Kovaa tuulivoimalobbausta Kalajoella

Nikken1

12

289

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahapuhuu

      Lahjukset jäivät saamatta, mutta tuulivoima tuli silti.

      Ihan samanlaista peliä oli meidän kunnassa. Ensin olivat lahjoneet kaavoittajat. Sitten kaavoitettiin pari voimalaitosta silmäätekevien maille. Siinä toimiva resepti korruptiovapaassa Suomessa.

    • Kalajoki.parka

      Noin härskisti toimii tuulivoimamafia. Dokumentin mukaan kyseessä ovat ulkomaiset tahot jotka osaavat toimia röyhkeästi.

      • AineksiaKorruptiolle

        Kyseessä on isot rahat. Yksi voimalaitos saa yhteiskunnan rahaa noin 500 000 € vuodessa. Siitä piisaa voitelurahaa moneen suuntaan.

        Maanvuokraakin voi maksaa niin, että saa maanomistajan varmasti puolelleen. Mitä olen vuokrista kuullut, niin 15 - 20 000 € on ihan tavallinen vuosivuokra/ mylly.

    • NoinOn

      Tuli maanantaina A-studiossakin. Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että tuulivoimafirmojen lobbustoiminta on varsin kyseenalaista.

      Tuulivoimafirmoilla on joulupukkiperiaate. Kyläyhteisön kiltit lapset saavat lahjoja.

    • parempia.paikkoja

      Eipä viitsi enään lomailla Kalajoella tuulimyllyjen pauhatessa ja välkkyessä vieressä.

      • Kalajoki.boikottiin

        Turistille tai muutoin vieraileville tuskin haittaa kun pääsevät sieltä pois, mutta paikalliset asukkaat eivät pääse koska kodit on siellä ja nyt ne ei ainakaan mene kaupaksi. Miksei Greenpeace nyt masinoi mielenosoituksia asukkaiden tueksi ahneutta vastaan?

    • Sähkönoltavaomavaraista

      Noh,Suomi tarvitsee lisäenergiaa joka tapauksessa jos tulee mitä tahansa poikkeustiloja,maa on joka tapauksessa rakennettava täyteen kaikkea polttoainevapaata energiaa,muuten osittainenkaan omavaraisuus ei onnistu. Eli vähänkään missä tuulee, sinne joutuu pystyttämään myllyjä,kaikki aurinkoiset paikat paneeleille,ydinsähköä ja vesivoimaa sekä jätteen/puun polttolaitoksia rakennettava riittävästi jotta sähköä riittää myös sähköautoille ja hybrideille,muun kulutuksen lisäksi.
      Vasta sitten omavaraisuusaste on riittävä joka tilannetta silmällä pitäen ,mikä saattaa eteen vielä tulla.

      • vihreäUtopia

        Voi pyhä yksinkertaisuus! Tuulimyllyillä ja aurinkopaneeleillako meinaat Suomen korkeudella tulla omavaraiseksi?

        Nuo laitteet tekevät kesämökistä omavaraisemman, mutta valtakunnanverkkoon saat niillä sähköä silloin kun sähköä on muutenkin yllin kyllin tarjolla. Kovilla pakkasilla varmaan aiot palella kerrostalokaksiossasi. Moni myös haluaa ajella sähköautollansa muulloinkin kuin tuulisina päivinä. Aurinkopaneelit eivät tuota tähän aikaan yhtään mitään.

      • Ketäkutsuithulluksi
        vihreäUtopia kirjoitti:

        En kylläkään tarkoittanut että pelkästään tuuli tai aurinkovoimaa vaan kaikkia päästöttömiä joudutaan rakentamaan niin paljon kuin pystytään tai maapallolle tulee ongelmia hyvin pian ,joudumme rakentamaan myös ydinvoimaa niin paljon kuin vain uraanivarannot antaa myöden.
        Nyt mennään co2 päästöissä 400ppm:ssä,viimeinen 100 ppm on tullut lisää muutamassa kymmenessä vuodessa,näin ollen jos tätä mallia mennään 1200ppm,jota pidetään happea hengittävien elämän ja kuoleman rajana,ylittyy jo muutamassa sadassa vuodessa,joten päästöjen rajoittamisella ja hallintaan saamisella on jo tulipalo kiire.
        Joten kaikkia päästöttömiä energialähteitä on kehitettävä niin pitkälle kuin suinkin. Tämä tulee vielä merkitsemään kaiken hiilipitoisen polttoaineen polttamisen rajoittamista ,kaiken liiallisen kulutuksen ja markkinatalouden alasajoa,muuten maapallolla ei ole enää kohta yhtään tuottajaa eikä kuluttajaa.
        Tämä tulee olemaan määräävä tekijä kaikelle toiminnalle planeetalla tulevaisuudessa,ok.

        Tulee myöskin varmaan sähkönsäästö ajanjaksoja jolloinka sähkönsaantia rajoitetaan suurelle osalle ihmiskuntaa,ja kaikki toiminta lakkaa automaattisesti melkein kokonaan.

        Ja nyt jos koskaan olisi tilausta energiantuotantolaitteille jotka ei tarvitsisi mitään polttoainetta energiaa tuottaakseen,vaikka painovoimapohjaisia,magneettipohjaisia,avaruustaustasäteilyn talteenotto tai ihan mitä vaan minkä voisi saada vaan toimimaan.

        Kysymys ei ole enää pelkästään joidenkin viherpiiperöiden utopiasta vaan pian se muuttuu ihmiskunnan taisteluksi olemassaolostaan,ok.

      • eimunsyy

        Sitä mukaa kun co2 lisääntyy, lisääntyy myös vihreys maapallolla. Se pelastaa maapallon, jos joku. Ihminen on niin ahne, että viimeinenkin öljypisara tullaan kaivamaan ja poltetaan jos se on taloudellisesti kannattavaa. Jos sitä eivät tee suomalaiset, sen tekee joku muu.

        Saksa on hyvä esimerkki siitä kuinka tosissaan Keski-Euroopassa ilmastonmuutos uhka on otettu. Vuosi vuodelta co2 päästöt vaan lisääntyvät, vaikka tuulivoimaa on rakennettu enemmän kuin minnekään maapallolla.
        Ydinvoiman vastustaminen on heille tärkeämpää kuin ilmastonmuutoksen torjuminen.

      • Tammikuu.2016
        vihreäUtopia kirjoitti:

        Voi pyhä yksinkertaisuus! Tuulimyllyillä ja aurinkopaneeleillako meinaat Suomen korkeudella tulla omavaraiseksi?

        Nuo laitteet tekevät kesämökistä omavaraisemman, mutta valtakunnanverkkoon saat niillä sähköä silloin kun sähköä on muutenkin yllin kyllin tarjolla. Kovilla pakkasilla varmaan aiot palella kerrostalokaksiossasi. Moni myös haluaa ajella sähköautollansa muulloinkin kuin tuulisina päivinä. Aurinkopaneelit eivät tuota tähän aikaan yhtään mitään.

        Tuo ei ole edes teoriassa mahdollista. Käytönnössä tuota on useasti kokeiltu ja karmein tilanne oli tammikuu 2016 jolloin uusiutuvista vain vesivoima toimi. Aurinkoa ei näkynyt ja tuulivoimalat jökötti toimimattomina paikoillaan. Tuonti pahimmillaan 38% kulutuksesta. Mikään sattumatuotanto ei ole luotettavuuden mittari. Toimivaa tuotanto tulee saada lisää.

      • Anonyymi
        Tammikuu.2016 kirjoitti:

        Lähellä oli tuo tilanne tänäkin vuonna, mutta onneksi pakkaset hellitti. Tuonti kuitenkin pelasti todellisuudessa. Sattumaenergiaan ei pidä luottaa, vaan varmistusta tulee olla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      116
      729
    2. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      80
      692
    3. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      52
      657
    4. Sä et vaan töllö tajua että rakastuin

      Mikä stana siinä on niin vaikea ymmärtää?! Täh
      Ikävä
      46
      583
    5. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      40
      567
    6. Kerro jokin

      👻 tarina
      Ikävä
      60
      542
    7. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      517
    8. Vielä hyvinvointitalosta

      Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko
      Pyhäjärvi
      71
      516
    9. 26
      481
    10. Vaikea luottaa täysin

      Kun et oikeasti kerro mitään. Kaikki niin ympäripyöreää ja epämääräistä.
      Ikävä
      52
      444
    Aihe