleen verkkopankkiin. Ja se on iso raha, saisivat edes olla jakelussa täsmällisiä. No, valitettu on sekä puhelimitse että sinne omasanomaan. Lupasivat toimittaa lehden ensi tilassa.
Aamulla oli pirullisen liukasta ja autot roiskutti. Nyt kiiluu outo valoilmiö vastapäisen talon takana. Jospa leipoisi ensimmäiset joulutortut.
On niitä nyt koirakarkulaisia liikkeellä. Hyvä tsägä sillä kahden koiran kuljettajalla, kun osui Weepeli paikalle.Tiesinhän ettei L-Siperiassa maata mutta nämä muut ;)) Nooh, kohta saadaan "uskottavia" selityksiä sitten ?
Täälläkin näyttää tuolla Kartanolla olevan populaa kuin vilkkilässä kissoja, olisko jo ne perinteiset joulumyyjäiset, luultavasti.
Mikäs instanssi siellä hesarit tai muut päivälehdet yleensä jakaa? Varmaan ulkoistettu jollekin jakelufirmalle .
No juu, onhan täällä noita dogeja joten karkulaisiakin riittää. Tällä aamun "tapauksella", nuoremmalla niistä tuo taipumus kuulema kun vanhempi syystä tai toisesta sille ärähtää, kuten nyt myös teki. Kehoitin totuttamaan sen valjaisiin niin ei niin helposti livahda kuin pannasta.
Vai liukasta, no täällä ei kun taas äsken vettä tuli kuin saavista. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Tiesinhän ettei L-Siperiassa maata mutta nämä muut ;)) Nooh, kohta saadaan "uskottavia" selityksiä sitten ?
Täälläkin näyttää tuolla Kartanolla olevan populaa kuin vilkkilässä kissoja, olisko jo ne perinteiset joulumyyjäiset, luultavasti.
Mikäs instanssi siellä hesarit tai muut päivälehdet yleensä jakaa? Varmaan ulkoistettu jollekin jakelufirmalle .
No juu, onhan täällä noita dogeja joten karkulaisiakin riittää. Tällä aamun "tapauksella", nuoremmalla niistä tuo taipumus kuulema kun vanhempi syystä tai toisesta sille ärähtää, kuten nyt myös teki. Kehoitin totuttamaan sen valjaisiin niin ei niin helposti livahda kuin pannasta.
Vai liukasta, no täällä ei kun taas äsken vettä tuli kuin saavista.Tervehdys!
Täällä on "maattu" melkein kello kahdeksaan, mikä on harvinaista. Tuo matkailu väsyttää kun yöunet jää vähiin. Nyt olen vielä vastannut Vikingin pitkään tyytyväisyys kyselyyn matkani kulusta ja palveluista. Mukavaahan meillä oli!
Nyt olen mukamas tehnyt jotain, mutta mitään en ole oikeastaan saanut aikaan. Kynttilöitä vein lyhdyissa palamaan tuonne etupihalle kun on niin harmaata.
Keitin, ja söin kalakeittoa. Laitoin myös astiainpesukoneen töihin. Nyt soitan pian siskolleni ja siinä kuluu tunti aikaa. Laitan saunanlämpiämään, että pääsen heti puhelun loputtua saunaan. Sitten sen kun olen, ja nautin. Pienestä ne "nautinnot" ja ilot on otettava.
Hyvää lauantaiehtoota jokaiselle missä olettekin. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Täällä on "maattu" melkein kello kahdeksaan, mikä on harvinaista. Tuo matkailu väsyttää kun yöunet jää vähiin. Nyt olen vielä vastannut Vikingin pitkään tyytyväisyys kyselyyn matkani kulusta ja palveluista. Mukavaahan meillä oli!
Nyt olen mukamas tehnyt jotain, mutta mitään en ole oikeastaan saanut aikaan. Kynttilöitä vein lyhdyissa palamaan tuonne etupihalle kun on niin harmaata.
Keitin, ja söin kalakeittoa. Laitoin myös astiainpesukoneen töihin. Nyt soitan pian siskolleni ja siinä kuluu tunti aikaa. Laitan saunanlämpiämään, että pääsen heti puhelun loputtua saunaan. Sitten sen kun olen, ja nautin. Pienestä ne "nautinnot" ja ilot on otettava.
Hyvää lauantaiehtoota jokaiselle missä olettekin.Tuotas noin, eikös siellä matkoilla virkistäydytä eikä väsytä ? Ohos, ny tulee kiirus....
- Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Tuotas noin, eikös siellä matkoilla virkistäydytä eikä väsytä ? Ohos, ny tulee kiirus....
Virkistyyhän siellä mieli, mutta unet jää vähiin ja se väsyttää.
Nyt, saunan jälkeen Dry Apple siiderin kanssa, on kiva "virkistäytyä."
Mukavaa iltaa! - v-webs
Silleen, ei tuon ryypiskelyn kanssa mittään tolokkua. Viikolla ja nyt taas....
Ei ihme jos vätystää sitten. - Alkuperäinen-Rapu
v-webs kirjoitti:
Silleen, ei tuon ryypiskelyn kanssa mittään tolokkua. Viikolla ja nyt taas....
Ei ihme jos vätystää sitten.Sanos muuta...
Risteilyllä tuli "ryypättyä" peräti kaksi lasillista kuplivaa. Toinen niistä tuli otettua jo heti aamusta - kuului Food Gardenissa aamiaiseen. Söimme ja nautimme kauniista päivän alusta, pitkään ja hartaasti merta katsellen ikkunapöydän äärestä.
Että silleen... - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Sanos muuta...
Risteilyllä tuli "ryypättyä" peräti kaksi lasillista kuplivaa. Toinen niistä tuli otettua jo heti aamusta - kuului Food Gardenissa aamiaiseen. Söimme ja nautimme kauniista päivän alusta, pitkään ja hartaasti merta katsellen ikkunapöydän äärestä.
Että silleen...Ihan hulvatonta menoa, heti aamusta alkaen.... No ei kai lämmintä eikä kuitenkaan peltimukista?
- aurora5
Tuosta ryypiskelystä. Aika kurjaa, että kolmen paukun/kaljan jälkeen alkaa nälättää/nukuttaa. Johtuneeko myös lääkkeistä, että yöllä herää siihen, että suu on kuiva kuin apinahäkin pohja. Vesipullo sängyn vieressä on tarpeen. Vanhuksen ainoa sallittu ilo taitaisi olla virrenveisuu.
Lauantain toivotuissa tulee joskus muistorikkaita kappaleita. You and the night and the music Julie Londonin laulamana ja olipa äänessä myös vanha työkaverini Ritva "Lailan sisko" Kinnunen. Pitäisi soittaa ja kysyä, mitä hänelle kuuluu. Kolmisen vuotta sitten tapasimme yhteisen esimiehemme lesken kutsuissa. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Tuosta ryypiskelystä. Aika kurjaa, että kolmen paukun/kaljan jälkeen alkaa nälättää/nukuttaa. Johtuneeko myös lääkkeistä, että yöllä herää siihen, että suu on kuiva kuin apinahäkin pohja. Vesipullo sängyn vieressä on tarpeen. Vanhuksen ainoa sallittu ilo taitaisi olla virrenveisuu.
Lauantain toivotuissa tulee joskus muistorikkaita kappaleita. You and the night and the music Julie Londonin laulamana ja olipa äänessä myös vanha työkaverini Ritva "Lailan sisko" Kinnunen. Pitäisi soittaa ja kysyä, mitä hänelle kuuluu. Kolmisen vuotta sitten tapasimme yhteisen esimiehemme lesken kutsuissa.Hih, vai silleen ;)) "Apinahäkin pohja" ? Tuota en oo kuullutkaan mutta sen että "kuin turkkilaisen rekkakuskin rukkanen "....
Virsien veisuu? Tuota tuota, ootko nyt ihan varma? Mitäs naapurit siihen jos oikein nupit kaakossa alat veisaamaan ;)
Tilaiskohan ne lamppuauton tarkistamaan kunnon ja voinnin.....
Ps. Niin, kai tässä alakaa ikääntymään kun kolomen (pullon) jäläkeen alakaa niska punottamaan, mut onneks ei posket . - aurora5
v_webs kirjoitti:
Hih, vai silleen ;)) "Apinahäkin pohja" ? Tuota en oo kuullutkaan mutta sen että "kuin turkkilaisen rekkakuskin rukkanen "....
Virsien veisuu? Tuota tuota, ootko nyt ihan varma? Mitäs naapurit siihen jos oikein nupit kaakossa alat veisaamaan ;)
Tilaiskohan ne lamppuauton tarkistamaan kunnon ja voinnin.....
Ps. Niin, kai tässä alakaa ikääntymään kun kolomen (pullon) jäläkeen alakaa niska punottamaan, mut onneks ei posket .Veisuun vuoro on vasta seuraavana aamuna lievittämässä kolmekaljaisen pämppäilyn aiheuttamaa synnintuntoa. Kuulkoot naapuritkin ja yhtykööt veisuuseen, "viaton" ei ole kukaan, päätellen roskiksen viinitötteröistä ja mäyräkoirannahoista.
"Joutukaa sielut, on aikamme kallis". Ylös, ulos ja lenkille! Yhdellä kiekalla tosin olimme jo, ainoana seurana joku motocross-pyöräänsä ulkoiluttava tyyppi. Missään sitä ei näkynyt, mutta jylinä kaikui pitkin talojen seiniä.
Hauskaa sunnuntaita ja Liisan liukkaita! - v_webs
No "ylhäällä" ollaan mutta ulos ei tarvitse lähteä, tulee näemmä vettä ihan aikalailla, taas :(
Ja jääköön se veisuukin täällä ellei häätöä halua . Hyvää nimipäivän viettoa .. - auroraliisa
v_webs kirjoitti:
No "ylhäällä" ollaan mutta ulos ei tarvitse lähteä, tulee näemmä vettä ihan aikalailla, taas :(
Ja jääköön se veisuukin täällä ellei häätöä halua . Hyvää nimipäivän viettoa ..Nimpparit juhlimme jo viikolla, tänään enää vitsikkäät textit lähetimme - koirankuvilla tietty.
- amummu
Kissa vieköön! Eilen illalla olin kirjoittavinani tänne, mutta ei sitä missään näy. Ehkä on käynyt kuten usein tekstareilleni: kirjoitan, mutta en paina lähetä-namiskukkelia. No, menetys ei ole suuri.
Muistaakseni kommentoin eläinten kaltoin kohtelua, josta monesti näkee karseita esimerkkejä telkkarin eläinlääkäriohjelmista. Olen vakaasti sitä mieltä (edelleen), että pahuutta on olemassa - ihan liikaa. Kaikkea pahaa ei pitäisi puolustella sillä, että pahantekijällä itsellään on paha olla tai että on lapsen vedetty pari kertaa patterin läpi, jne. Pahaa ei välttämäätä pysty perustelemaan muulla kuin että sitä vain on. Ja ihminen on eto tyyppi sitä tekemään. Sellaista ihmistä joskus sanotaan pedoksi, mutta sekin on vain petoa halventava nimitys.
Noista koirain valjaista on ollut puhe useammankin koiraihmisen kanssa. Toiset puolustavat, toiset taas vastustavat. Vastustajien yksi argumentti on, että jos koira on kova vetämään, niin valjaat vain ruokkivat sitä, koska kuristuminen ei uhkaa. Mutta vanha kettis veti kurkku koristen, mutta veti. Valjaissa tietysti sama juttu, vain korina puuttui. Pikkukettis on välillä kova kiskomaan, välillä taas ihan säyseä. Mutta pennun liikkuminen ei muutenkaan ole vielä kovin järkiperäistä, joten ajan kanssa nähdään ryhtyykö mummu taas työntämään kettistä, vai mennäänkö samaa jalkaa.
Kohta lähden semmoiseen tapahtumaan, missä en koskaan ole ollut: menen hevostapahtumaan, katsomaan Suomenhevosen Tarinaa. Toinen miniä ja pojantytär harrastavat ratsastusta ja heidän kanssaan sinne menen. Tykkään hevosista, vaikka en itse ole kokeillut ratsastusta kuin pari kertaa. Tytön kanssa käyn tallilla aika usein, ja mukava sitä touhua onkin seurata.
Laadukasta lauantaita!- v_webs
Nonih, kirjoitin ja olin "lähettäväni" , niin niin... :)) Se tuo tuo tuo tuo .......
Kyllä se vetäminen pitää saada dogilta pois muuten, olipa panta tai valjaat. Homman nimi onkin ettei valjaista punalla itseään karkusille niinkuin usein pannasta jota ei voi taas "lopullisen" tiukalle kiristää.
Osta hevonen ja työntelet sitten sitä :)) - amummu
v_webs kirjoitti:
Nonih, kirjoitin ja olin "lähettäväni" , niin niin... :)) Se tuo tuo tuo tuo .......
Kyllä se vetäminen pitää saada dogilta pois muuten, olipa panta tai valjaat. Homman nimi onkin ettei valjaista punalla itseään karkusille niinkuin usein pannasta jota ei voi taas "lopullisen" tiukalle kiristää.
Osta hevonen ja työntelet sitten sitä :))Juu, tänään olenkin katsellut "Myydään hevosia"-palstoja:)). Tuonne takapihalle semmoinen hyvin mahtuisi. Sitten voisin perustaa ruusupenkinkin, kun olisi lannat omasta takaa. Vaan hevosta en suostuisi työntelemään, liian hikiseksi menisi ulkoilut.
Mutta eilinen esitys oli hieno, paikoin jopa liikuttava. Omakin nuoruus tuli siellä vastaan, vanhempien nuoruudesta - olikohan heillä edes semmoista; raatamista vain taisi heidän elämänsä olla jo kehdosta alkain - puhumattakaan. - v_webs
"hevosta en suostuisi työntelemään, "
Kai sitä sais vetääkin tarvittaessa :)) Onhan se Suomenhevonen arvonsa ansainnut, ilman niitä olis hommat vieläkin aluillaan jos niitä aikoja elettäisiin.
- Cee-Lila
Hyvää lauantai-iltaa. Olin U:n kanssa kylässä erään ystävän luona ja minä nautin siellä kahvin ja hyvien tarjoamisien lisäksi pari konjamiinia, U istui kuunnellen meitä kahta naista juoden kahvia ja muita tarjoamisia, mutta ilman konjamiinia tietenkin. Hyvin sieti meitä ja juttujamme.
Nyt pitää mennä syömään joku voileipä Aura-juustolla tai vuolukinkulla, ettei ala huikoa.- v_webs
No voi suakel, oonkos mie nyt ihan anhiton? Koko "tiimi" ryyppy päällä ja meikä kuivin suin ,,,,,vielä, mutta en kyllä pitkään :) Böndenmummukin varmasti vetässyt pitkät Tullikset vaikka veteksi sitä meille uskottelee..
Mutta nyt iltaruiskuun ja sitten se alakaa....vai lähtiskö lustin pithon Luostholle, tai vaikka vähän lähemmäksi.? No katotaan ny kuitenkin vielä. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
No voi suakel, oonkos mie nyt ihan anhiton? Koko "tiimi" ryyppy päällä ja meikä kuivin suin ,,,,,vielä, mutta en kyllä pitkään :) Böndenmummukin varmasti vetässyt pitkät Tullikset vaikka veteksi sitä meille uskottelee..
Mutta nyt iltaruiskuun ja sitten se alakaa....vai lähtiskö lustin pithon Luostholle, tai vaikka vähän lähemmäksi.? No katotaan ny kuitenkin vielä.No elä nyt ihan Luostolle asti..Kai siinä on joku pubi lähempänä taikka oma buarikuappi.
- v-webs
Cee-Lila kirjoitti:
No elä nyt ihan Luostolle asti..Kai siinä on joku pubi lähempänä taikka oma buarikuappi.
Nooh, en taija lähteekään... jos vuan ihan omasta kuapista par Tullista tekis niin eikköön tuo riittäne ? Kinttujahhi särköö niin jottei näillä mittään Ievan-polokkoo hypittäs, eikä muutakaan nunnuka nunnukkaa. ;)
- v-webs
Ohoh, vilkaisin s-postin ja tuli terveisiä melko kaukaa.
Ja linkkinä oli tämä tervehdyksen mukana :
https://www.youtube.com/watch?v=9wimYOV00Lc
Olipa aika yllätys hän.... - Inger1
Iltaa, onko tämä se entinen Elämä-porukka? Yritin jo aikaisemmin tulla tähän niinkuin ennen, mutta oli heti ongelmia, eikä ketju ottanut vastaan millään nimellä. Katsotaan nyt miten syrjintä on voimissaan edelleenkin.
- Cee-Lila
Tervetuloa Inger takaisin, tämä on se entinen Elämä sieltä jostain. Missä sinä olet luurannut, kun et ole aikoihin täällä kirjoitellut? Uutta täällä on tuo robo, joka vaatii katsomaan kaikenmaailman teitä, katukylttejä, autoja ym kuvakkeita.
- Inger1
Kiva kun olette hoitaneet yhteistä elämän polkua täällä virtuaalisessa maailmassa. Aika lähimaastossa olen ollut edelleenkin ja tallannut tuttuja katuja ja välillä pyöräillen varmaan sinunkin kotiosoitteesi lähi ja liki. Hyvää yötä kai tässä kuullaan useimmin kun aletaan muistaa pitkää keskustelu historiaamme..
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta Inger ja kaikki muutkin!
Onpas kiva kun sinäkin Inger palailet tähän Elämän-jatkumoon. Joukko on kutistunut, mutta kiva kun tulee taas "paluumuuttajia." Meillä oli joskus puhetta, että tavataan Vanhan Kellarissa, mutta jotenkin se vain jäi. Sitten "kellari" lopetti, mutta on alkanut sekin taas "palailla" jonkinlaisena tanssipaikkanakin. En ole kyllä käynyt siellä (vielä).
Saksan Riitukin voisi palata tähän hänen S24:ssä aloittamansa HS:sta siirtyneen Elämäketjun henkiin herättäjänä.
Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille, vaikka ulkona on harmaata.
- v_webs
Huomenta ja kas, Inger palannut palstalle, mikäs ettei ja tännehän sopii. Niin se entinenhän tämä ketju on mutta vielä nykyinenkin. Ja osa 104 menossa joten aika pitkä jatkumo vaikka eräät jää pois niin eräät palaavat.
On jonkun sanaan kuin vanha puu, runko vahva juurillaan ja heikot oksat putoilevat pois :)- aurora5
Minäkin toivotan Ingerin tervetulleeksi. Ennen olimme melkein naapureita myös maantieteellisesti, nyt taas hyvinkin kaukana toisistamme, joten lähentykäämme tätä kautta, me vahvat oksat.
- amummu
Onpas hauskaa, kun olemme saaneet vanhaa verta, Akentin ja Ingerinkin mukaaan "hermannin nuorisoseuraan"! Aika pitkään olittekin, Inger varsinkin, poikessa. No, nyt sitten uudella innolla juttua takomaan.
Täällä on näköjään ryypiskelty oikein urakalla, tai ainakin puhuttu siitä. Minäkin ryypiskelin eilen siellä hevosteatterissa: lasillisen ihan oikeeta samppusta ja vielä lempimerkkiäni Taittinger'iä. Tarjoilunkin tuotto meni hyvään tarkoitukseen eli hummailuun.
Lapsukaiset olivatkin sitten meillä yökylässä. Pitkästä aikaa. Ihmeellistä siksi, että nyt on äitinsä viikko, ja hän lapsia tänne kysyi. Ei monesti eron jälkeen ole sitä tehnyt. Kyytejä harrastuksiin kyllä välillä kyselee, mutta ei juuri muuta yhteyttä pidä. Emme mekään häntä niin kovin kaipaa. On itse ennen niin hyvät välimme rikkonut toiminnallaan ja sanomisillaan, että suhtautumisemme häneen on enää vain kylmän asiallista. Lasten takia sekin. Muuten välejä ei olisi enää lainkaan. Tänäänkin taas sai minut suuttumaan, mutta pakko oli nielaista se, kun olivat lapset läsnä.
Kohta vaihteeksi tulee riiviö pariksi tunniksi hoitoon. Tai voi olla, että joudumme hoitamaan itseämmekin sen jäljiltä. Joka päivä pitää tarkistaa sen suu, jotta olisiko edes joku naskaleista jo pudonnut. Ainakaan eilen ei ollut.
On ollut todella pimeä päivä, eikä intoa ole oikein riittänyt muuhun kuin ihan välttämättömään, lasten ruokkimiseen ja tytön vientiin ratsastustunnilleen. Piti itsekin jäädä tallille katsomaan hummailuaan, mutta en sitten kuitenkaan, kun on vähän viluinen olo. Lapsilla on ollut lentsua, ja vähän tuntuu siltä, että olisi iskemässä minuunkin. Toivottavasti ei kuitenkaan. Sinkkisuihke on kyllä jo nostettu esiin. Pakko pysyä terveenä, kun keskiviikkona olisi pneumokokkirokotus, eikä sitä voi sairaana ottaa, niin kuin ei mitään muitakaan rokotuksia.
Nyt sulkemaan ovia muihin huoneisiin. Riiviö on tulossa, ja on huolehdittav siitä, että on koko ajan silmissä.
Pyhäillan rauhaa! - Inger1
Heipä hei. Kiitos teille jokaiselle toivotuksista tulla ja olla kuin kotonaan mukana, täällä jo niin vanhassa elämässä:))))
- v_webs
Tuotas... se vaan ilimoja pitelee :)) Kyllä oli aamulla sellainen rähmäkeli ettei asioille edes viitsinyt lähteä. Maa jopa valkoisena täälläkin märästä räntäsateesta.
Nyt sentään jo tuli käytyä ja olihan apteekissakin melko vilskettä mutta oli kyllä varauduttu niin että nopeasti veti jonot jakelusta läpi. Eikä se mitään sillä täältä pääsee kyllä metrolla nopeasti minne tahansa jos oma "kylä" näyttää tukottavan.
Mutta eihän rahvaan edustajana kai viitsi ihan Epsooseen ajella silläkään sillä ei herrakansa tunnu "merssuaan" jättävän sieltä tännepäin työmatkallekaan, jos liikennehavainnot paikkansa aamulta paikkansa pitävät, ja mikseivät pitäisi.
Vaarana heille tietysti että voi vaikka työläisen "hienhaju" tarttua liituraitaan. - Cee-Lila
Sää näyttää olevan juuri sitä, että pihan puolella on nurmikolla jotain valkoista, samoin lasten hiekkalaatikoiden puiset reunat ovat valkoisina. Muuten on märän näköistä.
Voi olla, etteivät espoolaiset heti opi ajamaan metron kyydissä, kun ovat niin kauan olleet ilman. Ja tietysti mersukansa ei hevillä tavoistaan luovu. Ja voihan olla, ettei työpaikalle pääse pelkällä metrolla, vaan on vaihdettava vielä eri kulkupeleihin.- v_webs
Niin, aika harva kai ihan suoraan metrosta työpaikalleen pääsee :)) Ellei ole vaikka asemien siivooja?
- Cee-Lila
Kuuntelin vasta nyt tuon Jarven kappaleen, kyllä huomaa, ettei ole suomenkielinen. Painotukset sanoilla ei osu kohdilleen. Muistan kun appi sai ruotsiksi kaikenmaailman kelan ym kirjeitä ja koska ei nähnyt enää lukea niitä, niin minä luin ne hänelle. Toivoi sen jälkeen, että postit tulisivat hänelle suomeksi...
Olin taas perjantaina haavahoidossa ta:lla, seuraava aika on meikkuun torstaina. Hoitaja ei osannut sanoa, onko siirteeni elossa olevaa nahkaa vai ei. Hän ei ole varsinainen haavahoitaja ja pyysikin lupaa, että hän saa lukea käyntini jälkeen meikun hoitajan lausunnon, joka on asiantuntija. Luvan olen antanut kaikille lääkintäpuolen tahoille jo monta vuotta sitten. Itseänikin hiukan jännittää. Siirteen ottokohta näytti hyvältä. Siitä ei ehkä tule mitään jatkoriesaa. - Alkuperäinen-Rapu
Taas on reissulta kotiin palattu. Aamulla lähdin ja nyt palasin. Lunta oli silloin vielä maassa kun kävelin ta:lle ottamaan tuon flunssarokotuksen. Sitten sieltä bussiin ja Malmille. Ensin kirjastoon ja sitten Prismaan.
Prismassa kävin ostoksilla, mutta myös selvittelemässä siellä perjantaina kokemaani kauhunhetkeä "rullausmatolla."
Olin ollut jo yläkerrassa, mutta unohdin kirjekuoret, joita varten menin yläkertaan. Ne ovat siellä, kuten kynttilätkin. Lyhtykynttilöitä ostinkin. Tulin alas sitä liukuhihnaa pitkin ja otin sellaisen suuren vetokorin ja laitoin laukkuni pohjimmaiseksi ja keräsin tavaroita korin täyteen. Sitten muistin, että ne kirjekuoret. Menin ylösmenevälle "hihnalle" ja täysi ostoskori oli takanani, jota pidin vasemmalla kädellä ja oikeassa oli rahakukkaroni. Puoleen väliin pääsin normaalisti ylöspäin, muita asiakkaita ei ollut sillä hihnalla. Sitten se rupesi viemään minua alaspäin. Olin aivan kauhuissani, että nyt käy pahasti. Lennän selälleni kun hihna tulee lattiantasolle. Yritin ottaa kiinni siitä käsikaiteesta, mutta se veti myös alas päin. Kukkaroni putosi kapeaan rakoon sen hihnan ja seinämän väliin, mutta onneksi vasta melko alhaalla. Sitten siihen tuli joku mies, joka onki sen kukkaroni lakkinsa avulla, kun ensim pysäytimme hihnan. Joku naarmu tuli käteen, mutta en kaatunut. Olin kuitenkin niin järkyttynyt, etten pystynyt selvittämään miksi se hihna teki niin? Maksoin ostoksen ja tulin kotiin.
Tuo asia vaivasi minua kuitenkin niin paljon, että hain tänään käsiini myymäläpäällikön ja kerroin hänelle noista kauhun hetkistäni. Hän ei ollut kuullut, että noin olisi tapahtunut aiemmin, mutta sanoi ottavansa yhteyttä Koneen firmaa, koska ne ovat sieltä hankittu. Pahoillaan oli tietysti hänkin kokemani johdosta.
En pystynyt kirjoittamaan tuosta viikonlopun aikana. Yöllä näin painajaisunta Prismasta!
Nyt menen syömään.- Cee-Lila
Voi järkyttävää, mitä olet kokenut. Minäkin aina tavallaan pelkään noita rullaportaita, astun niille todella varovasti ja pidän kaiteesta tiukasti kiinni, jos joku sattuu kaatumaan ja vetää meidät kaikki mukkelismakkelis. Kerran näin sellaisen tapauksen Itiksessä. Puhumattakaan vielä karmeammista tapauksista, joista olen lukenut lehdistä. Meidänkin lähikauppakeskuksen rullaportaat ovat vähän väliä epäkunnossa. Olen myös huomannut, että monet isommat lapset leikkivät niillä ja käyttävät pysäytysnappia, vaikka ei olisi mitään syytä.
- v_webs
No huh, toisille sitä sattuu ja tapahtuu, kuten tuossa Rapu/ Prisma? Siis se muistihan se oli syy, tai muistattomuus. Ne hiijen kirjekuoret! "Koneenhoitaja" huomasi että mitäs "mummo" eestaas hupia ajelee hihnoilla ja käänsi pakille ?
Tosissaan tietysti perin oudolta kuulostaa että vaihtaisi rullaussuuntaa ykskaks ihan ominpäin? On muuten aika vaarallista noiden pentujen leikki jos pysäytysnapilla stopataan yht`äkkiä vaikka täydet alaspäin menevät portaat. Lähes satavarmasti osa joukosta lähtee kiitoon alaspäin. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
No huh, toisille sitä sattuu ja tapahtuu, kuten tuossa Rapu/ Prisma? Siis se muistihan se oli syy, tai muistattomuus. Ne hiijen kirjekuoret! "Koneenhoitaja" huomasi että mitäs "mummo" eestaas hupia ajelee hihnoilla ja käänsi pakille ?
Tosissaan tietysti perin oudolta kuulostaa että vaihtaisi rullaussuuntaa ykskaks ihan ominpäin? On muuten aika vaarallista noiden pentujen leikki jos pysäytysnapilla stopataan yht`äkkiä vaikka täydet alaspäin menevät portaat. Lähes satavarmasti osa joukosta lähtee kiitoon alaspäin.Niinpä, niin! Kyllä me "mummotkin" haluamme joskus vaikka "ajella", mutta tuo kyyti ei ollut hääppönen, vaikka olisi onnistunutkin. En muuten edes tiennyt missä se pysäytysnappi on ja nyt kun tiedän, niin sehän on sekin todellinen vaaratekijä. Se on aivan sen käsitangon ( vai millä nimellä sitä pitäisi kutsua)? alareunassa, niin että siihenhän voisi vaikka jalka osua vahingossa.
- v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Niinpä, niin! Kyllä me "mummotkin" haluamme joskus vaikka "ajella", mutta tuo kyyti ei ollut hääppönen, vaikka olisi onnistunutkin. En muuten edes tiennyt missä se pysäytysnappi on ja nyt kun tiedän, niin sehän on sekin todellinen vaaratekijä. Se on aivan sen käsitangon ( vai millä nimellä sitä pitäisi kutsua)? alareunassa, niin että siihenhän voisi vaikka jalka osua vahingossa.
Juu, vai "ajella" hupiakin joskus, kröhmps.......pitäiskö siirtyä hisseihin jo :)
Se on vähän noissa laitteissa ongelma , jopa vaaratekijä(kin) kun se hätäpysäytys-nappi pitää olla mutta jotkut, tulevat "kansankynttilät" tekevät myös ilkivaltaa niillä.
Sehän on ihan valistuksen ja muutaman niskapärs-otteen puutetta kasvatuksessa.
On siel muuten karsea keli ja pelti kolisee. Peltiä ei niin sääliksi käy kun sinne harvan on pakko edes lähteä seikkailemaan. Sensijaan sääliksi käy sitä yläkertalaisten "karkuri"koiraa joka ei ole vieläkään kotiutunut , vaikka tuolla lähistölllä tietojen mukaan liikuskelee. Pahasti sen on pitänyt säikkyä kun ei omistajansa jälkiin eikä kutsuihin tule pois.
Viikon nyt piileskellyt ja vältellyt kaikkia vaikka näköhavaintoja kuitenkin läheltäkin on saatu.
- aurora5
Huomenta
Sain vastauksen viime viikolla otettiin kokeisiin. Hemoglobiini on noussut kesästä jonkin verran 106>111, mutta ei vieläkään ole läheskään normaali. Sain reseptin apteekkiin rautalääkkeestä. Kontrolli 2 kk päästä. Lääkäri, tällä kertaa ja kuten aina virolainen, tiukkasi suolentoiminnasta ja sanoi, että jollei rautavarasto ala kohentumaan on edessä tähystys. Ihmettelen koska vatsa minulla toimii hyvin. Hyvä silti että huolehditaan.
Koirakarkulaisesta tuli mieleen, että jospa sitä hyvinkin ruokitaan ja lellitään leirintäalueella. Asuin samaisessa Rastilassa pari päivää putkirempan takia juuri tähän aikaan vuodesta, ja oli siellä joitain pitkäaikaisasukkaitakin niissä mökeissä, reppumiehiä tms. Jospa joku niistä on halunnut kotieläimen.- v_webs
Huomenta vaan.
Siinä onkin toktorille pähkäämistä miksi tuo hb on ja pysyy alhaalla eikä siihen aina syytä tunnu löytyvän. Sama itselläni, lukemat tuossa olleet 125-130 välissä eli alakantissa ovat. Eikä muuta "syytä" ole löydetty kuin arvailuja. Joku imeytymishäiriö tai sitten punaisen lihan syönnin vähentäminen?
Niin, jos joku säännöllisesti sitä koiraa syöttäisi niin uskoisin että se kyllä havaittaisiin useammin juuri samoilla paikoilla, nyt ei niin kuitenkaan ole. Havainnot ovat ihan ilman mitään pantaa / valjaita tms. joista se oli itsensä irti riuhtonut.
Ja tuskin sitä salaa ulkona usein pystyisi kukaan käyttämään niin ettei havattaisi. - aurora5
Kantsis kuitenkin omistajan (tai sinun, tunnetun "koirakuiskaajan") mennä sinne viheltelemään. Ne taimmaiset mökit ovat aika piilossa, ja pimeäähän nyt on melkein koko päivän, ettei kukaan norsua pienempää erota.
Luulis kyllä, että näin viileällä routa ajaisi porsaan sinne oikeaan kotiin. Kai lappuja on laitettu eri paikkoihin?
Sen tyttären karkulaisen sijainti löytyi Facebook-vihjeiden kautta. Siellä on kadonneiden koirien ryhmiä.
Ai sullakin on hb alakantissa. Jospa tää kirjoittelu on syynä verenvähyyteen... vitsi vitsi. - v-webs
aurora5 kirjoitti:
Kantsis kuitenkin omistajan (tai sinun, tunnetun "koirakuiskaajan") mennä sinne viheltelemään. Ne taimmaiset mökit ovat aika piilossa, ja pimeäähän nyt on melkein koko päivän, ettei kukaan norsua pienempää erota.
Luulis kyllä, että näin viileällä routa ajaisi porsaan sinne oikeaan kotiin. Kai lappuja on laitettu eri paikkoihin?
Sen tyttären karkulaisen sijainti löytyi Facebook-vihjeiden kautta. Siellä on kadonneiden koirien ryhmiä.
Ai sullakin on hb alakantissa. Jospa tää kirjoittelu on syynä verenvähyyteen... vitsi vitsi.No tämän päivän tilannetta en tiedä vaikka karkulainen olisi jo saatukin kiinni? Ei juuri auta meikän avut kun varsin vieras koira oli minulle. Niin , ja kun ei edes omistajilleen ole tullut. On siellä jopa loukkuja ja saavat apuja kait jopa jäljestyskoira-järjestöltä.
Ja on juu lapulteltu koko aluetta ja myös alueen henk.kunta kyllä tarkkailee myös. Jopa sinne taaimmaisten mökkien alueelle.
Juu, tiedä tuon kirjoittelun "verenvähyyden" yhteyttä :)) - Cee-Lila
Kun minulla muutama vuosi sitten oli Hb 104, lääkäri uhkasi tuolla tähystyksellä, mutta määräsi sitä ennen pari ulostetestiä. Toisella mitattiin siinä oleva mahdollinen veri, toisella jotain muuta kaiketi bakteerikantaa. Verta ei löytynyt, mutta toinen koe näytti, että minulla oli helico-bakteeri. Siihen sain sellaisen viikon antibioottikuurin, ettei paremmasta väliä. Luulin kuolevani, mutta niin hävisi helicokin. Oli se niin karsea kokemus olotilan kannalta se viikko. Hb palasi sinne noin 117 -lukemaan, tosin myös Obsidan rautakuurin avulla, joka sekään ei ollut hyvä kokemus. En tiedä miksi. Sain tänäkin vuonna sairaalassa Obsidan kuurin ja se ei aiheuttanut niin pahaa oloa kuin silloin aiemmin.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kun minulla muutama vuosi sitten oli Hb 104, lääkäri uhkasi tuolla tähystyksellä, mutta määräsi sitä ennen pari ulostetestiä. Toisella mitattiin siinä oleva mahdollinen veri, toisella jotain muuta kaiketi bakteerikantaa. Verta ei löytynyt, mutta toinen koe näytti, että minulla oli helico-bakteeri. Siihen sain sellaisen viikon antibioottikuurin, ettei paremmasta väliä. Luulin kuolevani, mutta niin hävisi helicokin. Oli se niin karsea kokemus olotilan kannalta se viikko. Hb palasi sinne noin 117 -lukemaan, tosin myös Obsidan rautakuurin avulla, joka sekään ei ollut hyvä kokemus. En tiedä miksi. Sain tänäkin vuonna sairaalassa Obsidan kuurin ja se ei aiheuttanut niin pahaa oloa kuin silloin aiemmin.
No tuo helico-tulehdus pahimmillaan romahduttaa koko kunnon ja voi vaatia jopa kolmen "antitöötin" häätökuurin sitkeimmillään. Kaverilla se oli niin rajua että näytti miehen olevan kohta "kuoppaan valmis". Pitkään meni toipuminenkin , 2-3 kk ennenkuin alkoi mies olla entisessä latauksessaan.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta lumisesta maisemasta!
En tykkää yhtään siitä, että talvi tulee. Minä palelen, vaikka hb:ni on 150, luulisi jo lämmittävän. Se on ollut aina noin korkea, pieniä heittoja lukuunottamatta.
Kuuntelin aamulla, kun radiossa kerrottiin kuinka koirille teetetään nykyisin jo mittatilausvaatteita. Tarvittaessa kengätkin jalkaan!! En nyt ihan ymmärrä. Nauttiiko koira tuon sortin vaatetuksesta?
Kyllä on kiva, ettei tänään tarvitse lähteä ulos sen kauemmaksi kuin postilaatikolle, eikä sekään ole välttämätöntä, koska eihän posti kulje nykyisin.
Mukavaa päivänjatkoa ja täytyy todeta se, että tuo lumi kyllä tekee maisemasta valoisamman, joten revitään siitä ilo irti. - Cee-Lila
Aamupäivää täältäkin, nurmikot ovat peittyneet valkoiseen ohueen vaippaan. Hyiseltä näyttää.
Saimme kutsun sukulaispojan pikkujoulujuhliin joulukuun alussa. Talo tarjoaa kinkun, laatikot, kahvit jne, mutta sitten kukin tuo nyyttikestimeiningillä muuta purtavaa. Ovat perustaneet
Whatsappiin ryhmän, jossa kukin kertoo tuomisensa, ettei tule päällekkäisyyksiä. Näkevät sieltä toistensa tuontiaikomukset. Minä ilmoitin, ettei minulla ole älykännyä, joten kehotti minua menemään kännykauppaan, että kyllä minussa sen verran nörttiä löytyy, että sen hallitsisin. Vastasin, että tähän hätään en edes ehtisi oppia miten sillä soitetaan.- v_webs
Sinulla kun on se Huihain -tabsi niin kannattaisi harjoitella sillä niin siirtyminen älykännyynkin käy helposti sitten. Edellyttäen tietty että sitten se tuleva kännykin on Anroid-pohjainen. Jos siinä ei ole omalla sim-kortilla nettiyhteyttä niin liität wlanina siitä kaapelin modeemista.
Eli Huihaihin asetuksista käännät WiFin päälle, sen jälkeen>> *lisää verkko* ja sinne lootaan sitten syötät reitittimesi tunnuksen ( SSID) salasanan ja tarvittaessa lisäät saman suojaustason mikä on teillä määritelty sen ja koneesi välille. ( ellei itse hae ja aseta).
Se kyllä sitten hakee sen yhteyden ja näyttää sen siellä * käytettävissä olevin verkkojen"-listassa kun yhteys muodostuu.
Android-tabsin (tai kännyn) käyttö edellyttää yleensä yhtä google-tilin luomista, vaikkapa gmailin niin pääsee sujuvasti eri sovelluksia play-kaupasta lataamaan. Kaikki yleisimmät kyllä ovat jo valmiina siinä.
Nykyiset tabsit ovat jo tehoiltaan ja muisteiltaan sitä tasoa että hiemankin halvemmat läppärit saavat nokkiinsa niiltä. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Sinulla kun on se Huihain -tabsi niin kannattaisi harjoitella sillä niin siirtyminen älykännyynkin käy helposti sitten. Edellyttäen tietty että sitten se tuleva kännykin on Anroid-pohjainen. Jos siinä ei ole omalla sim-kortilla nettiyhteyttä niin liität wlanina siitä kaapelin modeemista.
Eli Huihaihin asetuksista käännät WiFin päälle, sen jälkeen>> *lisää verkko* ja sinne lootaan sitten syötät reitittimesi tunnuksen ( SSID) salasanan ja tarvittaessa lisäät saman suojaustason mikä on teillä määritelty sen ja koneesi välille. ( ellei itse hae ja aseta).
Se kyllä sitten hakee sen yhteyden ja näyttää sen siellä * käytettävissä olevin verkkojen"-listassa kun yhteys muodostuu.
Android-tabsin (tai kännyn) käyttö edellyttää yleensä yhtä google-tilin luomista, vaikkapa gmailin niin pääsee sujuvasti eri sovelluksia play-kaupasta lataamaan. Kaikki yleisimmät kyllä ovat jo valmiina siinä.
Nykyiset tabsit ovat jo tehoiltaan ja muisteiltaan sitä tasoa että hiemankin halvemmat läppärit saavat nokkiinsa niiltä.On se Huihain tabsi meiilä, mutta en osaa käyttää sitä, en ole edes opetellut. Turhan panttina tuolla pöydällä makaa. Ja maksamme siitäkin jotain maksuja joka kuukausi.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
On se Huihain tabsi meiilä, mutta en osaa käyttää sitä, en ole edes opetellut. Turhan panttina tuolla pöydällä makaa. Ja maksamme siitäkin jotain maksuja joka kuukausi.
Mitäs maksua siitä menee? Tai sitten siihen on otettu sim-kortti ja nettiliittymä? Eli valmiina käytettäväksi kun kaivat mallin käyttöohjeet esille ja siitä alkuun vain. Mikä on sen Huawein malli ja nro ? Tästä linkistä mallin mukaan pitäisi manuaali suomeksi löytyä:
https://kayttoohje.fi/tabletit/huawei/
Itselläni on Media Pad T3 johon T2:n käyttis on samanlainen. Ihan hyvä "varakone" saaressa jolla voi asiat hoidella kun kännystä yhteyden jakaa. Ja surffailla vähän isommalla ruudulla kuin kännyn kanssa.
Paljon tehokkaampiakin rahalla saa halutessaan tai tarvitessaan ja tallennustilaa laajennettua muistikortilla ihan riittävästi jo tässäkin mallissa.
- amummu
Minusta hb lähempänä sataa kuulostaa ihan hurjalta. Eikös sellainen vedä jo ihan voimattomaksi. Vaikka en minäkään itseäni vastaavasti miksikään voimanpesäksi tunne. Oma Hb:ni joskus lähentelee 160:kin. Useimmiten sentään vain 150-155 paikkeilla. Vaikuttaakohan siihenkin perintötekijä. Isälläni veri oli kuin tervaa ja sisarellani samoin. Trombosyyttien määrä kai kuitenkin on oleellisempi, jos tulppariskejä ajatellaan. Se minulla sentään on normaaleissa lukemissa.
Voi, sitä koirareppanaa. On sen täytynyt jotain pelästyä, kun ei kiinni anna. Vanha kettiksemme tekisi varmaan samoin. Se muuttui vanhemmiten tosi araksi, pelkäsi kaikkea, mistä lähti vähänkin kovempia ääniä, kovaäänisiä ihmisiäkin, vaikka muuten oli ihmisrakas. Pikkukettis varmaan taas juoksisi kiinniottajaa karkuun leikki mielessään. Sekin on ainakin nyt muuten ihan hulluna kaikkiin ihmisiin. Kävelykin loppuu siihen paikkaan, kun näkee ihmisen lähestyvän - luulee vissiin kaikkia ihmisiä omaksi väeksi.
Jahas ja nyt taas tuuleen ja tuiskuun. On pikkukettiksen lenkin ja ruokkimisen aika. Jokohan pitää pistää piikkikengät jalkaan. Kaatumista pelkään kuin ruttoa, ja teen kaiken voitavani, etten lankeaisi. Hyvää päivää!- v_webs
Jaa, tuo Hb_ on vain yleisarvo veren "sakeudesta", joka sisältää paljon muutakin. Trombot mm, ja sitten vaikkapa punasolut/ valkosolut, raudan eri muodot jne. Mutta useimmitten alhainen Hb liittyy raudan puutteeseen ellei mitään erikoista sairautta ole.
Taas liian korkeat arvotkin heittävät äkkiä "marevan-potilaaksi" joka ei yhtään kiva sekään ole. Moni lääkevalmistekin voi ehkäistä raudan imeytymistä ja yksi sen saannin vähyys voi olla juuri pun. lihan jättäminen pois.
Tämä koira oli säikähtänyt niin rajusti toisen koiran päälle käyntiä että oli vetäissyt isäntänsä nurin ja temponut valjaista irti itsensä. Tiedä sitten oliko shokki niin kova että "pimeni" lopullisesti? Toivottavasti ei.
- Alkuperäinen-Rapu
Huvittaa joskus tuo Hesarin kommenttien hylkääminen. "Mielipiteen" vapaus kyseenalaistetaan aina silloin tällöin joissakin jutuissa. Kirjoitin tänään tositilanteessa näkemäni tapauksen pohjalta tuosta Pisa-tutkimuksesta, ja kumpia nyt suositaan enemmän, poikia vai tyttöjä, ja onko poikien suosiminen vain äitien kontolla?
Kävin maanantaina (eilen) saamassa influenssarokotuksen tuolla meidän terveysasemalla. Siellä oli neuvolapäivä. Näytti aivan hyvältä, kun muutama isä toi ihan itsekseen poikiaan sinne. Auttoivat riisumaan haalarit sun muut toppaukset lapselta. Sitten, neljä poikaa, kahden eri isän, meni leikkimään pöydän ääreen, minkä ääressä tuolilla istui iso "tyttönukke." Jonkun ajan kuluttua huomasin, että tuo "tyttönukke" oli heitetty mahalleen pöydän alle, ja pojat leikkivät tyytyväisinä omia "kilkutus" leikkejään tuon pöydän ääressä.
Keneltä, tai mistä olivat oppineet tuon "tyttönukkien" kovan kohtelun? Äitien syytä varmaan oli.
Sitä tosielämän kommenttiani ei sitten päästetty julki. Osuiko liian lähelle jotain moderaattoria?- Cee-Lila
"Sitä tosielämän kommenttiani ei sitten päästetty julki. Osuiko liian lähelle jotain moderaattoria?"
Varmaan osui, ainakin hesarin nykyiseen linjaan sopien.
Muuten, U oli esimerkillinen isä jo 20-vuotiaana. Vei 3 kuisen poikamme neuvolaan yksin, ilman minua. Oli ainoa isä neuvolassa. U oli juuri kotiutunut varusmiespalveluksesta ja ei ollut vielä saanut työpaikkaa. Minä sen sijaan olin jo palannut töihin, kun lapsi oli 2½-kk vanha. Äitiysloma oli silloin 3 kk. Sama taitaa jatkua EU-maissa edelleenkin. Siihen aikaan ei todellakaan ollut vielä sitä "henkilö"-mentaliteettia, ollaanko tyttö vai poika. Tuskin edes tiedettiin mitään kolmansista sukupuolista? Nyt on jo niin yleistä, että saa olla kiitollinen, että on todettu jommaksi kummaksi ja varsinkin ihan itsensäkin mielestä.
- Cee-Lila
Ajattelin juuri, miten me eläkeläiset saamme päivämme kulumaan. Minä saan hyvin, vaikka ei ole omakoti- tai rivariasunnon pihatöitä, ei koiran ulkoilutusta, ei enää lapsenlapsien viikonloppu- eikä lomahoitoja, U käy joka päivä töissä, vaikka on ns TTT-mies, en nouse aamulla hänelle teetä keittämään, keittää itse, yleensä ei ja syö, mitä haluaa ja kaapista löytää siinä hesarin luvun ohessa. Vie töihin lähtiessään roskat. On aivan raato töiden jälkeen. Ei tule kuuloonkaan, että lähtisimme jonnekin sen jälkeen. Kuten nuorena töiden jälkeen, elämä vasta alkoi. Ennen avioon menoa, tietenkin. Sinnekin ehdimme jo tosi nopeasti. Sitten elämä olikin lasten saamista ja hoitoa, opiskelua, eri paikkakunnilla asumista opiskelujen takia jne. Välillä hyvinkin raskasta.
Miten esim Webskuli saa päivät sujumaan? Ei ole aikaisia herätyksiä ainakaan kalastamaan lähdöillä. Ei puiden kaatoa ym savottaa? Lenkillä taas käyt kipeällä nilkallasi, sitten toipumista/voipumista sen jälkeen. Systerin mies on ahkera kalassa kävijä, pihatöitä riittää omakotitalossa, U ei ole enää paljoa lenkkeillyt nilkkakivun takia, saa kyllä töissä liikuntaa senkin edestä. On myös ranteet kipeät. Ei siis enää harrasta edes punttien nostoa.
Tällaista löpinää ajan kuluksi.- v_webs
"Miten esim Webskuli saa päivät sujumaan?"
Alkuun oli kyllä taas täällä sopeutumista ettei tarvitsekaan olla aamulla kolmelta/neljältä kaffea ryystämässä ja päivää ohjelmoimassa. Nyt alkaa jo jotenkin se sujua ja meneehän nuo päivät, en tiedä kyllä mihin vilahtavat? Saahan täälläkin kalaan lähteä jos haluaa (kuten ennen ) mutta "huilitaan" nyt niistä touhuista osan vuotta.
Nyt kävin mm. Itiksessä kokemassa totaalisen järkytyksen (taas) mutta en nyt kuitenkaan metsiin karkusille lähtenyt.( vielä? ). Siis kun en nyt mitenkään ymmärrä sitä että kuinka ihmeessä ne minustakin saa tuollaiset passikuvat !
Tuolille istuu "george clooney" niin kuvassa on suakeli " saddam hussein" !
Voi jumatziukka sitä järkytystä :(
Jaa, sitten järkytyksessä loikin (s)tokmannille ja kävin ostamassa "liettuanihmeelle" pari säkkiä naksuja ja 4 purkkia lihaherkkua ja "hammastikkuja". Siinähän sitä vähän jo ajankulua, lenkistä en vielä tiedä tänään. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
"Miten esim Webskuli saa päivät sujumaan?"
Alkuun oli kyllä taas täällä sopeutumista ettei tarvitsekaan olla aamulla kolmelta/neljältä kaffea ryystämässä ja päivää ohjelmoimassa. Nyt alkaa jo jotenkin se sujua ja meneehän nuo päivät, en tiedä kyllä mihin vilahtavat? Saahan täälläkin kalaan lähteä jos haluaa (kuten ennen ) mutta "huilitaan" nyt niistä touhuista osan vuotta.
Nyt kävin mm. Itiksessä kokemassa totaalisen järkytyksen (taas) mutta en nyt kuitenkaan metsiin karkusille lähtenyt.( vielä? ). Siis kun en nyt mitenkään ymmärrä sitä että kuinka ihmeessä ne minustakin saa tuollaiset passikuvat !
Tuolille istuu "george clooney" niin kuvassa on suakeli " saddam hussein" !
Voi jumatziukka sitä järkytystä :(
Jaa, sitten järkytyksessä loikin (s)tokmannille ja kävin ostamassa "liettuanihmeelle" pari säkkiä naksuja ja 4 purkkia lihaherkkua ja "hammastikkuja". Siinähän sitä vähän jo ajankulua, lenkistä en vielä tiedä tänään.Hih soikoon. Kyllä nuo passikuvat ovat aina kauhistus. Miten ne saa ihmisestä niin kamalan näköisiä? Ei ole alkuunkaan se alkuperäinen ihminen siinä. Kaiketi valot ja varjot suunnataan niin, että nassukan joka uurre ja ryppy tulee esiin, vaikka niitä ei edes olisi. Kaikki ovat kuin mitäkin kuvatuksia ja rikollisia suoraan jostain vankilan arkistoista. Appi ja anoppikin aikoinaan matkustivat Australiaan, niin kumpikin näytti passissa aivan abogirinaaleilta, (anteeksi heille) vaikka olivat pesunkestäviä suomalaisia. Hyvin sinne kuitenkin pääsivät. Ja pois myöskin, vaikka tulivat jenkkien kautta takaisin.
- Cee-Lila
Noista hemoglobiineista vielä. Minulla on aina out hyvin alhainen Hb, yleisin lukema 116-117, eli juuri hyväksytyn rajalla naisilla. Keväällä leikkauksen jälkeen laski peräti 57:een, jolloin joku lääkäri sanoi ollessani heräämössä, että rouvahan on valahtanut aivan valkoiseski. Sitten sainkin niitä verensiirtoja 2 viikon ajan yhteenä 10 pussia. Silloin tosiaan näin sen kauhean painajaisenkin, jolloin olin kaikenmaailman letkuissa, että niitä letkuja kierrettiin ympärilleni alkaen otsasta, peittäen koko naaman ja vartalon yli koko sänkyni ja sitten joku ääni sanoi: No saitko sen akan hengiltä? Uni toistui muutamaan kertaan mutta ilman tuota loppukommenttia. Ja tässä olen, Viimeisin Hb oli jopa 123 tai 125 lokakuun lopulla. Eli ihmeellisen hyvä.
- Alkuperäinen-Rapu
Ei maha mittää, mutta naurattaa tuo sinun painajaisunesi. "No saitko sen akan hengiltä?"
Minulla on hyvin vilkas tuo "unielämä." Nyt kun olimme ystävättären kanssa tuolla risteilyllä, niin hän kertoi (itse en tiennyt mitään), että olin yöllä puhunut aivan tavallisella keskusteluäänellä (ei mitään pelkkää mutinaa). Hän oli luullut että olin valveilla - no en ollut. Toisena yönä en ollut kommunikoinut ainakaan mitään kovin selvää.
Nuoruuden unista muistan yhden samanlaatuisen "tukehtumisunen", kuin tuo sinun sitomisunesi. Meillä oli kaksi pientä lasta. Silloin käytettiin sideharsovaippoja. Minä pesin ja keitinkin ne, kun neuvolassa oli käsketty niin tehdä. Yhtenä yönä kylpyhuoneessa niitä vaippoja rupesi tunkemaan jokapuolelta tukehduttamaan minut. Olin kyllä aika väsynyt, vaikka kotiäiti olinkin. - v_webs
No nyt ei ollut edes unta mutta pullaan meinasin " tukehtua" kun leirintäalueen suuntaan ikkunasta katselin. Sellaisesta isommasta ( pitkä malli) asuntoautosta mies alkoi nostella sellaisia matalajalkaisia karvakasoja ulos :)
Ensivilkaisulla luulin että sitä samaa nostelee takaisin "kämppään" mutta tarkemmin katsottuna niin niitähän riitti siihen pikkuaitaukseen ainakin 8 kpl. Saattoi olla jopa 9?
Norjan viiri näyttää autossa olevan ja tuli mieleen olisko joku isompi dogitapahtuma täällä, näyttelyt, agilityt tms.
Mutta jos aina normaalisti tuollainen määrä tuollaisia pitkäkarva- kurarullia autossa asustaa niin huh huh.... - aurora5
Se oli sitten samanlainen koiraralli kuin tyttärellä viime talven Lapin matkallaan. Koko kennel mukana, parikymmentä elukkaa, osa kilpailijoita, osa muuten vain matkailemassa. Kun ne päästi autosta ja perävaunusta taukopaikalla, tien varteen syntyi pitkä rivi pissiviä koiria. Näytti tavattoman hauskalta videolla.
Ehkä sillä norskilla(kaan)ei ollut ketään dogisitteriä kotona.
Uudet pennut ovat päässeet nauttimaan talvesta tosi teolla. Mainio näky, kun kymmensenttisillä töppöjaloilla kynnetään lunta kuono valkoisena.
Se anemia vetää kyllä heikoksi. Lopetin sen jumppakurssinkin. Puolitoista tuntia yhtämittaista veivausta oli mulle liikaa. Voihan täällä kotonakin heilutella käsiään ja jalkojaan. Yhden oikein sopivan youtubenkin löysin. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Se oli sitten samanlainen koiraralli kuin tyttärellä viime talven Lapin matkallaan. Koko kennel mukana, parikymmentä elukkaa, osa kilpailijoita, osa muuten vain matkailemassa. Kun ne päästi autosta ja perävaunusta taukopaikalla, tien varteen syntyi pitkä rivi pissiviä koiria. Näytti tavattoman hauskalta videolla.
Ehkä sillä norskilla(kaan)ei ollut ketään dogisitteriä kotona.
Uudet pennut ovat päässeet nauttimaan talvesta tosi teolla. Mainio näky, kun kymmensenttisillä töppöjaloilla kynnetään lunta kuono valkoisena.
Se anemia vetää kyllä heikoksi. Lopetin sen jumppakurssinkin. Puolitoista tuntia yhtämittaista veivausta oli mulle liikaa. Voihan täällä kotonakin heilutella käsiään ja jalkojaan. Yhden oikein sopivan youtubenkin löysin.Juu mutta tyttärelläsi sentään osa matkusti kivasti häkeissään perävaunussa. Kyllä tietysti tuossa autossa mahtuisi osa olla vaikka eristetty dogeille verkolla. Mutta jos sisällä ajossakin irti ovat niin melkoista riskiä ottavat. Äkkistoppi niin lentäviä karvakeriä on ilmassa.
Hyvä jos siellä nyt lumena pennuille sade tuli niin ehkä pesuhomman tarve helpottaa.
Niin se tekee että raudanpuute kyllä aiheuttaa "väsyn, ja enpä kehtoo" oloa. Pitäis melkein itsekin kuuri nieleksiä kun nyt muistais sen hyvän liuoksen nimen mitä Ceelle pari vuotta sitten ilmineerasin ? Imeytyy hyvin eikä ärsytä mahaa.
Eiköhän tuo vielä mieleen juolahda sekin. - aurora5
v_webs kirjoitti:
Juu mutta tyttärelläsi sentään osa matkusti kivasti häkeissään perävaunussa. Kyllä tietysti tuossa autossa mahtuisi osa olla vaikka eristetty dogeille verkolla. Mutta jos sisällä ajossakin irti ovat niin melkoista riskiä ottavat. Äkkistoppi niin lentäviä karvakeriä on ilmassa.
Hyvä jos siellä nyt lumena pennuille sade tuli niin ehkä pesuhomman tarve helpottaa.
Niin se tekee että raudanpuute kyllä aiheuttaa "väsyn, ja enpä kehtoo" oloa. Pitäis melkein itsekin kuuri nieleksiä kun nyt muistais sen hyvän liuoksen nimen mitä Ceelle pari vuotta sitten ilmineerasin ? Imeytyy hyvin eikä ärsytä mahaa.
Eiköhän tuo vielä mieleen juolahda sekin.Tämä lääkärin määräämä on Retafer, 100mg depottabletti. "Väsy ja enpä kehtoo", veit sanat suustani.
Jospa sillä norskillakin oli pieniä häkkejä siinä pitkässä asuntovaunussaan. Tyttären silloinen paku oli täynnä häkkejä, joten yksikään dogi ei ollut irrallaan. Nyt hänellä on uudessa autossaan lavalla kuuden koiran boksirakennelma ja sitten jos enempi tulee messiin, niin liittää myös sen perävaunun. Aikamoinen karavaani. Tosin nyt kun on pentuja, hän ei aio matkustaa pitemmälle kuin ehkä pariin oman kunnan kisaan päiväseltään. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
No nyt ei ollut edes unta mutta pullaan meinasin " tukehtua" kun leirintäalueen suuntaan ikkunasta katselin. Sellaisesta isommasta ( pitkä malli) asuntoautosta mies alkoi nostella sellaisia matalajalkaisia karvakasoja ulos :)
Ensivilkaisulla luulin että sitä samaa nostelee takaisin "kämppään" mutta tarkemmin katsottuna niin niitähän riitti siihen pikkuaitaukseen ainakin 8 kpl. Saattoi olla jopa 9?
Norjan viiri näyttää autossa olevan ja tuli mieleen olisko joku isompi dogitapahtuma täällä, näyttelyt, agilityt tms.
Mutta jos aina normaalisti tuollainen määrä tuollaisia pitkäkarva- kurarullia autossa asustaa niin huh huh....Mitenkäs lähellä meikäläistä sinä oikein asut, kun ikkunastasi katsot leirintäalueen touhuja? Vai onko täällä stadissa muitakin leirintäalueita kuin Rastilassa? Olen aina kuvitellut sinun asuvan jossain Hertsikassa.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Mitenkäs lähellä meikäläistä sinä oikein asut, kun ikkunastasi katsot leirintäalueen touhuja? Vai onko täällä stadissa muitakin leirintäalueita kuin Rastilassa? Olen aina kuvitellut sinun asuvan jossain Hertsikassa.
Heh, vai Herttikassa ? No jos käsi olis niinkuin ennen niin melkein pesäpallon teille heittäisin :) Nooh, ei nyt ihan mutta noin 10 min:n kävelyn päässä teistä.
- v_webs
aurora5 kirjoitti:
Tämä lääkärin määräämä on Retafer, 100mg depottabletti. "Väsy ja enpä kehtoo", veit sanat suustani.
Jospa sillä norskillakin oli pieniä häkkejä siinä pitkässä asuntovaunussaan. Tyttären silloinen paku oli täynnä häkkejä, joten yksikään dogi ei ollut irrallaan. Nyt hänellä on uudessa autossaan lavalla kuuden koiran boksirakennelma ja sitten jos enempi tulee messiin, niin liittää myös sen perävaunun. Aikamoinen karavaani. Tosin nyt kun on pentuja, hän ei aio matkustaa pitemmälle kuin ehkä pariin oman kunnan kisaan päiväseltään.Jaa, siis depotabuna rautaa määräsi ? No sen ei luulisi mahalle käyvän äreesti niinkuin jotkut valmisteet tekevät.
Niin jos olisi meikäläisen tuo auto niin kaikki olisivat ajon aikana häkeissään, tai ainakin vähintäin turvaverkolla jaetussa tilassa.
Tietysti noiden karvapalleroiden painoero on melkoinen tyttäresi koiriin verrattuna mutta irtiollessaan aina jonkinasteinen riskitekijä kun liikutaan. - v_webs
No ny se losahti mieleen se rautaliuoksen nimi kun viestin lähetin , Combiron :))
- Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
No ny se losahti mieleen se rautaliuoksen nimi kun viestin lähetin , Combiron :))
Tuota minäkin olen pari putelia juonut. Viimeksi en sitä apteekista saanut.
- Akentti
Lumista tiistaita! Sattaa taivaan täyveltä lunta tai räntää mutta ei vielä vettä. Käväisin aamutuimaan parin kilsan päässä olevassa puodissa ja aika loskaselta jalkakäytävä vaikutti ja huomesex luvattu jo vettä.
Jaahas että Wepsukka kävi passikuvaamossa. Kävin toissa vuonna minäkin. Olin ihan kuumissani ja tukka sikinsokin ja het siihen ennätti tulla kuvaajapoika ja sanoi et siihen pukille istumaan. En ennättänyt kammata ollenkaan kun jo siinnä sihtaili ja ykskaks sanoi että sinne meni. Kysyin tyhmänä minne meni niin sanoi että suoraan poliisiasemalle. Huhheijaa kuvassa pää oli vielä pahemman näkönen kuin petolinnunp.... ! Kun katsonkin sitä kuvaa niin en kyllä ihteeni tuntis vaikka niin todistetaan. Ei sallittu silmälaseja kuvatessa.
Rapunen se on seikkaillut rullaportaissa ja kyllä minäkin vihoviimeisinä laitteina niitä pidän. Harvoin käytän mutta jos käyn goodmannissa niin kerran kompastelin mutta ei onneks kaatumista tullut mutta säikähin kovasti. Jos menen siellä yläkertaan tuun kyllä hissillä alas on niin jyrkät portaat että huimaa kun niitä katsoo.
Laitan kans tähän "hemoni" oli viimeisissä kokeissa 137. Töissä ollessa oli melkein koko ajan rautatabletit käytössä mutta nyt sitten vanhana en oo enää lisä rautaa tarvinnut. Oli kauhee himo syödä pelkkiä kaurahiutaleita siihen aikaan mutta sekin himo on nyt sitten vanhana ohitte mennyt.
Karanneista koirista myös sen verran et viime vuonna oli Lahdesta karannut näin syksyllä semmonen olikohan joku kiinalaista rotua semmonen aika iso ja tuuhee turkkinen ruskehtava koira. Oli lehdessä kuva ainakin kerran viikossa ja nähty oli mutta ei kiinni saatu. Oikein eläinystävät järjestivät etsintöjä mutta ei vaan tullut tulosta. Löytöpalkkio luvattiin mutta huonosti lopulta kävi. Olisko ollut helmi-maaliskuuta kun löytyi hengettömänä ja ei kovinkaan kaukaa kotoa. Surullinen juttu kertakaikkiaan.
Cee kyseli kuin aika kuluu- Menee niin joutuin ettei mukana taho pysyä. Kunhan pääsen sängystä ylös siinnä 5.30-7.30 välillä on ensimmäisenä aamukaffee ja HämeenSanomat ehdottomasti. Siinnä sitten järjestelen niitä sotkuja mitä edellispäivänä on tullut tehtyä. Kukkasille juteltava vettä tarjoillessa ja mietittävä lähteekö vai eikö lähde mihinkään. Pari kertaa viikossa kaupunkikierros tehtävä ja kun tulen sapuskaa laitan, katson tallenteita boksista ja sanaristikoita ja lukemista sitä tarvii olla ja sitten onkin jo iltapuoli menneillään. Kahvetta taas ja vaikka pienet nokoset sohvalla. Viikonloppusin sitten taas papan luona uudet kujeet. Tekemistä riittää yllinkyllin. Radio sanoi että aamu viideltä on joulukuusi torille saapunut. Torstaina pittää mennä kahtomaan onko yhtä vinossa kuin parina edellisvuotena.
Inger nimi jostain tuli mieleen että vissiin joskus kauan sitten oot kirjoitellut tänne. Onhan se mukavaa kun kadonneet löytyvät! Mukavaa iltaa kaikille ja nyt pittää männä robon puheille!- v_webs
Terve ja hih ja huh. Niin kävin kuvaamossa ja vannon kautta kiven ja huonon kunnon että jos sen kuvan kuuseen laittas niin petolinnutkin kaikkoais lähitienoilta. #rrrrrle#
- aurora5
Huomenta
On niitä hauskojakin uutisia joskus. Nauroin äsken katketakseni Husille, en kylläkään "teidän" sairaaloille, vaan uusien nimiehdotusten kirvoittamalle kommentille:
"Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän lyhennetty versio on jatkossakin Hus. Päättäjät tyrmäsivät esimerksi muodot Hushp tai Hushpky, joiden mallin mukaisia lyhenteitä on käytössä muissa sairaanhoitopiireissä."
Eli menette jatkossakin Husiin ettekä Hushpky:yyn;)))
Pikku-uutisessa mainittiin myös P-Karjalan Siun sote, joka hesarin mukaan on kuulemma vain markkinointia varten kehitetty nimi. Ja minä kun olen ollut niin iloinen tuosta potilasta lämpimästi puhuttelevasta Siun sote -nimestä.
Ehdotan Husille nimeä Sun husis...- v-webs
Vai sellaista Siun sotessa naureksitaan :) "Sun husis" "? Eikö kuulosta liian aurinkoiselta yhtään siltä mitä lienee odotettavissa.
Kyllä tuo HUSky olisi aika mieluinen minulle noin virallisena lyhenteenä ja suussahan sitä voisi muokata miten vaan.
"Kuis Sun Husis? " Voi hussit, täält voi joutua vaikka Husin nevadaan. Ainakin siltä tuntuu kun heitellään kuka Jorviin, kuka Peijakseen ja kuka minnekin. Ja minnekä tulevaisuudessa, Lappeenranta, Rovaniemi pahimmillaan?
Kuulin että teillä oli siellä ihan miinuskeliä, Njurmexessa ja Mantsissa sellaista -9 graaderia. - aurora5
Minulla näyttää kyllä vain 4,4 miinusta, mutta joku tuolla puhui, että yöllä olisi ollut -6. Tuntui kuitenkin niin kylmältä, että mitenkähän sitä oikke pärjäthän kun tulee -20...
Täältä ei lähetetä kuin korkeintaan Jojensuuhun, mutta puoli Viroa tääll on lääkäreinä, pistäytymässä. Vaikka mitäs Virossa on vikaa, onhan se Euroopan Pisa-kunkku. - v-webs
aurora5 kirjoitti:
Minulla näyttää kyllä vain 4,4 miinusta, mutta joku tuolla puhui, että yöllä olisi ollut -6. Tuntui kuitenkin niin kylmältä, että mitenkähän sitä oikke pärjäthän kun tulee -20...
Täältä ei lähetetä kuin korkeintaan Jojensuuhun, mutta puoli Viroa tääll on lääkäreinä, pistäytymässä. Vaikka mitäs Virossa on vikaa, onhan se Euroopan Pisa-kunkku.Kylmenee se siellä, ainakin huomiseksi voi olla jo -15 mutta sitten jo vkl:na taas vesiräntää. Aamuntunteina oli käynyt noissa mainituissa paikoissa noissa ysin lukemissa.
Älähän vielä "vanno" vain Jojensuun nimiin sillä kyllä Lappeenranta mm. on kosiskellut lisäpotilaita täältä HYKS: n kirjoilta. Siis kalliita yksityisleikkauksia jne. Mistäs tietää kuinka nuo tulevaisuudessa esim. jononpurkuihin suhtautuvat julkisella lähettää vaikka ison rahan sairaaloille? Hurja tahti tuntuu olevan noille yksityisille ajaa etuja kuin kyytä piippuun.
Eihän kait Virossa mitään vikaa mutta saisivat lyödä siellä sellaiset meidän tason verot turistien viinoille ja polttoaineille niin vähenisi turha ralli niiden osalta ja veroeuroja jäisi tänne enemmän. Ja vähemmän "viinapotilaita" hoidettaviksi terveydenhuollolle.
Sama koskee tietysti itärajan toista puolta vaikka sinne päivärallaaminen onkin vähentynyt viina-ja tupakkatuonnin rajoittamisella.
Joo, Pisa, taisi olla Ylen sivulla testi ysiluokkalaisten luonnontieteistä. Sentään vielä pärjäsin eli 6/6 oikein :))
- Cee-Lila
Vai että Pisa-kokeita olette itsellenne tehneet. Ja luonnontieteistä. Pitääkin mennä katsomaan, ymmärränkö mitään.
Itsekin olen havainnut, että sekä omalla ta:lla, että sairaaloissa on valtaosa ulkomaisia hoitajia ja lääkäreitä ym henkilökuntaa. Mutta esim oma lähihoitaja pojanpoika on työtön sillä alalla ja on pakotettu opiskelemaan uutta alaa. Mutta sieltäkään tuskin ura urkenee alle 25 vuotiaalle.
Sitten pohdin taas sellaista asiaa, että parin vuoden ikäisen tiskikoneemme pohjalle kertyy vettä jostain, vaikka hana on kiinni. Eilenkin pesin sillä astiat ja pesun jälkeen katsoin koneen pohjalle, niin siellä olevassa suppilossa/siivilässä ei ollut vettä. Se ei ole tukossa ruuanjämistä, koska aina esihuuhtelen astiat. Mutta kun päivän mittaan lasken vettä hanasta niin huomaan, että koneen suppilo täyttyy vedestä. Välillä vettä on ihan koneen pohjallakin. Olen arvellut että hanan tiiviste vuotaa jostain ja vaikka koneeseen johtava hana on kiinni, niin se falskaa. En usko, että koneen pohjalle tuleva olisi olisi likavettä, eli astioiden jämien tai käsienpesun altaaseen vuotavaa vettä. Onko teillä mitään kokemuksia tällaisista putkimiehen asioista?
Sellainen vika oli taannoin vessamme käsisuihkussa, että kun suihkua käytti, niin yhtä paljon tuli vettä altaaseen samalla. Vika oli siinä käsisuihkun painikkeessa, homma hoitui kun ostimme uuden käsisuihkun suulakkeen, koko letkua ei tarvinnut vaihtaa, eikä itse hanalle tarvinnut tehdä mitään, eikä sen tiivisteille.- v-webs
Ai sinne S-joelle muuttivat ja sitten työttömänä opiskelun jälkeen ja uutta opiskelemaan? Jos olettamukseni osuus oikeaan niin pitivät työharjoittelussa kuitenkin ja sen jälkeen ei paikkaa irronnut?
Tuosta vesihommasta on vaikea sanoa muuta kuin nuo hanat ajankanssa keräävät mm. kalkkia
eivätkä sitten täysin sulkeudu. Siksi nuo yhdistelmähanat ovat "kenkkuja", toisen kun avaat niin toiseenkin vettä voi mennä.
Tarkoititko tuolla käsisuihkulla nk. bidee-suihkua? Niiden ne painikkeet ovat nykyään todella surkeita laadultaan mutta outoa jos noinpäin falskasi. Meillä ja yleensä juuri toisin päin, kun avaa altaan hanat niin falskasi sieltä käsisuihkun liipasinosasta. Noissakin suulakkeissa on pariakin eri mallia joista huonompi on se pelkkä "liipaisinmalli" ilman sivusuojuksia.
Juu mutta nyt alkoi tulla rättejä taivaalta..... - v_webs
Lisäys jos et illalla enää huomannut niin heitin sulle jutun ja linkin siitä HuiHaista tuonne ylös.
Ei ku vaan opiskelemaan, sen käyttö on helpompaa kuin ristikoiden täyttäminen . - Cee-Lila
v-webs kirjoitti:
Ai sinne S-joelle muuttivat ja sitten työttömänä opiskelun jälkeen ja uutta opiskelemaan? Jos olettamukseni osuus oikeaan niin pitivät työharjoittelussa kuitenkin ja sen jälkeen ei paikkaa irronnut?
Tuosta vesihommasta on vaikea sanoa muuta kuin nuo hanat ajankanssa keräävät mm. kalkkia
eivätkä sitten täysin sulkeudu. Siksi nuo yhdistelmähanat ovat "kenkkuja", toisen kun avaat niin toiseenkin vettä voi mennä.
Tarkoititko tuolla käsisuihkulla nk. bidee-suihkua? Niiden ne painikkeet ovat nykyään todella surkeita laadultaan mutta outoa jos noinpäin falskasi. Meillä ja yleensä juuri toisin päin, kun avaa altaan hanat niin falskasi sieltä käsisuihkun liipasinosasta. Noissakin suulakkeissa on pariakin eri mallia joista huonompi on se pelkkä "liipaisinmalli" ilman sivusuojuksia.
Juu mutta nyt alkoi tulla rättejä taivaalta.....Juuri sieltä liipasinosasta falskasi ja loppui kun koko käsisuihkuosa kaikkine liipasimineen vaihdettiin.
Juu sinne pojanpoika muutti rakkauden perässä jo 17 v ja opiskeli mutta siellä mm mieslähihoitajia ei oteta töihin koska on niin tiettyjen uskonalojen aluetta. Sen kuulin tänään eräältä K-Pohjanmaalla asuvalta ystävältäni. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Lisäys jos et illalla enää huomannut niin heitin sulle jutun ja linkin siitä HuiHaista tuonne ylös.
Ei ku vaan opiskelemaan, sen käyttö on helpompaa kuin ristikoiden täyttäminen .Huomasin vinkkisi ja otin talteen.
- Cee-Lila
Luin tänään IS:sta, että oopperalaulaja, baritoni Dmitri Hvorostovski on kuollut vain 55-vuotiaana. Hän oli paras laulaja koko maailmassa ainakin HHRiitun mielestä. Todella hyvä hän oli minunkin mielestäni. Luin että hän sai aivosyövän v 2015 ja ei siis selvinnyt siitä. Viime vuonna hän oli kuitenkin Suomessa esiintymässä, ei kuitenkaan oopperassa vaan muistaakseni Finlandia-talolla.
RIP. DH. Olen silloin tällöin kuunnellut musiikkiasi tuubista. - Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivää, mikä jo kallistuu iltapäivään.
Ceellä putkihuolia. En osaa auttaa millään tavoin. Putkistot ovat minulle aivan outoja asioita.
Miä katselin tuonne viherhuoneeseen ja vaikka ulkona sataa juuri lunta, niin siellä pelargoniat hehkuvat kukassa, vihrein lehdin, aivan kuin keskikesällä. Pariviikkoa sitten Prismasta ostamani ruusut ovat kauniita kuin juuri maljakkoon laitetut. Yhtään en ole joutunut heittämään pois. Muistelen, että joskus ennen, ruusut usein nuokahti jo joko samana- tai viimeistään seuraavana päivänä kun ne oli saanut.
Minä olen ahkeroinut tänään. Juuri nyt on pyykinpesukone töissä. Olen silittänyt ja imuroinut alakerrassa. Pölyjäkin huiskin pois. Sitten lakkasin kynteni ja kun nuo "minunHusin" tohtorit kehoittivat mittailemaan tuota verenpainettani, niin nyt olen sitten "totellut." Tänään se oli kaikesta puuhastelun "stressistä" huolimatta vain 122/65 ja syke 50. Eilen luin jostakin, että kun laittaa kuivatun neilikan kukinnon kielensä alle, niin sen terveysvaikutukset ovat todella suuret. Auttaa myös kurkun "kutitukseen." Jos menee vaikka teatteriin, niin täytyy kokeilla, ettei häiritse muita yskinnällään, vaikka yskää ei olisikaan, niin jo ajatus siitä että rupeaa kurkkua kutittamaan, saa sen aikaan. Inkiväärillä on kuulemma myös vastaavanlaisia terveysvaikutuksia, joten ei muuta kuin inkiväärinpala kielen alle.
Nyt taitaa olla aika mennä syömään - on nälkä.- v_webs
Ei liikapaineita mutta taisi olla käytössä lääkkeet ja salpuri ?
Hih, mutta noita kahta lukemaasi konstia suosittelen testaamaan etukäteen toisaalla kuin vaikkapa vasta teatterissa.
Käy vielä kuin poikani oli suht pieni ja yskitti niin kylillä ollessamme pyysi iskää ostamaan "yskänkarkkeja". No ostin Mynthoneita ja kun sellaisen laittoi suuhunsa niin hetken päästä yski naama punaisena koko ajan ja sylki sen pastillin mäkeen. Ja oli äkäpää sitten mulle siitä.
Sanoin että ne oli just "yskänkarkkeja" :)) - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Ei liikapaineita mutta taisi olla käytössä lääkkeet ja salpuri ?
Hih, mutta noita kahta lukemaasi konstia suosittelen testaamaan etukäteen toisaalla kuin vaikkapa vasta teatterissa.
Käy vielä kuin poikani oli suht pieni ja yskitti niin kylillä ollessamme pyysi iskää ostamaan "yskänkarkkeja". No ostin Mynthoneita ja kun sellaisen laittoi suuhunsa niin hetken päästä yski naama punaisena koko ajan ja sylki sen pastillin mäkeen. Ja oli äkäpää sitten mulle siitä.
Sanoin että ne oli just "yskänkarkkeja" :))No juu. Onhan nuo RR-lääkkeet käytössä jo noiden rytmihäiriöiden takiakin. Tuosta "väkevästä" yskänpastillista olen samaa mieltä. En osta niitä ollenkaan, koska ne vasta saavatkin sen yskänpuuskan esiin. Vesi silmistä sirisee kun sellaisen erehtyy suuhunsa laittamaan. Ostan aina "teatteri" käynneille hyvin mietoja pastilleja - turvaksi.
- aurora5
Olen tainnut saada jonkinlaisen ruokamyrkytyksen, kun niin vessassa juoksettaa. Laitoin eilen lohipastaa säilykelohesta. Purkki avautui ihmeen helposti, ja lohen pinta oli oudon värinen, ei niin helakan pinkki kuin pitäisi. Hajussa ei ollut mitään erikoista. Olin keittänyt puoli pussillista makaroneja, joten päätin ottaa riskin: makrujen sekaan vaan koko purkillinen.
Sanoinko ettei hajussa ollut mitään erikoista? Annas olla. Kuumentaminen loitsi esiin aivan kammottavan katkun, joka jäi huoneistoon leijumaan senkin jälkeen, kun olin kaatanut koko kattilallisen jätepussiin ja vienyt ulos partsille. Lusikallisen olin ehtinyt syödä ja se nyt sitten kostautui. Tässä välillä aamun mittaan olin syönyt viilin murojen kanssa, ison päärynän ja omaleipomani sämpylän, siis mahdollisiman puhtaita ruoka-aineita. Jotenkin se lohipöpö aktivoitui vasta keskipäivällä. Nyt tuntuu maha rauhoittuneen ja uskalsin ottaa rautatabletinkin. Ellei SE nyt sitten aiheuta uusia myllerryksiä...- v_webs
Hups ja sillai, kyllä noiden säilykkeiden kanssa saa melko varovainen olla. Olisko päässyt purkkin ilmaa ja pilaantuminen alkanut? Nuo menevät pilalle jo muutamissa tunneissa lämmössä ollessaan ja bakteerit alkavat vauhdilla kasvun.
Tuollainen olisi jos mahdollista niin pakata / pakastaa ilmatiiviiseen pussiin ja toimittaa myyjälle tutkittavaksi sillä mistä sen tietää vaikka olisi isokin erä pilaantunutta säilykettä myynnissä.
Eihän se myyjäliike tietysti tutki mutta voi toimittaa eteenpäin ja lähettää samasta erästä täyden (täysiä) vertailuun.
Siis "painetta pöntössä", toivotaan että meni nopeasti ohikin.
Täällä just paineita mittaan, tuli käytyä huitomassa sellainen kasin testilenkki vauhdilla niin että nivelet vinkui ja keuhkoja poltteli :) Ja lopuksi juosten 4 kerrosta portaita ylös....
Nooo, eipä pahalta nyt näytä, heti sisääntultua 109/74/83 ja nyt 15 min jälkeen: 103/72/69, syke siis tuo viim. lukema.
- amummu
Minäkin huomasin uutisen DH:n kuolemasta. Hänen kohdallaan voi sanoa: minkä taiteilijan maailma hänessä menettikään! Onneksi kerkisin häntä nähdä ja kuulla aika monta kertaa, kerran Finlandia-talossakin. Muistan myös, että hän oli Hampurin Riitunkin suosikki.
Cee mainitsi, että pojanpoikansa asuinalueella ei mieslähihoitajia oteta töihin. Siitähän pitää nostaa kunnon älämölö, silkkaa syrjintäähän sellainen on ja siksi siihen pitää puuttua. Iltapäivälehteen vain juttu. Törkeää uskonnon väärin käyttöä.
Tänään kävin ottamassa pneumokokkiruokotuksen. Ensi viikolla vielä olisi vielä yksi influenssarokotuspäiväkin, ja mietin josko sielläkin kävisin. Keuhkokuume on kyllä juuri senkin jälkitauti, jota pelkään. Kuinkahan monen vanhuksen kuolinsyynä mahtaakaan olla keuhkokuume. Vaikka olisi mikä muu perustauti tahansa, niin kuolinsyyksi laitetaan keuhkokuume, jos se on ihmisen nikeltänyt. Oma isänikin kuoli siihen, vaikka takana oli useampi aivohalvaus ja munuaissairaus.
Olen eilen ja tänään käynyt välillä kiivastakin kirjeenvaihtoa erään kirjakerhon kanssa. Lopetin jo jäsenyytenikin, kun kaiken aikaa vain pukkaa kirjaa luukusta, vaikka sitten kevään olen järkiään peruuttanut kaikki kuukaudenkirjat. Peruutuksesta huolimatta tulleet kirjat olen kiltisti palauttanut.
Nyt sitten kerho kehtasi lähettää minulle kaksi karhuakin, peräkkäisille päivämäärille päivättyinä. Ensimmäisestä valitin eilen, jkysyin myös mikä kirja on kyseessä. Tänään tuli siihen jo vastaus, että karhu on aiheeton, mutta kirjan nimeä ei mainittu. Tänään sitten tuli uusi karhu. Sama juttu, ei kirjan nimeä. Siitäkin valitin; vielä ei vastausta. Onneksi minulla on puhelimessani tallella kaikki peruutukset, ja niihin saamani automaattiset vastaukset. Kaipa suuttuivat kerhossa, kun pistin syyksi nuo peruutuksista huolimatta tulleet kirjat ja siitä, että jatkuvasti saa olla kirjoja peruuttamassa, kun kuukauden kirjoja ilmestyy lähes viikottain, eikä vain kerran kuussa.
Kohta on lähdettävä as oy:n kokoukseen. Asialistalla on taannoin tehty kuntotutkimus ja yhden asunnon käynnissä oleva remontti. Löytyihän kunnossa kaikenlaista paranneltavaa, mutta ei ihan hirveitä. Salaojien puute on aiheuttanut yhtä sun toista. Mm. tuo remontissa oleva asunto oli alunperin lähtenyt kostumaan salaojien puutteesta. Asunto remontoitiinkin täysin yhdeksän vuotta sitten. Uusia vaurioita ilmeni vuosi sitten. Nyt se on tutkimisoperaatioiden jälkeen taas purettu niin, että jäjellä ovat enää pohjalaatta, katto ja ulkoseinät. Törkeitä virheitä ja laiminlyöntejä löytyi roppakaupalla. Eilen viimeksi selvisi, että 9v sitten tehdyt salaojatkin on tehty väärin. Pian alkaakin meillä reklamaation teko. Lakimies on asiaa jo tutkinut, ja lähestynyt remontin tekijöitä. Vain silloinen töiden valvoja on ilmoittanut halukkuutensa sopia; siis on myöntänyt virheitä tehdyn, kaksi muuta tahoa ovat olleet hiljaa. Eli raastuvassa tavataan (onneksi ei sentään - toivottavasti - nahkurin orsilla). Ei ole ollenkaan kiva juttu. Kalliiksi tulee joka tapauksessa yhtiölle, vaikka jotain korvauksia saisimmekin.
Nyt kahvit naamaan, että pysyy silmät auki kokouksessa. Siippa saa puolestaan nauttia riiviön seurasta ihan issessee; jätkä tulee pariksi tunniksi viettämään meille aikaa, kun omistajat harrastuksissaan. Mihinkähän he muuten joutuisivat kettiksensä kanssa jos meitä ei olisi!- v_webs
Jos sinulla oli (on) tallessa ne peruutukset niin ei olisi tarvinnut edes palauttaa niitä kirjoja ja vielä vähemmän alkaa maksamaan mitään. Olisit pitänyt kirjat vain :)
Tuohon toiseen, sitähän joskus ihmettelin jo aikaa sitten kuinka pelkistä virheistä tehty houssi on pysynyt yleensä kasassa siellä ?
No tuossa olikin maininta että nimetty valvoja on myöntänyt virheitä tehdyn mutta miksi? Ei valvonut töitä tai ei ollut ammattitaitoa sitä tehdä.
Kaksi tahoa hiljaa? Firmoja luultavasti ja ovatko edes toiminnassa enää muuten kuin paperilla?
- amummu
Juu, olisin kai voinut pitää ne kirjat, mutta kun ne eivät kiinnostaneet pätkääkään, niin en viitsinyt niitä hyllyyni ahtaa. Vanhojakin pitäisi taas kuskata jonnekin. Ainakin HeSy on ottanut vastaan kertomakirjallisuutta (vai onko enää semmoista genreä olemassakaan, Ara?), samoin lähetyskirppis.
Noista rakennusfirmoista. Kumpikin firma on olemassa edelleen ja tekevät töitäkin. Ehkä ajasttelevat, että vaikeneminen on kultaa - heille. Lakimiehemme on sitä mieltä, että rosis kannattaa. Tänään tuli vielä meille edullisia tutkimustuloksia, joten etenemme kohti oikeutta. No, sittenhän se nähdään, kuka sen pitkän korren vetää.
Joku asia sentään hoituu nopeasti. Ensi vuoden alussa täytän tasaiset ja ajokortin uusinta on ollut asialistalla. Ryhdyin toimeen ajoissa, kun kuulemma aikaa kuluu. No, viime keskiviikkona kävin lääkärissä ja tänään tuli jo uusi kortti. Ainakin joku hyöty on tästä valintakokeilusta. Eräs ystäväni, samassa jamassa, sai odottaa melkein kaksi kuukautta. Lääkärin ajan tervariin hän sai vasta viiden viikon päähän varaamisesta - minä sain kahden päivän - ja loput meni korttia odotellessa.
Nyt alkaa uni painaa. Iltaruiskuun, hampaiden pesulle ja unta palloon. Kauniita unia itsekullekin!- aurora5
Hei a-mummu!
Kyllä Hesylle kelpasivat myös tietokirjat. Nythän on lafka muuttanut Metsäpurontieltä. Itse tunnun olevan vielä jäsen, koska tuli kutsu johonkin tilaisuuteen sinne Itä-Pakilan kissataloon.
Täällä on parikin kirpparia lähikulmilla, kiikutan niihin lähinnä samasta liikkeestä ostettuja pokkareita. Ison kirjastoni jätin Mlan asuintaloni kellariin entisten naapureiden hyödynnettäväksi.
Kirjakerhostasi muistui mieleen Fazerin musiikkikerho, josta ei millään päässyt eroon.
Onnea ajokortin johdosta. Monelle on kova paikka luopua kortista ikääntyneenä. Varsinkin syrjäseudulla asuvat ovat täysin motissa, jos kortti viedään. - amummu
aurora5 kirjoitti:
Hei a-mummu!
Kyllä Hesylle kelpasivat myös tietokirjat. Nythän on lafka muuttanut Metsäpurontieltä. Itse tunnun olevan vielä jäsen, koska tuli kutsu johonkin tilaisuuteen sinne Itä-Pakilan kissataloon.
Täällä on parikin kirpparia lähikulmilla, kiikutan niihin lähinnä samasta liikkeestä ostettuja pokkareita. Ison kirjastoni jätin Mlan asuintaloni kellariin entisten naapureiden hyödynnettäväksi.
Kirjakerhostasi muistui mieleen Fazerin musiikkikerho, josta ei millään päässyt eroon.
Onnea ajokortin johdosta. Monelle on kova paikka luopua kortista ikääntyneenä. Varsinkin syrjäseudulla asuvat ovat täysin motissa, jos kortti viedään.Kiitos onnitteluista, Ara! Kyllä olisi minullekin ollut kova paikka, jos en korttia olisi saanut. -Eipä kyllä terveydessäni mitään semmoista olekaan, mikä estäisi, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuinka meihin vanhoihin suhtautuvat ao. instansseissa. - On niin paljon ajettavaa, melkein joka päivä. Myös lasten kuskaukset olisivat tulleet hankalammiksi. Tietysti siippakin ajaa, mutta aika usein lapsilla on treenejä samaan aikaan, ja silloin tarvitaan kaksi kuljettajaa, jos molemmat vanhemmat jumissa muualla. Sitä paitsi olen niin tottunut itse kulkemaan omat menoni, että vaikeuksia tulisi, jos joutuisin joka käänteessä siippaa pyytämään kuskiksi. Täällä kylillä kun ei noita sisäisiä julkisia oikein ole kuin tiettyinä aikoina. Saa nyt sitten nähdä, mitä HSL saa aikaan. Kunta on siihen liittymässä vuoden alussa.
Ja tulipa eilen kuitenkin melkoista jobinpostia noista kuntotutkimuksista. Tutkimuksen tekijät olivat kokouksessamme, ja he valaisivat - oikeammin pimensivät auringon - asiaa. Puolessa taloista onkin sellaisia vammoja, joiden korjaus tulee maksamaan maltaita. Myös on epävarmaa, kuinka otetut näytteet kuvaavat tilannetta koko asunnossa: pitääkö purkaa kaikki vai vain näytteiden ympäristöstä. Yhtiön alkuvuosina, tietysti sen jälkeen, kun rakentaja oli mennyt konkkaan esiintyi paljon putkivuotoja. Niitä on ilmeisesti korjailtu huonosti, ja se jättänyt jälkensä, kuten salaojattomuuskin. Kummallista, kun kukaan ei aikoinaan salaojiin ole puuttunut! En tiedä onko silloin edes po. ojia kuulunut tehdä. Naapuriyhtiömme, joka saman rakentajan tekemä, on nyt myös tehnyt päätöksen salaojien rakentamisesta. Varmaan kolmaskin yhtiö joutuu tekemään saman.
Eli: varmuuden vuoksi alamme tehdä laskelmia vanhan korjauskustannuksista vs. uuden rakentamisesta. Yhtiöllämme on iso tontti ja sillä vielä paljon rakennusoikeutta jäljellä. Me kaksi emme innostuneita uuteen ole, tämä vanha kun kelpaisi oikein hyvin. Eikä meidän kämpässä mitään ihmeitä löytynytkään. Mutta uusiksi ei voi rakentaa vain osaa taloista. Mutta rahaa palaa, korjattiin sitten vanhaa tai tehdään uutta. Tässä iässä semmoiset rahan menot suorastaan pelottavat. Vuodetkaan eivät kuntoamme kohota. Päin vastoin. Mistä tietää vaikka vuoden päästä tarvitsisimme jo hoitoa itsellemme ja asioihimme. Ja siihen rahaa.
No, katsotaan mitä tuleman pitää. Tuskin mitään tapahtuu ainakaan vuoteen. Eikä paniikkiin kannata ryhtyä. Aika näyttää, mikä eteen tulee.
Nyt on lähdettävä tuohon myteriin, johon en koiraakaan veisi. Sinne se kuitenkin on vietävä, ja ruokaa sen on saatava. Muuttuisi vain sade pian vedeksi, niin ei tarvitsisi kevytlapiota rasittaa.
- aurora5
Huomenta, murrrr!
Sainpas huolimattoman lehdenjakajan kiinni rysän päältä. Satuin lähtemään aamulenkille juuri kun nuorimies oli vauhdilla työntämässä luukkuuni pelkkää paikallislehdykäistä. Onneksi ehdin unenpöpperössäkin kysäistä, missä hesari.
Löytyihän se pinkan alimmaisena Karjalaisten alta. Poika selitti, että lauantain lehti oli mennyt vahingossa yläkertaan. Nimittäin lauantaina jakaja teki saman mokan, kuten täälläkin kerroin.
Saas nähdä, tekikö asiakkaan näkeminen livenä niin mieleenpainuvan vaikutuksen, että vastedes lehti sujahtaa oikeasta ovesta.
Pakkasta on yhdeksisen astetta. Parempi niin kuin liukas nollakeli. Jos kaatuu, liukkaalta on vaikeampi könytä ylös kuin karhealta pakkaspinnalta. Asioilla on puolensa.- v_webs
Huomenta, ja nytkö pelottelit postipojan kuralle :) Onkos sinne tulevissa hesareissa yleensä nimeäkään? Jotenkin muistelen joskus vuonna keppi ja kivi että se nimi poistui ja kantaja tyrkkäsi listassa olleen osoitteen mukaan kämpän luukusta lehden sisään, jos tyrkkäsi.
Meillä ainakin hyvin usein entisessä paikassa meni välillä "väärästä ovesta" tai väärään portaaseen jos jakaja oli huolimaton tai huononäköinen.
Niinhän ne sanoo että asioilla on puolensa, nyt kelien suhteen taitaa kääntyä sille huonommalle puolelle taas piakkoin, eilen illalla olikin tod. hyvä keli vielä, täälläkin. Onneksi se siitä äkkiä muuttuu.......
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta päivää!
Posti oli tuonut jonkun tilaaman Hufvudstadsbladet'in (nimihirviö, tulikohan edes oikein kirjoitettua)? minun postilaatikkooni tiistaina. sain kyllä Hesarini eteiseen. Jos kuitenkin lehti ei ole tullut ja siitä valittaa, niin se tulee sitten postilaatikkoon. En osannut toimittaa sitä oikealle tilaajalle, kun en tiedä kenelle? Joten puuttuvan lehden tilaaja on joutunut valittamaan edelleen.
Onpas muuten ilma! Ei paljon houkuttele ulos lähtemään, mutta mentävä on kyllä kauppaan, ei maha mittään.
Eipä tässä nyt mitään muuta tällä erää. Mukavaa torstaita säästä huolimatta kaikille! - aurora5
"Kissamäelle" on tuotu tuoreita hirvenjalkoja. Voi mikä riemu! Mutta auts, koiramamman yritys työntää aarretta pentujen pureskeltavaksi on tuomittu epäonnistumaan, sillä tiheäsilmäinen aita on välissä. Nauttikoon äiti itse herkustaan ja siitä, että kerrankin saa syödä rauhassa ilman tissejä retuuttavia riiviöitä.
- v_webs
Hyvä että "mamma" on saanut sorkkia herkuikseen ja ne voivat olla vielä pennuille vähän "stydyä" tavaraa :) Ehkä vielä enemmän jauheliha ja pehmeämmät puruluut paikallaan katraalle?
Mutta kelehet, täällä tulee kyllä märkää lunta ja sakeasti nyt, tai tunnin verran jo tullut. Ja senhän mitä liikenteessä tapahtuu......Voisi jo odottaa koska Vr aloittaa tiedottamisen että junat jumissa ?
- Cee-Lila
Meille tuli tänään vastapäiselle naapurille tarkoitettua postia, toinen oli Kirkko- ja kaupunkilehden joulukalenteri, toinen oli verotoimistosta. U vei ne heidän postiluukustaan sisään. Hesarissa ei ikinä ole kenenkään nimiä ja sehän jaetaan jo aamulla 4-5 aikaan. Muualle Suomeen tulevat Hesarit varmaan jaetaan vasta päiväpostissa ja niissä on nimet ja osoitteet.
Olin tänään Meikussa ja U vei minut sinne. Sää oli karsea, siksi lähdimme todella hyvissä ajoin. Siellä on edelleen sekamelskaa siinä, että kun ihminen ilmoittautuu sinne, ei se info tiedä, minne ihmisen pitäisi mennä. Itselleni sama tapahtui silloin 2.11.. En käynyt lääkärin vastaanotolla ennen labraa, en ollenkaan, joten lekuri löysi minut sitten huoneesta 11 paikka 2. Olin siis hätänumeropotilas, havaitsin hiukan myöhemmin tämän numeron yhteyden. Varsinkin kun aika oli sinne 2.11. ( Käänteiset päiväykset ja numerot ovat minulle osuneet ennenkin, eikä vain hyvässä vaan aika pahoissa tapauksissa.) Tänäänkin haavahoitajani joutui opastamaan haahuilevaa naista, joka oli määrätty menemään sydänosastolle, mutta sitä ennen hänen piti käydä verisuonikirurgin vastaanotolla tällä osastolla, missä minäkin aina käyn.
Haavani oli suht hyvässä kunnossa, hoitaja rapsutti siitä kyretillä tiettyjä reunoja pois, jotka olivat kuollutta nahkaa, ihon ottokohta oli hyvä, kehotti pitämään suojaa siinä enää viikon ja sitten vain hoitamaan sitä jollain perusvoiteella. Siirroshaavaan kehotti vaihtamaan siteen kahden tai kolmen päivän välein, huuhtelemalla sitä suolaliuoksella, esim Prontosanilla ja päälle ns rasvalappu ja sidokset, jotka eivät ole mitään laastareita, ihoni kun on jo ärtynyt niistä. Omalle ta:lle kehotti menemään esim viikon välein ja antoi itselleen ajan 3 viikon päähän. Eiköhän tämä souvi jo jossain vaiheessa lopu.
Karseita nuo omistusrivareidenkin omistamiset ja niistä tulleet haitat. On rakennettu sutta ja sekundaa ja paljon nuoremmissakin taloyhtiöissä. Saati sitten jopa omakotitaloissa, joita nyt yritetään myydä, kun vanhukset joutuvat hoitokoteihin tai ovat jo kuolleet. Perikunta on helisemässä kun pitää olla kaikenmaailman kuntotarkastukset ja muut tutkimukset tehtyinä. Homekoirilla on kysyntää.- aurora5
Kyllä meillekin jaetaan hesari ilman osoitetta jakajalla olevan listan mukaan, ja yleensä siinä 5-6 maissa. En kai minä tilaisi lehteä, jos sen saisi vasta päiväpostissa. Aamulehden on tultava aamulla.
- Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä meillekin jaetaan hesari ilman osoitetta jakajalla olevan listan mukaan, ja yleensä siinä 5-6 maissa. En kai minä tilaisi lehteä, jos sen saisi vasta päiväpostissa. Aamulehden on tultava aamulla.
Ok. Asiat ovat edistyneet, eli levikki laajentunut niin paljon, yhdelle tutulleni se tuli Kokkolaan vasta päiväpostissa, mutta tästä on jo aikaa kulunut, Täytyypä kysyä häneltä asiaa.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Ok. Asiat ovat edistyneet, eli levikki laajentunut niin paljon, yhdelle tutulleni se tuli Kokkolaan vasta päiväpostissa, mutta tästä on jo aikaa kulunut, Täytyypä kysyä häneltä asiaa.
Joillekin alueille mm Hs oli jakelun ostanut Postilta niin ne jakoivatkin sen vasta norm. päiväpostin mukana. Ja sielläkin meidän periferian kylillä sitten kun posteljooni milloinkin kerkesi. Joskus posti kulki klo 11 ja joskus vasta 14-15.
Huvitti kun muutama mökkiläinen täältä ei tullut toimeen ilman hösäriään 2-3 :a viikkoa edes lomillaan. Sielläpä aina odottelivat :)
Sitten vielä kun siitäkin yksi vakioasukas hävisi niin olisi pitänyt maksaa postille lehden jakelusta siihen laatikkoon muistaakseni n 35 €/kk, siis ylimääräinen pysähdys postille. Siihen päätin lopettaa paikallislehdenkin tilauksen, 2 / viikko jonka vuosikerran hinta 80 €. Olisin siis maksanut postille yli 2 kert lehden vuosihinnan jakelusta ( 5 kk). - aurora5
Meidän syrjäkyläläinen ei tilaa sanomalehteä ollenkaan eikä muitakaan lehtiä paitsi Valjakkourheilun. Hänellä postilaatikko on noin kilsan päässä naapurin "ladon" seinässä, eikä hän sinnekään kurkkaa joka päivä. Paikallislehden hän saa työpaikaltaan.
Itse maksan paikallislehden vuosikerrasta reilusti yli satasen ja hesarista tähtitieteellisen summan. Paikallislehti on tärkeä, koska siitä saa tiedon menoista ja tapahtumista.
Muistan, kuinka 50-luvun mökkikesinämme koko kylän lehdet tulivat osuuskauppaan isona nivaskana, josta me pennut käytiin ostosreissulla noukkimassa omamme. Oli ainainen keskustelu siitä, kuka hakee postin. Porukassa oli hauskempi ajaa kuin yksin. Kahden kilometrin matkaan nimittäin sisältyi metsätaival ja synkkä rotko, josta maantierosvot olivat ennen nousseet ryöväämään kulkijoita. Sen kohdan ohi ajoin minkä polkimista pääsi. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Meidän syrjäkyläläinen ei tilaa sanomalehteä ollenkaan eikä muitakaan lehtiä paitsi Valjakkourheilun. Hänellä postilaatikko on noin kilsan päässä naapurin "ladon" seinässä, eikä hän sinnekään kurkkaa joka päivä. Paikallislehden hän saa työpaikaltaan.
Itse maksan paikallislehden vuosikerrasta reilusti yli satasen ja hesarista tähtitieteellisen summan. Paikallislehti on tärkeä, koska siitä saa tiedon menoista ja tapahtumista.
Muistan, kuinka 50-luvun mökkikesinämme koko kylän lehdet tulivat osuuskauppaan isona nivaskana, josta me pennut käytiin ostosreissulla noukkimassa omamme. Oli ainainen keskustelu siitä, kuka hakee postin. Porukassa oli hauskempi ajaa kuin yksin. Kahden kilometrin matkaan nimittäin sisältyi metsätaival ja synkkä rotko, josta maantierosvot olivat ennen nousseet ryöväämään kulkijoita. Sen kohdan ohi ajoin minkä polkimista pääsi.Laskuttaako se Posti jotain extraa jakelusta sinne "ettäänperille" siellä? Tuolla ne poistivat laatikoiden osoitteet sitä mukaa kun vakituiset asukkaat lähti(e)vät.
Eikä sitten kyllä viitsi mitään älytöntä summaa ruveta heille maksamaan jonkun lehdykän jakamisesta sillä on niissä "pikapysähdys" koville hinnoiteltu.
Kun muutenkin varsin vähän tulee kesän aikana muutakaan postia niin turhaa hommaa. Ne lehdet saa lähes kokonaan luettua saaressa netistä ja mitä ei lehdessä ole niin sen kuulee kauppareissuilla :)
Niinhän ne tulivat ennen "osulaan" nipussa kylän postit, lehden sai itse nipusta kaivaa mutta muun postin kauppias lajitteli omiin lokeroihinsa tiskin taakse, kirjeet ja muut sellaiset.
- v_webs
Tämä päivä meni sitten.....mihis se ny oikein menikään? Olikos sitä päivänvaloa ollenkaan vai kaks pimeetä vastakkain, voe voe taas...
Melkeinpäs meni nettiasioilla vekslatessa ja äsken kävivät pikkulikan kanssa pojan tiimi. Pikkuhiljaa alkaa liettuanihmekin tottua vaikka vielä tiettyä varautumista(kin) huomaa mutta se ei nyt outoa olekaan. Ymmärtää jo muutamien meidän sanojen merkityksenkin, ei, tänne, istu ja kohta meikälle tassua paiskaa :) Leikkisä dogi jolla sitten vauhtia riittää.
Sellaista ja nyt pitää jatkaa vielä netin ääressä jokunen tovi. - amummu
Kyllä se aamulehden tulo on yksi päivän tärkeimmistä tapahtumista . Digilehtikin minulla on luettavissa, mutta se ei koskaan vedä vertoja paperilehden rapisteluun aamukahvimukin kaverina. Joskus harvoin on käynyt niin, että lehti ei olekaan tullut, niin kyllä siinä päivä menee ihan sekaisin. Meille kun tulee vielä tämä alueellinen lehti, niin karmea tyhjyys iskee, jos niitä ei ole plärättävänä heti aamusta. Meille lehti tulee usein jo kahden aikaan yöllä. Joskus, kun yön valvominen on alkanut rassata niin olen noussut lukemaan lehdet heti niiden tultua. Mutta sitten on aamu sekaisin, kun ihan oikeasti nousen ylös; ei olekaan luettavaa.
Nettilehteäkin luen, mutta en mitenkään säännöllisesti. Päivän mittaan saatan vilkaista puhelimesta uusimmat, mutta en vietä aikaa niiden seurassa. Otsikot useimmiten riittävät. Jos jotain mielenkiintoista on tapahtunut, niin sitten luen koko jutun.
Iltapäivän tunnit vietin pikkukettiksen kanssa, ja tänään sillä oli taas riiviöpäivä. Piti kahdesti laittaa se jäähyllekin, niin oli riehupäällä. Huomasin, että sitä ärsyttää valkoinen hanskani, jota joudun vielä aika usein pitämään kaksi vuotta minua piinanneen ihottuman takia. Tänäänkin hanska oli kädessäni, ja ukko kävi ihan vimmassa siihen kiinni. Rauhoittui kyllä, kun otin hanskan pois. Lumi taas oli sille ihastus, valkoista sekin. Voisi kuvitella, että raivoaisi sillekin. Mutta ei. Pyydysteli innoissaan lumihiutaleita ja yritti kenkieni kärjistä saada kokkareita suuhunsa. Taisi syödä ämpärillisen lunta lenkkimme aikana.
Katseln toisella silmällä A-studiota, missä puidaan lasten suojelua. En jaksa ymmärtää saati hyväksyä lasten kaltoin kohtelua, joka vain näyttää lisääntyvän. Avuttoman olennon, lapsen ja eläimen huonosti pito on pahuutta. Piste. Mikään ei sitä puolusta.
Hyviä unia kaikesta huolimatta. - Cee-Lila
Huomenta, vaikka kello oj jo melkein 11. On niin pimeää. Lumista ei ole tietoakaan. Missähän päin sitä eilen satoi sen 30 cm, mitä uhkailtiin.
Nyt on näköjää Black Friday, kaupat pullollaan tavaroita, joissa siis jonkinlaisia alennuksia. Hesarin välissä oli eilen nivaska kaikenlaisia mainoksia eri alan kaupoista.- v_webs
On tosiaan ollut varsinainen black friday, ja aamulla tuli vettäkin kuin esterin piiiiiip :tä , sry esterit :) Jossain ylempänä räntänä, lumena ja pelti on rytissyt taas ja heti aamulla sai lukea eka uhrista Juuka-Koli väliltä.
Hyvää tässä päivässä....niin mitäs se olikaan ? No sai tehtyä taas nettihommia eikä pakko lähteä minnekään ellei nyt seesty vähän että lenkille tai kipaseen tuossa ihan lähikaupassa. Molemmat nuokin "ei välttämättömiä" tapauksia.
Käpälät vielä kipuilevat siitä toissaillan kovasta testilenkistä joten niiden takia olisi hyvä pieni kevyempi sipaisu kyllä paikallaan.
- Alkuperäinen-Rapu
Syntymäpäiviltä on kotiuduttu. Hyvää ruokaa ja musiikkia oli nautittavaksi. Meni aivan kylmät väreet kun miniän veli (oopperalaulaja,bassobaritoni) miniän säestämänä lauloi: Taas joulu joutunut on pohjolaan. Hän joutui lähtemään aiemmin pois, kun Kalevalanmaa esitys on tänään oopperassa. Nythän se jo onkin menossa. Saipahan tehdä äänenavauksen meille. Täysi näytäntö on. Hän on tälläkin viikolla joka päivä esityksissä.
Ulkona on niin pimeää ja tuntuu etteivät katuvalotkaan valaise yhtään. Koko päivä oli pimeä kyllä. Pari kuukautta vielä, niin valostuu ja hups vaan ollaan kesässä melkein.- v_webs
Heti eräs ilmestyi kun herättelyn aloitti, ja kyllä, olisin minäkin kärsinyt jos tuollaista olisi joutunut kuuntelemaan. Varmasti olisi ruvennut viluttamaan, ihan siitä syystä että nyt sitä hösäämistä ja noiden pakkokuulemista riittää.
Vai kohta hups ja "ke....ä" ? Älä älä älä nyt sentään kun se sinun tammikuun "kevätkin" on ensin :)) - amummu
v_webs kirjoitti:
Heti eräs ilmestyi kun herättelyn aloitti, ja kyllä, olisin minäkin kärsinyt jos tuollaista olisi joutunut kuuntelemaan. Varmasti olisi ruvennut viluttamaan, ihan siitä syystä että nyt sitä hösäämistä ja noiden pakkokuulemista riittää.
Vai kohta hups ja "ke....ä" ? Älä älä älä nyt sentään kun se sinun tammikuun "kevätkin" on ensin :))Nyt mää oon kyllä sattuneesta syystä (joka ei täällä) vähän äreällä tuulella. Ja siinä hengessä kysynkin, että miks ihmiset ei sais olla joulumielellä, kuunnella joululauluja, höösätä koristeita ja jouluruokia?Onkos se joltakulta pois?! Ihan yhtä pöljää ellei pöljempääkin on, kun urheiluhörhöt alkaa keuhkota jotain saamarin olympialaisia, susien tai huuhkaimien pelejä, maalata naamaansa Suomen väreihin jo monta kuukautta ennen ko. tapahtumia, tai ryysiä jonkun Cheekin konsertin lipunmyynnissä tjms. Moniko on pyörtynyt tavaratalossa joululaulujen takia? Minäkään en ole pyörtynyt rokin rytkeen, räpin tai myyntimusakin tahdissa, vaikka niin ottavat pannuun kaupoissa. Ja joulumusa raikuu sentään vain muutaman viikon verrattuna muuhun ostellaan-ensin-aivopesumusaan verrattuna.
No joo. Onhan tässä maailmassa paljon kaikkee intomielistä, mutta kaikelle kai löytyy tilaa. Jouluintoilu on kyllä enimmäkseen aika viatonta; fudiksenkin takia voi saada turpiinsa tai joutua pahnoille. No, joo, joulupukki voi saada senkin kohtalon. Siis miksi eivät ihmiset saisi hommata jouluansa niillä resursseilla, mitä kullakin on. Resursseja kyllä toivoisin lisää etenkin niille lapsiperheille, missä joulu tulee vain aikuisille.
Nyt täytyy lähteä vielä riiviötä kusittamaan. On meillä yökylässä ja on ikävissään, inuu ja meinaa vähän väliä nostaa jalkaa (vaikka ei edes kuusta vielä huushollissamme ole:). Köntsätkin kävi tekemässä, onneksi kylppärin laatoille, mistä helppo puhdistaa. Nolo kyllä oli, raukka.
Kauniita unia, miksei vaikka jo jouluisiakin sellaisia;)) - v_webs
amummu kirjoitti:
Nyt mää oon kyllä sattuneesta syystä (joka ei täällä) vähän äreällä tuulella. Ja siinä hengessä kysynkin, että miks ihmiset ei sais olla joulumielellä, kuunnella joululauluja, höösätä koristeita ja jouluruokia?Onkos se joltakulta pois?! Ihan yhtä pöljää ellei pöljempääkin on, kun urheiluhörhöt alkaa keuhkota jotain saamarin olympialaisia, susien tai huuhkaimien pelejä, maalata naamaansa Suomen väreihin jo monta kuukautta ennen ko. tapahtumia, tai ryysiä jonkun Cheekin konsertin lipunmyynnissä tjms. Moniko on pyörtynyt tavaratalossa joululaulujen takia? Minäkään en ole pyörtynyt rokin rytkeen, räpin tai myyntimusakin tahdissa, vaikka niin ottavat pannuun kaupoissa. Ja joulumusa raikuu sentään vain muutaman viikon verrattuna muuhun ostellaan-ensin-aivopesumusaan verrattuna.
No joo. Onhan tässä maailmassa paljon kaikkee intomielistä, mutta kaikelle kai löytyy tilaa. Jouluintoilu on kyllä enimmäkseen aika viatonta; fudiksenkin takia voi saada turpiinsa tai joutua pahnoille. No, joo, joulupukki voi saada senkin kohtalon. Siis miksi eivät ihmiset saisi hommata jouluansa niillä resursseilla, mitä kullakin on. Resursseja kyllä toivoisin lisää etenkin niille lapsiperheille, missä joulu tulee vain aikuisille.
Nyt täytyy lähteä vielä riiviötä kusittamaan. On meillä yökylässä ja on ikävissään, inuu ja meinaa vähän väliä nostaa jalkaa (vaikka ei edes kuusta vielä huushollissamme ole:). Köntsätkin kävi tekemässä, onneksi kylppärin laatoille, mistä helppo puhdistaa. Nolo kyllä oli, raukka.
Kauniita unia, miksei vaikka jo jouluisiakin sellaisia;))Hih, tuon kaiken kyllä tontut kuulivat ja siitä ei hyvät seuraa ei :) Kyllä saavat (ehkä) hösätä kun eivät alottais lokakuulla kuten pahimmat friikit....ja kuunnellakin saavat jos tahtoo ja pakko ei oo jos ei taho, vaikka aika mahoton välttääkin vaikka tahtoiskin, siis välttää.
Ja yhen minkä tiijän pahimmista musakoista( jos ei voi välttää niin) kun soittavat rahisevalta savikiekolta jonkun Jei Biin varpushaukka joulluaamuna. Se on melkein yhtä paha kuin Tuisku jouluaamuna ja ennen ja jälkeen sen kahtapuolen !
Mitäh, onkos jotkut olumppialaiset jossain vai? Sellaset kisat että kisataan yhtenä vuotena ja sitten seuraavina kerätään mitalit uusjakoon, no ei muuten kiinnosta nekään. Ja ihan toenperrään.
Tänään suosittelen : Istu mutta älä pala! Ugh.
Öh, niin että huomenta vaan.....
- v_webs
Täällähän hiljaista ? Ja voihan "Kiikki" kun radion aukaisi Puhlareille. Siinä meillä mainostemput osaava kaveri: " Lopetan, muuten ei näistä paineista eroon pääse"...plaa plaa plaaa.. ja myy kaksi "lopetuskonserttia" minuuteissa loppuun. Yksihän niitä piti olla?
No ei ainoa joka näillä "mainoslopettamisilla" rahat käärii ensin ja sitten kohta levyä pukataan markkinoille.
Toisaalta, enpä hänen räpätystään kuuntele joten siitä vaan.
Niin, piti se kevyt lenkki ehkä käydä ? Kyllä joo, tulihan se reilu lenkki ( 7.5) sitten käytyä :) Niin loistava keli ettei malttanut lyhyempää tehdä, vähän vain edellisestä vauhtia hillitsi. Menohaluja kyllä olisi ollut mutta se vähäinen "järki" voitti hurjastelun.- aurora5
Huomenta
Minä en sitä Kiikkiä tunne, mitä nyt Vain elämää -ohjelmissa nähnyt. Hyvin käyttäytyvä nuorimies tuntui olevan. Jotenkin turhan siloinen mieheksi näin vanhan ämmän mielestä. Yhdessä aikaisemmassa Vain elämää -jaksossa C paheksui, kun heidän esiintyjien olisi pitänyt mennä makuupusseihin jonkun leikin tiimoilla. Hän ei ainakaan mene käytettyyn pussiin, tuumaili, mikä taas osoitti hänessä jonkun ylinirson puolen.
Täälläkin on "lenkkeilty" eli luisuiltu pakkasjäällä ja kahlattu sohjossa, miten milloinkin.
Kyllä meni isonsiskon rinta rottingille, kun pikkubroidi lähetti Kauppalehden uutisen hänen saamastaan Nokia-palkinnosta. Hienoa että oikea tietomies saa kerrankin kertoa alastaan.
Kaikenlaiset himphamput ovat esillä joka mediassa. Erityisesti muuan AH ottaa päähän, viimeksi Idolsissa. Tämän nelikymppisen naisen nuorisoa kosiskeleva huutaminen eroaa räikeästi esim. Antti Tuiskun ja muiden tuomarien selkeän rauhallisesta puhetyylistä.
Kissamäen emäntä saapuu tuotapikaa vierailulle = pesemään pyykkejään. Koska hän tulee suoraan raskaista töistään, tarjoan ruokaa ja itseleipomiani sconeseja.
Hyvää viikonloppua! - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Minä en sitä Kiikkiä tunne, mitä nyt Vain elämää -ohjelmissa nähnyt. Hyvin käyttäytyvä nuorimies tuntui olevan. Jotenkin turhan siloinen mieheksi näin vanhan ämmän mielestä. Yhdessä aikaisemmassa Vain elämää -jaksossa C paheksui, kun heidän esiintyjien olisi pitänyt mennä makuupusseihin jonkun leikin tiimoilla. Hän ei ainakaan mene käytettyyn pussiin, tuumaili, mikä taas osoitti hänessä jonkun ylinirson puolen.
Täälläkin on "lenkkeilty" eli luisuiltu pakkasjäällä ja kahlattu sohjossa, miten milloinkin.
Kyllä meni isonsiskon rinta rottingille, kun pikkubroidi lähetti Kauppalehden uutisen hänen saamastaan Nokia-palkinnosta. Hienoa että oikea tietomies saa kerrankin kertoa alastaan.
Kaikenlaiset himphamput ovat esillä joka mediassa. Erityisesti muuan AH ottaa päähän, viimeksi Idolsissa. Tämän nelikymppisen naisen nuorisoa kosiskeleva huutaminen eroaa räikeästi esim. Antti Tuiskun ja muiden tuomarien selkeän rauhallisesta puhetyylistä.
Kissamäen emäntä saapuu tuotapikaa vierailulle = pesemään pyykkejään. Koska hän tulee suoraan raskaista töistään, tarjoan ruokaa ja itseleipomiani sconeseja.
Hyvää viikonloppua!Huomenet tännekin :) En minäkään häntä (Kiikkiä) tunne mutta ihmettelen noita rahankeruu "lopetuskeikkoja". Musiikistaan (räpätystä) menee ohi kaikki meikältä, ja jotenkin hänen habituksensa on ristiriidassa siihen ja siitäkö ne paineet? Oli miten oli.
Onnittelut nyt siskolle(kin) pikkuveljen saavutuksesta.
Tuo Idolskin ihan neverhööd joten en osaa edes arvailla kuka AH? Mutta mieleen tulee vain noilla tiedoilla ja kirjaimien mukaan Anna Hanski. Näin "hyvin" on tieto hallussa noista kun ei niitä katsele eikä ip-lehtiäkään tule juuri edes vilkaistua.
Niinpäs tuntuu sielläpäin luikastelua olevan ja taitaa paheta vielä pariksi päiväksi.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta, tai aamupäivää!
Täällä näyttää kesäiseltä kun katselee ikkunasta ulos. Ruohikot vihreitä ja hyvin leikattuja. Aurinkokin yrittää paistaa. Marraskuu...
Tänään en aio tehdä mitään kovin "raskasta" työtä, vaan nautiskelen kiireettömyydestä. Tekemistä kyllä olisi, mutta olkoon. Tänään menee taas aikaa puhelimessa siskojen kanssa. Ne rutiinitkin ovat mukavia.
Mukavaa lauantaita kaikille! - Cee-Lila
Lauantaita. Onnittelut minultakin Aran veljen saavutuksista. Ceekin musiikkia minäkään en kuuntele, en ole räpin ihailija, enkä myöskään tiedä kuka on AH. Anni Hautala ei varmaan, on kai radion puolella. Iltiksessä on usein hänestä juttuja, kuten kaiken alan julkuista. Silmäilemällä ip-lehtien otsikot tietää jo paljon samoista naamoista, jotka ovat joka ohjelmassa. Esim Janne Kataja ja Aku Hirviniemi ovat jo kokeeneet burnoutin liiasta työnteosta ja mitäs ottavat osaa joka kissanristiäiseen, mihin heitä pyydetään. Luulisi meillä olevan tarjontaa muistakin julkuista, joiden naamat eivät ole kuluneet liiallisesta näkymisestä.
- aurora5
Kyllä tavoittelit oikeaa nimeä. Koska en kuuntele radion viihdeasemia, en tiedä miten AH huutaa siellä, mutta telkkarin kaikissa ohjelmissa, joissa hän on mukana, äänenkäyttö on todella harvinaisen epäselvää, hätäistä ja huolimatonta. Miehistä minua ärsyttää tekohampaitaan levittelevä Sami H, ei niinkään enää Hirviniemi.
Se että samat julkut ovat joka ohjelmassa, johtunee siitä, minkä "suuri" elokuvaohjaaja Louhimies on suoraan tunnustanut,: "koska he ovat niin hyviä." Mutta onko muille edes annettu mahdollisuutta? Jätkäporukoissa vallitsevat samat lait kuin liivijengeissä: erilaisia ja uusia kohtaan on tiukka seula. Mukaan et pääse, jollei perusjengiltä tule tarpeeksi hyvät suositukset. Naisten on oltava just sen näköisiä mageita "gangsteriheiloja" kuin asiaan kuuluu. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä tavoittelit oikeaa nimeä. Koska en kuuntele radion viihdeasemia, en tiedä miten AH huutaa siellä, mutta telkkarin kaikissa ohjelmissa, joissa hän on mukana, äänenkäyttö on todella harvinaisen epäselvää, hätäistä ja huolimatonta. Miehistä minua ärsyttää tekohampaitaan levittelevä Sami H, ei niinkään enää Hirviniemi.
Se että samat julkut ovat joka ohjelmassa, johtunee siitä, minkä "suuri" elokuvaohjaaja Louhimies on suoraan tunnustanut,: "koska he ovat niin hyviä." Mutta onko muille edes annettu mahdollisuutta? Jätkäporukoissa vallitsevat samat lait kuin liivijengeissä: erilaisia ja uusia kohtaan on tiukka seula. Mukaan et pääse, jollei perusjengiltä tule tarpeeksi hyvät suositukset. Naisten on oltava just sen näköisiä mageita "gangsteriheiloja" kuin asiaan kuuluu.Olet oikeassa Aurora, Sami H ärsyttää minua myös, en kestä katsoa hänen grilliahmintaansa, välillä hän jo laihdutti jossain ohjelmassa ja nyt ahmii grilleillä, tosin vain osan niistä annoksistaan, kun jo matkaa suraavalle grillille. Tiedä, onko ne kuvattu samana päivänä. Myös hänen stand up esityksensä ärsyttävät. Paljon parempia ovat vaikka BBC Brit kanavalla olevista monet, vaikka heistäkin osa on todella ärsyttäviä. Ne jotka ravaavat lavalla kauheata vauhtia koko ajan ja puhuvat huutamalla, jätän väliin. Muutamat naiset ovat todella hyviä sielläkin. Ihmettelen, että Lontoon Apollo teatteriin saadaan aina valtava sali parvineen täyteen. Osan olen huomannut olevan kutsuvieraita joita sitten puhutellaan yleisöstä ohjelman aluksi.
Onko veljesi tämä E.O.? Todella arvostettu tutkija, huomaan. - aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Olet oikeassa Aurora, Sami H ärsyttää minua myös, en kestä katsoa hänen grilliahmintaansa, välillä hän jo laihdutti jossain ohjelmassa ja nyt ahmii grilleillä, tosin vain osan niistä annoksistaan, kun jo matkaa suraavalle grillille. Tiedä, onko ne kuvattu samana päivänä. Myös hänen stand up esityksensä ärsyttävät. Paljon parempia ovat vaikka BBC Brit kanavalla olevista monet, vaikka heistäkin osa on todella ärsyttäviä. Ne jotka ravaavat lavalla kauheata vauhtia koko ajan ja puhuvat huutamalla, jätän väliin. Muutamat naiset ovat todella hyviä sielläkin. Ihmettelen, että Lontoon Apollo teatteriin saadaan aina valtava sali parvineen täyteen. Osan olen huomannut olevan kutsuvieraita joita sitten puhutellaan yleisöstä ohjelman aluksi.
Onko veljesi tämä E.O.? Todella arvostettu tutkija, huomaan.Kyllä juuri minun pikkuveljeni, kahdeksan vuotta minua nuorempi.
Hän oli pienestä alkaen hyvin vaativainen. Entisaikaan, kun voin kovuudessa ja leivän tuoreudessa saattoi olla toivomisen varaa kylmäsäilytyksen ollessa huonompaa kuin tänään, pikkuveli valitti ja marisi näistä puutteista enemmän kuin me "nöyremmät" vanhemmat sisarukset. Jotain siihen kunnianhimoon saattoi vaikuttaa se, että hän joutui kasvamaan isän pienenä hylkäämänä. Tai sanotaan näin, että vaikka isä hylkäsi, se ei estänyt perittyä lahjakkuutta tunkemasta esiin. - Cee-Lila
aurora5 kirjoitti:
Kyllä juuri minun pikkuveljeni, kahdeksan vuotta minua nuorempi.
Hän oli pienestä alkaen hyvin vaativainen. Entisaikaan, kun voin kovuudessa ja leivän tuoreudessa saattoi olla toivomisen varaa kylmäsäilytyksen ollessa huonompaa kuin tänään, pikkuveli valitti ja marisi näistä puutteista enemmän kuin me "nöyremmät" vanhemmat sisarukset. Jotain siihen kunnianhimoon saattoi vaikuttaa se, että hän joutui kasvamaan isän pienenä hylkäämänä. Tai sanotaan näin, että vaikka isä hylkäsi, se ei estänyt perittyä lahjakkuutta tunkemasta esiin.Lahjakkuus ei katoa siihen, että isä hylkää, se on jo geeneissä. Oppimishalu ja kunnianhimo sitten ajavat eteenpäin, vaikka olisi joutunut vaikka adoptiolapseksi. Perheen varallisuuskin oli silloin nuoruudessani kyseessä, saiko mennä edes keskikouluun. Sinne oli pääsykokeet ja koulukin maksoi jotain samoin kirjat.
- aurora5
Cee-Lila kirjoitti:
Lahjakkuus ei katoa siihen, että isä hylkää, se on jo geeneissä. Oppimishalu ja kunnianhimo sitten ajavat eteenpäin, vaikka olisi joutunut vaikka adoptiolapseksi. Perheen varallisuuskin oli silloin nuoruudessani kyseessä, saiko mennä edes keskikouluun. Sinne oli pääsykokeet ja koulukin maksoi jotain samoin kirjat.
Se on totta, että kouluun pääseminen on ollut ja on riippuvainen perheen varallisuudesta. Mutta ei menestys aina riipu siitä, miten paljon on kouluja käynyt. Siihen on muut tekijät. Tänään on tohtoreita työttöminä siinä kuin duunareita. Aika paljon kyse on sitkeyden lisäksi sattumasta, miten elämä kuljettaa.
Meidän virkamiessuvussa ei ole edes haaveiltu kerrostalojen ostamisesta. Rikkaita ei suvussa ole oltu koskaan. Mammonaa tärkeämpiä ovat olleet henkiset arvot. Yksinhuoltajaäitini ei esim. koskaan haikaillut ulkomaille. Tämä menestynyt pikkuveljeni on saanut matkustella työnsä vuoksi niin paljon, että nyt eläkkeellä hän mieluummin puuhailee mökillään.
- v_webs
Jaa, onkos joku rumia kirjoitellut, "sääntöjenvastaisesti"? Tuskin kait täältä peräisin tuo.
Siis olikin tosiaan täysin tuntematon "suuruus" tämä AH. Eipä sitä kanavaa tule kuunneltua missä hän on esillä.
Cee mainitsi J.Katajan ja Hirviniemen. Nämä tyypithän ovat kiinteistöpisniksissä porukassa mukana, ostelevat taloja sieltä sun täältä. Sain kuulla että olivat omasta tekopitäjästäkin ( kaupunki nyk.) kerrostalon tapaisen ostaneet ihan keskustasta.
Veikkaukseni kyllä on että tuskin sillä talolla voittoja kääri taskuihinsa. Tai mistä tuon tietää paljonko kynivät siinä vuokralaisina olevilta? Alakerrassa mm. matkahuollon noutopiste ja oliko sekin jonkin kirpparin yhteydessä.
Jaa ja SH? Olisiko Hedberg joka "bossina" kukkoilee (kuvassa) mm. operaattorin nettisivulla.- Cee-Lila
Ai Kataja ja Hirviniemi ovat siis myös asuntojen vuokraajia. Ja peräti koko kerrostalon ostaneet. Hyvin ovat sitten tienanneet ja maksavat tietysti velkojansa kiskurivuokrilla. Kyllä siinä jo burnoutit luulisi saavan, jos vuokralaiset sattuvat vielä olemaan niitä, jotka eivät maksa vuokriaan ja pilaavat vielä asunnonkin.
Onko Hedberg bossina operaattorin mainoksissa en muista, mutta ainakin Konttori -nimisessä sarjafilmissä näkyy olevan, ainakin tv-mainoksissa ja siinä jonkinlainen bossi. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Ai Kataja ja Hirviniemi ovat siis myös asuntojen vuokraajia. Ja peräti koko kerrostalon ostaneet. Hyvin ovat sitten tienanneet ja maksavat tietysti velkojansa kiskurivuokrilla. Kyllä siinä jo burnoutit luulisi saavan, jos vuokralaiset sattuvat vielä olemaan niitä, jotka eivät maksa vuokriaan ja pilaavat vielä asunnonkin.
Onko Hedberg bossina operaattorin mainoksissa en muista, mutta ainakin Konttori -nimisessä sarjafilmissä näkyy olevan, ainakin tv-mainoksissa ja siinä jonkinlainen bossi.Kyllä kai jonkunlaisia "vuokraajia" ovat jos talon ovat ostaneet. En nyt yht`äkkiä pitkän ajan takaa saa mieleeni mitä kaikkea siinä talossa sijaitsee. Kirppari ja se matkahuollon piste ja kai kesäkahvila nykyisin. Oli joku lastenvaateputiikki myös mutta kai lopettanut.
Siinä on kyllä ihan asunto-osakeyhtiö omistajana ja jos nyt samassa talossa olen. Toinenkin kiinteistö on samankaltainen jossa matkahuollon piste ja k-market sijaitsevat. Ja siinä jonka he olivat hankkineet niin oli myös hoivakoti-asuntoja. Tarkemmin en tiedä kun siinä uutisessa ei ollut osoitetta mainittu. Epäilen kyllä tuota kirpparitaloa.
Katajan suvulla on myös kesäpaikka jossain kesäkuntani alueelle jossa kuulema pyrkii käymään joka kesä.
Tuo Hedberg on Elisan nettisivun "kansikuvapoikana" istuen Bossin tuolissa :)) - v_webs
Nytpä tuota uutista oli maakunnan ykköslehti oikaissut että omistavat talon jossa on matkatoimisto. No kaksi siellä on ja toista he eivät varmaan ole ostanut kun sen omistaa OP, ja sitten se toinen on jossa wanha elokuvateatteri mm.
Voe voe, siinä ne ekat elävät kuvat on meikäkin vuonna keppi ja kivi istunut katselemassa.
On siinä lisäksi yksi pikku-pubi ja taxisuhareiden asemapaikka ja joitain asuntoja yläkerrassa. - v_webs
Tuossahan tuo olikin :
http://bot.fi/26wb
Siis eri puolilta Suomea osteltu kiinteistöjä ja liiketiloja. No tuskin nyt ihan noista syistä pelkästään mitä tuossa hra antaa ymmärtää. Eiköhän siellä eurot taustalla kummittele kuitenkin.
- v_webs
Sunnuntain aamua ja mitäs sanois kun ulos katselee :((
Siinäpä ne tärkeimmät eikä paljon lisättävää kuin voi rähmän rähmä taas.... - Cee-Lila
Huomenta. Nurmikot taas valkoisina mutta asfaltti märkänä. Sateisen ja sumuisen näköistä.
Pojantytär ja äitinsä tulevat meille tänä iltana, kun heillä on huomenna se Scorpionsin konserrti Hartwalla-areenalla. Saksalainen hevibändi. - Alkuperäinen-Rapu
Keskipäivän kuulumiset täältäkin SUSi alueelta. Lunta on, mutta se sulaa, ja saa minun puolestani sulaakin. Ulos laitoin taas kynttilät lyhtyihin. On kiva vilkaista aina ikkunasta ulos, kun ne siellä tuikkivat pientä valoa marraskuun synkkyyteen.
Muuten olen "ahkeroinut." Lakanat on taas vaihdettu ja uunissa kypsyy ihanasti mausteille tuoksuva piimäkakku. Ruokaa minulla on valmiina muuten, mutta perunat pitää paistaa lohkoperunoiksi.
Eipä tässä nyt muuta ihmeempää taas tälläkertaa. Hyvää lepopäivää kaikille! - amummu
Onpa hieno juttu tuo Auroran veljen palkinto! Harvemmin kai nähdään jo eläkkeellä olevan näin merkittävä muistamista. Tai voihan olla, että en vain ole itse huomannut.
Kävinpä eilen katsomassa uuden Tuntemattoman. Pojantyttären, 13v, kanssa, hänen halustaan! Ja pitää todeta, että oli hyvä. Hieman oli minullakin ennakkoasenteita juuri noita joka telkkariohjelmassa nähtäviä naamoja kohtaan, kuten juuri esim. Hirviniemi. Ja olihan siinä laulajapoika Robinkin. Mutta H. oli oikeasti hyvä osassaan. Minä en kuitenkaan löytänyt yhtymäkohtia rooleihinsa noissa (liian?) monissa viihdeohjelmissaan, paitsi tietysti tutun naaman.
Paras kuitenkin, tytönkin, mielestä oli Eero Aho Rokkana. Saattaa jopa olla parempi kuin Laineen version Tolvanen. Tässä Rokassa oli enemmän inhimillisiä ulottuvuuksia kuin Laineen ohjaamassa. Tai ehkä niitä siinäkin oli, mutta ne peittyivät miehen jatkuvaan puheen ilotulitukseen. Uudessa versiossa Rokka on välistä hiljainen ja mietiskelevä. Oli miten oli, niin Aho on enemmän kuin mies paikallaan.
Moni muukin rooli oli miehitetty just sopivalla näyttelijällä. Kaikkien suomalaisten ihannepomokin, Vatasen Koskela oli todellakin kuin ihmisen mieli. Jotain kuitenkin kaipasin: Lindmanin Lehto puuttuu. Onhan siinä toki Lehtokin, mutta matalalla profiililla meni. No, tietysti minulla niin kuin monilla muillakin on "selkäytimessä" Laineen Tuntematon. Ja kun sen on nähnyt lukemattomat kerrat, niin vaikea on äkkiä omaksua uuden version henkilöhahmoja.
Ainut, mikä katseluelämystä vähän (minua häiritsi) oli kovat äänet. Etenkin matalia sellaisia oli paljon, ja omissa korvissani on niiden suhteen vika: kuulen ne liian hyvin. Tyttö tykkäs elokuvasta, ja sanoi että haluaa mennä katsomaan toisen kerran. En tiedä, mistä on sellaisen "innon" saanut. Kuulemma ainakin kavereiden kanssa puhuvat elokuvasta. Ehkä hevosetkin ovat tehneet vaikutuksen. Olen kertonut tytölle jotain ainoasta asiasta, mistä oma isäni sodastaan puhui: hevosten kohtaloista rintamalla. Väläyksittäin sekin tuli elokuvassa esille. Ja tytölle hevoset on tärkeitä.
Noh, tulipa jorinaa elokuvasta. Nyt juuri olemme täällä mökillä pimeyttä pitelemässä. Vaikka maassa valkoista, niin eipä se kovasti vielä valaise. Järvessä on riite, mutta vielä ihan tummaa, kun satava lumiräntä samantien sulaa sen päällä. Saa nähdä ollaanko joulukin täällä kahteeen pekkaan. Lasten joulu on vielä auki. Tosin sen verran tiedämme, että äiti on sanonut, että ei laita kotiin mitään joulua. Hän ei ole jouluihminen. Lapsista viis, kunhan äiti saa toteuttaa itseään:( Lapset kuitenkin rakastavat joulua. Aika ankeaa heille, jos äitinsä kanssa jouluna ovat, niin siinä kodissa ei sitten ole mitään heille mieluista.
Pitää vissiin lähteä muonan laittoon. Pihviä ja uuniperunoita teen. Ja hyvää punkkua niiden kanssa. Hyvää pyhää kaikille!- Cee-Lila
Harmi, mitähän lapsenlastesi äiti on jouluksi suunnitellut? Jospa ovat teillä toteamassa oikeanlaisen joulun? Ja lasten isä mukana?. Olisi paras mahdollinen.
Minäkin innolla odotan uuden Tuntemattoman näkemistä, tulee kuulemma töllöstä itsenäisyyspäivänä. Laineen version olen nähnyt varmaan kymmeniä kertoja, U osaa kaikkien vuorosanatkin.
Herkkuja taas teet, minä teen kermabroitsua ja perunamuussia kun pojantytär äitinsä kanssa tulee meille illalla. U osti aussiviiniä, jotain Johan Greekiä tai sinne päin ja dry. Voi että, olisin halunnut puolikuivaa. Pitänee lisätä hiukka sokeria lasin pohjalle tai laittaa Pommacia sekaan.
- aurora5
Ostin eilen pitkästä aikaa talkkunaa, kun tytär yltyi muistelemaan, mitä se ruskea jauhe oli mitä me ennen syötiin viilin seassa. Oltiin kaupassa ja epäilin, tunnetaanko hämäläisherkkua täällä idässä ollenkaan. No toki hyvin varustetusta marketista löytyi.
Cee, itsenäisyyspäivänä esitetään Laineen Tuntematon sotilas uutena HD-versiona. Louhimiehen opus esitetään ensi talvena 5-osaisena sarjana.
Kiitos veljen palkinnon onnitteluista. Vanhanahan nuo elämäntyöpalkinnot pruukataan myöntää. Tiedä sitten Kiikistä, josko uransa lopettanut (?) kolmekymppinen palkitaan älypuhelimien ahkerasta käytöstä;))- Cee-Lila
Ok. Hyvä tietää.
- Cee-Lila
Iltapäivää. U lähti viemään porukkaa Itikseen, pojantytär menee ostamaan GinaTricotista itselleen farkut ja äitinsä tapaa veljensä siellä. Sitten U vie heidät hiukan illemmalla Hartwall-areenalle. Sieltä tulevat taksilla pois, tiedä milloin se konsertti loppuu. U:lla taa aikainen töihinmeno aamulla.
Kello on vasta 15, niin on jo aivan hämärää.- Alkuperäinen-Rapu
Koko päivä on ollut yhtä yötä. Ei ole valostunut yhtään. Minä olen pitänyt tänään lukupäivän syöden piimäkakkua ja lukien Kaari Utrion Hupsua rakkautta. En ole yksinkertaisesti viitsinyt tehdä mitään.
Huomenna pitäisi kait yrittää edes jotain hommantynkääkin tehdä, ettei aivan laiskistu. - v_webs
" pitäisi kait yrittää edes......"
No no, tuosta se lähtee..... - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
" pitäisi kait yrittää edes......"
No no, tuosta se lähtee.....Aivan kuin lääkärin suulla sanottu tuo, "tuosta se lähtee."
Meikussa lääkärit aina kyselivät että oletko mittaillut verenpainettasi? Nyt viimeisimmällä käynnillä kun lääkäri taas hienovaraisesti siitä kyseli, niin sanoin että olen kyllä ottanut mittarin esiin kaapista, mutta siihen täytyy vielä hankkia uudet paristot. Lääkäri totesi siihen - no tuohan on jo hyvä aloitus! Nyt olen sitä mittaillutkin ja tänään aamulla lukemat olivat 135/60 syke 51.
Sain tänään puhelun Joensuusta ja siellä on kuulemma lunta noin kymmenen senttiä. - v_webs
Tuostapa sitä Jojensuun lumitilannetta näkyy siitä toriparkin työmaalta, jos vain tuolla linkillä aukeaa näkymä?
http://cgi.jns.fi/webcam/
Kyllä se melkoinen työmaa on ollutkin kun koko entinen kauppahalli purettiin, entinen tori kaivettiin ylös ja nyt on kantta jo aika kattavasti päällä.
Tänään muuten karjalaisuuden ? päivänä löytyy Ylen nettisivulta (uutis-) tuon keskustan kadut karttaan nimettynä karjalankielelle. - v_webs
Täsmennetään että vietettiin karjalan kielen päivää johon tämä seuraava liittyi Jovensuusta, eli sinnä näkyy soveltaen eri karjalan murteille käännettynä nuo kadut.
https://yle.fi/uutiset/3-9949432
Hauskasti siinä ovat mm. Länsisilta > Päivänlaskusilda ja Itäsilta > Päivänouzsusilda .
- aurora5
Täällä on ainakin maa valkoinen. Lunta on tullut reilusti. Pikkupennut nauttivat, välillä kinoksesta pilkistää vain hännänpää.
Pimeys kyllä väsyttää. Onneksi tulee hyviä tv-ohjelmia kuten päiväsarjana uusintana tuleva Takaisin kotiin ja äskeinen Ne kesät Intiassa. Miekkailijakin näyttää olevan Areenassa vielä viikon.
Jännityksen puolella ehdoton on Farang. Ruotsalaissarja, pääosassa Ola Rapace, kertoo Thaimaan pimeästä puolesta. Farang tarkoittaa sikäläisten länsimaalaisista käyttämää pilkkanimeä. Aikamoista sikailua siellä tapahtuukin. Tietäähän ne ruotsalaiset, pahimpana roistona kyllä meidän Antti Reini.- v_webs
Lumisilta näytti sieltä kamerakuvat, tai sieltä meikän kulmilta mutta plussalla taas oli joten kuraa lentää.
Eikö muuten telkun katselu väsytä? Kyllä ainakin tässä näytön ääressä päivä pistää ihan uupeloksi niin että välillä partsilla käytävä happea ottamassa saadakseen jotain aikaiseksi. Muuten alkaa "tökkimään".
Aamulla ensin happihyppely kauppareissulla ja äsken vielä rivakka kutonen siihen niin ettei tuoli kasva bottomiin kiinni. Hyvä keli muuten minkä nyt taas mereltä hönkii kohtalaisesti. - aurora5
v_webs kirjoitti:
Lumisilta näytti sieltä kamerakuvat, tai sieltä meikän kulmilta mutta plussalla taas oli joten kuraa lentää.
Eikö muuten telkun katselu väsytä? Kyllä ainakin tässä näytön ääressä päivä pistää ihan uupeloksi niin että välillä partsilla käytävä happea ottamassa saadakseen jotain aikaiseksi. Muuten alkaa "tökkimään".
Aamulla ensin happihyppely kauppareissulla ja äsken vielä rivakka kutonen siihen niin ettei tuoli kasva bottomiin kiinni. Hyvä keli muuten minkä nyt taas mereltä hönkii kohtalaisesti.Minä käyn joka päivä neljä kertaa koiran kanssa happihyppelöllä ja ostospäivinä kävelen vielä viidennen kerran. Nimenomaan kävelen, koska ei ole julkista liikennettä.
Mitään kovin hyödyllistä en saa aikaiseksi ja miksi edes pitäisi. Pientä siivousta ja pyykinpesua on luonnostaan, ja ruuanlaittoa, milloin huvittaa. Tavallaan nautinkin tästä tylsyydestä. Telkun seurassa ja kirjojen ja ristikoiden. Kyläilytuttuja minulla on vain yksi, joka käy silloin kun ehtii.
Silti päivät ja viikot kuluvat kuin lennossa, en ymmärrä mihin. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Minä käyn joka päivä neljä kertaa koiran kanssa happihyppelöllä ja ostospäivinä kävelen vielä viidennen kerran. Nimenomaan kävelen, koska ei ole julkista liikennettä.
Mitään kovin hyödyllistä en saa aikaiseksi ja miksi edes pitäisi. Pientä siivousta ja pyykinpesua on luonnostaan, ja ruuanlaittoa, milloin huvittaa. Tavallaan nautinkin tästä tylsyydestä. Telkun seurassa ja kirjojen ja ristikoiden. Kyläilytuttuja minulla on vain yksi, joka käy silloin kun ehtii.
Silti päivät ja viikot kuluvat kuin lennossa, en ymmärrä mihin.Koiruli onkin hyvä " happihyppyyttelijä" ja niistä ei voi laistaa vaikka kuinka kehtuuttas. Kyllä nuo muut hommat sujuu tarpeellisin määrin siinä sivussa sitten eikähän sitä jatkuvaa puunausta tarvitse tehdä.
"Tökkimisellä" tarkoitin lähinnä itseäni kun erehdyin ottamaan vähän ruuhkanpurkua netin ääreen " unohtaen" kuinka puuduttavaa hommaa tämä on. Liian myöhään jos illalle venyttää niin vilisee numerot ja muut vielä puolilta öin kun makuille heittää.
Mutta ei tämä nyt kestäne kuin tämän viikon. Sitten täytyy vahtia kelejä josko vaikka periferiaan säntäisi ensi viikolla. Mutta jäätilanteen kehittyminen on surkeaa taas kerran sielläkin.
- Cee-Lila
Äiti ja tytär tykkäsivät kovasi konsertista ja äiti osti tyttärelleen Scorpions fanipaidan. Sitten äiti huomasi, että hänelle on tehty katevaraus 2 kertaa á 40,00 euroa. Katsoimme yritysrekisteristä niin firmaa ei ole ollut olemassa enää vuoden 2001 jälkeen, vaan on ollut selvitystilassa. Lisäksi on väärä kuuluisan maailmanlaajuisen firman nimi kuitissa, mutta Y-tunnus ollut selvitystilassa, eikä kuulu kyseiselle firmalle. Tuli kallis pusero.
- v_webs
Ja fanipaita jäi saamatta? Eikö nyt heti pitäisi olla yhteydessä siihen omaan pankkiin tai kortin myöntäjään ja tehdä reklamaatio tuosta?
Juuri näitä isoja tapahtumia huijarit hyödyntävät verkossa ja siksi pitäisi tarkistaa etukäteen firman tila joka kauppaa tekee.
Tälläkin foorumilla löytyy verkkokauppaa käsittelevä osio josta löytyy paljon kokemuksia täysistä "huijarifirmoista". Liike on olemassa mutta eri asia sitten saatko tilattua ja maksettua tavaraa koskaan.
Löydät tuolle osiolle naputtelemalla siihen Keskustelu - otsikon alla olevaan *etsi aihealue*: verkkokauppa ja klikkaat enterillä tai sitä suurennuslasin kuvaa.
Olikohan joku E-Villen yksi monista "alifirmoista" kyse? - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Ja fanipaita jäi saamatta? Eikö nyt heti pitäisi olla yhteydessä siihen omaan pankkiin tai kortin myöntäjään ja tehdä reklamaatio tuosta?
Juuri näitä isoja tapahtumia huijarit hyödyntävät verkossa ja siksi pitäisi tarkistaa etukäteen firman tila joka kauppaa tekee.
Tälläkin foorumilla löytyy verkkokauppaa käsittelevä osio josta löytyy paljon kokemuksia täysistä "huijarifirmoista". Liike on olemassa mutta eri asia sitten saatko tilattua ja maksettua tavaraa koskaan.
Löydät tuolle osiolle naputtelemalla siihen Keskustelu - otsikon alla olevaan *etsi aihealue*: verkkokauppa ja klikkaat enterillä tai sitä suurennuslasin kuvaa.
Olikohan joku E-Villen yksi monista "alifirmoista" kyse?Fanipaita saatiin ostettua ja maksettua sellaisella maksulaitteella, kyse ei siis ollut verkkokaupasta. Mutta katevaraus näkyy edelleen kahtena ja pankkiin on jo soitettu. Ei voi kuulemma tehdä mitään ennen kuin katevaraus on otettu joko kahteen tai yhteen kertaan. Sitten vasta muut toimenpiteet.
- w_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Fanipaita saatiin ostettua ja maksettua sellaisella maksulaitteella, kyse ei siis ollut verkkokaupasta. Mutta katevaraus näkyy edelleen kahtena ja pankkiin on jo soitettu. Ei voi kuulemma tehdä mitään ennen kuin katevaraus on otettu joko kahteen tai yhteen kertaan. Sitten vasta muut toimenpiteet.
Ostettu sieltä Areenan keikalta ja maksettu pienellä päätelaitteella? Noissa nyt on usein häiriöitä(kin) mutta muu viittaa huijaukseen, tai yritykseen ainakin.
Pitäisihän sen pankin nähdä mille tilille maksu (t) ohjautuvat sitten.
Pitäisi varmasti infota sitä kuuluisaa firmaakin että heidän nimissään huijataan jos näin oli.
- v_webs
Kuis muilla ja muuten kulkee? Huoh, täällä on yksi "äkäpää" nyt kun menee osa aamun hommista uusiksi, ärtkeles_####.
Nooh, "moka" ei ollut kyllä oma mutta ottaa pattiin silti(kin) turhan tekeminen.
Mutta joku asia nyt hoitui kohtuullisen nopeasti, alle tunnin odotuksella terkkarilta takaisinsoitosta. Oli sielläkin edelleen "pikkuhäikkää" kun yhä kummitteli se haamuyhteyshenkilö netin viestipalvelussa. Tätä henkilöähän yritin saada kiinni vuosi sitten kuukausitolkulla ennenkuin keväällä selvisi ettei sen nimistä ole tuolla töissäkään ollut pitkään aikaan. Hih, silloiset viestit olivat yhä siellä *avoin*- tilassa :))
Sellaista sano, nyt ei tehdä sitten mitään ellei saada yhden perikunnan "edustajaan" yhteyttä. - Akentti
Hyvää päivää Hämeestä!
Kyllä kaamos on laskeutunut tännekkin. Koko päivän saa valoja poltella et jottain näkee varsinkaan lukemisesta ei tuu mitään tässä hämärässä.
Aamukävely suoritettu ja pikkuasioilla pikkukaupassa. Lumet hävinnä mutta uutta pitäs kohtapuoliin. Viikonloppuna oli kaunista kun metsä oli lumivaipassaan aivan kuin entisaikaan. Tässä ihan sekasin menee kun melkein joka toinen tulee lunta ja sitten taas vettä. Kaupungista bussifirma joutui keväällä lähtemään Kajaaniin kilpailuksen takia melkein 50v hallitsi kaupunkiliikenteen ja tilalle tuli Länsilinjaa ja Interia Pekolaa ja Taitaa vielä Lehtokin osingoilla olla. Yks ainoo auto enää ajaa tätä reittiä jota käytän ja eipä enää pääse sairaalan oven eteen kuin entisellä linjalla. Ties kuinka kauan joutuu torilla vartomaan lasarettiin menoa seuraavalla bussilla. Viime viikolla tulin niin kurasella bussilla kotiin ettei sivuikkunoista nähnyt yhtään mitään joten piti vähän tuulilasin kautta kurkkia et tietää missä oikee pysäkki on. Tuli tässä kutsu poliklinikalle 22pv tammikuuta joten eivät kiirettä pitäneet ennättää vaikka kuollakkin siihen mennessä. Mutta hyvä kuitenkin jospa tässä jotenkin pärjää. Pitää kans labrassa käydä ennen joulua kun tuo kilpirauhasarvot oli keikahtanut ihka väärään suuntaan. Ja tuli myös kutsu hammaskeijulle huomenna. Maaliskuussa kävin ja nyt taas karnutetaan. Onhan se hyvä et kutsu käy ei sitä muuten tulis mentyä niin usein.
Sotapojat oli veteraanikeräystä kaupan ovenpielessä pitämässä ja vilkas poika sanoi että kiinnostaiskos tää keräys ja sanoin että kiinnostais jos olisin hyvätuloinen lahjoittasin vaikka miten paljon. Poika sanoi et pienet on palkat heilläkin. En lahjoittele mihinkään keräyksiin rahaa kun siitä on ollut että ei ne keräysrahatkaan monestikaan mene oikeeseen osoitteeseen. Ennen annan pultsarille käteen jonkun euron kun tiiän et ei siitä välikäsi ota itelleen. Sekin minua korpee kun isä oli kahdessa sodassa eikä vielä elinaikanaan puhuttu veteraaneista mitään eikä arvostettu millään tavoin. Muistan isän sanoneen että olis hyvä jos sais selänmittaisen maapalan kuoltuaan mutta ei käynyt toteen vielä silloin. Nythän kait veteraanit saavat ilmasen hautapaikan ja tais olla Tony Halmeen ansiota. Kellonsoittajakin peri kahteenkertaan soittomaksun. Oli nimittäin isä maksanut veljensä kuolinkellot ja hänen poikansa oli sanonut että kun isä kuolee hän maksaa kellonsoitot. Äiti maksoi soitot ja sitten kävi serkkuni ja sanoi että kävi maksamassa "kelloellille" soitot. Jotenkin mieleni pahoitin että vilunkia siinnäkin asiassa jo silloin.
Eipä tässä nyt muutakaan kuin kahveepannu tulelle!- v_webs
Hämeeseenkin kotiuduttu vai kuuluuko se ranchikin Hämeeseen, taitaa kuulua?
Kyllä se kovaa on kilpailu noilla bussifirmoillakin ja jokapuolella kova pudotuspeli käynnissä. Saa nyt nähdä kuinka sitten kunhan "vallanjaot" tekevät lopullisesti.
Taitaa mennä niin ettei jää kuin isoimmat hoitamaan rahakkaammat linjat ja pienyhtiöille jokunen harva sivuliikenne joiden matkustamäärillä ei firmaa pyöritetä.
Veteraanijärjestöllä ja säätiöillä on kai sellaiset omaisuudet että ne realisoimalla pystyisi kustantamaan vielä elossa oleville veteraaneille luxusolot ja elämän heidän loppuelämälleen. Ja valtionhan heistä pitäisi kunnolla huolta pitää ilman keräyksiä.
- amummu
Meilläkin kunta päätti liittyä HSL:een. Kukaan ei kylläkään vielä tiedä, kuinka bussien kulku muuttuu, mutta miljoonia palaa. Luulisi, että ainakin työmatka- ja koululaisliikenne tulee jonkun hanskaan. Mutta toinen juttion sitten se, miten muiden, joutomiesten, kulkeminen järjestyy. Nytkin esim. Hesasta teatterista, oopperasta ja muista tapahtumista kotiin pääsy on hankalaa, kun viimeinen bussi lähtee jo vähän ennen kymmentä, viikonloppuna ei sekään kulje. Tokkopa tuota kymmenen bussiakaan enää sitten on, kun siinä ei monta myökkää istu nytkään; ei lyö moinen leiville.
Junalla Hesasta naapurikaupunkiin ja sieltä taksi ovat (olleet) täällä illalla ainoa vaihtoehto oman auton lisäksi. Omalla kyydillä olenkin hoitanut Hesassa käyntini. Tuhkatiheään ei sinne ole asiaa, mutta aina joskus sentään. Voi olla, että autolla kulkisin sittenkin, vaikka bussejakin menisi. Se on mukavaa ja helppoa: ei tartte tuijottaa aikatauluja ja vahtia kelloa, ei liioin haahuilla mummona iltamyöhään kaupungilla ja Kampissa. Kai nää liikennnesuunnittelijat yrittää ajaa mummojakin pyörän selkään. Minä ainakaan en enää satulaan nouse. Edes täällä böndellä saati sitten stadissa.
Aurora mainitsi Farangin. Minäkin olen sitä seurannut. Tänään kun kettispoika veteli hirsiä jalkojeni päällä katselin viime jakson (tallennuksena), niin menivät kyllä vähän överiksi veripalttukohtaukset: Reini osassaan sylki ja valui verta ja sen nuoren miehen pään sisus leiskahti auton tuulilasille. Olisi kyllä voinut olla vähän siistimpää. No, ei kai toisen halolla (tai vastaavalla astalolla) rusikoiminen tai kallon läpi ampuminen kovin siististi hoidu realityssäkään, mutta sittenkin...
Tänään tehtiin pikku-ukon kanssa ekaa kertaa oikein kunnon pitkä lenkki. Ajattelin, että ei jaksaisi riiviöidä sen jälkeen niin paljon. Mutta eikäs mitä. Hirveä riehuminen alkoi, kun tultiin sisälle: ensin leikittiin ja se sitten muuttui riehumiseksi, puri ja potki. Piti oikein painia sen kanssa ja ottaa kunnon niska-p...e-ote. Sen jälkeen vielä jäähylle häkkiin; kaksikin eri kertaa. No, sitten se olikin niin uupunut, että nukkui tunnin kuin tapettu mato. Että voi olla virtaa tuon ikäisessä penikassa!
Mihinkähän noiden laitemaksujen kanssa vielä joudutaan. Paljon on kuullut juttuja maksun ja tavaran toimituksen välisestä, olemattomasta yhteydestä. Raha kyllä kelpaa, mutta tavarasta ei niin väliä. Itse en ulkomaisista firmoista tilaa yhtään mitään. Kotimaassakin netin kautta olen ostanut lähinnä vain pääsylippuja . Virosta lippujen osto toimii myös hienosti. Sen olen kokenut jo useamman kerran.
Mutta nyt myöhäiselle päiväkahveelle. Siippa on ostanut pullaakin, joten ei tarvitse pelkkää kahvia latkia.- aurora5
Reini sai sen minkä ansaitsi.
Täällä onneksi on viattomia huveja. Olin kirjastossa seuraamassa runoteoksen julkkareita. Runoilijaa haastateltiin ja runoja tulkittiin lausumalla ja niihin sävelletyllä musiikilla. Kitaristinainen lauloi kuin nuori Katri Helena. Tykkäsin.
Minulle sopii nuo pienet kyldyyriset pistäytymiset lähipaikoissa, kauemmaksi en välitä liukastella näillä keleillä.
Meillä ei pullaa osteta. Ennen runoiltaan lähtöä paistoin uunissa sconeseja ja pinaattipannaria. Näin loppukuussa katson mitä kaapista löytyy ja toimin sen mukaan.
Kauppa oli kumman tyhjä, samoin Alko. Monet venttaavat ekaa joulukuun päivää kuin kuuta nousevaa. Toki minäkin, saanhan taas ne vakituiset viisitoista euroa takaisin. - v_webs
Vai vielä pitäisi böndenmummuille olla kyydit kotiovelta ja mikä vielä, uupperaan ! Kyllä taidan olla sammaa mieltä minkä "Jörkka" jossain loihe lausumaan että kulttuurin rahoitusvaje pitäis täyttää lakkauttamalla ooppera :)
Ainoa täysjärkevä lausuma mitä olen pitkilleen kuullut.
A`ra ei pullaa osta, no harvoin meikäkään ellei vieraita ole tuloillaan. En kyllä paista noita sconejakaan ja eikös ne ole ihan pullan veroisia kaloripommeja? Vehnäjauhoja ja rasvaa.
Ja sokurihilloa päälle :) Mustikka tietysti niin sitten ehkä tai joku suolainen versio. Mut ei tönkkömuikkua kuitenkaan.
Tuo loppu taitaa viitata että valtio palauttaa lainaamiaan rahoja kansalle? En kyllä pirusvie nyt muista onko mitään tulossa, ehkä joku roponen kun ei maksakaan tarvinnut lisää.
Olisi saanut tulla ihan reilusti sillä huomen varmasti silmälääkärille ja optikolle livahtaa melkoinen nippu. Saa nähdä selviääkö alta tonnin siltä keikalta ? - aurora5
v_webs kirjoitti:
Vai vielä pitäisi böndenmummuille olla kyydit kotiovelta ja mikä vielä, uupperaan ! Kyllä taidan olla sammaa mieltä minkä "Jörkka" jossain loihe lausumaan että kulttuurin rahoitusvaje pitäis täyttää lakkauttamalla ooppera :)
Ainoa täysjärkevä lausuma mitä olen pitkilleen kuullut.
A`ra ei pullaa osta, no harvoin meikäkään ellei vieraita ole tuloillaan. En kyllä paista noita sconejakaan ja eikös ne ole ihan pullan veroisia kaloripommeja? Vehnäjauhoja ja rasvaa.
Ja sokurihilloa päälle :) Mustikka tietysti niin sitten ehkä tai joku suolainen versio. Mut ei tönkkömuikkua kuitenkaan.
Tuo loppu taitaa viitata että valtio palauttaa lainaamiaan rahoja kansalle? En kyllä pirusvie nyt muista onko mitään tulossa, ehkä joku roponen kun ei maksakaan tarvinnut lisää.
Olisi saanut tulla ihan reilusti sillä huomen varmasti silmälääkärille ja optikolle livahtaa melkoinen nippu. Saa nähdä selviääkö alta tonnin siltä keikalta ?No mutta jos on päättänyt olla menemättä kauppaan ja kokkaa siitä, mitä on kaapissa, niin jauhojahan sieltä löytyy. Nälkäänsä syö vaikka hotapulveria, sanottiin ennen;)
Muistan Pekka Peltokallion vitsikirjasta jonkun suomalaisen mitalimiehen rehvastelleen, että "rikkaan ei tarvitse syödä halpoja hiilihydraatteja". Köyhemmälle urheilijalle ja tavikselle "pulla" eli leipä muunnoksineen sekä puuro on aina ollut perusravintoa. Kalorit ratkaisee enemmän leivän päällys kuin itse käntty.
Scones eli teeleipä on nopea valmistaa ja nopea syödä sellaisenaan ilman hilloja tai edes flooraa. Kauppapäivinä toki ostan reissaria tai vaasan ruispaloja. Ne ovat halvimmat mutta kuitupitoisimmat tummat leivät.
Optikkoa lähelle en mene sen jälkeen kun viime syksynä hairahduin ostamaan kalliit moniteholasit, joita en ole käyttänyt päivääkään. Minun lasimerkkini on "tiimari". - v_webs
aurora5 kirjoitti:
No mutta jos on päättänyt olla menemättä kauppaan ja kokkaa siitä, mitä on kaapissa, niin jauhojahan sieltä löytyy. Nälkäänsä syö vaikka hotapulveria, sanottiin ennen;)
Muistan Pekka Peltokallion vitsikirjasta jonkun suomalaisen mitalimiehen rehvastelleen, että "rikkaan ei tarvitse syödä halpoja hiilihydraatteja". Köyhemmälle urheilijalle ja tavikselle "pulla" eli leipä muunnoksineen sekä puuro on aina ollut perusravintoa. Kalorit ratkaisee enemmän leivän päällys kuin itse käntty.
Scones eli teeleipä on nopea valmistaa ja nopea syödä sellaisenaan ilman hilloja tai edes flooraa. Kauppapäivinä toki ostan reissaria tai vaasan ruispaloja. Ne ovat halvimmat mutta kuitupitoisimmat tummat leivät.
Optikkoa lähelle en mene sen jälkeen kun viime syksynä hairahduin ostamaan kalliit moniteholasit, joita en ole käyttänyt päivääkään. Minun lasimerkkini on "tiimari".Aamupäivät.
Kyllähän sitä joskus kun kehtuuttaa kauppaan lähteä niin saattaa itsekin tekaista yhtä sun toista "masun " täytettä. Pakastimesta ja kaapista aina löytyy jotain niihin.
Onneksi ei (luultavasti) ainakaan vielä tarvitse esim. kaksitehoja laseissa mutta periaatteessa vähän samansuuntaiset. Eli päätetyöskentelyyn tarkoitetut lukulasit joihin tulee hionnassa tiettyyn matkaan "syväterävyys". Ja sitten myös linsseihin sinivalon läpäisemättömyys.
Nuo tarpeet nyt selviävät tarkemmin kunhan ensin silmälääkäri tutkii asian sillä syksyllä oikeaan silmään alkoi häiriöitä tulla. Mitä ne ovat niin löytyykö syytä.
Kalliitahan ne pirut ovat mutta entiset ovat olleet niin hyvälaatuiset että 7 vuotta ovat kestäneet ilman mitään korjauksia. Ja kestävät varmaan vielä ties kuinka kauan. Näissä sangat ovat titaania ja ohuenakin ovat kestäneet melkoisia "vääntöjä". Samoin linssit ovat heijastamattomat ja niin hyvät ettei naarmuakaan ole tässä ajassa tullut.
"Optikko-tiimarin" laseja pitää saaressa roikkua siellä täällä että aina tarvittaessa saa käsiinsä, tai nenälleen, eikä tule iso vahinko kun taskussa rusahtavat tai putoavat. Ja kalahommissa aina tapahtuu.. :))
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta täältäkin!
Pimeää on ja kauppaan pitäisi lähteä. Mausteista on puutetta. Näin viimeyönä unta leipomisesta, eikä se onnistunut millään. Mitkään maustepussit eivät edes auenneet vaikka kuinka yritin.
Katselin tuota Joensuun toria websin lähettämästä linkistä ja tuo autius oli minulle yllätys. Tuleeko sinne enää uutta hallia? Lapsuudesta ja nyt sitten lomamatkoilta muistan sen hallin tunnelman.
Sitten Hesarin Uutisgurun sanojen tunnistamiseen. Testaan aina "osaamiseni" siinä. Nyt oli paha sana: mormyska. Arvelin sen olevan keittiöväline (keittiössähän olin unessani), mutta se oli - viehe!
Mukavaa hämäräpäivää kaikille!- v_webs
Myteröä on täälläkin mutta niin näyttää olevan Joensuussakin. Tuon koko torin alueelta kaivettiin ja ajettiin maat pois aina yli neljän metrin syvyyteen ja nythän sinne kannen alle tulee se toriparkki. En muista mitkä oli suunnitelmat mitä tuohon kannen päälle (toritasolle) oli suunniteltu.
Mutta jos en väärin muista niin uutta hallia ei tule vaan jotain kevyempää rakennelmaa ehkä.
Tuolla takanahan on mm. Iso Myy-kauppakeskus ja muuten isot liikkeet ovat siirtyneet lähinnä Kajaani/Kuopio-teiden väliselle alueelle. Riittää toki tuossa torin ympärillä liikkeitä vieläkin.
Vai mormyshka , mormyska, mormuska, morri, mörri keittiöväline? :) Nojjoo, mistäpä sitä kaikkea tietäis.....
Noita on muuten tullut itsekin tehtyä kun kisahommiin ei tarpeeksi pieniä ollut aikanaan saatavilla, n. 3 mm rungonpituus. Ei ihan poropeukalon hommaa stanssata esim. hopeapellistä "jyvä" johon koukku juottamalla kiinni.
- Cee-Lila
Minulle olisi tullut tuosta mormyskasta mieleen myöskin keittiöväline, eli mortteli. Tädilläni oli sellainen kivestä tehty mortteli, millä hän jauhoi esim kokonaisia pippureita. Onkin siis jonkinlainen viehe. Kalastusasiantuntijamme senkin olisi heti tiennyt. Tuo mormyska ei kyllä ole suomea. Liekö morttelikaan? Tiedättekö, mikä on kihveli?
- v_webs
Nonih, simmulääkärillä käyty ja onneksi ei vielä mitään pahempaa mm. silmänpohjissa. Pari hyvin pientä "höttiäistä" joilla ei merkitystä ( vielä) näköön. Kaukonäkö vähän huonontunut mutta välttämättä en tarvitse vielä ottaa esim. kaksitehoja.
Nyt on saatavana eri hionnoilla esim. sellaiset "kotilasit" joilla näkee terävästi päätteeltä aina vaikka telkkuun 5 :n metriin asti. Siis vaihtoehtoja löytyy monia ellei tarvitse välttämättä kaukolaseja koko aikaa.
Epäili lääkäri sitä syksyistä silmän oireilua lasiaisen (osittaiseen) irtoamiseen joka teki sitä samentumiskiusaa silmässä.
Hyvä näin ja kun vielä ulkonäkö on kuulema hyvin säilynyt.....niin.. :))
Huomenna täytyy mennä sitten optikon kanssa neuvottelemaan millä sabluunalla lasit olisi paras ottaa. No hinnasta ei vielä tiedä, riippuu sangoista ja mille linsseille hiotaan. Se sinivalosuodin nostaa tietty linssien hintaa. Mutta tehokas se on suojaamaan tuolta säteilyltä mitä nykyään tulvii lähes kaikista, telkuista, näytöistä, ledeistä jne.
Mutta mukava tyyppi tämä "uusi" optikkokin ja sanoi heti että hinnassakin varmasti vastaan tulee näiden isojen toimijoiden kiusaksi.
Jaa, kihveli? Joku voi vaikka haarukkaa pitää pienenä sellaisena mutta isona se on sama kuin talikko.
Ps. Mormyshka on venäläistä alkuperää....
- Cee-Lila
Tilasin taas sähköisesti ajan omalle terveysasemalle haavahoitajalle, niin olipa taas nopeata palvelua. Sain juuri puhelinsoiton, jossa sain ajan ensi tiistaille. Kun 23.11. kävin taas Meikussa pyysi hoitaja minua käymään omalla ta:lla kerran tai joka toinen viikko. Itse hoidan 2-3 päivän välein siinä välissä. Mutta asiantuntijan on nähtävä tilanne aina välillä, että onko siirteen reunoilta pois rapsuteltavaa, jota itse ei saa tehdä. Seuraava aika Meikkuun on 14.12., joten kerran ehdin käydä omalla ta:lla. Sen jälkeen pyysi taas minua varaamaan uutta hoitoaikaa Meikussa käynnin jälkeen. Minä tämän sähköisen ajanvarauksen jo pian hallitsen, nytkin piti vähän hakea, että minkä ihmeen takia sinne aikaa varaan. Ensin osuin nimittäin sellaiselle sivulle, jossa aikaa varattiin vain rokotukseen, tikkien poisottoon tai muuhun terveyssisaren pistoshoitoon. Minulla ei ole mikään noista. Sitten löysin taas sinne oikealle sivulle, missä itse kirjoitetaan se, mitä hoitoa tarvitset.
- v_webs
Heh, minä en ole vielä sieltä muuta yhteydenottosivua löytänyt kuin juuri tuon viestipalvelun jonka mainitsit.
Siinähän on se viestikenttä mihin kirjoittaa asiansa ja lähettää. Sitä en tiedä meneekö koskaan perille kun vieläkin eilen se haamu siellä kummitteli.
En ole kyllä muuta sivua tarkemmin etsinytkään vaan känny kouraan.
- Cee-Lila
Optikolla pitäisi minunkin käydä. Näen nykyisin paremmin omilla silmilläni kuin 2,25 vahvuisilla lukulaseillani, mitkä eivät ole tiimarista, vaan optikon määräämät vuosia sitten. Mutta aina suorastaan pakottavat ottamaan kaksiteholasit, joita esim U:kaan ei käytä. Vaikka mainostavat että kahdet lasit yhden hinnalla ja vain 79 e, niin U:lla maksoivat 379 e. Niitä kaksitehoja ei käytä juuri koskaan. Eivät ole speksaversilta, vaan nisseltä.
Siskoni on tottunut kaksitehoisiin ja osaa pitää ne aina nenällään. Nyt kun kävi silmälääkärillä sanoi hänellä olevan kaihin alut ja on leikkausjonossa. Itselläni todettiin jo vuosia sitten vasemmassa silmässä laskimotukos, tänä vuonna jalassa, mutta valtimotukos. Nyt hiljattain vasta tajusin yhteyden. Että voihan hemmetti. - amummu
Kihvelin hyvä kaveri on harja. Kotona ja mökilläkin käytän enemmän niitä kuin imuria, jota inhoan yli kaiken. Onneksi on tuo varsi-imuri, jonka käsille saanti on nopeaa ja käyttö paljon mukavampaa kuin tavallisen imurin.
Jaa, että ovelta ovelle kuljetusta kaipaan. No, totta hemmetissä kaipaan, eikös böndemummulle semmoista sallittais, mitä, häh;)). Pääseehän stadilaiset ja espoolaisetkin melkein, ja kuinka paljon se onkaan maksanut. No, oikeassa elämässä minun ovelleni/oveltani ei tuo/vie kuin taksi ja oma auto. Bussipysäkille pitää ihan kävellä!!!, juna-asemallekin voisi kävellä, mutta tunti siinä äkkiä vilahtaisi. Mutta niin kauan kuin kaasujalkani heiluu turvaudun omaan apuuni; oma apu paras apu tilaa apu, sanoi ennenvanhanen mainoskin. No, sitten täytyy tuumata uudestaan, jos oma apu loppuu.
Mutta nyt loppuu koneesta virta, ja laturi on kotona. Olemme lasten luona odottamassa heitä kotiin koulusta. Välipalaa laitoin ja kohta ryhdyn päivällisen tekoon. Illalla treenikuljetuksia jasitten vielä jäämme tänne yökylään, kun on isänsä taas työmatkalla.
Jotain piti vielä kommentoida johonkin, mutta pitää ensin hakea laturi.
Hyvää pikkulauantaita!- v_webs
Hähäh, tuollaisia ne hoopeet ovat.....aina virtaongelmia ;))
Eikä pysäkeille tarvii kävellä, saa sitä juostakin.....auuuts !
Ohoh, onpas kihvelillä teillä ihan eri merkitys kuin meidän böndenböndellä ? - Cee-Lila
Tiesit, että kihveli on rikkalapio. Kahvelilla taas kotona söin, jos en lusikalla. Nykyään haarukoin veitseä apuna käyttäen. Varsi-imuria olen minäkin haikaillut tavallisen lisäksi. Sellaista mallia, missä se kone-osa ei ole varren ylä- vaan alapäässä. Ettei ole raskas sitä vartta heiluttaa.
Eilen soitin U:lle musiikkia mm Scorpionsilta, yllätyimme miten pehmoheviä se onkaan. Vaikka bändin jäsenet ovat suunnilleen meikän ikäisiä, en ole heidän musiikkiinsa juuri aiemmin tutustunut. Ihan kaunistahan tuo on. Ei sitä raskasta metallia ollenkaan, paremminkin tuli laulusolistista mieleen Freddie Mercuryn ääniala Queensista. Musiikkikin oli todella melodista.
Ex-miniä sanoikin Scorpionsin musiikin olevan sukkahousuheviä, josta piti todella kovasti jo 80-luvulla. Bändi on perustettu jo vuonna -69. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Hähäh, tuollaisia ne hoopeet ovat.....aina virtaongelmia ;))
Eikä pysäkeille tarvii kävellä, saa sitä juostakin.....auuuts !
Ohoh, onpas kihvelillä teillä ihan eri merkitys kuin meidän böndenböndellä ?Mikäs se kihveli teidän böndenböndellä oli? Meillä Mikkelissä se oli rikkalapio. Kahveli oli haarukka, kuuppa oli kauha ja tuima ruoka oli suolatonta, ei suolaista, kuten olen sen huomannut jossain muualla olevan.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Tiesit, että kihveli on rikkalapio. Kahvelilla taas kotona söin, jos en lusikalla. Nykyään haarukoin veitseä apuna käyttäen. Varsi-imuria olen minäkin haikaillut tavallisen lisäksi. Sellaista mallia, missä se kone-osa ei ole varren ylä- vaan alapäässä. Ettei ole raskas sitä vartta heiluttaa.
Eilen soitin U:lle musiikkia mm Scorpionsilta, yllätyimme miten pehmoheviä se onkaan. Vaikka bändin jäsenet ovat suunnilleen meikän ikäisiä, en ole heidän musiikkiinsa juuri aiemmin tutustunut. Ihan kaunistahan tuo on. Ei sitä raskasta metallia ollenkaan, paremminkin tuli laulusolistista mieleen Freddie Mercuryn ääniala Queensista. Musiikkikin oli todella melodista.
Ex-miniä sanoikin Scorpionsin musiikin olevan sukkahousuheviä, josta piti todella kovasti jo 80-luvulla. Bändi on perustettu jo vuonna -69.Jaa, rikkalapio ? Sanottiinkohan meillä koskaan rikkalapiota kihveliksi? Kehveli , pettääköhän nyt muisti? No kahvelia kyllä sanottiin haarukasta.
No Scorpparit soittavatkin pehmohevyä ja samat kipaleet vetävät keikasta toiseen eikä kait mitään uutta ole tullut kait sen -80 luvun.
Nyt syömään, on nälkä että näköä haittaa :)
- Alkuperäinen-Rapu
Minäkin mietin ensin, että kihveli on haarukka tai sellainen monipiikkinen hanko. Sitten välähti, että se on rikkalapio. Sellainen löytyy minultakin.
Täytyy olla tosi terävä näkö ja vakaat kädet, jos aikoo tehdä mormyskan. Minkä kokoisia kaloja sillä saa? Onko vaivan arvoinen "viehe?"
Minulla on ollut alusta asti kaksiteholasit. Nämä uudet ovat aivan epäonnistuneet, vaikka maksoivat noin 1 000 euroa. Näiden piti olla kaikilla mahdollisilla avuilla varustettu, ja mittojen mukaan kasvoille sopivat, mutta nyt olen joutunut käymään jatkuvasti väännättämässä näitä kohdalleen, että yleensä näen näillä mitään. Katselualue vajoaa aina jonnekin. Toisen korvan takaa sanka painaa niin ettei välillä kärsi näitä pitää ollenkaan. Kun pidän näitä vinossa, niin näen paremmin. Käsi siinä väsyy. Kierot ovat. Sitten vielä tuosta sini-vihreä valosta. Nyt tiedän, että sininen on kalliimpi kuin vihreä. En tiennyt kuitenkaan mitään noista heijasteista kun nämä tilasin. Tähän kauppaan olisi kuulunut sinisetkin, mutta ihmettelen, ettei tunnetun ja kalliin firman optikko valistanut minua paremmin noiden kahden valoheijasteen ominaisuuksista, ja kun en osannut sanoa minkä haluan, niin halvempi, eli vihreä oli laitettu. Siitäkö johtuu, kun välillä heijastelee tuo kuvaruutu niin etten pysty näkemään kovin hyvin? Nyt tiedän ja olen antanut sinne palautetta asiasta. Pahoitellaan, mutta takuu ei ole enää voimassa, että tehtäisiin uudet, vaikka olen saanut käydä siellä näitä säädättämässä aivan alusta asti.- v_webs
Noin eli ei mikään ison tunnetun ketjun liike ole laadun tae, eikä hintakaan välttämättä. Siksi asioin ketjuihin kuulumattoman pienen yksityisen optikon -ja liikkeen kanssa, "omalla kylällä".
En tiedä nyt oikein mistä "väriheijasteista" kirjoitit, luulen että pelkästä heijastusten estosta ja linssiin tehdystä värisävystä? Mutta näistä digilaitteista/valoista silmiin tuleva sinivalo on se joka rasittaa pahiten silmiä ja näköä.
Luulen että kun katselet sitä näyttöä eri kulmista niin se näkyy sitten eri sävyinä. Siis näytön ominaisuus , ei lasien. Monilla näistä kidenäytöistä on tuo ikävä ominaisuus, samoin telkuilla.
Mutta jos tästä näette tuon videon niin siinä selvästi näytetään kuinka tuolla eri linssillä ehkäistään esim. näytöltä tuleva sinivalo.
http://bot.fi/272k
Noita morreja (mormyskoita) on laidasta laitaan kooltaankin, ja nykysin saa jo riittävän pieniä ettei itse tarvitse tehdä. Omaan "aktiiviaikaan" ei vielä saanut tarpeeksi laadukkaita eikä pieniä. Siksi siis itse tehtiin kaikki "työkaluista" lähtien. Siis noin kellosepän töitä ne. Ja joskus hermoja kysyvää :)
- Akentti
Heipparallaa!
Hammashoidossa käyty erittäin kuraisessa kelissä. Eipä paljon ollut mitään poistettavaa eikä muutakaan mutta tämä uus keiju sanoi että oot viimeks käynyt hammaslääkärin tarkastuksessa 2015 joten laittaa arvioitavaks. En kyllä käsittänyt että mitä hiton arviointia tarvitsee kun ei reistaa mun mielestä mikään. Oli muutenkin niin kova kyselee vaikka siellähän kaikki tiedot pitäs olla. Olen kolmattakymmentä vuotta samaa puljua käyttänyt ja nyt tuntuu et rahastuksen makua tässä lienee. Tuli ikävä entisiä keijuja. Tarkkaan pit selitellä miten harjaan ja kuin monta kertaa päivässä mitä käytän ja kumminkin sit sanoo et hampaat on ihan hyvin hoidettu. Kunhan sai aikaansa kulumaan. Mutta kallista se on semmonen 25min 60.50 e. Muuttunut meininki kun tää Terveystalo osti hammashoitolan niin hinnat nousi.
Minulla on 2-tehot ollut parisenkymmentä vuotta. Nyt on kyllä sangat niin osuvat etteivät paina eikä kiristä kuten Instrun aisat. Aina oli tunne et valuvat nenälle ja piti asetella vähän väliä paikalleen. Vaihdoin asemaa sen takia kun tää tuttu silmälääkäri muutti silmäasemalle ja hänellä oli entiset tietoni. Sanoi nyt viimeks et voi olla että joutuu useammin uusimaan laseja tään kaihin takia ja antoivat lapun et jos vuoden sisällä joutuu lasit uusimaan niin 50% alennuksen saa. Olihan näissäkin mukamas 40% alennus mutta silti maksoi hieman yli tonnin lääkärin palkkio mukaanlukien. En kyllä kovin kauas tarkasti nytkään näe mutta kunhan "polulla" pysyy. Telkkaria nään kyllä soffalta katsoo mutta sitä ennen oli tuoli melkein ruudussa kiinni.
Rikkakihveli on tuttu mutta pappa sanoo talikkoa kihveliks ja minä sanon taikoksi. Kahvelilla savossa syötiin. Siellä tuntu haarukka olevan liian hieno sana joten en muista kenenkään sitä sanaa käyttäneen. Joskus sanon et kehveli ja pappa sanoo et oon aika kehveli. Niinkait sitten oon. Tuima on tuimaa eli vähänsuolaista. Kauha oli kauha mutta hämäläisellä ranchilla sanovat kuuppa.
Mitäs tästä sanasta tulee mieleen Kiäpiöpiärynäkiäriäinen?- v_webs
"Kiäpiöpiärynäkiäriäinen?"
Voi kehvel kun pahan heitit :) Mulle tuli het mieleen punkki-pirulainen . No tuskin sitä oli mutta lukitaan vastaus.
Kallistahan se lusti käydä noilla, tuossa silmätohtorin taksa oli 90 ekua josta vähän saa takaisin, mutta hyvähän se oli saada tieto ja varmuus ettei ole silmissä mitään pahemmin vialla eikä vielä alkavaa kaihiakaan.
Tämä lääkäri kyllä kertoi ettei esim. suosittele kaukonäön korjausta laserilla jos tarve tulee. Hänen mukaansa sen jälkeen alkaa jatkuva riesa silmien kuivumisesta. - Cee-Lila
"Kiäpiöpiärynäkiäriäinen?"
Olisiko joku päärynäkuoriaisen toukka taikka pikkupäästäinen? Ensimmäinen kuitenkaan tuskin, toinen kuuluu jos on olemassa oleva, niin päästäinen, joita kissat pyydystävät mutta eivät syö, koska ovat pahanmamakuisia.
- v_webs
Huomenet ja yhä vesisateiset. :(
Toisaalla kuulema lunta tulee ihan mukavasti, nyt jo tietyin paikoin 15-20 cm. Mutta se nyt stoppaa kyllä jäiden vahvistumista pahan kerran.
Mikähän täällä aamulla oli kun ei yhtään keskustelua ollut näkyvissä, ei tällä osiolla eikä parilla muullakaan kun vilkaisin. Luulin että nyt jo isoluuta lakaisee täälläkin. Nyt olivat sitten palautuneet kuitenkin.
Pitääkin lähteä hetikohta optikolle neuvottelemaan millaiset näköttimet sitten olisi paras hioa. Vähän hankala homma kun kaksitehoja ei välttämättä tarvitse kuin kaukonäölle kork. hetkittäin hyvin miedot vahvuudet. Mutta ne "kotilasit" kuulosti mielenkiintoiselta sydeemiltä, eli näkötarkkuus pitäisi riittää aina kotioloissa eri matkoille?
Näkeehän nuo telkun tekstit kyllä ilman lasejakin aina 10 metrin päästä lukea, aikansa kunnes silmät väsyvät, sitten tarvitsee jo vähän apuja 4 metrin päästä luettuna.
Siitä sinivalosta vielä että onhan nyt saatavilla laitteisiin eritasoisia sovelluksia ( tietsikoihin, kännyihin, tabseihin) mutta niiden appsien latailut ja asennukset ovat hieman kyseenalaisia. Ravulle tiedoksi että huomasin eilen että mm. Win 10:n olisi pitänyt tulla jossain isossa päivityksessä ihan omansa sovellus mutta se pitäisi ottaa sieltä näytön asetuksista käyttöön.
Ja tietysti nuo laitekohtaiset eivät poista sitä säteilyä minkä saamme muualta, kirkasvaloista (lampuista), loistevaloista jne.
Oukkei, se "kiäriäinen" jäi vielä auki, Seppokaan se tuskin on :)) Mutta nyt on mentävä joten palataan myöhemmin kun ehditään..- Alkuperäinen-Rapu
"Aamujen aamua" - eikös Tarvajärvi sanonut joskus niin?
No ei tämä aamu ainakaan sään puolesta eroa mitenkään muistakaan viimepäivien säästä. On mitä on!
"Sini- ja vihervaloista, tai oliko jotain heijastuksia, se optikko kyseli, kummat laitetaan? Siniset ovat kalliimmat luin jostakin jälkeenpäin. Olen huomannut laseissani silloin tällöin vihreitä heijastuksia.
Mitä tulee 10:n päivityksiin, niin en ole niistä tietoinen. Kyllä tämä aina "päivittelee" itsekseen. Kieltää minua sulkemasta konetta ja lupaa, että se avataan kyllä, kun on päivitetty.
Tuo "kiäriäinen" jäi minullekin arvoitukseksi, mutta kai Akentti meitä valistaa ja kertoo vielä mikä ihme "ötökkä" se on?
Tyhjää näytti minullekin aiemmin aamulla kun yritin tänne. "Ei keskusteluja", ilmoitus vain oli.
Tortaita toivotellen! - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
"Aamujen aamua" - eikös Tarvajärvi sanonut joskus niin?
No ei tämä aamu ainakaan sään puolesta eroa mitenkään muistakaan viimepäivien säästä. On mitä on!
"Sini- ja vihervaloista, tai oliko jotain heijastuksia, se optikko kyseli, kummat laitetaan? Siniset ovat kalliimmat luin jostakin jälkeenpäin. Olen huomannut laseissani silloin tällöin vihreitä heijastuksia.
Mitä tulee 10:n päivityksiin, niin en ole niistä tietoinen. Kyllä tämä aina "päivittelee" itsekseen. Kieltää minua sulkemasta konetta ja lupaa, että se avataan kyllä, kun on päivitetty.
Tuo "kiäriäinen" jäi minullekin arvoitukseksi, mutta kai Akentti meitä valistaa ja kertoo vielä mikä ihme "ötökkä" se on?
Tyhjää näytti minullekin aiemmin aamulla kun yritin tänne. "Ei keskusteluja", ilmoitus vain oli.
Tortaita toivotellen!No niin, lasit on tilattu . Titaanikehyksin, kotimaisilla, tuolla videoissa mainituilla Bluestop digi linsseillä joihin hiotaan kotimaassa (Lieto) miedot "kaksitehot" tai syväterävät joissa luku-päätetyöskentelyyn lähi- ja vaikka telkun katseluun 4-6 metriin "kaukolasi"-osa.
Ei voi pitää hinnankiroissakaan. Kanta-asiakas etu -20 % Suomi 100 tarjous -100 € niin lasien loppuhinnaksi alle 400 :) Repikää siitä monikansalliset massa-asemat.
Joo, en ymmärrä oikein mitä "heijastuksia" sinun laseihin on on tehty. Luulen tuon olevan vain norm. uv-valon suodatin ja sävynä on vihreä laitettu. Senhän huomaat kun kädessä laseja kääntelet valon eri suuntiin niin uskon näkyvän linsseistä vihreäsävyä.
Se blue-light- suodinsovellus on melko varmasti sinne sinun koneelle päivityksessä ajettu mutta se pitäisi "kaivaa näytönasetuksista (display-settings) ja klikata päälle. Oletuksena se on OFF siellä. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
No niin, lasit on tilattu . Titaanikehyksin, kotimaisilla, tuolla videoissa mainituilla Bluestop digi linsseillä joihin hiotaan kotimaassa (Lieto) miedot "kaksitehot" tai syväterävät joissa luku-päätetyöskentelyyn lähi- ja vaikka telkun katseluun 4-6 metriin "kaukolasi"-osa.
Ei voi pitää hinnankiroissakaan. Kanta-asiakas etu -20 % Suomi 100 tarjous -100 € niin lasien loppuhinnaksi alle 400 :) Repikää siitä monikansalliset massa-asemat.
Joo, en ymmärrä oikein mitä "heijastuksia" sinun laseihin on on tehty. Luulen tuon olevan vain norm. uv-valon suodatin ja sävynä on vihreä laitettu. Senhän huomaat kun kädessä laseja kääntelet valon eri suuntiin niin uskon näkyvän linsseistä vihreäsävyä.
Se blue-light- suodinsovellus on melko varmasti sinne sinun koneelle päivityksessä ajettu mutta se pitäisi "kaivaa näytönasetuksista (display-settings) ja klikata päälle. Oletuksena se on OFF siellä.Onneks olkoon laseista. Toivottavasti onnistuvat. Minä suorastaan "pelkään" uusien silmälasien hankkimista, koska harvoin onnistuu aivan hyvin. Nyt meni aivan "poskelleen."
- v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Onneks olkoon laseista. Toivottavasti onnistuvat. Minä suorastaan "pelkään" uusien silmälasien hankkimista, koska harvoin onnistuu aivan hyvin. Nyt meni aivan "poskelleen."
Tiedä "onnitteluista" mutta kits silti :) Mutta jos samalla tavalla onnistuvat kuin nämä yhä edelleen ehjät ja toimivat lukulaseina niin hyvät ovat. Nää on ollut yli 7 vuotta eikä mitään vikaa koko aikana. No eilen kun optikko katsoi näitä niin kiristi hieman sankojen ruuveja ja ihmetteli kuinka hyvin ovat kestäneet.
Eipä huoli "pelätä" kun käy tuollaisessa paikassa jossa optikko itse vastaa työstään. Noilla isoilla asemilla työt tilataan mikä mistäkin, yksi tekee yhtä, toinen toista ja vielä kolmas kolmatta samaan tuotteeseen niin siihen saa monta epäonnistumista tehtyä.
- Cee-Lila
Huomentapäivää. Minun koneeni nikotteli äsken siten, että ei hyvksynyt salasanaani. Jouduin kirjoittamaan sen varmaan kuuteen kertaan ja aina vain väitti, että oli väärin. Ei ollut kertaakaan väärin. Sitten käynnistin uudelleen niin jo uskoi, että oli oikein.Täytynee ottaa koko salasanalla avaaminen pois käytöstä, mihin sitä tässä kotikoneessa tarvitsee? Alkoi muistaakseni vaatia tuon silloin kun palasin kympistä takaisin tänne 8.1.;een. On Microsoftin vaatimus, sitä äskenkin hoki.
Minun koneeni päivittelee kuukausittain mutta vain noin viittä päivitystä. Sitten kyllä ilmoittelee, että saatavana vaikka 11, mikäli haluaa valinnaisina. Eivät ole siis erittäin tärkeitä.- v_webs
Jos olette luonut sinulle tilin pääkäyttäjänä jolla on root-oikeudet salasanalla niin älä poista sitä. Konetta pitäisi käyttää niin että vain asennukset ym. tehdään salasanalla suojatulta tilitä ja muuhun käyttöön toinen tili, ilman salasanaa.
Siis kirjaudut salasanalla, menet asetuksissa > tilit ja > luo uusi tili. Voit tehdä sen mille nimelle haluat mutta ilman salasanaa. Esim, *vieras*, tai Cee , Uu jne.
Sitten normaalissa surffauksessa käytät vain tätä toista tiliä. Tämä on myös tietoturvan kannalta yksi tärkeimmistä "virustorjunnoista" tai este koneeseen "ulkoa" tuleville höökimisille.
Jos sieltä jossain vaiheessa jokin virus/ haitake pääsee koneelle niin se jää tälle tilille eikä pääse koneen tärkeimpiin osiin. Näin sen poistaminenkin on suht helppoa joten voi välttyä jopa koko järjestelmän uudelleen asentamiselta.
Eikä mahd. ulkopuoliset haitakkeet pääse tekemään koneen järjestelmään muutoksia.
Tuossa syyt miksi myös kotikone pitää suojata pääkäyttäjä-tilin salasanalla ja sitten konetta käytetään toiselta tavalliselta käyttäjätililtä mikä on tehty.
Tietoturvallisuuden peruskauraa nro. 1.
Nyt meikä syö ja sitten töihin..... - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Jos olette luonut sinulle tilin pääkäyttäjänä jolla on root-oikeudet salasanalla niin älä poista sitä. Konetta pitäisi käyttää niin että vain asennukset ym. tehdään salasanalla suojatulta tilitä ja muuhun käyttöön toinen tili, ilman salasanaa.
Siis kirjaudut salasanalla, menet asetuksissa > tilit ja > luo uusi tili. Voit tehdä sen mille nimelle haluat mutta ilman salasanaa. Esim, *vieras*, tai Cee , Uu jne.
Sitten normaalissa surffauksessa käytät vain tätä toista tiliä. Tämä on myös tietoturvan kannalta yksi tärkeimmistä "virustorjunnoista" tai este koneeseen "ulkoa" tuleville höökimisille.
Jos sieltä jossain vaiheessa jokin virus/ haitake pääsee koneelle niin se jää tälle tilille eikä pääse koneen tärkeimpiin osiin. Näin sen poistaminenkin on suht helppoa joten voi välttyä jopa koko järjestelmän uudelleen asentamiselta.
Eikä mahd. ulkopuoliset haitakkeet pääse tekemään koneen järjestelmään muutoksia.
Tuossa syyt miksi myös kotikone pitää suojata pääkäyttäjä-tilin salasanalla ja sitten konetta käytetään toiselta tavalliselta käyttäjätililtä mikä on tehty.
Tietoturvallisuuden peruskauraa nro. 1.
Nyt meikä syö ja sitten töihin.....Voi, että olet ihana Webskuli. Minun tukipönkäni ja muidenkin elämälästen milloin missäkin asiassa, mikä liittyy tähän tietokoneeseen ja yleensä nettiin.
Sitten Finlandia-palkinnon saaneen tokaisuun: Opetelkaa ruotsia juntit. Olitteko loukkaantuneet yhtään? Moni oli, Sampo Terho ekana. Itse en ehtinyt ajatella koko sanomaa, kun en ollut lukenut/kuullut hänen kiitospuhettaan. Puhumattakaan, että olisin hänen kirjansa lukenut.
Tuli mieleen appeni, joka oli stadilainen, ruotsinkielisestä perheestä kotoisin oleva insinööri, joka tokaisi isäpuolelleni hänet ensi kerran nähdessään että mitä jätkä. (Isäpuoleni nimitti appea insinööriksi). Isäpuoleni ei tuntunut hätkähtävän yhtään, ei ainakaan minulle ikinä maininnut sanallakaan. Kälyni isälle oli sanonut samoin, mitä jätkä, joka loukkaantui niin paljon, että oli sanonut U:n veljelle, että sano sille apellesi, ettei ikinä sano enää häntä jätkäksi. Jätkähän on yleisnimitys miehelle stadissa ja sillä ei tarkoiteta mitään halventavaa. (Molemmat jätkät olivat syntyjään savosta, olisikohan sillä ollut jotain merkitystä ja se että molemmat olivat duunareita, ei edes opistotason koulutusta saaneita työmiehiä, toinen asui täällä, toinen Mikkelissä, eli se joka ei loukkaantunut). - aurora5
Miten tuollaisesta voisi loukkaantua? Hurmeen puhe on muutenkin värikästä ja itse hän tunnustaa olevansa juntti numero yksi tässä maassa.
- v_webs
aurora5 kirjoitti:
Miten tuollaisesta voisi loukkaantua? Hurmeen puhe on muutenkin värikästä ja itse hän tunnustaa olevansa juntti numero yksi tässä maassa.
Tänään ip:llä tuli muuten radion Ajantasassa ( ehkä noin klo14:30 -15) tämän Hurmeen haastattelua. En tarkkaan kuullut oliko se nyt tehtyä vai aiemmin joskus mutta kyllä se jotenkin tuntui aika maailmaa syleilevältä.
Jotenkin siihen suuntaan kun hän " ei tunnusta mitään kansallisuuksiin viittaavaa olevan "sallittua" vaan hänelle on vain yksi maa ja rajat, se on tämä koko planeetta".....tjms.
Tämä oli siis meille kaikille joita oli "Kalevalalla päähän mätkäisty", hän kyllä mukaanlukien.
Areenasta varmaan löytyy tuokin. Meikälle yksi ja sama, saahan täällä sanoa mitä tykkää....tai jotkut saavat , jotkut eivät. Näinhän se on muuallakin muailimassa. - aurora5
v_webs kirjoitti:
Tänään ip:llä tuli muuten radion Ajantasassa ( ehkä noin klo14:30 -15) tämän Hurmeen haastattelua. En tarkkaan kuullut oliko se nyt tehtyä vai aiemmin joskus mutta kyllä se jotenkin tuntui aika maailmaa syleilevältä.
Jotenkin siihen suuntaan kun hän " ei tunnusta mitään kansallisuuksiin viittaavaa olevan "sallittua" vaan hänelle on vain yksi maa ja rajat, se on tämä koko planeetta".....tjms.
Tämä oli siis meille kaikille joita oli "Kalevalalla päähän mätkäisty", hän kyllä mukaanlukien.
Areenasta varmaan löytyy tuokin. Meikälle yksi ja sama, saahan täällä sanoa mitä tykkää....tai jotkut saavat , jotkut eivät. Näinhän se on muuallakin muailimassa.En tunne Hurmetta muuten kuin hänen parin kirjansa perusteella. Aika reippaasti hän on kertonut muun muassa hulluinhuoneissa oloistaan. Juuri hulluhan täällä täytyy olla, että puheet sallitaan. Tai sallitaan ja sallitaan...
Minua ainakin huvitti tuo kehotus oppia ruotsia, varsinkin kun ajattelee miten fiinille yleisölle kehotus annettiin, oikein Finladia-gaalailijoille. Näille se varmaan menikin läpi humoristisena heittona joka se olikin. Vähän yllätyin siitä, että Sampo Terho otti itseensä tuosta yhteisestä "nimittelystä". Herkkää tuo persujen juntiksi leimaantumisen pelko. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
En tunne Hurmetta muuten kuin hänen parin kirjansa perusteella. Aika reippaasti hän on kertonut muun muassa hulluinhuoneissa oloistaan. Juuri hulluhan täällä täytyy olla, että puheet sallitaan. Tai sallitaan ja sallitaan...
Minua ainakin huvitti tuo kehotus oppia ruotsia, varsinkin kun ajattelee miten fiinille yleisölle kehotus annettiin, oikein Finladia-gaalailijoille. Näille se varmaan menikin läpi humoristisena heittona joka se olikin. Vähän yllätyin siitä, että Sampo Terho otti itseensä tuosta yhteisestä "nimittelystä". Herkkää tuo persujen juntiksi leimaantumisen pelko.No juu, en minäkään miehestä oikein mitään tiedä enkä nyt niin välitäkään, sry Hurme ;))
Toisaalta noista sanomisista kääntäen, joku juntti olisi teilattu vastaavanlaisesta heti pölkyllä. Eli saa sanoa ja ei saa sanoa riippuen "piireistä" mitä edustaa.
En minäkään oikein nyt kärryillä pysynyt miksi Terho tuosta meteliä nostatti, ehkäpä hän säikähti juuri sitä mitä tuo "hullu" puhuu niin arvovaltaiselle yleisölle. No jaa, tiedä sitten oliko Hurmeeltakaan ihan korrektia tuo heitto.( huumorillakaan).
Tuo mistä mainitsin Ajantasassa kuulleeni, on siellä Areenassa tämän ip:n Ajantasassa siinä ajasta 35:21 eteenpäin. Tuo haastattelu oli tehty lokakuussa. Ja tietenkin siis radion puolella. - aurora5
v_webs kirjoitti:
No juu, en minäkään miehestä oikein mitään tiedä enkä nyt niin välitäkään, sry Hurme ;))
Toisaalta noista sanomisista kääntäen, joku juntti olisi teilattu vastaavanlaisesta heti pölkyllä. Eli saa sanoa ja ei saa sanoa riippuen "piireistä" mitä edustaa.
En minäkään oikein nyt kärryillä pysynyt miksi Terho tuosta meteliä nostatti, ehkäpä hän säikähti juuri sitä mitä tuo "hullu" puhuu niin arvovaltaiselle yleisölle. No jaa, tiedä sitten oliko Hurmeeltakaan ihan korrektia tuo heitto.( huumorillakaan).
Tuo mistä mainitsin Ajantasassa kuulleeni, on siellä Areenassa tämän ip:n Ajantasassa siinä ajasta 35:21 eteenpäin. Tuo haastattelu oli tehty lokakuussa. Ja tietenkin siis radion puolella.Mistä me tiedämme, miten se yleisö siihen junttihaukkuun suhtautui, nauraa kihersivät luultavasti. Paksunahkaisia toimittajan renttuja noissa tilaisuuksissa enimmäkseen käy, ilmaista viinaa kärkkymässä. Niissä piireissä pieni epäkorrektius on harvinaista herkkua, paskanjäykkiä nuo gaalat tuppaavat olemaan, varsinkin alkuillasta.
Se kirja on kyllä vaikeatajuisempi kuin moni aikaisempi Finlandia-romaani. Saa sitä otsa rypyssä tankata jollei Hurmeen erikoista huumoria ymmärrä.
Nimimerkki "Itsekin mukana ollut" - v_webs
"Mistä me tiedämme,"
Emme tiedäkään enkä itse edes välitä koko asiasta sen kummemmin. Sen enempää kuin Hurmeen kirjastakaan, oli se nyt Finlandian arvoinen tai ei.
Mutta ihmettelen vain sitä älämölyä mikä tuosta(kin) nousi ja taisi vielä aamulla Hurme höystää lisää huumorillaan.
Nimimerkki " Ei koskaan mukana ollut ".... :)
- Akentti
Pahus sentään kirjoitin jutun melko valmiiksi ja hupsis painoin vahingossa jotain näppylää ja katos joka sana.
Tää kiäpiöpiärynäkiäriäinen on omena-päärynäpuitten tuholainen. Rumana harmaana perhosena lentelee ja munii munaset joista kehittyy toukkia jotka sitten pistävät piloille koko sadon. Kesällä oli yhdessä puutarhalehdessä kyselypalsta jonne joku oli laittanut nimimerkikseen tämän ja tulipa mieleen että joskus kysäsen palstalaisilta että mikähän tämä on. Se on mukavaa kielenviäntelyä notkistuu kielenkantimet.
Samaa harmaata kuin muinakin päivinä. Eilisen lumet hävinnä ja vettä sattaa. Voikaa hyvin ja pikku-kettikselle terkkuja ja mukavia lenkkejä. Kyllä se siitä ajankanssa rauhoittuu.- v_webs
Vainiin, no kävi kyllä mielessä aiemmin punkin jälkeen pihlajanmarjakoi joka samalla tavalla tuohoaa esim. omenasadon kuin tämä omenakääriäinen.
Tuo ensimmäinen on vienyt mm. velipojan omput piloiksi monena vuotena. Tänä vuonna ei vienyt kun ei ollut juuri omeniakaan ja pihlajat on pihasta kaadettu.
Nythän noille tuholaisille riitti syötävää kyllä pihlajikoissa yllinkyllin.
Aika vähän taitaa meillä olla piärynäkiäryläiselle piärynäpuita tuhottaviksi, tai ainakaan siellä korkeuksin jotka satoa tuottaisi.
- Cee-Lila
"Olisiko joku päärynäkuoriaisen toukka", aika lähelle arvioni osui, toukistahan tulee sitten perhosia.
Kiäriäisen Seppo tuskin on kepua pilannut, sen on tehnyt puavo, joka jaksaa touhuta kahdella jakkaralla, molemmat horjuen. Itseäni hävettäisi olla hänen vuokkonsa.- v_webs
Tuo oli juu sinnepäin, se päästäinen ei ihan lähellä ;))
Eihän Seppo, mutta on nyt Puavo vähän ihmeissään kun ei kortteja tule millään tarpeeksi. Kyllä nyt pitäis jo kiireesti "korttipainon" toimia mutta mielellään niin ettei ainakaan kolmesti ole sama henkilö korteissa..... - v_webs
Tähän sopiikin vielä yksi poliittinen shokkiuutinen :
En, een, eeen millään usko että miun suosikkipoliitikko Persusklooni taas Italianmaalla oikeustoimien kohteena?
Ja niin läpirehellinen mies kuin olla voi !
- v_webs
Taitaa nyt vähän "paremmin" tuon meidän terkkarin hommat toimia kuin aiemmin? Toissapäivänähän soitin ja soittivat takaisin alle tunnissa. Kun esitin asiani tälle sh:lle että pitäisi varmaan lähete saada labroihin kun eräistä kokeista on 2 vuotta kohta kulunut ( vaikka vuosittain pitäisi kontrolloida) niin kilahti viesti että lähete on lääkäriltä labraan mennyt.
Tammikuu oli "tähtäimessä" niin viestin mukaan on nyt 2 kk voimassa. No yhtä reseptin uusintaa ei vielä tullut mutta kertoikin että pe-ipäivisin usein käy lääkäri niitä läpi. - amummu
Sattuneesta syystä en ole nyt kerinnyt kuunnella Finlandia-kirjajuttuja. Hurme on aika tuntematon tekijä minulle, joskus törmännyt häneen jossain tv-ohjelmassa, mitään en (luultavastikaan; luen aika paljon, mutta kirjailijoiden nimet eivät pysy muistissa) ole lukenut. Täytyypäs ruveta kyttäämään kirjaansa. Kirjastossa en olekaan käynyt varmaankaan vuoteen, nyt ehkä voisin taas mennä asioimaan.
Kiitos Akentti kettis-terveisistä, menevät perille! Tänään sen kanssa taas päivällä olin touhuilemassa. Edellisen yö se reppana oli harjoittelemassa tarhaelämää. Samassa tarhassa kuin edesmennyt kettis ajurikaverinsa kanssa. Tämä ajurihan putosi ajoreissullaan kallion kielekkeellä ja selkäranka murtui. Pääsi sitten pian koirain taivaaseen. Ja niin seniori-kettis vietti tarhassa lomia lopussa ihan yksinään. Kaipa tuossa tarhassa kummankin "veteraanin" tuoksu vielä on tallella. Oli kuulemma pikkukettis touhunnut tarhassa ja nukkumakopissa ihan kuin vanhasta muistista. Yönkin siellä oli viettänyt, eikä itkua tai haukkumista kuulunut. Mutta ehkä kuitenkin oli valvonut yöllä: tänään oli niin väsynyt, että hädin tuskin jaksoi minilenkin tehdä ja kaiken muun aikaa nukkui lähes tajuttomana. Jotenkin kyllä säälitti , kun se on vielä niin pieni ja todella ihmisrakas, ja laitetaan sitten yksin yöksi tarhaan. Epäreilua.
Harmittaa. Tänään olisi ollut tervarin viimeinen kerta influenssarokotuksille, mutta minä surkimus unohdin sen. Oli minulla puhelimessa muikkari, mutta erinäisten tekemisten vuoksi en päässyt heti silloin lähtemään, ja niin meni tilaisuus ohi. Monta muutakin tekemistä tänään oli, mutta hyvin olisi yhdelle rokotukselle aikaa ollut, jos vain olisin mennyt. Mutku ei, niin ei. No, saahan tuon rokotuksen myöhemminkin, mutta aika pitää varata. Keuhkisrokotuksenhan jo otin, ja itse asiassa keuhkokuumetta, jälkitautina, pelkäänkin eniten tuon influenssankin yhteydessä. En kyllä viime talvenkaan epidemiassakaan tartuntaa saanut. Koko talven kiskoin Beroccaa ja D-vitamiinia. Nin olen tehnyt nytkin. Josko siinä olisi joku taika. Tai sitten ei.
Mutta jos vakaviin asioihin mennään, niin kyllä tuo meidän Puavo on ilmiö. Joko se on ihan "pudokas" tai sitten esittää pöljää. Aina se kumminkin vain pullahtaa pinnalle, vaikka aina turpaan tulee niin, että tukka melkein lähtee. Hirvee draivi on päällänsä. Hih: "jos minusta ei tule presidentti, niin tulen eduskuntaan. Mikä itseluottamus! Hänestä oppia!
Nyt maaten. Viime yö meni pojan huushollissa liian pehmeällä patjalla, eikä unta palloon tullut kuin pari tuntia aamutuimaan. Vanhalle ihan liian vähän. - Kauniita unia!- v_webs
" Hirvee draivi on päällänsä. Hih: "jos minusta ei tule presidentti, niin tulen eduskuntaan. Mikä itseluottamus! Hänestä oppia!"
Nimenomaan nuoremmille oppia ettei vähästä asemia jätetä :)) Mites se muuten menikään, saikos hää paikan eduskuntaan vaaleissa? Kyllä vaan taisi saada mutta häippäsi sittenkin EU-parlamenttiin ja varamies on eduskunnassa?
Ei nyt taida Puavon pelottelu paluusta tehota :) Vaikka on sillä äijällä melekonen meriittilista viroista joissa on ollut.
" Mitä me oikein syötiin ennen Puavoa" ?
- Cee-Lila
Lumista perjantaita. Kaksi prinssiä vieraili maassamme, mutta toisesta vain puhuttiin ja kuvattiin joka käänteessä, toisesta oli vain pari pientä mainintaa. Olisiko ollut syynä sekin, että toinen oli oikea prinssi, toinen kruununprinsessan puoliso, aateliton. Sekin varmaan vaikutti, että toinen oli ensimmäistä kertaa meillä, toinen vieraillut usein.
Ensi viikolla meillä on taas omat kuninkaalliset juhlat pressanlinnassa. Jennin puvun valmistaja jo paljastettiin ja kahden mallin päällä olleet kauhtanat ainakin peittävät vauvanvatsan alun, mikäli puku on mallien päällä olevan näköinen.- v_webs
Hih, kukas se toinen oli? No mutta ei sen väliä kunhan eivät tänne asumaan jää, liian kallista ylöspitoa.
Olikos tänään veronpalautusten päivä? Mutta kyllä kaupassa ainakin huomasi että eläkkeiden sekä "joutilaiden" etuisuuksien maksupäivä on. Ihan ihmisten määrästä joka varmasti oli kolminkertainen moniin arkiaamuihin verrattuna.
Jaa niin, kuinkas nyt sitten mahtaa poliisi sitten suhtautua 6.12 noihin keppihevos- ja kiakkoanarkisteihin jos yrittävät hillua kaupungeissa vandalisoimassa kuten oletettavaa on? Toiselle ääripäällehän lyötiin hilut kinttuihin varmuudeksi etukäteen. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Hih, kukas se toinen oli? No mutta ei sen väliä kunhan eivät tänne asumaan jää, liian kallista ylöspitoa.
Olikos tänään veronpalautusten päivä? Mutta kyllä kaupassa ainakin huomasi että eläkkeiden sekä "joutilaiden" etuisuuksien maksupäivä on. Ihan ihmisten määrästä joka varmasti oli kolminkertainen moniin arkiaamuihin verrattuna.
Jaa niin, kuinkas nyt sitten mahtaa poliisi sitten suhtautua 6.12 noihin keppihevos- ja kiakkoanarkisteihin jos yrittävät hillua kaupungeissa vandalisoimassa kuten oletettavaa on? Toiselle ääripäällehän lyötiin hilut kinttuihin varmuudeksi etukäteen.No se toinen prinssi oli ruotsalainen Daniel, Viktorian puoliso. Äsken luin että meillä oli kolmaskin prinssi täällä Slush-messuilla, nimittäin Hollannin Constantijn, kuningas Willem-Alexanderin nuorempi veli. Hänestä ei eilen puhuttu yhtikäs mitään. Hän kun ei ole seuraava kunkku Willemin jälkeenkään. Beatrix-äitinsä luopui kruunustaan, toisin kuin englannin Ellu ei aio ikinä luopua ennen kuolemaansa.
Tänään on ollut tiettyjen eläkkeellä olevien eläkepäivä, veronpalautukset maksetaan 5.12. Eli ihmetteln, mikä ryysis siellä sitten oli. Varmaan jaettiin taas jossain ilmaisia ämpäreitä. Oma eläkepäiväni on aina 20. pvä, paitsi jos se osuu lauantaiksi taikka sunnuntaiksi, silloin se on edeltävä pankkipäivä. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
No se toinen prinssi oli ruotsalainen Daniel, Viktorian puoliso. Äsken luin että meillä oli kolmaskin prinssi täällä Slush-messuilla, nimittäin Hollannin Constantijn, kuningas Willem-Alexanderin nuorempi veli. Hänestä ei eilen puhuttu yhtikäs mitään. Hän kun ei ole seuraava kunkku Willemin jälkeenkään. Beatrix-äitinsä luopui kruunustaan, toisin kuin englannin Ellu ei aio ikinä luopua ennen kuolemaansa.
Tänään on ollut tiettyjen eläkkeellä olevien eläkepäivä, veronpalautukset maksetaan 5.12. Eli ihmetteln, mikä ryysis siellä sitten oli. Varmaan jaettiin taas jossain ilmaisia ämpäreitä. Oma eläkepäiväni on aina 20. pvä, paitsi jos se osuu lauantaiksi taikka sunnuntaiksi, silloin se on edeltävä pankkipäivä.Ahaa ne olivat noita, ei väliä kun ei kumpaakaan tunne :)) Ei silti, ei niit kaikkia sukulaisiankaan muista aina, saatikka tuntisi jos vastaan tulisi.
Ei tuo meikän lähempi marketti kyllä mitään ämpäreitä jakele ja tarkemmin ajatellen niin kyllä se osa porukasta oli eläkeläisiä ja paljon vierasmualaisia nuorempia. Siitä vetäisinkin tuleman että he saattoivat olla niitä "slushilaisia" jotka asustavat tuol leirintäalueella.
Hitsi, huomenna taitais avautua Tuomaan Markkinat ? Siel olis kystä kyllä tarjolla, huomasin että jopa P-Karjalan ( eli Suomen) parhaiksi arvosteltuja karjalanpiirakoita, koju nro 7. Ja Kuopijon kalakukkoloit , muistaaksein koju 51.
Noista piirakoista pitää kokemuksesta sanoa että kyl ne ovat eri planeetalta kuin nää etelän liialla puurolla mössätyt kalpeat ( kuutamolla paistetut) kummajaiset.
Katotaan nyt tuleeko käytyä tuolla sitten, ei kyl taida ehtiä ainakaan tänä viikonloppuna.
Onneksi sai nuo " työt" pois käsistä tänään jo kun aloitti aamusta ennen kuutta. Mut vähän pitäis kämppää putskliinata ettei huomenna jengi kompastele "koiriin". - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Ahaa ne olivat noita, ei väliä kun ei kumpaakaan tunne :)) Ei silti, ei niit kaikkia sukulaisiankaan muista aina, saatikka tuntisi jos vastaan tulisi.
Ei tuo meikän lähempi marketti kyllä mitään ämpäreitä jakele ja tarkemmin ajatellen niin kyllä se osa porukasta oli eläkeläisiä ja paljon vierasmualaisia nuorempia. Siitä vetäisinkin tuleman että he saattoivat olla niitä "slushilaisia" jotka asustavat tuol leirintäalueella.
Hitsi, huomenna taitais avautua Tuomaan Markkinat ? Siel olis kystä kyllä tarjolla, huomasin että jopa P-Karjalan ( eli Suomen) parhaiksi arvosteltuja karjalanpiirakoita, koju nro 7. Ja Kuopijon kalakukkoloit , muistaaksein koju 51.
Noista piirakoista pitää kokemuksesta sanoa että kyl ne ovat eri planeetalta kuin nää etelän liialla puurolla mössätyt kalpeat ( kuutamolla paistetut) kummajaiset.
Katotaan nyt tuleeko käytyä tuolla sitten, ei kyl taida ehtiä ainakaan tänä viikonloppuna.
Onneksi sai nuo " työt" pois käsistä tänään jo kun aloitti aamusta ennen kuutta. Mut vähän pitäis kämppää putskliinata ettei huomenna jengi kompastele "koiriin".Ahaa, sinulle tulee huomenna siis tuttua jengiä kylään, me menemme kummipojan järjestämiin pikkujoulujuhliin tuonne Susi-vaakunan kuntaan, eli Sibboon. Sinne tulee varmaan aika monta henkeä, tuntien heidän juhlansa. On heidän asunnossaankin enemmän tilaa kuin meidän 60 neliössä. Meille ei tuollainen määrä mahtuisi edes ovesta sisään. Kummipoikamme on U:n veljenpoika.
Markkinoilta mekin ostaisimme vähintään jotain muikkukukkosia. Piirakoiden paremmuudesta en tiedä, koska äitini ei ikinä paistanut niitä. No ei hän ollut karjalainenkaan. Ei niitä paistanut muuten anoppikaan, hänen siskonsa kyllä, joka asui hämeessä talollisen vaimona. Siellä paistettiin niin piirakat kuin leivätkin suuressa leivinuunissa. - v_webs
Eipä tule kuin pojan jengi käymään ja sitten hurmari jää yötsyyn. "Äijällä" molempina päivinä säbä-turnaus ja vanhempansa menevät käymään pojan serkkujen tapaamisessa.
Siksi vain piti enimpiä "koiria" puimuroida talteen pussukkaan. Ihan mälsää hommaa se ja jopa selällä käyvää joten nyt jäi lenkki ohjelmasta pois. Jos aamulla yrittäis nakata piikkarit jalkaan ja käydä niillä tekemässä ekan koeajon.
Saisi nyt tuo lumi kuivua ja jäädä maahan niin olisi hieman "valoa pimeydessä" paremmin.
- amummu
Kuuluu tuo Slush olevan päivän sana. Ei ohjelmaa, uutista, missä se ei olisi mukana. Vaan olkoot, jos siitä jotain hyvää poikii. Yksi nuori sukulaisnainen on siellä myös mukana ja hän ainakin on "intoa täys ku kähösen pässi", kuulemma työtilaisuuksia näkyvissä monille osaajille.
Tänään kävin pitkästä aikaa eräässä lähialueen ostoshelvetissä. Piti löytää pari juttua, joita tässä kylässä ei mikään kauppa myy - täällähän ei ruokakauppojen lisäksi juuri muita kauppoja ole, joten kovin erikoista ei tarvitse haluta, kun jo täytyy lähteä naapurikaupunkeihin.
Noiden "parin jutun" lisäksi ostin tytölle Tuntemattoman sotilaan; on sitä toivonut lahjaksi. Saamansa pitää, kun vanhemmat antoivat luvan. Nyt onkin myynnissä 100v-painos. Samaan sarjaan kuuluu muitakin (peri)suomalaisia kirjoja, mutta niitä en kerinnyt nyt jäädä tutkailemaan. Olisi ehkä itselle kannattanut ostaa niistä osa, perinnöksi jätettäväksi.
Ihmisten ostokyvystä ja -halustakin on saatu lukea/kuulla, että on taas nousemassa, mutta ei ainakaan ko. ostoskeskuksessa kovin paljon väkeä ollut. Ehkä kellonaika, iltapäivän tunnit, oli vielä liian aikainen ryysiksen syntymiselle. Yksi piirre oli kaupoissa silmiinpistävä: lähes kaikkea saa nyt sinivalkoisena. Hyvä, ettei palvikinkkusiivujakin ole väritetty. No, harvemmin Suomi sata täyttää, joten antaa mennä.
Ulkona on nyt kaunista puhtaan lumen ansiosta. Jos Hesassakin lumi on jäänyt maahan ja puuhun, niin Tuomaan markkinoillakin on tunnelmallista. Mustassa kelissä ei tuota tunnelmaa synny. Taidanpa tästä itsekin lähteä ulos sytyttelemään kynttilöitä lyhtyihin. Nyt ne näyttävätkin joltain, kun maisema on luminen. Vaan sulaahan se kai taas kohta, kun vain plussaa luvataan.
Hyvää ensimmäistä adventtiviikonloppua!- Cee-Lila
SiisTtuntematon sotilas kirjan ostit lapsenlapsellesi joululahjaksi, ja itsensä toivomana? Aika harvinainen toive nuorelta tytöltä. Itse olen ostanut lähinnä Mauri Kunnaksen kirjoja, en niitäkään tosin vähään aikaan. Piti niistä todella paljon vielä murrosiässä.
- Alkuperäinen-Rapu
Kaikki on nyt "väritetty" sinivalkoisiksi, kuten amummukin on huomioinut. Minusta näyttää jo aika huvittavalta kun tv-mainoksetkin ovat muuttumassa kaikki sinivalkoisiksi. Rajansa kuitenkin. Huomasin, että linnanjuhlissa tarjotaan piimäkakkua. Minä tein eilen jo toisenkerran piimäkakun lyhyen ajan sisällä, niin hyvää se oli. No suurimman osan molemmista laitoin pakkaseen, mutta jätin kyllä sitä itselle herkutteluunkin.
Täälläkin oli Prismassa niin paljon asiakkaita, että oli vaikeuksia päästä sivuuttamaan isojen kärryjen kanssa, kun myyjät yrittivät täyttää hyllyjä ja tavaralavetitkin täyttivät kaikki hyllyjen välit. Ostin taas sieltä silmieni iloksi kymmenen vaaleanpunakukertavaa ruusua. 3.95 euroa. Edelliset kestivät aivan hyvinä, tuoreennäköisinä, kolmeviikkoa ja sitten tekivät "äkkikuoleman."
Tänään on vanhimman lapsenlapsen synttärit ja viidespäivä minun nuorimmaiseni, sekä parhaan ystävättären syntymäpäivät. Juhlia riittää, mutta juhlimme niitä kaikkia sitten jouluna. Nyt meitä on luultavasti koko väki taas koolla, 14-henkilöä. Vanhimman tyttären luona vietämme oikein perhejoulua taas koko joukolla.
Nyt on mentävä tyhjentämään astianpesukone. - aurora5
Pentujengi hupenee. Eilen lähti pohjoisen rahti, seitsemän penikkaa. Ne hajautuvat eri koteihin pitkin Koillismaata ja Lappia, enin osa katraan isäpapan kasvattajalle. Tänään tulee etelästä ostajapariskunta, jolle ekstrabonuksena tulee yön yli majoittuminen tiettömällä ja valottomalla mökillämme, jonne pääsee vain koiravaljakolla tai kelkalla.
On sillä meidän emännällä puuhaa sitäkin yöpymistä valmistellessa: vedet, kaasupullo ym. on sinne vietävä, puut varmistettava. Eihän 500 km matkustanutta väkeä voi paluumatkallekaan heti laittaa, ja oma torppa on koirien valtaama.
Jotenkin tuollainen "alkeellinen" touhu sopii erinomaisen hyvin satavuotiaan Suomen juhlimiseksi. Vaikkakin ankarammat ovat korven kirot olleet menneinä vuosikymmeninä, jolloin eläinten - karjan, ei koirien - pito ei perustunut iloiseen harrastukseen, vaan oli elinehto.- v_webs
Että vois melkein sanoa että "karavaanit kulkee ja koirat haukkuu " :) Onhan se haasteellisempaa "korven asukille" kaikki kuin täällä kaiken keskellä mutta ei ylipääsemätöntä kun tahto on luja.
Saa nyt nähdä tuleeko lähdettyä haasteita vastaanottamaan viikolla tai seuraavalla, ihan kelit ratkaisevat ja kuinka kovat pakkaset tulee, vai tuleeko lainkaan. Lunta siellä olisi, jäitä ei juuri ketunkantavaa.
Täällä nyt komea kuulas aamu oli, maa valkoinen ja asteen verran pakkasta. Nyt jo sitten taas pimeneekin :( Mutta tuli sentään se kasin "testilenkki" uusilla piikkitossuilla tehtyä ja hyvältä tuntuivat. Vaativat tietty enemmän "sisäänajoa" että jalalle muotoutuvat.
- Alkuperäinen-Rapu
Täällä eivät "koirat hauku." Tämä on iso taloyhtiö, mutta yhtään koiraa ei ole. Yhdellä miehellä on kissa, jos ei ole jo karannut pois sekin. Uutisissa kerrottiin, että oravat ovat hävinneet moninpaikoin. Oravia täällä kyllä on. Kun olen keittiössä, niin katselen kun ne kisailee noissa männyissäni, ovat piilosilla.
Täällä tuoksuu nyt joululle. Leivoin kaksi pellillistä joulutorttuja. En nyt tehnyt niitä perinteisiä tähtitorttuja, vaan tein kukkasia. Täytyy leikata hieman monimutkaisemmin kuin nuo tähtitortut.
Lunta on ja talvelta näyttää, mutta viherhuoneessa pelargoniat ovat edelleen täydessä kukassa. Se näyttää jo hieman hassulta!- aurora5
Tässä taloyhtiössä minulla on ainoa koira. Jotkut naapurit katsoivat alussa vähän pitkään. Tämmöisenkin keskustelun kuulin avoimesta ikkunasta. Nuori nainen hyvin paheksuvasti: "Eehän tiällä koeria soa pittee". Siihen vanhempi nainen: "Anna nyt olla, pienen elläimen."
Sen koommin en ole arvosteluja kuullut. Talon väki on kai huomannut, että koirani ei hauku ollenkaan, ja sen jäljet, jos vahinko sattuu piha-alueelle tulemaan, korjaan säntillisesti, kuten me helsinkiläiset olemme oppineet.
Ostin karjalanpaistilihat. Aikaisemmin viikolla tein naudanmaksapaistia. On kumma, ellei hemoglobiini ala kohentua. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Tässä taloyhtiössä minulla on ainoa koira. Jotkut naapurit katsoivat alussa vähän pitkään. Tämmöisenkin keskustelun kuulin avoimesta ikkunasta. Nuori nainen hyvin paheksuvasti: "Eehän tiällä koeria soa pittee". Siihen vanhempi nainen: "Anna nyt olla, pienen elläimen."
Sen koommin en ole arvosteluja kuullut. Talon väki on kai huomannut, että koirani ei hauku ollenkaan, ja sen jäljet, jos vahinko sattuu piha-alueelle tulemaan, korjaan säntillisesti, kuten me helsinkiläiset olemme oppineet.
Ostin karjalanpaistilihat. Aikaisemmin viikolla tein naudanmaksapaistia. On kumma, ellei hemoglobiini ala kohentua.Hauska keskustelu koirastasi ja sen pidosta.
Minunkin tekisi mieleni karjalanpaistia. Olen kyllä tuolla kaupoissa jo katsellut lihoja silläsilmällä, että pian ostankin. Se on herkkua. Nyt laitoin spaghettia, hyvää sekin on pitkästä aikaa. Lähdenkin nyt syömään, koska pian taidan aloittaa maratonpuhelun siskoni kanssa ja sitten saunaan.
Hyvää lauantainrauhaa kaikille!
- amummu
Minä tein tänään ihan tuusulalaista possupalapaistia. Oli kaupan pe-laarissa kaksi pakkausta, ja kilolle tuli hintaa vain 4,5€. Aina välillä dyykkaan noita huomenna vanhaksi meneviä lihoja. Saman päivän merkinnällä en kylläkään broileria osta, jotenkin olen sen suhteen aika epäluuloinen, mutta muita lihoja kyllä. Tosin harvoin kyseisessä laarissa mitään ostettavaa onkaan. Menevät vissiin kaupaksi jo heti aamusta, kun laari täytetään. Ja minä hämeenhitaana en kauppaan ehdi kuin myöhään iltapäivällä, tietysti just samaan ruuhkaan, missä työläiset ovat jääkaappejaan täydentämässsä. Sehän kuuluu eläkeläisen tapoihin.
Mutta tulipa po. possusta himputin hyvää. Sekaan pistin paljon sipulia, keltajuurta, omenaa ja paprikaa. Mausteita ei paljon tarvittu, kun aineksissa niin paljon omaa makua. Se keltajuuri oli muuten tosi hyvää. En ole aiemmin sitä käyttänyt.
Tänään ostin minäkin (Rapunenhan sitä myös tekee) pari kiloa jauhelihaa. Meinaan tehdä myös lihapullia, kun taas tulossa olevina pyhinä niitä tarvitaan - luultavasti. Joulun vietto on vielä ihan auki ainakin lasten suhteen. Lapset haluaisivat "normaalin" joulun, mihin osallistuisivat lapset, vanhempansa, toinen mummo, me ja gerbiilit. ISälle kävisi, mutta ei äidille. Lasten kuulemma täytyy oppia uusi elämä. Suru perheen ja joulun menetyksestä pitää lasten osata kantaa. Joopa joo. Ei kykene äiti empatiaan edes omien lastensa suhteen. Mutta tämä äiti on aina oikeassa. Ei sellaista gurua ole maailmassa, joka voisi jossain asiassa osoittaa, että hän on väärässä. Hän on kuin Puavo. Hirveätä varmaan olla ihminen, joka on aina oikeassa.
Vaan nyt kuului kutsu saunaan. Olenkin lähes jäässä, kun niin pitkään ensin tein lumitöitä ja sitten virittelin jouluvaloja sormet kontassa. Nyt tekee lämpö kutaa vanhan luille.
Iloista pikkujouluiltaa!
PS. Aurora, kuulin tänään, että koirillekin on joulukalentereita. Kettispojalle ei kuitenkaan ole sellaista hankittu. On kuulemma kyllä katsellut kuvia Googlen sivuilta:)) Että kaikkea sitä onkin!- aurora5
Kuinka sattuikin, juuri tänään näin Cittarin juuresosastolla keltajuuria, ihmettelin mitä ne ovat. Täytyypä kokeilla. Tällä erää laitan karjalanpaistiini vain sipulia, porkkanaa, suolaa ja maustepippureita. Ihan vanhasta muistista äitivainaan reseptin mukaan.
Minäkin olen sivusilmin huomannut, että koirillekin on ilmestynyt joulukalenteri. Koirille on ollut kauan myös nimipäiväkalentereita. Meidän klaanin koirilla on kuitenkin niin erikoisia nimiä, ettei taida löytyä normiallakoista. Tytär keksii kasvateilleen nimet suomalaisesta mytologiasta. Oma neitoseni, amerikantuonti taas omaa hyvin romanttisen sikäläisen nimen.
Aikamoinen vastarannankiiski tuntuu tuo miniäsi olevan, jouluperinteetkin laitettava uusiksi. Ei siinä muuten mitään, mutta lapset ovat vielä niin nuoria, etteivät ymmärrä 'uuden elämän' vaatimusta. Ihan raivostuttaa, että surun aiheuttaja sanelee, miten pikkulapsien kuuluisi osata 'kantaa surunsa'. Huh.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Olemme taas palanneet tuttuun harmauteen sään puolesta. Eilinen, lyhytkestoinen valkeus on taas poissa. Vaikka en lumesta juuri välitä, niin tuo pienimäärä puissa ja maassa olisi kyllä kelvannut. Ei tarvinnut vielä kolaa esiin kaivaa.
En tiedä mikä minut on herättänyt kahtena yönä kello kolme. Toissayönä en heräämiseni jälkeen saanut enää unta, vaikka olin sammuttanut valot vasta puolelta öin. Viime yönä nukahdin uudelleen ja heräsin vasta kahdeksalta, joten nyt tuli tarpeellinen määrä unta.
On tullut taas laiminlyötyä monta asiaa, mitkä olisi pitänyt tehdä, mutta jos nyt tänään jotain edes tulisi tehtyä. Edes joulukortit tulisi kirjoitettua!
Heräilkäähän!- v_webs
Apäivää, ja kyllä tässä melkein yö tuli valvottua. Hurmarilla niin kova yskiminen ettei juuri nukuttua saanut.
Rauhoittui vasta ½ 3:n jälkeen kun muistin että onhan minulla kaapissa siihen lääkettä mutta piti pitkään tihruta että voiko sitä sen ikäiselle antaa. Kyllä onneksi mutta annos oli 1.3 ml.
Kyllä vain tehosi ja sitten aamun tunnit "äijäkin" nukkui ihan hyvin.
Mutta on tässä vähän "pallo hukassa" kun seiskalta piti jo pomppia sitten ylös.
Vai kortit kirjoitettua? Hih ja hoi, meikällä ovat jo kuoressa ja postissa ! Ihan siltä varalta jo tulee häippästyä sinne ei minnekkään. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Apäivää, ja kyllä tässä melkein yö tuli valvottua. Hurmarilla niin kova yskiminen ettei juuri nukuttua saanut.
Rauhoittui vasta ½ 3:n jälkeen kun muistin että onhan minulla kaapissa siihen lääkettä mutta piti pitkään tihruta että voiko sitä sen ikäiselle antaa. Kyllä onneksi mutta annos oli 1.3 ml.
Kyllä vain tehosi ja sitten aamun tunnit "äijäkin" nukkui ihan hyvin.
Mutta on tässä vähän "pallo hukassa" kun seiskalta piti jo pomppia sitten ylös.
Vai kortit kirjoitettua? Hih ja hoi, meikällä ovat jo kuoressa ja postissa ! Ihan siltä varalta jo tulee häippästyä sinne ei minnekkään.Ymmärrän hyvin, ettei uni tule "hoitajalle" kun lapsi yskii yöllä. Se raastaa omaakin rintaa.
Minullakin oli kieltämättä "pallo hukassa" eilen, kun olin nukkunut edellisenä yönä noin kolme tuntia. Mieleeni tuli valvoessani amummu, joka on usein kertonut, että uni ei tule millään. Kuinka hän jaksaa olla kuitenkin niin energinen? Ehtii, ja tekee mitä vaan?
Kyllä, nyt on kortit kirjoitettu suurinpiirtein. Laitan ne tuossa punaisessa kuoressa postiin ennen määräajan umpeutumista. Pyykinpesukoneenkin sain töihin ja nyt sitten perunoita keittelemään. Kynnetkin sain lakattua radikaalisti mustalla kynsilakalla. Tummaa olen kyllä aina käyttänyt, mutta nyt sitten mustaa. Eipä tuo kyllä paljon erilaiselta näytä kuin entiset lakkauksetkaan.
- Alkuperäinen-Rapu
Olipas ulkona kylmä tuuli, kun vein roskat ja laitoin ulkolyhtyihin kynttilät palamaan. Nyt huomasin, että aidassa olevassa lyhdyssä kynttilä oli sammunut heti alkuunsa. Olkoon, en lähde sitä enää sytyttelemään, ja eipä se edes onnistuisi tuolla tuulessa. Nämä juuri sinne viemäni kynttilät sytytin sisällä ja laitoin lyhtyyn.
Järviradiossa lauletaan juuri että "Hopeinen kuu, luo merelle siltaa"...
Jokohan perunat olisivat kypsiä? Lihapullat kermakastikkeessa ovat jo, ja salaattikin on laitettu. - amummu
Tosiaan, onpa taas harmaata. Tulipahan kuitenkin nähtyä vähän valoisampaakin, kun lumi kirkasti maiseman hetkeksi aikaa. Kynttilöidenkin valo lyhdyissä imeytyy tuohon märkään pimeyteen, ja melkein suurennuslasia pitää käyttää, jotta tulen ja valon niistä näkisi. Minä käytän lyhdyissä noita monta vuorokautta palavia öljykynttilöitä, ei tarvitse alvariinsa olla vaihtamassa. Monesti niissä kuitenkin on vikaa palamisessa. Nytkin yksi 5vrk kynttilä palaa niin kituuttaen, että sen valo on ihan mielikuvituksen varassa. Mutta palakoon sekin loppuun. Halvalla ei saa hyvää.
Niin, kyllä me kovasti ihmettelemme, mitä miniälleni on tapahtunut kuluneen vuoden aikana, mihin on hävinnyt hänen tunneälynsä, josta hän on aina työnhakutestauksissa saanut maksimipisteet. Nyt hän n ihan toinen ihminen kuin se, jonka opin tuntemaan. Eroprosessi on ollut aivan hirvittävä niin lasten kuin poikammekin kannalta. Poika kyllä tunnustaa omat virheensä , mutta vaimonsa (vielä virallisesti) ei mitään muuta virhettä ole tehnyt kuin kestänyt poikaamme niin kauan. Oisi luullut, että vähintään siinä vaiheessa tyytymättömyytensä olisi ilmaissut, kun kallista taloaan alkoivat suunnitella. Härskeintä on, että vaatii meitä kaikkia tukemaan lapsia, mitä teemmekin, me vanhat jo lähellä kestokykyämme, mutta hänen ei tarvitse tehdä mitään, kun hänessä ei mitään syytäkään. En tunne hänen uutta miesystäväänsä, mutta alkaa epäillyttää, että on joku manipuloija, jolla omat taka-ajatukset.
Tänään on päivä tähän saakka melkein kulunut HS:n parissa. On ollu niin monta hyvää juttua, että en ole malttanut kesken lukemista jättää. Vieläkin on jotain lukematta. Samoin eilen tullut Kuukausiliite odottaa pöydällä lukijaansa.
Taisi olla Cee, joka ihmetteli valvomisiani. Minusta tuntuu, että se kuuluu jo normaaliin vuorokausirytmiini. Aamulla sitten kyllä menee pitkäksi ennen kuin pääsen sängystä ylös. Vaan onko sekään niin kauhea rikos näin eläkeläiselle. On noita aikaisia aamuja, yövuorojakin tullut elämän mittaan tehtyä ihan tarpeeksi. Aamuherätyksiä olen inhonnut koko ikäni, joten vältän niitä aina kun mahdollista.
Mutta nyt katsomaan Marplea. Kalkkunarulla on uunissa, ja valmistuu parahiksi elokuvan loputtua. Rauhallista pyhäiltaa!- Alkuperäinen-Rapu
Minä se olin amummu, kun mietin valvomisiasi, valvoessani itse nyt parina yönä.
Tuo miniäsi mielen muutos, on minulle niin tuttu asia, että voin kuvitella miltä tuntuu. En koskaan olisi voinut kuvitella minun exäni muuttumista niin järkyttävällä tavalla, kuin hän muuttui. Hyvin monet naiset ovat sanoneet minulle nyt ja jo silloin, kun perheemme oli aivan ehjä, että he olivat minulle kateellisia, kun minulla oli niin hyvä ja rauhallinen mies, jolle perhe on tärkeä. Loppujen lopuksi hän sitten olikin heikko, joka tarpeeksi "kehuja" saaneena lankesi ja luonnekin muuttui. Empatiaa meitä jätettyjä ja petettyjä kohtaan ei ollut yhtään. Pelkkää kylmyyttä ja jos yritti kysellä syitä, niin pois lähti pakoon. Ei keksinyt mitään, millä olisi puolustellut tekoaan. Se aika oli aivan kamalaa. Tuli samaan aikaan minulle vielä ne sydänleikkaukset ja vaikka olimme vielä silloin naimisissa, niin minä jouduin järjestämään nuorimmaisen hoidon sairaalassaoloajaksi ja kertaakaan hän ei käynyt minua siellä katsomassa, eikä kysellyt miten lapsenhoito järjestyi. Edelleenkään en tiedä mitä minä tein niin väärin, että hän jätti tämän oman perheensä. En ainakaan pettänyt!
Minäkin luulen, että häntäkin manipuloi tuo hänen uusi rakkautensa töissä pitkin päivää ja onnistui. Ei hän ole erommejälkeenkään koskaan ottanut mitään yhteyttä minuun. Ei kysynyt, kuinka hänen kotiäidiksi vaatima vaimo selviää lasten kanssa yksin. Ei ollut mummia, eikä vaaria, vaan yksin oli selvittävä. Onneksi kuitenkin - minulla oli lapset. Onneksi sinun lapsenlapsilla on noin hyvät isovanhemmat, se auttaa paljon.
- amummu
Niinpä, perhe on tärkeä. Eri lehtien jutuissa haastatellut miehet lähes aina toitottavat perheen tärkeyttä. Varmaan osan kohdalla niin onkin, mutta yhtälailla se on sanahelinää monen muun kohdalla; niin pitää sanoa, että saad pisteet kotiiin. Ja sama tuntuu pätevän yhä useampaan naiseenkin. Ei kai muuten erojen määrä olisi niin suuri kuin nyt on: puolet avioliitoista hajoaa, avoliitoista ei kai tilastoa edes pidetä.
Minä en jaksa hyväksyä eron syitä, joita sitä haluavat hokevat: minulla on oikeus onneen, minulla on oikeus hyvään seksiin, minulla on oikeus omaan aikaan, jne. Kaikki näitä tämän ajan yksilön oikeutta korostavia sloganeita. Mutta lasten oikeuksista ei piitata. Lapsethan sopeutuvat. Eivät ressut paremmasta tiedä, eikä heillä ole mahdollisuutta valita.
Kyllä, Rapunen, tuo miehesi on ollut todella melkoinen härskiläinen (anteeksi). Ehkä tosiaan hänetkin on manipuloitu niin tajuttomaksi, ettei enää edes omaa parastaan ymmärtänyt. Niin uskon miniällemmekin käyneen. Hän on aina ollut hyvin dominoiva kaikilla elämän alueilla; on saanut olla, poikammekin liian kiltti hänelle - ehkä siinäkin syy, miehessä ei ollut tarpeeksi haastetta hänelle. Mutta ehkä nyt on tullut voittaja, ja hän vain alistuu (tietämättään), luullen, että nyt se autuus tuli. Joka tapauksessa onneton on jälkensä.
Aikuiset kai useimmiten erostakin selviävät - miehet kyllä huonommin, mutta lapsille se voi olla liikaa. Pelottaa, miten tyttö selviää. Hänelle äiti on aina ollut tärkeä, mutta nyt kun saa jatkuvasti turpiinsa omalta äidiltään, niin mitä tahansa voi siitä seurata. Kauhulla tässä me isovanhemmat tilannetta seuraamme, yritämme auttaa mahdollisuuksien mukaan, mutta äidikseen emme pysty muuttumaan. Poika on pintapuolin aika normaali, mutta pitää kyllä sisällään hänkin jonkinlaista pommia. Koska se räjähtää, emme tiedä. Ja räjähtääkökään. Jos ei, niin siitä voi sitten olla muita vahingollisia seurauksia.
Nonni. Tulipa taas vuodatusta. Nyt lähden vahtaamaan eilistä Wallanderia. Nähnyt sen olen jo aiemminkin, mutta hälläs välis. Ei oikein nyt mikään muukaan inspaa. - Cee-Lila
Sunnuntai-iltaa. Meillä oli oikein hauskat pikkujoulujuhlat illalla Sipoossa. Meitä oli parikymmentä henkilöä. Joulukinkku ja ruuat olivat oikein herkullisia, samoin glögit ja punaviinit. Kaikkia juomia oli sekä holillisia, että holittomia. Pienet lahjatkin vaihtoivat omistajia joulusäkistä. Minä sain panda-heijastimen takkiini, U sai pienen jouluvalosarjan. Kuka sai mitäkin. Nyyttikestit toimivat hienosti, minä vein juustoja ja keksejä, joku toi punkkua, toinen kuoharia, kolmas kakkua, neljäs omenapiirakkaa, viides savustettua lohta jne. Särvintä oli siis riittävästi. Siellä oli upean luminen maisema, tänään ainakaan meillä ei ole lunta yhtään.
- aurora5
"Täysikuu, sä ihme suurin olet öisen taivahan."
- v_webs
Ujo oli, ei tullut näkysille :(
Ja silti valvotti, tai huonosti antoi pirulainen nukkua :)
- v_webs
Jovain, kyl tässä nyt taisi "paikat aueta" taas, vaati vain reiluvauhtisen kutosen lenkin siihen. Aivan loistava keli, 2 lämmintä eikä juuri tuulta laisin. Eikä lunta / jäätä missään.
Menikö l-Sipiriassa vesikeliksi jo ?
Hih, kattelin niitä "veronpalautuksiani"......kjeh kjeh, maksettavaa 2,13€, ei peritä. Se niistä sitten eli ei auta kuin patjankulmasta vähän nykäistä taskun täytettä sitten.- Alkuperäinen-Rapu
Minäkin vetäsin tuollaisen parinkilometrin lenkin, mutta kävelin, en juossut. Postissa kävin vain, mutta sää oli tosiaan hieno eilisen tuulen ja sateen jälkeen.
Veronpalautusta sain 38 euroa ja sentit päälle. Nyt ei muuta kuin ostoksille. Sitä ennen tutkin kuitenkin, mitä sain postista hakemastani lähetyksestä.
- Cee-Lila
Minäkin saan muutaman kympin veronpalautusta, mutta vasta huomenna näkyy tilillä. Sillä ei paljoa juhlita. Pojanpoika tulee vaimonsa ja pikkuisensa kanssa meille vielä ennen joulua muutamaksi päiväksi. Muuten olemme joulun kahdestaan, paitsi, että poika ja puolisonsa tulevat aattona aterialle. Ajattelimme jo jopa että lähdemme merelle jouluna, ainakin Viking Line on kovasti houkutellut. Mitään emme ole päättäneet sen suhteen. Jos vaikka osuu huono sää, ei siellä keikkuessa nauti edes joulun antimista.
Muuten pikkujouluemäntämme ja -isäntämme jatkavat opintojaan, vaimo on teknillisessä korkeakoulussa L-rannassa viikot ja mies aloittanut MBA-tutkinnon suorittamisen, ettei jää paljoa jälkeen vaimonsa titteleistä. Nuorehkoina sitä vielä jaksaa. Ja kun ei ole kouluikäisiä lapsia kotona enää.- v_webs
Nyt tuli käytyä juhlimassa jo "rankasti" Suomi100-teemalla, huh huh....No boolia ei tarjottu eikä muutakaan vaan hienoa ohjelmaa maan eri vuosikymmeniltä. Musiikkia, hyviä näytelmiä, laulua jopa rockin räminällä :)
Mutta tungos oli kaamea vaikka kaksi eri näytöstä olikin. Hieman järjestelyt ontuivat siinä että ensimmäinen ei ollut purkautunut vielä pois kun toinen jonotti jo sisälle. Vanhempia ja meitä isovanhempia myös oli aika paljon mukana. Toki me käpysäkit aika pieni vähemmistönä sentään.
Nämä oli siis hurmarin koulun yhteinen joulu- ja itsenäisyyspäivän juhlat. - aurora5
Huomenta
Sehän oli fiksua, että itsenäisyys ja joulu niputettiin yhdeksi juhlaksi, ettei parin viikon välein eri juhlia. Varmaan siinä säästyttiin "enkelitaivaanlauluistakin", jotka kuulemma ovat epäkorrekteja näin moniuskontoisena kosmopoliittisena aikana.
Minä täällä manailen lehtien jakelun tökkimistä. Soittaessani HS:n asiakaspalveluun kuulin nauhalta saman litanian kuin aina: jakelu on alueellanne käynnissä. Epäilen ettei käynnissä vaan kännissä, siis jakelija. Täytyypä taas reklamoida tuonne Oma.Sanomaan. Myös paikallislehti jäi puuttumaan, joten jäin vaille tietoa lähipäivien tapahtumista.
No tänään kuitenkin menen kirjastolle kuuntelemaan sinivalkoisia lauluja ja runoja tutun "näyttelijätoverin" esittämänä. Oli muuten teeveessä hieno konsertti viikonloppuna. Komeassa Oulu-hallissa esiintyi laaja skaala orkestereita ja kuoroja. Ohjelmisto hyvin tuttua finlandiaa, nocturnoa, albatrossia ja muita kansallisia aarteita. Pressa kansallipukuisine siippoineen istui etupenkissä. Hyvä, että meille rahvaalle järkätään muutakin "hengenravintoa" kuin panssarivaunujen ja Linnan iltapukujen töllöttämistä.
Nyt kun ollaan niin sinivalkoisissa tunnelmissa, saa nähdä laittaako kaupunki asuntoani lähellä olevaan valtavaan kuuseen samat siniset kynttilät kuin viime vuonna vai säästääkö valot jouluksi. Joulukatuhan täällä avattiin jo adventtina, mutta tuo kuusi on tullut minulle erikoisen rakkaaksi, koska se on koiralenkkini varrella. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Sehän oli fiksua, että itsenäisyys ja joulu niputettiin yhdeksi juhlaksi, ettei parin viikon välein eri juhlia. Varmaan siinä säästyttiin "enkelitaivaanlauluistakin", jotka kuulemma ovat epäkorrekteja näin moniuskontoisena kosmopoliittisena aikana.
Minä täällä manailen lehtien jakelun tökkimistä. Soittaessani HS:n asiakaspalveluun kuulin nauhalta saman litanian kuin aina: jakelu on alueellanne käynnissä. Epäilen ettei käynnissä vaan kännissä, siis jakelija. Täytyypä taas reklamoida tuonne Oma.Sanomaan. Myös paikallislehti jäi puuttumaan, joten jäin vaille tietoa lähipäivien tapahtumista.
No tänään kuitenkin menen kirjastolle kuuntelemaan sinivalkoisia lauluja ja runoja tutun "näyttelijätoverin" esittämänä. Oli muuten teeveessä hieno konsertti viikonloppuna. Komeassa Oulu-hallissa esiintyi laaja skaala orkestereita ja kuoroja. Ohjelmisto hyvin tuttua finlandiaa, nocturnoa, albatrossia ja muita kansallisia aarteita. Pressa kansallipukuisine siippoineen istui etupenkissä. Hyvä, että meille rahvaalle järkätään muutakin "hengenravintoa" kuin panssarivaunujen ja Linnan iltapukujen töllöttämistä.
Nyt kun ollaan niin sinivalkoisissa tunnelmissa, saa nähdä laittaako kaupunki asuntoani lähellä olevaan valtavaan kuuseen samat siniset kynttilät kuin viime vuonna vai säästääkö valot jouluksi. Joulukatuhan täällä avattiin jo adventtina, mutta tuo kuusi on tullut minulle erikoisen rakkaaksi, koska se on koiralenkkini varrella.Huomenta kaikille.
Se oli ihan fiksu veto koululta järjestää tuo juhla noin. Siellä olikin niin isot järjestelyt tehty ja ohjelmia paljon jouduttu valmistelemaan ja harjoittelemaan että olisi jo oppilaiden "rääkkäämistä" harjoituttaa toiseen juhlaan.
Ja tosiaan, ei kenenkään tarvinnut olla "mielensä pahoittajana" tiettyjen uskonnollisten juttujen takia.
Siellä ihan samassa hengessä juhlivat niin omat kuin monikulttuurinen väestökin. Finlandia ja Maamme-laulukin kajahti hienosti koulun täydeltä.
Se ei kait siellä poikkeus ole jos lehtien jakelu tökkii? On monta tekijää välissä mikä voi jarruttaa ainakin täältä tulevissa lehdissä. Eiköhän ne tuoda lennättämällä aamuyön tunteina sinne ja ja sitten vielä jakelut ympäri maakuntaa ennenkuin on vars. jakelijan työstettävänä.
Njaa, kyllä pitänee sonnustautua muonanhankintaan mutta ehkä paras pysytellä isoista ostareista kaukana, luulen että niissä on jo "hullut päivät" tänään. - aurora5
Nyt kyllä ehdin haukkua väärää puuta. Kyllä se jakelija ilmestyi autollaan ja ihan selvänä, tosin vasta ennen yhdeksää. Ihme on, että niinkin vähän tulee häiriöitä siihen nähden, miten monen mutkan kautta käy tänne hesarin tie.
Tänään ne hullut päivät juuri ovatkin, kun tuli ne veronpalautukset. Mihinkähän sen viisitoista euroa hassaisi vai panisiko säästötilille. Jotkut kuulemma pitävät veroprosenttinsa vartavasten korkealla, että saavat palautusta.
Mitähän sekoilua TuntemattomienYle-tiedotuksessa on tapahtunut vai olenko muuten vain kirjoittanut tänne perättömiä? Nyt huomasin, siitä myöhään tulleesta hesarista, että Mollbergin Tuntematonhan se tulee tänään Teemalta uutena HD-laitoksena. Tulleekohan Lainetta ollenkaan. Katkeaako perinne, että saamme nautti itsenäisyyspäivän lounasta Hietasen vitsailujen ja Lehdon yrmyilyn kera? En ala mitään;) - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Nyt kyllä ehdin haukkua väärää puuta. Kyllä se jakelija ilmestyi autollaan ja ihan selvänä, tosin vasta ennen yhdeksää. Ihme on, että niinkin vähän tulee häiriöitä siihen nähden, miten monen mutkan kautta käy tänne hesarin tie.
Tänään ne hullut päivät juuri ovatkin, kun tuli ne veronpalautukset. Mihinkähän sen viisitoista euroa hassaisi vai panisiko säästötilille. Jotkut kuulemma pitävät veroprosenttinsa vartavasten korkealla, että saavat palautusta.
Mitähän sekoilua TuntemattomienYle-tiedotuksessa on tapahtunut vai olenko muuten vain kirjoittanut tänne perättömiä? Nyt huomasin, siitä myöhään tulleesta hesarista, että Mollbergin Tuntematonhan se tulee tänään Teemalta uutena HD-laitoksena. Tulleekohan Lainetta ollenkaan. Katkeaako perinne, että saamme nautti itsenäisyyspäivän lounasta Hietasen vitsailujen ja Lehdon yrmyilyn kera? En ala mitään;)Tulee tulee, älä hätäile :))
Huomenna Teemalta 12:00 Linnan Tuntematon restauroituna versioina HD-tasolle.
Ja tänään siis se Mollbergin versio myös Teemalla.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Taas pitäisi lähteä tuonne kauppoihin Malmille, vaikka ei viitsisi millään lähteä tuonne pimeään, kylmään maailmaan täältä kodin lämmöstä - tosin täälläkin on pidettävä villatakki päällä. Ilmastointi pelaa uuden liesituulettimen(ko) ansiosta?
Täällä ei näy kovin paljon mitään jouluvaloja, mutta tuossa vastapäätä naapurissa on todella kauniit valot laitettu puuhun. Nyt nekin ovat kyllä pimeinä, mutta saan ihailla niitä tuolta keittiön ikkunasta kun olen alhaalla. Niitä valoja on paljon, ja kivasti ripustettu isoon omenapuuhun. Eivät ole mitään värivaloja, vaan aivan tavallisia.
No nyt käyn leikkimään taas tuon robon kanssa. Se on todella kyllästyttävää. Vähemmälläkin pitäisi uskoa, etten ole minäkin robo! - Cee-Lila
Keskipäivää. Meidän talon pihalla olevaan upeaan kuuseen laitettiin taas kynttilät äsken. Se onkin ainoa kasvava kuusi pihallamme, muut ovat jotain katajia tai tuijia. Kuusi on erittäin tuuhea ja hyvinvoivan näköinen, varmaan jotain erikoistiuhaa laatua. Tosi pari alaoksaa on kokenut kovia kun siitä on lumiaura kolhaissut silloin kovana lumitalvena. Puu on aivan talomme pihatien reunassa. Katajat/tuijat taas ovat alaoviemme kahta puolta. Lehtipuut muutama vain niitäkin ovat keskemmällä pihaa.
Auroran ilmoitettua, ettei Tuntematon tulekaan itsenäisyyspäivänä hd:nä, herätti jo minutkin. Tulin maininneeksi nimittäin parille ihmiselle pikkujouluissamme sen tulevan. En voinut tarkistaa asiaa viime perjantaina tulleesta HS:n Nyt-liitteestä, koska olin jo heittänyt sen jo lehtiroskiin. Onneksi en tekstannut näille henkilöille asiasta, koska Webskuli paljasti sen tulevan sittenkin. Huoh. Olisi ollut taas lisää tekstailtavaa. No ei siinä mitään olisi tapahtunut, kyseessä olivat lähisukulaiseni, eli U:n veljentyttö ja tämän mies. Mies oli jo perheen pojan kanssa käynyt katsomassa sen uusimman, jota kehuivat hyväksi, varsinkin Eero Ahoa Rokkana. Kevään aikanahan senkin näemme viimeistään töllöstä ja lyhyiksi sarjoiksi pätkittyinä kun on niin pitkä leffa. Luin jo lehdestä, että elokuva on jo saanut suurimmat katsojaluvut kuin mikään suomalainen leffa.
Tänään luin myös pitkän artikkelin Jussi Hakulisen nostamasta kanteesta Yö-yhtyettä vastaan, mistä Olli Lindholm hänet taannoin potkaisi ulos. On hyvin monimutkainen tuo prosessi, jossa puidaan, millaisia sovituksia mistäkin kappaleesta tehdään ja onko pyydetty lupa alkuperäiseltä tekijältä. Tekijänoikeuksista siis kyse ja Teosto mukana siinä, onko noudatettu tiettyjä sääntöjä. Hakulinen sanoi, että hän ei hyväksy, että hänen lauluistaan tehdään halpoja ja paskoja sovituksia. Webskuli varmaan ymmärtää tämänkin asian, olethan muusikon isä.- v_webs
Nuo tekijänoikeudet ovat vähintäin "kuuspiippusia" keissejä miten ja miltä osin niitä tulkitaan käytetyn "väärin". Nk. "lainauksia" varmasti löytyy lähes joka kappaleesta jos oikein kaivetaan ja nykyään covereita pukataan markkinoille ihan artistien ja levy-yhtiöiden suostumuksella. Rahanteko mielessä tietysti.
Tietysti jos selvästi ilman lupaa käytetään tekijän alkuperäistä sävellystä tai sanoitusta josta tekijä omistaa tekijänoikeudet niin väärinhän se on. En tunne tuota tapausta tarkemmin sillä mielestäni nykyinen Yö tekee aivan shittiä jota ei viitsi kuunnella.
Juu ja ei poika ole ammattimuusikko vaikka levyä ja kappaleita työstääkin bändinsä kanssa. Jotain keikkoja tekevät sillointällöin.
Täältä sivuilta on hyvä katsastella eri kanavien ohjelmatarjontaa niin ei heitä "roskiin" :)
https://areena.yle.fi/tv/opas?t=2017-12-05
Sieltä löytyvät eri kanavat ja ohjelmia eteenpäinkin. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Nuo tekijänoikeudet ovat vähintäin "kuuspiippusia" keissejä miten ja miltä osin niitä tulkitaan käytetyn "väärin". Nk. "lainauksia" varmasti löytyy lähes joka kappaleesta jos oikein kaivetaan ja nykyään covereita pukataan markkinoille ihan artistien ja levy-yhtiöiden suostumuksella. Rahanteko mielessä tietysti.
Tietysti jos selvästi ilman lupaa käytetään tekijän alkuperäistä sävellystä tai sanoitusta josta tekijä omistaa tekijänoikeudet niin väärinhän se on. En tunne tuota tapausta tarkemmin sillä mielestäni nykyinen Yö tekee aivan shittiä jota ei viitsi kuunnella.
Juu ja ei poika ole ammattimuusikko vaikka levyä ja kappaleita työstääkin bändinsä kanssa. Jotain keikkoja tekevät sillointällöin.
Täältä sivuilta on hyvä katsastella eri kanavien ohjelmatarjontaa niin ei heitä "roskiin" :)
https://areena.yle.fi/tv/opas?t=2017-12-05
Sieltä löytyvät eri kanavat ja ohjelmia eteenpäinkin.Kiitos vihjeestäsi. En tunne nykyistä Yö-bändiä, enkä ole seurannut mitä esittivät Vain elämää -ohjelmassa/levyllä. Mutta kun sanoit että nykyinen Yö tekee ihan shittiä, sitä mieltä Hakulinenkin oli HS:n vuodatuksessaan. Minäkin olen netistä kuunnellut vain niitä Yön varhaisempia kipaleita, jotka ovat hyviä.
- Cee-Lila
Kävin muuten aamulla taas haavahoitajalla ta:lla. Hänen mielestään haava on nyt hyvässä jamassa, pienentynyt runsaasti ja haavan pohja noussut ylös sieltä kuopastaan. Ei halunnut kaapia sitä yhtään. Sanoi, että vaikka siirre irtoaisi kokonaan, niin se kasvattaa koko ajan sitä uutta kudosta sinne alle, antoi minulle vielä uuden ajan ensi maanantaille, koska seuraava Meikun käyntini on 14.12. Tässä välissä on vielä kaltereiden louhinta, että käyntejä riittää, se on Itiksessä 7.12.
- Cee-Lila
Tuosta veronpalautuksista tuli mieleeni, että sain 55 e ja U peräti 149 e. En muistanutkaan että niin paljon. U tilasi hiljattain Twinsiltä ne pari tavaraa, joista taisin täällä kertoakin. Muutama päivä sitten saimme s-postiin viestin hänelle, missä pyydettiin mielipidettään ostoksista. Kirje oli ruotsiksi. Tänään tuli s-postiimme viesti, että hyödynnä veronpalautuksesi Gigantissa, sekin oli ruotsiksi. Nyt firmat ovat päättäneet, että olemme ruotsinkielisiä, varsinkin U. Kaikki tavarat olemme ostaneet ihan suomeksi. U:n kaikki etunimetkin ovat ruotsalaisia, siitä varmaan päätelmänsä tehneet. Eikä niitä tavaroita ole kaikilla etunimillä edes tilattu. Koska emme maksa ostoksiamme heti tilatessa, vaativat henkkarin laskutukseen, siitä sitten selviää koko nimi firmalle. Ainakin Twinsille. No Gigantista en muista. Taisi olla tämä minun tietokoneeni muutama vuosi sitten, U:n nimellä tilattiin ja laskulla, joka maksettiin kun tavara oli saatu. On varma tapa. Poikamme tilasi joskus itselleen takin, jonka maksoi ennen kuin sai sen ja takkia ei tullut koskaan.
- amummu
Mekin saimme eilen illalla nauttia koululaisten järjestämästä itsenäisyyspäivän juhlasta. Oli upeaa seurata lasten ja nuorten eläytymistä ja intoa esityksissään, joita oli laidasta laitaan. Sadan vuoden varrelta runoja, urheilutapahtumia, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia, koulun kuoro lauloi Finlandian ja lopuksi kajautettiin yhdessä Maamme laulu. Ja koko tilaisuuden värittivät Suomen lipun värit. Itse lippu vartijoineen oli kunniapaikalla.
Kohta on siirryttävä arjen proosaan: remontissa olevassa yhtiömme asunnossa alkaa kohta tilannekatsaus, johon lakimiehemme on kutsunut kaikki remontin mokanneet osapuolet. Toistaiseksi vain yksi on ilmoittanut tulevansa. Kahdesta muusta ei ole kuulunut höykäsen pöläystä koko prosessin aikana. Saa nähdä ilmaantuvatko nytkään. Pian lähtee kutsu käräjille, jos eivät sitä ennen halua sopia asiasta. Käräjillä menee sitten omat ja varastetut. Lakimiesten taskuihin.
Yo. tilaisuuden jälkeen pitää vielä raijata imuria pitkin omaa huushollia. Lapset tulevat yökylään ja tarkoitus on viettää iltaa pikkujoulun merkeissä: kynttilöiden loisteessa syömme joulupuuroa ja vähän muitakin jouluherkkuja. Pienet lahjatkin on varattuna.
Mutta nyt palaveriin. Juhlavaa itsenäisyyttä kaikille!- v_webs
Puuron syöntiin sitten se manteli omassa taskussa tietysti. No lapsien lahjoja en arvaile mutta "siippa" saanee ruuvimeisselin ja talon rouva ison Tulliksen :)
- Alkuperäinen-Rapu
Meidän ekaluokkalaisen itsenäisyyspäiväjuhliin ei voinut mennä kuin yksi henkilö lapsen mukana. Tilapuutteen takia. Äitinsä oli sitten siellä.
Minä olen taas tehnyt tuon tavaroiden "raijausreissun" Malmilta kotiin. Nyt on kyllä kaikki joululahjat ostettu, saisipa ne vielä paketoituakin. Se ei ole minun lempipuuhaani.
Kinkku on vielä ostamatta ja se on nyt kyllä pian hoidettava. Pakasteessa on tilaa.
Nyt aion nostaa jalat seinälle ja oikaista selkää.- v_webs
Vai niin taas? Et sitten ole päättänyt ottaa keväällä possua kasvamaan siihen takapihalle niin olis valmiina ilman raijaamista? Tietysti se kaipaa sitten "pientä viimeistelyä" ennenkuin uuniin nakkaa....
Syyllistyinköhän tänään "häirintään" ihan sillai niinkus tiedätte kun ihan lähimmän pikkumarketin "tyttö" niin punastui. Tullessa tuolta kyliltä kun ulkopuolella oli taulumainos niin päätinkin ostaa makujaisia. Marssin sisään ja en löytänyt mainostettua "tavaraa" niin sanoin että tääl ne "tytöt" myy ylikypsää kinkkua mut missä kohtaa?
Posket punaisena hää sitten selitti ettei heillä mitään kinkkuja ole....?
Totesi " et voi saamari, pitäis kattoa mitä niissä tauluissa siinä ulkona lukee" ;)) - aurora5
Nyt meinasit joutua #metoo-listalle kysyessäsi "ylikypsästä kinkusta". Onneksi nuori myyjä ei tajunnut loukkaantua. Taas jos myyjä olisi ollut vanhempi, olisi ollut suorastaan imarreltu;) kinkuksi nimittelystä. Tavarasta kysely olisi ollut siinä ja siinä...
- v_webs
Varmaan hiinä ja hiinä eli fifty-sixty tilanne..... Mutta kun mainostaulussa luki "ylikypsä kinkku, 5,95 kpl" niin eihän sitä malttanut ohikaan mennä ;)
Juu niin jos "hywää tawaraa ja halwalla" niin pitäis olla kyselemäti....ja korkeintaan vähän vilkaista "tuotetta", syrjäsilmin (0_0) sittenkin. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Vai niin taas? Et sitten ole päättänyt ottaa keväällä possua kasvamaan siihen takapihalle niin olis valmiina ilman raijaamista? Tietysti se kaipaa sitten "pientä viimeistelyä" ennenkuin uuniin nakkaa....
Syyllistyinköhän tänään "häirintään" ihan sillai niinkus tiedätte kun ihan lähimmän pikkumarketin "tyttö" niin punastui. Tullessa tuolta kyliltä kun ulkopuolella oli taulumainos niin päätinkin ostaa makujaisia. Marssin sisään ja en löytänyt mainostettua "tavaraa" niin sanoin että tääl ne "tytöt" myy ylikypsää kinkkua mut missä kohtaa?
Posket punaisena hää sitten selitti ettei heillä mitään kinkkuja ole....?
Totesi " et voi saamari, pitäis kattoa mitä niissä tauluissa siinä ulkona lukee" ;))Ei minusta ole "sikojen kasvattajaksi." Ylikypsä sika maistuu kyllä herkulle. Minä laitan kuitenkin luuttoman juhlakinkun uuniin ja se se vasta on herkkua.
Kyllä varmaan tuon myyjätytön posket punoitti! Nuorikin kun oli ja joku "kyselee, että missä on ylikypsät kinkut?"
Nyt sitten nukkumaan. En jaksanut enää katsella tuota maraton lähetystä tv- kolmoselta. Kestää puoleen yöhön.
Herätään kaikki huomenna juhlimaan jo aamusta alkaen. Kuohuviinit esiin - mutta nauttimisesta en vielä tiedä - jos en saa korkkia auki?
Kauniita unia!
- Cee-Lila
Onpa Rapu jo ajoissa taas ostanut kaikki joululahjat. Joululahjat olemme itse asiassa jo lapsenlapsille maksaneet, pojantyttärelle jo marraskuussa ja pojanpojalle kunhan laskun saamme tietoomme, halpoja eivät todellakaan olleet. Saivat itse ostaa ja tilata mitä haluavat. Kinkkuakaan en ole ostanut, ei meillä ole niin isoa pakkasta, että mahtuisi siellä olemaan melkein pari viikkoa. Ostamme yleensä harmaasuolatun tuorekinkun paria päivää ennen aattoa.
Kuuntelin juuri metsäkoneilla soitetun Finlandian ja Maamme-laulun Kolilta, missä neljä miestä sen lauloivat. - Alkuperäinen-Rapu
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Hyvin tuli nukuttua, koska ei ole mitään paineita juhlien suhteen. Maa on saanut valkoisen vaipan, joten väritys on kunnossa siltäkin osin.
Hesarissa oli luettavissa, kuinka hyvin meillä on kaikki. Tottahan sekin on, mutta ei kannata kuitenkaan ruveta ajattelemaan, että nyt vain nautitaan. Tänään tuo nauttiminen täysillä on aivan paikallaan kyllä. Mikä minulta ainakin jäi huomaamatta Hesaria lukiessa, että vanhoista, "satavuotiaista" ihmisistä ja heidän osuudestaan hyvinvointiimme, ei juuri näkynyt mainintoja. Toinenkin asia, mikä minua jäi ihmetyttämään oli se, että naapurin lähettämä "onnittelu" kirje ei ollut tarkoitettu onnitteluksi meille kaikille, vaan se julistettiin salaiseksi!
Pian menen sytyttämään kynttilät ulkolyhtyihin. Nyt ei tuule, eikä sada, joten liekki pysyy.
Voikaamme hyvin ja onnea 100-vuotiaalle Suomelle!- v_webs
Kuin myös kaikille.
Niin, valtaosin asiat ovat suht` hyvin mutta aina sitä korjaamistakin löytyisi mutta missäpä ei.
Liikaa on niitä unohdettuja ihan omiemme joukossa ja siinä on tulevaisuuden haastetta ettei se osa lisää kasva. Ei vanhenevan väestön kuin nuorempienkaan kohdalla.
Mutta vietettäköön tämä päivä nyt rauhallisesti ja tyytyväisinä siitä mitä meillä on ja "nuristaan" muina päivinä. - aurora5
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Korkkasin illalla pienen portviinipullon ja ihmeekseni nukuin tavallista paremmin. Nyt voi virkeänä suunnitella päivän ohjelmaa. Telkkarikin näyttää tarjoavan kaikkea hyvää lähes nonstoppina, mutta pakko riuhtaista itsensä ulos kohta ja sitten taas muutaman tunnin päästä. Menu liikkuu kevyellä leikkelelinjalla paitsi Tuntematon sotilas vaatii tuhdimmat eväät, eräänlaisen "mafiapitsan".
Eilinen runoilta oli antoisa. Porukkaa oli paljon, koska täällä on melko vähän kulttuuria. Ei ole sellaista valinnan varaa kuin lehteen haastatellulla viidennen polven stadilaisnaisella. Tämä varakas, lapseton sinkku "elää" kulttuuritapahtumista ja pitää passiivisina niitä, jotka eivät hänen laillaan ryntäile taideriekkujaisista toiseen. Aika yksisilmäistä, sanoisin .
Lehteen kerätyistä kansalaisten Suomi-näkemyksistä erottui raikkaudessaan 16-vuotiaan tytön näkemys:
"Suomalainen ei ole se, joka kestää parhaiten kylmää ja tuulta. Suomalainen on se, joka kylmässäkin näkee kevään ja menee sitä kohti. Vaikka vettä kengässä."
Kunhan tässä kahlataan helmikuuhun, niin valo voittaa.
- Cee-Lila
Hyvää 100-vuotisitsenäisyyspäivää minultakin! Sain myös tekstiviestillä Suomi 100-itsenäisyyspäivän onnittelut suomeksi ja ruotsiksi. Lähettäjä oli tuntematon, samanlainen kuin olisi tullut julkisen laitoksen lähettämä, johon ei voi vastata.
Kävimme illalla Malmin hautausmaalla viemässä kynttilät ja ihmeeksemme siellä ei ollut ruuhkaa. Paljon oli jo kynttilöitä palamassa. Onneksi kävimme eilen, niin emme ole siinä ruuhkassa tänään.
Tv:stä tulee juuri ohjelmaa Karjalan kannaksen sota-ajan suomalaisten ruumiiden etsinnöistä, niillä paikoilla olemme itsekin käyneet Karjalan matkoillamme.- Cee-Lila
Nyt selvisi viestin lähettäjä, se on Valtioneuvoston kansliasta. Netistä näin.
- v_webs
Juuri uutisissa mainitsivat että 7 milj, tekstiviesti-tervehdystä tänään lähetetään n. klo 18 :sta mennessä.
- Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Juuri uutisissa mainitsivat että 7 milj, tekstiviesti-tervehdystä tänään lähetetään n. klo 18 :sta mennessä.
Minä jo luulin, etten ole "ansainnut" onnitteluja Suomelta, mutta väärässä olin - nyt se tuli! Kiitos!
- v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Minä jo luulin, etten ole "ansainnut" onnitteluja Suomelta, mutta väärässä olin - nyt se tuli! Kiitos!
Juu, tulihan se mutta oishan ne voinut ilmoittaa laittaneensa vaikka vuosi/ euro tilille rahhoo ;))
- amummu
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Radiosta tulee juuri selostus itenäisyyspäivän paraatista lyhytaikaisessa kotikaupungissamme Kuopiossa (joka nyt sit yhtäkkiä katkesi, oiskohan joku "veli" asialla;) Siitä tuli mieleen, että eräs ystävämme aikoinaan kävi armeijan siellä, ilmavoimissa. Jollain iltalomallaan taas oli Renkussa likkoja tanssittamassa, ja kertoi, että yksi tyttö väänsi oikein kunnon savoa. Stadilaispoika oli kuulemma saman tien todennut, että savoa puhuvaa ei voi vaimoksi ottaa. Otti sitten perushämäläisen, joka ei bamlannu stadia, eikä bamlaa vieläkään.
Kohta pitää lähteä tutkimaan vaatekaappia. Lähdemme ystävien luo itsenäisyyspäivän "vastaanotolle" ja jotain juhlavampaa olisi meininki pistää päälle. Siellä saammekin sitten kunnon sapuskat; talon emäntä on armoitettu kokki. Säästyn siis itse hellahommista. Enkä lapsillekaan kerinnyt laittaa ruokaa, kun heille tuli äkkilähtö kotiin. Heidän piti äitinsä kanssa katsoman Tuntematonta, ja vasta täällä selvisi, että se alkaakin jo klo 12 eikä 15 niin kuin äitinsä oli heille sanonut. Siinä sitten kimssut ja kamssut kassiin ja matkaan, joka onneksi ei ole pitkä, vain reilut viisi minuuttia.
Onkohan kovin monta kertaa tänä juhlapäivänä ollut näin hieno ilma. Muistan rankkoja lumipyryjä, räntäsateita ja ukkostakin saadun, mutta en aurinkoa. Tässä tapauksessa aika ei ole kullannut muistoja. Olen itsekin joskus nuorena ylioppilaana ollut marssimassa niin kaameassa kelissä, että en uskonut sieltä kotiin selviäväni.
Vaan nyt rummuuventorjuntavälineet (isäni nimitys meikkipussille) esiin ja rakentamaan naama. Sen jälkeen luultavasti vähän vielä silityshommiin, ja sitten eikun menoksi.
Mukavaa iltaa kaikille. Muistakaa kynttilät!- v_webs
Samoin böndelle.....
Areenassa ei tuo lähetys ees Kuopijjosta pätkinyt, ei ees kalakukollisen vertaa. Ja kyllä kyllä, kylhän sieltä pari Vuorelan "jässiä" tunnistin .
Auttaako se pussukka ennää? Vai pitäskö ottaa ammattilaisten konsti käyttöön ? " Meilläpäin rypyt ryypätään sileiks".
- Cee-Lila
U:kin sai jo sen suomi100-onnittelun känykkäänsä jo noin tunti sitten. Systeri oli saanut jo kahteen puhelimeensa, hänellä on kun kaksi puhelinnumeroa, toinen on prepaird-liittymä, josta ei tiedä, kenelle se kuuluu. Se selittääkin jo sen, että viestejä lähetetään 7 milj, kun meitä on alle 6 miljoonaan sierainparia täällä Suomessa.
- v_webs
Niin ja monella on erikseen työpuhelimensa eri numerolla kuin "siviilikännynsä".
Tuossa alemmassa mainitsit tuon näytteen ottamisen? Liittyisikö se siihen "juurien katoamiseen" josta muistaakseni joskus kirjoitit?
Vähän joku päivä sitten "kehuskelin" josko toimisi tuo meidän terkkarin palvelut nyt paremmin? Niiltä osin kyllä sähköisesti että ainakin nyt oli jopa labraan aikoja vapaana ensi viikolle joka päivälle. Kunhan ensin löytää sieltä viidakosta sen oikein sivun josta pääsee sen tekemään.
Itse sen viestikenttäpalvelun toimivuutta epäilen yhäkin.
Täytyisi nyt käydä tarkistamassa onko sinne se yhteyshenkilö mitään vastannut, tuskin. Jo sinne pääsykin on vähän tehty huonosti kun aina vaatii vahvan tunnistautumisen. Eikä se kuitenkaan ole sen turvallisempi kuin olisi esim. hetu riittävän hyvä salasana. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Niin ja monella on erikseen työpuhelimensa eri numerolla kuin "siviilikännynsä".
Tuossa alemmassa mainitsit tuon näytteen ottamisen? Liittyisikö se siihen "juurien katoamiseen" josta muistaakseni joskus kirjoitit?
Vähän joku päivä sitten "kehuskelin" josko toimisi tuo meidän terkkarin palvelut nyt paremmin? Niiltä osin kyllä sähköisesti että ainakin nyt oli jopa labraan aikoja vapaana ensi viikolle joka päivälle. Kunhan ensin löytää sieltä viidakosta sen oikein sivun josta pääsee sen tekemään.
Itse sen viestikenttäpalvelun toimivuutta epäilen yhäkin.
Täytyisi nyt käydä tarkistamassa onko sinne se yhteyshenkilö mitään vastannut, tuskin. Jo sinne pääsykin on vähän tehty huonosti kun aina vaatii vahvan tunnistautumisen. Eikä se kuitenkaan ole sen turvallisempi kuin olisi esim. hetu riittävän hyvä salasana.Minullekin tuli mieleeni sen yhden hampaan juuren katoaminen. Silloinen hammaslääkärini sanoi, että on todella ihmeellinen juttu, koska kyse ei ollut ientulehduksesta eikä normaalista siihen liittyvästä eroosiosta vaan jostain aivan muusta. Nimenkin hän sille sanoi, mitä en muista enää.
- Cee-Lila
Sain tänään myös tekstiviestin hammashoitajaltani, suostunko huomenna antamaan sylkinäytteen, jossa todetaan, sairastanko kenties ientulehdusta, hinta 29 e. En suostu, Selvää rahastusta. Kerran jo reumalääkärini otti minulta sylkinäytteen ja ikinä en saanut tietää, mitä sillä tutkittiin, se ei tosin maksanut erikseen mitään. Mutta hammashoitoni on aina yksityisellä. Joka toimenpide maksaa erikseen.
- v_webs
Huomenta ja eihän pää kipiä juhlinnasta ?
Eipä varmaan, ei täälläkään mutta tuntuu vieläkin "massu" ylen täydeltä illan jälkeen. Pojan tiimi kävi tuolla keskustassa ja samalla Tuomaan Markkinoilta toivat niitä maan parhaita karjalanpiirakoita. Ja senhän sitten tietää kuin käy.....
Mutta lasten riemunaiheet siellä olivat täysin valloittaneet aikuiset turistit. Joulupukin luo oli jonotus ollut liikaa kun aikuiset japanilaiset, kiinalaiset ja muut ulkomaan elävät olivat kuvauttamassa, ja selfietään ottamassa pukin kanssa.
Samoin isoon karuselliin oli ollut niin pitkä jonotus etteivät kylmässä jaksaneet jonottaa.
Sotakuvat ja juhlat linnasta jäivät taas(kin) vaklaamatta sillä radiokin tuuppasi sitä koko päivän tulemaan. Ja Ylen annista päätellen ihan mahdotonta oli se "uusnatsien" ja kansallismielisten äärijärjestöön kuuluvien osuus jotka uutisoinnissa sulavasti niputettiin yhteen, kaksi täysin eri kokoontumista, eli 612-kulkue ja se toinen, oikea äärijärjestö.
Ja kaavan mukaan, toisen laidan äärijärjestö jätettiin paljon vähemmälle huomioille, se joka yleensä siihen vandalismiin syyllistyy.
Nooh, pellenaamarit jemmaan taas vuodeksi odottamaan :)- Alkuperäinen-Rapu
Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä päivää, iltapäivää jo. Pää ei tullut kipeäksi siitä parista lasillisesta kuohuvaa ja kyllä sekin meinasi jäädä nauttimatta, kun en meinannut saada sitä korkkia auki. Sitten nautiskelin siitä ja katselin linnan pukuloistoa. Oli siellä kyllä rumiapukujakin.
Kun satavuotiaat tulivat ensin, ihmeen pirteinä, mutta yksi pudotti keppinsä ja presidentti kumartui sen hänelle nostamaan, niin eikö juhlien selostaja nähnyt sitä, mutta hän kertoi tuosta herrasta, jota hänen avustajansa melkein kantoi, että hän asuu kotonaan ja harrastaa puutöitä, sekä tekee lumitöitä! Jotain tolkkua sentään. Olen varma, ettei niillä käsillä enää pysy puukko kädessä puhumattakaan, että edes jalat sallisivat lumitöiden tekemisen. Kyllä ne hommat ovat jo hänen kohdaltaan jääneet kauas.
Minä kävin tänään kaupungilla ja huomasin jalkakäytävällä kiiltelevän kolikon, mutta kaikki kävelivät sen yli ja ohi. Minä kumarruin noukkimaan sen ja olin 50 senttiä rikkaampi. Että tällainen päivä!
Ulkona on muuten hyvin kylmä. Hyvä että nyt saa olla kotona. Huomenna taas Malmille - mutta se meno on vasta huomenna. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä päivää, iltapäivää jo. Pää ei tullut kipeäksi siitä parista lasillisesta kuohuvaa ja kyllä sekin meinasi jäädä nauttimatta, kun en meinannut saada sitä korkkia auki. Sitten nautiskelin siitä ja katselin linnan pukuloistoa. Oli siellä kyllä rumiapukujakin.
Kun satavuotiaat tulivat ensin, ihmeen pirteinä, mutta yksi pudotti keppinsä ja presidentti kumartui sen hänelle nostamaan, niin eikö juhlien selostaja nähnyt sitä, mutta hän kertoi tuosta herrasta, jota hänen avustajansa melkein kantoi, että hän asuu kotonaan ja harrastaa puutöitä, sekä tekee lumitöitä! Jotain tolkkua sentään. Olen varma, ettei niillä käsillä enää pysy puukko kädessä puhumattakaan, että edes jalat sallisivat lumitöiden tekemisen. Kyllä ne hommat ovat jo hänen kohdaltaan jääneet kauas.
Minä kävin tänään kaupungilla ja huomasin jalkakäytävällä kiiltelevän kolikon, mutta kaikki kävelivät sen yli ja ohi. Minä kumarruin noukkimaan sen ja olin 50 senttiä rikkaampi. Että tällainen päivä!
Ulkona on muuten hyvin kylmä. Hyvä että nyt saa olla kotona. Huomenna taas Malmille - mutta se meno on vasta huomenna.Eipä ihme jos kylmältä tuntui, kävihän tuo pakkanen aamulla lähes -7 asteessa. Ja illasta alkaen kovaa sadetta ja tuulta yöksi luvassa :(
Näin tuo klipin jossain jossa pressa nosti sen kepin ja kyllä siinä sitten selostajalla on ollut pasmat sekaisin jos tätä veteraania sellaisella kunnolla "mainosti". Näin kyllä toisenkin klipin 100 vuotiaasta veteraanista joka päivittäin hölkäten kuntoili pari kilometriä ja oli menossa juhliin. Nyt en tuota löytänyt enää.
Taas yhdestä klipistä katsottuna näytti V-M Loiri varsin huonokuntoiselta vai oliko harhaa?
Mutta kaikki tyyni, jos sodista on selvinnyt ja vielä 100:n vuoden ikään niin se on jo kova juttu , ihan eri luokassa kun nämä nuoret urheilijat joiden saavutuksilla "elvistellään" eniten.
Mihis sijoitit tuon 50 centtisen, tuottiko vaikeuksia :)
Nopea palvelu tuolla meidän "kyläoptikolla" muuten, lasien tilauksesta 3 arkipäivää välissä niin jo kilahti viesti että lasit saa noutaa. Huomiseen nyt haku jää kuitenkin. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Eipä ihme jos kylmältä tuntui, kävihän tuo pakkanen aamulla lähes -7 asteessa. Ja illasta alkaen kovaa sadetta ja tuulta yöksi luvassa :(
Näin tuo klipin jossain jossa pressa nosti sen kepin ja kyllä siinä sitten selostajalla on ollut pasmat sekaisin jos tätä veteraania sellaisella kunnolla "mainosti". Näin kyllä toisenkin klipin 100 vuotiaasta veteraanista joka päivittäin hölkäten kuntoili pari kilometriä ja oli menossa juhliin. Nyt en tuota löytänyt enää.
Taas yhdestä klipistä katsottuna näytti V-M Loiri varsin huonokuntoiselta vai oliko harhaa?
Mutta kaikki tyyni, jos sodista on selvinnyt ja vielä 100:n vuoden ikään niin se on jo kova juttu , ihan eri luokassa kun nämä nuoret urheilijat joiden saavutuksilla "elvistellään" eniten.
Mihis sijoitit tuon 50 centtisen, tuottiko vaikeuksia :)
Nopea palvelu tuolla meidän "kyläoptikolla" muuten, lasien tilauksesta 3 arkipäivää välissä niin jo kilahti viesti että lasit saa noutaa. Huomiseen nyt haku jää kuitenkin.Loiri näytti kyllä huonosti kävelevältä siinä suorassa kättelytilanteessa, hänen managerikseen mainittu mies tuki häntä, toinen huonosti kävelevä oli Marimekon entinen omistaja Kirsti Paakkanen, jota kadetti kannatteli kävelemisessä.
- Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Eipä ihme jos kylmältä tuntui, kävihän tuo pakkanen aamulla lähes -7 asteessa. Ja illasta alkaen kovaa sadetta ja tuulta yöksi luvassa :(
Näin tuo klipin jossain jossa pressa nosti sen kepin ja kyllä siinä sitten selostajalla on ollut pasmat sekaisin jos tätä veteraania sellaisella kunnolla "mainosti". Näin kyllä toisenkin klipin 100 vuotiaasta veteraanista joka päivittäin hölkäten kuntoili pari kilometriä ja oli menossa juhliin. Nyt en tuota löytänyt enää.
Taas yhdestä klipistä katsottuna näytti V-M Loiri varsin huonokuntoiselta vai oliko harhaa?
Mutta kaikki tyyni, jos sodista on selvinnyt ja vielä 100:n vuoden ikään niin se on jo kova juttu , ihan eri luokassa kun nämä nuoret urheilijat joiden saavutuksilla "elvistellään" eniten.
Mihis sijoitit tuon 50 centtisen, tuottiko vaikeuksia :)
Nopea palvelu tuolla meidän "kyläoptikolla" muuten, lasien tilauksesta 3 arkipäivää välissä niin jo kilahti viesti että lasit saa noutaa. Huomiseen nyt haku jää kuitenkin.Olin kaupungilla ja siellä tuo kylmä tuntui vielä kylmemmältä kuin täällä "laitakaupungilla." En nyt ole ihan satavarma, oliko sittenkään juuri tuon keppinsä pudottaneen harrastuksia nuo mainitsemani, mutta huonokuntoinen se veteraani oli, jonka harrastuksiin ne sanottiin kuuluvan. Huomasin kun hän oli pois menossa, niin horjui ja meinasi kaatua, mutta avustaja "nosti" veteraania molemmista kainaloista. Tuo ei taatusti lumitöitä tee. Olihan siellä hyväkuntoisen näköisiäkin yllättävän paljon.
Samaa ajattelin minäkin Loirista. Kyllä oli todella
huonon- ja huonokuntoisen näköinen.
Tuon löytämäni 50 senttisen käyttö on vielä harkinnan alla. Tietysti yksi mahdollisuus olisi sijoittaa se Kenoon, ja sittenhän tuo voisi jo kasvaa vaikka korkoa.
No nopeastipa saat lasisi. Toivottavasti eivät ole "susi" luokkaa. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Olin kaupungilla ja siellä tuo kylmä tuntui vielä kylmemmältä kuin täällä "laitakaupungilla." En nyt ole ihan satavarma, oliko sittenkään juuri tuon keppinsä pudottaneen harrastuksia nuo mainitsemani, mutta huonokuntoinen se veteraani oli, jonka harrastuksiin ne sanottiin kuuluvan. Huomasin kun hän oli pois menossa, niin horjui ja meinasi kaatua, mutta avustaja "nosti" veteraania molemmista kainaloista. Tuo ei taatusti lumitöitä tee. Olihan siellä hyväkuntoisen näköisiäkin yllättävän paljon.
Samaa ajattelin minäkin Loirista. Kyllä oli todella
huonon- ja huonokuntoisen näköinen.
Tuon löytämäni 50 senttisen käyttö on vielä harkinnan alla. Tietysti yksi mahdollisuus olisi sijoittaa se Kenoon, ja sittenhän tuo voisi jo kasvaa vaikka korkoa.
No nopeastipa saat lasisi. Toivottavasti eivät ole "susi" luokkaa.Ainahan se täällä "rannikolla" on ilma kylmemmän oloinen niinkauan kuin tuo meri on avoin ja tuuli käy. No ehkä joskus elo-syyskuulla täällä toisinpäin, "patteri" on tuossa aika iso joka "lämmittää".....tai sitten ei.
Sitten se oli ilmeisen oikea havainto Loirin kunnosta.
Eiköhän niillä laseilla ole sitten sellainen takuu että "sutta" ei tarvitse pitää.
Juu, laita vain kenoon, tulla pamahtaa vaik joulurahat :))
Nyt ei ole kyllä niistä mistään juuri reilua viittäkybää isompaa kiinni saanut, tuollaisia 10-20:n välissä olevia kyllä.
- Cee-Lila
Hyvää illan alkua. Menin tänää suuhygienistin vastaanotolle ja todella hyvissä ajoin, koska menin sinne bussilla ja metrolla, joten olin yli puoli tuntia etuajassa. Sitten pääsin vastaanotolle vasta vartin myöhässä, koska entisellä asiakkaalla oli aikaa 45 min, olivat tehneet virheen jo siinä. Sitten hoitajalle paljastui minun sairaushistoriani tänä vuonna, niin hän sanoi, ettei hammasoperaatioita voida tehdä, jos leikkauksesta on alle puoli vuotta. Sanoin ,että tästähän on jo melkein yhdeksän kuukautta, mutta että yhtä haavaani hoidetan edelleen, johon tehtiin ihonsiirto 3.11..Kutsui jo hammaslääkärin luokseen, joka sanoi, että pitää olla vahva antibioottisuoja otettuna tuntia ennen hammaskivenpoistoa, vaikka olen saanut jo monta antibioottikuuria tänä vuonna. Perusteena oli jo se reumani. Ihmettelen, etteivät sitä olleet huomioineet, vaikka olin ns vanha asiakas, vaikkakin uudella asemalla, koska Vuosaaren asema lakkautettiin ja sieltä kai vain yksi hammaslääkäri tuli tänne Itikseen. Eivät löytäneet tiedostoistaan hammaskarttojanikaan, jotka olivat viime marraskuussa otettuja. No, yhdessä päätimme, että vaikka hampaissani ei juuri kiveä löytynytkään, sovimme uuden ajan 22.12., mitä ennen otan tujun antibioottisatsin niistä Kefeksesitä, jotka jäivät ottamatta kun haavassani ei ollutkaan tulehdusta, sain silloin 10 päivän kuurin joka keskeytettiin, kun haavan todettiin olevan puhdas ylimääräisistä bakteereista. Otan siis tuntia ennen menoani 3 x 750 mg:n Kefeksiniä, muuten olisivat määränneet Amorionia 2 grammaa. He eivät siis tienneet mitään uutta tautihistoriastani, ellen olisi itse avannut suutani. Nyt olisi varmaan kalterini putsattu, mikäli en olisi sanonut mitään, koska eivät edes kysyneet mitään etukäteen. Vuosi sitten kysyivät, onko mitään uutta tapahtunut esim lääkerintamalla.
Sanoivat, että aina hammaskivenpoistossakin voi ien vaurioitua jonkin verran, jolloin verenkiertoon voi päästä bakteereita, jotka saattavat vahingoittaa sydämenläppiä. Käyntini oli siis tällä kertaa turha, mutta ei maksanut mitään. - amummu
Ei oo pää kipeä ei, vaikka samppusta tulikin eilen nautittua. Ja samat rypyt on naamassani kuin kekkereihin lähtiessäni. Ei auttanut ryyppäyskään. Oiskohan pitänyt käyttää ihan kunnon aineita:))
Linnan juhlia en vahdannut kuin muutaman hetken. Eilisissä kemuissa porukka jakaantui kahtia: pari naista asettui telkan viereen, mutta meillä muilla oli mielenkiintoiset keskustelut toisessa huoneessa. Sen verran näin, että Jenillä oli niin metka mekko, että vauvamahasta ei tietoakaan, vaikka h-hetkeen ei enää kovin monia viikkoja.
Elämä onkin nyt just pelkkää juhlaa, ei siis vain ruusuilla tanssimista;). Huomenna menemme ystävän tasakymmensynttäreille . Aloitamme jo iltapäivän puolella, koska vanhat eivät jaksa valvoa myöhään. No, se eihän se mitään takaa. Siippansa vastaavat juhlat viime talvena aloitimme myös ajoissa, mutta silti oli aamu maalla, kun sieltä kotiin ropusimme.
Toiset tasakymmenjuhlat ovat lauantaina. Ne taas ovat kemut, mistä lähdetään säädylliseen aikaan pois. Luultavasti heti kohta kahvit ja kakut syötyämme. Jatkoja vietämme sitten illalla toisen pojan glögipartyissa. Ensi viikolla onkin jo rauhaisaa. Sisareni kuoron joulukonserttiin menen. Vuosien mittaan siitä on tullut perinne joulun aloituksessa. Aikaisempina vuosina vein sinne lapsenlapsetkin, mutta pariin vuoteen eivät ole olleet, kun treeneistään eivät ole saaneet olla poissa.
Pitäisi tästä lähteä kuskaamaan erinäistä rojua kierrätykseen. Sitä on taas kertynyt kaappien jalkoihin ja hyllyihin. Siippa urhoollisesti jatkaa oravana oloaan ja piilottaa "tavaraa" leimalla "voi joskus tarvita". Olen jo pois vietävät valinnut, ja nyt kun hän läksi firmansa pikkujouluihin, niin on hyvä tilaisuus toimittaa ne näkymättömiin. Sen verran juoni olen, että noita ylimääräisiä vien pois vasta pidemmän ajan jälkeen, jolloin hän itse ei enää muista, mitä kaikkea on jemmannut.
Siis mukavaa iltaa kohti viikonloppua!- Cee-Lila
"Pitäisi tästä lähteä kuskaamaan erinäistä rojua kierrätykseen. Sitä on taas kertynyt kaappien jalkoihin ja hyllyihin. Siippa urhoollisesti jatkaa oravana oloaan ja piilottaa "tavaraa" leimalla "voi joskus tarvita". Olen jo pois vietävät valinnut, ja nyt kun hän läksi firmansa pikkujouluihin, niin on hyvä tilaisuus toimittaa ne näkymättömiin. Sen verran juoni olen, että noita ylimääräisiä vien pois vasta pidemmän ajan jälkeen, jolloin hän itse ei enää muista, mitä kaikkea on jemmannut".
Tuo onkin hyvä kikka, Olen huomannut U:ssakin samoja piirteitä, ei välttämättä huomenna muista, mitä olemme tänään puhuneet tai mistä sopineet. Hänellä kun on töistään niin paljon muistettavaa.
Huomasin eilisistä linnanjuhlistakin Vesku Loirin sanonnan, miksi hänellä ei ole niitä kolmea prenikkaa rinnassansa, jotka oli vuosien aikana saanut, hän ei löytänyt niitä mistään, vaikka kuinka etsi. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
"Pitäisi tästä lähteä kuskaamaan erinäistä rojua kierrätykseen. Sitä on taas kertynyt kaappien jalkoihin ja hyllyihin. Siippa urhoollisesti jatkaa oravana oloaan ja piilottaa "tavaraa" leimalla "voi joskus tarvita". Olen jo pois vietävät valinnut, ja nyt kun hän läksi firmansa pikkujouluihin, niin on hyvä tilaisuus toimittaa ne näkymättömiin. Sen verran juoni olen, että noita ylimääräisiä vien pois vasta pidemmän ajan jälkeen, jolloin hän itse ei enää muista, mitä kaikkea on jemmannut".
Tuo onkin hyvä kikka, Olen huomannut U:ssakin samoja piirteitä, ei välttämättä huomenna muista, mitä olemme tänään puhuneet tai mistä sopineet. Hänellä kun on töistään niin paljon muistettavaa.
Huomasin eilisistä linnanjuhlistakin Vesku Loirin sanonnan, miksi hänellä ei ole niitä kolmea prenikkaa rinnassansa, jotka oli vuosien aikana saanut, hän ei löytänyt niitä mistään, vaikka kuinka etsi.Hitto, tuo böndenmummu onkin""tavan "kierolainen" ollakseen niin tavallinen..."" .
No siippa jemmaa uutta tilalle taas ja pitää liikettä yllä :)
Tuosta muistamisesta tuli mieleen että meikä kyllä muistaa " noin" mitä on jemmannut kun vaan löytää sitten sen paikan mihin ?
Sitten hyvin kyllä muistaa mitä on lainannut mutta ne lainaajat eivät muista niitä palauttaa aina. Ajan kuluttua jos "kyselee" vaivihkaa niin niitä ei enää löydykkään. Mm. poika on aika "mestarihävittäjä" lainaamissaan....
- aurora5
Tällaisena vaatimattomana ihmisenä, jonka elämässä ei ole paljon loistoa, nautin katsella ihmisten kauniita pukuja. Ymmärsin myös hyvin niitä vanhoja ukkoja ja akkoja, jotka huonokuntoisenakin halusivat tulla viettämään rakentamansa isänmaan 100-vuotisjuhlaa. Kun kerran kutsuttiin.
Loiri veisti hyvän vitsin niistä "hukkaamistaan" prenikoista. Pää leikkaa, vaikkei kroppa niin kondiksessa olisikaan.
Uskon että satavuotias mies, joka on ikänsä pitänyt puukkoa kädessään, arvostaa tärkeää kapinetta niin, ettei hevin pudota sitä.- Cee-Lila
Niin, Loiri muistaa kyllä hyvin laulujensa sanat, vaikka ei prenikoitaan löytänytkään, mutta lauluillaan hän leipänsä tienaa. Laulaessaan nykyään istuu useimmiten, kaukana ovat ajat Uunojen teosta ja kaatuilujen hauskuudesta, nyt olisivat luut kovilla siinä hommassa.
- amummu
Samaa mieltä, että kauniit puvut ovat silmänruokaa. Nyt en niitä "linnalaisia" niin monta nähnyt. No, lehdessä oli kuvia ja vähän aikaa sitten tuli telkasta vielä niitä lisää. Pieni harmi itselleni on, että Leena Harkimo ei enää ole mukana. Hänellä oli joka kerta lähes huokailua aiheuttava vaate.
Äsken kävi toinen miniä kettisriiviön kanssa iltalenkillä meillä saakka. Kyllä oli taas hurjalla tuulella ukko. Kolme kertaa miniä joutui sen selättämään ennen kuin rauhoittui. Päivällä, kun itse sen kanssa olin ei juurikaan riehunut. Pari kertaa yritti purra, mutta lopetti kun komensin. Ehkä oli väsynyt pitkän lenkin jälkeen; varmaan minuun verrattuna veuhtoi varmaan kolminkertaisen matkan, kun kaiken aikaa pitää vetää siksakkia reitin poikki. Hassua on myös se, kun on kasvanut niin äkkiä, niin ei aina hallitse pitkiä koipiaan. Laukatessaan pitkin poikin menee jalat alta, ja sitten pitää ihmetellä että mitä tapahtui. Kroppa ja koivet sillä on jo ison koiran, mutta naamasta näkee, että pentu on.
Saas nähdä pitääkö aamu alkaa lapiohommilla. Meidän ahkerat naapurimme ovat jossain reisussa eikä kunnossapitopalvelu siis toimi. No, ehkä selviämme, kun liikkeelle ei tarvitse lähteä kellon mukaan, vaan sitten kun heräämme. Ja se tapahtuu aika myöhään; ei ainakaan ennen yhdeksää.
Nyn lähen hakemaan siipan juna-asemalta. Soitti, että juna läks justiinsa. On aikoihin eletty, että pikkujouluista tullaa kotiin melkein ennen kympin uutisia. Ei semmoista tapahtunut ennen:D
Joulun tuoksuisia unia! - v_webs
Huomenta ja kiesus tuota "talvikeliä" taas, vettä paistaa reilusti kovassa tuulessa . Ja tuonneko pitäis ihmisenlapsen sekaan lähteä?
Näyttää kyllä että täällä tuossa noin 10:n aikaan taukoaisi ja sadealue olisi ohi täältä.
Jos täällä kaikki tuo lumena tulisi niin mikäänhän ei liikahtaisi, kaikki tiet olisi tukossa ja jumissa. Onneksi tuli peruttua se maalle lähtö joka oli juuri tänään suunnitelmissa sillä siellä on tullut yön ja aamun aikaan kai noin 10 cm uutta lunta ja koko päivän näyttäisi tuiskuttavan lisää.
Siinäpä taas jäiden vahvistumiset :( - Cee-Lila
Vetistä perjantaita täältäkin. Minulla on vetinen olo muutenkin, nokka vuotaa kuin ränni. Alkoi yhtäkkiä illalla seitsemän jälkeen räkätauti. Ihmettelin mistä sen olen saanut, sitten muistui mieleeni, että viime lauantaina pikkujouluissa oli yksi kauheassa honkhonk-yskässä, Hänellä se aina iskee keuhkoputkiin ja ääni on sen mukainen.
- Cee-Lila
Näin taas karseaa unta viime yönä, olin taas haahuilemassa sellaisessa vuoristoisessa maisemassa, missä villipedot laukkasivat siellä täällä, iso karhukin nousi seisomaan jossain lähelläni ja levitteli etutassujaan mylvien. Sitten olin taas pahassa paikassa, kielekkeen kolossa, josta olisi pitänyt mennä alaspäin. Ajattelin, etten mitenkään uskalla, katsoin ylöspäin ja ajattelin, etten minä mitenkään pääse sinnekään takaisin. Sitten manasin, miksi taas tällekin reissulle lähdin. Kadotin jo mukanani olleet tututkin pois näkyvistäni. Sitten sietokykyni asiaan ylittyi ja heräsin. Huh, onneksi se oli taas vain unta.
- v_webs
Vai dnuhaa pukkaa ja taas karseita painajaisia, ei kivaa ei.
Kyllä se sade taukosi kuten "puhe olikin" ja kävellen kävin noutamassa uudet klasit optikolta pois. Kyllä näihin "kaksitehoihin" hieman vaatii totuttelua mutta muuten hyvältä tuntuvat. Pitää vaan optimoida tämä näyttö juuri sille parhaalle luku -ja katseluetäisyydelle (n. 60-70 cm) jolle tuo lukuosan terävyys hiottiin.
Ja yläosaan linssiä sitten terävyys noin 4-6 metriin tuntuu ihan fiksulta, eli telkun teksteille juuri passelit. Ja takuu linsseille 3 vuotta ja muuten varsin joustava mahd. tarpeen mukaan. Tietysti titaanisankoja/kehyksiä ei pysty tuossa itse korjaamaan sillä ne vaativat erikoiskäsittelyä jos jotain rikki menee. No entiset 7 vuotta eikä mitään ongelmia tai vikoja.
Entiset toimivat kyllä ties kuinka kauan vielä pelkkinä lukulaseina läheltä mihin ne ovat tarkoitettukin. Hintakin jäi silmälääkärin kustannuksetkin laskien alle viiden sadan ja kaikki kotimaista työtä, ei paha. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Vai dnuhaa pukkaa ja taas karseita painajaisia, ei kivaa ei.
Kyllä se sade taukosi kuten "puhe olikin" ja kävellen kävin noutamassa uudet klasit optikolta pois. Kyllä näihin "kaksitehoihin" hieman vaatii totuttelua mutta muuten hyvältä tuntuvat. Pitää vaan optimoida tämä näyttö juuri sille parhaalle luku -ja katseluetäisyydelle (n. 60-70 cm) jolle tuo lukuosan terävyys hiottiin.
Ja yläosaan linssiä sitten terävyys noin 4-6 metriin tuntuu ihan fiksulta, eli telkun teksteille juuri passelit. Ja takuu linsseille 3 vuotta ja muuten varsin joustava mahd. tarpeen mukaan. Tietysti titaanisankoja/kehyksiä ei pysty tuossa itse korjaamaan sillä ne vaativat erikoiskäsittelyä jos jotain rikki menee. No entiset 7 vuotta eikä mitään ongelmia tai vikoja.
Entiset toimivat kyllä ties kuinka kauan vielä pelkkinä lukulaseina läheltä mihin ne ovat tarkoitettukin. Hintakin jäi silmälääkärin kustannuksetkin laskien alle viiden sadan ja kaikki kotimaista työtä, ei paha.Sopuhinnalla sait, mikäli ovat sitten hyvät, kuten jo arvelit. Pitkällepä sinun lukunäkösi hiottiin, itse luen esim Hesarin noin 30-40 cm:n etäisyydeltä ja ilman silmälaseja nykyään. Sen jälkeen tarvitsen suurennuslasin, jos on pienempää pränttiä. Kun aikoinaan huomasin ettei lehdenluku onnistunut ilman jatkokäsiä, sain 1,25 -vahvuiset lukulasit. Sen jälkeen 2,25 -vahvuiset, joilla en nykyään hyvin näe, vaan paremmin ilman niitä. Näin on mennyt jo monta kuukautta. Töllön katsomisessa olen huomannut, etten näe ihmisten pärstien yksityiskohtia kovin hyvin, jos se naamataulu ei ole ruudun kokoinen. Katsn töllöä noin 4 metrin päästä/ehkä viiden, tekstit näen hyvin ja ilman laseja. Mutta nassut ovat vähän utuiset. Meillä on vain 42 tuuman töllö, kun monilla on nykyään 50-60 tuumaisia. Töllömme on smart ja HD, eli saisimme siitä paljon enemmän irti, jos olisimme opetelleet kaikki, mitä sillä voi tehdä ja katsoa. Minä en sitä paljoa katsokaan ja U menee aikaisin nukkumaan, että jaksaa taas aamuisin mennä duuniin. Minulle riittää hyvin tämä 23 tuumainen Dellini, jonka kaikkia mahdollisuuksia en myöskään ole opetellut. Puhumattakaan siitä Huawein tabletista, johon pojantytär asensi minulle kivan pelin, jossa pitää keksiä sanoja, jossa kirjaimet toistuvat samoina, mutta aina joku kirjain jää pois ja sanat on ennalta määrätty, vaikka joku sopisikin, niin ei käy välttämätä.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Sopuhinnalla sait, mikäli ovat sitten hyvät, kuten jo arvelit. Pitkällepä sinun lukunäkösi hiottiin, itse luen esim Hesarin noin 30-40 cm:n etäisyydeltä ja ilman silmälaseja nykyään. Sen jälkeen tarvitsen suurennuslasin, jos on pienempää pränttiä. Kun aikoinaan huomasin ettei lehdenluku onnistunut ilman jatkokäsiä, sain 1,25 -vahvuiset lukulasit. Sen jälkeen 2,25 -vahvuiset, joilla en nykyään hyvin näe, vaan paremmin ilman niitä. Näin on mennyt jo monta kuukautta. Töllön katsomisessa olen huomannut, etten näe ihmisten pärstien yksityiskohtia kovin hyvin, jos se naamataulu ei ole ruudun kokoinen. Katsn töllöä noin 4 metrin päästä/ehkä viiden, tekstit näen hyvin ja ilman laseja. Mutta nassut ovat vähän utuiset. Meillä on vain 42 tuuman töllö, kun monilla on nykyään 50-60 tuumaisia. Töllömme on smart ja HD, eli saisimme siitä paljon enemmän irti, jos olisimme opetelleet kaikki, mitä sillä voi tehdä ja katsoa. Minä en sitä paljoa katsokaan ja U menee aikaisin nukkumaan, että jaksaa taas aamuisin mennä duuniin. Minulle riittää hyvin tämä 23 tuumainen Dellini, jonka kaikkia mahdollisuuksia en myöskään ole opetellut. Puhumattakaan siitä Huawein tabletista, johon pojantytär asensi minulle kivan pelin, jossa pitää keksiä sanoja, jossa kirjaimet toistuvat samoina, mutta aina joku kirjain jää pois ja sanat on ennalta määrätty, vaikka joku sopisikin, niin ei käy välttämätä.
Tässähän tehtiin tavallaan kompromissi eli lukunäkö hiottiin päätteen/ näytön lukuetäisyydelle optimissaan, toki niillä näkee lähempääkin lukea mutta teksi ei niin terävänä enää pysy.
Itse katselen vain 32 " :n töllöstä sen vähän minkä sitä katson ja se riittää juuri noin 3-4 metrin katseluetäisyydelle. Nyt kaukonäön hieman huonontuessa ilman laseja tekstit alkoivat "hämärtyä" silmien rasittuessa. Siksi siis nämä "ei täydet" kaksitehot.
Eikä tuo telkku ole kovin "smart" edes, HD kyllä ja tallentaa voi vaikka ulkoiselle kovolle usb-piuhalla. Mutta kun sitäkään en tarvitse, saati nettiä siihen.
"Hulluutta" on pienessä asunnossa pitää / hankkia noin julmetun isoja telkkuja, ja väärin on "korjata" näköä ruutua suurentamalla vaan silloin mennään silmälääkärille.
Poikkeuksena fontin suurentamisen syylle voisi pitää näytössä käytetyn selaimen fontin hentoisuutta ja nämähän vaihtelevat eri selaimien välillä.
Ehkä sinunkin olisi hyvä käydä ensin vaikka optikon tarkastuksessa sillä jotainhan on näössäsi muuttunut? ( en tarkoista ulkonäköä :) ) - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Tässähän tehtiin tavallaan kompromissi eli lukunäkö hiottiin päätteen/ näytön lukuetäisyydelle optimissaan, toki niillä näkee lähempääkin lukea mutta teksi ei niin terävänä enää pysy.
Itse katselen vain 32 " :n töllöstä sen vähän minkä sitä katson ja se riittää juuri noin 3-4 metrin katseluetäisyydelle. Nyt kaukonäön hieman huonontuessa ilman laseja tekstit alkoivat "hämärtyä" silmien rasittuessa. Siksi siis nämä "ei täydet" kaksitehot.
Eikä tuo telkku ole kovin "smart" edes, HD kyllä ja tallentaa voi vaikka ulkoiselle kovolle usb-piuhalla. Mutta kun sitäkään en tarvitse, saati nettiä siihen.
"Hulluutta" on pienessä asunnossa pitää / hankkia noin julmetun isoja telkkuja, ja väärin on "korjata" näköä ruutua suurentamalla vaan silloin mennään silmälääkärille.
Poikkeuksena fontin suurentamisen syylle voisi pitää näytössä käytetyn selaimen fontin hentoisuutta ja nämähän vaihtelevat eri selaimien välillä.
Ehkä sinunkin olisi hyvä käydä ensin vaikka optikon tarkastuksessa sillä jotainhan on näössäsi muuttunut? ( en tarkoista ulkonäköä :) )Heh, ulkonäkö sen kun paranee, kuin vanha viini konsanaan. Mutta jos menen optikolle, niin määrää heti silmälääkärille, minullahan on vasemmassa silmässä se silmänpohjan laskimotukos, joka todettiin jo ties milloin ja silloinen silmälääkäri totesi, ettei sille voi mitään, Koska tukos aiheuttaa verisuoniston kasvua silmänpohjaan, se on tietyn ajan kuluessa laseroitava pois. No, en ole sen koommin silmälääkärillä käynyt, en myöskään optikolla ja näkökykyni on jo parantunut osittain ihan itsestään. Liekö syynä, ettei ole laseroitu pois, hävinneet itsestään. Apenkin silmä laseroitiin harmaakaihin takia ja siitä tuli täysin sokea, mutta ei sillä hetkellä, vaan vajaa vuosi myöhemmin, kun marevanlääkitys meni pieleen.
Nyt sisareni on odottamassa silmän laserleikkausta harmaakaihin takia, Hänelläkin on ollut jo vuosia kaksiteholasit, joihin on hyvin tottunut, ne ovat aina hänen päässään, niin kotona kuin auton ratissakin. Nyt oli todettu silmänpainetauti, mihin ensin silmätipat ja nyt katsottiin, ettei riitä. Kaksi lääkäriä oli ensin eri mieltä. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Heh, ulkonäkö sen kun paranee, kuin vanha viini konsanaan. Mutta jos menen optikolle, niin määrää heti silmälääkärille, minullahan on vasemmassa silmässä se silmänpohjan laskimotukos, joka todettiin jo ties milloin ja silloinen silmälääkäri totesi, ettei sille voi mitään, Koska tukos aiheuttaa verisuoniston kasvua silmänpohjaan, se on tietyn ajan kuluessa laseroitava pois. No, en ole sen koommin silmälääkärillä käynyt, en myöskään optikolla ja näkökykyni on jo parantunut osittain ihan itsestään. Liekö syynä, ettei ole laseroitu pois, hävinneet itsestään. Apenkin silmä laseroitiin harmaakaihin takia ja siitä tuli täysin sokea, mutta ei sillä hetkellä, vaan vajaa vuosi myöhemmin, kun marevanlääkitys meni pieleen.
Nyt sisareni on odottamassa silmän laserleikkausta harmaakaihin takia, Hänelläkin on ollut jo vuosia kaksiteholasit, joihin on hyvin tottunut, ne ovat aina hänen päässään, niin kotona kuin auton ratissakin. Nyt oli todettu silmänpainetauti, mihin ensin silmätipat ja nyt katsottiin, ettei riitä. Kaksi lääkäriä oli ensin eri mieltä.Hohoi ja meikällä se tuo rumuus on ainoa lisääntyvä luonnonvara :) Niinpä tietenkin jos sinulla on tuollainen tapaus (silmäsairaus? ) niin optikko ei voi muuta kuin ohjata silmälääkärin vastaanotolle.
En tiedä sillä nyt on useita noita leikkausmenetelmiä laserillakin ja tietyissä silmänsairauksissa kai sen sairauden aste määrittää pitkälti koska kannattaa leikata, vai kannattaako ollenkaan. Olenkohan väärässä kun muistelen että esim. harmaakaihia jopa "kypsyteltäisiin" tiettyyn rajaan ennenkuin leikataan?
Varmasti lääkäreilläkin lie montaa mielipidettä tapauksesta riippuen. Ainakin tämä jolla itse kävin niin sanoi ettei suosittele kaukonäön korjaamista laserilla josta seuraisi sitten jatkuvaa silmien kuivumista. Tiedä sitten.
- Cee-Lila
Kävin eilen Suomalaisessa kirjakaupassa ostamassa 40 joulukorttia ja niihin merkit. kun otin niitä erihintaisia kortteja niistä telineistä, niin kyllästyin itse laskemaan, montako olin ottanut. Kun olin kassalla, kysyi myyjä montako postimerkkiä otan, sanoin, että 40 olipa noita kortteja sitten ali tai yli sen. Hassua kyllä, kortteja oli juuri se 40! Kortteja valkatessani sanoi viereinen nainen, vaihdetaanko telinettä, vaihdoimme. Sanoin hänelle seuraavaksi että täällä on näköjään eri hintaisia kortteja, yhdet olivat 1 e, yhdet 1,20 e, yhdet 1,50 ja yhdet vain 0,95. Sanoin, että nämä 0,95 ovat varmaan entisiä vuosikertoja, jolloin hänkin alkoi katsoa niitä korttien taustoja paremmin. Itse huomasin ostaneeni niitä 0,95 kortteja 9, suurin osa niitä 1,20. Kassa todellakin käytti kaikki kortit erikseen sillä viivakoodilukijalla. Kaukana ovat näköjään ajat, jolloin sai jopa 10 korttia yhdellä eurolla. Kun ostin vielä 40 korttimerkkiä, oli ostokseni lähes 85 euroa. Nyt on kirjoitusurakka edessä, Kassa sanoi, että pitäisi olla ensi tiistaina postissa, eli siis 12.12., ennen se määräpäivä oli 15.12., mutta kun postilla on niin paljon muita tehtäviä, on sekin näköjään aikaistettu. Punaisia kuoriakaan ei enää jaeta postin kautta, pitää itse hakea. En hakenut viime vuonnakaan.
- v_webs
No huh, kyllä (s)tokmannilta sai yhä 10 kortin pakkauksia alle 1.30 jos oikein muistan. Ja niitä kuoria eivät jakele luukkuun jos kielto mainostenjakelulle. Niitä kuoria on ihan siinä postin hihnalla saatavilla.
Niin oli maininta viim. 12.12 että varmasti ennen joulua jakavat perille kotimaan kortit.
Ps. Noissa 10:n paketeissa oli aina 2 samanlaista ( 5x2) korttia. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
No huh, kyllä (s)tokmannilta sai yhä 10 kortin pakkauksia alle 1.30 jos oikein muistan. Ja niitä kuoria eivät jakele luukkuun jos kielto mainostenjakelulle. Niitä kuoria on ihan siinä postin hihnalla saatavilla.
Niin oli maininta viim. 12.12 että varmasti ennen joulua jakavat perille kotimaan kortit.
Ps. Noissa 10:n paketeissa oli aina 2 samanlaista ( 5x2) korttia.No, enpä älynnyt käydä paikallisella s(tokmannilla) kortteja katsomassa. Viime vuonna kävin paikallisella saiturin pörssillä, ei siellä olleita kehtaa kenellekään lähettää. ei ollut juurikaan minkäänlaista valikoimaa. Mieluummin lähetän vaikka niitä joka vuosi saamiani ilmaisjakeluna minulle tulevia korttivalikoimia, joista aina maksan tietyt summat näille vammaisjärjestöille. Pari päivää sitten maksoin juuri kolmelle järjestölle useita kymppejä, laitan joka vuosi niihin rahaa, mutta liika on liikaa. Ei minulla ole varaa joka hetki niitä avustaa. Jotkut lähettävät pitkin vuotta kerjuukirjeitä. Omissa lapsenlapsissakin on tarpeeksi avustettavaa. Ovat opiskelijoita tällä hetkellä.
- Alkuperäinen-Rapu
Cee-Lila kirjoitti:
No, enpä älynnyt käydä paikallisella s(tokmannilla) kortteja katsomassa. Viime vuonna kävin paikallisella saiturin pörssillä, ei siellä olleita kehtaa kenellekään lähettää. ei ollut juurikaan minkäänlaista valikoimaa. Mieluummin lähetän vaikka niitä joka vuosi saamiani ilmaisjakeluna minulle tulevia korttivalikoimia, joista aina maksan tietyt summat näille vammaisjärjestöille. Pari päivää sitten maksoin juuri kolmelle järjestölle useita kymppejä, laitan joka vuosi niihin rahaa, mutta liika on liikaa. Ei minulla ole varaa joka hetki niitä avustaa. Jotkut lähettävät pitkin vuotta kerjuukirjeitä. Omissa lapsenlapsissakin on tarpeeksi avustettavaa. Ovat opiskelijoita tällä hetkellä.
Kortti keskusteluun täytyy sanoa, että yhä vähempi ja vähempi tulee kortteja lähetettyä, koska soittaen tai tekstaten tulee nykyisin joulut toivoteltua. Mutta olen löytänyt tosi hyvän joulukorttivalikoiman vuosi sitten aivan sattumalta. Se on Malmin ala-aulassa, rullaportaiden alla ja Lidlin välissä. Se on sellainen "rihkamakoruja" ja laukkuja ym. kiiltelevää myyvä "putiikki", muttane joulukortit ovat todella laadultaan hyviä ja kuvitus on aivan uskomattoman kaunis. Vanhanajan lumisia puita, ja töllejä kuutamon paisteessa ja kaikkea mahdollista joulukuvaa. Hinta 0,50 senttiä kappale. Kannattaa käydä ostamassa vaikka ensijoulua varten varastoon, jos ne lopettaa myymisen noin halvalla.
- v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kortti keskusteluun täytyy sanoa, että yhä vähempi ja vähempi tulee kortteja lähetettyä, koska soittaen tai tekstaten tulee nykyisin joulut toivoteltua. Mutta olen löytänyt tosi hyvän joulukorttivalikoiman vuosi sitten aivan sattumalta. Se on Malmin ala-aulassa, rullaportaiden alla ja Lidlin välissä. Se on sellainen "rihkamakoruja" ja laukkuja ym. kiiltelevää myyvä "putiikki", muttane joulukortit ovat todella laadultaan hyviä ja kuvitus on aivan uskomattoman kaunis. Vanhanajan lumisia puita, ja töllejä kuutamon paisteessa ja kaikkea mahdollista joulukuvaa. Hinta 0,50 senttiä kappale. Kannattaa käydä ostamassa vaikka ensijoulua varten varastoon, jos ne lopettaa myymisen noin halvalla.
Muistin väärin niiden korttien hinnan, olivat 2.49 /pkt/10 kpl.
Ihan hyvännäköisiä ja laatuisia kortteja tuntuivat olevan. Ruotsalaisnimisten "kätten töitä".
No parikymmentä niitä tulee laitettua ja sitten vielä saman verran tekstareina lisää muutamat puhelut itse aattona. Pitäähän nyt vähän Postia työllistää. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Muistin väärin niiden korttien hinnan, olivat 2.49 /pkt/10 kpl.
Ihan hyvännäköisiä ja laatuisia kortteja tuntuivat olevan. Ruotsalaisnimisten "kätten töitä".
No parikymmentä niitä tulee laitettua ja sitten vielä saman verran tekstareina lisää muutamat puhelut itse aattona. Pitäähän nyt vähän Postia työllistää.No eipä ole pahahinta, mutta ehkä eivät ole kuitenkaan läheskään yhtä kauniita ja tunnelmallisia kuvitukseltaan kuin nuo minun ostamani. Minä sain joululahjaksi 2 veikkauksen joulukalenteria, mutta en ole vielä rapsuttanut yhtään luukkua. Katson miten kauan maltan odottaa, mutta sitten kun aloitan, niin kaikki aukee samantien.
Se korteista. Nyt on HK:n viljaporsaan Juhlakinkku raahattu kotiin. Pieni se nyt on (jotain noin 3,5 kiloa), mutta kaikki siinä on syötävää. Kyllä raahattavaa riittää, oikein ihmetyttää.
Nyt sitten kaikille vain kauniita unia. Toivottavasti en herää ensi yönä lukemaan Hesaria aamuyöstä, niin kuin viimeyönä. Sitten kun olin jo ensimmäisen osan lehdestä lukenut, hätkähdin, kun eteisen postiluukku räpsähti. Ajattelin, että mitä sieltä nyt tuli, kun lehti on jo tullut - kunnes heräsin ja huomasin lukeneeni uni Hesaria! Se postiluukunkolahdus johtui siitä, kun se oikea lehti tuli. Näin minun sisäinen kelloni ennakoi asioita. Nukuin sitten vielä ja lehti odotti eteisessä.
Kauniita, virikkeellisiä unia! - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
No eipä ole pahahinta, mutta ehkä eivät ole kuitenkaan läheskään yhtä kauniita ja tunnelmallisia kuvitukseltaan kuin nuo minun ostamani. Minä sain joululahjaksi 2 veikkauksen joulukalenteria, mutta en ole vielä rapsuttanut yhtään luukkua. Katson miten kauan maltan odottaa, mutta sitten kun aloitan, niin kaikki aukee samantien.
Se korteista. Nyt on HK:n viljaporsaan Juhlakinkku raahattu kotiin. Pieni se nyt on (jotain noin 3,5 kiloa), mutta kaikki siinä on syötävää. Kyllä raahattavaa riittää, oikein ihmetyttää.
Nyt sitten kaikille vain kauniita unia. Toivottavasti en herää ensi yönä lukemaan Hesaria aamuyöstä, niin kuin viimeyönä. Sitten kun olin jo ensimmäisen osan lehdestä lukenut, hätkähdin, kun eteisen postiluukku räpsähti. Ajattelin, että mitä sieltä nyt tuli, kun lehti on jo tullut - kunnes heräsin ja huomasin lukeneeni uni Hesaria! Se postiluukunkolahdus johtui siitä, kun se oikea lehti tuli. Näin minun sisäinen kelloni ennakoi asioita. Nukuin sitten vielä ja lehti odotti eteisessä.
Kauniita, virikkeellisiä unia!Voi varjele että joskus jo unissaan hösäriä lukisi !! Kun ei hereilläkään...
Pahaksi on päässyt, kovin pahaksi painajaiset
Ylen ankeat uutiset :)
"virikkeellisiä unia" ??
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta kaikille!
Hesari luettu, mutta vain valveilla tälläkertaa. Unia näin kyllä taas koko yön, mutta eivät jääneet mieleen pitkäksi aikaa.
Nyt pitäisi ruveta silittämään. Aikamoinen vuori noita silitettäviä on taas kertynytkin. Kaikkien silittämistä kerralla ei selkä kestä. Imurikin odottaa täällä ylhäällä käynnistämistä. No, eikun töihin nyt, ei päivittelemällä työt tule tehdyksi.- aurora5
Huomenta
Valkoiset lautalattiat ovat siitä hyvät/huonot, että jokainen pölyhiukkanen näkyy. Siksi lakaisen joka päivä tai käytän varsi-imurin "rikkaosaa".
Silitys jää vähälle näin talvisin, kun en käytä paitapuseroa enkä sileitä suoria housuja. Jonkinlainen tukkijätkä-look sopii paremmin, kun vähän väliä könyää ulos koiran kanssa.
Lumen tulo ei vain lopu. Tytär sanoi, että uudet pennut eivät ole muuta keliä nähneetkään. Siinäpähän oppivat ammattiinsa. - Alkuperäinen-Rapu
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Valkoiset lautalattiat ovat siitä hyvät/huonot, että jokainen pölyhiukkanen näkyy. Siksi lakaisen joka päivä tai käytän varsi-imurin "rikkaosaa".
Silitys jää vähälle näin talvisin, kun en käytä paitapuseroa enkä sileitä suoria housuja. Jonkinlainen tukkijätkä-look sopii paremmin, kun vähän väliä könyää ulos koiran kanssa.
Lumen tulo ei vain lopu. Tytär sanoi, että uudet pennut eivät ole muuta keliä nähneetkään. Siinäpähän oppivat ammattiinsa.Tervehdys!
Valkoiset lattiat ovat kyllä kauniit. Tyttäreni kotonakin on valkoiset lattiat, ei tosin lautaa, vaan jotain muuta, olisiko marmoria, en ole varma. Kauniit kuitenkin. Nuorempi tytär suosii valkoisia lautalattioita noin yleensä.
Minä silitän lakanoita. En viitsi raahata niitä tuonne taloyhtiön mankeliin, ja oma on rikki. Siitä ne silitettävien paljoudet johtuvat. Pitäis silittää heti kun on pessyt, mutta tuo "laiskuus" iskee aina. Sitten silitän, kun on pakko.
Täällä ei ole lunta. Kun katsoo ikkunasta, niin vihreät ruohokentät näkyy - ja pelargoniat kukkii ja kukoistaa yhä tuolla "lasihuoneessa."
Mukavaa lauantaipäivää!
- Cee-Lila
Meillä on lattia parkettia, ainakin parkettiviilua, jos ei läpipuuta. Ovat myös helppohoitoiset. Imuroinnin jälkeen pyyhin silloin tällin nihkeällä.
Yleensä en silitä mitään, olisihan silitetty lakana ihana mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa.
Puhelimeni soi juuri ja siinä näkyi minulle tuntematon numero. Törkeää, että lehtikauppiaat soittavat lauantainakin. - v_webs
Päivät, ei kai enää idässäkään lunta tule? Tällä erää mutta johan sitä kerrakseen näytti tulleenkin.
Juu, tääl ei lumi riivaa mutta helekatan tuuli jaksaa piiskata ja nyt jopa aurinkoa näkyvissä !
Siinä sitä "silittämistä" tuli kun kasin kävi lonksuttelemassa, siltä se ainakin tuntui, lonksuttelulta :( No ehkä se siitä taas.
Tänään olisi pitänyt olla periatteessa siellä idän suunnalla maastossa mutta tuli täällä näitä muita "esteitä" joten jäi lähteminen. Täytynee harkita sitten joulun jälkeen uusiksi.
Melkoisen "löysää" talvea pakkasten suhteen näyttäisi aina yli tammikuun puolenvälin mutta nehän ovat ennusteita joita tarkennellaan tilanteen mukaan.- aurora5
Kyllä täällä sen verran pientä tuiskua tulee, että lakki ja kaulaliina ovat aina märät kotiin tullessa. Liekö jotain näkymätöntä kosteutta. Mutta sehän tuntuu ihan kesältä verrattuna viime viikkojen jatkuviin pyryihin.
Tytär sinnikkäästi aukoo nitä reittejään yhä uudestaan. Synnytyksistä toipuneet emätkin on valjastettu ajopuuhiin ja tuntuvat nauttivan siitä. Kotiin jääneet viisi pentua riehuvat metsäläisinä lumessa. - v_webs
Tuossa soitteli kaveri niin vesitihkuksi sanoi sadetta nyt.
Paljon olisi helpottanut jos olisi pakkasia pitänyt ennen noita lumia, nyt taas sulille pohjille joutuu ajamaan ja "tamppaamaan" uria.
Ja ohuille jäille ( missä olikin) niin "myrkkyä" oli nuo lumet siellä. Painaa jäätä ja nostaa veden sinne väliin eli teräsjäitä tuskin tulee. Pelastaisi jos menisi kokonaan vedelle ja sitten pakkasta reilusti perään. Muuten hautoo jopa altapäin sulia paikkoja jotka ovat arvaattomia.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta!
Ei tee ollenkaan heikkoa pysyä poissa "heikoilta jäiltä."
Kyllä on pimeää, pihallakaan ei näy muita valoja, kuin joidenkin jouluvalot. Ulos ei näe ollenkaan. Taloyhtiökin säästää kun valopylväät ovat pimeinä.
Ei tässä nyt muuta kuin ajattelin herätellä. Hyvää ja toivottavasti valostuvaa sunnuntaipäivää kaikille!- v_webs
Huomenta...
"Ei tee ollenkaan heikkoa pysyä poissa "heikoilta jäiltä.""
No ei niin kauhiast vaik kyl se polttelee kun irki pääsis :) Jos olis päässyt niin eilen olisi "saanut" jo seikkailla sulan ja riitteen rajamailla.
Onneksi oli ollut sen verran "arka" ajuri ettei ollut ihan sulaan asti mennyt vaikka kettu oli yli painellut ohuella riitteellä.
Valtakunnallisissa ajokokeissa siis jossa maan parhaat kisaavat "kuninkuudesta" vielä tänään(kin).
Itse nyt mietittävä lähteäkö kovalla maalla "lonksuttamaan" vai eikö lähteä, hyvää tekisi mutta käpälät vähän aristavat vielä eilisestä.
- v_webs
Nonih, pitihän se käydä, eihän se "hermo pitänyt" lorvailla sisätiloissa. Vähän nivelsiteet vinkui sinfoniaa alkuun mutta siitäpä tokenivat kun turtuivat taas.
Hyvä on kulkijan kulkea kun luikasta ei ole ja ilma ihan jees- luokkaa, tuulikin eilisestä pudonnut.
Ja mitäs sitten? No, toinen pakastin jäähtymään että saa toisen sulatettua ja putskliinattua, siinähän sitä.- Alkuperäinen-Rapu
Etteivät vaan ne nivelsiteet rupea "vinkumaan" oikein tosissaan sitä "klassista", kunhan enin turtumus häviää.
Minusta on ihanaa, kun ei tarvitse tänään ulos lähteä. Huomenna kyllä. Eikä sulattaa pakastinta, se homma on minulla ei toivottujen listalla. Joskus on kyllä pakko sekin tehdä. - v_webs
" oikein tosissaan sitä "klassista",.....
Onneks on korvatulpat keksitty...
Jaa ,kyllä tuo pakastin sulaa ihan itte, eihän siinä tartte "töitä " tehdä. Kunhan nyt toinen jäähtyy ensin.
- amummu
Jaa-a, minä en enää juuri paljon muuta kuuntelekaan kuin klassista. No, vanhempi kevyt menee, mutta tämä uusi ei vain putoa. Sama ilmiö kai kuitenkin on ollut olemassa kautta historian. Omakin isä oli suht kauhuissaan aikoinaan esim. Beatleseista, vaikka hänen kuultensa pyrin soittamaan vain niitä rauhallisia, kuten Yesterday ja Girl. Mutta näin se vain menee tässäkin ajassa.
Tänään on moneen päivään ihmeellinen tauko kaikessa menossa. Männä viikolla oli juhlatilaisuutta monen vuoden edestä, mm. kahdet 7-kymppiset. Eilen illalla tavattiin myös toisen kerran pojan uusi naisystävä. Ensimmäisestä tapaamisesta aiemmin syksyllä jäi vaikutelma mukavasta, järkevästä, mutkattomasta ja pojastamme välittävästä aikuisesta naisesta (joka x-miniämmekin oli, vaan eipä ole enää), ja se vaikutelma nyt vain voimistui. Toivottavasti suhde kestää. Lapsetkin ovat hänet tavanneet pari kertaa, eikä ainakaan eilen näkynyt mitään mielenosoituksia, joita murkut niin helposti järjestävät. Yksi ihan uusi asia on myös hänen mukanaan tullut: kissa. En ole kissaihminen ollenkaan, eikä eilinen uusi tuttavuuskaan minua sellaiseksi muuttanut, mutta tulimme toimeen. Koira on minun kaverini, kissa ei.
Tänään ajattelin tehdä pakastimeen porkkanlaatikon pohjat. Niin olen tehnyt jo monena jouluna. Pakastan laatikon paistamista vaille olevana mössönä. Sitten jouluna vain kermat sekaan, korppujauhot päälle ja uuniin. Pottuboxinkin olen tehnyt usein samalla periaatteella, mutta perunalajikkeesta riippuen tulos ei välttämättä ole täydellinen, joten tällä kertaa hoidan sen vasta aattona.
Siis nyt hellan viereen ja tuottavaan toimintaan. Rauhallista pyhää! - Cee-Lila
Minä kirjoitin äsken 40 joulukorttiin nimet ja osoitteet, aamulla vien postiin kun menen haavahoitoon. Muutama kynä teki tenän eli olivat jo musteet niin vähissä, että huomenna on käytävä myös kirjakaupassa ostamassa uusia kuulakärkikyniä. Merkitkin olin jo valmiiksi ostanut.
- Cee-Lila
Olen katsonut Nobel-illallisia Tukholmasta ja yhdellä naisella on todella erikoinen puku. Se on valkoinen ja hihat ovat valtavan runsaat, kuin moninkertaiset auenneet simpukat taikka Sydneyn oopperatalot.
- aurora5
Jotain häikkää tässä koneessa. En meinaa päästä nettiin ja silloinkin vain Internet explorerin kautta hitaasti, google chrome ei avaudu ollenkaan. S24 sivuston kohdalla huomauttelee evästeistä jotka kuuluu olla, mutta joita en ilmeisesti käytä enkä osaa liittää, sekä pitkistä komentosarjoista. Vanhahan tämä kone on, 3-4-vuotias, vaikkakin vuosi sitten puhdistettu ja kovalevy uusittu. Jos en keksi tähän korjausta, taidan ostaa ensimmäisen älykännykän tilalle. Sen opiskelu kyllä vie niin kauan, etten varmaan ennen joulua ilmesty tänne. Joten hyvää joulua ja uutta vuotta.
- v_webs
Vai ongelmia on ? Ihan ekaks nuo evästeet, niitä ei tarvitse liittää vaan sallit ne eli klikkaat OK kun se ilmoittaa niistä mutta muutakin tuntuu olevan "vialla". Komentosarja-ilmoitukset tulevat usenkin siitä ettei se pysty suorittamaan jostain syystä niitä eli ei vaikka saa palvelimeen yhteyttä tietyssä ajassa.
Silloin on suositeltava että *pysäytät* komentosarjan suorittamisen ja voit yrittää jonkin ajan kuluttua uudelleen.
"Viat" viittaavat kyllä siihen että jos nettiyhteytesi toimii normaalinopeudella ( voitko operaattorin sivulta testata? ) jostain haittaohjelmasta tai sitten koneen muistien täyttymisestä.
Alkuun voisit kokeilla ihan tälläisellä kevyemmällä ohjelmalla ja katsoa tapahtuuko mitään?
https://www.f-secure.com/fi_FI/web/home_fi/online-scanner
Eli ajat tuon läpi. Ellei tuo löydä niin sitten vaatisi laajemman tarkistusohjelman läpiajoa joka on vähän "hankalampi", ei tosin ylivoimainen tehtävä. Yksi tälläinen on Malwarebytes Antimalware-ohjelma joka kyllä kaivaa pöpöt esille jos ne vaivaavat. Sen joutuu vaan lataamaan ja asentamaan koneelle ennen ajoa.
Myös kaikkien selainten välimuistit ja selaushistoria tulisi tyhjentää ellei selaimia suljettaessa niin tee automaattisesti. Löytyvät jokaisen selaimen asetuksista mutta huomioi jos olet salasanoja tallentanut selaimeen ( ei pitäisi tehdä) niin huolehdi että ne ovat sinulla tallessa toisaalla.
Jos noilla ei tapahdu mitään niin ehkä paras olisi käyttää sitä liikkeessä tai pyytää apua joka osaa tehdä noita tarvittavia toimenpiteitä ellei itse "uskalla" niihin ryhtyä. - v_webs
Lisäyksenä että sinullahan taisi toimia se netti jonkun "mokkulan" kautta? Poissuljettu ei ole etteikö siinä vika olisi. Olet varmaan siitä virrat sammutellut ja pitänyt pois päältä reilumman ajan?
Joissain "mokkula"-malleissa aika usein on esiintynyt esim. lämpöongelmia jolloin ne "hiipuvat" käytössä. Useimmiten eri "tikku"-versioissa. Voi liikkeessä testata koneen toisella.
Sitten kuitenkin vielä sen "älykännyn" sijaan suosittelisin alkuun vaikka "tabsin" hankkimista jolla kirjoittaminen ja netissä asiointi on paljon helpompaa kuin kännyllä. Riippuu paljon sorminäppäryydestä ja näöstä. - Cee-Lila
Kokeilin tuota omaankin koneeseeni, mitään ei tapahtunut. Poistan joka päivä koneestani selausmuistin, sekä chromelta, että IE 11:sta. Kun aamuisin avaan koneeni, toimii ihan hyvin kun annan luvan evästeisiin, esim täällä S24:ssä. Kaikille sivuille ei edes vaadi sitä esim IE 11:ssä. Ovat kai siellä jo ennestään siitä huolimatta? Minullakin on nykyään 4G mokkula. Välillä joudun silloin tällöin yhtäkkiä pois netistä tai se on rajoitettu, saan sen takaisin kun käynnistän koneen uudelleen taikka otan mokkulan johdon pois hetkeksi aikaa.
- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta taas!
Minäkin vilkaisin noita Nobel-illallisia ja näin tuon valkoisen puvun hihoineen. Mieleen tuli ajatus, ettei tuon päälle voi pukea mitään päällysvaatetta, muuten rypistyy nuo siivekkeet. Kyllä siellä oli pitkiä pöytiä rivi rivissä. Huomasin, että ihmiset söivät käsin jotain, mitä naposteltavaa lieneekään ollut, vaikka edessä oli hienot kattaukset. Välillä kostuttivat huuliaan pikarista "hörppäämällä" jotain juomaa.
Hei, nyt on maanantai ja kaikki(ko) ovat jo lähteneet liikenteeseen? Minä odotan että hieman päivä valkenee. Ei viitsi vielä kiirehtiä.
Tästä se tämäkin viikko on pian vilahtanut ohi. Yritetään pysyä mukana.- v_webs
Vai käsin söivät röyhelöissään mokomat?
Ja kohta viikko "ohi", älä nyt taas hosaa, kyl se joulu sieltä ajallaan tulee, ja meneekin.
Josko ei tänään lähtis mihinkään, vaihtoehto sekin. Ellei nyt viestiä tule että uusi henkilökortti olisi tullut. Viipyy nyt kyllä varmasti kauemmin kun oli tuo rikkoninen viikko välissä.
- amummu
Websi puhui mokkula-mallista ja niiden "hikeentymisestä". Minäkin käytin mokkulaa aika pitkään mökillä. Ei ollut kylläkään muita ongelmia kuin hitaussellaisia, mutta kun siellä yhteydet paranivat, heitin mokkulan hiiteen ja siirryin käyttämään puhelinta mokkulana. Tosin siihen tarvitaan jonkun sortin parempi puhelin, mutta kokemani perusteella voin sanoa, että puhelimen internet-jakamistoiminnon avulla netti siellä toimii nyt paremmin kuin konsaan mokkulan kanssa. No, Auroran ongelmat eivät ehkä em. konstilla helpotu. Minulla se helpotti mokkulan kuukausimaksun verran, joka oli lähemmäs 20/kk, eli aika paljon.
Tänään on taas ollut mieli matalalla x-miniän temppujen takia. En enää uskalla vastata puhelimeen ollenkaan kun hänen numeronsa näkyy näytöllä. Vähän väliä päätän, että katkon viimeisenkin säikeen jo muutenkin ohuesta suhteesta, mutta lasten takia en sitä voi tehdä. Ja niinpä joudun välillä kuuntelemaan asioita, jotka todella saavat mielen matalaksi. Alhaista käytöstä häneltä, siitäkin huolimatta haluan säilyttää yhteyden lasten kanssa. Jos sekin menisi, ei lapsilla olisi enää perheen ulkopuolista tukea. Miniässähän ei ole mitään vikaa:(
Melkoinen sotku odottaa minua olkkarin pöydällä. Kortteja, merkkejä, osoitteita, yms. rekvisiittaa pöytä levällään. Aloitin eilen joulukorttien kirjailun, kun radiossa sanottiin, että 12p mennessä pitää kortit postittaa. Luulin, että tuo halvempi postimerkki käy vain siihen asti, ja siitä kiire. Mutta 15.p. onkin merkkien viimeinen voimassaolopäivä. Siippa sitten sanoikin, että posti on luvannut toimittaa viimeistään 12.p. lähetetyt kortin perille ennen joulua. Vähentäisivät sitä nurmikon leikkuutta ja lumen luontia, että kerkiäisivät hoitaa varsinaisen tehtävänsä. No, tänään jatkuu kirjoitus, jahka taas saan itseni kasattua tuon miniän "avautumisen" jälkeen.
Nyt lounaalle ja jälkkärikaffelle. Hyvää päivää!- Cee-Lila
Voihan luoja tuota miniääsi, minkä on taas tehnyt. Avaa nyt edes hiukan meille.
Vein ne eilen kirjoittamani kortit postiin, otin sieltä sen punaisen kuoren ja tungin kaikki siihen ja laitoin lootaan, johon ne pyydettiin jättämään. Samaa ajattelin, että vähentäisivät lumenluontia ym postille ylimääräistä työtä, että saavat edes joulukortit perille ennen joulua. Senkin aika on näköjään pidentynyt jo viime vuodesta. Karlssonilla oli hyvä piirros, kun mies valitti postissa, ettei saanut sitä valtioneuvoston itsenäisyyspäivän onnittelua, virkailija sanoi, että valittakaa telialle, he hävittävät vain joulukortteja.
Se nobel-juhlan naisen puvun hihat estivät varmaan tanssimisensakin siellä illallisen jälkeen olleilla tanssiaisilla, joita en enää katsonut. He todella söivät alkunaposteltavaa sormin, vasta reilusti kymmenen jälkeen heille kannettiin lämminruoka, joka oli niin herkullisen näköistä, että itsellekin tuli nälkä. Sitäkin oli todella vähän,per henkilö, ei sinne ole syömään tultu, vaan nauttimaan herkkupaloista. Piti käydä syömässä voileipä runsaalla kevytmetfurstilla, juustolla ja paprikalla höystettynä, että sieti katsoa lisää. Jälkiruokapalatkin tarjoiltiin tarjottimilta, joissa suihkusi ilotulitus. Tuntuu, että juhlat kestivät nyt paljon kauemmin kuin viime vuonna, kun en enää jaksanut odottaa sitä tanssiaisten alkua.
Mikähän Auroran koneeseen on tullut? Eilen täällä S24:n palstalla oli joku häikkä, koska tuolla oikeassa reunassa oli joku ihme punainen laatta, jossa luki palaute. Tänään sitä ei ole. Eilen se laatta ei ollut millään muilla sivuilla. Täällä olen aina chromella, muilla sivuilla olen IE11:sta. En kokeillut, olisiko sama näkynyt, jos olisin ollut täällä S24:llä. Mielestäni se punainen laatta oli jo parinä päivänä ennen eilistä. - v_webs
Päivät, ja taitaa olla ihan "piru" naisekseen tämä ex-miniä? Pitäiskö jonkun pudottaa hänet sieltä "pilvistään" takaisin maan kamaralle ja todellisuuteen. Ei kai hänen "valtuutensa" riitä yhteishuoltajuudessa kaatamaan teidän ja lapsenlasten välejä.
Ikäviä juttuja.
Niin, nuo "mokkulat" sitten. Kyllä nykyiset joissa myös reititinominaisuus on ja yhteysnopeus edes kohtuullinen niin toimivat aika hyvin . Mutta ainahan mobiili-liittymissä tuo nopeusvaihtelu ja kenttien riittävyys vaihtelu voi olla isoa, paikasta ja operaattorin lähettimien sijainnista johtuen. Ja sitten liikkuvan datan määrä kaistoilla.
Nyt monessa paikassa voi olla 3 G:n kaistat nopeammat kuin nelosen jotka saattavat ruuhkautua netin suuresta käytöstä suoratoisto-ohjelmien katseluun.
Itsehän käytän vain kännyä periferiassa netin jakamiseen ja toimii mm. tabsissa varsin hyvillä nopeuksilla. Samoin täällä olen kokeillut ja jakanut ihan pc:lle kokeeksi ja hyvin toimii. Mutta yhteysvakaus ei ole sitä mitä kaapelista.
Juu, vaikuttaa että A`ran laitteessa on yhteysongelma, joku haittaohjelma tai sitten vain ilmoitukset komentosarjoista viittaa esim. käyttömuistin eli RAM:n vähyyteen. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Voihan luoja tuota miniääsi, minkä on taas tehnyt. Avaa nyt edes hiukan meille.
Vein ne eilen kirjoittamani kortit postiin, otin sieltä sen punaisen kuoren ja tungin kaikki siihen ja laitoin lootaan, johon ne pyydettiin jättämään. Samaa ajattelin, että vähentäisivät lumenluontia ym postille ylimääräistä työtä, että saavat edes joulukortit perille ennen joulua. Senkin aika on näköjään pidentynyt jo viime vuodesta. Karlssonilla oli hyvä piirros, kun mies valitti postissa, ettei saanut sitä valtioneuvoston itsenäisyyspäivän onnittelua, virkailija sanoi, että valittakaa telialle, he hävittävät vain joulukortteja.
Se nobel-juhlan naisen puvun hihat estivät varmaan tanssimisensakin siellä illallisen jälkeen olleilla tanssiaisilla, joita en enää katsonut. He todella söivät alkunaposteltavaa sormin, vasta reilusti kymmenen jälkeen heille kannettiin lämminruoka, joka oli niin herkullisen näköistä, että itsellekin tuli nälkä. Sitäkin oli todella vähän,per henkilö, ei sinne ole syömään tultu, vaan nauttimaan herkkupaloista. Piti käydä syömässä voileipä runsaalla kevytmetfurstilla, juustolla ja paprikalla höystettynä, että sieti katsoa lisää. Jälkiruokapalatkin tarjoiltiin tarjottimilta, joissa suihkusi ilotulitus. Tuntuu, että juhlat kestivät nyt paljon kauemmin kuin viime vuonna, kun en enää jaksanut odottaa sitä tanssiaisten alkua.
Mikähän Auroran koneeseen on tullut? Eilen täällä S24:n palstalla oli joku häikkä, koska tuolla oikeassa reunassa oli joku ihme punainen laatta, jossa luki palaute. Tänään sitä ei ole. Eilen se laatta ei ollut millään muilla sivuilla. Täällä olen aina chromella, muilla sivuilla olen IE11:sta. En kokeillut, olisiko sama näkynyt, jos olisin ollut täällä S24:llä. Mielestäni se punainen laatta oli jo parinä päivänä ennen eilistä.Vai ainoastaan kortteja hävittävät ? :)
" Eilen täällä S24:n palstalla oli joku häikkä, koska tuolla oikeassa reunassa oli joku ihme punainen laatta, jossa luki palaute."
Tuotas tuotas, mikä ihmeen laatta ? Ei minulla ainakaan Operalla mitään tuollaista ollut.
No tässä kyllä plokkaa mainokset automaattisesti ja Ghostery-laajennus estää seurannan. Vielä kun selaa täälläkin yksityistilaa käyttäen niin aika "rauhassa" saa kaikilta örkeiltä olla.
VPN- on sitten jo turha hidaste päällä.
- amummu
Eilen oli minullakin tuo "laatta" jonkin aikaa näkyvissä. Siippa epäili, että se on joku tiedon keräilykikka, mikä piilotettu palautteen antamismahdollisuuteen, huonolla onnella saattaa sisältää vaikka viruksen, jos laatan sisälle eksyy menemään. En tiedä, ei sitä sen enempää ruvettu tutkimaan.
Joo, kyllä x-miniällämme joku tauti on, Itse hän vakuuttaa olevansa täysin kunnossa. Sen sijaan poikaamme sanoo sairaaksi, koska hän ei hyväksy miniän nykyään aivan tolkuttomia ja epäoikeudenmukaisia lapsiin kohdistuvia rangaistuksia. Vanhempienhan pitää vetää samaa linjaa, sanoo sana. Niin pitää, mutta jos linja on tolkuton, ei siihen voi lähteä mukaan kukaan, jolla vähänkin oikeustajua. Poika siis nyt miniän mukaan tuhoaa lapsensa omalla isyydellään. Uhkasi tehdä siitä lastensuojeluilmoituksenkin. Yrittää ilmeisesti ainakin rajoittaa lasten ja isän tapaamisia. Katsotaan, mitä seuraa. Lastensuojeluun on kyllä isälläkin aika pitkä lista äidin tekemisiä ja ennen kaikkea tekemättä jättämisiä.
Miniä on katkaissut välinsä kaikkiin entisiin läheisiinsä, paitsi lapsiinsa, kaikkiin jotka eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan. Kukaan meistä ei sanomisillaan saa hänessä aikaan mitään vaikutusta. Hän vain on oikeassa. Masentavaa. En olisi uskonut, että kaksi hyvin koulutettua ja viisasta aikuista saavat aikaan tämmöisen elämän niin itselleen, lapsilleen kuin meillekin. Pojassammekin on paljon vikaa, joten osuutensa hänelläkin tietysti on, mutta muutos miniän käytöksessä ja hänen asenteessaan perhe-elämään on ollut niin kummallinen, käsittämätön, että siinä ainakin minä näen suurimman syyn nykyiseen tilanteeseen. Jotain on hänelle tapahtunut. Narsismin puhkeamisesta olemme täällä keskenämme puhuneet, mutta en tiedä ollaanko edes jäjillä, saati oikeilla niillä.
Kohta pitää lähteä pimeille märille teille ajelemaan. Menen sisareni kuoron joulukonserttiin, jos siellä vähän saisi mielenrauhaa. Leppoisaa iltaa kaikille. - aurora5
Joku yhteysongelma tamän täytyy olla. Koneen tehossa ei ehkä suurempaa vikaa. Pystyn katsomaan netistä pitkiä ohjelmia, muun muassa äsken Katsomosta Farangin viimeisen osan. IE:n kautta kyllä pääsee "kohteisiin" mutta mateluvauhtia ja huomautusten säestyksellä. "S24 ei vastaa, Facebook ei vastaa" ja taas ventataan minuutti. Soitan elisan as.palveluun jos ei muuten ratkea.
Äsken vähän pelästyin, kun ovikello soi ja ulkomaalainen mies änkesi sisään myymään joulukoristeita. Minulla oli kulhossa muutama euro pikkukolikoina, mutta ne eivät riittäneet halvimpaankaan koristeeseen. Kun sanoin, ettei enempää ole, hän viittasi kädessäni olevaan lompakkoon, jonka olin kiireessä napannut talteen eteisen pöydältä. Katsokaa, katsokaa hän hoki huonolla soomella. Näytin, että posassa ei ollut kuin pari korttia, jolloin tyyppi luikahti ovesta ulos neljä euroa kolikkoina mukanaan antamatta mitään vastineeksi.
Täytyypä olla tarkkana, ettei avaa ovea tuntemattomille. Harvoin täällä ovikello soi, vaikka alaovi on aina auki päiväsaikaan.- amummu
Huomasin, Aurora, tuon FB-kommenttisi. Minullakin FB vastaa useimpiin hakuihin, että sivua ei löydy tai jotain muuta vastaavaa. Muut ohjelmat minullakin toimivat nopeasti ja oikein (huom. vaikka tämä on HP;). Tässä S24:ssä ei tänään ole ollut mitään häikkää, ja eilenkin vain tuo punainen lappu.
- v_webs
No vanha IE11 todellinen etana selaimeksi eikä sitä ole kehitetty enää pariin vuoteen ollenkaan, ainoastaan välttämätön "turvapäivitys" siihen aina tulee. Sillä ei siis mikään outo tilanne etteivät sivustot vastaa, tai ei saada yhteyttä.
Amummulahan se on win 10:ssä Edge.
Onko sitten Chromen päivityksessä ollut jotain "vialla" ellei se aukea? Tai sen lukinnut jokin haittaohjelma sillä selaimen kautta niitä ujutetaan. Tai onko jäänyt Chromen päivitys vanhaksi?
Näillä ohjeilla voi tarkistaa missä tilassa selain on:
https://support.google.com/chrome/answer/95414?co=GENIE.Platform=Desktop&hl=fi
Jos sillä koneella on tuollainen ohjelma pyörinyt niin ei pitäisi olla sitten yhteys eikä muistivika vaan juuri tuohon selaimeen liittyvä.
Jos mahdollista niin mittaa sen yhteysnopeus operaattorilla ( elisa? ) tai vaikka tällä Telian testerillä.
https://www.telia.fi/kauppa/kodin-netti/tee-nopeustesti
Jos esim. nopeudeksi antaa vaikkapa yli 5/1 Mbits niin pitäisi jopa Areenan pyöriä sillä.
Elisan oman nopeusmittarin löydät Oma Elisasta.
Ensin kuitenkin ajaisin tuon F-securen, tallenna se linkistä vaikka ladatut tiedostot-kansioon ja sieltä klikkaat sitten ja suoritat järjestelmänvalvojan. Se ajaa tarkistuksen eikä jää koneelle kun lopetat sen käytön. Se voi olla sitten siellä ladattuna seuraavaa kertaa varten jos tarve tulee.
Tai niinpäin että ensin tuon Chromen tarkistus ja sitten F-secure.
Ps. Elisa käyttää juuri noita f-securen työkaluja. - v_webs
Vielä A`ralle. Ellei se avaa Chromea ollenkaan niin sitten * ohjauspaneelin* kautta > ohjelmat> poista ohjelman asennus.
Etsit sieltä Chromen, klikkaat sen ja > poista. <
Odotat että kone poistaa ohjelman ja sen jälkeen lataat täältä Chromen ja asennat uudelleen.
https://www.google.fi/chrome/browser/desktop/index.html
Ruksit kohtiin hyväksy ja asenna.
Pitäisi toimia noin.
- aurora5
Nyt poistin chromen ohjuspaneelin kautta. Seuraavaksi klikkaan antamaasi linkkiä uuden chromen asentamiseksi. Katotaan mitä tapahtuu.
F Securella tarkistutin turvatilanteen. Minulla on siltä ostettu vuoden sopimus. Mitään hälyttävää ei löytynyt.- v_webs
Hyvä ettei pöpöjä ollut tuolla tarkistuksella ja jos sinulla on tuo F- secure niin tuskin on ollenkaan.
Tuo selain täytyy näköjään myös ensin tallentaa ja sieltä sitten asentaa, ei mennyt tuosta suoraan kuten oletin.
Pitäisi kyllä toimia kunhan saat asennettua ja tarkista sitten aikasemmilla linkin ohjeilla että se on viimeisin päivitysversio. - v_webs
Asensin tuon ja tarkistin niin kyllä se antaa chromesta viimeisimmän version mikä saatavilla on. Kun sen avaa niin siitä voi vas. ylhäältä klikata sen oletusselaimeksi jos haluaa.
Ja sieltä oik. ylhäältä kolmen pisteen alta löytyvät muut säädöt jos tarvetta on. Oletuksena näyttäisi kaikki olevan suht`turvallisesti tehty.
Hyvä olisi jos ei päivittäin niin parin päivän välein poistaa sieltä selaushistoria, ja vaikka esim. pankissa asioidessa käyttää incognito-tilaa niin selaushistoria ei tallennu selaimelle.
Asetuksissa on myös kohta jos haluat tuoda kirjanmerkkejä / suosikkeja vaikka IE:sta chromen valikkoon. - Cee-Lila
Olipahan äijä tuo, joka kävi myymässä sinulle joulukoristeita, bölli sinulta neljä euroa. Hyvä ettei sinulla ollut enempää kolikoita.
- aurora5
v_webs kirjoitti:
Asensin tuon ja tarkistin niin kyllä se antaa chromesta viimeisimmän version mikä saatavilla on. Kun sen avaa niin siitä voi vas. ylhäältä klikata sen oletusselaimeksi jos haluaa.
Ja sieltä oik. ylhäältä kolmen pisteen alta löytyvät muut säädöt jos tarvetta on. Oletuksena näyttäisi kaikki olevan suht`turvallisesti tehty.
Hyvä olisi jos ei päivittäin niin parin päivän välein poistaa sieltä selaushistoria, ja vaikka esim. pankissa asioidessa käyttää incognito-tilaa niin selaushistoria ei tallennu selaimelle.
Asetuksissa on myös kohta jos haluat tuoda kirjanmerkkejä / suosikkeja vaikka IE:sta chromen valikkoon.Suurkiitos avusta.
Vielä illalla näytti ettei uuden chromen asennus onnistu. Ilmoitti, että sovellusta voi käynnistää ja pitäisi ottaa yhteyttä sovelluksen toimittajaan.
Mutta nyt aamulla, kun yritin linkkisi kautta samaa, alkoikin tapahtumaan ja hupsis, siinä se vanha rakas kirjava chromen pyörylä möllötti alapalkissa. Ja näyttää toimivan nopeasti kuin synti vai mikä se vertaus oli. Kirjanmerkit ja kaikki tallella, ne jo ainakin luulin hukanneeni.
Ei tämä niin kurja koneenrähjä tunnu vielä olevankaan. Kyllä tällä kelpaa kirjoittaa ja jos uutta häikkää tulee, ei kun yhteys meidän "satasen mieheen". Vai tonninko arvoinen olet neuvoinesi.
Näissä minun omaräpiköinnissä on se hyöty, että vähän oppii itsekin, vaikkei niin haluaisikaan.
P.S. Tyhjennän sivuhistorian säännöllisesti, sehän hoituu noista kolmesta pisteestä yläoikealla kohdasta Lisää työkaluja. Varsinkin pankki-istunnon jälkeen teen sen aina, vaikkei kukaan muu koneellani istukaan. - v-webs
aurora5 kirjoitti:
Suurkiitos avusta.
Vielä illalla näytti ettei uuden chromen asennus onnistu. Ilmoitti, että sovellusta voi käynnistää ja pitäisi ottaa yhteyttä sovelluksen toimittajaan.
Mutta nyt aamulla, kun yritin linkkisi kautta samaa, alkoikin tapahtumaan ja hupsis, siinä se vanha rakas kirjava chromen pyörylä möllötti alapalkissa. Ja näyttää toimivan nopeasti kuin synti vai mikä se vertaus oli. Kirjanmerkit ja kaikki tallella, ne jo ainakin luulin hukanneeni.
Ei tämä niin kurja koneenrähjä tunnu vielä olevankaan. Kyllä tällä kelpaa kirjoittaa ja jos uutta häikkää tulee, ei kun yhteys meidän "satasen mieheen". Vai tonninko arvoinen olet neuvoinesi.
Näissä minun omaräpiköinnissä on se hyöty, että vähän oppii itsekin, vaikkei niin haluaisikaan.
P.S. Tyhjennän sivuhistorian säännöllisesti, sehän hoituu noista kolmesta pisteestä yläoikealla kohdasta Lisää työkaluja. Varsinkin pankki-istunnon jälkeen teen sen aina, vaikkei kukaan muu koneellani istukaan.Ole hyvä jos apua oli mutta pääasia että kone ja selain nyt pelaa. Jotain hämminkiä siinä on ollut entisessä Chromessa / googlessa jos se noin käyttäytyi. Sehän on googlen selain.
Joskus nuo eri selaimet saattavat "jäätyä" monista eri syistä, vanhasta versiosta, välimuistien täyttymisestä tai ihan jonkin selaimeen tulleen haitakkeen takia jota edes ei aina "turvaohjelmat" sellaiseksi tunnista.
Mutta usein niihin konsti löytyy millä fiksata vaikka varsinainen syy jäisikin mysteeriksi. Tuossakin tapauksessa vaikea syytä sanoa, voi olla että scriptien (komentosarjojen) luku ja yhteyden muodostaminen ei selaimeen toiminut.
Oletan että sinulla on google-tili ( esim. s-postina) jolloin se on palauttanut sen kautta myös kirjanmerkit. Mutta olipa niin tai näin, kaikki parhainpäin.
Noissa "omaräpläämisessä" on juuri hyvä että aina oppii jotain uutta(kin) tai palautuu mieleen entisestään, ja aika harvoin konetta ihan täysin solmuun saa niin etteikö sitä saisi palautettua aikaisempaan pisteeseen.
Tuo historian tyhjentäminen on hyvä juttu vaikka se monesta niin "pöljältä" tuntuukin. "Selainkaapparit" kun pystyvät aika yksinkertaisilla ohjelmilla ujuttamaan tiedonkeruuuta jolloin kaikki selaimen välimuistiin jääneet tunnus-ja salasanatkin ovat hakkeroitavissa. Vaikka muuten esim. pankkeihin on vaikea tunkeutua kun kirjaa itsensä ulos ja sulkee selaimen. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Suurkiitos avusta.
Vielä illalla näytti ettei uuden chromen asennus onnistu. Ilmoitti, että sovellusta voi käynnistää ja pitäisi ottaa yhteyttä sovelluksen toimittajaan.
Mutta nyt aamulla, kun yritin linkkisi kautta samaa, alkoikin tapahtumaan ja hupsis, siinä se vanha rakas kirjava chromen pyörylä möllötti alapalkissa. Ja näyttää toimivan nopeasti kuin synti vai mikä se vertaus oli. Kirjanmerkit ja kaikki tallella, ne jo ainakin luulin hukanneeni.
Ei tämä niin kurja koneenrähjä tunnu vielä olevankaan. Kyllä tällä kelpaa kirjoittaa ja jos uutta häikkää tulee, ei kun yhteys meidän "satasen mieheen". Vai tonninko arvoinen olet neuvoinesi.
Näissä minun omaräpiköinnissä on se hyöty, että vähän oppii itsekin, vaikkei niin haluaisikaan.
P.S. Tyhjennän sivuhistorian säännöllisesti, sehän hoituu noista kolmesta pisteestä yläoikealla kohdasta Lisää työkaluja. Varsinkin pankki-istunnon jälkeen teen sen aina, vaikkei kukaan muu koneellani istukaan.Korjaus: eka rivillä piti lukea: "Ilmoitti, että sovellusta ei voi käynnistää".
- v_webs
Jeps, tajusin kyllä mitä tarkoitit ....
Hups, nyt taitaa vähän vaarilla kiirettä pitää. Kaupalla "juoksin" jo, koht tulee pikkuneiti joten pitää olla "univahtina" ja puoleltapäivin tulossa savonlikka käymään.
Mutta eiköhän tuostakin hengissä selvitä ? :) Palaillaan.....
- Cee-Lila
Webs, minkäs ikäinen se pikkuinen nyt onkaan? Meillä täyttää 2 v tammikuussa.
U meni apteekkiin hakemaan sinkkisuihketta, kun hän tuntee nuhan iskevän. Minulla meni ohi tosi nopeasti, sen illan jälkeen nokka vuoti vain seuraavan aamupäivän. U sanoi, että kun syön niin hemmetisti myrkkyjä, niin ei minuun paljon nuhat iske. No, ei ne nyt myrkkyjä ole, vain reumaan, verenpaineeseen ja -ohennukseen sekä kolesterolin alentamiseen sitä paratabsia kipuun. Myös jo monta antibioottikuuria on mennyt tänä vuonna. Mutta päivittäinen määrä on aika kauhea, 14 päivässä. Vielä pitäisi syödä kalsium D:tä, mutta en syö, etten kalkkeudu lisää, yksi lääkehän minulla on kalsiumin estäjää, joten mielestäni älytöntä syödä sitä, minkä jälkeen estäjää pitäisi määrätä kenties vielä lisää. Juonhan maitoa ja syön juustoja varsinkin aika reilusti, niistäkin sitä saa. Multitabsin syönninkin lopetin, koska siihen on lisätty K-vitamiinia. Sitä saan vihreistä vihanneksista ihan tarpeeksi ja siksi syön myös verenohennuslääkettä, ettei veri olisi liian sakeaa. Minusta on hassua, että se voi olla liian sakeaa, vaikka Hb on aina matala. Viimeksi se oli 121, eli harvinaisen hyvä minulle. Nykyään saan mustelmia todella helposti, ei tarvitse napauttaa itseään juuri mihinkään kun on jo mustelama siellä, toinen täällä. On tämä yhtä taiteilemista näiden juttujen kanssa. Pitää koputtaa puuta.- Cee-Lila
"Mustelama", kyse tietenkin mustelmasta, vaikka mustelamakin iski sunnuntaina, kun kortteja kirjoitin. Moni kuulakärkikynä lakkasi toimimasta, joten heitin 10 vanhaa kynää roskiin, ostin eilen 6 uutta, mitkä eivät järin hyviltä tunnu. Ovat halpiskyniä. Ne kun aikansa seisovat jossain purkissa, niin musteet kuivuvat ihan itsestään.
Nykyäänhän kirjeetkin kirjoitetaan lähinnä sähköpostina, joten kynillä on vähän käyttöä. Tänään lähetin vielä kaksi kirjettä Australiaan, toisessa joulukortti, toisessa kirje tietokoneella tulostettuna paperina sekä kaksi onnittelukorttia. Molemmilla aussilaisilla kun on synttärit vielä ennen jouluaattoa. Heille lähettämäni sähköpostit eivät aina mene perille, heillä on paljon häiriöitä e-maileissa ja puhelinlinjoissa, koska asuvat siellä laakson perukoilla. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
"Mustelama", kyse tietenkin mustelmasta, vaikka mustelamakin iski sunnuntaina, kun kortteja kirjoitin. Moni kuulakärkikynä lakkasi toimimasta, joten heitin 10 vanhaa kynää roskiin, ostin eilen 6 uutta, mitkä eivät järin hyviltä tunnu. Ovat halpiskyniä. Ne kun aikansa seisovat jossain purkissa, niin musteet kuivuvat ihan itsestään.
Nykyäänhän kirjeetkin kirjoitetaan lähinnä sähköpostina, joten kynillä on vähän käyttöä. Tänään lähetin vielä kaksi kirjettä Australiaan, toisessa joulukortti, toisessa kirje tietokoneella tulostettuna paperina sekä kaksi onnittelukorttia. Molemmilla aussilaisilla kun on synttärit vielä ennen jouluaattoa. Heille lähettämäni sähköpostit eivät aina mene perille, heillä on paljon häiriöitä e-maileissa ja puhelinlinjoissa, koska asuvat siellä laakson perukoilla.Vai "mustelama" :) Juu kyllä noissa nykyisissä kynissä tuon tekee aika nopeasti, kuivuvat ellei käytä ja loppuvat nopsaan jos käyttää. Pitäis ainakin muistaa aina terä painasta sisään ja säilyttää pystyasennossa terä alaspäin.
Tässä viime vuonna erehdyin ostamaan jotain hiton "öljykyniä" jotka olivat samassa kasassa liikkeessä kuin oikeat mustekynät. Ja nehän hauskoja olivat kun ajan kanssa teksti muuttui lähes punaiseksi :( Ja osittain levisi kuin jokisen eväät.
Ihmeellisen möhköjä tehty nykykynistä joilla ei mitään kunnolla pysty kirjoittamaan. Ehkä ne onkin optimoitu "tikkutekstille" mitä nykyään enimmäkseen tapaa.
Niin, pikkulikka l. "palosireeni" on nyt vähän vajaa 7 kk "vanha". - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Vai "mustelama" :) Juu kyllä noissa nykyisissä kynissä tuon tekee aika nopeasti, kuivuvat ellei käytä ja loppuvat nopsaan jos käyttää. Pitäis ainakin muistaa aina terä painasta sisään ja säilyttää pystyasennossa terä alaspäin.
Tässä viime vuonna erehdyin ostamaan jotain hiton "öljykyniä" jotka olivat samassa kasassa liikkeessä kuin oikeat mustekynät. Ja nehän hauskoja olivat kun ajan kanssa teksti muuttui lähes punaiseksi :( Ja osittain levisi kuin jokisen eväät.
Ihmeellisen möhköjä tehty nykykynistä joilla ei mitään kunnolla pysty kirjoittamaan. Ehkä ne onkin optimoitu "tikkutekstille" mitä nykyään enimmäkseen tapaa.
Niin, pikkulikka l. "palosireeni" on nyt vähän vajaa 7 kk "vanha".Voi, että pikkuinen on vielä todella pikkulikka, vasta vajaa 7 kk. Meilläkin kyllä huutaisi kuin palosireeni mikäli äitiä ei ole näkyvillä, vaikka on lähes 2 v. Tulee varmaan ongelmia, kun/jos äiti palaa/saa töitä vanhempainvapaan jälkeen ja pitää viedä jonnekin vieraalle hoitoon taikka tarhaan, jossa on paljon lapsia. U:n veljentytär oli aikoinaan äitiyslomalla vain alle vuoden kun palasi jo töihin molempien lasten jäleen. Yksi työkaverini oli poissa 9 vuotta, teki sinä aikana 3 lasta, vietti kaikki mahdolliset äitiyslomat ja -vapaat olemalla välillä ns pari kuukautta "töissä", olemalla sairauslomalla, että kaikki etuudet jatkuivat, myös työpaikka säilyi. Tilalle ei voitu palkata ketään muuten kuin väliaikaisina tai toistaiseksi. Niinhän nykyään on tapana tehdä, vaikka ei olisi kenenkään sijaisena. Liekö seurausta tuosta?
- Akentti
Lumista märkää tippuu taivahalta!
Oikein koiranilma. Kyllä taas on niin kurjaa tuon nuhatauvin vai mikä hitto lienee. Tuntu vähän välillä paremmalta mutta pappa oli saanut viime viikolla ihan tippuvan nuhan ja oli huonossa kunnossa muutenkin ja tietysti rupes munkin nenä tippumaan taas ja kurkku kipeenä. Ei auttanut sinkkisuihke ja onhan mulla noita lääkärin määräämiä nenäsuihketta ja Avitamiini tippoja nenälle mutta ei tunnu auttavan. Buranaa poskeen ja mustikkasoppaa. Jostain olen kuullut et kurkkukipuisen ei pitäs juoda kuumaa vaan kylmää. Mitenkähän lienee? Kait pitäs suolavedellä kurnuttaa kuten muinoin on tehty ja joku sanoi että viinalla sekä kirkkaalla että konjakilla myös. Olishan noita aineita kaapissa mutta onko enää tehoa kun ovat iät ja ajat siellä lojuneet.
Kunpa tässä vähän paremmaks tulis kun poikani soitteli ja sanoi teinien kanssa tulevansa huomenillalla. Papalle tulee kans lauantaina vieraita tuvan täydeltä joten pitäs elämän vähän paremmaks muuttua et jaksaa serveerata. Ja herra isännöitsijä soitti eilen ja sanoi että talossa palaveerataan ja tullaan huomenissa parveketta syynäämään. No jo aikakin. Oli niin mukavan sorttinen mies puhumaanettä jospa asiat korjaantus sitten. Entinen rouva isännöisijä erosi ja melkein luulisin et erotettiin kun niin joutuin lähti eikä mitään syitä ilmotettu muuta kuin paperi tuli et isännöisijä vaihtunut. Isännöi muuten "papan kirkonkylässä" pienessä firmassa jossa tuntu olevan ihme sotkuja. Lehti kertoi ja yleisönosasto ruotii vähän päästä kun ei ole ollut tilintarkastajaan ollenkaan. Remontti-hissi lisävastikkeet hävinnä taivaan tuuliin. Siinnä ovat osakkeen omistajat vielä hepakassa kun ruppeevat selvittelemään juttua. Empä vaivoo piätä sillä jutulla tämän enempää kun asiahan ei mulle kuulu!
Olihan se hienoo kun itsenäisyyspäivänä viesti tuli ja onniteltiin joten tunsin tosiaan olevani suomalainen. Katsoin netistä ne Kolin 4 laulaja miestä jotka Finlandian esittivät kalliolla aamun noustessa. Toinen oli tää Oululais-komissario joka myös veti Finlandian ylen hienosti.
Nytpä sitten vähän köllöttelemään et tauti ruppeis talttumaan.- Cee-Lila
Totta on, että oululaisella komisariolla Petrus Schroderuksella on komea ääni, samoin kuin niillä Kolin laulajilla.
Harmi että sinulla kuin papallakin on nuhan oireita. Suolavesi on vanha hyvä keino, itse käytän sitä monesti, nyt U on suihkutellut sitä sinkkiä. Sanoi olonsa olevan jo parempi. Buranaa on myös ottanut. Samoin Nasolin taikka Otrivin suihkeitä nenuunsa.
Paistoin äsken makaronilaatikkoa uunissa ja U laittoi mausteeksi sinappia, Kikkomania ja ketsuppia. Itse en laittanut mitään. Sanoi, että sinkkisuihke häivyttää makuaistia. Tosin hän laittaa aina mausteita lähes kaikkeen, vaikka ei olisi nuhan elkeitäkään. Ei kuitenkaan kanaruokiin ainakaan sinappia eikä ketsuppia. - v_webs
Nuhanenuja riittää ja sitkasta lajia on muhimaan, ihan totta. Välillä olevinaan häippää ja sitten taas uudestaan, mikä viiru lienee. Taisi se 3 viikkoa kiusata ja nyt pitää päätä koputtaa että sais jo pysyä pois.
Voi olla kyllä aika mahottomuus kun pojan porukassa aina jollain muhii jonkinasteisena.
Ota vuan Akentti kunnon rommitujut hunajalla, jos ei auta niin on se mukavampi potea.
Heh, noista pirun isännöinti -ja tilitoimistoista? Kyllä niitä on jokalähtöön, vähän huijaria ja vähän isommin huijaria. Ehkä kuitenkin jokunen rehellinenkin joukossa?
Sain muuten sieltä mailta uudelta tilitoimistolta pyynnön lukea vesimittari ja ilmoittaa lukema laskutusta varten heille ! Ihan ensteks kun ei oo siellä mitään vesimittaria, kirje oli lähetetty velipojan osoitteeseen joka ei myöskään ole vesiosuuskunnan asiakas.
Olihan mulla yhteen vesipostiin avain ja lopetin sitten sieltä vedenottamisen jo v 2012 ja palautin avaimen kirjattuna entiselle tilitoimistolle. Siitähän oli meillä kova sota kun yrittivät periä viisinkertaisen hinnan yllättäin jälkikäteen, ilmoittamatta hinnankorotuksista mitään.
No "turpiinsa" saivat ja jo alle kolmannen erän loppua putosivat.
Lähetin tälle uudelle nyt s-postia ja oli vielä skannattu kuitti liitteenä silloisesta avaimen palauttamisesta kirjattuna kirjeenä. Kyllähän nämä pahoittelivat asiaa ja kirjoittivat ettei se entinen toimisto ollut oikein mitään kunnon kirjanpitoa hoitanut useaan vuoteen.
Tiedänkin kyllä että silloisen toimiston jäljiltä on iso revohka selvittämättömiä asioita joita varmasti monia puivat vielä lakituvassa. Ja kyse on mm. sadoista tuhansista "kadonneista" euroista ellei peräti miljoonaluokassa. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Nuhanenuja riittää ja sitkasta lajia on muhimaan, ihan totta. Välillä olevinaan häippää ja sitten taas uudestaan, mikä viiru lienee. Taisi se 3 viikkoa kiusata ja nyt pitää päätä koputtaa että sais jo pysyä pois.
Voi olla kyllä aika mahottomuus kun pojan porukassa aina jollain muhii jonkinasteisena.
Ota vuan Akentti kunnon rommitujut hunajalla, jos ei auta niin on se mukavampi potea.
Heh, noista pirun isännöinti -ja tilitoimistoista? Kyllä niitä on jokalähtöön, vähän huijaria ja vähän isommin huijaria. Ehkä kuitenkin jokunen rehellinenkin joukossa?
Sain muuten sieltä mailta uudelta tilitoimistolta pyynnön lukea vesimittari ja ilmoittaa lukema laskutusta varten heille ! Ihan ensteks kun ei oo siellä mitään vesimittaria, kirje oli lähetetty velipojan osoitteeseen joka ei myöskään ole vesiosuuskunnan asiakas.
Olihan mulla yhteen vesipostiin avain ja lopetin sitten sieltä vedenottamisen jo v 2012 ja palautin avaimen kirjattuna entiselle tilitoimistolle. Siitähän oli meillä kova sota kun yrittivät periä viisinkertaisen hinnan yllättäin jälkikäteen, ilmoittamatta hinnankorotuksista mitään.
No "turpiinsa" saivat ja jo alle kolmannen erän loppua putosivat.
Lähetin tälle uudelle nyt s-postia ja oli vielä skannattu kuitti liitteenä silloisesta avaimen palauttamisesta kirjattuna kirjeenä. Kyllähän nämä pahoittelivat asiaa ja kirjoittivat ettei se entinen toimisto ollut oikein mitään kunnon kirjanpitoa hoitanut useaan vuoteen.
Tiedänkin kyllä että silloisen toimiston jäljiltä on iso revohka selvittämättömiä asioita joita varmasti monia puivat vielä lakituvassa. Ja kyse on mm. sadoista tuhansista "kadonneista" euroista ellei peräti miljoonaluokassa.Onhan vesimittarin lukijatkin hakoteillä, kun pyytävät vuosia sitten lopettamaasi vesimittarin lukemaa. Hyvä, että sinulla oli faktat vielä esittää. Nykyään taitaa olla sääntö, että kirjanpitoaineistoa on säilytettävä kuusi vuotta. Ehkä joissakin asioissa on vielä 10 vuoden sääntö.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Onhan vesimittarin lukijatkin hakoteillä, kun pyytävät vuosia sitten lopettamaasi vesimittarin lukemaa. Hyvä, että sinulla oli faktat vielä esittää. Nykyään taitaa olla sääntö, että kirjanpitoaineistoa on säilytettävä kuusi vuotta. Ehkä joissakin asioissa on vielä 10 vuoden sääntö.
No tuolla on tapana että mittarilukemat asukkaat ilmoittavat itse. Nauratti vaan pyyntö minun ilmoittaa lukema vaikka ei mitään mittaria ollut koskaan olemassakaan. Oli vaan sovittu noin määrä ja hinta sille minkä vuodessa siellä kulutan.
Eihän sieltä mitään tehtyä sopimusta ole tietysti löytynyt sen entisen jäljiltä eikä sitten merkitty mihinkään sopimuksen loppumisesta ja avaimen palautuksesta.
Ei ne kyllään millään olisi pystynyt perimään takakäteen maksuja, niin monta todistajaa minulla on siitä "kähinästä" olemassa.
- aurora5
Mulla ei varmaan ole oikea nuha. Koskaan sisällä ei nenä vuoda, mutta annas olla kun kuljen ulkona, koko ajan täytyy kaivaa nenäliinaa esiin. Sitä jatkuu koko talven. Räkä ei myöskään muutu keltaiseksi, mikä tarkoittaisi tulehdusta. Valuu, valuu vaan. En ole koskaan käyttänyt nenäsuihkeita, ei se siitä parane. Aina ennen kauppaan menoa pysähdyn ovensuussa ja niistän yhden nenäliinallisen eli muutaman pätkän Wc-rullaa.
Imeväisen pikkuvauvan nuha on säälittävintä mitä tiedän.
Taas puhutaan uutisissa ihmisten jouluahdingosta. Pikavippejä otetaan kuulemma senkin takia, etteivät sukulaiset "luule" köyhäksi. Miksei voi tunnustaa, ettei ole varaa satsata kaiken maailman joulupakkoihin. Juhlia voi vähälläkin, esim. isot porukat voisivat ottaa käyttöön vanhat hyvät joululeikit. Lapsuudessani oli sotajoulu, jolloin aikuisille oli pieni pala maalaissukulaisten lähettämää sianlihaa, ja me pennut syötiin mannapuuroa kynttilöiden loisteessa. Oliko edes luumukiisseliä.
Sain ilouutisen, että tyttärellä on kerrankin aatto vapaana, joten saan jouluvieraan ihan oikeana päivänä. Tosin menu on taas aivan muuta kuin perinteistä kinkkua.- Cee-Lila
Wc-paperi onkin parasta nenänniistoon, ei ole niin kovaa kuin talouspaperi eikä niin kallista kuin nessut/vastaavat. Meillä ei ole aikoihin ostettu aikuisille mitään lahjoja, lapsenlapsillekaan emme osta , vaan annamme rahana, ostavat itse mitä haluavat, ettei tule turhaa tavaraa kaappien täytteeksi. Hekin ovat jo sitäpaitsi aikuisia. Mutta lapsina heitä pidämme silti, jopa oma poikamme on meille lapsi, ostan hänelle joka vuosi aina uuden Aku-kirjan. Se on ainoa lahja, kerran kun en ollut ostanut, oli pettynyt. Se on meillä siis traditio, joka kestää ja kestää:-)
- v_webs
Meillä monella tuo "vesinuha" joka ulkona iskee johtunee usein talvella liian kuivasta sisäilmasta asunnoissa. Tämän huomaan ainakin itse kun syksyllä tänne tulen.
Muutenkin noiden eri suihkeiden käyttö pitäisi rajoittaa max. 2 vkon kuureihin, jatkuva käyttö alkaa "ruokkimaan" pysyvää nuhaa ja tukkoisuutta.
Allergiat ovat hieman eri juttu mutta nekin kausiluontoisia. "Vesinuhaa" ne eivät tosiaan korjaa.
- v-webs
Aamupäivää...
Näin, nyt labrassa käyty ja ärrältä uusi henkilökortti.
Ja pientä "hämminkiä" yhä labran lähetteessä mutta ei se mitään kun katsoin ja tiesinkin sen jo otettavista kokeista, ne kolestrolit puuttuivat siitä. Muuten kyllä sujuvasti vetää nyt labra kunhan ihmiset vielä oppisivat noihin kontrolleihin varaamaan sen ajan. Säästyisivät turhalta jonolta ja tuskailulta sitten siellä. Nyt siellä meni n. 10 min kun ennen jonottamalla joskus 1½ tuntia.
Ja sitten ihan selkäpiitä karmivaa katseltavaa. Kyllä saavat ihmiset ja pääosin naiset itseään syyttää kun tuolla pelijäällä ja jäisellä sohjolla pitää puolijuoksua koikkelehtia korkkarit jalassa metrolle tai busseille, ja kiire on.
No omathan ovat luunsa mutta mitä nuo kuperkeikat tulevat maksamaan? Paljon......ja osin turhamaisuuden takia.- Cee-Lila
Huomenta, Missä labrassa käyt, kun sinne voi ajan varata? Ei Vuosaaren labraan ole kellonaikoja, minullakin on lähete esim tammikuulle, käyn sitten minä päivänä ja kellonaikana tahansa. Jos tietää, että on oltava syömättä 12 tuntia, silloin kehottavat tulemaan aamulla heti, mieluiten ennen kymmentä, muuten menen vasta iltapäivällä, jolloin on vähemmän väkeä. Viimeksikin kun kävin jo ap:llä, sain jonottaa tunnin. Jos on C vuoronumero, pääsee nopeammin, koska lääkäri on lähettänyt labraan lääkärikäynnin yhteydessä/jälkeen. Muuten vain lääkärilläkäynteihin saa ajan sen jälkeen, jos sattuu pääsemään puhelimella läpi. Ja jos ei ole akuuttia hätää, saa ajan vasta noin kuukauden päähän.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Huomenta, Missä labrassa käyt, kun sinne voi ajan varata? Ei Vuosaaren labraan ole kellonaikoja, minullakin on lähete esim tammikuulle, käyn sitten minä päivänä ja kellonaikana tahansa. Jos tietää, että on oltava syömättä 12 tuntia, silloin kehottavat tulemaan aamulla heti, mieluiten ennen kymmentä, muuten menen vasta iltapäivällä, jolloin on vähemmän väkeä. Viimeksikin kun kävin jo ap:llä, sain jonottaa tunnin. Jos on C vuoronumero, pääsee nopeammin, koska lääkäri on lähettänyt labraan lääkärikäynnin yhteydessä/jälkeen. Muuten vain lääkärilläkäynteihin saa ajan sen jälkeen, jos sattuu pääsemään puhelimella läpi. Ja jos ei ole akuuttia hätää, saa ajan vasta noin kuukauden päähän.
Kyllä saa lähes kaikkiin HUS:n ( myös V-saari) ajan varattua. Vuosaaressa juuri kävinkin, aika pitää vaan tilata ei terkkarin sivulta vaan HUS:labin sivulta.
Täältä näin, sieltä otat lopusta V-saaren auki ja varaat ajan. Edellyttää tietysti että lähete on tehty . Varaa ihmeessä aika niin et tarvitse jonotella turhaan.
http://www.hus.fi/sairaanhoito/laboratoriot/naytteenottopaikat/Sivut/laboratoriot.aspx?type=l&c=Helsinki
Ja voit varata minne tahansa noista. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Kyllä saa lähes kaikkiin HUS:n ( myös V-saari) ajan varattua. Vuosaaressa juuri kävinkin, aika pitää vaan tilata ei terkkarin sivulta vaan HUS:labin sivulta.
Täältä näin, sieltä otat lopusta V-saaren auki ja varaat ajan. Edellyttää tietysti että lähete on tehty . Varaa ihmeessä aika niin et tarvitse jonotella turhaan.
http://www.hus.fi/sairaanhoito/laboratoriot/naytteenottopaikat/Sivut/laboratoriot.aspx?type=l&c=Helsinki
Ja voit varata minne tahansa noista.Kiitos. Taas olen hieman viisaampi. Ilmankos olen ihmetellyt, kun siellä huudellaan välillä ihmisiä nimeltä. Monesti sitä nimeä huudetaan vähän väliä. Henkilö on siis myöhästynyt ajastaan taikka haahuilee väärässä kerroksessa.
- v_webs
Hyvä niin ja ole hyvä :) Vielä vuosi sitten tuo ajanvarauksella pääseminen oli hankalaa koska muistaakseni vain parina päivänä antoivat puolipäivää aikoja näytteenottoon.
Nyt toimii ihan hyvin noin, ja jos ei oman aseman yhteydessä olevaan labraan saa mieleistään aikaa niin muualta yleensä löytyy.
- amummu
Flunssan änkeämistä minäkin torjuin pari päivää. Ja sinkkisuihke toimi tälläkin kertaa. Siippa ei pahimmissa kuvitelmissakaan koske mihinkään rohtoon, ja saikin taudin ihan oikeana ja nyt yskii ja räkii kummankin edestä. Eihän se muuten mitään, mutta kun yskiä röykyttää öisinkin, niin joskus tekisi mieli huomauttaa, että vähemmän melua olisi, jos olisi suihkettani käyttänyt. Olen sen niin moneen kertaan jo todennut, että tehokas myrkky po. aine on. Ja oman kylän valmistetta!!
Kypsynyt olen myös kaikenlaisista numeroista tuleviin puhelinsoittoihin, joita on tullut kymmeniä parin viikon sisällä. Ainahan niitä muutamia tulee, mutta nyt joulun alla määrä on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Kai ne ovat kerjuu- tai myyntipuheluita. Enää en niihin vastaa ollenkaan. Pari numeroa tarkistin uteliaisuuttani, mutta tuloksena oli joku tuntematon tai viranomaistaho. Kai vielä on olemassa se joku numero, missä voi pistää eston noille soitoille (ainakin lehtimyyjille), mutta en vielä ole siihen turvautunut. Ehkä pitää alkaa harkita.
Toinen, mitä myös nyt eemeleillä, jopa SMS:illä, tarjotaan joka päivä, montakin kertaa, on bitcoinit ja pikaluottotarjoukset. Tekisi mieli jo tehdä ilmoitus kotirauhan häiritsemisestä, niin paljon niitä tulee. Tuleehan mainoksia jonkun verran muutenkin, mutta ne on "itse aiheutettuja päänsärkyjä"; jos jotain netin kautta tilaa tai selvittää, niin kyllä sen jälkeen muistetaan! No, kivaa tietysti on että edes joku muistaa:). "Finanssisektorilla" vierailen vain omien pankkieni sivuilla, joten katson, että en olisi oikeutettu saamaan noita rahamainoksia lainkaan. Mutta niitähän tulee. SMS:ien lähettäjänä on ovelasti aina joku etunimi. Ensimmäisen SMS:n lähettäjän nimi oli sama kuin toisella pojallani. Vastasinkin siihen piruuttani: mulla on kyllä rahaa, mistäs sitä saataisiin sulle. Ei tullut vastausta;))
Kohta onkin taas kettislenkin aika. Pari päivää olikin lomaa, kun miniä piti ylituntivapaitaan. Oli kuulemma eilen pentu ollut lumisateesta ihan sekona. Saas nähdä ihmetteleekö tänään sitten tuota mollia taivaalla. Sitähän se ei elokuussa syntyneenä vielä monta kertaa ole nähnyt.
Labrakokemuksia minullakin on pari ihan lähiajoilta. Olen täällä valintakokeiluasiakas paikallisella yksityisellä lääkäriasemalla. Labraan ei tarvitse varata aikoja, ja niillä molemmilla kerroilla kun siellä muutama viikko sitten kävin sain mennä suoraan sisään. Ketään ei ollut jonossa edelläni (eikä jälkeenikään). En tiedä oliko aikaisemmin aamulla siellä ollut jonoa. Itse menen aina vasta lähempänä puolta päivää (vaikka olisi 12t paastoakin vaativa näyte otettavana, minulla kun ei koskaan aamulla ole nälkä ja voin olla pitkäänkin syömättä). Niin tein tervarissakin, mutta siellä on aina vielä siihenkin aikaan pitkä jono.
Juuri äsken sain eräältä ystävältäni viestin, jossa hän kertoi kuinka pitkään hänellä kesti ajokortin uusimisprosessi. Minulta se vei viikon ja kaksi päivää siitä puhelinsoitosta, millä varasin lääkäriin varasin siihen kun uusi kortti kolahti postiluukusta. Hänellä oli kestänyt sama homma kuusi viikkoa. Mutta hän asuukin Stadissa. Jos olisin täällä terkkarin kautta asiaa hoitanut, niin kolme viikkoa on kuulemma teoriassa nyt lyhyin odotusaika lääkärille. Realityssä, etenkin nyt tautien aikaan se voi olla vaikka kuinka pitkä. Ja vain korkeintaan puoli vuotta vanha lääkärin todistus hyväksytään!
Nyt hyppy ulkoiluvermeisiin ja riiviön tuuletukseen ja sen jälkeen ruokkimiseen. Keli ainakin on hieno.- Cee-Lila
U on nyt suihkinut kurkkuunsa sitä sinkkiä toista päivää. Kurlasi eilen myös suolavedellä ja söi buranan. Sanoi, että hieman on hellittänyt olo, suu on myös melko turta, kai se sinkki hiukan aiheuttaa tunnottomuutta kurkkuun ja vie vähän makuaistia pois. Huomasin myös että sinkkiputelin tekopaikka on Tuusulassa. Vuokin apteekista sitä ei eilen saanut, Tiedä onko koskaan saanut, U joutui käymään Itiksessä. Montaa muutakaan minunkin tarvitsemaa tuotetta ei saa täältä paikallisesta, varsinkaan tähän haavahoitoon liittyvää. Näyttää olevan kempsutuotteet lähes pääosassa.
Minäkin saan joka päivä soittoja tuntemattomista numeroista. En vastaa, en vastaa myöskään lankaan, jos ei ole sunnuntai. Silloin aussista saatetaan soittaa siihen. Joutaisi lopettaa koko lankanumero, mutta kun SinL sanoo, että hänen soittonsa langasta suomalaiseen kännykkään maksaa maltaita verrattuna langasta lankaan. Sitäpaitsi lankanumeron pito maksaa maltaita Elisalla, nytkin on pelkkä kuukausimaksu 22,90! Saa sieltä joka vuosi jotain tuottoakin, mistä menee verot, mutta lopputulos on -0. Ainakin toissavuonna laskin niin jäimme tappiolle 60 senttiä. Eli ei sen pito vielä ole tullut niin kalliiksi että persnettoa pahemmin tulisi. Jos tulee, niin sitten lähtee. Nyt sen osakkeen arvokin on laskusuunnassa taas ollut muutaman viikon ajan. Piruuttani aina vilkaisen sen nousuja ja laskuja ja huomauttelen U:lle. - v-webs
Ei tarvitse sietää noita markkinasoittoja kun laittaa eston päälle suoramarkkinointiin. Alussa voi mennä 1- 3kk ennenkuin numerosi on päivitetty estolistalle. Kielto on voimassa aina 3 v kerrallaan jonka juuri uusin koska maaliskuussa olisi umpeutunut edellinen.
Soitto numeroon 0600 13404 jossa automaatti vastaa ja luettelee numerosi ja kysyy vahvistuksen kiellolle.
Hyvin on toiminut. Jos sitten joku myyntitykki vielä soittaa niin ilmoittaa vaan numeron olevan markkinointikiellossa niin aika äkkiä sulkevat.
Saman huomannut nyt eemeleiden kohdalla, kiertavät tavallaan lähettämällä "yksityishenkilönä" joihin ei sitten kaikkien postien suodatinkaan reagoi. Avaamatta vain roskiin.
Juu, niin ne ökyalueilla asuvat pääsevät noin vaikka "terkkareille" ;)
Tuohan on ihan oikein ettei mikään ajokorttiin tarvittava todistus ole julkisen prioriteeteissä kärkipäässä. Sairaat pitäisi olla. Yksityiseltä saa todistuksen vaikka samana päivänä, ugh! - Cee-Lila
v-webs kirjoitti:
Ei tarvitse sietää noita markkinasoittoja kun laittaa eston päälle suoramarkkinointiin. Alussa voi mennä 1- 3kk ennenkuin numerosi on päivitetty estolistalle. Kielto on voimassa aina 3 v kerrallaan jonka juuri uusin koska maaliskuussa olisi umpeutunut edellinen.
Soitto numeroon 0600 13404 jossa automaatti vastaa ja luettelee numerosi ja kysyy vahvistuksen kiellolle.
Hyvin on toiminut. Jos sitten joku myyntitykki vielä soittaa niin ilmoittaa vaan numeron olevan markkinointikiellossa niin aika äkkiä sulkevat.
Saman huomannut nyt eemeleiden kohdalla, kiertavät tavallaan lähettämällä "yksityishenkilönä" joihin ei sitten kaikkien postien suodatinkaan reagoi. Avaamatta vain roskiin.
Juu, niin ne ökyalueilla asuvat pääsevät noin vaikka "terkkareille" ;)
Tuohan on ihan oikein ettei mikään ajokorttiin tarvittava todistus ole julkisen prioriteeteissä kärkipäässä. Sairaat pitäisi olla. Yksityiseltä saa todistuksen vaikka samana päivänä, ugh!"Tuohan on ihan oikein ettei mikään ajokorttiin tarvittava todistus ole julkisen prioriteeteissä kärkipäässä"
Paitsi ammattiajokortit. U jätti tosin itseltään sen jo pois. Olisi joutunut muuten uusimaan sen kahden vuoden välein. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
"Tuohan on ihan oikein ettei mikään ajokorttiin tarvittava todistus ole julkisen prioriteeteissä kärkipäässä"
Paitsi ammattiajokortit. U jätti tosin itseltään sen jo pois. Olisi joutunut muuten uusimaan sen kahden vuoden välein.Tuossa voi vielä jotain perää olla mutta oletan herrojen visioissa noidenkin siirtyvän yksityisen sektorin kautta hankittaviksi, saa nähdä?
Ps. Olipa lohisoppa erinomaista vaikka itte teinkin....eikun just siksi :)) - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Tuossa voi vielä jotain perää olla mutta oletan herrojen visioissa noidenkin siirtyvän yksityisen sektorin kautta hankittaviksi, saa nähdä?
Ps. Olipa lohisoppa erinomaista vaikka itte teinkin....eikun just siksi :))Kerropa lohisoppasi resepti. Oliko kermaa mukana? Oliko lohi pakasteesta? Itse silloin tällöin teen pakasteesta ja ruokakermaa sekaan sekä runsaasti tilliä ja voinokare.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kerropa lohisoppasi resepti. Oliko kermaa mukana? Oliko lohi pakasteesta? Itse silloin tällöin teen pakasteesta ja ruokakermaa sekaan sekä runsaasti tilliä ja voinokare.
Jaa, nyt oli pakkasesta otettu lohenpätkä. Perunat "kuutioiksi", porkkanaa, 1 sipuli viipaleiksi, mustapippurit veteen ja keitetään "varttikypsäksi", sen jälkeen lohipalat ja voita sekaan ja hiljaa kypsytellään.
Tilliä voi laittaa jos tykkää, kaikki ei. Kermaa voi lorauttaa tai nokareen vahvaa koskenlaskijaa.
Kerma ja sulatejuusto vai silloin kun ei ole oikeita saaristolaisia lähettyvillä :) - amummu
v-webs kirjoitti:
Ei tarvitse sietää noita markkinasoittoja kun laittaa eston päälle suoramarkkinointiin. Alussa voi mennä 1- 3kk ennenkuin numerosi on päivitetty estolistalle. Kielto on voimassa aina 3 v kerrallaan jonka juuri uusin koska maaliskuussa olisi umpeutunut edellinen.
Soitto numeroon 0600 13404 jossa automaatti vastaa ja luettelee numerosi ja kysyy vahvistuksen kiellolle.
Hyvin on toiminut. Jos sitten joku myyntitykki vielä soittaa niin ilmoittaa vaan numeron olevan markkinointikiellossa niin aika äkkiä sulkevat.
Saman huomannut nyt eemeleiden kohdalla, kiertavät tavallaan lähettämällä "yksityishenkilönä" joihin ei sitten kaikkien postien suodatinkaan reagoi. Avaamatta vain roskiin.
Juu, niin ne ökyalueilla asuvat pääsevät noin vaikka "terkkareille" ;)
Tuohan on ihan oikein ettei mikään ajokorttiin tarvittava todistus ole julkisen prioriteeteissä kärkipäässä. Sairaat pitäisi olla. Yksityiseltä saa todistuksen vaikka samana päivänä, ugh!No, niinhän täällä öky;)alueellakin nuo kiireettömät (tervarin) lääkärin tarpeet ovat prioriteettilistalla alhaalla ja niille juuri on tuo vähintään kolmen viikon odotus. Flunssaisellakaan ei täällä välttämättä ole kiire, siitä päättää sairaanhoitaja. "Oikeasti" sairaille on oma akuuttivastaanottonsa. Lisäksi todistus ajokorttia varten maksaa 61,80€, eli ei ole ilmaista.
Sote-valintakokeilu täällä oli auki siihen halukkaille. Ei kai ollut tarpeeksi tulijoita, kun järjestettiin uusi ilmoittautumisrupeama. Lääkäriasemalla on koko päivän monta lääkäriä, joten siinä syy asioiden nopeampaan hoitumiseen. Tervarissahan niin ei ole. Edes akuuttiajan saaminen ei tarkoita, että lääkäriin pääsisi samantien. Joku vuosi sitten vein siippani (itse piipaattaen) tuskissaan akuuttivastaanotosta suoraan sairaalaan. Akuuttilääkäri oli jonkun vuodeosaston potilaan kimpussa ja häntä olisi joutunut odottamaan ties kuinka kauan. Hoitajalla kyllä oli kova huoli, onko sairaalaan soitettu, että tullaan. Hänhän ei sitä soittoa voinut tietenkään tehdä. Ei oltu soiteltu, mutta niin vain pääsi siippa melkein saman tien leikkuupöydälle.
Ja on kyllä pikkuisen kaksijakoista se, että laki määrää ajokortin uusimisen ehdoksi lääkärintarkastuksen, mutta siihen ajan saaminen olisi sitten herrassaan, tai ehkä vain yksityislääkärin kädessä.
Mitä tulee puhelinmarkkinointiin niin minullakin estonumero jossain tallessa on, mutta vielä en sitä ole käyttänyt. Mitäs jos menee joku tosi hyvä tarjous sivu suun:))). Sen sijaan noita eemelissä tulevia mainoksia ei estä itse pääpirukaan. Ehkä sitten, jos lopettaa sähköpostinsa.
Nyt tää lähtee as oy:n hallituksen kokoukseen. - v_webs
amummu kirjoitti:
No, niinhän täällä öky;)alueellakin nuo kiireettömät (tervarin) lääkärin tarpeet ovat prioriteettilistalla alhaalla ja niille juuri on tuo vähintään kolmen viikon odotus. Flunssaisellakaan ei täällä välttämättä ole kiire, siitä päättää sairaanhoitaja. "Oikeasti" sairaille on oma akuuttivastaanottonsa. Lisäksi todistus ajokorttia varten maksaa 61,80€, eli ei ole ilmaista.
Sote-valintakokeilu täällä oli auki siihen halukkaille. Ei kai ollut tarpeeksi tulijoita, kun järjestettiin uusi ilmoittautumisrupeama. Lääkäriasemalla on koko päivän monta lääkäriä, joten siinä syy asioiden nopeampaan hoitumiseen. Tervarissahan niin ei ole. Edes akuuttiajan saaminen ei tarkoita, että lääkäriin pääsisi samantien. Joku vuosi sitten vein siippani (itse piipaattaen) tuskissaan akuuttivastaanotosta suoraan sairaalaan. Akuuttilääkäri oli jonkun vuodeosaston potilaan kimpussa ja häntä olisi joutunut odottamaan ties kuinka kauan. Hoitajalla kyllä oli kova huoli, onko sairaalaan soitettu, että tullaan. Hänhän ei sitä soittoa voinut tietenkään tehdä. Ei oltu soiteltu, mutta niin vain pääsi siippa melkein saman tien leikkuupöydälle.
Ja on kyllä pikkuisen kaksijakoista se, että laki määrää ajokortin uusimisen ehdoksi lääkärintarkastuksen, mutta siihen ajan saaminen olisi sitten herrassaan, tai ehkä vain yksityislääkärin kädessä.
Mitä tulee puhelinmarkkinointiin niin minullakin estonumero jossain tallessa on, mutta vielä en sitä ole käyttänyt. Mitäs jos menee joku tosi hyvä tarjous sivu suun:))). Sen sijaan noita eemelissä tulevia mainoksia ei estä itse pääpirukaan. Ehkä sitten, jos lopettaa sähköpostinsa.
Nyt tää lähtee as oy:n hallituksen kokoukseen.Eipä nyt yleensä, siis yleensä flunssa olekaan kiiretapaus, harvoin edes akuuttiaikaa tarvitseva ellei siihen liity vaikkapa kova hengenahdistus, tykyttimen ylikierrokset tms. Ja sittenkin on jo paras mennä suoraan alueen päivystyspolille.
Kyllä ne siellä ainakin katsovat ettei "käsiin kuole", sen turhan terkkarikäynnin aikana niin voi jo tapahtua. Eihän noissa juuri mitään erikoisosaamista ole.
Mutta istu ja pala ellei ajokortin edellytyksenä olisi lääkärintarkastusta ! Mitähän kaikkea tuolla teiden päällä sitten tapahtuisi? Ja tuo hinta nyt mikään kallis ole, eihän tuolla taida saada yhtä uupperalippua edes ;))
Niin, oikeastaan pitäisikin uupperassa kävijöille olla lekurintarkastus ettei terveen papereilla lippua saisi :)))
- amummu
Juu, samoilla linjoilla olen: paljon tarkempi tuo ajokorttitarkastus saisi olla. Kellotaulun piirtäminen ei ihan riitä. Jo puolisokeiden määrä maanteillä on huolestuttava, puoliällistä puhumattakaan. En minä hinnasta valita, totesin vain, että kun lakisääteinen on, niin tutkimukseen pääseminen voisi olla notkeampaakin, ja että tutkimuksesta pitää maksaa, ei ole ilmainen. Joku tutuistani joskus valitti, että maksutta moinen todistus pitäisi saada. Meillä tervarissa joskus ei po. tutkimukseen saanut aikoja lainkaan, maksustakaan, mutta nykyään kyllä,
No, minulla valitettavasti on terveen paperit, jopa tuolta pääkopan puolelta, ja silti käyn uupperassa; ehkä poikkeus vahvistaa säännön:)))- v_webs
Huomenta ja tuo on vähän "kiistanalaista" että poikkeus vahvistaisi säännön :)
Niin no, mikäs meille ilmaista olisi, ei nyt just tule mieleen oikein mitään? Voisi olettaa että "talon" puolesta edes virallinen henkilökortti olisi sitä mutta ei sekään. Valokuvassa pakkokäynti ja sitten kortti vielä 54 ekua lisäksi. Ja se on( lähes) pakollinen kortti, passit tmv. eivät.
Se siitä mutta.....
Nyt on ehkä eräs winkymppi jurahtanut päivityksessään jumiin kun ei ole näkynyt/ kuulunut mitään. Ne tuppaa sellaistakin "kuulema" tekemään kun kahdesti vuoteen pakolla tuupataan koko käyttispäivitystä "uusiksi"...... ja vielä niin ettei muiden kuin Pro-versioiden haltijat voi määrittää koska tapahtuu. Ja saattaa onnistua muutamassa tunnissa jopa tai olla onnistumatta.
En tosin tiedä mutta pojat ovat kertoneet......... - syy_ja_seuraus
"No, minulla valitettavasti on terveen paperit"
Huh huh, ihan itse tehty diagnoosi jälleen. En tiedä, millaisen diagnoosin miniä on tehnyt toivottomasta anopista? - syyttäjälle
syy_ja_seuraus kirjoitti:
"No, minulla valitettavasti on terveen paperit"
Huh huh, ihan itse tehty diagnoosi jälleen. En tiedä, millaisen diagnoosin miniä on tehnyt toivottomasta anopista?Sinähän sen tiedät, kun asut anopin kanssa. Sehän se paha akka on.
Miniät näyttävät aina hyviltä vanhan guben silmiin, varsinkin jos asuvat kaukana. - syy_ja_seuraus
syyttäjälle kirjoitti:
Sinähän sen tiedät, kun asut anopin kanssa. Sehän se paha akka on.
Miniät näyttävät aina hyviltä vanhan guben silmiin, varsinkin jos asuvat kaukana.Mielenkiintoista
Tämän keskusteluryhmän jokainen siis on asunut ammun miniän kanssa. Enemmänkin tuntuu siltä, että kun yksi ammu haukkuu miniän, niin koko "Anopin sappikeittoa" maistaneet ovat heti miniän kimpussa, huolimatta siitä, etteivät edes tunne tapausta, saati siis ko. miniää.
Ehkä muutkin kuin ammu, diagnosoikaan nyt heti itsenne. Ja ne, jotka asuvat kaukana miniästään tai miniöistään, pyrkikää lähemmäs sotkemaan muidenkin asioita. Horiop anopit, hyökkäykseen. - syyttäjälle
syy_ja_seuraus kirjoitti:
Mielenkiintoista
Tämän keskusteluryhmän jokainen siis on asunut ammun miniän kanssa. Enemmänkin tuntuu siltä, että kun yksi ammu haukkuu miniän, niin koko "Anopin sappikeittoa" maistaneet ovat heti miniän kimpussa, huolimatta siitä, etteivät edes tunne tapausta, saati siis ko. miniää.
Ehkä muutkin kuin ammu, diagnosoikaan nyt heti itsenne. Ja ne, jotka asuvat kaukana miniästään tai miniöistään, pyrkikää lähemmäs sotkemaan muidenkin asioita. Horiop anopit, hyökkäykseen.Niin onkin
Minulla nyt ei sattumalta ole miniöitä eikä vävyjäkään, mutta olen tämän casen anopin puolella, kuten jokainen tilannetta seurannut fiksu ihminen olisi. Sinusta siis on OK, että miniä kiusaa lapsiaankin kostaakseen hylkäämälleen miehelle? - syy_ja_seuraus
syyttäjälle kirjoitti:
Niin onkin
Minulla nyt ei sattumalta ole miniöitä eikä vävyjäkään, mutta olen tämän casen anopin puolella, kuten jokainen tilannetta seurannut fiksu ihminen olisi. Sinusta siis on OK, että miniä kiusaa lapsiaankin kostaakseen hylkäämälleen miehelle?"Sinusta siis on OK, että miniä kiusaa lapsiaankin kostaakseen hylkäämälleen miehelle?"
No sinähän varmaan tunnet "tapauksen", joten ei ihme, että olet puolella. Kyl kyl, näinhän se menee, että kaikki tänne oksennettu otetaan vastaan totena, heh heh.
Sulla on vähän hakusessa muukin kuin tietotekniikka, sillä minä kirjoitin syy ja seuraus- nimmarilla, en syyttäjä nimmarilla. Te kyllä voitte kirjoittaa syyttäjänimmarilla vaikka sille pahalle miniälle, kun tiedätte noinkin "tarkasti" pelkän ammu-anopin kirjoituksen perusteella asioiden laidat.
Ehkä täällä seuraavaksi pohditte ravun ent. miehen ja hänet sitten teuraaksi. On muuten teittin teurastus hiukka rajumpaa kuin J P Koskisen fiktio.
Siis vielä kerran, ensin syy (anopin ja ravun kertomus) ja sitten seuraus (teidän teurastus) hih hi juupa juu.
- v_webs
Katos vaan, tonttu "tomera" käynyt kylässä ;) Ilmankos kuului...äh, väärin kuulin , ei sieltä mitään järjellistä kuulunutkaan.
- syy_ja_seuraus
Ja toi oli järjellistä, heh heh. Kuule, sun on ihan mahdoton analysoida järjellisyyttä / järjettömyyttä. Ei kantsi ees yrittää alottaa.
Ottakaapa nyt seuraavaksi vaikka Ravun x- mies käsittelyyn. Ootte te - heh ja heh. Kiva lukea ja kommentoida noinkin älykkäiden kirjoituksia.
"Apuva, minut katala ihminen jätti, vaikka kaikkeni tein kaikkien hyväksi"
Säälikää pliis, toi oli totta. - v_webs
". Kuule, sun on ihan mahdoton analysoida järjellisyyttä / järjettömyyttä. Ei kantsi ees yrittää alottaa."
Hih, ylävitosilla ihan samat sulle. - syy_ja_teurastus
v_webs kirjoitti:
". Kuule, sun on ihan mahdoton analysoida järjellisyyttä / järjettömyyttä. Ei kantsi ees yrittää alottaa."
Hih, ylävitosilla ihan samat sulle.Alota sä seuraava Elämä, vaik otsikolla : Elämän kiirastulessa poltetaan ammun miniät ja ravun eksät.
- v_webs
syy_ja_teurastus kirjoitti:
Alota sä seuraava Elämä, vaik otsikolla : Elämän kiirastulessa poltetaan ammun miniät ja ravun eksät.
Saa nähdä...vai "Elämä Tuupassa tukostaa taas...? " Onko selekä jo kipeytyny siellä kumarrellessa yhtä yliviisasta "kaikentietäjää" vai mistä kiittää vierailuasi ?
- syy_ja_seuraus
v_webs kirjoitti:
Saa nähdä...vai "Elämä Tuupassa tukostaa taas...? " Onko selekä jo kipeytyny siellä kumarrellessa yhtä yliviisasta "kaikentietäjää" vai mistä kiittää vierailuasi ?
Koska alotat uuden ketjun : Elämän eksät ja miniät puntariin
Jumal'auta, mikä suksee tuleekaan tällä teittin kirjuutusporukalla. - amummu
syy_ja_teurastus kirjoitti:
Alota sä seuraava Elämä, vaik otsikolla : Elämän kiirastulessa poltetaan ammun miniät ja ravun eksät.
Olen yrittänyt uskotella itselleni, että kun ihmisellä on oikein huono olo, niin se pitää päästä purkamaan toisiin ihmisiin, ja siitä väistämättömästi seuraa kaikenlaista ikävää - ainakin niille toisille. Välillä olen sinua, ea, jopa säälinyt pahan olosi takia, mutta en enää. Pahaa ei voi sääliä ja sinä olet paha.
- syy_ja_seuraus
amummu kirjoitti:
Olen yrittänyt uskotella itselleni, että kun ihmisellä on oikein huono olo, niin se pitää päästä purkamaan toisiin ihmisiin, ja siitä väistämättömästi seuraa kaikenlaista ikävää - ainakin niille toisille. Välillä olen sinua, ea, jopa säälinyt pahan olosi takia, mutta en enää. Pahaa ei voi sääliä ja sinä olet paha.
Ny mul tuli oikke paha olo, nyyh.
Koita ny jelpata, apuva, hauku vaikka miniääsi taas seuraavaksi, se on niin paha että. Oma poika kun olisi niin malli niin malli kaikille, mut ku se miniä.
Ooks sä huomannu jo vihdoin, et kun anoppi haluu, niin ei kaikki haluu. Sä oot anoppien anoppi, se on selvä pyy.
- Alkuperäinen-Rapu
Nyt kun ehdin taas tänne, niin huomasin että jollakin on taas avuntarve todella suuri. Näinhän se pahaolo aina ilmenee, että Elämään tullaan sitä purkamaan. Omassa ketjussa tuolla sairastuneella olisi uskolliset tukijat, joten ihmetyttää miksi ei hae terapiaa sieltä!
No, ei se mitään - joulu tulee ja "lahjat peittyy kääröihin." Raijasin taas kaupasta kaikenlaista, en kyllä enää mitään lahjapakettiin käärittävää. Olin saanut joululahjaksi kortin välissä kaksi veikkauksen Joulukalenteria ja rapsutin ne molemmat juuri äsken. Ensin laskin, että sain 9 joulupukkia. Sillä olisi saanut 20 000 euroa, mutta eihän niitä sitten ollutkaan kuin kahdeksan. "voittoni oli sitten toisesta kalenterista 5 euroa! Noin ne "huijaa."
Vielä tiedoksi, että kyllä tämä minun "winkymppini" pelaa hyvin - kenellä takkuilee?
Mukavaa ja kaunista, aurinkoista torstai päivän jatkoa. Minä lähden nyt syömään, mutta en "teurastajan" suosimia ruokia. Pelkkiä kasviskunnan tuotteita nyt.- syy_ja_seuraus
"Vielä tiedoksi, että kyllä tämä minun "winkymppini" pelaa hyvin"
Hianoo, sulla on hyvä oma winkymppi. Mistä hankit? Saaks niit muutki, jotka on sun kavereit? - v_webs
No jaa, mitäpä tuosta mutta ihan monikossa "tukijat"?
Heh, eihän ne huijanneet, laskit vaan innoissasi väärin :) Pukit siis.
Enempi yleisellä tasolla tuota jatkuvaa " winkymppi"- riesaa tuntuu jatkuvan isojen päivitysten yhteydessä ja vielä enemmän jos on vähänkin "vanhempi" konemalli käytössä. Useimmiten syy siinä että Mä§äsoft pakkosyöttää vain omia sovelluksiaan ja jotka eivät välttämättä toimi eri koneiden komponenttien kanssa.
Tässä nyt muistaessa vielä (kympeille) että lähes jokainen iso päivitys on heittänyt koneeseen(luodut/tehdyt) palautuspisteet mäkeen joten tuo pitäisi aina tarkistaa ja luoda sinne palautuspiste. Muuten jos kone juntturoi niin palautus ei onnistu vaan voi olla edessä kokonaan uudelleen asennus. - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
No jaa, mitäpä tuosta mutta ihan monikossa "tukijat"?
Heh, eihän ne huijanneet, laskit vaan innoissasi väärin :) Pukit siis.
Enempi yleisellä tasolla tuota jatkuvaa " winkymppi"- riesaa tuntuu jatkuvan isojen päivitysten yhteydessä ja vielä enemmän jos on vähänkin "vanhempi" konemalli käytössä. Useimmiten syy siinä että Mä§äsoft pakkosyöttää vain omia sovelluksiaan ja jotka eivät välttämättä toimi eri koneiden komponenttien kanssa.
Tässä nyt muistaessa vielä (kympeille) että lähes jokainen iso päivitys on heittänyt koneeseen(luodut/tehdyt) palautuspisteet mäkeen joten tuo pitäisi aina tarkistaa ja luoda sinne palautuspiste. Muuten jos kone juntturoi niin palautus ei onnistu vaan voi olla edessä kokonaan uudelleen asennus.Tervehdys!
Tuo pitää paikkansa, että innoissani laskin pukit väärin, vieläpä kaksi kertaa ja aloin jo uskoa "saaneeni" (siis paljon rahaa), mutta sitten huomasin, että yksi pukki puuttui! Kyllä siinä jo tuli "huijatuksi tulemisen tunne."
Ei minulla ole ollut ainakaan vielä mitään vaikeuksia tämän viime jouluna lahjaksi saamani koneen kanssa. Kyllä se nyt tarjoaa kaikenlaisia päivityksiä, mutta en niistä välitä. Täytyy pyytää joku nuorisosta katsomaan kun tulevat joskus käymään. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
Tuo pitää paikkansa, että innoissani laskin pukit väärin, vieläpä kaksi kertaa ja aloin jo uskoa "saaneeni" (siis paljon rahaa), mutta sitten huomasin, että yksi pukki puuttui! Kyllä siinä jo tuli "huijatuksi tulemisen tunne."
Ei minulla ole ollut ainakaan vielä mitään vaikeuksia tämän viime jouluna lahjaksi saamani koneen kanssa. Kyllä se nyt tarjoaa kaikenlaisia päivityksiä, mutta en niistä välitä. Täytyy pyytää joku nuorisosta katsomaan kun tulevat joskus käymään.Sitä joskus innostuu ettei väärinlaskukaan (kahdesti? ) ole poissuljettua.
Ei noin uudessa koneessa pitäisi(kään) olla ongelmia mutta kyllä mäsäsofti on onnistunut jakoon ajamaan viallisia päivityksiäkin jotka ovat koneita sotkenut. Tai sitten isoa päivitystä voi junnata vaikka vrk:n ja sitten "epäonnistui", monestikin peräkkäin.
Hyvä ne on jonkun katsoa että tärkeät päivitykset tehdään, muuten voi jossain vaiheessa tulla kränää toiminnassa.
- Cee-Lila
Hyvää aurinkoista iltapäivää elämäläisille. Tänne on tullut näköjään joku joka ei kestä enää oman ketjunsa pelkkää hymistelyä, pitää saada taas ärhäköidä jossain ja jäljet johtavat sylttytehtaalle. Syy ja seuraus - nimmari ja tietämys tämän ketjun asioista johdattaa tiettyyn suuntaan.
Olin taas Meikussa haavahoidossa ja nyt on jo valoa haavan paranemisessa, arveli, että nyt umpeutuu kahdessa viikossa. Taas vaihdettiin laastarin malli, eli sorbact-laastari, todella pieni enää kooltaan. Katsotaan, miten käy.
Laitoin juuri uuniin pienen, alle 3-kiloisen juhlakinkun, jonka paistan siksi, että pojanpojan perhe tulee meille sunnuntaina muutamaksi päiväksi, vietämme siis pikkujoulua keskenämme. Ostin myös porkkana-, lanttu, ja maksalaatikkoa, että pikkutytölle purtavaa, hän syö sellaisia rapeita maissipötkylöitä, luomujuttuja, en ole ennen niistäkään tiennyt mitään. Ostin myös juustonaksuja ja erilaisia keksejä. On sitten pienelle erilaisia välipaloja ruokien välillä. Vaikea enää muistaa, mitä tällaiset näin pienet yleensä napostelevat. Viimeksi piti kovasti riisihiutalepuurosta aamiaisella, mitä kotonaan ei ollut saanut. Siinä kanelia ja sokeria päällä.- syy_ja_seuraus
Kuules serlokki (Syy ja seuraus - nimmari ja tietämys tämän ketjun asioista johdattaa tiettyyn suuntaan.)
Oot ostannu hianoo purtavaa. Postaa taas sitte, jos oot jotain ostoksia unohtanu. Ois kiva tietää, onks tarpeeks vaikka sinappii ja tykkäskö U - Cee-Lila
syy_ja_seuraus kirjoitti:
Kuules serlokki (Syy ja seuraus - nimmari ja tietämys tämän ketjun asioista johdattaa tiettyyn suuntaan.)
Oot ostannu hianoo purtavaa. Postaa taas sitte, jos oot jotain ostoksia unohtanu. Ois kiva tietää, onks tarpeeks vaikka sinappii ja tykkäskö UNo on tarpeeks sinappii ja U tykkää, Turun vahvasta. Kinkun voitelen Dijon sinapilla, menee muuten jo vanhaksi joskus keväällä ostettu purkki ennen joulua.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
No on tarpeeks sinappii ja U tykkää, Turun vahvasta. Kinkun voitelen Dijon sinapilla, menee muuten jo vanhaksi joskus keväällä ostettu purkki ennen joulua.
Mitenhän tuo Dijon kävisi kääpä-tai lahottajasienikinkulle ? ;)
Mutta hyviä uutisia jalan suhteen, lopultakin. Vuodenko se riesa on nyt kestänyt kaikkine rumbineen? Kyllä tuossa jo kestämiseen pitää olla täysin " hervoton" ( lue hermoton) pakkaus ettei päreet savua. - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Mitenhän tuo Dijon kävisi kääpä-tai lahottajasienikinkulle ? ;)
Mutta hyviä uutisia jalan suhteen, lopultakin. Vuodenko se riesa on nyt kestänyt kaikkine rumbineen? Kyllä tuossa jo kestämiseen pitää olla täysin " hervoton" ( lue hermoton) pakkaus ettei päreet savua."Mutta hyviä uutisia jalan suhteen, lopultakin. Vuodenko se riesa on nyt kestänyt kaikkine rumbineen? Kyllä tuossa jo kestämiseen pitää olla täysin " hervoton" ( lue hermoton) pakkaus ettei päreet savua"
Minä olen ns lungi tyyppi. En vähästä hätkähdä. U:lla päreet savuaisivat paaaaljon vähemmästä. Onneksi minä saan vettä heitettyä aina hänen tuleensa. Olemme nimittäin horoskoopissa veden ja tulen merkit, mikäli joku niihin uskoo. U on tulimerkki jousimies, minä veden merkki scorpioni. Sitä ihmettelen, scorpionithan ovat aavikon elukoita. Joskus olemme vitsailleet asialla siten, että vesihän sammuttaa tulen. (Mikäli ei ole rasvapalo!) Siihen U sanoi, että hän saa veteni kuumenemaan ja porisemaan, joten minä lisäsin, että tulesi voi polttaa veteni kuiviin. No, ei ole vielä sitä tapahtunut. Vettä on vieä riittävästi. Vaikka U on melkoinen tuliperse. Mutta ns kemiat pelaavat, mitä lie ovatkaan.
- amummu
Kyllä tänään keli on ollut ulkoilijan painajainen! Icebugitkin on liian vähän tuossa kelissä. Koiran kanssa olin tänään ulkona kahdesti, ja se todella oli yhtä haahuilua, kun joka askel noilla piikkikengilläkin pitää tarkkaan katsoa, missä sen ottaa. Hiekoitus poluilla, joilla kuljemme on omituisen epätasaista; välillä kasa soraa, sitten taas ihan jäisiä paikkoja. Mutta hengissä on selvitty, ainakin tähän saakka. Vielä yksi lenkki tehtävänä ennen kuin se tullaan hakemaan. Onpahan elämässä jotain jännää: pysyäkö pystyssä vai pyllähtääkö.
Aion tänä iltana tehdä joulutorttuja edesmenneen anoppini herkullisen reseptin mukaan. Siihen tulee voin lisäksi kermaa, joten mistään terveys- tai kevytsyömisestä ei ole kyse. Eikä jouluruokien sellaisia tarvitse ollakaan, niitähän syödään vain kerran vuodessa. Koko muun vuoden sitten vain sirkkoja, härkistä, nyhtöä ym. "herkkuja" naamaan, niin terveys on taattu seuraavanakin joulun herkuttelua varten.
Minun HP:ni kymppeineen on ainakin toistaiseksi toiminut loistavasti. Mitään ongelmia ei ole ollut, mutta onhan tämä kyllä suht uusikin, joten hiukan hämmästelisin jos niitä jo olisi. Vanha konekin on kyllä iskussa, jos tämä jostain syystä tilttaisi ja olisi vaikka juuri reseptin luku, tänne kirjoittaminen tai muu tärkeä homma kesken;)
Meilläkin selvisi tänään joulukuviot. Lapset olisivat halunneet viettää sitä vanhaan tapaan. Isänsä sitä x-vaimolleen esitti, mutta hänelle ei käy. Lasten pitää kuulemma surra joulusurukin, niin ens vuonna sitä(kään) surua ei sitten enää ole!!! No, isä ja lapset tulevat sitten meille ainakin aattona. Meille tietysti mieluinen ratkaisu. Mutta joulu ei olekaan aikuisten juhla vaan lasten. Vaan näillä mennään.- Cee-Lila
Ihmeellistä, että niinkin lähellä stadia oli liukas keli, meillä satoi yöllä vettä ja aamupäivällä oli jo kuiva maa, ilman mitään jäätä. Tosin et sinä varmaan koko ajan asfaltilla kulje, kun koiraa ulkoilutat. Joulu on tosiaan lasten juhla, ei aikuisten. Tänäänkin pohdimme, lähdemmekö vaikka tapanina Tallinnaan päivämatkalle, mutta kun ei tiedä tulevista säistä. Kovassa keinunnassa ei ole kivaa olla syömässä buffetissa, saatikka a.la cartessa.
- v_webs
Kyllä kuule oli tuolla hiljaisimilla osuuksilla niin pahkurajäissä käytävät ja polut että tosiaan ilman pukkikenkiä ei mihinkään olisi menty. Ja sittenkin ne pahimmat pahkuraosuudet piti reunassa loikkia. Ilman piikkejä olisi " itsetuhoamista" kulkeminen.
Oli kyllä niin kova ja raaka tuuli että piti lenkki lyhentää melkein puoleen normaalista.
Ny ruiskuun kipinkapin..... - v_webs
"Minun HP:ni kymppeineen on ainakin toistaiseksi toiminut loistavasti. Mitään ongelmia ei ole ollut, mutta onhan tämä kyllä suht uusikin, joten hiukan hämmästelisin jos niitä jo olisi. "
Juu peewata meinas unohtua ! Kas kun melkein eniten on tietoa tihkunut et juuri HP:n läppäreiden kanssa on takkuamista ollut. Mutta vanhempien mallien varmasti kuin se sinun.
Oletko yrittänyt löytää siihen esim. tulostinajureita tmv. entisiin laitteisiin? Monissa muissakin laitteissa isot päivitykset saattavat nakata mäkeen mitä tahansa mikä ei ole Mäsän omasta storesta peräisin. Ja yhä enemmän eri oheisohjelmia hylkii vaikka eri sovelluskehittäjät hiki päässä ovat kehittäneet nimenomaan yhteensopivuuksia sille kympille.
Näillä' "nykyeväillä" mitä se tarjoaa luulen ettei tähän mörskään kymppi pesää tee. No pari vuotta, sitten katsotaan tilanne. Jopa tuossa 10 vuotta vanhassa "kahvimyllyssä" rullaa aika nätisti Ubuntun 16.04 LTS kun muistia tuplasi parilla kammalla.
"Meille tietysti mieluinen ratkaisu."
Jep, luulen että muksuillekin mieluinen.... - amummu
v_webs kirjoitti:
"Minun HP:ni kymppeineen on ainakin toistaiseksi toiminut loistavasti. Mitään ongelmia ei ole ollut, mutta onhan tämä kyllä suht uusikin, joten hiukan hämmästelisin jos niitä jo olisi. "
Juu peewata meinas unohtua ! Kas kun melkein eniten on tietoa tihkunut et juuri HP:n läppäreiden kanssa on takkuamista ollut. Mutta vanhempien mallien varmasti kuin se sinun.
Oletko yrittänyt löytää siihen esim. tulostinajureita tmv. entisiin laitteisiin? Monissa muissakin laitteissa isot päivitykset saattavat nakata mäkeen mitä tahansa mikä ei ole Mäsän omasta storesta peräisin. Ja yhä enemmän eri oheisohjelmia hylkii vaikka eri sovelluskehittäjät hiki päässä ovat kehittäneet nimenomaan yhteensopivuuksia sille kympille.
Näillä' "nykyeväillä" mitä se tarjoaa luulen ettei tähän mörskään kymppi pesää tee. No pari vuotta, sitten katsotaan tilanne. Jopa tuossa 10 vuotta vanhassa "kahvimyllyssä" rullaa aika nätisti Ubuntun 16.04 LTS kun muistia tuplasi parilla kammalla.
"Meille tietysti mieluinen ratkaisu."
Jep, luulen että muksuillekin mieluinen....Juu, kyllä tulostettukin uudesta koneestani on, eli ajurit on ilmeisesti jostain löytynyt. Tosin itse semmoisiin hommiin en ryhdy (ei kiinnosta enää opetella mitään uutta muuta kuin mikä on välttämätöntä) ja siippa tuon tason hommat meillä hoitaakin.
Ei tällä minun koneellani muuta tehdäkään kuin se, mitä itse tarvitsen: täällä höliseminen, Office-paketin käyttö, eemelit, verkkopankki, OOPPERALIPPUJEN OSTO:)))), YouTube, telkkariohjelmien katselu Areenasta ym. ohjelmakirjastoista. Joskus harvoin lapset myös pelaavat, jos ovat yhtaikaa pelituulella; pääasiassa vanhalla koneella kyllä sen muuten tekevät. Eli perin juurin helppoja hommia tehdään tällä masiinalla. En edes valokuvien saati videoiden kanssa touhua.
Parasta tässä vehkeessä on sen koko; ei paina eikä peitä aurinkoa, ja saa tabletiksikin jos siitä päästä puristaa. Varmaan miljoona koneen toimintoa jää kuitenkin minulta käyttämättä, en edes pasianssia enää pelaa sudokuista puhumattakaan. Siippa tämän(kin) osti ja hänellä on (huono?) tapa hankkia vehkeitä yli käyttötarpeiden. - v_webs
amummu kirjoitti:
Juu, kyllä tulostettukin uudesta koneestani on, eli ajurit on ilmeisesti jostain löytynyt. Tosin itse semmoisiin hommiin en ryhdy (ei kiinnosta enää opetella mitään uutta muuta kuin mikä on välttämätöntä) ja siippa tuon tason hommat meillä hoitaakin.
Ei tällä minun koneellani muuta tehdäkään kuin se, mitä itse tarvitsen: täällä höliseminen, Office-paketin käyttö, eemelit, verkkopankki, OOPPERALIPPUJEN OSTO:)))), YouTube, telkkariohjelmien katselu Areenasta ym. ohjelmakirjastoista. Joskus harvoin lapset myös pelaavat, jos ovat yhtaikaa pelituulella; pääasiassa vanhalla koneella kyllä sen muuten tekevät. Eli perin juurin helppoja hommia tehdään tällä masiinalla. En edes valokuvien saati videoiden kanssa touhua.
Parasta tässä vehkeessä on sen koko; ei paina eikä peitä aurinkoa, ja saa tabletiksikin jos siitä päästä puristaa. Varmaan miljoona koneen toimintoa jää kuitenkin minulta käyttämättä, en edes pasianssia enää pelaa sudokuista puhumattakaan. Siippa tämän(kin) osti ja hänellä on (huono?) tapa hankkia vehkeitä yli käyttötarpeiden.No siippas on tiennyt mitä ostaa yhtä turhaa ominaisuutta huomaamatta ! Arvaat varmaan mikä se on :)))
Totesinkin että ne esiin tuleet ongelmat noissa ovat (enimmäkseen) vanhempien tuon merkin läppäreiden ja muiden laitteiden ja kympin yhteensopimattomuudet. Muissakin merkeissä kyllä myös.
Ja sitten ne eri sovellusten ongelmat siitä että Mäsä tekee päivityksiään siten ettei muiden kuin omansa enää käy. ( rajapintojen yhteensopimattomuus, lukuvirheet jne...) Äääh, olkoon , rahastustahan se vain pyrkii tekemään ja pashalla tavalla että käyttäjät joutuvat koekäyttäjien rooliin. Vaikka nk. insider-ryhmät koekäyttävätkin niin keskeneräistä läpi tulee.
- v_webs
Huomenta....ja "lumihiutaleita hiljalleen, sataa maahan lumivalkoiseen...."
Näin taas tänä aamuna ja peittää jäätikkökohdat, siis taas sanonta "uusi lumi on vanhan surma" voi pahimmillaan toteutua useankin kohdalla.
Yritetään pysytellä pystyssä , meikä sipaisee tästä jo "taiteilemaan". Piikkitossujakaan ei voi laittaa kun sisätiloissa pitäisi käydä .- Alkuperäinen-Rapu
Huomenta täältäkin ja mukavaa viikonlopun alkua kaikille!
Kun ikkunasta katsoo ulos, niin valkoiselta näyttää, mutta on hyvä, ettei tänään tarvitse kuitenkaan ulos lähteä. Eilinen kauppareissu oli aivan kamala kun yritti pysyä pystyssä muhkuraisilla, jääånpeittämillä jalkakäytävillä raskaiden kassien kanssa. Oli onnellinen kun pääsi kotiin luut ehjinä. Tytär soitti eilen ja kysyi että tarvitsetko kyytiä kauppaan viikonloppuna kun on niin liukasta? En tarvinnut, koska olin jo hoitanut viikonloppuostokseni.
Kyllä minua ei saisi mikään "kunnonkohennus" sipaisemaan näillä keleillä juoksulenkkiä. Mutta jotkut ne uskaltaa, vaikka eilen kerrottiin, että ensiapua tarvittiin jo monen kaatuneen hoitoon.
Nyt täytyy mitata vielä RR ennen töiden aloittamista. Saa hyvät lukemat. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Huomenta täältäkin ja mukavaa viikonlopun alkua kaikille!
Kun ikkunasta katsoo ulos, niin valkoiselta näyttää, mutta on hyvä, ettei tänään tarvitse kuitenkaan ulos lähteä. Eilinen kauppareissu oli aivan kamala kun yritti pysyä pystyssä muhkuraisilla, jääånpeittämillä jalkakäytävillä raskaiden kassien kanssa. Oli onnellinen kun pääsi kotiin luut ehjinä. Tytär soitti eilen ja kysyi että tarvitsetko kyytiä kauppaan viikonloppuna kun on niin liukasta? En tarvinnut, koska olin jo hoitanut viikonloppuostokseni.
Kyllä minua ei saisi mikään "kunnonkohennus" sipaisemaan näillä keleillä juoksulenkkiä. Mutta jotkut ne uskaltaa, vaikka eilen kerrottiin, että ensiapua tarvittiin jo monen kaatuneen hoitoon.
Nyt täytyy mitata vielä RR ennen töiden aloittamista. Saa hyvät lukemat.En minäkään millään kuntolenkillä käynyt vaan sipaisin tuolla lähimarketissa. Lenkille sitten piikkitossut jalkaan, eikä "korkkareissa" koikkelehdita kuten taas sai havaita. No se on "kerjäämistä" turhuuden markkinoilla kipsattavaksi.
Kyllä ne "konttorikengät" kai voisi järkeä käyttäen viedä laukussa mukanaan ja ulos kunnon jalkineilla liikkuen? - aurora5
Huomenta
Minä en korkkareita ole omistanut kymmeniin vuosiin. Talvet kulkea lohnotan Kuoma-saappaissa, joiden kannassa on irtoraudat, niillä voi kävellä kaupassakin. Käytännöllisys menee tässä iässä turhamaisuuden edelle.
Vaikka ei se kaatuminen aina korkeista koroista johdu, jos on tottunut korkkareita käyttämään. Enempi se on tuon maanpinnan laatu. Muutaman vuoden takainen kaatuminen, jossa mursin kyynärpääni, sattui mustalla jäällä, joka tuli yllättäen alamäessä eteen muuten kuivalla asvaltilla. Näkyvällä jääkelillä osaa sentään varoa, mihin astuu ja kehittää oikean tekniikan. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Minä en korkkareita ole omistanut kymmeniin vuosiin. Talvet kulkea lohnotan Kuoma-saappaissa, joiden kannassa on irtoraudat, niillä voi kävellä kaupassakin. Käytännöllisys menee tässä iässä turhamaisuuden edelle.
Vaikka ei se kaatuminen aina korkeista koroista johdu, jos on tottunut korkkareita käyttämään. Enempi se on tuon maanpinnan laatu. Muutaman vuoden takainen kaatuminen, jossa mursin kyynärpääni, sattui mustalla jäällä, joka tuli yllättäen alamäessä eteen muuten kuivalla asvaltilla. Näkyvällä jääkelillä osaa sentään varoa, mihin astuu ja kehittää oikean tekniikan.Eipä tietenkään aina koroista johdu mutta kyllä näillä kivetyillä sileillä ja jäisellä pinnalla aika hyvin edesauttavat sitä mukkelismakkelia. Eihän niissä ole korkkareissa ole kuin ohut liukas läpyskä jalkaterän alla ja piikki kannassa.
Nämä meidänkin "pihatiet" ( käytävät) ovat juuri noita kivipintaisia joista ei sitä ohutta jäätä erota mitenkään, ja etenkään jos on lunta /sohjoa päällä hivenkin.
Vaikka nyt oli ihan kunnon nilkkurit hyvällä pohjalla niin kyllä vain tahtoi liukastella.
Taitaa täällä olla jopa ostarit ja ainakin osa kaupoista kieltänyt nastojen ja liukuesteiden pidon sisätiloissa. Kyllähän ne raapivat ja lattiapintoja pilaavat. - aurora5
Täällä on niin maanläheistä väkeä, etten muista nähneeni korkkareita kenelläkään, ellei sitten kesällä jollain turistilla. Minulle korkkarit tarkoittavat niitä koomisen kapeakorkoisia stilettijuttuja, joissa korkolapun pinta-ala on tyyliin sentti kertaa sentti. Ei sellaisia otuksia M-lassakaan näkynyt talvisäässä. Ne eivät ole varsinaista katumuotia tänään. 70-luvulla oli korollisia talvisaappaita paljon, itsellänikin sellaiset kauniit käärmeennahkakuvioiset, mutta korko ei ollut kuin ehkä viisisenttinen, tosin niin kapea että painui loskaan.
Enpä ole nähnyt cittarin tai s-marketin ovella liukuestekieltoa, vaikka kaikki niillä kulkee. Se nyt vielä puuttuisi, että jonkun maitolitran haun takia pitäisi vaihtaa jalkineita kaupan ovilla, joilla ei välttämättä ole edes istuimia siihen toimitukseen. Neljä muovista nastaa per kenkä eivät paljon lattiaa raavi, eri asia olivat vanhanaikaiset rautaisilla hammasrivillä varustetut liukkarit.
Minulle soitti tänään vitamiinikauppias. Tilasin 8 kk satsin C-vitamiinia, ennestään olen tilannut heiltä B12- ja D3-kapseleita. Olisi tyrkyttänyt vielä jotain luomu-naamavoidetta ja tuntui hämmästyvän, kun ilmoitin, että en juuri rasvoja käytä, ne kirvelevät ihoani. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
Täällä on niin maanläheistä väkeä, etten muista nähneeni korkkareita kenelläkään, ellei sitten kesällä jollain turistilla. Minulle korkkarit tarkoittavat niitä koomisen kapeakorkoisia stilettijuttuja, joissa korkolapun pinta-ala on tyyliin sentti kertaa sentti. Ei sellaisia otuksia M-lassakaan näkynyt talvisäässä. Ne eivät ole varsinaista katumuotia tänään. 70-luvulla oli korollisia talvisaappaita paljon, itsellänikin sellaiset kauniit käärmeennahkakuvioiset, mutta korko ei ollut kuin ehkä viisisenttinen, tosin niin kapea että painui loskaan.
Enpä ole nähnyt cittarin tai s-marketin ovella liukuestekieltoa, vaikka kaikki niillä kulkee. Se nyt vielä puuttuisi, että jonkun maitolitran haun takia pitäisi vaihtaa jalkineita kaupan ovilla, joilla ei välttämättä ole edes istuimia siihen toimitukseen. Neljä muovista nastaa per kenkä eivät paljon lattiaa raavi, eri asia olivat vanhanaikaiset rautaisilla hammasrivillä varustetut liukkarit.
Minulle soitti tänään vitamiinikauppias. Tilasin 8 kk satsin C-vitamiinia, ennestään olen tilannut heiltä B12- ja D3-kapseleita. Olisi tyrkyttänyt vielä jotain luomu-naamavoidetta ja tuntui hämmästyvän, kun ilmoitin, että en juuri rasvoja käytä, ne kirvelevät ihoani.Vähemmän kai siellä niitä näkeekään, ja ihmettelen miksi juuri sellaisilla pitää "urheilla" lyhyempääkään matkaa metrolle tai bussille. Mutta eiköhön kohta vaihtune talvijalkineisiin, ainakin olettaa sopii.
Eihän ne muovinastat lattioita pilaa mutta menepäs vaikka meikän nastatossuilla sisätiloihin :)) Niin hiljaa ei pysty edes hiipimään etteikö joku rapsetta huomaisi kun molemmissa 16 kovametallinastaa on pohjaan "istutettu".
Saa tietysti tavallisiin talvikenkiin suutarilla laitatettua kantalappuun , käännettävän raudan jonka voisi kätevästi kääntää off-asentoon kun sisälle jonnekin menee.
Tuntuis lunta siellä riittävän, soitti kaveri että Pielisen tällä puolen, Martonvaarassa 65 cm, meillä siellä noin 40-45 cm mutta jäitä ei juuri mitään :(
No saareen pääsisi kyllä , ehkä 5-7 cm jään paksuus,selkävedet auki.
- v-webs
Ollaanpas sitä hiljaa mutta pakko nyt rikkoa hiljaisuus kun radion puhlareissa laulaa tämä
hierojan painajainen.
Ai kuka?
No Suvi Teräsniska.- Cee-Lila
Toinen vitsi: Kuka selvisi ainoana hengissä Trio Niskalaukauksesta? No Suvi Teräsniska.
- v_webs
Jep jep.. :)))
- aurora5
Terveisiä pikkujoulusta
Vanhassa kartanossa keskellä valkoisia hankia vietettiin täkäläisten senioriopettajien pikkujoulua. Perinteinen joulupöytä oli katettu, ohjelmaa oli kuin entisajan iltamissa. Sovin erinomaisesti sekaan pitkän pöydän harmaantuneeseen seurakuntaan. Miehet kertoivat kilttejä vitsejä. Pääsin menomatkan mersulla, paluumatkan skodalla. Näin sitä pikkuhiljaa tutustuu ihmisiin ja ympäristöön. Huomenna menen kuuntelemaan Heikki Turusta kirjastoon. Kiva nähdä karjalan shamaani kotikonnullaan.
Hyviä viikonloppuja!- v_webs
Jahas vai itte shamaania kuuntelemaan, mikäs ettei. Vieläköhän irtoo Heikin jutut kuin joskus parikymmentä vuotta sitten, jos niin, vastuu kuulemisesta siirtyy kuuntelijalle :)
Vaikka en kyllä muista oliko yhtään savolaisperimää hänessä? Ei tainnut olla. - aurora5
v_webs kirjoitti:
Jahas vai itte shamaania kuuntelemaan, mikäs ettei. Vieläköhän irtoo Heikin jutut kuin joskus parikymmentä vuotta sitten, jos niin, vastuu kuulemisesta siirtyy kuuntelijalle :)
Vaikka en kyllä muista oliko yhtään savolaisperimää hänessä? Ei tainnut olla.Huomenta
Onko Heikin nykyjutuissa siteeksikään perää, sen pystyn itse puolisavolaisena vain puoliksi arvioimaan. Mutta mitä olen tuntemieni karjalaismiesten silimänvilkkeestä päätellyt, muunnellun totuuden kertomiseen ei aina savolaisgeenejäkään tarvita;))
Uutterasta tutkimisesta huolimatta en ole shamaanin sukujuuria Pielisjärveä pitemmälle selvittänyt. Eilisessä opettajaillassa selvisi kuitenkin, mikä on shamaanista tehnyt tuollaisen hurjimuksen ja ehkä viinaanmenevänkin: nuoruuden työharjoittelu L:n Lehden palveluksessa. Tietäähän nuo lehtimiehet.
Kehuessani H:n esikoisromaania Simpauttajaa, jota Suomen kansa rakastaa myös tv-elokuvana, kohtasin kansan mielipidettä kiivaasti vastustavan naisäänen. "Simpauttajan lukemisesta tuli niin paha olo, että oli pakko lukea heti perään Eeva Kilven Häätanhu..."En ruvennut vastaan sanomaan, koska sillä hetkellä olin riippuvainen rouvan kuljetuskyydistä. Jos olisin laittanut Kilven Turusen edelle, olisin ehkä löytänyt itseni lumisesta tienposkesta. - aurora5
aurora5 kirjoitti:
Huomenta
Onko Heikin nykyjutuissa siteeksikään perää, sen pystyn itse puolisavolaisena vain puoliksi arvioimaan. Mutta mitä olen tuntemieni karjalaismiesten silimänvilkkeestä päätellyt, muunnellun totuuden kertomiseen ei aina savolaisgeenejäkään tarvita;))
Uutterasta tutkimisesta huolimatta en ole shamaanin sukujuuria Pielisjärveä pitemmälle selvittänyt. Eilisessä opettajaillassa selvisi kuitenkin, mikä on shamaanista tehnyt tuollaisen hurjimuksen ja ehkä viinaanmenevänkin: nuoruuden työharjoittelu L:n Lehden palveluksessa. Tietäähän nuo lehtimiehet.
Kehuessani H:n esikoisromaania Simpauttajaa, jota Suomen kansa rakastaa myös tv-elokuvana, kohtasin kansan mielipidettä kiivaasti vastustavan naisäänen. "Simpauttajan lukemisesta tuli niin paha olo, että oli pakko lukea heti perään Eeva Kilven Häätanhu..."En ruvennut vastaan sanomaan, koska sillä hetkellä olin riippuvainen rouvan kuljetuskyydistä. Jos olisin laittanut Kilven Turusen edelle, olisin ehkä löytänyt itseni lumisesta tienposkesta.Siis Turusen Kilven edelle. Meneehän tässä itsekin sekaisin yllättäen eteen tulleesta kirjallisesta keskustelusta.
- v_webs
aurora5 kirjoitti:
Siis Turusen Kilven edelle. Meneehän tässä itsekin sekaisin yllättäen eteen tulleesta kirjallisesta keskustelusta.
Heh, se on joskus siellä ettäänperillä valittava joskus sanojaan aika tarkkaan, tai ainakin vähän valikoivasti :)) Kun se karjalainen luonne on vilkas, "räjähtävä" mutta myös het leppyvää(kin) sorttia.
Mutta se ei auta enää jos kyydistä olis jalkamieheks heitetty.
Nooh, saattoihan siinä yhdessä vaiheessa olla shamaanilla sitä uhon meininkiä ja näyttämisen halua että "jos maassa ja taivaassa rivat olis niin repäsisin vastakkain" .
Eiköhän se ikä lie jo tasoittanut pahimmat särmät .
Kyllä kun kävin tuolla ostarilla ja hoppasin jo hyvissä ajoin apteekissa ja yhdessä puodissa niin kyllä siellä meinasi jo jalkoihin jäädä. Sisätiloissa käytävillä markkinat ja ihmistä tulvi niin että hyvä että ulos pääsi. Kyllä eurot hömpässä liikkuu tänään, jos asiassakin. - aurora5
"Räjähtävä mutta myös het leppyvää(kin) sorttia"
Hyvä että varoitit. Mutta mitäs meikäläinen, tasaista tasaisempi varsinaissuomalais-savolainen ketään vasiten edes pyrkisi ärsyttämään;)))
Luin lehdestä, että lunta on ennätysmäärä Kivivaaran mittauspisteissä, 50-70 cm. Paksuin hanki sanotaan olevan Ilvesvaarassa, liekö se meidän Kissamäki vai toinen samanniminen. Kivivaarassa tiettävästi asuu se rajan takaa tullut koirasusimies.
Täytyy minunkin työntyä tuonne liikenteeseen, mutta lähinnä vaatekauppaan, jossa tuskin väkeä tungeksii kovin paljon. Täällähän ei ole varsinaisia ostareita, joissa saman katon alla myytäisi kaikkea, vaan isojen markettien lisäksi vain ns. kivijalkamyymälöitä, jopa sellaisia joissa saa palvelua. Se tosin on vaatekaupassa joko etu tai haitta. Yliystävällinen myyjä estää rauhassa katselun ja vaeltelun rekkien seassa. Hyvin vanhat ovat onnellisia henkilökohtaisesta palvelusta, mutta me nuoremmat emme välttämättä kaipaa suositteluja. - v_webs
aurora5 kirjoitti:
"Räjähtävä mutta myös het leppyvää(kin) sorttia"
Hyvä että varoitit. Mutta mitäs meikäläinen, tasaista tasaisempi varsinaissuomalais-savolainen ketään vasiten edes pyrkisi ärsyttämään;)))
Luin lehdestä, että lunta on ennätysmäärä Kivivaaran mittauspisteissä, 50-70 cm. Paksuin hanki sanotaan olevan Ilvesvaarassa, liekö se meidän Kissamäki vai toinen samanniminen. Kivivaarassa tiettävästi asuu se rajan takaa tullut koirasusimies.
Täytyy minunkin työntyä tuonne liikenteeseen, mutta lähinnä vaatekauppaan, jossa tuskin väkeä tungeksii kovin paljon. Täällähän ei ole varsinaisia ostareita, joissa saman katon alla myytäisi kaikkea, vaan isojen markettien lisäksi vain ns. kivijalkamyymälöitä, jopa sellaisia joissa saa palvelua. Se tosin on vaatekaupassa joko etu tai haitta. Yliystävällinen myyjä estää rauhassa katselun ja vaeltelun rekkien seassa. Hyvin vanhat ovat onnellisia henkilökohtaisesta palvelusta, mutta me nuoremmat emme välttämättä kaipaa suositteluja.Niinhän ne myyntitykit tuppaavat kimppuun , täällä ainakin kun tuntuvat olevan osittain provikkapalkalla kai, melko ärsyä kun et kunnolla ehdi sisään niin jo on yli-imelä "stressiman" kolmee tyrkyttämässä kahden hinnalla.
Yritän kiertää kaukaa etäältä nuo tuputtajat ellen välttämättä tarvitse "palvelua". Nehän tuputtavat sellaisia pillikintuille tehtyjä ryysyjä jotta noway. Paidatkin on tehty jossain vinkulassa missä ei muuta mallia ole kuin cokispulloja. Eli väh. 2-3 nroa isompi on otettava jos meinaa saada hauiksen hihasta läpi ja ettei hartiasaumat jää kaulakuoppaa puristamaan :))
Eikös siellä ole kaksi Kissamäkeä ellen väärin muista. Taitaa se tyttäresi paikka olla siinä isommassa. Jaa, pitää jatkaa "asesepän" töitä ja soppaa keitellä, kaikennäköstä joutavata. - v_webs
Noin, tuli katsottua tarkemmin niitä vaaroja niin niitähän on jopa 4 melkein samalla nimellä. Kaksi jää sen Ison Kissamäen länsipuolelle ja se yksi on sitten ihan siellä rajan pinnassa Kivivaaran koillispuolella.
Eikös se hiijen "susitarhuri" ollut siellä rajan takana? Niitä koirasusi-kenneleitä sitten kyllä jo meidänkin puolen rajaa, taitaa olla jopa Pohojanmaallakin joku.
- Alkuperäinen-Rapu
Kysyvä ei eksy! - eikös niin sanota?
Meillä kun on täällä saatavilla tietoa, niin kysynpä nyt minä taas kerran.
Koneeni oikeaan alakulmaan tulee tällainen viesti: "Windowsin uusin ominaisuuspäivitys on valmiina asennettavaksi. Ryhdy toimeen. Päivitys voi viedä tavallista pidempään."
Mitä pitäisi tehdä? Käydä "päivittelemään", vai olla huomaamatta tuota viestiä?
No nyt minä olen muuten ollut tänään melko ahkera. Vesikielellä menen pian syömään lihapullia ja perunalaatikkoa, kera salaatin. Tein pitkästä aikaa oikein kunnollisen kokoisia lihapullia. En mitään pieniä siperryksiä. Kastikkeeksi pannunhuuhteluliemi ja kermaa loraus. Nyt ne hautuu tuolla hyvin miedossa lämmössä.
Onneksi ei tarvinnut tänään lähteä ulos liukastelemaan. Jos ehdin nähdä oikein, kun olin paistamassa lihapullia, niin naapurin urheilija "nuorukainen" oli ottanut lipat oikein kunnolla. Hän kulki hitaasti, vaikeannäköisesti, kumarassa rollaattorin ja kahden naisen avustamana kotiinsa. Hän käy kesät, talvet pyörällä kuntosalilla melkein joka päivä. Nyt taitaa tulla vähän pidempi tauko.
Nyt sitten nautiskelemaan.- v_webs
Vai niin, kyse lienee tästä isosta ominaisuuspäivityksestä, Fall Creators 1709 ? Eli se toinen vuosittainen järjestelmän koko päivitysversio.
http://bot.fi/27t7
Siis tuo jos avautuu. Jotain uusia ominaisuuksia tuo, en tiedä tarkkaan mitä ja tarvitseeko niitä sitten mutta vaarana on ellei päivitä jossain vaiheessa, ei seuraavatkaan päivitykset asennu oikein sitten.
Tuon kanssa on ongelmia ollut, toisilla taas ei. Eli suoralta kädeltä en uskalla sanoa tuohon muuta kuin että koneen omistajan päätettävä.
Ainakin itse varmistaisin että koneessa on olemassa se palautuspiste jos jotain mönkään menee ennen kuin päivittäisin. Nyt en siitä kympistä varma ole mihin kohtaan se palautusosio on dumpattu tarkistamista varten.. Yleensä ohjauspaneelin kautta hakuruutuun kirjoittamalla "järjestelmän palautus" se pitäisi löytyä. - v_webs
Ääääh niin kun unohdin, vaikka tuossa ohjeessa näytetään sanovan että "aikaisempaan palautuspisteeseen" niin juuri se olisi tarkastettava että on olemassa.
Saatujen tietojen mukaan aiemmat isot päivitykset ovat juuri monen koneelta heittäneet mäkeen ne pisteet sieltä. Tästä aiemmin jo mainitsinkin jossain välissä . - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Vai niin, kyse lienee tästä isosta ominaisuuspäivityksestä, Fall Creators 1709 ? Eli se toinen vuosittainen järjestelmän koko päivitysversio.
http://bot.fi/27t7
Siis tuo jos avautuu. Jotain uusia ominaisuuksia tuo, en tiedä tarkkaan mitä ja tarvitseeko niitä sitten mutta vaarana on ellei päivitä jossain vaiheessa, ei seuraavatkaan päivitykset asennu oikein sitten.
Tuon kanssa on ongelmia ollut, toisilla taas ei. Eli suoralta kädeltä en uskalla sanoa tuohon muuta kuin että koneen omistajan päätettävä.
Ainakin itse varmistaisin että koneessa on olemassa se palautuspiste jos jotain mönkään menee ennen kuin päivittäisin. Nyt en siitä kympistä varma ole mihin kohtaan se palautusosio on dumpattu tarkistamista varten.. Yleensä ohjauspaneelin kautta hakuruutuun kirjoittamalla "järjestelmän palautus" se pitäisi löytyä.Kiitos!
"Siis tuo jos avautuu." Ei avautunut. Taidan kuitenkin vielä odotella, jos joku vilkaseisi tätä. Minä en nyt uskalla. - v_webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
Kiitos!
"Siis tuo jos avautuu." Ei avautunut. Taidan kuitenkin vielä odotella, jos joku vilkaseisi tätä. Minä en nyt uskalla.Ei siis avautunut :(
Avautuuko tällä pitkällä linkillä sitten :
https://answers.microsoft.com/fi-fi/windows/forum/windows_10-windows_install/windows-10-ominaisuuspäivitys-versio-1709/5357635f-5954-4715-8011-7277893bca1f
Näyttäisi tuovan jotain katseluihin tuovia lisäominaisuuksia ? Ja jos en ole väärin ymmärtänyt niin liittyvät 3D-tekniikan ulottuvaisuuksiin, siis klasit osta ja katso ! ;))Kai tuo ominaisuus Mixed Reality viewer on tarkoitettu itse tehtäviin 3D luomuksiin piirustusohjelmilla.
Samalla aloitusvalikkoon luultavasti ilmestyy Facebook Twitter-namikat jotka ovat ottaneet oikeudet mm. kameraan, kuviin ja jne. Kliffaa hei ! Eli ne ainakin pitäisi (oikeudet) poistaa het päivityksen jälkeen.
Mutta kuten sanoin niin en ole juuri aikaani toistaiseksi tuhlannut perehtymällä paremmin koko kympin sielunelämään. Mutta katsotaan jos jotain vastaa tulee tuosta(kin). - v_webs
v_webs kirjoitti:
Ei siis avautunut :(
Avautuuko tällä pitkällä linkillä sitten :
https://answers.microsoft.com/fi-fi/windows/forum/windows_10-windows_install/windows-10-ominaisuuspäivitys-versio-1709/5357635f-5954-4715-8011-7277893bca1f
Näyttäisi tuovan jotain katseluihin tuovia lisäominaisuuksia ? Ja jos en ole väärin ymmärtänyt niin liittyvät 3D-tekniikan ulottuvaisuuksiin, siis klasit osta ja katso ! ;))Kai tuo ominaisuus Mixed Reality viewer on tarkoitettu itse tehtäviin 3D luomuksiin piirustusohjelmilla.
Samalla aloitusvalikkoon luultavasti ilmestyy Facebook Twitter-namikat jotka ovat ottaneet oikeudet mm. kameraan, kuviin ja jne. Kliffaa hei ! Eli ne ainakin pitäisi (oikeudet) poistaa het päivityksen jälkeen.
Mutta kuten sanoin niin en ole juuri aikaani toistaiseksi tuhlannut perehtymällä paremmin koko kympin sielunelämään. Mutta katsotaan jos jotain vastaa tulee tuosta(kin).Ei avaudu tuostakaan... Minulla kyllä avaa tuosta lyhyestä.
- v_webs
v_webs kirjoitti:
Ei avaudu tuostakaan... Minulla kyllä avaa tuosta lyhyestä.
Mutta tässä tarkemmin niistä tuon päivityksen tuomista uudistuksista ja "eduista" :
https://www.microsoft.com/fi-fi/windows/features
Ja johan on helskata ellei selaimesi avaa? No kympissä ei mikään ole ihmettä :)))
Ps. Avaa sillä Edgellä ellei Foxi avaa..... - Alkuperäinen-Rapu
v_webs kirjoitti:
Mutta tässä tarkemmin niistä tuon päivityksen tuomista uudistuksista ja "eduista" :
https://www.microsoft.com/fi-fi/windows/features
Ja johan on helskata ellei selaimesi avaa? No kympissä ei mikään ole ihmettä :)))
Ps. Avaa sillä Edgellä ellei Foxi avaa.....No johan avasi. Onhan siellä tarjolla vaikka mitä. Kiitos! Nyt kuitenkin hiuksia föönaamaan, etteivät kuivu liikaa, kun tulin juuri saunasta.
- v-webs
Alkuperäinen-Rapu kirjoitti:
No johan avasi. Onhan siellä tarjolla vaikka mitä. Kiitos! Nyt kuitenkin hiuksia föönaamaan, etteivät kuivu liikaa, kun tulin juuri saunasta.
Juu, tuo oli vähän eri sivu kuin siinä lyhytlinkissä ja sitäkin voit kokeilla avata sillä kympin Edgellä ellei foxi sitä avannut?
Siellä "pientä ongelmaa" ja ratkaisua jos sitten päivityksessä "jurahtaa" karikolle.
- Cee-Lila
Minunkin koneeni on ollut eilen ja tänään nirppanokka. Ei avaa pdf-tiedostoja ollenkaan, vaan kun kysyy avataanko vai tallenetaanko ja vastaan että avaa, aukeaa vain musta ruutu. Sitten vastasin, että tallenna ja avaa, sama juttu. Pdf on aina aiheuttanut koneellani harmia ennenkin, siksi poistin taannoin melkein kaikki pdf-tiedostot koneeltani. Liekö poistanut koko ohjelman samalla?
Meillä ei ole lunta yhtään, E-Pohjanmaalla kuulemma runsaasti, kyselivät äsken säästä, kun huomenna tulevat, mutta onneksi junalla.- v_webs
No vanha IE ei hallitse PDF_tiedostoja mutta Chromessahan pitäisi olla integroitu pdf-reader?
Ainakin varma avaaja on tämä Sumatran-pdf-reader. Lataat ja asennat. sen jälkeen tiedostoa minkä haluat avata klikkaa oikealla ja" avaa sovelluksessa" ja valitse tuo Sumatra. Lähes kaikki tiedostomuodot pystyy avaamaan pdf:nä ja sitten voi sieltä myös tulostaa jos tarve on.
http://download.cnet.com/Sumatra-PDF/3000-18497_4-10698785.html
Siitä vihreästä laatasta lataus ja tallennat, ja sieltä asennat. - v-webs
v_webs kirjoitti:
No vanha IE ei hallitse PDF_tiedostoja mutta Chromessahan pitäisi olla integroitu pdf-reader?
Ainakin varma avaaja on tämä Sumatran-pdf-reader. Lataat ja asennat. sen jälkeen tiedostoa minkä haluat avata klikkaa oikealla ja" avaa sovelluksessa" ja valitse tuo Sumatra. Lähes kaikki tiedostomuodot pystyy avaamaan pdf:nä ja sitten voi sieltä myös tulostaa jos tarve on.
http://download.cnet.com/Sumatra-PDF/3000-18497_4-10698785.html
Siitä vihreästä laatasta lataus ja tallennat, ja sieltä asennat.Testasin niin kyllä "avaa sovelluksessa" ja valitsen Chromen niin pdf- aukeaa. Pitäisi myös sinullakin ilman että tarvitsee erillistä pdf-readeria asentaa.
Voi olla että sinulla on ollut vanhentunut Adoben ohjelma siinä. Oikeataan olisi hyvä poistaa koko Adobe Acrobat Reader koska sitä ei juuri tueta missään enää. - Cee-Lila
v-webs kirjoitti:
Testasin niin kyllä "avaa sovelluksessa" ja valitsen Chromen niin pdf- aukeaa. Pitäisi myös sinullakin ilman että tarvitsee erillistä pdf-readeria asentaa.
Voi olla että sinulla on ollut vanhentunut Adoben ohjelma siinä. Oikeataan olisi hyvä poistaa koko Adobe Acrobat Reader koska sitä ei juuri tueta missään enää.Kokeilin jo mutta esitteli jo kaikkea muuta, mistä en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.Pitäisikö koko pa...a ottaa ensin pois? Nyt yritin sitä asennusta chromessa, mutta kun ei jummarra.
Aussi SinL soitti onnittelupuhelun veljelleen, heillä on lämpötila tällä hetkellä 36. Hui, melkein kuin olisi norjalaisessa saunassa. - v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Kokeilin jo mutta esitteli jo kaikkea muuta, mistä en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.Pitäisikö koko pa...a ottaa ensin pois? Nyt yritin sitä asennusta chromessa, mutta kun ei jummarra.
Aussi SinL soitti onnittelupuhelun veljelleen, heillä on lämpötila tällä hetkellä 36. Hui, melkein kuin olisi norjalaisessa saunassa.Kun klikkaat sitä latausta niin siellä taustalla anna vain pyöriä ne mitä siellä onkin. Siihen tulee latauksen jälkeen ruutu (oik) tallenna Sumatra pdf-3.1.2 install. Tallennat sen vaikka ladattuihin tiedostoihin josta käyt se klikkaamassa ja * suorita järjestelmänvalvojana* ja asennat ohjeiden mukaan.
Kun olet asentanut niin mitä tahansa tiedostoa avatessa klikkaat hiiren oikealla ja "avaa sovelluksessa" ja valitse se Sumatra.
Mutta kuten tuossa testasin niin Chrome avaa samalla tavoin omalla lukijallaan pdf- tiedoston, valitset vaan sovelluksessa chromen, muuten samoilla ohjeilla.
Periaatteessa et siis tarvitse erillistä lukuohjelmaa kun käytät chromea avaamiseen. - v_webs
v_webs kirjoitti:
Kun klikkaat sitä latausta niin siellä taustalla anna vain pyöriä ne mitä siellä onkin. Siihen tulee latauksen jälkeen ruutu (oik) tallenna Sumatra pdf-3.1.2 install. Tallennat sen vaikka ladattuihin tiedostoihin josta käyt se klikkaamassa ja * suorita järjestelmänvalvojana* ja asennat ohjeiden mukaan.
Kun olet asentanut niin mitä tahansa tiedostoa avatessa klikkaat hiiren oikealla ja "avaa sovelluksessa" ja valitse se Sumatra.
Mutta kuten tuossa testasin niin Chrome avaa samalla tavoin omalla lukijallaan pdf- tiedoston, valitset vaan sovelluksessa chromen, muuten samoilla ohjeilla.
Periaatteessa et siis tarvitse erillistä lukuohjelmaa kun käytät chromea avaamiseen.Piruvieköön :)) Meni jo oikea ja vasen väärinpäin :))
Siis vasemmalle ilmestyy minulle se tallennusruutu kun tuon ohjelman lataus on valmis.
Täähän on kohta kuin et ruåttalaisen kenkiin pitää tussilla merkitä V ja H ! - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Piruvieköön :)) Meni jo oikea ja vasen väärinpäin :))
Siis vasemmalle ilmestyy minulle se tallennusruutu kun tuon ohjelman lataus on valmis.
Täähän on kohta kuin et ruåttalaisen kenkiin pitää tussilla merkitä V ja H !Se kysyy myös haluanko sen laajennuksen? Vastaanko jees.
- v_webs
Cee-Lila kirjoitti:
Se kysyy myös haluanko sen laajennuksen? Vastaanko jees.
Hetkinen...missä vaiheessa kysyy? Minulle ilmoittaa vain kun tiedostosta "suoritan järj.valvojana" niin *kiitos että valitsit Sumatran * ja lootassa *>asenna. Millä selaimella teet sitä?
En tiedä mitä laajennusta se tarjoaa mutta luulen että vaikka vastaat jees niin ei isoja tapahdu. Ja saahan sen pois jos tökkii.... testaan asennusta vielä chromella. - v-webs
Juu, ei se kysele mitään vaan asentaa sen suoraan ja sitten vaan ilmoittaa "asennettu" ja avaa.
Voi johtua siitä sinun 8.1:n ja tän seiskan eroista.
Selaimen lisäosa ja laajennushan se on vaikka chrome ei sitä tarvitsekaan koska siinä on se lukija itsessään.
Ps. Latasitko sen varmasti nyt siitä isosta vihreästä Download Now-laatasta ja taustalla alkoi video pyöriä? - Cee-Lila
v_webs kirjoitti:
Hetkinen...missä vaiheessa kysyy? Minulle ilmoittaa vain kun tiedostosta "suoritan järj.valvojana" niin *kiitos että valitsit Sumatran * ja lootassa *>asenna. Millä selaimella teet sitä?
En tiedä mitä laajennusta se tarjoaa mutta luulen että vaikka vastaat jees niin ei isoja tapahdu. Ja saahan sen pois jos tökkii.... testaan asennusta vielä chromella.Chromelta minä sitä yritin. Kysyy Lisätäänkö FromDoc to PDF?
- v_webs
Tämä ketju näyttäisi jysähtävän loppuun koska tahansa. Voin avata uuden valmiiksi kun eräs "vierailija" sitä niin kovin toivoi tapahtuvaksi.
Avaus ei ehkä ole kuitenkaan hänen toivomansa mukainen sanallisesti :)) - v-webs
Eiköhän sinne tovin kuluttua aukene uutta kaistaa meille kynäillä jatkossakin.
- Alkuperäinen-Rapu
Tulin vielä hetkeksi koneelle ennen treffejä NukkuMatin kanssa ja kiitokset tämän justiinsa loppuvan ketjun aloittajalle ja kiitokset myös uuden ketjun aloittamislupauksen antaneelle ja jo lupauksensa lunastaneelle aloitetusta uudesta ketjusta.
Kauniita unia kaikille!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107