Uusi alkoholilaki on hyväksyttävä heti

Uusi alkoholilaki pitää hyväksyä pikaisesti. Se on vain pieni askel oikeaan suuntaan eli kohti eurooppalaista vapautta. Noin 500 miljoonaa eurooppalaista saa ostaa alkoholijuomia vapaasti lähes mistä vaan ja koska vaan ja eri vahvuisina. Sama vapaus tulee antaa meille suomalaisillekin. Eurooppalaiset ovat ihan yhtä terveitä kuin suomalaisetkin huolimatta vapaasta alkoholipolitiikasta.
Vuoden kuluessa Suomessa tarvitaan myös viinit ruokakauppoihin ja sen jälkeen Alkon turha monopoli pitää heittää romukoppaan.
Olisi loistavaa ostaa vahvempia oluita lähikaupoista, jolloin aikaa ja vaivaa säästyisi, kun ei tarvitse mennä Alkoon. Toinen asia on Alkon kiskurihinnat. Erityisesti laadukkaat erikoisoluet ovat Alkossa törkeän kalliita. Lähikaupoissa niiden hinta olisi kohtuullinen.
Vapaampi alkoholipolitiikka lisäisi Suomessa työpaikkoja ja valtion verotuloja. Alkoholin tuonti Baltian maista vähenisi, jolloin nekin rahat jäisivät Suomeen elinkeinonharjoittajille ja valtiolle verotuloina.
10% ihmisistä saattaa juoda liikaa, mutta siitä ei pidä rankaista niitä 90%:a ihmisistä, jotka osaavat juoda alkoholia kohtuudella. Eihän muuallakaan Euroopassa takapajuisia Ruotsia, Norjaa ja Suomea lukuun ottamatta rangaista alkoholia ostavia ihmisiä ylisuurilla alkoholiveroilla, alan monopoleilla ja rajoittamalla tavallisista kaupoista saatavissa olevien alkoholijuomien alkoholiprosentti keinotekoisesti arvoon 4,7 tai alle.
Toivon todella, että eduskunta hyväksyy uuden alkoholilain sellaisenaan. Enemmistö suomalaisista kannattaa tutkimusten mukaan vahvempia oluita kauppoihin ja iso osa viinejäkin ruokakauppoihin.
10119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaatijat ei ole aina kovinkaan johdonmukaisia. Jos vaadit vapautta alkoholin saatavuuteen, niin vaadi myös, että alkoholisairauksiin sairastuneille ihmisille ei saa antaa yhteiskunnalta ilmaiseksi tai edullisesti tervydenhuoltoa. Tähänkin mennessä jokaisen on saanut elää vapaasti ihan miten epäterveellisesti tahansa. Vastuu ei kohtaa tätä vapautta, koska yhteiskunta on tarjonnut ilmaiseksi terveydenhuoltoa.

Äänestä
  • Tuleeko myös lihavilta ihmisiltä evätä sairaanhoito koska ovat päästäneet itsensä lihomaan? No ainakin terveydenhoito kulut puolittuisivat tällä tavalla.

    Äänestä

  • "Tuleeko myös lihavilta ihmisiltä evätä sairaanhoito koska ovat päästäneet itsensä lihomaan?"

    Toinen hyvä kysymys:

    Entä, jos ihminen käyttää paljon sokeria ja lisäksi sokerimakeutettuja juomia, mutta painoindeksi on (ja pysyy) alle 25? Saako silloin maksuttoman terveydenhoidon siitä huolimatta, että nykyisin ns. "virallinen totuus" tuntuu olevan sokeria vastaan.

    Sokeri ja rasva yhdessä lihottavat. Sensijaan jos käyttää paljon sokeria, mutta välttää rasvaa kaikessa missä voi, ei siitä liho. Olen itse tästä kävelevä esimerkki. Syön paljon sokeria, mutta rasvaa (ja suolaa) pyrin välttämään kaikin keinoin. En ole ylipainoinen. Jotkut jopa haukkuvat alipainoiseksi!

    Äänestä

  • sokeria_muttei_rasvaa kirjoitti:

    "Tuleeko myös lihavilta ihmisiltä evätä sairaanhoito koska ovat päästäneet itsensä lihomaan?"

    Toinen hyvä kysymys:

    Entä, jos ihminen käyttää paljon sokeria ja lisäksi sokerimakeutettuja juomia, mutta painoindeksi on (ja pysyy) alle 25? Saako silloin maksuttoman terveydenhoidon siitä huolimatta, että nykyisin ns. "virallinen totuus" tuntuu olevan sokeria vastaan.

    Sokeri ja rasva yhdessä lihottavat. Sensijaan jos käyttää paljon sokeria, mutta välttää rasvaa kaikessa missä voi, ei siitä liho. Olen itse tästä kävelevä esimerkki. Syön paljon sokeria, mutta rasvaa (ja suolaa) pyrin välttämään kaikin keinoin. En ole ylipainoinen. Jotkut jopa haukkuvat alipainoiseksi!

    Lihvuuden syyt ovat vallan moninaiset joiden ymmärtämiseen tämän sivun kirjoittajilla tuskin on edes kykyjä eikä näy olevan edes alkeellisiakaan tietoja, jo avaus oli sen verran suppealla ymmärryksellä ja tiedolla varustetun tuotoksia, että avaajakaan ei oikeasti edes tiedä mistä kirjoittaa.

    Yksi hyvä säänö ja asia näissä nettikirjoitteluissakin olisi hyvä ottaa huomioon, eli se että edes auttavasti tietäis mistä yrittää keskustella, eli on edes perustiedot väitteileen hallussa ennen kuin tekee avauksen tai vastaa siihen,

    Siksi nämä palstat täällä usein vaikuttavat melko säälittäviltä räpellyksiltä. Ilmeisesti on totta uutinen että suomalaiset ovat tyhmentynet vuodestä 1997 alkaen...

    Äänestä

Osta loppasuu viikolla kämppä täyteen viinaksia..

Äänestä

Pientä piipertelyä on tämä alkoholilain "uudistus". Kun kerran elämme ja asumme EU-yhteisön jäsenmaassa, niin kätevintä olisi suomentaa (ja ruotsintaa) esim. Saksan alkoholipoliittinen lainsäädäntö ja säätää se voimaan myös meillä täällä omassa tasavallassamme. Silloin loppuisi kuin seinään prosenttipitoisten juomien rahteeraus Virosta. Huonona puolena avara-asenteisesta alkoholipolitiikasta olisi se, että Venäjältä ei olisi enää mitään jännitystä salakuljettaa votkaa eli isommiltakin kauppa-ahertajilta katoaisivat ne markkinat. Pontikan keitto saattaisi ehkä edelleen kiinnostaa joitain asianharrastajia, vaikka korpikuusten alla tiputelu olisikin aivan laillista tuotantotoimintaa.

Äänestä
  • Kuka on viinan puutteesen kuollot?

    Äänestä

Kiljun+teosta+ei+enää+sakoteta+tai+viedä+linnaan.+Hyvästä+kiljusta+saa+noin+16%+alkoholia+sisältävän+juoman.+Maustamalla+kiljun+saa+keskiverto+viinin+makuista.++Pane+hyvin+käyneeseen+kiljuun+mausteeksi+noin+desin+verran+litraa+kohti+mustaviinimarja+tiiviste+mehua.+Saat+näin+tehden+hyvää+viiniä+vastaavan+juoman.

Äänestä

Kansasta juoppoja ja marihuna päälle.

Äänestä
  • Toki tämä on vanha ketju jonka joku heikkolahjainen on mennyt nostamaaa alkuun, mutta aiheesta sen verran luultavasi se joka väitti, että suomalaiset saatiin huijattua EU:hun lupaamalla hapaa viinaa oli aivan oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EsaSairio kirjoitti:

Uusi alkoholilaki pitää hyväksyä pikaisesti. Se on vain pieni askel oikeaan suuntaan eli kohti eurooppalaista vapautta. Noin 500 miljoonaa eurooppalaista saa ostaa alkoholijuomia vapaasti lähes mistä vaan ja koska vaan ja eri vahvuisina. Sama vapaus tulee antaa meille suomalaisillekin. Eurooppalaiset ovat ihan yhtä terveitä kuin suomalaisetkin huolimatta vapaasta alkoholipolitiikasta.
Vuoden kuluessa Suomessa tarvitaan myös viinit ruokakauppoihin ja sen jälkeen Alkon turha monopoli pitää heittää romukoppaan.
Olisi loistavaa ostaa vahvempia oluita lähikaupoista, jolloin aikaa ja vaivaa säästyisi, kun ei tarvitse mennä Alkoon. Toinen asia on Alkon kiskurihinnat. Erityisesti laadukkaat erikoisoluet ovat Alkossa törkeän kalliita. Lähikaupoissa niiden hinta olisi kohtuullinen.
Vapaampi alkoholipolitiikka lisäisi Suomessa työpaikkoja ja valtion verotuloja. Alkoholin tuonti Baltian maista vähenisi, jolloin nekin rahat jäisivät Suomeen elinkeinonharjoittajille ja valtiolle verotuloina.
10% ihmisistä saattaa juoda liikaa, mutta siitä ei pidä rankaista niitä 90%:a ihmisistä, jotka osaavat juoda alkoholia kohtuudella. Eihän muuallakaan Euroopassa takapajuisia Ruotsia, Norjaa ja Suomea lukuun ottamatta rangaista alkoholia ostavia ihmisiä ylisuurilla alkoholiveroilla, alan monopoleilla ja rajoittamalla tavallisista kaupoista saatavissa olevien alkoholijuomien alkoholiprosentti keinotekoisesti arvoon 4,7 tai alle.
Toivon todella, että eduskunta hyväksyy uuden alkoholilain sellaisenaan. Enemmistö suomalaisista kannattaa tutkimusten mukaan vahvempia oluita kauppoihin ja iso osa viinejäkin ruokakauppoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu