Jeesuksen vertaukset uudessa valossa - Tuhlaajapojan isä olikin fariseus!
Julkaistu: 02.04.2007
Teema 2007/2: Raamattu joka kodissa? Raamattu ja eksegetiikka
Lauri Thurén
Tässä artikkelissa pyrin osoittamaan, miten tekstikeskeiset menetelmät avaavat tuoreita näkökulmia Raamattuun. Luen vertausta Tuhlaajapojasta sen omilla ehdoilla, ilman yliteologisointia tai historiallisen tilanteen veikkailua. Nähdäkseni vertaus ei mustamaalaa fariseuksia eikä korosta Jumalan yliluonnollista rakkautta. Kertojat Jeesus ja Luukas suostuttelevat kuulijoitaan taitavasti, osin kyseenalaisinkin keinoin.
Vertaus tuhlaajapojasta, Luuk 15:11-32, on maailman rakastetuimpia kertomuksia. Se on vaikuttanut kristinuskon muovautumiseen ja länsimaisen ihmiskuvan kehittymiseen. Vertaukselle sälytetty huikea teologinen ja filosofinen kuorma on kuitenkin tehnyt vaikeaksi kuunnella, mihin kertomuksella alkujaan pyrittiin. Tarinan viljelijä-isä ja hänen kaksi poikaansa ovat tukahtua uskonnollisten selitysten alle.
Kertomus avautuu uusilla työkaluilla
Aiemmin tutkijat selvittivät vertauksen yksityiskohtia ja historiallista viitekehystä. Kysyttiin myös leimasiko historiallinen Jeesus vertauksellaan fariseuksia? Vai onko kyseessä Luukkaan sepite, jolla hän mustamaalaa juutalaiskristittyjä? Myös dogmaattisia käsityksiä kääntymyksestä tai Jumalan armosta on pohdittu. Tällaiset kysymykset ovat vieneet huomion pois itse tarinasta.
Nykyaikainen narratiivis-retorinen tutkimus tarkastelee vertausta tekstin sisäisen vuorovaikutuksen välineenä. Miten tarina toimii? Miten kehyskertomuksen "Jeesus" pyrkii vaikuttamaan keskustelukumppaneihinsa, fariseuksiin ja lainopettajiin? Tai miten ylätason kertoja "Luukas" muovaa yleisönsä näkemyksiä kokonaisuuden avulla?
Kertomus toimii ilman runsasta sosiohistoriallista taustatietoakin. Suomessakin voidaan kertoa kuninkaista ja prinsseistä, vaikka meillä ei ole ollut moisia vuosisatoihin.
Haastoiko Jeesus riitaa?
Eräät nykytutkijat näkevät Tuhlaajapoikavertauksen konfliktin kuvauksena. Jeesus hyökkää fariseuksia vastaan samastaen heidät kielteisen, hieman koomisenkin isoveljen kanssa. Näin hän voittaa riidan ainakin syntisten ja publikaanien silmissä. Vastaavasti Luukas käyttäisi kertomusta omien vastustajiensa nujertamiseen.
Vertaus sisältää kuitenkin piirteitä, jotka eivät tue edellä kuvattua tulkintaa. Jeesus ei puhu ulkopuolisille vaan fariseuksille itselleen. Isä suhtautuu isoveljeen merkillisen myönteisesti: "Kaikki mikä on minun, on sinun." Entä jos Jeesus halusikin suostutella fariseuksia omalle kannalleen?
Vertausta ei tule lukea yksisuuntaisena propagandana. Kyse on vuorovaikutuksesta tekstin eri hahmojen välillä. On hyvä kysyä, millä keinoin ja mitä varten kehyskertomuksen Jeesus pyrki vaikuttamaan kuulijoihinsa, fariseuksiin ja lainopettajiin.
Vertausta tulkittaessa on varottava yksioikoisesti identifioimasta sen hahmoja kehyskertomuksen tai historiallisen tilanteen henkilöihin. Kysymys on käännettävä toisin päin: keneen tarinan hahmoon Jeesus halusi fariseusten samastuvan?
Loput artikkelista voitte lukea täältä: www.teologia.fi/artikkelit/190-jeesuksen-vertaukset-uudessa-valossa-tuhlaajapojan-islikin-fariseus
Julkaistu: 02.04.2007
Teema 2007/2: Raamattu joka kodissa? Raamattu ja eksegetiikka
Lauri Thurén
Tässä artikkelissa pyrin osoittamaan, miten tekstikeskeiset menetelmät avaavat tuoreita näkökulmia Raamattuun. Luen vertausta Tuhlaajapojasta sen omilla ehdoilla, ilman yliteologisointia tai historiallisen tilanteen veikkailua. Nähdäkseni vertaus ei mustamaalaa fariseuksia eikä korosta Jumalan yliluonnollista rakkautta. Kertojat Jeesus ja Luukas suostuttelevat kuulijoitaan taitavasti, osin kyseenalaisinkin keinoin.
Vertaus tuhlaajapojasta, Luuk 15:11-32, on maailman rakastetuimpia kertomuksia. Se on vaikuttanut kristinuskon muovautumiseen ja länsimaisen ihmiskuvan kehittymiseen. Vertaukselle sälytetty huikea teologinen ja filosofinen kuorma on kuitenkin tehnyt vaikeaksi kuunnella, mihin kertomuksella alkujaan pyrittiin. Tarinan viljelijä-isä ja hänen kaksi poikaansa ovat tukahtua uskonnollisten selitysten alle.
Kertomus avautuu uusilla työkaluilla
Aiemmin tutkijat selvittivät vertauksen yksityiskohtia ja historiallista viitekehystä. Kysyttiin myös leimasiko historiallinen Jeesus vertauksellaan fariseuksia? Vai onko kyseessä Luukkaan sepite, jolla hän mustamaalaa juutalaiskristittyjä? Myös dogmaattisia käsityksiä kääntymyksestä tai Jumalan armosta on pohdittu. Tällaiset kysymykset ovat vieneet huomion pois itse tarinasta.
Nykyaikainen narratiivis-retorinen tutkimus tarkastelee vertausta tekstin sisäisen vuorovaikutuksen välineenä. Miten tarina toimii? Miten kehyskertomuksen "Jeesus" pyrkii vaikuttamaan keskustelukumppaneihinsa, fariseuksiin ja lainopettajiin? Tai miten ylätason kertoja "Luukas" muovaa yleisönsä näkemyksiä kokonaisuuden avulla?
Kertomus toimii ilman runsasta sosiohistoriallista taustatietoakin. Suomessakin voidaan kertoa kuninkaista ja prinsseistä, vaikka meillä ei ole ollut moisia vuosisatoihin.
Haastoiko Jeesus riitaa?
Eräät nykytutkijat näkevät Tuhlaajapoikavertauksen konfliktin kuvauksena. Jeesus hyökkää fariseuksia vastaan samastaen heidät kielteisen, hieman koomisenkin isoveljen kanssa. Näin hän voittaa riidan ainakin syntisten ja publikaanien silmissä. Vastaavasti Luukas käyttäisi kertomusta omien vastustajiensa nujertamiseen.
Vertaus sisältää kuitenkin piirteitä, jotka eivät tue edellä kuvattua tulkintaa. Jeesus ei puhu ulkopuolisille vaan fariseuksille itselleen. Isä suhtautuu isoveljeen merkillisen myönteisesti: "Kaikki mikä on minun, on sinun." Entä jos Jeesus halusikin suostutella fariseuksia omalle kannalleen?
Vertausta ei tule lukea yksisuuntaisena propagandana. Kyse on vuorovaikutuksesta tekstin eri hahmojen välillä. On hyvä kysyä, millä keinoin ja mitä varten kehyskertomuksen Jeesus pyrki vaikuttamaan kuulijoihinsa, fariseuksiin ja lainopettajiin.
Vertausta tulkittaessa on varottava yksioikoisesti identifioimasta sen hahmoja kehyskertomuksen tai historiallisen tilanteen henkilöihin. Kysymys on käännettävä toisin päin: keneen tarinan hahmoon Jeesus halusi fariseusten samastuvan?
Loput artikkelista voitte lukea täältä: www.teologia.fi/artikkelit/190-jeesuksen-vertaukset-uudessa-valossa-tuhlaajapojan-islikin-fariseus
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näemmä sama avaus on luterilaisuuden puolella myös.
Mikä on avauksen kirjoittajan suhde tuohon lehtijuttuun? Onko hän vain yksi lukija vai itsekin teologi tai jopa artikkelin kirjoittaja? Suorassa lainaamisessa olisi fiksua kertoa tämän tapainen asia.
Mutta – asiaan kumminkin.
Esitetty tulkinta on linjassa sen kanssa, että Jeesus muuallakin korostaa anteeksi antamisen merkitystä. Vaikuttaa fiksummalta kuin se, että tarinan isä samastettaisiin isä Jumalaan.
Artikkelin lukija vain. Mutta hyvä kun huomasit, tuolla Luterilaisuus palstalla kukaan ei viitsinyt ottaa asiaan kantaa joten tein aloituksen toiselle palstalle.
"Vaikuttaa fiksummalta kuin se, että tarinan isä samastettaisiin isä Jumalaan."
Niin, tässähän on toki kaksi aivan eri lähestymistapaa, joita kumpikaan ei ole toistaan huonompi, joskin toinen kenties avautuu helpommin.
Isä- Jumala; tuhlaajapoika-pakana; veli-juutalainen on kai se perinteisempi tapa lähestyä asiaa. Hyvä vertaus on monin tavoin tulkittavissa.
Tarinan opetus on, että Taivaallinen Isä ottaa eksyneen luokseensa, ihmisen, joka on syömässä ateistisessa sikolätissä jätettä. Jätettä, joka ei enää elätä vaan on tullut todellinen nälkä.
Sikolätti yleensä on se, joka pyrkii lihottamaan teuraaksi kohteensa.
Sikolätissäkin on porukkaa, joka tavallaan näkee "Hengelliset" helmet, mutta talloo ne jalkoihinsa ja jatkavat itsensä lihottamista sikolätissään. Osa joutuu lihoiksi maailman teurastamaksi ja kuolevat siellä.
Lisäisin, joillekin sikolätin eväät ovat hyvää ja ravitsevaa.
Ehkä parempaa eivät osaa vaatia, ja kyllä joillekin sitä laskiruokaa riittää. Toisten syömää jäteruokaa, joka putoilee "herrojen pöydältä" pöydältä, joka on maailmanherra kattanut nautittavaksi, "kaiken tämän saat" ja niinhän porukka on pokkuroinut siinä pöydässä ja osoittanut omaa nokkisjärjestystä toisilleen.
Jäte riittää heille, jotka eivät halua "parempaa" elämäänsä
nimimerkille vertausten..näkeminen
Tuo on juuri se yliteologinen tulkinta, josta artikkeli varoittaa ja kehottaa irtautumaan.
Kun tarinan keskeinen hahmo sijoitetaan taivaaseen eli oikeasti mielikuvitusmaailmaan, vertaus lässähtää jonninjoutavaksi viisasteluksi.
Mutta jos otetaan tämä kertomus osaksi sitä kokonaisuutta, jossa Jumalan valtakunta tai taivasten valtakunta onkin mielen tila eikä mikään aineellinen ja ajallinen jossakin kaukana tai tulevaisuudessa, silloin on aivan selvää, että siinä kerrotaan rakkaudesta ja anteeksi antamisesta, joka on ominaista tuolle sydämessä asuvalle Jumalan valtakunnalle.
Silloin ei myöskään tarvitse niin kaukaa haettuja merkityksiä sikoläteille ja köyhtymiselle. Ateismin kytkeminen tähän on aivan älytöntä.
Tuomitsemishaluiset uskovaiset luultavasti inhoavat tätä tulkintaa.