Tärkeä päätös tehty elokuussa 2017 USA:ssa: "Ihmiset, joilla on ollut "itsetuhoaminen", kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus ja huumeidenkäyttöä ja alkoholin väärinkäyttöä, voivat nyt liittyä Yhdysvaltain armeijaan ennalta ilmoittamattomassa politiikassa elokuussa Yhdysvaltojen nykyisten asiakirjojen mukaan."
Näin ilmoitti Amerikkalainen valtamedian lehti USA Today 12.11.2017 numerossa. Ehkä nyt rekrytointiongelmat päättyy?
Näin ilmoitti Amerikkalainen valtamedian lehti USA Today 12.11.2017 numerossa. Ehkä nyt rekrytointiongelmat päättyy?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääseväthän Suomessa jopa silmälaseilla näköään korjanneet Puolustusvoimien koulutukseen ja palvelukseen vaikka heikkonäköisyyden taustalla on tutkimusten mukaan usein yhteys aivoperäisiin vikoihin, eikä niitä voi korjata laseilla tai laserleikkauksilla. Silmälasiapuvälineitä käyttävät saattavat koko joukon vaaroille alttiiksi koska jo linssien hinkkaamisen aikana toimintaan vaadittu tilanne on mennyt ohi. Tarkkanäköisyyden tulisi olla aina ensimmäinen valintakriteeri valtakunnan turvallisuuden kannalta oleviin tehtäviin. Heikkonäköisyys on useimiten myös periytyvää, joten heille tulisi konsultoida samalla perhesuunnittelua. Toinen valintakriteeri on täydellinen riippumattomuus nautintoaineista kuten tupakasta, tupakoiva henkilö tekee kaikkkensa tilanteesta riippumatta jotta saisi nikotiiniannoksensa verenkiertoon. Kolmantensa ovat syömishäiriöiset jotka eivät mahdu muutaman palvelusvuoden jälkeen uniformuihinsa eivätkä sentakiakkaan täytä palvelukselle annettuja kuntoisuusvaatimuksia.
Venäjällä armeijaa ja koko maata johtavat juuri tuollaiset. Tasa-arvoako vain.