Kaarnaveneillä ei tienaa

Oletteko huomanneet, että Lidl on alueen ainoa kauppa joka myy kebap-lihaa?
6171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • Olisko kannattanut pitää suunsa supussa ja olla yllyttämättä hullua, joka satavarmasti yltyy.

    Äänestä

Irakin ihmettä.

Nykyisen lainsäädännön mukaan naimisiin voivat mennä 18 vuotta täyttäneet henkilöt. Uskonnolliset lait antavat kuitenkin samaan aikaan ymmärtää, että tyttöjen murrosikä tarkoittaa sitä, että tyttö voi mennä naimisiin. Joissain tapauksissa iäksi on määritelty yhdeksän vuotta, joissain 12 vuotta.

– Uudelleen tehty lakiesitys rohkaisee lapsiavioliittoihin ja muistuttaa meitä siitä, miten terroristijärjestö Isis kohteli nuoria tyttöjä: kuinka he pakottivat tyttöjä naimisiin järjestön jäsenien kanssa ollessaan vallassa Mosulissa ja Raqqassa, kansanedustaja Rizan al-Sheik Daleer kertoo.

Naisten oikeuksia on muutenkin yritetty rajoittaa Irakissa viime aikoina. Tämä lakiesitys tuli esille samaan aikaan.

– Islamistiset puolueet yrittävät saada läpi tämän lain samaan aikaan, kun naisten roolia Irakin politiikassa on pyritty rajoittamaan, sanoo merkittävän naisten oikeuksia ajavan Al Amal (Toivo)-järjestön vetäjä Hanaa Edwar.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/11/13/irakin-lakiesitys-sallisi-jopa-9-vuotiaiden-tyttojen-avioliitot/
ranttalia-vain-suomeenkin näitten völijyssä

Äänestä
  • Miten tämä liittyy Lidliin? Irakissa ei tietääkseni edes ole Lidlejä.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Miten tämä liittyy Lidliin? Irakissa ei tietääkseni edes ole Lidlejä.

    Silloin kun levy on juuttunut, ei minkään tarvitse liittyä mihinkään. Satunnaispurskahduksia.

    Äänestä

Noi paviaanit saa pysyä irakissaan.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta-kirkonrotta kirjoitti:

Oletteko huomanneet, että Lidl on alueen ainoa kauppa joka myy kebap-lihaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu