eläkekertymä ansiosidonnaisella

rolli-olli

voisiko saada ihan esimerkin eläkkeen kertymisestä työttömänä. mistä tulosta otetaan 75% huomioon ? toinen tulevaisuudessa askarruttava asia on saako ansiosidonnaista tai peruspäivärahaa jos nostaa itsemaksamaa vapaaehtoista eläkettä ? vanha sopimus jota voisi nostaa jo 58 vuotiaana ja senverran pieni ettei sillä yksin elä. kiitos hyvästä palstasta.

5

630

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kevalainen

      Minäkin kiitän jo etukäteen sitä, joka tähänkin pystyy vastaamaan. Oma verenpaineeni nousi juuri käytyäni Kevan sivuilla omia tietojani katselemassa. Siellä ei ollut halaistua sanaa nimenomaan työttömien neuvomiseksi juurikaan missään asiassa. Mitään laskureita ei voinut käyttää jne.

      Jätin toki viestin, jossa kyselin epäselvistä mittavan pätkätyöurani lukuisiin työsuhteisiin liittyvistä asioista sekä mm. huhuna kuulluista varhennusvähennyksistä koskien julkisen sektorin työsuhteita ennen vuotta 1995. On ollut kuulemma niin hyvät eläkekertymät verrattuna yksityissektorille, että niitä pitää nyt vähentää! Ilmankos minulta oli kadonnut 1980-luvulta erään sivutoimeni yksityisen työnantajan tiedot kokonaan.

      Tähän prosessiin on nähtävästi varattava vähintäänkin puoli vuotta, jos aikoo haalia kasaan jokaisen ansaitun eläke-euron. On se niin väärin, että joillekin annetaan automaattisesti kapulaneuvoja siitä, että milloin kannattaa jäädä eläkkeelle. Lukaiskaapa huviksenne! Kannattaako olla kenenkään työkaverina yhtään pidempään kuin on pakko?

      https://www.keva.fi/uutiset-ja-artikkelit/mietitko-elakkeelle-jaamista-lahikuukausina/

    • Nimimerkille rolli-olli
      Esimerkkinä: Jos saat ansiopäivärahaa 250 päivältä, ja päivärahasi on määräytynyt 2000 euron kuukausiansion perusteella. Päiväkohtainen etuusansio saadaan jakamalla päivärahan peruste luvulla 21,5. Eläkettä kartuttavana otetaan huomioon 75 % etuusansiosta.

      Eläkettä karttuu: 2000euroa /21,5 =93,02 euroa x 250 = 23 255,82 euroa
      23 255,82 euroa x 0,75 x 1.5% /12 = 21,80 euroa /kk

      • Kevalainen

        Tämä tarkoittaa siis sitä, että vuodessa karttuu tuleva kuukausieläke 21,80 eurolla.

        Eilen kun tarkastelin omia tietojani, niin totesin, että on oikeus ja kohtuus, että vaikkapa nyt jälkikäteenkin vielä korvataan mm. kesälomapalkattomia kausia: Jos oli maksettu ympäri vuoden palkkaa, niin kertymä siltä vuodelta oli aivan erinäköinen kuin siinä tapauksessa, että oli tehnyt kylläkin vuoden työt, mutta saanut vain vajaan kymmenen kuukauden palkan.

        Olen suunnitellut jääväni varhennetulle vanhuuseläkkeelle työttömyyden perusteella heti, kun se on mahdollista. Toisaalta minulla olisi omasta mielestäni moraalinen oikeus kartuttaa eläkettäni vielä. Se vain on todettava, että TE-toimisto on tehnyt elämäni mahdollisimman epämukavaksi. Välillä vaikutti jo paremmalta (eri virkailija). Miten teillä toisilla vastaavassa tilanteessa olevilla?

        Kaikkialla vain lukee, että työtön voi 62-vuotiaana itse valita, jääkö eläkkeelle vai jatkaako ansiosidonnaisen nostamista. Väitän, että kyseessä on lähinnä teoreettinen tarjous.


    • Työttömyysturvaan liittyvissä asioissa sinua neuvoo ensisijaisesti oma työttömyyskassasi.
      Julkisen sektorin eläkekertymistä ota yhteys Kevaan www.keva.fi
      Eläkeneuvonta 020 614 2837, arkisin ma-to 7.30-18.00 ja pe 7.30-16.00.

      • Kevalainen

        Sieltä tuli vastaus tulevaa eläkearviota koskien peräti kolmessa päivässä. Varatkaa kuitenkin aikaa työsuhdetietojenne tarkistamiseen. Minäkin lisäksi syötin niitä pariinkin kertaan, kun vaikutti, että olisivat hävinneet. Otin sitten kuvakaappauksen varmuuden vuoksi, kun tulostaminen ei minulta onnistunut. Joka tapauksessa tämä kannattaa tehdä niin kauan kuin järki pelaa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe