Sipilän oudot yrityspuuhat !

MOT.mv.kertoo

Sipilä on huijari. Lukekaas mv lehdestä juuri nyt ! Aika mielenkiintoista luettavaa.

17

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itse_entinen_Vl

      Siinä ei kuitenkaan kerrottu sitä tarinaa, kun Sipilä junaili alueelle useita miljoonia euroja ohi Eduskunnan, vääristämään kilpailua lestadiolaisten hyväksi.

      Saajat olivat kaikki SRK;n eliittien vaikutuspiirissä ja syy oli se, että siksi avustus, joka oli keskimäärin n, 0,5 miljoonaa eura, kun Sipilä ei konsulttina kerinnyt konsultoimaan.

      Firmojen nimet tarvittaessa tuodaan esille.

      Onko tämä tervettä????

    • TietoLisääTuskaaa

      No,kertokaa nyt,kelle rahaa on jaettu!!

    • kansakyykkyynkö

      Kansa kertoo myös, että sipilä on antanut aloitteen YLE;lle,jotta lähetysikkuna lopetetaan, pitääkö paikkaansa?

    • Pitkäon-lista
      • Insernööri

        Ei Niinistö ole niitä rikkaiden tukirahoja itselleen kerjännyt. Raharikkaat suorastaan tyrkyttävät liioistaan. Ei ole pyyteetöntä, laskevat hyötyvänsä siitä, että seuraava pressa on Niinistö.

        Äänestän silti Niinistöä. En siksi, että Niinistö on mitenkään ylivoimainen vaan siksi kun muut ehdokkaat huomattavasti huonompia.


    • PitäisiSaada

      Soini oppositioon ,niin sais kuulla nyt hyviä puheita.Niitä letkautuksia ,mitä karvanokka ennen sutkautteli .Soini on mykkä tai mykistetty.

    • Ilkeäkepulainen

      Sipilä on kiero kaikkia kohtaan.

    • kirjoita.tuo.Googleen

      Juha sipilä mv.

      • yle.vaikenee.peittelee

        MV on paras.


    • Korkein-Oikeus
    • exlessu

      sipilän suku tuovarmaan sähköpyöriä kiinasta,siltituki

    • kuumaata

      sipilä vokotti tyttöä hyppää tangolle,tyttö hyppäs,jonkunmatkaa ajettuan huomasivat tämähän onkin naisten pyörä ja vielä sähköllä kulkeva

    • fdhffhfshfhsffh

      sipilä myi sielunsa saatanalle-

      saatana hävisi kaupoassa-

      sipilä oli edellispänä myynyt osakkensa jo 6 miljoonalla pörssissä!!!

    • pedofili

      Täysin hullu taas vauhdissa. Eikö viranomaiset voi hoitton ohjata. Vaarallinen peto.
      Näillä viesteillä se saadaan kiini.

      • No_niin_näyttää

        Taas joku kirjoitustaidoton, pedo Lesta irti .


    • sipiläkulkoon

      Sipilä....Suomen tuho! Joku lestispaska Suomen pääministeri? Voiko olla mitään typerämpää? Ei todellakaan. Toivottavasti siihen paskaan iskee pahin mahdollinen syöpä, joka poistaa keskuudestamme maamme tuhoojan. Koska suomalaiset juntit eivät ymmärrä mitään, niin toivottavasti muut voimat poistavat Sipilän mailman kartalta.

    • hyvävelivelihyvä

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe