PÄIVÄN SANA

Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
Sananl. 2:2–4

Kristukseen on kätketty kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Vanhan testamentin sivuilla Viisaus, Jeesus, on läsnä luomisesta saakka. Niin kuin kullankaivajia houkutellaan matkaan tai hopean etsijöille luvataan rikkautta, kehotetaan meitä etsimään Viisautta. Viisaus on Raamatussa henkilö ja viisaus on myös tervettä ja kypsää uskoa ja harkintaa. Miten korvat herkistyvät viisaudelle? Jumalan sana on viisauden lähde. Se osoittaa Kristukseen ja avaa tien hänen luokseen. Kaste piirtää ristin yllemme merkiksi siitä, kenelle kuulumme. Ehtoollispöydässä kohtaamme ylösnousseen Viisauden, hän on siinä käsin kosketeltavasti läsnä ja hoitaa meitä salatulla tavalla Pyhässä Hengessä. Rukouksemme nousevat Jumalan valtaistuimen eteen kuin suitsukkeen savu, ja ne kuullaan. Näiden armonvälineiden äärellä viisaudesta tulee omaamme.
053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä. Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
Sananl. 2:2–4

Kristukseen on kätketty kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Vanhan testamentin sivuilla Viisaus, Jeesus, on läsnä luomisesta saakka. Niin kuin kullankaivajia houkutellaan matkaan tai hopean etsijöille luvataan rikkautta, kehotetaan meitä etsimään Viisautta. Viisaus on Raamatussa henkilö ja viisaus on myös tervettä ja kypsää uskoa ja harkintaa. Miten korvat herkistyvät viisaudelle? Jumalan sana on viisauden lähde. Se osoittaa Kristukseen ja avaa tien hänen luokseen. Kaste piirtää ristin yllemme merkiksi siitä, kenelle kuulumme. Ehtoollispöydässä kohtaamme ylösnousseen Viisauden, hän on siinä käsin kosketeltavasti läsnä ja hoitaa meitä salatulla tavalla Pyhässä Hengessä. Rukouksemme nousevat Jumalan valtaistuimen eteen kuin suitsukkeen savu, ja ne kuullaan. Näiden armonvälineiden äärellä viisaudesta tulee omaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu