Tuleeko maailmanlopusta raamatullinen? Ei.
15000 tiedemiestä 184 maasta on juuri allekirjoittanut vetoomuksen, jossa varoitetaan ihmiskuntaa maapallon ekosysteemin kiihtyvästä tuhoamisesta ja järkyttämisestä.
Todellisuudessa tapahtuvassa maailmanlopussa ihminen lisääntyy hallitsemattomasti, tuhoaa elinympäristönsä elinkelvottomaksi ja hukkuu omaan sontaansa.
Ihminen tuhoaa itse itsensä
2
1621
Vastaukset 2
Lukion historiassa kauan sitten opetettiin, että Kreikkalaiset tuhosivat vuorensa ja kukkulansa maakerroksen sahaamalla puut pois noilta kukkuloilta. Niin vesisateiden tuoma eroosio kulutti mullan pois kun ei ollut puiden juuria enää sitomassa multaa kiinni alustaan.
Ihminen ei todellisuudessa kykene käsittämään tekojensa seurauksia. Hän on evoluution tuote, jossa on menty liian pitkälle. Kädet kehittyivät oiviksi työvälineiksi ja aivot muuttuivat sokerin ja energian ansiosta tehokkaammiksi. Mutta nuo aivot eivät ole riittävän tehokkaat laskemaan ihmisten toimia luomakunnassa ja noiden toimien seurauksia.
Raamatussa on sellainenkin visio, että kaikki maapallon metsät hävitetään, niin että puita on vain muutama jäljellä. Sen jälkeen ehkä metsien sijaan istutetaan valtavia hedelmäpuumetsiä.- Monsanto
Ilmestyskirjan ekologinen katastrofi on Monsanto-konsernin käsialaa. Emoyhtiön lisäksi lääkeyhtiö ja Naton asetehdas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251168
- 691071
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93838- 77761
- 45741
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38694- 67633
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka25618Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?38518Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44487