Eksytyksien vyöryt

Ensin puhallettiin uuteen intoon jehovan todistajien joulunvastaisuus ja adventistien sunnuntaivastaisuus. Sitten asetettiin kysymyksenalaiseksi kolminaisuus ja koko kristillisyys suvakismin vastaisuutena.
Palvotaan ja edesautetaan islamisoitumista. Käärmemäinen Krislam mahdollistaa antikristuksen valtaannousun.

Raamatunvastaisella sunnuntai pedonmerkillä käännytetään kristittyjä ja pakkosyötetään sapattia. Jotkut sanovat vielä tälläistä kristinuskoksi.
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinkö luulet että kääntymystä noin vain tapahtuu ei, ei. Suurelle osalle nämä totuudet tulevat vain lopulta todistukseksi. Kenellekään ei pakko syötetä sapattia ei, ei.
Saa KAIKKI suuret ja pienet kumartamaan itseään peto. Tämä Raamatun sana tulee pitämään paikkansa täydellisesti.

1700-luvun Luterilaisen virren sanoin: Virsi 136. 1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä KUOLLA, ei sille outo, PEITETTY, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seulonnanaika kirjoitti:

Ensin puhallettiin uuteen intoon jehovan todistajien joulunvastaisuus ja adventistien sunnuntaivastaisuus. Sitten asetettiin kysymyksenalaiseksi kolminaisuus ja koko kristillisyys suvakismin vastaisuutena.
Palvotaan ja edesautetaan islamisoitumista. Käärmemäinen Krislam mahdollistaa antikristuksen valtaannousun.

Raamatunvastaisella sunnuntai pedonmerkillä käännytetään kristittyjä ja pakkosyötetään sapattia. Jotkut sanovat vielä tälläistä kristinuskoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu