Vasemmistoliitto, työväen tuki ja turva. Edelleen.

vanha_vasuri

Näin on ollut, on ja tulee aina olemaan. Piste.

220

2221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iiro.lapualta

      Vasemmistoliitto onkin ainoa työväkeä puolustava puolue!

      • 1111122222

        Miten se voi olla???? Tiedätkös apina sitä että Helsingissä on paljon myös työssä käyviä suomalaisia asunnottomia. Paavo oli ajamassa asiaa matujen puolesta että yö-majoihin ei pääse enää kuin matuja, niin miten tämä harhainen puolue pitää työläisten puolta??? Tunnen monta työssä käyvää asunnotonta Helsingistä joten kannattaisiko lopettaa oikeasti tuo paska jauhaminen.


    • Suomen.parhaaksi

      Ensin äänestämme Merjan presidentiksi. Sitten huikea ek-vaalivoitto, jolla saamme hallituspaikan. Ja kauniiksi lopuksi saamme Li'n pääministeriksi.

      • Äänestäjän-Äiti

        Suunnitelma on hyvä ja varmaankin harkittu. Siinä o n vain yksi kohta joka romuttaa sen !

        Kansa ei äänestä V-liitoa missään muodossa siinä määrin että tuo toteutuisi.
        On onni , että suomalaiset ovat sentään sen verran järkeviä ja pakottaa äänestämään oikein tai väärentää vaalitulos vaikka hyvää tarkoittaen on rikos !!


      • VL.on.Suomen.parhaaksi
        Äänestäjän-Äiti kirjoitti:

        Suunnitelma on hyvä ja varmaankin harkittu. Siinä o n vain yksi kohta joka romuttaa sen !

        Kansa ei äänestä V-liitoa missään muodossa siinä määrin että tuo toteutuisi.
        On onni , että suomalaiset ovat sentään sen verran järkeviä ja pakottaa äänestämään oikein tai väärentää vaalitulos vaikka hyvää tarkoittaen on rikos !!

        Vasemmiston kannatuksen nousu on jo alkanut. Porvarien jalat tutisevat jo ... heheh hehehe


      • japiste

        Kuten Tennilä sanoi vasemmisto menettänyt uskottavuutensa ja häviää kaikkialla äänestyksissä. Vasurit erkaantunut työväestön asioiden hoidosta. Puolueen pitäisi hajota ja nämä muiden, kuin suomalaisten asioita ajavat perustakoot oman puolueen.


    • tämäontosi

      suomessa on kaksi turhaa asiaa puniki ja AY-liike niistä kun päädtään saadaan suomi nousuun

      • sairas_porvarismi

        MV-lehti ja persut. Niistä kun Suomi pääsee eroon, niin silloin rehellinen kansanosa voi nukkua rauhassa yönsä.


      • nirppanokkailija
        sairas_porvarismi kirjoitti:

        MV-lehti ja persut. Niistä kun Suomi pääsee eroon, niin silloin rehellinen kansanosa voi nukkua rauhassa yönsä.

        Eihän persuista ole muuta vaivaa kuin että ne haisee pahalta ...


      • jytkynjäljet
        nirppanokkailija kirjoitti:

        Eihän persuista ole muuta vaivaa kuin että ne haisee pahalta ...

        Niin enää, kun ovat taas oppositiossa räksyttämässä ... Mutta haisevat toki edelleen


      • VasuriPaskaHaisee
        jytkynjäljet kirjoitti:

        Niin enää, kun ovat taas oppositiossa räksyttämässä ... Mutta haisevat toki edelleen

        Hee hhee, siellähän ne löyhkäävät vasuripaskat oppositiosta räksyttävät!!
        Mitä typeryksiä !!


      • 1111122222

        Missäs se vasemmisto räksyttää?? Eikös se ole oppositiossa, paavo puhuu paskaa enempi mitä sylki suuhun tulee, kuinka suomalaiset sitä suomalaiset tätä, mutta todellisuudessa paavo ajaa vain matujen asiaa, koska kuvittelee saavansa niistä äänestäjiä.


      • Nimierkki21
        sairas_porvarismi kirjoitti:

        MV-lehti ja persut. Niistä kun Suomi pääsee eroon, niin silloin rehellinen kansanosa voi nukkua rauhassa yönsä.

        MV lehti on myrkkyä vasemmistosissille. Vasemmisto ( kommunismi) tarkoittaa yhden totuuden puoluetta niin kuin sen pitää lausua. MV lehti kertoo totuuden juuri siten kuin se on ja tämä on länsimaista demokratiaa, kaikilla on sananvapaus ei vain vasemmistoduumalla. Toivon vapausmedialle pitkää ikää, ja jos se kommunismin nimissä lopetettaisiin syntyy tilalle uusi lehti eri nimellä ja päätoimittajan nimi voi olla salainen.


      • natsiJussinVastarinta
        Nimierkki21 kirjoitti:

        MV lehti on myrkkyä vasemmistosissille. Vasemmisto ( kommunismi) tarkoittaa yhden totuuden puoluetta niin kuin sen pitää lausua. MV lehti kertoo totuuden juuri siten kuin se on ja tämä on länsimaista demokratiaa, kaikilla on sananvapaus ei vain vasemmistoduumalla. Toivon vapausmedialle pitkää ikää, ja jos se kommunismin nimissä lopetettaisiin syntyy tilalle uusi lehti eri nimellä ja päätoimittajan nimi voi olla salainen.

        Äärioikeisto on aina ollut yhteiskuntamme pahin syöpä. Työttömät ja pulipäiset tollot kiertelevät kaljakassiensa kanssa kylillä uhkailemassa mummoja ja muita heikompiaan. Ja ovat muka kovia kundeja kun osaavat lukea MV-lehden paskaa!


      • NatsiMerjanSotaHuuto
        natsiJussinVastarinta kirjoitti:

        Äärioikeisto on aina ollut yhteiskuntamme pahin syöpä. Työttömät ja pulipäiset tollot kiertelevät kaljakassiensa kanssa kylillä uhkailemassa mummoja ja muita heikompiaan. Ja ovat muka kovia kundeja kun osaavat lukea MV-lehden paskaa!

        Nythän sinä puhuit malli-vasureista!! huudapa vielä Natsia pari kertaa!


    • Mats.Marssimaton

      "Vasemmistoliitto, työväen tuki ja turva. Edelleen. "

      Jotenkin tuo lause turvasta muistuttaa siitä rajattomasta uskosta "parempaan suojelijaan."
      Jopa "Virsikirjassakin on siitä todiste" numeroa en muista se menne jotenkin "Kell on turva Jumalassa turvassa on paremmassa..." Siinä puhutaan myös emon siiven alla olemisesta.
      Toki voi olla niinkin mutta toisenlainenkin ratkaisu lienee olemassa.

      Jos palataan "reaalimaalimaan" ainut turva työntekijällä on hyvä ammatillinen osaaminen ja laaja koulusivistys. Ammattitaidotonta ja koulunsa "munineelle" ei ole työmarkkinoilla sijaa muissa kuin korkeintaan aputöissä. Pian nekin tehdään joko "kaukomailla" tai robottityövoimalla. Väliaikaisesti kunnes riittävä taloudellinen resurssi on olemassa tuo aputyö on tarjolla. Tuossa koulutuksessa on ja tulee olemaan selkeä kahtiajako. Tilannetta jossa "härnätyt loppuun ajetut some kiusatut" opettajat vetävät perässään "vastentahtoisia kullannuppuja" tuskin kauan enää on.
      Ne jotka haluavat kouluttautua ilman häirintää hakeutuvat sinne missä tuo on mahdollista !

      Rumpujen pauke ja soihtuterrori tuskin parantaa yhteiskuntaa. kuten vanha viisu toteaa.
      "Suunsoitto ei nälkää karkoita, eikä rumpujen paukutuskaan" !!

      • Kalle.kansannousu

        Siksi Vasemmistoliitto ajaakin maksutonta koulutusta, jotta porvarien haukkumat "työläis-kakaratkin" voisivat saada ammatin ja päästä töihin.


      • ainoT.opiskelija
        Kalle.kansannousu kirjoitti:

        Siksi Vasemmistoliitto ajaakin maksutonta koulutusta, jotta porvarien haukkumat "työläis-kakaratkin" voisivat saada ammatin ja päästä töihin.

        Näin nuorena opiskelijana ei näitä asioita niin tajua, mutta tuo selvitti tarpeeksi!


      • Koululaisen.Kustantaja
        Kalle.kansannousu kirjoitti:

        Siksi Vasemmistoliitto ajaakin maksutonta koulutusta, jotta porvarien haukkumat "työläis-kakaratkin" voisivat saada ammatin ja päästä töihin.

        Tuskin kenenkään "kakarat" jäävät ilman koulutusta.

        Vika on siinä ,ettei kouluissa ole enää työrauhaa kenenkään opiskella. Joidenkin kakarat siellä "mesovat" ja häiritsevät koko koululaitosta. Erityisvaatimuksia esitetään ja se ulottuu jo kaikkeen opetukseen sisältöjä myöten. Jokaisen kuppikunnan pitäisi saada määritellä mikä on "opettamisen arvoista" ja mikä ei. Tunnelma on kuin "punakaartin" majoitustuvassa. Huutoäänestys siitä opiskellaanko vai "sometetaanko" tai jotakin muuta.
        Tuohon kun lisätään taas kouluihin tuotu "pienpolitrukkitoiminta" kuten 60 ja 70 luvuilla on soppa jokseenkin valmis.

        Ilmaista ateriaa ei ole se pitäisi jo kouluromuttajienkin oivaltaa. Jos joku haluaa lapsilleen hyvän ja toimivan opetuksen hän tuskin on minkään sortin "rasisti" tai "riistoporvari".
        Kiinnitettäköön huomio menestyvien ja koulu halukkaiden opetukseen. "Väkisinveto" opetus tulee kyllä toimeen vähemmälläkin.

        Jos joku vielä selviää sieltä jokseenkin ehjäpäisenä saa onnitella itseään !!


      • Kalle.kansannousu
        Koululaisen.Kustantaja kirjoitti:

        Tuskin kenenkään "kakarat" jäävät ilman koulutusta.

        Vika on siinä ,ettei kouluissa ole enää työrauhaa kenenkään opiskella. Joidenkin kakarat siellä "mesovat" ja häiritsevät koko koululaitosta. Erityisvaatimuksia esitetään ja se ulottuu jo kaikkeen opetukseen sisältöjä myöten. Jokaisen kuppikunnan pitäisi saada määritellä mikä on "opettamisen arvoista" ja mikä ei. Tunnelma on kuin "punakaartin" majoitustuvassa. Huutoäänestys siitä opiskellaanko vai "sometetaanko" tai jotakin muuta.
        Tuohon kun lisätään taas kouluihin tuotu "pienpolitrukkitoiminta" kuten 60 ja 70 luvuilla on soppa jokseenkin valmis.

        Ilmaista ateriaa ei ole se pitäisi jo kouluromuttajienkin oivaltaa. Jos joku haluaa lapsilleen hyvän ja toimivan opetuksen hän tuskin on minkään sortin "rasisti" tai "riistoporvari".
        Kiinnitettäköön huomio menestyvien ja koulu halukkaiden opetukseen. "Väkisinveto" opetus tulee kyllä toimeen vähemmälläkin.

        Jos joku vielä selviää sieltä jokseenkin ehjäpäisenä saa onnitella itseään !!

        Aivan. Pikkuporvarillisten perheiden lellityt pikkuhitlerit kouluissa nykyään valtaa pitävät, ei opettajat. Mutta ei koulutuksen maksullisuus sitä ainakaan paremmaksi muuttaisi. Pelkkää kapitalistista eliittikoulu-unelmointia!

        Ilmaisia aterioita jaetaan valtiovallan toimesta muutenkin miljardeja (kuten maatalous- ja yritystukia), joista kannattaa ennen luopua, kuin maksuttomasta koulutuksesta.


    • VL_parasta_kansalle

      Tässä vähän faktaa ainoasta oikeasta työväenpuolueesta:

      UUDISTAVA VASEMMISTO – MAAILMANLAAJUINEN LIIKE
      Vasemmiston tavoitteena on vapauttaa ihmiskunta sodasta, sorrosta, puutteesta ja eriarvoisuudesta.

      Vasemmisto tavoittelee yhteiskuntaa, jossa jokainen yksilö elää vapaana ja voi kehittää itseään rajoittamatta muiden vapautta. Kaikkien vapaus voi toteutua vain demokraattisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

      Kestävän kehityksen vaatimus asettaa ihmiskunnan suurten valintojen eteen. Kiihtyvän aineellisen tuotannon ja kulutuksen tie on kestämätön. Luonnonvarat ovat rajalliset. Ihmisen toiminnan aikaansaama ilmastomuutos ja ympäristön tuhoutuminen uhkaavat elämämme ehtoja. Ne ovat jo vakavasti heikentäneet luonnon monimuotoisuutta.

      Ihmiskunnan on valittava tietoinen kestävän kehityksen tie. Maailman ihmisten ja kansakuntien keskinäistä solidaarisuutta on vahvistettava. Se tarkoittaa yhteistyötä rauhan, ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

      Vasemmistoliitto toimii suomalaisen yhteiskunnan uudistamiseksi tasa-arvon, vapauden ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Samoja perusarvoja edistämme kansainvälisessä toiminnassa, osana maailmanlaajuista vasemmistoliikettä.



      VASEMMISTOLIITON PERUSARVOT
      Tasa-arvo, vapaus ja kestävä kehitys

      Vasemmistoliiton perusarvot muodostavat kokonaisuuden, jonka kaikki osat ovat yhtä tärkeitä ja joka toteutuu vain demokraattisessa yhteiskunnassa.

      Tasa-arvo on kaiken vasemmistolaisen ajattelun ja toiminnan lähtökohta. Kaikilla ihmisillä on yhtäläinen arvo. Jokaisella on oltava oikeus hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Tasa-arvo on se järjen ja sydämen mitta, jonka avulla otamme kantaa niin koulutukseen, työelämään, sukupuolten ja ikäryhmien välisiin suhteisiin kuin toimeentuloon. Suuret tulo- ja varallisuuserot ja omistamiseen perustuva valta ovat ihmisten tasa-arvon toteutumisen pahimmat esteet.

      Vapaus on ihmisen oikeus ja mahdollisuus itsensä toteuttamiseen ja luovuuteen. Vapaus on jokaisen ihmisen yksilöllisyyden ja koskemattomuuden kunnioittamista. Vapaus on kautta historian ollut sorrettujen ja alistettujen unelma, joka on saanut ihmiset yhtymään toimintaan yhteiskunnan muuttamiseksi. Pahimmat vapauden esteet ja pakot tämän päivän ihmisille tuottaa omien lakiensa mukaan toimiva talous. Vasemmistolle vapauteen liittyy aina yhteisöllinen vastuu ja solidaarisuus. Vapaassa yhteiskunnassa jokaisen vapaus on kaikkien vapauden ehto.

      Kestävä kehitys on tulevien sukupolvien elinehto. Vasemmistoliitto edistää kohtuusperiaatetta, jonka mukaan jokaisella on oltava aineellista hyvää riittävästi, mutta kenellekään sitä ei kuulu ylettömästi. Kestävyyden vaatimus koskee kaikkea yhteiskunnan ja talouden toimintaa. Kestävä kehitys edellyttää, että demokratia ulottuu myös talouteen. Valtavat kehitys- ja tuloerot, ilmastomuutos, luonnonvarojen rajallisuus ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat hälyttäviä tosiasioita, jotka edellyttävät valtiorajat ylittävän yhteistoiminnan lisäämistä ja syventämistä.

      Demokratiaa vahvistettava

      Vasemmistoliiton perusarvoja voidaan edistää vain demokratiassa, jossa jokainen ihminen on poliittiseen toimintaan oikeutettu kansalainen. Vasemmistoliitolle demokratia on sivistyneen kansalaisyhteiskunnan välttämätön toimintatapa, jonka tulee ulottua kaikkiin yhteisöihin myös taloudessa, työelämässä ja kansainvälisessä toiminnassa.

      Päätöksenteon on perustuttava tasa-arvoisiin osallistumismahdollisuuksiin ja vapaassa keskustelussa saavutettavaan laajaan yhteisymmärrykseen. Vasemmistoliitto edistää demokratiakulttuuria, jossa toteutuu kaikkien ihmisten osallisuus ja kaikista herruuden muodoista vapaa avoin keskustelu.

      Demokratia tekee julkisesta vallasta kansan liittolaisen. Demokratia muuttaa alamaiset kansalaisiksi. Vasemmistoliitto näkee demokraattisen hyvinvointivaltion ihmisarvon, kansalaisten tasa-arvon ja yhteisen hyvän edistämisen välineenä.

      Edustuksellinen demokratia jää muodolliseksi, ellei se perustu koko yhteiskuntaa läpäisevään demokratiakulttuuriin. Kansalaisaktiivisuuteen on kasvatettava ja sitä on tuettava ja rohkaistava. Hyvässä demokratiakulttuurissa otetaan aina huomioon myös vähemmistöjen ääni ja tarpeet.

      • Nimierkki21

        Vasemmistoliiton vähäinen kannatus on johtanut siihen että rekrytoivat maahanmuuttajia kohottaakseen jäsenkannatustaan (nähtävissä) , nämä eivät tule maista missä on toimiva demokratia ja uskovat että vasemmistoliitto on ainoa puolue heille ja eivät tiedä että heillä on mielipidevapaus ja vapaus valita mikä puolue tahansa Suomessa.. Vasemmiston edustajina toimivat anarkistit ja pellet, mm Li Andresson on nähty pellekulkueessa. Kaikkia vähemmistöjä eivät ole onnistuneet saamaan sillä kilpaileva puolue Vihreät ovat vetovoimaisempia mm Haaviston osuudella ja suuri osa vähemmistöistä eivät missään nimessä kannata kommunismia.
        Mitä tulee talouteen ja työllisyyteen jos äänestäjä painottaa talousosaamista ja työllisyyttä, niin tietenkin kannattaa kääntyä talousasintuntjoiden puolueen, heitä on mm Kokoomuksessa.
        Mikäli äänestäjä haluaa olla duunarin puolella parhaan tuen tälle saa mm Perussuomalaisista. Mikäli äänestäjä haluaa tietää mitä mieltä vasemmisto oli alkoholipolitiikasta tai maahanmuutosta tulisi hänen ottaa selvää siitä että onko puolue enää tavallisen duunarin edustaja vaiko helsinkiläisen taiteilijaeliitin asialla?


      • vanha_vasuri
        Nimierkki21 kirjoitti:

        Vasemmistoliiton vähäinen kannatus on johtanut siihen että rekrytoivat maahanmuuttajia kohottaakseen jäsenkannatustaan (nähtävissä) , nämä eivät tule maista missä on toimiva demokratia ja uskovat että vasemmistoliitto on ainoa puolue heille ja eivät tiedä että heillä on mielipidevapaus ja vapaus valita mikä puolue tahansa Suomessa.. Vasemmiston edustajina toimivat anarkistit ja pellet, mm Li Andresson on nähty pellekulkueessa. Kaikkia vähemmistöjä eivät ole onnistuneet saamaan sillä kilpaileva puolue Vihreät ovat vetovoimaisempia mm Haaviston osuudella ja suuri osa vähemmistöistä eivät missään nimessä kannata kommunismia.
        Mitä tulee talouteen ja työllisyyteen jos äänestäjä painottaa talousosaamista ja työllisyyttä, niin tietenkin kannattaa kääntyä talousasintuntjoiden puolueen, heitä on mm Kokoomuksessa.
        Mikäli äänestäjä haluaa olla duunarin puolella parhaan tuen tälle saa mm Perussuomalaisista. Mikäli äänestäjä haluaa tietää mitä mieltä vasemmisto oli alkoholipolitiikasta tai maahanmuutosta tulisi hänen ottaa selvää siitä että onko puolue enää tavallisen duunarin edustaja vaiko helsinkiläisen taiteilijaeliitin asialla?

        Mitähän hyvää nykyinen hallitus on tehnyt?

        Leikannut kaikilta muilta paitsi rikkailta, joille on annettu verohelpotuksia. Mamujakin on saatu tänne nykyhallituksen suosiollisella avustuksella jo yli 100 000. Työttömienkin toimeentuloa ollaan leikattu jo rajusti ja uusin innovaatio leikkaa vielä lisää.

        Ja kaikkia noitakin "ihanuuksia" ovat olleet ideoimassa niin Persut, Siniset, Kokoomus ja Kepu

        Duunarina en tuota sakkia äänestä, vaikka ase olisi ohimolla. Sen verran se on porvarillista "hyvinvointia" minullekkin lahjoittanut.


    • VL_parasta_kansalle

      Parasta kansalle: Vasemmistoliitto!

      • VL_parasta_kansalle

        Kansan parhaaksi: Vasemmistoliitto!


    • työläisVasurit

      Työtätekevä kansa on aina ollut vasemmiston kannattajia. Ja on edelleen! Hyvä niin.

      • sairaan_ahne_oikeisto

        Köyhä, mutta työteliäs duunariporukkahan tätä Suomea pystyssä edelleen pitää. Verokikkailevat porvarit vaan rikastuttavat itseään!


      • sairaan_ahne_vasuri
        sairaan_ahne_oikeisto kirjoitti:

        Köyhä, mutta työteliäs duunariporukkahan tätä Suomea pystyssä edelleen pitää. Verokikkailevat porvarit vaan rikastuttavat itseään!

        Olet sinä todella typerä vasuri!! ja juuri siksi vasuri hheh..

        Ei tarvitse kuin vilkaista verohallituksen tilastoja, niin nähdään että keskiluokka maksaa Suomessa kaiken.

        Nämä köyhät duunarit eivät edes tuota verotuloja tarpeeksi omiin menoihinsa, vaan imevät loisina toisten verotulot.


      • Naksimi

        Vasemmistoliiton eliitti ei ole työtätekevää vaan työtälaistavaa hippijengiä. älkää missään nimessä menkö huijaukseen.


    • vanha_vasuri

      On hienoa olla Vasemmistolainen duunari. Kehtaa kulkea kadulla pystypäin, eikä ole mitään tarvetta käyttäytyä halveksivasti tai rasistisesti muita kohtaan!

      • vanha_islamvasuri

        Vasurien harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, ettei kukaan koskaan enää äänestä Vasureita. Aamen!!


    • VL_parasta_kansalle
    • Halla-ahoHuippuhyvä

      Pahuudesta joka asuu vasemmistoliitossa, päästään eroon äänestämällä Suomen ja suomalaisten ainoaa auttajaa eli perussuomalaiset puoluetta!!!

      • racism_is_for_idiots

        Ei rasismilla tätäkään maata voi johtaa ... pelkkä persujen hallituskausi on tästä varoittava esimerkki.


      • vivervasuriIdiootit
        racism_is_for_idiots kirjoitti:

        Ei rasismilla tätäkään maata voi johtaa ... pelkkä persujen hallituskausi on tästä varoittava esimerkki.

        Aivan! Vihervasemmistohan suhtautuu kaikkiin muihin törkeän Rasistisesti!
        Vihervasurisuvakkien kaikki kannanotot ovat tästä varoittava esimerkki.


      • racism_is_for_idiots
        vivervasuriIdiootit kirjoitti:

        Aivan! Vihervasemmistohan suhtautuu kaikkiin muihin törkeän Rasistisesti!
        Vihervasurisuvakkien kaikki kannanotot ovat tästä varoittava esimerkki.

        Kokoomuspojun kannattaa muistaa se, että jos käyttäydyt kuin rasisti niin saat mitä tilaat!


      • rasistiNatsiVasuri
        racism_is_for_idiots kirjoitti:

        Kokoomuspojun kannattaa muistaa se, että jos käyttäydyt kuin rasisti niin saat mitä tilaat!

        Tuo oli hyvä neuvo vihervasurisuvakkiRasisteille, ei pidä käyttäytyä rasistisesti, kuten sinä.


    • Sompanssi

      Niin viherkommareista päästään demokratiassa eroon helposti äänestämällä.......... ei nämä Islamistit ole todellakaan kenenkään suomalaisten etu, varsinkaan veroamaksavien duunareiden......

      • ex_persu_Turuust

        Persujen harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, etei kukaan koskaan enää äänestä persuja. Aamen!


      • isisVasuri
        ex_persu_Turuust kirjoitti:

        Persujen harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, etei kukaan koskaan enää äänestä persuja. Aamen!

        Vasurien harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, ettei kukaan koskaan enää äänestä Vasureita. Aamen!


      • persut_mamuttaa
        isisVasuri kirjoitti:

        Vasurien harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, ettei kukaan koskaan enää äänestä Vasureita. Aamen!

        Persujen harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, etei kukaan koskaan enää äänestä mamuttajapersuja. Aamen!


      • NatsiVasuri
        persut_mamuttaa kirjoitti:

        Persujen harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, etei kukaan koskaan enää äänestä mamuttajapersuja. Aamen!

        Aivan! Vihervasemmistohan suhtautuu kaikkiin muihin törkeän Rasistisesti!
        Vihervasurisuvakkien kaikki kannanotot ovat tästä varoittava esimerkki.

        Vasurien harjoittamasta islamisaatiosta päästään sillä, ettei kukaan koskaan enää äänestä Vasureita. Aamen!


    • mummo.maalta
    • Li.il.andersjong

      Niin missä maassa tuo on tapahtunut?? Ei tule mieleen yhtään.

      Pohjois-Korea on kuulemma työväen paratiisi, ainakin Korean työväenpuolueen mukaan sehän on paikallinen vasemmistoliitto.

      • mummo.maalta

        Oikeistolapsella on paljon vielä opittavaa ...


      • pappa.kylästä
        mummo.maalta kirjoitti:

        Oikeistolapsella on paljon vielä opittavaa ...

        mummolla on paljon opittavaa oikeistolta, esim että vasurit ovat valehtelijoita.


      • desanttimummo-maalta
        pappa.kylästä kirjoitti:

        mummolla on paljon opittavaa oikeistolta, esim että vasurit ovat valehtelijoita.

        Mummo kerää ruplia tyynyn alle.....


    • VL_parasta_kansalle

      Äärioikeisto on onnistunut kaappaamaan kansakunnan ja valtion symboleja omaan käyttöönsä. Meidän muiden tehtävä on pitää ne yhteisinä ja avoimina, painottaa historioitsija Ville Kivimäki.
      Nationalismin hiipumista on ennustettu jo ainakin toisen maailmansodan päättymisestä saakka, mutta edelleenkään se ei ole millään muotoa menneisyyttä, korostaa historiantutkija Ville Kivimäki. Hän alkaa ensi vuoden alussa johtaa Eletty kansakunta -tutkimusryhmää, joka on osa silloin aloittavaa Suomen Akatemian uutta kokemushistorian huippuyksikköä Tampereen yliopistossa.

      Ihmisten kiinnittymisessä kansallisvaltioon ja kansakuntaan on Kivimäen mukaan paljon historiallista jatkuvuutta.

      – Yksi keskeinen tekijä useimmissa maissa on kieli. Ihmiset kasvavat kansakuntaan kiinni kielen kautta, poliittisesta suuntautumisesta riippumatta, Kivimäki sanoo.

    • VL_parasta_kansalle

      SAKSAN MALLI EI TUONUTKAAN KASVUA – TULOEROT REPEÄVÄT, KUN PALKOISTA SOVITAAN VAPAASTI

      Suomen pitää purkaa työmarkkinoiden jäykkyyksiä, mutta Saksan malliin ei kannata mennä, sanoo Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta.

      – Saksassa palkkaneuvottelut on hajautettu yritystasolle, mutta kokonaistaloudellinen tuottavuus on heikentynyt.

      Haaparannan mukaan Suomen pitää löytää omat keinonsa jäykkyyksien purkamiseksi. Jos palkankorotuksista sopiminen jätetään yritystasolle, se voi johtaa tuloerojen kasvuun.

      – Mikään ei takaa, että palkkojen vapauttaminen hyödyttäisi kaikkia. Erään tutkimuksen mukaan vapaa palkanmuodostus laskee alimman tulotason palkkoja, keskipalkat säilyvät miltei ennallaan ja ylimmissä tuloluokissa palkat nousevat.

    • Suomen.parhaaksi

      Vielä kerkeätte!!!!

      PUNAVIHREÄT NUORET JA OPISKELIJAT KEHOTTAVAT KAIKKIA OSALLISTUMAAN HELSINKI ILMAN NATSEJA -MIELENOSOITUKSEEN

      Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kieltämisen on tarkoitettava sen toiminnan estämistä, järjestöt vaativat.
      Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat pitävät tervetulleena oikeuden päätöstä kieltää uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL).

      Järjestöjen mukaan kielto on hyvä alku, mutta ne muistuttavat kannanotossaan, että samojen järjestäytyneiden uusnatsien annetaan edelleen järjestää mielenosoituksia ja muita tilaisuuksia.

      Vastarintaliike on ilmoittanut, ettei käräjäoikeuden päätös vaikuta itsenäisyyspäivänä järjestettävään kansallissosialistien marssiin. ”Kohti vapautta” on kielletyn PVL:n järjestämä mielenosoitus, jonka yhteydessä järjestävän tahon nimeä ei ole mainittu.

      Punavihreät järjestöt edellyttävät, että viranomaiset estävät natsien toiminnan myös käytännössä.
      Lisäksi itsenäisyyspäivänä järjestetään 612-soihtukulkue, jonka taustalla kuitenkin vaikuttavat äärioikeistolaiset toimijat.

      – Me ansaitsemme parempaa kuin se pelko sekä viha, jota uusnatsit yrittävät toimillaan ja järjestäytymisellään viljellä keskuuteemme. Pohjoismainen vastarintaliike on ollut mukana 612-kulkueessa alusta asti ja näin on tänäkin vuonna, muistuttaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan.

      Punavihreät järjestöt edellyttävät, että viranomaiset estävät natsien toiminnan myös käytännössä. Siksi ne pitävät entistä tärkeämpänä osallistumista itsenäisyyspäivänä järjestettävään Helsinki ilman natseja -mielenilmaukseen. Äärioikeistoa vastustava mielenosoitus levittäytyy Helsingin keskustaan itsenäisyyspäivänä.

      Ei sijaa rasismille

      – Rasismi ja fasismi on saanut viime vuosina yhä enemmän ja enemmän jalansijaa yhteiskunnassamme. Julkisessa keskustelussa ja politiikassa on ollut yhä sallitumpaa puhua tietyistä ihmisryhmistä todella epäinhimillisesti, sanoo Vihreiden nuorten puheenjohtaja Iiris Suomela.

      Tapahtumalla halutaan tehdä näkyväksi, etteivät fasistit ja natsit ole tervetulleita kaupungin kaduille.

      – Helsinki ilman natseja -mielenilmaus on konkreettinen tapa osoittaa, ettei rasismilla ole tilaa yhteiskunnassamme, Iiris Suomela sanoo.

      Facebookissa tapahtumaan on ilmoittautunut yli 1 600 osallistujaa.

      – Tasavertaisten ihmisoikeuksien puolustaminen on jokaisen asia, ja olemme tyytyväisiä siihen, että tapahtumamme on herättänyt tänäkin vuonna näin paljon kiinnostusta, sanoo Kaisa Liljanto Helsingin vasemmistonuorista.

      Tapahtuman järjestäjät näkevät äärioikeiston olevan akuutti uhka marginalisoiduille ryhmille sekä näiden puolustajille. Äärioikeistolaisten ryhmien kasvu ja politiikan vahvistuminen ovat johtaneet jo väkivallan kasvuun niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

      – On tärkeää vastustaa äärioikeistolaisia liikkeitä jo ennen kuin ne onnistuvat luomaan itselleen kasvualustan, joka mahdollistaisi niiden harjoittaman ihmisvihamielisen toiminnan laajemmassa mittakaavassa, Liljanto sanoo.

      – Helsinki ilman natseja -mielenilmaus on kaikille meille, jotka haluamme pitää kiinni yhteiskuntamme yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Toivommekin, että PVL:n kieltäminen on vain ensimmäinen askel tiellä kohti rasismista vapaata Suomea, toteaa järjestön Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Pekka Rantala.

      Helsinki ilman natseja

      Helsinki ilman natseja -mielenosoitukselle ovat osoittaneet tukensa yli toistakymmentä yhdistystä, nuorisojärjestöä, yhteisöä ja muuta toimijaa, kuten FemF – Feministinen foorumi, Oranssi ry, Oikeutta eläimille, Naiset rauhan puolesta, Right to live -verkosto, Voima-lehti sekä Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila ry.

      Tapahtuman järjestävät A-ryhmä ja Helsingin vasemmistonuoret, ja sinne on organisoitu bussikuljetuksia ainakin Tampereelta, Kuopiosta, Joensuusta ja Kotkasta.

      Mielenosoitus kokoontuu Hakaniemen torilla keskiviikkona 6.12. klo 15:15, josta se lähtee liikkeelle kohti Helsingin keskustaa. Mielenosoitukseen ei toivota puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai autoritarismia edustavia symboleita.

      • NatsiFasistiSikaVasuri

        Niin missä niitä Natseja on? Kun Suomesta ei löydy yhtään. Kuulemma Argentiinassa saattaa vielä muutama elää.

        Helsinki ilman vihervasemmistoa olisi sen sijaan todellinen isänmaanteko!


      • natsipaskat.linnaan
        NatsiFasistiSikaVasuri kirjoitti:

        Niin missä niitä Natseja on? Kun Suomesta ei löydy yhtään. Kuulemma Argentiinassa saattaa vielä muutama elää.

        Helsinki ilman vihervasemmistoa olisi sen sijaan todellinen isänmaanteko!

        612-marssillahan niitä oli kymmenittäin. Hakaristiliput heiluen vaativat keskitysleirien perustamista Suomeen.


      • NatsiFasistiSikaVasuri
        natsipaskat.linnaan kirjoitti:

        612-marssillahan niitä oli kymmenittäin. Hakaristiliput heiluen vaativat keskitysleirien perustamista Suomeen.

        Kymmenittäin vasemmistolaisia natseja sillä marssilla, no jo on!!!


    • VL_parasta_kansalle

      Eduskunnassa keskusteltiin torstai-iltana sosiaalidemokraattien, vasemmistoliiton ja vihreiden eriarvoisuutta koskevasta välikysymyksestä. Puolueet jättivät välikysymyksen marraskuussa.

      Puolueet katsovat välikysymyksessä hallituksen politiikan kasvattaneen eriarvoisuutta. Vasemmistoliiton eduskunnan tietokeskuksella teettämät laskelmat osoittavat, että tuloerot ovat kasvaneet tällä hallituskaudella.

      Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron pitänyt Anna Kontula aloitti puheensa huomauttamalla, että maailma ei tunne yhteiskuntaa ilman eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden määrään poliitikot voivat kuitenkin vaikuttaa.

      – Parhaillaan Suomea johtaa hallitus, joka ei juuri ole osoittanut harrastusta eriarvoisuuden vähentämiseen. Päätösten sosioekonomisia vaikutuksia ei punnita. Tuloerojen kasvua vähätellään. Eriarvoisuutta tuottavia rakenteita vaalitaan ja jopa vahvistetaan, Kontula sanoi.

      Useampi mittari hälyttää
      Kontula nosti puheessaan esiin, että järjestelmään juurtunutta eriarvoisuutta ei suitsita yhdessä tai kahdessa vaalikaudessa. Välikysymyksessä onkin kyse siitä, mihin suuntaan tilanne on Suomessa menossa. Suomessa tuloerot lähtivät kasvuun 1990-luvun laman jälkeen, ja 2000-luvulle tultaessa olivat tuloerot palanneet jälleen 1970-luvun tasolle.


      – Nyt eriarvoisuuden kasvua hälyttävät jo monet muutkin mittarit koulutustasosta terveyteen. Kun vasemmistoliitto viime vaalikaudella oli hallituksessa, tähän suhtauduttiin vakavasti. Laskusuhdanteessakin onnistuttiin tekemään ratkaisuja, jotka pienensivät tuloeroja, vaikka vain hieman.

      Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus sen sijaan kasvattaa tuloeroja päätöksillään.

      – Suomi tarvitsee pikaisesti lisää veroprogressiota – ei rikkaiden verohelpotuksia ja höveliä asennetta verovälttelyyn. Se kaipaa luotettavaa perusturvajärjestelmää, ei leikkauksia köyhimpien tulonsiirtoihin, Kontula sanoi.

      Lopuksi Kontula vaati hallitukselta ennen kaikkea toimia lapsiköyhyyden vähentämiseksi. Hän kehotti kysymään jokaisen päätöksen kohdalla, miten se vaikuttaa lapsiin.

      – Eriarvoisuus on ihmiskunnan tiivistyvä tyhmyys, liskoäly ja itsetuhovietti. Mitattiinpa sitten bruttokansantuotteella tai väestön hyvinvoinnilla, parhaiten menestyvät ne yhteiskunnat, joissa hallitukset puolustavat määrätietoisesti ja yksituumaisesti jokaisen oikeutta kukoistaa. Sellaisen hallituksen suomalaisetkin tarvitsevat, Kontula päätti puheensa.

    • NatsiFasistiSikaVasuri

      Niin missä niitä Natseja on? Kun Suomesta ei löydy yhtään. Kuulemma Argentiinassa saattaa vielä muutama elää.

      Helsinki ilman vihervasemmistoa olisi sen sijaan todellinen isänmaanteko!!

      • persut_on_äärioikeistoa

        PerusSuomalaisten listoilla on monia semmoisia ...


      • NatsiVasuri
        persut_on_äärioikeistoa kirjoitti:

        PerusSuomalaisten listoilla on monia semmoisia ...

        No tuolla tasolla kun liikutaan, niin siiten kaikki vasurit ovat Natseja.
        Vasemmistoliitto on Natsipuolue.


      • persuilu.syö.aivot
        NatsiVasuri kirjoitti:

        No tuolla tasolla kun liikutaan, niin siiten kaikki vasurit ovat Natseja.
        Vasemmistoliitto on Natsipuolue.

        Äly hoi persupentu ... hehehe heheheh


      • vasuriaNatsittaa
        persuilu.syö.aivot kirjoitti:

        Äly hoi persupentu ... hehehe heheheh

        Äly hoi vasuripentu älä jätä ... hehehe heheheh ... hehehe heheheh ... hehehe heheheh


      • persuilun_tulos
        vasuriaNatsittaa kirjoitti:

        Äly hoi vasuripentu älä jätä ... hehehe heheheh ... hehehe heheheh ... hehehe heheheh

        Persuilu on mielisairaus!


      • vasuripersuilun_tulos
        persuilun_tulos kirjoitti:

        Persuilu on mielisairaus!

        Aivan! persuilu on vasemmistolaisten pahin mielisairaus.
        Tämäkin palsta näyttää vasurien sairauden..
        persuilun_tulos ei ole parantunut vieläkään


    • työläinen.EiVasuri

      Miksi te kiusaatte työväkeä?
      Ei työväki halua teidänlaisten loisten seuraa!
      Työväki tarvitsee rahansa itse.

      • persuilu_on_mielisairaus

        Aivan. Persuilu on mielisairaus!


      • vasuri_on_sairas
        persuilu_on_mielisairaus kirjoitti:

        Aivan. Persuilu on mielisairaus!

        Aivan! persuilu on vasemmistolaisten pahin mielisairaus.
        Tämäkin palsta näyttää vasurien sairauden.


    • vanha_vasuri

      Vasemmistoliitto, työväen tuki ja turva. Edelleen.
      Natsinuorten mussutus ei asiaa miksikään muuta!

      • Nuori_natsiVasuri

        VasuriNatsinuoret eivät mussuta kun käyvät Suomalaisten kimppuun!!!


    • UljasAlpakkaVasuri

      Vasurit ovat itse yhteiskunnan vihollisia ja terroristeja.

      Jälleen kerran näimme että kajahtaa käsky käydä hyökkäykseen Suomalaisia vastaan, nämä uljaat vasuri-kasakat hyppäävät alpakoittensa selkään ja pupujen kanssa ratsastavat sirpit ja vasarat heiluen rauhallisten ihmisten kimppuun terroria levittäen.

      Mukaan on otettu filmaamaan YLEn toimittajat, jotka näyttävät ja ylistävät näiden vasuri-kasakoiden urotekoja.

      Ja nyt nyt kaikki uljaat vasurit huutamaan! " Natsi Natsi Natsi Natsi Natsi "

      Vain näin saadaan Suomi nousuun!!

    • VL_paskinta_kansalle

      Vasurilla on levy juuttunut päälle. Pahalta näyttää tuollainen määrä toisilta kopioitua textiä. Äänestäjät karkaavat järkevämpien puolueiden pariiin, kuten persujen.

      • VL_parasta_kansalle

        MV-lehden treffi-ilmoituksiako etsit? Katso persupalstalle, sieltä niitä varmaan vielä löytyy...


    • kyykytyslaki.poistettava

      Alkoholilakia puolustettiin kontrollin vähentämisellä, mutta työttömille sitä säädettiin lisää.
      Eduskunta hyväksyi työttömyysturvan aktiivimallin lopulta äänin 103–90. Työttömyyden alun karenssipäivät vähenevät seitsemästä viiteen. Työttömyyden kestäessä niitä tulee lisää, jos työtön ei pysty osoittamaan olleensa aktiivinen.

      Laki tulee voimaan ensi vuoden alussa eli jo runsaan kahden viikon kuluttua. Asia ei silti jääne tähän. Se rasittaa jatkossa hallituksen ja ay-liikkeen suhteita. Lisäksi SAK:n uuden mahtiliiton Teollisuusliiton valtuusto velvoitti liiton valmistelemaan poliittisia lakkoja aktiivimallia vastaan.

      Eduskunnassa on tällä viikolla kannettu huolta parlamentin arvovallasta yhden jos toisenkin perussuomalaisen kännitörttöilyjen takia. Kovin hyvää kuvaa siitä ei anna aktiivimallinkaan käsittely. Ensimmäinen käsittely yritettiin haudata myöhäiseen perjantai-iltaan, mutta pöydälle panon takia siitä päästiin puhumaan päivänvalossa.

      Ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.
      Toinen käsittely tapahtui keskellä yötä. Keskustelu alkoi maanantaina kello 23.13 ja päättyi tiistain puolella kello 1.48.

      Leikkauksen peruutus on parannus?
      Viimeinenkin taistelu käytiin pitkälti opposition kesken. Ministereitä ei ollut paikalla, hallituspuolueiden edustajia muutama. Heistä Olavi Ala-Nissilä (kesk.) puolusti lakia sillä, että 70–80 prosenttia työttömistä voittaa, koska työttömyyden alun omavastuupäiviä vähennetään.

      ILMOITUS
      – Tämä parannus, johon edustaja Ala-Nissilä viittaa, eli omavastuupäivien määrän vähentäminen kahdella on siis hallituksen itse tekemä leikkaus ja heikennys, jonka te nyt perutte. Jos parannukset ovat tätä luokkaa, mitä te hehkutatte, niin se kertoo kyllä aika paljon tämän hallituksen poliittisesta linjasta, mitä työttömien toimeentuloon tulee, vastasi Li Andersson (vas.).

      Lain lopullisessa käsittelyssä toistettiin ne ongelmat, jotka ovat tulleet ennenkin esille. Työttömien keskusjärjestö pitikin lain perusongelmana sitä, että kaikille työttömille ei riitä töitä tai palveluita, jotta työttömät voivat osoittaa aktiivisuutensa.

      Hyväosaisille vapautta, köyhille kontrollia
      Li Anderssonin mukaan esitys kertoo myös hallituksen ihmiskuvasta. Alkoholilainsäädännön liberalisoimisen yhteydessä kokoomuslaiset ja monet keskustalaisetkin puhuivat siitä, kuinka pitää välttää kaikkea turhaa kontrollia ja viranomaisholhousta.

      – Tämänkaltaisista puheista ei ole varjoakaan jäljellä silloin, kun puhe siirtyy työttömien toimeentuloon ja suomalaisiin pienituloisiin ja heidän asemaansa. Kun kyse on työttömistä, kannatetaan keppiä, kontrollia, rangaistuksia ja holhouksen lisäämistä, mistä tässä esityksessä käytännössä on kyse. Tämä osoittaa siksi, miten ihmiskäsitys muuttuu sen mukaan, onko kyse suuri- vai pienituloisista, ja norminpurku on tässä maassa toisin sanoen vain keskiluokan etuoikeus.

      Anna Kontula (vas.) jatkoi, että aktiivimalli on klassinen esimerkki eliitin historiallisesta ennakkoluulosta köyhiä kohtaan.

      – Köyhät nähdään laiskoina, impulsiivisina ja moraalittomina, ja köyhien oletettu olemuksellinen erilaisuus oikeuttaa kontrolliin, joka keski- tai yläluokkaan kohdistettuna olisi skandaali.

      Arvottomana jälkinäytöksenä sinisten Kaj Turunen sanoi budjettikäsittelyn yhteydessä lain hyväksymisen jälkeen, että mallista voidaan luopua, jos se sopii kokoomukselle. Istuntosaliin kiiruhtanut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kiisti tämän pian sanomalla, että tämä hallitus ei peru esityksiään.

      Tuhansia päätöksiä kolmen kuukauden välein
      Oma lukunsa on aktiivimallin lisäämä byrokratia. Työttömän tilanne on jatkossa arvioitava työttömyyskassassa uudelleen joka kolmas kuukausi.

      – Tämä merkitsee Rakennusalan työttömyyskassassa 7 000–10 000 uutta päätöstä neljä kertaa vuodessa eli kolmen kuukauden välein, sanoi Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

      Lain mukaan työttömyyskassojen on tehtävä kaikki päätökset manuaalisesti, eli kone ei voi niitä hoitaa

    • sairaan_ahne_oikeisto

      TULO- JA VARALLISUUSEROT KASVANEET RAJUSTI

      Kaikkein eniten on viime vuosikymmeninä kasvanut varakkaimman 0,001 prosentin osuus tuloista ja varallisuudesta.
      Maailman väestön rikkain 0,1 prosenttia on vuoden 1980 jälkeen lisännyt yhteenlaskettua varallisuuttaan yhtä paljon kuin koko köyhempi puolisko. Näin todetaan tunnetun ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn johtaman tutkijaryhmän viime viikolla julkistamassa raportissa World Inequality Report 2018.

      Varakkaimpaan 0,1 prosenttiin kuuluu noin 7 miljoonaa ihmistä. He ovat saaneet talouskasvusta 13 prosenttia. Suhteellisesti vielä enemmän on kasvanut kaikkein rikkaimpien eli 0,001 prosentin (76 000 ihmistä) saama osa kasvusta; se on 4 prosenttia.

      Tutkijat huomauttavat, että vuonna 1980 parhaiten toimeentuleva prosentti sai sekä Yhdysvalloissa että Länsi-Euroopassa noin 10 prosenttia tuloista. Nyt heidän osuutensa on kasvanut Euroopassa 12 prosenttiin, mutta Yhdysvalloissa peräti 20 prosenttiin.

      Progressiivinen verotus olisi tärkein keino suunnan kääntämiseksi.
      Yhdysvalloissa radikaaleja muutoksia
      Tutkijoiden mukaan Yhdysvalloissa on tehty joukko radikaaleja poliittisia muutoksia, jotka ovat kasvattaneet eriarvoisuutta: verotuksen progressiivisuutta on vähennetty, minimipalkkajärjestelmä on romahtanut, ammattiliittoja on heikennetty, koulutus jakautuu yhä eriarvoisemmin ja finanssialan sääntelyä on leikattu.

      Tämän seurauksena Yhdysvaltain aikuisväestön alemman tulopuoliskon inflaatiolla korjatut tulot ennen veroja ja tulonsiirtoja ovat polkeneet paikallaan vuodesta 1980 lähtien.

      Yhdysvaltain republikaanien tuore veropaketti lisää Pikettyn ja kumppaneiden mukaan eriarvoisuutta ”turbovaihteella”.

      Tuloerot ovat lisänneet varallisuuseroja, jotka raportin mukaan ovat kasvaneet äärimmäisiksi Yhdysvalloissa ja Venäjällä.

      Yhdysvaltain rikkaimmalla 1 prosentilla on nyt 39 prosenttia kansakunnan varallisuudesta, kun vajaa 40 vuotta sitten sen osuus oli 22 prosenttia. Suurin osa muutoksesta selittyy kaikkein vauraimman 0,1 prosentin saamalla lisävauraudella.

      Brasiliassa eniten huippukerrokselle
      Afrikassa, Lähi-idässä ja Brasiliassa ei lainkaan koettu sodanjälkeistä tuloeroja tasaavaa politiikkaa, ja ne ovat pysyneet eriarvoisuuden eturintamassa. Brasiliassa menee kaikkein suurin osuus, 27,8 prosenttia tuloista parhaassa asemassa olevalle 1 prosentille.

      Nykyinen trendi on viemässä kohti yhä suurempaa eriarvoisuutta, mutta tämä ei ole tutkijoiden mukaan väistämätöntä. Tärkeimpänä keinona suunnan muuttamiseen he pitävät progressiivista verotusta, mutta sen tueksi tarvittaisiin maailman valtioiden yhteisiä ponnisteluja veronkierron kitkemiseksi.

      Piketty tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 2013 ranskaksi julkaistun Le Capital au XXIe siècle -kirjan englanninkielisen käännöksen myötä. Suomeksi teoksen julkaisi Into vuonna 2016 nimellä Pääoma 2000-luvulla.

    • vanha_vasuri

      Näytä sinäkin mielipiteesi porvarihallituksen kyykytyspolitiikasta.
      Eli käy allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallilain kumoamiseksi. Ja levitä myös tietoa asiasta. Solidaarisuus työttömiä kohtaan ei maksa mitään ja muistakaa se, että jokainen nykyinen työssäkäyvä on myös potentiaalinen työtön.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • juupajoon-puolesta

        Siis turva ? Miten se voi turvata joka ei saa edes omia ryhmiään pysymään kasassa. Kaikki ne jotka omasivat pienitäkään suhteellisuudentajua ovat joukosta pois.
        Huomasivat ajan ajaneen ohi ja touhun muuttuneen enemmän kalisteluksi ja kalasteluksi.

        Eläkevirat ovat vieneet osan ja osa nuoremmista on saanut viran jossa voi odotella "sovittelurahalla" sitä muhkeaa korvausta loppuajaksi. Kansalaishöpötys en anna muuta kuin merkin siitä , että taas yksi on saatu höynäytettyä. Tosin sama on kaikilla puolueilla tuo "sulle,mulle,sulle ja kauppaan takaisin" systeemi on antanut selkeän tuloksen jäsenmäärä on kutistunut 600000 jäsenestä 175000 jäseneen. siitä voi kiittää niitä joiden käsissä on kakku murentunut matkan varrella. Mielenkiinto on suuntautunut omaan napaan ja maailmoja syleileviin tavoitteisiin jota toki se 5 promillea pallon väestömäärästä edustamme.

        Voi vain todeta "Mikä siinä pitää sanoi kärpänen kun hevosen raatoa veti ??"


      • vanha_vasuri

        Turhaa on persupojun sekoittaa rasistipaskaansa suomalaisten työttömien kyykytykseen!
        Kysy asiaa puoluejohdoltasi, miksi he haalivat tänne yli 100 000 uutta työtöntä mamua. Mamujen ja työttömien vihaaminen kun on näköjään sinulle ainoa syy elää.

        Tässä vielä linkki, jossa järkevät ihmiset voivat osoittaa solidaarisuuttaan kaikkia työttömiä kohtaan:
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730


      • vanha_vasuri

      • vanha_vasuri

        Oletko ihan aivoton ääliö?

        Kysehän on kaikkien työttömien tukien leikkauksista, ei vain vasemmistolaisten! Siis myös työttömien persujen, - natsien, - fasistien, - oikeistolaisten, - homojen jne.
        Jos et edes ymmärrä mistä kirjoittelet, niin onko siinä mitään järkeä ...

        Sitäpaitsi en ole itse edes työtön, mutta vittuuntunut porvarihallituksen harjoittamaan työläisten kyykytyslinjaan!


    • Aito.duunari

      Vasemmistoliitto, homojen tukki ja turpa.

      • VL.on.Suomen.parhaaksi

        Vasemmisto ei todellakaan diskriminoi homoja ... kuten Sebastian Tynkkystä (PS)


      • SikaNatsiFasistiVasuri
        VL.on.Suomen.parhaaksi kirjoitti:

        Vasemmisto ei todellakaan diskriminoi homoja ... kuten Sebastian Tynkkystä (PS)

        Niin, kaikki ovat vain Natseja, Rasisteja, Fasisteja ja Porvareita vasemmiston mielestä.


      • VL.on.Suomen.parhaaksi
        SikaNatsiFasistiVasuri kirjoitti:

        Niin, kaikki ovat vain Natseja, Rasisteja, Fasisteja ja Porvareita vasemmiston mielestä.

        Älä nyt valehtele.
        Eihän kaikki porvarit sentään Natseja, Rasisteja ja Fasisteja ole. Vain ne porvarien heikoimmat lenkit, jotka täälläkin eniten solvauksia vasemmistolaisia työläisiä kohtaan kirjoittelevat!


      • FasistiSikaNatsiVasuri
        VL.on.Suomen.parhaaksi kirjoitti:

        Älä nyt valehtele.
        Eihän kaikki porvarit sentään Natseja, Rasisteja ja Fasisteja ole. Vain ne porvarien heikoimmat lenkit, jotka täälläkin eniten solvauksia vasemmistolaisia työläisiä kohtaan kirjoittelevat!

        No kuinkas se vasuri yhtäkkiä rupeaa perumaan puheitaan??
        Taitaa ollakin vasurin ykköslaji tuo takinkääntäminen :) hehehehheeeee


    • Sompanssi

      Viherkommarit ovat kehitysmaamuslimeiden tuki ja turva.....

      • persuMoskeijat

        Eiköhän se ole tällä hetkellä porvarihallitus, joka pitää huolta noista persujen kutsuvieraista.
        Ei oppositiosta muuta pysty tekemään, kuten persutkin ovat jo huomanneet!


      • KoskaAllahillaOnSuuri

        Eiköhän viherkommarit aloittaneet tämän suomen Islamoimisen vuonna 1990 kun toinen teidän unelmanne neuvostoliitto kaatui ja sieltä unelmanne (afrikanmannet) tulivat Moskovasta suomeen ( 1000/kpl). Sen jälkeen ollaan jatkettu sitä vuosittain ja oppositiostakin estämään palautukset ja lisäämään perheenyhdistämisiä, myös pakolaiskiintiöitä pitäisi nostaa ja ollaan päästy 70 tuhanteen. Se nyt tästä vielä puuttuisi että viherkommarit ja demarit olisivat hallituksessa lisäämässä näitä tänne jääviä kehitysmaamuslimeita, tosin ruotsin perässähän tässä mennään ja kovaa.....


      • KoskaJussillaOnPieni
        KoskaAllahillaOnSuuri kirjoitti:

        Eiköhän viherkommarit aloittaneet tämän suomen Islamoimisen vuonna 1990 kun toinen teidän unelmanne neuvostoliitto kaatui ja sieltä unelmanne (afrikanmannet) tulivat Moskovasta suomeen ( 1000/kpl). Sen jälkeen ollaan jatkettu sitä vuosittain ja oppositiostakin estämään palautukset ja lisäämään perheenyhdistämisiä, myös pakolaiskiintiöitä pitäisi nostaa ja ollaan päästy 70 tuhanteen. Se nyt tästä vielä puuttuisi että viherkommarit ja demarit olisivat hallituksessa lisäämässä näitä tänne jääviä kehitysmaamuslimeita, tosin ruotsin perässähän tässä mennään ja kovaa.....

        Jos nyt sitten aletaan historiaa tonkia niin:

        Ensimmäiset ihmiset saapuivat Suomeen noin 8850-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäisten asukkaiden saapuessa Pohjois-Suomi oli vielä ympärivuotisesti jään peitossa, metsät koostuivat lehtipuista ja vedenpinta oli niin korkealla, että Keski-Suomi ja Savo-Karjala olivat Pohjanlahden rannikkoa.Kaikkiaan asutuksen varhaisvaiheena voidaan pitää ajanjaksoa 8850-8000 eaa. Asutus tuli Suomeen Kundan-Butovon-Veretjen-kulttuureista sekä Norjan rannikon kautta. Aluksi uusille alueille ei jääty pysyvästi, vaan lämpimän vuodenajan jälkeen metsästäjät palasivat takaisin alueille joista olivat lähteneet. Arvaamattomien talvien takia uuteen alueeseen tutustuminen oli turvallisinta kesällä. Uuden alueen olosuhteet ja sen eläinten tultua tutuksi pienet perheryhmät seurasivat pyyntiryhmiä.

        Pohjolan asuttaminen alkoi kivikaudella noin 20 000 vuotta sitten, kun jääkausi väistyi. Ruijaan syntyi noin 9000 eaa. varhaismesoliittinen Komsan kulttuuri, jonka jäänteitä on löydetty myös Suomen puolelta.[2] Samaan aikaan varhaismesoliittinen Viron Kundan kulttuuri levisi Suomen puolelle, mistä todistaa Lahden Ristolan muinainen asuinpaikka. Etelästä tulleen kulttuurin levitessä Suomeen kehittyi Suomusjärven kulttuuri, jonka jäljiltä on löytynyt kirveitä, talttoja, ja punamultahautoja Pohjanlahden senaikaista rantaviivaa myötäillen.


    • kyykytyslaki.poistettava

      Aktiivimalli ei ole kuitenkaan kiveenhakattu. Ammattiliittojen keskusjärjestöistä SAK on jo ilmoittanut, ettei se hyväksy aktiivimallia. Puheissa on väläytelty mahdollisuutta poliittisiin lakkoihin. Iso osa kansasta vaatii suoraa toimintaa hallitusta vastaan. Uutisointi kansanedustajien kännisekoiluista ja eduskunnassa rehottavasta seksuaalisesta häirinnästä on sellainen viesti, samalla kun lainlaadinta muistuttaa amatöörien puuhastelua, joka jokaisen kansalaisen tulisi ottaa vakavasti. Arvovaltaa eduskunnalla ei ole enää ollut perussuomalaisten astuttua taloon, mutta holtittomasti käytettävää valtaa löytyy sitäkin enemmän. Aktiivimalli on hyvä esimerkki harkitsemattomasta vallankäytöstä, jota kansalaiset eivät ole velvoitettuja sietämään loputtomiin.

      Useat oppositiopuolueet ovat ilmoittaneet laittavansa aktiivimallin uusiksi, jos pääsevät seuraavaan hallitukseen; pidetään huolta, että näin tulee käymään. Asiaa voi kuitenkin edistää jo nyt allekirjoittamalla kansalaisaloitteen työttömiä mielivaltaisesti rankaisevan aktiivimallin kumoamiseksi. 50 000 allekirjoittajaa olisi vahva viesti hallitukselle siitä, että kansa ei hyväksy ihmisten eriarvoistamista. Siis, käy kannattamassa aloitetta ja jaa se ystävillesikin. Kukaan meistä ei ole enää turvassa.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • RuplanippuPunalippu

        Aivan kaikille vähintään 2000 euroa/kk vastikkeetonta kansalaispalkaa ja kehitysmaamuslimit eduskuntaan päättämään, niin loppuu kännisekoilu kaikilta. Sarianlakihan niillä on jo valmiina ja teillä viherkommareilla sekä demareilla näitä kehitysmaamuslimeita puolueissanne vaikka kuinka paljon.....tällä se suomi nousee suosta, ei muuta kun viherpunikkeja äänestämään.......


      • persuMoskeijat
        RuplanippuPunalippu kirjoitti:

        Aivan kaikille vähintään 2000 euroa/kk vastikkeetonta kansalaispalkaa ja kehitysmaamuslimit eduskuntaan päättämään, niin loppuu kännisekoilu kaikilta. Sarianlakihan niillä on jo valmiina ja teillä viherkommareilla sekä demareilla näitä kehitysmaamuslimeita puolueissanne vaikka kuinka paljon.....tällä se suomi nousee suosta, ei muuta kun viherpunikkeja äänestämään.......

        Luulisi sinun työttömänä edes lukevan, mitä aloite tarkoittaa! Mutta kun päähän on syöpynyt mamulasit, niin muutahan ei voi maailmassa nähdä!


    • mitensenäkyy
      • Vasuri.loinen.turhake

        Ei homostoliitto tee yhtään mitään. Jonkin aikaa typerää lässytystä äänestäjien hämäämiseksi ja sen jälkeen eduskunnan kuppilaan Lattea juomaan ja nauttimaan oppositio-poliitikon vastuusta vapaata lorvimista.

        Sillä välin vastuussa olevat poliitikot tekevät töitä Suomen eteen.


    • oipoii

      Vasemmistoliitto on työväen tuki ja turva ihan niin kuin Neuvostoliitto oli työläisten paratiisi. Tirsk...
      Ainakin fiksummat tosin halusivat pois siitä paratiisista... Samoin kuin vasemmistostakin

      • PunainenMoskeija

        Iso osa tapettiin kun yrittivät päästä pois unelma paratiisistaan.....mutta silti viherkommareita on neuvostoliiton kaaduttua ja nykyään niiden unelmana on kehitysmaamuslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa. Siinnä meillä onkin varsinaisia suomalaisten duunareiden puolustajia nämä Stalinistit ja niiden jälkeläiset.....


      • persut_mamuttaa
        PunainenMoskeija kirjoitti:

        Iso osa tapettiin kun yrittivät päästä pois unelma paratiisistaan.....mutta silti viherkommareita on neuvostoliiton kaaduttua ja nykyään niiden unelmana on kehitysmaamuslimeiden Islamilainen kalifaatti suomessa. Siinnä meillä onkin varsinaisia suomalaisten duunareiden puolustajia nämä Stalinistit ja niiden jälkeläiset.....

        Toisten unelmat ovat usein terveempiä kuin toisten tehdyt teot!
        Kuten persujen jo tänne haalimat 100 000 mamua ovat varmasti haitallisempia kuin yhdenkään muun puolueen unelmat!


      • Vasurit_matuttaa
        persut_mamuttaa kirjoitti:

        Toisten unelmat ovat usein terveempiä kuin toisten tehdyt teot!
        Kuten persujen jo tänne haalimat 100 000 mamua ovat varmasti haitallisempia kuin yhdenkään muun puolueen unelmat!

        Vastaus on taas jälleen hyvin yksinkertainen:

        Vasemmisto on syyllinen tähän hirveään matutukseen. Tämä on yksinomaan vasemmiston syytä.
        Erityisesti persut_mamuttaa on syyllinen tähän matu-aaltoon.
        On hyvä että vihdoinkin tähän asiaan löytyy oikea syyllinen -> persut_mamuttaa .

        Vasemmisto on väkisin haalinut nämä 100.000 Suomeen ja nyt estää väkivaltaisesti näiden palautuksen voidakseen syyttää persuja itse luomastaan ongelmasta.

        On se kauheaa tämä vasemmiston Suomivastainen politiikka.
        Vasemmisto on syyllinen kaikkiin kauheuksiin Suomessa.

        Miksi vasurit haalivat tänne Suomeen yli 200 000 uutta mamua, vaikka lupailivat ennen vaaleja etteivät mamuta Suomea???

        Miksi vasurit yhteistyössä MV-lehden kanssa loivat tämän mamu-ongelman?
        Jotta he voisivat syyttää Persuja valheellisesti ongelmasta!!

        Eikö näille vasemmiston rikoksille Suomea vastaan saa mitään loppua!!!

        persut_mamuttaa on tehnyt jo 100.000 rikosta Suomea vastaan, eikä häntä ole vieläkään tuomittu tästä. Onko hän viherVasuriSuvakkien erityis-suojeluksessa?

        Vasemmistolle tämä on poliittinen kysymys. He laskevat että jos he tuovat maahan 100.000 mamua ja antavat heille asunnot ja ilmaisen elatuksen, he hyötyvät siitä.

        Koska vasemmiston äänimäärä ei nouse Suomessa enää, he laskevat että nuo 100.000 äänestävät heitä ja he pääsevät hallitukseen. Yksinkertaista matikkaa....

        Kun on vasuriksi syntynyt, ei voi toimia kuin Suomen vahingoksi!!!!


        Jotakuta pitää kuitenkin syyttää näistä 100.000 ja vasemmisto on päättänyt syyttää persuja tästä.


    • Nimierkki21

      Millä tavalla ruotsinkielinen Helsinkiläinen Yliopistosuvun Li Andressson edustaa työväkeä ja vasemmistoliiton 1 agenda on maahanmuuttajamiehet ja seksuaalitasa-arvo-asiat? Vasemmistoliitto on joskus ollut työväenpuolue mutta omilla aivoillaan ajatteleva ihmisen pitää uudistautua myös jos aika menee ohitse jostain asiasta. Eräs kokenut vas Ay edustaja itsekin sanoi että vasemmistoliitto ei ole pitkään aikaan ollut työväenpuolue ja on harkinnut myös puolueen vaihtoa. Rohkeasti vaan.

      • OikeaVasuri

        Li ja toverit ovat tyypillisiä LatteVasureita, joille vasemmistolaisuus on teoreettista vasemmistolaisuutta Marxin tyyliin. Käytännön tekoihin heistä ei ole.
        Siihen tarvitaan Demareita ja Antti rinnettä.


      • VL_parasta_kansalle
        OikeaVasuri kirjoitti:

        Li ja toverit ovat tyypillisiä LatteVasureita, joille vasemmistolaisuus on teoreettista vasemmistolaisuutta Marxin tyyliin. Käytännön tekoihin heistä ei ole.
        Siihen tarvitaan Demareita ja Antti rinnettä.

        Kyllähän demarit ja Antti ovat ihan OK verrattuna vaikka persuihin, jotka keskittyvät vain työläisten kurjistamiseen ja mamutukseen!

        Mutta silti kaikkien työläisten on parasta vaan kannattaa ainoaa oikeaa työväenpuoluetta; Vasemmistoliittoa!


      • oipoii
        OikeaVasuri kirjoitti:

        Li ja toverit ovat tyypillisiä LatteVasureita, joille vasemmistolaisuus on teoreettista vasemmistolaisuutta Marxin tyyliin. Käytännön tekoihin heistä ei ole.
        Siihen tarvitaan Demareita ja Antti rinnettä.

        Rinne on maamme kannalta hyvä demarijohtaja sillä hänen avulla demarit pysyvät oppositiossa vielä pitkään. Ja Rouva-Li.. no ei kai kukaan ota sitä vakavasti.
        Näin työläisen kannalta kannatan näitä jotka ihan oikeasti saavat aikaan työtä ja toimentuloa ja silloin ei vasemmalle auta edes vilkuilla.


      • DEMARIT_parasta_kansalle
        VL_parasta_kansalle kirjoitti:

        Kyllähän demarit ja Antti ovat ihan OK verrattuna vaikka persuihin, jotka keskittyvät vain työläisten kurjistamiseen ja mamutukseen!

        Mutta silti kaikkien työläisten on parasta vaan kannattaa ainoaa oikeaa työväenpuoluetta; Vasemmistoliittoa!

        Vasemmisto häviää Demareille 6-0 joka asiassa.
        Tätä ei haluta eikä osata myöntää vasemmistoliitossa.
        Demarit ovat hallituskelpoinen puolue, vasemmistoliitto ei!

        Typerää lässytystä vasureilta kyllä riittää, mutta mitää tekoja ei ole.


      • VL_parasta_kansalle
        DEMARIT_parasta_kansalle kirjoitti:

        Vasemmisto häviää Demareille 6-0 joka asiassa.
        Tätä ei haluta eikä osata myöntää vasemmistoliitossa.
        Demarit ovat hallituskelpoinen puolue, vasemmistoliitto ei!

        Typerää lässytystä vasureilta kyllä riittää, mutta mitää tekoja ei ole.

        Kokoomuspojun kiihottuminen demareista on jo jopa huvittavaa ... heheh hehehe hehehe


    • EiköTotta

      Sika ristiriitaisia agendoja nuo viherkommareiden seksuaalisen tasa-arvon puolustaminen ja kehitysmaamuslimimiesten suomeen tuomisen puolustaminen...

      • PekkaKatolla

        Totta, muslimimaissa esim homojen tiputtaminen katolta on suurta hupia.
        Tästä eivät Li tai Pekka viitsi puhua, koska se loukkaisi meidän vieraita.


      • persuilu.syö.aivot
        PekkaKatolla kirjoitti:

        Totta, muslimimaissa esim homojen tiputtaminen katolta on suurta hupia.
        Tästä eivät Li tai Pekka viitsi puhua, koska se loukkaisi meidän vieraita.

        Kummallisen sairaita mielihaluja sulla on. Haluaisit siis keskustella ja varmaan myös katsella homojen rääkkäystä!


      • PersAivoVasuri
        persuilu.syö.aivot kirjoitti:

        Kummallisen sairaita mielihaluja sulla on. Haluaisit siis keskustella ja varmaan myös katsella homojen rääkkäystä!

        No mistä muusta me vasurit sitten keskustelisimme???
        Aate on jo syönyt aivot, eivätkä persut ota meitä puolueeseensa jäseniksi.


      • natsiJussinVastarinta
        PersAivoVasuri kirjoitti:

        No mistä muusta me vasurit sitten keskustelisimme???
        Aate on jo syönyt aivot, eivätkä persut ota meitä puolueeseensa jäseniksi.

        Eikö kokoomuspojuja huolita persuilijoiksi? Vaikka teillähän on yhtenevät äärioikeistoaatteet ja marsseilla jopa vaatteet!


    • vanha_vasuri

      Kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo yli 13 500 allekirjoitusta muutamassa päivässä! Eli oikeiston harjoittama kyykytyspolittiikka saa kansalta tuomionsa!

      Kyllä nyt oikeistokakaroita vituttaa ... heheh hehehehe

      Ja täältä voi kaikki järkevät ihmiset osoittaa solidaarisuuttaan:
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • KokoomusRules

        Miksi luulet, että oikeistolaisia vituttaisi???
        Me porvarit käymme töissä ja rikastumme, toisin kuin vasurit.
        Tuohan laki ajetaan läpi ja sille te ette mahda mitään.
        Koska te vasurit ette ole se kansa joka päättää yhtään mistään mitään.

        Vasuriloiskakaroita tulee kyykky-vituttamaan vielä rankasti ... heheh hehehehe... heheh hehehehe... heheh hehehehe... heheh hehehehe


      • sairas_oikeisto
        KokoomusRules kirjoitti:

        Miksi luulet, että oikeistolaisia vituttaisi???
        Me porvarit käymme töissä ja rikastumme, toisin kuin vasurit.
        Tuohan laki ajetaan läpi ja sille te ette mahda mitään.
        Koska te vasurit ette ole se kansa joka päättää yhtään mistään mitään.

        Vasuriloiskakaroita tulee kyykky-vituttamaan vielä rankasti ... heheh hehehehe... heheh hehehehe... heheh hehehehe... heheh hehehehe

        Sinulla on selvästi kaikki edellytykset Kokoomuksen johtotehtäviin. Vittumainen luonne, heikko älykkyys ja pohjaton viha työväkeä kohtaan. Jos isukkisi olisi vielä 100 rikkaimman joukoissa, niin kyllä työväellä ottaisi ohraleipä ...


      • TuomiopäiväTulee
        sairas_oikeisto kirjoitti:

        Sinulla on selvästi kaikki edellytykset Kokoomuksen johtotehtäviin. Vittumainen luonne, heikko älykkyys ja pohjaton viha työväkeä kohtaan. Jos isukkisi olisi vielä 100 rikkaimman joukoissa, niin kyllä työväellä ottaisi ohraleipä ...

        Sitten sinun ehkä pitää alkaa rukoilla, vaikka pakana oletkin.


      • sairas_oikeisto
        TuomiopäiväTulee kirjoitti:

        Sitten sinun ehkä pitää alkaa rukoilla, vaikka pakana oletkin.

        No sinun kohdaltasi olen hyvin levollinen ja vakuuttunut siitä, ettei edes kokoomus ota mielenterveydeltään järkkyneitä riveihinsä. Vaikka se kokoomusjohtoa seuratessa usein siltä näyttääkin.


    • VasemmistonTahtiin

      Politiikantutkija Radolph Rummelin laskelmien mukaan Neuvostoliiton ja sen edeltäjän Neuvosto-Venäjän aikaansaattamisessa sekä valta-aikana vuosina 1917-1991 kuoli yhteensä 62 miljoonaa ihmistä. Rummel on laskenut tuon sisältävän noin 39,5 miljoonaa keskitysleireillä kuollutta, noin 8,3 miljoonaa terroriteoissa kuollutta, noin 7,8 miljoonaa pakotetuissa nälänhädissä kuollutta ja noin 4,3 miljoonaa kyydityksissä (engl. deportation) kuollutta. Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan kuolemantapauksista ajoittuu vain noin 15,6 miljoonaa, ja Stalinin jälkeiseen aikaan kuolemantapauksista ajoittuu vain noin 6,9 miljoonaa. Luvut eivät sisällä toisen maailmansodan taisteluissa kuolleita.[35] Historian professori Norman Naimarkin mukaan Stalin teloitutti lähes miljoona Neuvostoliiton kansalaista[36].

      Sisällissota (1917) yht. 3 284 000
      terrori 750 000
      keskitysleirit 34 000
      pakotettu nälänhätä 2 500 000

      New Economic Policy (1923) yht. 2 200 000

      Kollektivisointi (1929) yht. 11 440 000
      terrori 1 733 000
      kyydityskuolemat 1 400 000
      keskitysleirit 3 306 000
      pakotettu nälänhätä 5 000 000

      Suuri terrori (1936) yht. 4 345 000
      terrori 1 000 000
      kyydityskuolemat 65 000
      keskitysleirit 3 280 000

      Ennen toista maailmansotaa (1939) yht. 5 104 000
      terrori 1 932 000
      kyydityskuolemat 283 000
      keskitysleirit 2 889 000

      Toinen maailmansota (1941) yht. 13 053 000
      terrori 1 257 000
      kyydityskuolemat 1 036 000
      keskitysleirit 10 761 000

      Toisen maailmansodan jälkeen (1946) yht. 15 613 000
      terrori 1 376 000
      kyydityskuolemat 1 557 000
      keskitysleirit 12 348 000

      Stalinin jälkeen (1954) yht. 6 872 000
      terrori 250 000
      kyydityskuolemat 8000
      keskitysleirit 6 613 000

      • OnneksiEivätOnnistuneet

        Suomessa vasemmisto jatkoi sitten tuosta.


    • VL_kuolemaa_kansalle

      Satakunta ruotsalaista vasemmistoradikaalia perusti vuonna 1968 salaisia kommunistisoluja Uppsalaan ja Tukholmaan.

      Ryhmän jäsenet kutsuivat itseään ”kapinallisiksi” ja he toteuttivat Maon oppeja. He alkoivat harjoitella tehdäkseen vallankumouksen Ruotsissa.

      Vallankumousta ei tullut, mutta maan vasemmistoliikettä liike onnistui ravistelemaan. Dokumentti kertoo pitkään vaietusta vaiheesta Ruotsin vasemmiston historiassa.

      Parissa kuukaudessa tämä vasemmistolais-porukka oli jo niin pitkällä että he suunnittelivat jo omiensa tappamista, koska kaikkien aatteelLIsuus ei ollut kyllin "puhdasta".

    • valkoisten.kansanmurha

      Oikeistokakaroiden historian lukeminen on ihan positiivista, mutta kannattaisi silti olla tarkempana noissa päätelmissä. Vaikka se ehkä vaikeaa heille onkin.

      • Taistolainen

        Kertoohan tuo positiivisesti, millaisia vasurikakarat ovat, joten tuosta on hyötyä meille.

        Ja Valitettavasti vielä täysin totta.


      • kok.persereijät
        Taistolainen kirjoitti:

        Kertoohan tuo positiivisesti, millaisia vasurikakarat ovat, joten tuosta on hyötyä meille.

        Ja Valitettavasti vielä täysin totta.

        Kokoomuspojun aivotonta mokellusta ...


    • VL_parasta_kansalle

      Iloisia uutisia oikeistokakaroille ja muille hallituksen kannattajille!

      Kansalaisaloite työttömien kyykytyslain poistosta on saanut jo yli 45 031 allekirjoitusta!
      Eli vaadittavat 50 000 allekirjoitusta tulee jo tänään täyteen!
      Oikeiston harjoittama kyykytyspolittiikka sai siis kansalta nopeasti tuomionsa!

      Ja täältä voi kaikki järkevät ihmiset osoittaa edelleen solidaarisuuttaan:
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      • vanha_vasuri

        Työttömien kyykytyslain vastustajia on nyt jo yli 75 000.
        Ja Kokoomuksen kannatuskäyrä on alaspäin. Kyllä kansa tunnistaa kusettajansa!


    • VL_parasta_kansalle

      ”TYÖTTÖMÄT PUTOAVAT TOIMEENTULOTUELLE”

      – Pelkoni on, että aktiivimalli pudottaa ihmisiä pois palvelu-järjestelmästä, koska mallin rinnalle ei rakennettu sellaista tukiverkkoa, jossa olisi autettu ihmisiä hakemaan ratkaisuja.
      Näin sanoo ohjelmajohtaja Regina Saari Tampereen seudun työllisyyskokeilusta.

      Eduskunta nuiji joulun alla aktiivimallin läpi. Tammikuusta lähtien työttömän työttömyysturvaa leikataan, jos hän ei onnistu saamaan työtä tai pääsemään työvoimapalveluihin.

      Saari muistuttaa, että monilla niistä ihmisistä, joita aktiivimalli koskee, on työ- ja toimintakykyyn liittyviä rajoitteita, joiden vuoksi työn vastaanottaminen voi olla äärimmäisen haasteellista.

      ”Aktiivimalli on väärä väline.”
      Ensimmäinen kynnys suurelle osalle työttömistä on ilmoittautua sähköisesti työnhakijaksi.

      – Suuri osa asiakkaistamme ei hallitse sähköisiä palveluja. Eivätkä monet tiedä, mitä tarkoitetaan palvelutarvearvioilla, jollainen työttömän pitää tehdä ettei työnhaku katkeaisi. Ja nyt näiden ongelmien päälle lyödään aktiivimalli, Saari harmittelee.

      Vuodenvaihteen jälkeen työttömän pitäisi pystyä 65 päivän jaksossa löytämään itselleen noin kolmeksi päiväksi työtä tai koulutusta välttyäkseen työttömyyspäivärahan leikkaukselta. Osa työttömistä ei tähän Saaren mukaan ”pysty eikä kykene, vaikka he eivät ole työkyvyttömyyseläkkeelle kuuluviakaan”.

      – Ja mistä nämä kaikki paikat saadaan ja mistä meidän asiakkaamme ne löytävät? Ketä malli auttaa, Saari kysyy.

      Laiskojako haetaan?
      Saari korostaa, että työttömyydessä on kyse muusta kuin laiskuudesta. Työttömien työnhakijoiden problematiikka koostuu usein pitkästä työttömyydestä ja monialaisen tuen tarpeesta.

      – Jos aktiivimallilla yritetään saada töihin sellaiset ihmiset, joilla työ- ja toimintakyvyt tai osaamiset eivät ole työllistymiskynnyksen ylittävässä kunnossa, niin väline on väärä.

      Tai ainakin sitten pitäisi Saaren mukaan olla asiakkaalle tarjolla vahva henkilökohtainen palvelu.

      Toimeentulotuelle
      Aktiivimallin seuraus on Saaren mukaan se, että monet työttömät putoavat pois palvelujärjestelmästä. He putoavat toimeentulotuelle.

      – Miksi työvoimapolitiikkaa kiristetään tilanteessa, jossa monet ihmiset tarvitsisivat aivan toisenlaista tukea?

      Jos aktiivimalliin siirryttäisiin tilanteessa, jossa TE-palvelut olisivat kaikkialla maassa sellaiset, kun ne ovat nyt esimerkiksi juuri Tampereen kaupunkiseudulla työllisyyskokeilun vuoksi, niin tilanne saattaisi olla toinen.

      Tampereen kokeilussa on yhdistetty TE-toimiston ja mukana olevien kuntien työllisyyspalveluresurssit. Siellä asiakkaat saavat asioida kasvotusten oman virkailijansa kanssa ja palvelut räätälöidään kunkin tarpeiden mukaisiksi. Kokeilu päättyy vuoden 2018 lopussa.

      – Valtiohan työllisyyttä hoitaa normaalisti. Turvaverkkojen sijaan siellä luotetaan yhä enemmän sähköisiin palveluihin ja henkilökohtainen asiointi on entistäkin vähäisempää. Kolmen kuukauden välein tehtävät määräaikaishaastattelut eivät riitä missään tapauksessa, Saari sanoo.

      Osalle sopii
      Valkeakoskelainen työtön Henri Aaltonen on osallistunut moniin Tampere-vetoisen työllisyyskokeilun TreStart -palvelun tilaisuuksiin, joissa luodaan kohtaamismahdollisuuksia yrityksille ja osaaville sekä kokeneille työnhakijoille. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja.

      TreStartin taustaa vasten katsottuna Aaltonen arvelee aktiivimallin olevan hyödyllinen ainakin osalle työttömiä, mutta kokeilu vasta näyttää, onko näin.

      – Paljon riippuu tavasta, jolla aktiivimalli toteutetaan. Työtönhän voisi osoittaa aktiivisuutensa osallistumalla tällaisiin koulutus- ja keskustelutilaisuuksiin, joissa tavataan työnantajia. Niihin osallistuminen tarkoittaa työn tekemistä oman tilanteen parantamiseksi. Silloin ei sanktioita pitäisi tulla.

      Aaltonen on osallistunut moniin sosiaaliturvan tutkimusprojekteihin. Akateemisesta koulutuksesta huolimatta työjaksot ovat jääneet pätkiksi. Omatoimisesti hän on itsekin ollut kehittelemässä malleja, joiden avulla työttömät työllistyisivät.

      Aktiivimallin onnistuminen riippuu Aaltosen mukaan paljolti siitä, miten työttömän ilmoittautuminen työnhakijaksi ja ylipäänsä yhteydenpitotapa TE-toimistoon määritellään.

      – Kaipaisin nykyistä joustavampia malleja. Turhan byrokratian sijaan tarvitaan palveluntarjoaja, joka ottaa vastaan ja todella kuuntelee ja keskustelee. Pitäisi toimia matalalla kynnyksellä, niin että kokemus olisi miellyttävä.

      Pirkanmaa on aktiivista talousaluetta. Kaikkialla työnhakijoiden mahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät.

      Aaltonen näkeekin työttömyysturvalain pykälien tulkinnan ja toteutuksen yhtenä isona haasteena.

      – Kaikki TE-keskukset toimivat lain puitteissa, mutta toiset löytävät enemmän liikkumatilaa kuin toiset, hän sanoo.

    • porvarihallitus.kaatuu

      Äänisaalis on jo yli 90 500 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...


      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • porvarihallitus.kaatuu

      Äänisaalis on jo yli 91 000 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • sairas_oikeisto

      Äänisaalis on jo yli 95 700 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • kusipäähallitus

      Tätä ei ole ennen nähty: kansalaisaloitteen tekijä joutui hallituspuolueiden hyökkäyksen kohteeksi.
      Joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat yleensä poliittisesti vuoden hiljaisinta aikaa – hiljaisempaa kuin heinäkuussa. Viime viikolla kaikki oli toisin. Sähköä oli ilmassa, koska kansalaisaloite juuri hyväksytyn työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi sai lentävän lähdön heti joulun jälkeen. Tänään tiistaina 2.1. aamupäivällä nimiä oli koossa jo yli 92 000, kun vaadittava raja on 50 000.

      Kansalaisaloitteen menestys sai monet hallituspuoluiden toimijat pimahtamaan tavalla, jota ei ole ennen nähty – ei ainakaan niiden yli 30 vuoden aikana, joina olen politiikkaa työkseni seurannut.

      Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) erityisavustaja Petteri Leino twiittasi 29.12., että ”minusta tältä herra Racinelta voisi ottaa kaikki tuet pois, sillä ei tarvitse niitä”.

      Herra Racinella hän tarkoitti Martin-Eric Racinea, joka laittoi kansalaisaloitteen alulle 20.12.

      Syynä Leinon kimpaantumiseen oli se, että kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok.) avustaja Antti Kirkkala kirjoitti kokoomuksen Verkkouutisiin leimaavan ”uutisen” Racinesta. Kyseessä oli tarkoitushakuinen referaatti Iltalehden tekemästä Racinen haastattelusta. Siinä Racine kertoo omasta työttömyydestään, mutta Verkkouutisten versiossa hän on ökyalueella Kruununhaassa asuva sosiaaliturvan väärinkäyttäjä.

      Turkin tie on meidän tiemme?
      Mutta ei siinä kaikki: kokoomuksen puoluetoimistossa visuaalisuudesta ja viestinnästä vastaava Kristian Tervo kävi 28.12. Twitterissä yhden tunnetuimman bloggarin, Uuninpankkopoika Saku Timosen kimppuun osoittamalla kysymyksen Apu-lehden päätoimittajalle Marja Aarnipurolle: ”Onko tämä bloggarinne käyttäminen hallituksen vastustamiseen ihan ok?”

      Jatkokommenteissa Tervo piti kyseenalaisena sitä, että Timonen saa lehdeltä rahaa kirjoituksistaan ja katsoi herravihan lietsomisen blogin välityksellä menevän ”harmaalle alueelle”.

      Ulkoministeri Timo Soini (sin.) herätti huomiota vuosi sitten kuvaillessaan Turkissa Suomen ja diktatuuriin sortuneen valtion välejä poikkeuksellisen lämpimiksi. Turkkilaisille suurlähettiläille puhuessaan Soini sanoi, että Suomi ja Turkki jakavat kivijalkanaan samat demokraattiset arvot.

      Turkki sulki kesän 2016 vallankaappausyrityksen jälkeen noin 150 tiedotusvälinettä ja vangitsi suuren joukon toimittajia.

      Viime tammikuussa ei osattu arvata, että nimenomaan arvopohjalta koottu uusvanha hallitus lähestyy turkkilaisia arvoja. Hallituksen piiristä tulleet hyökkäykset lehdistöä ja sananvapautta kohtaan ovat sen verran vakavia, että ministereiltä tarvitaan selventäviä kannanottoja. Onko kyseessä myös hallituksen linja hallituksen arvostelijoita kohtaan?

    • KOK-kyykyttäjät

      KESKUSTALAISET PAKITTAVAT, AKTIIVIMALLI NÄYTTÄÄ YHÄ ENEMMÄN KOKOOMUKSEN OMALTA HANKKEELTA

      Kansalaisaloitteen menestys herättää paniikkia hallitusryhmissä.
      Kova kritiikki työttömyysturvan aktiivimallia kohtaan hermostuttaa mielipidemittauksissa huonosti menestynyttä keskustaa. Keskiviikkoiltana peruutusvaihteelle heitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hän totesi tiedotteessaan mallin kannustavan työttömiä tarttumaan myös lyhyisiin työsuhteisiin, koska nekin kerryttävät työkokemusta ja voivat avata oven pidempään työsuhteeseen.

      Sitten tuli mutta:
      ”Ihmisten huolet on kuitenkin otettava tosissaan. Työttömät eivät saa joutua kohtuuttomiin tilanteisiin, jos heillä ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta osoittaa uudistuksen mukaista aktiivisuutta”, Kaikkonen edellytti.

      Hän muistutti eduskunnan linjanneen lain hyväksyessään, että ”uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle”.

      Kaikkosen huoli on sama, josta lakia kritisoinut oppositio on koko ajan varoittanut: työtön voi itse olla vaikka kuinka aktiivinen, mutta häntä rangaistaan silti, jos työ- tai muuta paikkaa aktiivisuuden osoittamiseen ei löydy.

      Keskustajohtajat: ei pakkolähdöille
      Kaikkonen otti myös etäisyyttä kokoomuslaisten puheisiin siitä, että työpaikan perässä on oltava valmis muuttamaan.

      ”Ei voi myöskään olla niin, että aktiivimallin varjolla ihminen pakotettaisiin muuttamaan eroon perheestään ja läheisistään”, Kaikkonen totesi sen jälkeen, kun lain harvoihin puolustajiin kuuluva kokoomuksen Juhana Vartiainen muuttamista vaati.

      Torstaina kokoomuslaisten arvosteluun yhtyi keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kurvinen tiedotteella, jossa sanotaan ”ei Mykkäsen ja Vartiaisen pakkolähdöille”. Vartiaisen lisäksi kokoomuslainen kehitysministeri Kai Mykkänen on vaatinut muuttamaan työn perässä, jos kotiseudulla ei työtä ole.

      ”Mykkäsen ja Vartiaisen kannanotot edustavat sellaista keskittämispolitiikkaa, jota keskusta ei kannata, edistä eikä hyväksy. Ei pakkolähdöille! Eri puolueiden arvomaailmat tulevat tässä vahvasti esiin. Me keskustassa haluamme ennen kaikkea luoda uusia työpaikkoja jokaiseen Suomen kolkkaan ja myös työllisyyspalveluita on tarjottava tasa-arvoisesti joka puolella.”

      Kansalaisaloitteessa jo yli 100 000 nimeä
      Keskustan paniikki on noussut sitä mukaa, kun lain kumoamista vaativaan kansalaisaloitteeseen kertyy nimiä. Nyt niitä on jo yli 98 800, joten 100 000 allekirjoitusta ylittynee ennen viikonloppua.

      Vain kokoomus puolustaa
      Aktiivimalli aiheuttaa värinää hallitusryhmissä. Heti lain hyväksymisen jälkeen sinisten Kaj Turunen väläytti mallista luopumista, jos se sopii kokoomukselle. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo tyrmäsi Turusen oikopäätä: tämä hallitus ei peru esityksiään.

      Aktiivimallin herättämä vastarinta on nyt johtanut tilanteeseen, jossa sitä kannattaa täydellä sydämellä enää kokoomus – muuten ihan niin kuin sote-uudistuksen valinnanvapausmalliakin.

      Kokoomuksessakin asiassa esiintyy kakkosketju, kehitysministeri Mykkänen ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Vartiainen. Puheenjohtaja Petteri Orpo on hiljaa, samoin Mykkästä lukuun ottamatta kaikki muutkin ministerit. Varsinainen vastuuministeri asiassa on sinisten sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

      Ylen A-studiossa keskiviikkona Mykkänen perusteli mallin luovan painetta työttömälle hakea työtä ja TE-toimistoille järjestää aktivointikursseja.
      – Valitettavasti on kymmeniä tuhansia, jotka ovat ajautuneet passiivistyöttömiksi. Nyt olisi heidän kohtalonsa kannalta tärkeää, että löytyy niitä lyhyitäkin työkeikkoja, koulutuksia, yrityskokeiluja, jotta sitten pikkuhiljaa pääsee työllistymään muualle, Mykkänen sanoi.

      Työn perässä muuttamista hän perusteli kysymällä, missä vaiheessa työttömyysturvasta on tullut etuus, jolla on tarkoitus tukea pysyvää elämistä paikkakunnalla, jossa työntekijä ei usko työllistyvänsä.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi aktiivimallista käytävää keskustelua Facebookissa kirjoittamalla, että siinä on ”lopulta kyse ihmiskuvasta, ja miten yhteiskunnan turvaverkkoja syystä tai toisesta tarvitsevia kohdellaan. Siksi se herättää niin paljon ja niin voimakkaita tunteita”.

      Anderssonin mukaan kyse ei ole siitä, etteikö työttömiltä voi vaatia asioita.
      ”Työttömiltä vaaditaan jo nyt työmarkkinoiden käytettävissä olemista ja aktiivista työnhakua sekä osallistumista työllistymistä edistäviin palveluihin. Suomen työttömyysturva on jo vastikkeellista, ja tämä hallitus on jo tiukentanut ehtoja, samalla kun omavastuupäiviä on lisätty ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetty. Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit työllistämisen edistämiseen moninkertaisesti pienemmät.”

    • sairas_oikeisto

      Äänisaalis on jo yli 104 700 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallituksen luottamus on jo vaakalaudalla ...

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • VL_parasta_kansalle

      TÄSSÄ ON VASEMMISTOLIITON VAIHTOEHTO AKTIIVIMALLILLE

      Ei lisää rangaistuksia, vaan parempia palveluja työttömille.
      Työttömyysturvan aktiivimallia ainoana ministerinä viime päivinä puolustanut kokoomuksen Kai Mykkänen on vaatinut sen vastustajia esittämään oman vaihtoehtonsa.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vastaa Mykkäselle MTV:n kolumnissaan, että parempia vaihtoehtoja on. Ratkaisut löytyvät sosiaaliturvan uudistamisesta nykyistä kannustavampaan ja yksinkertaisempaan suuntaan sekä aktiivisen työvoimapolitiikan resurssien lisäämisestä.

      ”Byrokratian, uusien normien ja kovempien sanktioiden sijasta työttömät tarvitsevat paremmin resursoituja julkisia työvoimapalveluita, työllistämistoimia, koulutusta ja ohjausta alan vaihtoon tai yrityksen perustamiseen”, Andersson kirjoittaa.

      Suomi pohjoismaiselle tasolle
      Andersson vaatii työvoimaviranomaisten resurssien nostamista pohjoismaiselle tasolle. Hänen mukaansa Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit moninkertaisesti pienemmät.

      ”Esimerkiksi Tanskassa, jonka järjestelmää poliitikot oikealla ovat ihailleet, yhden virkailijan vastuulla on 12 työtöntä. Hänen suomalaisella kollegallaan on vastuullaan 166 työtöntä työnhakijaa. Tämä tilanne ei ole kestävä, eikä sitä korjata keksimällä yhä uusia sanktioita.”

      Muina keinoina Vasemmistoliitto esittää työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan nostamista 500 euroon ja sitovia ennakkopäätöksiä työnteon vaikutuksesta etuuksiin. Näin purettaisiin lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen liittyviä byrokratialoukkuja.

      Lisää palkkatukea
      Puolue myös lisäisi palkkatukimäärärahoja, jotta työttömiä voidaan työllistää nykyistä useammin suoraan yrityksiin, järjestöihin ja kuntiin. Kolmannen sektorin palkkatuen käyttöä rajoittavista säännöistä pitää luopua. Työttömyysturvan käyttöä palkkatuen tai starttirahan osana tulee kehittää. Ammatillista työvoimakoulutusta tulee lisätä ja työttömien omaehtoista opiskelua helpottaa.

      Itsensätyöllistämisestä voidaan tehdä nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto ottamalla käyttöön yhdistelmävakuutus ja korottamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 25 000 euroon. Pienyritysten työllistämisedellytyksiä voidaan tukea rakentamalla niille palkkatukimalli.

      ”Vasemmistoliitto vaatii, että työvoimapoliittiset sanktiot eli karenssit poistetaan kokonaan. Järjestelmää tulee yksinkertaistaa niin, että ihminen joko kuuluu työttömyysturvan piiriin tai on sen ulkopuolella, kunnes mahdollinen este on poistunut.”

      Nykyistä politiikkaa Andersson kutsuu työttömien ideologiseksi kurittamiseksi.

    • vasuritaaskusettaa

      IL-Analyysi: Aktiivimalli-kiihkoilussa unohtui eräs tärkeä asia
      Malli ei rankaise työtöntä kaavamaisesti, kuten väitetään, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.

      Nyt puhuu helsinkiläinen pitkäaikaistyötön, joka teki kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi: ”Tämä oli minulle viimeinen pisara”

      Aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite meni läpi - keräsi 50 000 nimeä vain 8 päivässä

      Pitkäaikaistyötön Martin-Éric Racinen kansalaisaloite työttömyysturvan aktiivimallin kumoamisesta on kerännyt jo 72 737 allekirjoittajaa. Eduskuntakäsittelyn rajana oleva 50 000 allekirjoittajan rajapyykki ylittyi torstaina.

      Keskustelu aktiivimallista on käynyt kuumana sosiaalisessa mediassa ja kahvipöydissä. Sosiaalisen median erilaisissa ryhmissä ihmisiä on kannustettu allekirjoittamaan kansalaisaloite.

      Intoa ja suoranaista kiihkoilua ovat ruokkineet eräiden ay-johtajien, kuten Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon avoin uhkailu poliittisilla lakoilla. Poliittinen oppositio on luonnollisesti ottanut aiheesta irti kaiken mahdollisen, kun hallitus taas kyykyttää köyhää armottomasti.

      Kirjoitin aktiivimallista näkökulmakirjoituksen torstaina. Yritin löytää asiantuntijoiden laatimasta mallista hyvää. Totesin samalla, että "valitettavasti kaikki työttömät eivät hae töitä koko tarmollaan tai sitten eivät lainkaan." Saamani palaute - lämmin kiitos siitä - oli voittopuolisesti murskakritiikkiä, suoraa henkilökohtaista haistattelua ja jotain siltä väliltä.

      Keskustelussa aktiivimallista on unohtunut tai tahallaan huomioimatta jätetty seikka, joka näkyi vahvasti myös saamassani lukijapalautteessa. Enemmistö arvostelijoista elää siinä käsityksessä, että aktiivimalli rankaisee kaavamaisesti (laissa luetellut poikkeukset lukuun ottamatta) kaikkia työttömiä, jotka eivät kovasta yrityksestä huolimatta onnistu saamaan työtä tai koulutuspaikkaa. Että heitä siis rangaistaan automaattisesti ponnisteluista huolimatta.

      Tällaista käsitystä ruokkii myös kansalaisaloitteen perustelun teksti, joka alkaa seuraavasti: "HE 124/2017 vp:n nojalla maksettavaa työttömyysturvaa leikataan aina kun työnhakijan ponnistukset oman työllisyytensä edistämiseksi eivät ole tuottaneet tuloksia."

      Näin ei asia kuitenkaan ole, ja olisikin kiinnostavaa tietää, mistä tuo sana "aina" on tekstiin noukittu.

      Eduskunta hyväksyi aktiivimallilain muutettuna ja lakiin liitettiin lausuma. Lausuman henki noudattaa melko tarkasti perustuslakivaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituksen lakiesitystä kohtaan suuntaamaa kritiikkiä.

      Eduskunta hyväksyi seuraavan lausuman:

      "Eduskunta edellyttää, että uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle."

      Teksti on koukeroista virkakieltä. Sanoma on kuitenkin se, ettei mihinkään kaavamaisesti rankaisevaan kyykytysmalliin olla menossa.

      Parasta olisi tietysti ollut kirjata asia selkeästi lakiin.

      Lakiesityksestä vastasi sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

      STM:n neuvottelevan virkamiehen Marjaana Maisonlahden mukaan lakimuutoksesta on alkuun tarkoitus kerätä tilastotietoa etuuden maksutietojen kautta. Ensimmäisen kerran vaikutusta on mahdollista selvittää siinä vaiheessa, kun ensimmäisen tarkastelujakson perusteella (etuutta 1.1.2018 alkaen saavien kohdalla) tehdään työttömyysetuuden määrää koskevia ratkaisuja huhtikuussa 2018.

      Hänen mukaansa mahdollisia muita selvitys- ja seurantakeinoja harkitaan tarpeen mukaan ensi vuoden aikana.

      Valitettavasti vasemmistoliitto valehtelee jälleen kerran tästäkin asiasta.

      • sairas_oikeisto

        Vasemmisto eikä kansa valehtele! Siitä on todisteena allekirjoitusten määrä, joka on jo yli
        110 000. Ja lisää tulee .... kaikilta rehellisiltä kansalaisilta...

        Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallitus kaatuu omaan typeryyteensä ...

        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730


    • VL_parasta_kansalle

      TÄSSÄ ON VASEMMISTOLIITON VAIHTOEHTO AKTIIVIMALLILLE

      Ei lisää rangaistuksia, vaan parempia palveluja työttömille.
      Työttömyysturvan aktiivimallia ainoana ministerinä viime päivinä puolustanut kokoomuksen Kai Mykkänen on vaatinut sen vastustajia esittämään oman vaihtoehtonsa.

      Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vastaa Mykkäselle MTV:n kolumnissaan, että parempia vaihtoehtoja on. Ratkaisut löytyvät sosiaaliturvan uudistamisesta nykyistä kannustavampaan ja yksinkertaisempaan suuntaan sekä aktiivisen työvoimapolitiikan resurssien lisäämisestä.

      ”Byrokratian, uusien normien ja kovempien sanktioiden sijasta työttömät tarvitsevat paremmin resursoituja julkisia työvoimapalveluita, työllistämistoimia, koulutusta ja ohjausta alan vaihtoon tai yrityksen perustamiseen”, Andersson kirjoittaa.

      Suomi pohjoismaiselle tasolle
      Andersson vaatii työvoimaviranomaisten resurssien nostamista pohjoismaiselle tasolle. Hänen mukaansa Suomessa työttömyysturvan sanktiot ovat huomattavasti muita pohjoismaita kovemmat, mutta viranomaisresurssit moninkertaisesti pienemmät.

      ”Esimerkiksi Tanskassa, jonka järjestelmää poliitikot oikealla ovat ihailleet, yhden virkailijan vastuulla on 12 työtöntä. Hänen suomalaisella kollegallaan on vastuullaan 166 työtöntä työnhakijaa. Tämä tilanne ei ole kestävä, eikä sitä korjata keksimällä yhä uusia sanktioita.”

      Muina keinoina Vasemmistoliitto esittää työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan nostamista 500 euroon ja sitovia ennakkopäätöksiä työnteon vaikutuksesta etuuksiin. Näin purettaisiin lyhytkestoisen työn vastaanottamiseen liittyviä byrokratialoukkuja.

      Lisää palkkatukea
      Puolue myös lisäisi palkkatukimäärärahoja, jotta työttömiä voidaan työllistää nykyistä useammin suoraan yrityksiin, järjestöihin ja kuntiin. Kolmannen sektorin palkkatuen käyttöä rajoittavista säännöistä pitää luopua. Työttömyysturvan käyttöä palkkatuen tai starttirahan osana tulee kehittää. Ammatillista työvoimakoulutusta tulee lisätä ja työttömien omaehtoista opiskelua helpottaa.

      Itsensätyöllistämisestä voidaan tehdä nykyistä houkuttelevampi vaihtoehto ottamalla käyttöön yhdistelmävakuutus ja korottamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 25 000 euroon. Pienyritysten työllistämisedellytyksiä voidaan tukea rakentamalla niille palkkatukimalli.

      ”Vasemmistoliitto vaatii, että työvoimapoliittiset sanktiot eli karenssit poistetaan kokonaan. Järjestelmää tulee yksinkertaistaa niin, että ihminen joko kuuluu työttömyysturvan piiriin tai on sen ulkopuolella, kunnes mahdollinen este on poistunut.”

      Nykyistä politiikkaa Andersson kutsuu työttömien ideologiseksi kurittamiseksi.

    • AktiiviValheVasuri

      IL-Analyysi: Aktiivimalli-kiihkoilussa unohtui eräs tärkeä asia
      Malli ei rankaise työtöntä kaavamaisesti, kuten väitetään, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.

      Nyt puhuu helsinkiläinen pitkäaikaistyötön, joka teki kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi: ”Tämä oli minulle viimeinen pisara”

      Aktiivimallin kumoamista vaativa kansalaisaloite meni läpi - keräsi 50 000 nimeä vain 8 päivässä

      Pitkäaikaistyötön Martin-Éric Racinen kansalaisaloite työttömyysturvan aktiivimallin kumoamisesta on kerännyt jo 72 737 allekirjoittajaa. Eduskuntakäsittelyn rajana oleva 50 000 allekirjoittajan rajapyykki ylittyi torstaina.

      Keskustelu aktiivimallista on käynyt kuumana sosiaalisessa mediassa ja kahvipöydissä. Sosiaalisen median erilaisissa ryhmissä ihmisiä on kannustettu allekirjoittamaan kansalaisaloite.

      Intoa ja suoranaista kiihkoilua ovat ruokkineet eräiden ay-johtajien, kuten Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon avoin uhkailu poliittisilla lakoilla. Poliittinen oppositio on luonnollisesti ottanut aiheesta irti kaiken mahdollisen, kun hallitus taas kyykyttää köyhää armottomasti.

      Kirjoitin aktiivimallista näkökulmakirjoituksen torstaina. Yritin löytää asiantuntijoiden laatimasta mallista hyvää. Totesin samalla, että "valitettavasti kaikki työttömät eivät hae töitä koko tarmollaan tai sitten eivät lainkaan." Saamani palaute - lämmin kiitos siitä - oli voittopuolisesti murskakritiikkiä, suoraa henkilökohtaista haistattelua ja jotain siltä väliltä.

      Keskustelussa aktiivimallista on unohtunut tai tahallaan huomioimatta jätetty seikka, joka näkyi vahvasti myös saamassani lukijapalautteessa. Enemmistö arvostelijoista elää siinä käsityksessä, että aktiivimalli rankaisee kaavamaisesti (laissa luetellut poikkeukset lukuun ottamatta) kaikkia työttömiä, jotka eivät kovasta yrityksestä huolimatta onnistu saamaan työtä tai koulutuspaikkaa. Että heitä siis rangaistaan automaattisesti ponnisteluista huolimatta.

      Tällaista käsitystä ruokkii myös kansalaisaloitteen perustelun teksti, joka alkaa seuraavasti: "HE 124/2017 vp:n nojalla maksettavaa työttömyysturvaa leikataan aina kun työnhakijan ponnistukset oman työllisyytensä edistämiseksi eivät ole tuottaneet tuloksia."

      Näin ei asia kuitenkaan ole, ja olisikin kiinnostavaa tietää, mistä tuo sana "aina" on tekstiin noukittu.

      Eduskunta hyväksyi aktiivimallilain muutettuna ja lakiin liitettiin lausuma. Lausuman henki noudattaa melko tarkasti perustuslakivaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituksen lakiesitystä kohtaan suuntaamaa kritiikkiä.

      Eduskunta hyväksyi seuraavan lausuman:

      "Eduskunta edellyttää, että uudistuksen vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää, jos ilmenee, etteivät nyt ehdotettavat keinot ole riittäviä estämään aktiivisesti työnhakua tai palveluun pääsyä yrittäneen työnhakijan joutumista vähennetylle etuudelle."

      Teksti on koukeroista virkakieltä. Sanoma on kuitenkin se, ettei mihinkään kaavamaisesti rankaisevaan kyykytysmalliin olla menossa.

      Parasta olisi tietysti ollut kirjata asia selkeästi lakiin.

      Lakiesityksestä vastasi sosiaali- ja terveysministeriö (STM).

      STM:n neuvottelevan virkamiehen Marjaana Maisonlahden mukaan lakimuutoksesta on alkuun tarkoitus kerätä tilastotietoa etuuden maksutietojen kautta. Ensimmäisen kerran vaikutusta on mahdollista selvittää siinä vaiheessa, kun ensimmäisen tarkastelujakson perusteella (etuutta 1.1.2018 alkaen saavien kohdalla) tehdään työttömyysetuuden määrää koskevia ratkaisuja huhtikuussa 2018.

      Hänen mukaansa mahdollisia muita selvitys- ja seurantakeinoja harkitaan tarpeen mukaan ensi vuoden aikana.

      Valitettavasti vasemmistoliitto valehtelee Aktiivisesti jälleen kerran tästäkin asiasta.

    • VL_parasta_kansalle

      AKTIIVIMALLI TYHJENTÄÄ POHJOIS-SUOMEA

      ”Puhdas leikkuri keskusten ulkopuolella ja pitkäaikaistyöttömille.”
      Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto vaatii hallituspuolueiden läpiajaman aktiivimallin peruuttamista. Se on erityisen ongelmallinen Pohjois-Suomen näkökulmasta.

      – Aktiivimalli on puhdas leikkuri työttömyysturvaan varsinkin keskusten ulkopuolella. Vaikka työhön ja työllistymistä edistäviin toimiin tekisi tuhat hakemusta, työttömyysturvasta nipistetään, jos paikkoja ei löydy. Työttömyyden entuudestaan vaivaamilla seuduilla niitä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Myös Kelan asiantuntijat ovat todenneet aktiivimallin ongelmat, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja Olli Kohonen toteaa.

      Kohosesta on käsittämätöntä, että pääministeripuolue keskusta on ajanut läpi monen maaseutupitäjän tyhjennysautomaatin.

      – Tämäkö on keskustan uutta aluepolitiikkaa? Kokoomuslaiset ovat tämän tavoitteen julkituoneet, kun taas Soinin sinisille kaikki käy.

      – Kaupungeissakaan tilanne ei ole helppo. Esimerkiksi Oulussa iso osa avoinna olevista työpaikoista on korkean koulutuksen vaatimia työpaikkoja tai puhelinmyyntityöpaikkoja, joista ison osan palkkaus perustuu provisioon. Aktiivisuusvaatimuksessa edellytetään palkkauksen olevan TES:n mukainen tai vähintään 6,91 euron tuntitasoa, mikäli alalla ei ole työehtosopimusta. Ehto ei läheskään aina täyty puhelinmyyjän provisiotienestissä.

      Automaattisesti leikkaus pitkäaikaistyöttömille
      Pitkäaikaistyöttömille aktiivimalli on Kohosen mukaan automaattisesti leikkaus, koska heille ei tällä hetkelläkään ole riittävästi palveluita, esimerkiksi monialaista työ- ja toimintakyvyn arviointia.

      – Tämä edellyttäisi kuntien oman rahoituksen lisäämistä palveluihin, mutta juuri mikään kunta ei ole tiennyt tähän varautua näin nopeasti.

      Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto muistuttaa myös, että kyseessä on työttömyyskorvausmenojen alentamiseen tähtäävä hanke, jolla ei ole tekemistä työllisyyden parantamisen kanssa.

      Työttömille ei lisäksi ole hankkeesta tiedotettu juuri mitään.

      – Työttömyyskassoista on todettu ansiosidonnaisten päivärahojen maksatuksen hidastuvan aktiivimallin takia, koska etuuksien hyväksyminen on toteutettava jatkossa käsipelillä. Tämän ja monen muun epäkohdan mukaisesti aktiivimalli on peruttava mahdollisimman nopeasti ja kehitettävä tilalle ratkaisuja, jotka kannustavat positiivisesti työnhakijoita hakeutumaan työmarkkinoille.

    • kyykytyslaki.poistettava

      ”EI TOIMI KÄYTÄNNÖSSÄ” – NÄIN ASIANTUNTIJAT ARVIOIVAT AKTIIVIMALLI KAKKOSTA

      Työttömille on tulossa velvoite lähettää yhteensä 17 miljoonaa työhakemusta vuodessa. Sen pelätään vievän oikeasti avoimet työpaikat piiloon.
      Viikko sitten voimaan tullutta työttömyysturvan aktiivimallia vastustaa kansalaisaloitteessajo yli 115 000 suomalaista.

      Tulossa voi kuitenkin olla vielä pahempaa. Hallitus päättää kevään aikana, miten se edistää aktiivisen työnhaun mallia, niin sanottua aktiivimalli kakkosta. Siinä kaikkien työttömien olisi haettava keskimäärin vähintään yhtä työpaikkaa viikossa työttömyysetuutta saadakseen. Hausta pitäisi ilmoittaa säännöllisesti verkkopalvelussa. Työhakua seurattaisiin 12 viikon jaksoissa. Laiminlyönnistä seuraa kahden kuukauden karenssi.

      Lakia on kaavailtu voimaan ensi vuoden alussa.

      THL: Hyötyjä vaikea ymmärtää
      Aktiivisen työnhaun mallin lausuntokierros on jo pidetty ja palaute oli tyrmäävää.

      Esimerkiksi Uudenmaan ELY-keskus totesi, että asiakkailla on räätälöityjen palvelujen tarve, mutta lakiluonnoksen henki on, että yksi ja sama malli sopii kaikille.

      ”Esimerkiksi avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee merkittävästi alueittain, jonka vuoksi samat vaatimukset eri puolilla maata saattavat johtaa nykymuodossa työpaikkojen muuttumiseen piilotyöpaikoiksi, kun samoja avoimia työpaikkoja hakevat useat työttömät työnhakijat, vain koska näin edellytetään”, sen lausunnossa lukee.

      Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mielestä ”aktiivisen työnhaun hyötyjä lakiluonnoksen esittämässä muodossa on vaikea ymmärtää”.

      ”Työnhakijoiden tekemien työhakemusten laadun seurantaan ei liene riittävää resurssia, joten työnhakuvelvoite tässä muodossa saisi työnhakijat tekemään työhakemuksia myös oman työllistymisensä näkökulmasta merkityksettömiin työpaikkoihin määrällisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tällä olisi erittäin negatiivinen vaikutus myös työnantajiin, joille voisi muodostua kynnys ilmoittaa avoinna olevia työpaikkoja hakemusten ja puhelinsoittojen suuren määrän pelossa.”

      Näennäishakemuksista varoitti myös Kuntaliitto:

      ”Työnantajat saattavat kyllästyä kasvaviin hakijamääriin ja hakijoihin, jotka tehtailevat hakemuksia ilman motivaatiota. Vaarana on, työnantajat siirtyvät hakemaan työntekijänsä muualta kuin työvoimaviranomaisen kautta ja piilotyöpaikkojen osuus kasvaa.”

      Henki on kontrolloiva
      Uudenmaan ELY-keskuksen mielestä on sinänsä kannatettavaa lisätä asiakkaan omaa aktiivisuutta ja vastuuta omasta työnhaustaan.

      ”Esitetty tapa hakea vähintään yhtä työpaikkaa viikossa ja raportoida siitä tiiviisti tuottaa kuitenkin useita ongelmia ja haasteita, jotka vievät pohjaa positiivisilta tuloksilta. Säännösehdotuksen henki on kontrolloiva ja tuottaa erittäin paljon raportointia, seurantaa ja selvittelytyötä. Työnhakijat turhautuvat ja työnantajat kuormittuvat turhista hakemuksista. Maakunnan viranomaistyö kuormittuu seurannasta, selvittelyistä ja sanktioiden hallinnollisesta työstä. Esitys ei ole yhdenvertainen, koska työmarkkinat vaihtelevat toimialoittain ja alueittain.”

      Hakemuksia ei aiotakaan tarkastaa?
      Valtakunnallisen työpajayhdistyksen mukaan esitys siirtää vastuun työttömyydestä työnhakijalle.

      ”Esityksen mukaan työnhakijan palveluprosessi tulee olemaan pääosin sähköinen, joka edellyttää työnhakijalta oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta sekä kykyä ja mahdollisuutta käyttää sähköisiä palveluita. Sen sijaan työllistymisen tueksi tarjottavia palveluita, kuten ohjausta ja neuvontaa ollaan esityksen mukaan karsimassa radikaalisti.”

      Työttömyyskassojen yhteisjärjestön lausunnossa moititaan sen tulkinnanvaraisuutta, mitkä ovat hakijalle soveltuvia työpaikkoja. Työnhakijan ja maakunnan näkemys asiasta voi poiketa, mutta miten asia tarkastetaan, jos työhakemuksia tehdään 17 miljoonaa nykyistä enemmän vuodessa?

      Toisaalta lakiluonnoksessa lähdetään siitä, että säännökset eivät lisää viranomaisten työtä, joten asiaa ei ole tarkoituskaan tarkistaa.

      Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tiukat ilmoitusvelvoitteet eivät välttämättä edistä työnhakijan aktivoitumista varsinaisessa työnhaussa. Ne kuitenkin edellyttävät merkittävästi resursseja viranomaisilta ja palveluntuottajilta ilmoitusseurannan järjestämiseksi varsinkin tilanteissa, jossa maakunnan työttömyysaste ja pitkäaikaistyöttömien määrä ovat korkeita.

      Kannuste työllistymiseen katoaa
      Suomeen sosiaalioikeudellisen seuran mukaan lakiluonnos sisältää lisää velvollisuuksia työttömille, mutta ei työnantajille.

      ”Kahden kuukauden karenssi ilman toimeentuloa voi olla edessä erityisesti silloin, jos työntekijän katsotaan hakeneen työpaikkoja, joihin hänen koulutuksensa ja kokemuksensa ei ole riittävä. Työtön voi pakotettu näin menettelemään, jos ei ole tarjolla hakijalle sopivia työpaikkoja. Työvoimatilastot osoittavat, että avoimia työpaikkoja on vain noin kymmenesosa työttömien määrästä. Suuri osa avoimista työpaikoista ei tule TE-keskusten eikä näin ollen myöskään työttömien tietoon, joten niitä ei työtön voi hakea.”

    • porvarihallitus.kaatuu

      AKTIIVIMALLIN VASTUUMINISTERI OLI ENSIN SAUNASSA JA SITTEN PIHALLA

      Pirkko Mattila kertoi, ettei keskustele julkisuuden kautta.
      Keskustelu työttömyysturvan aktiivimallista on roihunnut nyt kaksi viikkoa. Hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat hiljaa. Vastuuministereistä työministeri Jari Lindström (sin.) on osallistunut keskusteluun sen verran, että on tyrmännyt hätääntyneiden hallituskumppaneiden paikkausehdotukset.

      Lindström on myös vahvistanut, että niin sanottu aktiivimalli kakkonen, aktiivisen työhaun malli tulee hallituksen pöydälle tänä vuonna.

      Varsinainen vastuuministeri on niin ikään sinisiä edustava sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Hän tuli viimein maanantaina esiin sen verran, että ilmoitti Ylen haastattelussa, ettei käy keskustelua julkisuuden kautta.

      Hallituksessa ei ole käynnissä nyt neuvotteluja, joiden perusteella mallin soveltamisesta tai mahdollisesta muuttamisesta voisi sanoa jotain varmaa, Mattila totesi.

      Keskustelu ei maistunut joulukuussakaan
      Mattila oli haluton keskustelemaan itse esittelemästään asiasta myös silloin, kun lakia vasta käsiteltiin eduskunnassa. Lain ensimmäisen käsittelyn keskustelua käytiin joulukuun alussa perjantai-iltana opposition jäsentenvälisinä. Erityistä pahennusta herätti, että Mattila twiittasi samaan aikaan olevansa matkalla savusaunaan.

      Tuolloin asia jätettiinkin pöydälle ja keskustelua jatkettiin maanantaina 11.12. päivällä. Tuolloin Mattilan käyttämistä puheenvuoroista syntyy vaikutelma, että hän oli pitkälti pihalla koko asiasta.

      ”Tulen seuraamaan tarkasti”
      Mattila selvitti esityksen taustaa ja kehui sitten sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaehdotusta, jonka mukaan lain vaikutuksia tulee tarkasti seurata ja tarvittaessa laajentaa keinoja, joilla aktiivisuusedellytyksen voi täyttää. Itse eduskunnalle marraskuussa lähettämässään kirjeessä hän kuitenkin tyrmäsi esitykset aktiivisuusedellytyksen laajentamiseksi.

      – Tässä eduskunta edellyttää hallitusta seuraamaan tämän lain vaikutuksia. Tämän pohjalta on helppo toimia. Voin vakuuttaa teille, että tulen seuraamaan tarkasti, mitä tämän hallituksen esityksen jälkeen tapahtuu, kun tämä laki astuu voimaan. Tässä on mahdollisuuksia: selvitystyöhanke, selvityshenkilö. Tätä pitää nimenomaan kehittää, Mattila sanoi ennen kuin ryhtyi kertomaan, että omassakin perheessä on ollut työttömyyttä.

      ”Kohtaamisia tarvitaan lisää”
      – Olen iloinen, että tämä yhteiskunta on tarjonnut kuitenkin mahdollisuuden eteenpäin, ja olen aivan samaa mieltä siitä, että rangaistuksen sijaan me tarvitsemme kohtaamisia. Niitä me tarvitsemme lisää. Siltä pohjalta sanoisin, että tämän aktiivimallin ei pidä olla vain niin, että puhutaan työttömän aktiivimallista, vaan puhutaan kokonaisuudessaan työllisyyden aktiivimallista.

      Mattilan mukaan malli haastaa myös TE-palvelut kehittämään omia toimintojaan. Samaan aikaan työvoimahallinnon väkeä on kuitenkin vähennetty ja ”työllistymistä edistävien palveluiden volyymi kokonaisuutena ei työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan välttämättä kuitenkaan kasva kuluvaan vuoteen verrattuna”, totesi sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössään aktiivimallista.

      Kehittää pitää, mutta entistä pienemmällä henkilökunnalla ja korkeintaan entisellä rahamäärällä, vaikka asiakkaiden ja palvelujen tarve nousee moninkertaiseksi. Siinä on ministerillä seuraamista.

    • Merja_presidentiksi

      Kaikki järkevät ihmiset äänestää .... Merja Kyllöstä .... presidentiksi!

      • EiKakkoseenKiitos

        Kaikki Fiksut ja järkevät ihmiset äänestävät ... Laura Huhtasaarta ... Presidentiksi!!


    • SOS.kyykytyshallitus

      TYÖTTÖMYYTTÄ EI TORJUTA UHKAILEMALLA

      "Työväen presidenttimme" hyväksyi allekirjoituksellaan niin sanotun aktiivimallin, jonka seurauksena työttömän tulee olla seurantajakson aikana palkkatöissä vähintään 18 tuntia tai osallistua te-keskuksen järjestämiin työllistymistä edistäviin koulutuksiin tai toimia yrittäjänä.

      Onko tämä hallituksen maaseutupolitiikkaa parhaimmillaan? Halutaan, että työttömät pakkomyyvät asuntonsa maalta ja muuttavat pätkätöidenkin perässä kaupunkiin, jos työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ole paikkakunnalla?

      TE-keskusten työllistämistä edistävien kurssien suurin hyötyjä on kursseja järjestävät konsulttifirmat.

      Työttömyyttä ei torjuta pelottelemalla ja uhkailemalla työtöntä, työpaikkoja luodaan tukemalla uusia innovaatioita ja kuluttajien ostovoimaa parantamalla.

    • Merja_presidentiksi

      Ainut puolue, joka on aidosti työväen asialla !

    • Merja_presidentiksi

      Nyt kiiruusti äänestämään Merja Kyllöstä presidentiksi!

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Merja pärjäsi ihan odotetusti rahavaltaa vastaan, mutta seuraavaksi voitetaan sitten EK/maakuntavaaleissa!


    • SOS.kusetushallitus

      HALLITUS ASETTI VERONKEVENNYKSET JULKISEN TALOUDEN TASAPAINON EDELLE

      Talouspolitiikan arviointineuvoston arvio hallituksen talouspolitiikan linjasta on monelta osin kriittinen ja nostaa esiin osittain samoja huolenaiheita kuin vasemmistoliitto on esittänyt eduskunnassa.

      – Suomen harjoittamassa finanssipolitiikassa ei ole mitään järkeä. Kataisen hallitus kiristi finanssipolitiikkaa miljardeilla keskellä taantumaa ja talouskasvun käynnistyttyä Sipilän hallitus on hukannut liikkumavaransa hyvätuloisia suosivaan 1,5 miljardin veroaleen ja julkistaloudelle kalliiseen kikyyn, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toteaa.

      Neuvosto arvioi, että hallituksen oman julkisen talouden tasapainotavoitteen saavuttaminen edellyttäisi julkisen sektorin menojen pienentämistä tai tulojen kasvattamista 300 miljoonalla eurolla. Vuosiraportti nostaa esiin myös, että työllisyystavoitteen nostaminen 72 prosenttiin vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä ilman uusia toimenpiteitä.

      Finanssipoliittisen linjan lisäksi talouspolitiikan arviointineuvosto nostaa esiin sote-uudistuksen julkisia menoja kasvattavan vaikutuksen. Lisäksi koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt leikkaukset vaarantavat pitkällä aikavälillä kasvua.

      – Arvion valossa voidaan mielestäni hyvin sanoa, että hallituksen politiikka on kokonaisuudessaan taloudellisesti ja inhimillisesti vastuutonta, Li Andersson sanoo.

      Arviointineuvosto toteaa, että sote‐menojen siirto kunnilta valtiontalouden kehyksiin voi säästötavoitteiden epäonnistuessa viedä tilaa muilta menoilta ja jopa vaarantaa kehysmenettelyn uskottavuuden.

      Li Andersson kommentoi Talouspolitiikan arviointineuvoston raporttia blogissaan: http://liandersson.fi/hallituksen-talouspolitiikan-4-ongelmaa/

    • porvarihallitus.kaatuu

      Aktiivimallin vastustajien allekirjoittajia on jo yli 134 100 ja lisää tulee...

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallitus kaatuu omaan typeryyteensä ....

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • VL_parasta_kansalle

      RAKENNUSLIITON SUOKAS RÄJÄYTTÄISI NYKYISEN TYÖTTÖMYYSTURVAMALLIN

      Työttömyysturvajärjestelmä on Kyösti Suokkaan mielestä perverssi, sillä työtön ei tiedä, jääkö pätkätyöstä käteen muuta kuin työn ilo.
      Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mielestä nykyinen työttömyysturvan malli joutaa räjäyttää.

      ”Työtön ei tiedä, jääkö pätkätyöstä käteen muuta kuin työn ilo. Vielä pahempaa on epätietoisuus työttömyysturvan seuraavasta maksupäivästä. Jos kädestä suuhun elävällä ei ole varmuutta, milloin satunnaisen työpäivän jälkeen seuraavaksi rahaa saa, on ymmärrettävää pelata varman päälle. Lapset kun tuppaavat syömään joka päivä”, kirjoittaa Suokas blogissaan.

      Soviteltu päiväraha yli ihmisen käsityskyvyn
      Suokkaan mukaan homma on vaikeutunut vuosi vuodelta.

      ”Yli ihmisen käsityskyvyn päästiin sovitellulla päivärahalla. Vain ammattitaitoisilla etuuskäsittelijöillä, siis työttömyyskassojen työntekijöillä, on kyky kertoa työttömälle työttömyyspäivärahan suuruus. Maksupäivästä hekin esittävät valistuneen arvion. Lappuruletissa voi olla yllättäviä hankaluuksia”, Suokas toteaa.

      Rakentajilta löytyy työhaluja
      Suokkaan mukaan rakentajille ja muille kokoaikatyötä tekeville työttömyysturvasta voi tehdä selkeän.

      ”Vain työttömyyspäiviltä maksettaisiin korvaus ymmärrettävän laskukaavan mukaan ja näin yksittäisten työpäivien määrä ei vaikuttaisi maksuaikatauluun. Tämä houkuttaisi poimimaan marjatkin maasta, tekemään jokaisen työn, joka saatavissa on. Työhaluja rakentajilla ainakin löytyy”, arvioi Suokas.

    • kyykytyslaki.poistettava

      VIELÄ EHTII ALLEKIRJOITTAMAAN KANSALAISALOITTEEN AKTIIVIMALLIA VASTAAN

      Perjantaina SAK:n mielenosoituspäivänä julkinen liikenne seisoo Helsingissä.
      Aktiivimallia vastustavassa kansalaisaloitteessa on pian 136 000 nimeä.

      Aloitteen ehtii vielä allekirjoittaa. Sen alulle laittanut Martin-Éric Racine on kertonut sulkevansa aloitteen torstaina 1.2. aamulla. Aloitteeseen on kerätty kannatusilmoituksia myös paperilla. Niiden tarkistaminen kestää jonkin aikaa, jonka jälkeen aloite luovutetaan eduskunnalle.

      SAK järjestää perjantaina 2.2. mielenosoituksen aktiivimallia vastaan Helsingin Senaatintorilla. Sen ympärille kehkeytyvä poliittisten lakkojen liike laajenee kaiken aikaa. Viime viikolla lakosta ilmoittivat Rakennusliitto, Teollisuusliitto ja Sähköliitto sekä AKT, joka pysäyttää satamat ja suurimman osan bussiliikenteestä.

      Helsingin koko julkinen liikenne pysähtyy perjantaina, sillä bussien lisäksi myöskään metro ja raitiovaunut eivät kulje. JHL:n raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistyksen poliittinen lakko on osa SAK:n järjestämää mielenilmausta.

      Raitio- ja metroliikenteen lakko alkaa perjantaina aamuliikenteestä ja kestää yöliikenteen loppuun asti. Bussit jäävät perjantaina ajamatta HSL-alueella kello 03-18.


      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

    • SOS.kyykytyshallitus

      Aktiivimallin vastustajien allekirjoituksia tuli kuukaudessa yli 140 800 ... Hyvä Suomen kansa

      Oikeistokyykyttäjien Sipilä-Orpo-Soini puntit tutisee jo. Kansa kun ei hyväksy heikoimpien rääkkäämistä! Porvarihallitus kaatuu omaan typeryyteensä ....

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

      P.S. Kaikki mukaan perjantaina 2.2 Senaatintorille näyttämään porvarihallitukselle, mitä mieltä työväki on sen kyykytyspolitiikasta!

    • SOS.kyykytyshallitus

      Kaikki mukaan huomenna Senaatintorille näyttämään porvarihallitukselle, mitä mieltä työväki on sen kyykytyspolitiikasta!

    • TotuusOnTotta

      Paavo V. on parempi kuin Li. Tämä on totuus. Vasemmiston totuus.

      • oikeistokakaran.itkut

        Oikeistokakaran kannattaisi vaan taputella sitä kakkakakkuaan ...


    • työtön.Kainuusta
    • Funlandiankansalainen

      Toivottavasti vasurit ovat Anderssonin johdolla palanneet juurilleen puolustamaan työväestöä ja vähempiosaisia ja nimenomaan suomalaisia. Ongelma näillä vasureilla on ja tuskin se siitä miksikään on muuttunut, että valtaan noustessaan niitä alkaa kiinnostaan ja pään täyttää ulkomaan eläjät, niiden ongelmat ja kotimaan vähäosaiset pääsevät niihin kuvitelmiin osalliseksia ainoastaan maksumiehenä. Siihen kaatuu sossut, siihen kaatuu Suomen luterilainen kirkko ja siihen kuihtuu vasurit. Kaikki nuo kuvittelevat, että joku vihreiden marginaali suvakkiryhmä on kalastamisen arvoista. Ei ole. Niitä kalastaessa omat perinteiset kaanttajat kaikkoa yksi toisensa jälkeen.

    • sairas.oikeistoideologia

      "Huonostikin palkattu työ on otettava vastaan. Alempiarvoinen aines ei saa loisia aikana, jolloin työtä on tarjolla yllin kyllin. Työvoimansa myyjä ei saa keinotella hinnoilla kuten muiden tuotteiden myyjät. Oikeus olla olemassa on lunastettava kovalla työllä. Rahvas on opetettava siihen, että leipä irtoaa vain ankaralla työllä. Kerjäläiselle ei saa antaa mitään, sillä se mahdollistaa vetelehtimisen. Vetelehtivän nuorison kasvattaminen on vasta kitketyn rikkaruohon uudelleen kasvattamista. "

      Näin kirjoitti Hufvudstadsbladet sata vuotta sitten 23.5.1918. Sata vuotta sivistystä ja sosiaaliturvaa, ja nyt ajattelu on palannut entiseen. Ympyrä on sulkeutunut.

      Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan esiintyminen eilen Ylen Ykkösaamussa paljasti todeksi pahimmat epäilyt: ministeri ei pysty puolustelemaan johdollaan valmisteltua työttömyysturvan aktiivimallia mitenkään. Ministeri ei edes ymmärtänyt sitä, miksi aktiivimallia yleensä vastustetaan. Kun toimittaja Seija Vaaherkumpu kysyi miksi aktiivimallia tarvitaan, niin ministerin vastaus oli, että miksipä ei tarvittaisi. Ministeri ei myöskään osannut selittää miksi soveltamisohjeita ei ole, vaan hän vetosi taas kerran johonkin salaperäiseen prosessiin, jossa ohjeet valmistellaan. Lain koskeminen myös työkyvyttömiä oli Mattilallekin täysi yllätys.

      Ministerin jaarittelu ei pystynyt peittämään sitä oikeusvaltiolle mahdotonta tilannetta, että meillä on voimassa velvoittava laki, jonka soveltamisohjeita ei ole ollut olemassa yli kuukauteen. Ministerin puheista päätellen ensimmäiset ohjeet on saatu loppuviikolla. Kuten Anna Kontula Facebookissa sanoi, niin se on sama kuin jos ei laitettaisi nopeusrajoituksia näkyviin, vaan jokainen saisi arvata mikä on voimassa oleva rajoitus. Väärin arvanneita sakotetaan.

      Koska laki on osoittautunut jo alkuunsa kelvottomaksi eikä kukaan tiedä miten sitä sovelletaan, niin lain puolustajien toiminta käy vähän ymmärrettävämmäksi. Ei kuitenkaan järkevämmäksi. Olemme viime päivinä saaneet lukea Juhana Vartiaisen lausuntoja humalassa olleista mielenosoittajista. Samoin Vartiainen on kertonut oleskelevansa kotonaan mielellään höpsisvatkain (kiitos Sira Moksille tästä sanasta) paljaana, ja että häntä panettaa krapulassa. Nämä aktiivimallin perustelut päihittävät ministeri Mattilan epämääräisen selittelyn kirkkaasti.

      Selvää on, että työttömyysturvan aktiivimalli on hutiloiden tehty ja ylimielisen piittaamattomasti hyväksytty. Se taas kuvastaa hallituksen ajattelua, jonka mukaan työttömille voi tehdä ihan mitä tahansa. Ja se kertoo siitä, että ajattelussa on palattu sata vuotta ajassa taaksepäin.

      Hallituksen tarkoitus on murentaa työttömyysturva ja luoda halpatyövoiman markkinat. Alempiarvoisen aineksen on opittava tänäkin päivänä, että oikeus olla olemassa on lunastettava kovalla työllä, eikä loisimista sallita. Palkan määrää työn tarjoaja.

      Aktiivimallin vastustus on kuitenkin osoittanut, että tarkoituksen toteuttajiksi olisi pitänyt valita muita kuin asiasta mitään tietämättömiä ministereitä ja yksi hovinarri. Heistä tehtiin pelkkiä tikkatauluja, joiden takana varsinaiset tekijät piileksivät.

    • sairas.oikeistoideologia

      NÄIN SIPILÄN HALLITUS LEIKKAA PIENITULOISIMMILTA: TYÖTTÖMÄLTÄ YLI 25 EUROA KUUKAUDESSA

      Edellinen hallitus paransi, nykyinen heikentää heikoimpien asemaa.
      Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) keskiviikkona julkaisemat laskelmat tuovat uutta valoa viime vuoden lopulla käytyyn tuloerokeskusteluun. Tilastokeskuksen vuotta 2016 koskevan tilaston perusteella hallituspuolueet väittivät, ettei nykyinen hallitus lisää tuloeroja. Keskustelua käytiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän teettämästä laskelmasta, jonka mukaan hallituksen budjettiesitys kuluvalle vuodelle 2018 nimenomaan kasvattaa tuloeroja.

      Uusien laskelmien perusteella näyttää siltä, että vasemmistoliitto oli oikeassa.

      Sosten teettämässä selvityksessä tarkasteltiin keskeisiä sosiaaliturvaetuuksia ja verotusta vuodesta 2012 vuoteen 2019.

      Ajanjaksolla 2012–2015 sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia. Tuolloin vallassa oli Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, jossa vasemmistoliittokin oli mukana.

      Vuonna 2015 valtaan nousi Juha Sipilän (kesk.) kolmen puolueen hallitus. Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten sekä tämän vuoden budjetissa sinisten tekemät muutokset ovat vuodesta 2015 lähtien heikentäneet pienituloisten asemaa. Erityisesti pienituloisten lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt vuoden 2015 jälkeen keskimääräistä enemmän.

      – Sosiaali- ja terveysalan järjestöille välittyneen kokemustiedon perusteella toimeentulo on vaikeutunut viime vuosina useilla väestöryhmillä. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin vedottu siihen, että hallituskaudella tuloerot eivät ole kasvaneet. Tämä pitää paikkaansa vuoteen 2016 saakka, mutta selvityksemme perusteella on tapahtunut käänne eriarvoisuutta lisäävään suuntaan, Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas toteaa.

      Indeksijäädytykset purevat
      Pienituloisten toimeentuloa on viime vuosien aikana vaikeutettu, koska perusturvaetuuksia on heikennetty erilaisilla toimenpiteillä, erityisesti indeksijäädytyksillä. Perusturvaetuuksien ostovoima on jäänyt jälkeen ja tulee jäämään jälkeen tulevina vuosina.

      Lisäksi perusturvaetuuksien varassa elävien ryhmien toimeentuloa on vaikeuttanut etuustulojen verotuksen kiristäminen. Sosten selvityksen mukaan leikkaukset ovat osuneet etenkin työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin.

      Sosten selvityksen on tehnyt Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen. Se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Kansan Uutiset on kertonut Honkasen laskelmista jo helmikuun alussa.

      Laskelmat osoittavat, että esimerkiksi työttömiin leikkaukset ovat kovaa. Ilman indeksijäädytyksiä työttömän peruspäiväraha olisi vuonna 2019 noin 725 euroa kuukaudessa, mutta niiden vuoksi se on jäänyt alle 700 euroon. Työttömän toimeentuloon vaikuttaa myös se, että ankarimmin verotetaan työttömyysturvaa ja muita vastaavia sosiaalietuuksia.

      Pienituloisimpien tilanteen heikkeneminen näkyy myös siinä, että asumistuen osuus vuokrasta on koko ajan pienentynyt. Tämä ja muu perusturvan heikentyminen yhdessä lisäävät toimeentulotuen käyttöä ja toimeentulotukiriippuvuutta.

      Veronkevennyksiin vai pienituloisimmille?
      Eriarvoisuuden vähentämisen kannalta selvityksen tulokset ovat Sosten mukaan huolestuttavia. Jos Suomessa halutaan aidosti pysäyttää eriarvoisuuden lisääntyminen pitkällä tähtäimellä, meillä ei ole varaa harjoittaa politiikkaa, jossa pienituloiset kotitaloudet ovat suurimpia häviäjiä, järjestössä katsotaan.

      – Politiikkaan tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Selvityksen perusteella on selvää, että indeksijäädytyksiä ei tule enää jatkaa ja aiempia leikkauksia tulee kompensoida, Kiukas vaatii.

      Vuoden 2018 indeksijäädytyksen kompensointi perusturvaetuuksiin maksaisi arviolta 100 miljoona. Pienituloisten ja perusturvan varassa elävien asemaa voidaan parantaa myös verotuksellisin toimin, esimerkiksi ulottamalla kunnallisveron ansiotulovähennys myös etuustuloihin. Tämä maksaisi Sosten mukaan noin 200 miljoonaa euroa.

      Näiden toimien yhteisvaikutus julkistalouteen on suunnilleen sama kuin vuodelle 2018 tehtyjen tuloveroalennusten.

      – Perusturvan leikkaukset ovat heikentäneet yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien henkilöiden tilannetta. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Leikkausten perusteena ja oikeutuksena käytettiin valtion talouden heikkoa tilannetta ja näkymää. Nyt näkymä on muuttunut, talous kasvaa. Jos hallitus haluaa pitää kaikki mukana, se peruu indeksien jäädytykset, Kiukas toteaa.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Työväen ja työttömien ainoa puolustaja: Vasemmistoliitto

    • stoppi.kyykytykselle

      "Meidät Työttömät pakotetaan karenssin uhalla tehtailemaan liukuhihnahakemuksia työpaikkoihin, joihin ei usein ole edes mahdollisuutta tulla valituksi.”

      ”Me allekirjoittaneet vaadimme, että työttömien työnhakijoiden kyykyttämisen ja nöyryyttämisen on loputtava – vaadimme, että aktiivimalli kakkonen haudataan lopullisesti!”

      Tällaisen viestin voi nyt lähettää työministeri Jari Lindströmille vasemmistoliiton kampanjassa.

      Vetoomuksessa muistutetaan, että joulukuussa hallitus runnoi läpi aktiivimallin, jota vastustavaan kansalaisaloitteeseen tuli 140 000 allekirjoitusta. Jatko-osa on vielä ”tökerömpi”:

      Työttömien tulee raportoida hakemistaan työpaikoista säännöllisesti, vähintään kerran viikossa. Jopa yksittäinen unohdus tai epäonnistuminen raportoinnissa voi johtaa 60 päivän korvauksettomaan määräaikaan, eli karenssiin.

      ”Työttömät työnhakijat siis pakotetaan karenssin uhalla tehtailemaan liukuhihnahakemuksia työpaikkoihin, joihin heillä ei usein ole edes mahdollisuutta tulla valituksi”, vetoomuksen saatetekstissä todetaan.

      Aktiivimalli 2 herätti laajaa vastustusta jo lausuntokierroksella. Yrityksiin uhkaa tulla 17 miljoonaa ylimääräistä työhakemusta vuodessa. Työvoimaviranomaisten resurssit eivät riitä hakuvelvoitteen laadulliseen seuraamiseen. Malli voi johtaa siihen, että yritykset ryhtyvät käyttämään rekrytointiin muita kanavia kuin julkista työnvälitystä.

      ”Hakemustehtailuun pakottaminen ei sovi suomalaisten oikeudentajuun. Työttömyyttä vastaan kamppaillaan parhaiten luomalla uusia työpaikkoja ja tukemalla ja kouluttamalla työnhakijoita”, Lindströmille osoitettavassa vetoomuksessa todetaan.

      Allekirjoita sinäkin:
      https://actionnetwork.org/petitions/kumotaan-aktiivimalli-2

      • työtön.Kainuusta

        Kävin jo allekirjoittamassa! Hyvä että edes vasemmisto on työttömien puolella!


      • HuuHaaPuolue

        jatka sä vain unelmointias, ainut mistä komukat välittää on jostain kehitysmaamusulmaaneista, susta ei hevon paskaa!


      • VL_parasta_kansalle
        HuuHaaPuolue kirjoitti:

        jatka sä vain unelmointias, ainut mistä komukat välittää on jostain kehitysmaamusulmaaneista, susta ei hevon paskaa!

        Siksi persuja ei kannatakkaan äänestää, vaan ainoaa oikeaa työväenpuoluetta: Vasemmistoliittoa!


    • sairaan_ahne_oikeisto

      Pörssiyhtiöiden johtajien ansiot ovat nousseet yli 23 prosenttia verrattua palkansaajien palkkaan.
      STTK on laskenut, että vuonna 2016 palkansaaja tarvitsi 33 arkityöpäivää ansaitakseen saman kuin suuren, pörssilistatun yhtiön toimitusjohtaja päivässä. Palkansaajan on pitänyt tehdä tähän ystävänpäivään saakka töitä ansaitakseen pörssiyhtiön pomon palkan.

      Viime vuonna vastaava luku oli 26 päivää. Johtajien ansiot ovat siis nousseet yli 23 prosenttia verrattua palkansaajien palkkaan.

      – Vaikka Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna suhteellisen pienet tuloerot, niiden kasvu nousukauden aikana on hyvin todennäköistä. Tuloerot ovat jatkuvasti yhteiskunnallisen keskustelun aihe ja niiden kasvusta ovat huolissaan myös useat kansainväliset talouden ja politiikan tutkijat, STTK:n ekonomisti Antti Koskela toteaa.

      Johtajien ansioiden nousu johtui erityisesti bonusten ja lisäansioiden rivakasta kasvusta.
      Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) on julkaissut tänään laskelmat, miten perusturvaetuuksia on heikennetty erilaisilla toimenpiteillä, erityisesti indeksijäädytyksillä. Nämä laskelmat osoittavat tuloerojen kasvavan Sipilän hallituksen päätösten seurauksena.

    • stoppi.kyykytykselle

      Aktiivimalli 2:
      Työttömät työnhakijat pakotetaan karenssin uhalla tehtailemaan liukuhihnahakemuksia työpaikkoihin, joihin heillä ei usein ole edes mahdollisuutta tulla valituksi.

      Yrityksiin uhkaa tulla 17 miljoonaa ylimääräistä työhakemusta vuodessa. Työvoimaviranomaisten resurssit eivät riitä hakuvelvoitteen laadulliseen seuraamiseen. Malli voi johtaa siihen, että yritykset ryhtyvät käyttämään rekrytointiin muita kanavia kuin julkista työnvälitystä.

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      AKTIVOINTIMALLI TULEE KALLIIKSI

      Suomessa on totuttu siihen, että yhteiskunta auttaa köyhiä, sairaita, vanhoja, työttömiä ja muita apua tarvitsevia. Siihen tarvitaan paljon virkailijoita, ja kun asiat vuosi vuodelta muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi, heitä tarvitaan lisää.

      Hallitus on keksinyt, että yksityistetään, mikä tarkoittaa, että joidenkin pitää saada voittoa. Suomi velkaantuu, mutta hallitus syyttää siitä työntekijöitä.

      Hallituksella on kokeilussa 560 euron perustulo rajatulla alueella oleville työttömille, mutta siitä ei ole juuri puhuttu. Luulenkin, ettei kokeilu ole oikein onnistunut.

      Työttömät pääsisivät osaksi normaalia yhteiskuntaa.
      Perustulo kaikille työikäisille on varmasti edullisin ja kätevin ratkaisu. 560 euroa kuukaudessa on työmarkkinatuen netto, ja sillä työttömät ovat tulleet toimeen, vaikka ovat hakeneet lisäksi toimeentulotukea. Työmarkkinatuki on oikeasti 703 euroa, mutta siitä otetaan 20 prosentin vero. Työllistämistuki ja maataloustuki ovat verottomia.

      Hallituksen perustulossa työnantajat ilmoittavat avoimet työpaikat työvoimatoimistoon, josta virkailijat valikoivat ne työttömille. Jokainen järki-ihminen huomaa, että meidän yhteiskuntamme ei kestä lisää viranomaisvalvontaa, vaikka televisiossa taas keskustellaan valvonnasta, kun raavaat miehet pelkäävät terrorismia. Tuntuu pelottavalta tämä valvonta.


      Perustulo voidaan maksaa kaikille työikäisille suomalaisille, siinä pitää vain hyödyntää tietotekniikkaa. Työnantaja ilmoittaa minkälaista työtä on tarjolla, minkälainen työtaito ja koulutus siihen tarvitaan, ja työnhakija hakee työtä ja ilmoittaa koulutuksensa ja työuransa. TE-keskuksen nettiä voi käyttää ilmaiseksi.

      Jos työhön tarvitaan erityistä osaamista niin suomalainen koulutus on siihen apuna. Työpalkasta maksetaan normaali vero, ja palkka kerryttää myös eläkettä. Työttömät pääsisivät osaksi normaalia yhteiskuntaa.

      Vaikka perustulo maksetaan kaikille työikäisille, on se kuitenkin vähemmän rahaa vievä kuin tämä aktivointimalli.

    • VL_parasta_kansalle

      Totta joka sana!

    • oikeistokakaran.itkut

      Oikeistokakaran itkupotkuraivarit jatkuu ... ja kommentit poistuu ... voi pientä ressukkaa kun häntä niiiiiin vituuttaa oikeistovastaiset kommentit ... heheh heheheh heheheh

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Vasemmistoliitto, ainoa oikea työväenpuolue. Siis aivan parasta rehelliselle kansanosalle!

    • oikeistokakaroiden.itkut

      Ylläpito on näköjään saanut riittävästi korruptiorahaa oikeistolta, jotta kaikki oikeistoa kritisoivat kommentit poistetaan. Samoin kuin vasemmistoa positiivisesti käsittelevät kommentit.

      Mutta jotkin "Viron anteeksipyyntö", "Merjan perseen kuvaukset" yms. asiattomat kommentit pysyvät kyllä palstalla!!!!

      Ellei poistojen tyyli muutu, pitänee kommenttien taso laskea oikeistokakaroiden tasolle, mutta määrällisesti kymmenkertaisiksi. Saapa ylläpito sitten tehdä korruptiorahansa eteen edes töitä!

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      PUNAVIHREÄ OPPOSITIO SELVÄSTI HALLITUSTA SUOSITUMPI

      SDP, Vasemmistoliitto ja vihreät nostivat kannatustaan Ylen gallupissa.
      Molemmat vasemmistopuolueet nostivat kannatustaan Ylen perjantaiaamuna julkaisemassa gallupissa. Sosiaalidemokraatit nousivat siinä suurimmaksi puolueeksi. Demarien kannatus nousi edellisestä mittauksessa 2,3 prosenttiyksikköä ja oli nyt 21 prosenttia.

      Vasemmistoliiton kannatus kasvoi 0,8 prosenttiyksikköä, ja puolue ohitti Ylen mittauksessa perussuomalaiset. Vasemmistoliiton kannatus oli 8,9 prosenttia.

      Kuntavaaleista asti suurimpana puolueena ollut kokoomus on nyt toiseksi suurin 20 prosentin kannatuksella. Pääministeripuolue keskusta on jäänyt demareista ja kokoomuksesta selvästi. Keskustaa kannatti kyselyssä 17 prosenttia vastaajista.

      Demarien kannatusnousun takana näyttäisi olevan peruskannattajien palaaminen riveihin. Ylen mukaan suurinta SDP:n nousu on ammattikoulutettujen, eläkeläisten ja pienillä paikkakunnilla asuvien miesten joukossa.

      Vasemmistoliitolla on vielä prosenttiyksikön verran matkaa puolueen eduskuntavaalitavoitteeseen. Puheenjohtaja Li Andersson sanoi Kansan Uutisten haastattelussa tammikuussa, että eduskuntavaaleissa kannatuksen tulee olla kaksinumeroista.

    • sairaan_ahne_oikeisto
    • kepulien.varasliiga
    • sairas.oikeistoideologia

      SINISTEN HYÖKKÄYS ANSIOSIDONNAISTA TYÖTTÖMYYSTURVAA KOHTAAN

      STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee, miksi yksi ansioperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvä elementti halutaan nostaa erilliseen tarkasteluun.
      Sosiaali- ja terveysministerin Pirkko Mattilan (sin.) tekemä päätös asettaa selvitysmies kartoittamaan siirtymistä yleiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan hämmentää ay-liikkeessä.

      STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä on sinänsä tärkeää päivittää suomalaiseen sosiaaliturvaan liittyvää tietoa ja tarvittaessa tehdä uudistuksia. Palola kuitenkin hämmästelee, miksi yksi ansioperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvä elementti halutaan nostaa tässä vaiheessa erilliseen tarkasteluun.

      – Parhaillaan on käynnissä hallituksen asettama perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistushanke. Sen tavoitteena on työllisyyden ja toimeliaisuuden parantaminen sekä eriarvoisuutta vähentävä perusturvan kokonaisuudistus. Hanke auttaa puolueita muodostamaan laajan käsityksen sosiaaliturvan uudistamistarpeista niiden valmistautuessa eduskuntavaaleihin ja sen jälkeisiin linjauksiin.

      Yleinen ansiosidonnainen työttömyysturva merkitsisi huomattavaa muutosta järjestelmän rahoituksen kannalta.
      – Yksittäinen, vain ansioperusteiseen sosiaaliturvaan kohdistuva kartoitus herättää kummastusta. Yleinen ansiosidonnainen työttömyysturva merkitsisi huomattavaa muutosta järjestelmän rahoituksen kannalta, jatkaa Palola.

      STTK:n pääekonomisti Ralf Sund kuvasi jo viikonvaihteessa eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) avausta samasta asiasta ”räyhkeäksi ja törkeäksi”.


      Sosiaaliturvaa katsottava kokonaisuutena
      STTK korostaa, että nykyinen ansioturva kannustaa palkansaajia kantamaan vastuuta omasta sosiaaliturvastaan. Työttömyyskassan jäsenyys auttaa varautumaan työttömyyden aikaisen toimeentulon kohtuulliseen turvaan.

      – Ansioturvan taso määräytyy oman palkan ja työnteon perusteella. Siksi se kannustaa työntekoon ja myös oman osaamisen kehittämiseen läpi työuran. Ketään ei myöskään pakoteta olemaan työttömyyskassan jäsen vaan se on vapaaehtoista. Tämä mahdollistaa yksilön oman harkinnan elämäntilanteen ja näkemysten pohjalta, Palola korostaa.

      Palola esittää, että sosiaaliturvaa uudistettaessa tarkastellaan kokonaisuutta eikä yksittäisiä elementtejä nosteta tikun nokkaan.

      – STTK:n lähtökohdat perusturvan kokonaisuudistukseen ovat selkeät. Keskeistä uudistuksessa on oltava työn ensisijaisuus, syrjäytymisen ehkäisy, järjestelmän selkiyttäminen sekä palveluiden uudistaminen ja merkittävä lisäresursointi.

    • sairas.oikeistoideologia

      Sipilän hallituksen jäljet pelottavat.
      Hallitus on leikannut sosiaaliturvaa, lisännyt sairaiden vastuuta lääkekuluistaan, nostanut sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja ja tarjonnut rankkaa keppiä työttömille, kuten leikannut korvauspäiviä ja säätänyt aktiivimallin.

      Seuraavissa eduskuntavaaleissa taistellaankin siitä, keiden ehdoilla perusturvasta päätetään. Sipilän hallituksen – tai saman tyyppisen – ideologisen hallituksen kokoonpano merkitsee nykypolitiikan jatkumista eli sosiaaliturvaa leikataan, työttömiä kuritetaan ja sotepalveluja tarvitsevat maksavat enemmän palveluistaan.

      Kokoomusvetoinen oikeistohallitus olisi myrkkyä perusturvan uudistamiselle.

      • cxwerwe

        Hallitus sahaa aktiivimallilla onnistuneeti omaa oksaansa. Ainakin keskustan kannatus on ennätysmäisen alhaalla, ja illalla A-studioon aktiivimallia puolustamaan saatu sisäministeri Kai Mykkänen teki parhaansa alentaakseen myös kokoomuksen kannatusta. En kyllä ymmärrä miksi aktiivimallia puolusti juuri Mykkänen, jolla ei ollut mitään tekemistä sen valmistelun kanssa. Ehkä hän on hallituksen paras ulkoaoppija. Niin voisi päätellä siitä, että hän ei kuuntele ketään, vaan paasaa samaa mantraa aktiivimallin hyvyydestä.

        Mykkänen osoitti tietämättömyytensä muun muassa sanomalla, että sairauden vuoksi väliinputoajiksi joutuneet pitäisi aktivoida takaisin työelämään. Hän ei ymmärrä, että nämä väliinputoajat ovat työkyvyttömiksi todettuja, jotka ovat käyttäneet loppuun sairauspäivärahaoikeuden, mutta eivät pääse eläkkeelle. Laki velvoittaa heidät ilmoittautumaan työttömiksi työnhakijoiksi, mutta ei heistä enää työkykyisiä tule kepilläkään.


    • paskaVasuri

      Vasemmisto, paskinta Suomelle. Näin on ollut, on ja tulee aina olemaan. Piste.

      • kepulimafia

        Ylläpidon lemmikin asiattomatkin kommentit saavat jäädä, mutta muut poistetaan. Tätäkö on Suomi24 sananvapaus?


    • sairas.oikeistoideologia

      Ylläpidon mielestä kaikki oikeistoa kritisoivat ja vasemmistoa puolustavat kommentit pitää poistaa!!? Pitäisiköhän ylläpidon henkilövalinta jo kyseenalaistaa.
      Ja kannattaako tänne enää mitään kirjoittaa, jos ne mielipuolisesti poistetaan?

    • KansanvihaajaSipilä

      Aktiivimalli alkaa näyttää temppuilulta
      Ensimmäiset tilastot raivoisaa vastustusta herättäneen työttömyysturvan aktiivimallin vaikutuksista eivät näytä hyviltä hallituksen kannalta. Kelan ennakkotietojen mukaan 46 prosenttia työttömyysetuutta saavista oli täyttänyt aktiivisuusehdon tammi–maaliskuussa. Määrä on vain neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin joulukuussa, jolloin ei vielä ei ollut uhkaa tuen leikkauksesta.

      Jos vaikutus oli tässä, voidaan todeta, että aktiivimalli oli pelkkä työttömyysturvan leikkuri. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta huomauttaa, että seurauksena on entistä useamman hakeutuminen toimeentulotuen piiriin (Yle 28.3.). Tästä näkökulmasta aktiivimalli näyttää kiusalta ja temppuilulta, jossa työttömiä siirrellään luukulta toiselle.

      • piippolanvaari

        Palkkojen polkeminen on siis koko aktiivimallin tarkoitus, ja kyllä se osittain tulee onnistumaan. Eiväthän työttömät rahaa tarvitse, mutta elinkeinoelämä tarvitsee halpatyövoimaa.


    • sairas.oikeistoideologia

      Yritystuken leikkaamista pohtineessa työryhmässä olivat mukana poliitikkojen lisäksi EK:n, SY:n, SAK:n, MTK:n ja Metsäteollisuuden lobbarit. He eivät osallistuneet päätöksentekoon, mutta heillä oli puheoikeus. He istuivat paikoillaan myös silloin, kun päätöksiä tehtiin.
      Ja siksi porvaripäättäjät eivät saaneet mitään leikattua rikkaille yrittäjille lahjoitettavista yli 4 miljardin yritystuista.

      Jos työttömillä olisi ollut yhtä osaavia lobbareita istumassa kokouksissa, niin pelkäksi työttömyysturvan leikkuriksi osoittautunutta aktiivimallia ei olisi koskaan säädetty. Jos lapsilla, opiskelijoilla, vanhuksilla ja sairailla olisi omat lobbarit päättämässä asioista, niin varhaiskasvatuksesta, koulutuksesta, eläkkeistä ja sosiaalituista ei leikattaisi jatkuvasti.

      Heidän etujaan eivät lobbarit ole vartioimassa päätöksiä tehtäessä. Siksi heiltä onkin helppo leikata nyt ja tulevaisuudessa. Jostain on saatava säästöjä, ja on helppo tehdä niitä kipeitä päätöksiä, kun tietää niiden kohdistuvan puolustuskyvyttömiin. Muutaman krokotiilinkyyneleen voi tietysti julkisuudessa vuodattaa, sillä se on pieni hinta oman nahkan ja vaalituen pelastamisesta.

      • sairaan_ahne_oikeisto

        Lobbarit itse eivät tietenkään näe asiassa mitään ongelmaa, koska päättäjät päättävät. Jos päättäjätkään eivät näe mitään ongelmaa, niin he ovat sokeita tai tekopyhiä. Ei ihme, että yritystukiin käytetään joka päivä 11 miljoonaa euroa.


    • SOS.kyykytyshallitus

      Sipilän hallitus on jo kolme vuotta lisännyt eriarvoisuutta leikkaamalla eläkeläisiltä, työttömiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä, koulutuksesta, sairailta ja vammaisilta. Onnistutaan saavuttamaan hallituksen strateginen työllisyystavoite siivoamalla tilastoja ja antamalla aktiivimallikeppiä työttömille. Siinä sivussa leikataan puolelta Suomen työttömistä muutaman päivän ruokarahat.

      Kun eriarvoisuutta on tietoisesti saatu kasvatettua, niin vaalien lähestyessä on taas aika ruveta puhumaan eriarvoisuuden vähentämisestä. Kohta Sipiläkin on taas lupaamassa, että koulutuksesta, köyhiltä, sairailta, työttömiltä ja niin edelleen ei leikata.

    • SOS.kyykytyshallitus

      Palkalla pitäisi pystyä elämään ja esimerkiksi maksamaan työmatkakulut. Työntekijä tai työtön ei saa nyt puhua mitään kuluista ja tulontarpeesta, koska aktiivisuus on tärkeintä. Harva perheellinen muuttaa työn perässä, jos työehdot ovat mitä sattuu.
      Työntekijän irtisanomissuoja heikennettiin, että ”tulisi uusia työpaikkoja” ja palkat pysyisivät alhaalla. Työtaito, asenne ja nuhteettomuus eivät paina enää mitään työmarkkinoilla, vaan härskiys on valttia. Työntekijän ajatukset ja harrastuksetkin pitäisi olla yrityksen agendan mukaisia. Vaikka olisi palkkataso 1000 euroa brutto kuussa, niin ajatukset ja arvot tulee olla kuin porvarilla.

    • persujen.petokset

      Persut ovat tuottaneet enemmän loikkareita oikeistopuolueisiin kuin yksikään muu puolue koskaan. Alunperinhän persujen piti olla työväenpuolue, mutta sen täyttikin rasistiset oikeistolaiset, jotka ovat nyt siirtyneet joukoittain oikeistopuolueisiin, kuten Sin ja Kok.
      Viimeisimpänä Kaj Turunen.

      Miten tuollaiseen puolueeseen voi luottaa? Ei mitenkään.

    • SOS.kusetushallitus

      Sipilän hallituksen korttipöydässä alkaa olla jännät paikat, kun korttien katsomisen aika lähestyy. Kaikki epäilevät toisiaan vilunkipelistä, eívätkä ole väärässä. Kansanedustaja Kaj Turusen puolueloikka on vain yksi hermostumisen merkki muiden joukossa, mutta taustalla vaanii hallituksen tärkeimmän hankkeen eli sote- ja maakuntauudstuksen kohtalo. Onnistuuko vai eikö onnistu, kenellä on parhaat kortit ja kuka pelaa parhaiten vilunkia?

      Pääministeri Juha Sipilä kosiskelee uudistuksen tueksi RKP:tä ja kristillisiä, sillä lisää ääniä tarvitaan kokoomuksesta puuttumaan jäävien äänien tilalle. Näin on pakko tehdä, sillä panoksena on jättimäinen sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistäminen ja itsenäisyyden ajan historian suurin hallintouudistus, johon myös sisältyy suuri joukko yksityistämistä. Muun muassa työvoimahallinto yksityistetään kokonaan.

      Kyseessähän on lehmänkauppa, jossa kokoomus sai yksityistämisen ja keskusta maakuntahallinnon. Yksityistäminen on niin tärkeä asia, että sitä yritetään ajaa läpi jättimäisellä vilungilla. Ja kiire on kova.

    • Suomenvihaajavasuri

      Kylläpä ahnevasuri jaksaa purkaa kateuttaan, katkeruuttaan, kaunaansa ja vihaansa suomalaisia kohtaan. Hyh hyh..
      Kyllä nyt kannattaisi muuttaa takaisin venäjälle.

      • oikeistokakaran.itkut

        Muuta toki Venäjälle. Tuollaista spämmäriä ei jää kukaan kaipaamaan.


    • Vasuri.pahinta.paskaa

      Vasemmisto, paskinta Suomelle. Näin on ollut, on ja tulee aina olemaan. Piste. piste.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Hienoa. Minäkin äänestän Vasemmiston ehdokasta jokaisissa vaaleissa.


    • SOS.kansankusetus.jatkuu

      Hallituspuolueet ovat kehua retostaneet itseään niin kovalla äänellä, että omat korvat ovat menneet jo tukkoon.
      Sipilän kyykytyshallitushan on ottanut itselleen kaiken ansion yleismaailmallisen talouskasvun kehityksestä, ja pitää sen tuomia uusia työpaikkoja omien toimiensa tuloksena. Suomen Kiky-sopimus, työttömien määräaikaishaastattelut, aktiivimalli ja jättimäiset leikkaukset ovat siis saaneet koko maailman talouden nousuun.... hehehe ehheehhe heheheh

    • SOS.kyykytyshallitus

      Olemme koko talven saaneet kuulla, että hallituksen toimien ansioista Suomi on nousussa. Vienti vetää, uusia työpaikkoja syntyy ja talous kasvaa kohisten. Pörssiyritykset jakavat tänä vuonna ennätysmäisiä osinkoja, ja jopa pelkkää jätevettä ja tappiota tuottava Terrafame palkitsee johtajiaan kymmenien tuhansien ja työntekijöitään satasen tulospalkkioilla. Rahaa näyttää olevan kaikkialla niin paljon, että ranteita pakottaa.

      Kun SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti vappupuheessaan pienimpiin eläkkeisiin sadan euron korotusta, niin raha loppui yllättäen. Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo kiirehtivät tuomitsemaan Rinteen puheet populismiksi ja pelkiksi vaalipuheiksi. Eihän meillä oikeasti mitään rahaa ole. Valtiontalous on alijäämäinen ja velkaa tehdään koko ajan. Rinteen vaatimukset eivät ole realistisia, sanoo hallitus.

      Kävi kuten aina ennenkin, eli raha loppuu juuri siinä vaiheessa, kun sitä pitäisi antaa köyhille. Silloin muistetaan, että velaksihan tässä eletään ja verotus on niin ankaraa, että mistään kohtaa sitä ei voi kiristää.

    • Sipilän.petoshallitus

      Sipilän kyykytyshallitus ajaa Sotea kuin käärmettä pyssyyn, ilman laskelmia ja kelvollisia perusteluja. Eräs juristi kysyi Facebookissa osuvasti, että käykö tämä hallituksen maakunta-ja soteuudistuksen tietopaketti oikeuslähteestä etsittäessä aikanaan lainsäätäjän tahtoa? Vai onko kyseessä hallituksen strategisen viestinnän propagandapaketti, jolla ei ole mitään juridista merkitystä?

      Kansa kyselee lainsäädännölle perusteluja, mutta hallitus tarjoaa vain haavekuvia. Sillä ei ole mitään muuta tarjottavaa, koska asiaperusteluja ei kerta kaikkiaan ole.

    • sairas.oikeistoideologia

      Työministeri Jari Lindström satuilee, että hallituksen kaavailema ilman perustetta määräaikaisuudet alle 30-vuotiaille salliva laki, onkin positiivista syrjintää, jolla helpotetaan nuorten töihin pääsyä. ... Heheh hehehe ... Täyttä skeidaa. Nuorten pois potkimistahan se vaan helpottaa.
      Eipä ole ensimmäinen kerta, kun tämä hallitus antaa heikommassa asemassa oleville selkään ja sanoo sen olevan selkäänsä saavan etu. Työttömien hyödyksihän aktiivimallin tukileikkurinkin sanotaan olevan.

    • SOS.kansankusetus.jatkuu

      Sipilän kyykytyshallitus on runnomassa läpi kaikkien aikojen suurinta uudistusta ilman että sitä pystytään perustelemaan laskelmilla. Nyt viimeistään hallitukselle itselleenkin pitäisi valjeta, että bluffi on paljastunut ja keisari on alasti. Kyseessä ei ole mikään muu kuin terveydenhuollon ideologinen yksityistäminen, jota on yritetty peitellä välttämättömyydella ja saatavilla säästöillä. Näin suurta uudistusta ei kerta kaikkiaan voi tehdä kustannusneutraalisti, vaan se joko tuo säästöjä tai lisäkuluja. Nyt on käynyt selväksi, että se tuo lisäkuluja.

      Niilläkin rahoilla voitaisiin korjata nykyjärjestelmän puutteita.

    • dfgdfgdfooy

      Kokoomus huijaa valinnanvapauden säästöillä, sillä sote-uudistukseen keskeisesti liittyvällä valinnanvapausmallilla säästetään pyöreät nolla euroa.

      Tämä käy ilmi valtiovarainministeriön kansliapäällikön, valtiosihteeri Martti Hetemäen eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle torstaina toimittamasta .

      Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun valtiovarainministeriö on arvioinut valinnanvapausmallin säästöpotentiaalia.

      Muistion mukaan valinnanvapaus ei tuo säästöjä, koska sen arvioidaan lisäävän kustannuksia. Tämä johtuu siitä, että valinnanvapauden arvioidaan tuovan palvelut saataville yhä useammalle.

      – Peruspalveluihin pääsyä parantamalla valinnanvapaus vähentää erikoissairaanhoidon menojen kasvua. Toisaalta peruspalveluihin pääsy lisää menoja, Hetemäki toteaa muistiossa.

      Muistiossa esitetty arvio valinnanvapauden säästöpotentiaalista on yllättävä, sillä sote-uudistuksen yhtenä tavoitteena on saada julkiset sosiaali- ja terveysmenot kuriin. Hallituksen mukaan sote-uudistuksella pitäisi pystyä hillitsemään menojen kasvua kolmella miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

    • sairas.oikeistoideologia

      Miksiköhän koulutuksesta on leikattu merkittäviä summia tällä ja jo edellisellä hallituskaudella?
      Syynä on hallitukset, joissa Kokoomus on ollut määräävässä asemassa.

      Oikeisto ei vaan tajua sitä, että koulutuksesta säästäminen tulee kalliiksi myöhemmin.
      Lapset ja nuoret ovat tärkein asia, mihin me voimme rahamme laittaa. Meillä ei ole toista kohdetta, millä olisi yhtä kauaskantoiset vaikutukset. Ja silti oikeisto lahjoittaa näitäkin varoja tukina hyvinvoiville yrityksille ja maajusseille.

    • sairaan_tyhmät_porvarit

      – Vaikka meillä on kuinka viisaita ihmisiä istumassa ja pohtimassa tätä, niin ei kukaan pysty näkemään kaikkea.

      Näin hämmästelee työministeri Jari Lindström tietoa aktiivimallin vaikutuksista oman entisen ammattiliittonsa Paperiliiton työttömiin jäseniin. Leikkaus puree liki 77 prosenttiin liiton työttömistä jäsenistä. Tälle hallitukselle tavalliseen tapaan Lindström uskoo kuitenkin, että aktiivimallia saadaan viilattua paremmaksi, kunhan saadaan lisää työkaluja.

      Niin, kukapa tosiaan olisi osannut arvata, että aktiivimalli toimii leikkurina? Kukapa olisi arvannut, että se toimii alueellisesti epätasa-arvoisesti? Kukapa olisi osannut aavistella, että aktiivisuuden täyttämiseksi hyväksyttävissä töissä ja koulutuksessa olisi jotain epäselvää?

      Ainakin kaiken tämän osasivat nähdä yli 150 000 aktiivimallia vastustavan kansalaisaloitteen allekirjoittajaa, oppositio, lukuisat asiantuntija ja jopa perustuslakivaliokunta, joka huomautti juuri alueellisesta epätasa-arvoisuudesta. Sinänsä on outoa, että aktiivimalli läpäisi perustuslakivaliokunnan juuri tuon alueellisen epätasa-arvon takia. Sehän asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä, kun joillain paikkakunnilla löytyy helpommin pätkätöitä ja koulutusta kuin joillain toisilla.

    • työttömien.kyykytys

      Kun Sipilän kyykytyshallitus säästää, niin se vähät välittää säästön kohteiksi joutuvista. Brittitukimus osoittaa, että ihmisten rankaiseminen pienentämällä tai epäämällä sosiaalietuuksia ei auta työllistymään. Se vain ajaa ihmiset köyhyyteen, heidän terveytensä heikkenee ja saa jotkut jopa turvautumaan rikollisuuteen henkensä pitimiksi.

      Aktiivimallissa on niin paljon vikoja, että sitä ei olisi pitänyt koskaan säätää. Se toimii kuitenkin päätarkoituksensa mukaisesti aktiivisena tukileikkurina, joka säästää työttömyysturvamenjoa. Ihan kuten hallitus esityksessään kertoi.

    • SOS-työläistenvihaajat

      Aktiivimalli on tuonut meille minimaaliset pätkätyöt, joilla ei missään tapauksessa elä, mutta joita on pakko tehdä leikkurin välttämiseksi. Tämä oli taas yksi aktiivimallin ”yllätys”, ja niitä tulee epäilemättä jatkuvasti lisää. Aktiivimalli on kerta kaikkiaan niin kiireellä ja hutiloiden valmisteltu, säädetty ja täytäntöönpantu, että se on häpeäksi koko yhteiskunnalle. Jos hallituksella olisi vähänkään järkeä, niin se kumoaisi koko älyttömyyden.

      Sitä on kuitenkin turha toivoa. Saamme siis seurata jatkossakin työministerin hämmästelyä omien tekemistensä seurauksista.

      • eqweqq

        Onneksi kyykytyshallitus kaatuu kohta ja saamme vihervasemmistohallituksen valtaan. Ja sitten aktiivimalli korjataan sellaiseksi, joka todella aktivoi eikä toimi pelkkänä tuloleikkurina.


    • SOS-hallitus.kaatuu

      Mitä oikeasti tapahtuu, jos ja kun sote kaatuu?

      Vastaus on, että ei tapahdu mitään, vaan kaikki jatkuu kuten ennenkin. Ei tule yksityistämisen hyökyaaltoa, koska jokainen kunta tekee itsehallintonsa nojalla omat päätöksensä. Neuvotteluja on käynnissä monessa kunnassa, mutta hallitus on itse ajanut kunnat tähän roikottamalla niitä löyhässä hirressä sote-valmistelullaan. Silmukka on koko ajan kiristynyt, ja hallituksen esitys lupaa alueellisten monopolien syntymistä ja syrjäseutujen palvelujen heikkenemistä.

      Ainoa mitä tapahtuu on se, että pääsemme eroon työväen kyykytykseen ihastuneesta hallituksesta. Ja se on yksi parhaista asioista koko soten kaatumisessa.

    • sairas.oikeistoideologia

      Kokoomus on esitellyt tänään oman mallinsa sosiaaliturvan uudistamiseksi, ja se malli perustuu vastikkeellisuuteen ja leikkauksiin. Suomeksi se tarkoittaa kepin antamista köyhille.

      Mallillaan kokoomus tähtää hyvinvointiyhteiskunnan lopulliseen hävittämiseen, siitä pitävät leikkaukset huolen. Huonosti palkattu ja jopa kokonaan palkaton työ tulee lisääntymään, ja työtä tehdään entistä enemmän pelkällä sosiaaliturvalla. Joka ei tee työtä, ei sen syömänkään pidä, voidaan tiivistää mallin ydinajatukseksi.

    • Sipilän.idioottihallitus

      Sipilän kyykytyshallituksen ministerien äly loistaa poissaolollaan.

      Soinin käytös on vain yksi oire tämän hallituksen aikana pidettävistä poliittisen moraalin hautajaisista. Ensimmäiseksi hallitus söi kaikki vaalilupauksensa ja leikkasi kaikkialta sieltä, mistä halituspuolueet ennen vaaleja nimenomaan lupasivat olla leikkaamatta. Yritystuista ei kyetty leikkaamaan, koska leikkauksen kohteet olisivat suuttuneet. Leikkauksilla säästetyt rahat on annettu suurituloisten veronkevennyksiksi ja tukia saavien yritysten omistajien osingoiksi.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Parasta kansalle: Vasemmistoliitto

    • fghfghfghfhg

      Hyvinvointiyhteiskunnasta on enää jäljellä urbaani legenda. Kiitos oikeistohallituksen!

    • kansan.tahto

      Vihervasemmisto valtaan!!!!

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Sipilän kyykytyshallitus on osoittanut olevansa lahtarien perillisiä.


    • Vasemmisto.vaalivoittoon

      Avaus on täyttä faktaa.

      • Sirkuttaja.Siirrännäinen

        Niin kuka turvaa mihinkin ?

        Jos nyt aloitetaan mistä turvaa haetaan ja ennenkaikkea mistä sitä saadaan ?

        Totuus on se ettei kummoinen turva ole se, joka ei itsekkään voi turvata itseään.

        Mieleen muistuu "Erkki Tantun" piirros sanalaskusta , kuvassa väsynyt raihnainen akka vetää kelkassa rapajuoppoa miestään, mies lohduttaa "Mitäs huono huokaat, kun turvas kelkassa on"?

        Noin voi siis turvan määritellä heikkoa sortaa vielä itsensä heikompaan asemaan tahallisesti juonut mies ! Jos turvata täytyy ja onhan se totuus, niin paras turva on se, että on kouluttautunut alalle jossa on teoreettinen mahdollisuus työllistyä.

        Kielitaito , koulutus ja halu työllistyä ja hakea työtä on turvan edellytys. Se , että itketään kotona syrjäseudulla kurjuutta tai pahimmassa tapauksessa ei haluta mihinkään lintukodosta tuskin turvaa mitään.

        Maailma on avoin sille joka haluaa ja uskaltaa ! Siitä esimerkkinä ovat monet nuoret työllistyneet. Kotoa tuskin kukaan on haettu ja kultaoksaa työn muodossa tarjottu.
        Muita "korviketurvia" on tarjolla sekä lähellä , että kaukana. Jollakin se on rajaton usko , jollakin joku muu toteutumaton unelma jonka "ystävälliset" pilvenveikkoset ovat puheillansa puhaltaneet kuten ilmapallon tai saippuakuplan. Ne poksahtavat helposti ja työnantajat palkkaavat vain ne joilla on edellytyksiä hoitaa se työ josta työnteettäjä on valmis maksamaan !!


      • Vasemmisto.vaalivoittoon
        Sirkuttaja.Siirrännäinen kirjoitti:

        Niin kuka turvaa mihinkin ?

        Jos nyt aloitetaan mistä turvaa haetaan ja ennenkaikkea mistä sitä saadaan ?

        Totuus on se ettei kummoinen turva ole se, joka ei itsekkään voi turvata itseään.

        Mieleen muistuu "Erkki Tantun" piirros sanalaskusta , kuvassa väsynyt raihnainen akka vetää kelkassa rapajuoppoa miestään, mies lohduttaa "Mitäs huono huokaat, kun turvas kelkassa on"?

        Noin voi siis turvan määritellä heikkoa sortaa vielä itsensä heikompaan asemaan tahallisesti juonut mies ! Jos turvata täytyy ja onhan se totuus, niin paras turva on se, että on kouluttautunut alalle jossa on teoreettinen mahdollisuus työllistyä.

        Kielitaito , koulutus ja halu työllistyä ja hakea työtä on turvan edellytys. Se , että itketään kotona syrjäseudulla kurjuutta tai pahimmassa tapauksessa ei haluta mihinkään lintukodosta tuskin turvaa mitään.

        Maailma on avoin sille joka haluaa ja uskaltaa ! Siitä esimerkkinä ovat monet nuoret työllistyneet. Kotoa tuskin kukaan on haettu ja kultaoksaa työn muodossa tarjottu.
        Muita "korviketurvia" on tarjolla sekä lähellä , että kaukana. Jollakin se on rajaton usko , jollakin joku muu toteutumaton unelma jonka "ystävälliset" pilvenveikkoset ovat puheillansa puhaltaneet kuten ilmapallon tai saippuakuplan. Ne poksahtavat helposti ja työnantajat palkkaavat vain ne joilla on edellytyksiä hoitaa se työ josta työnteettäjä on valmis maksamaan !!

        Aivan. Porvarihallitus on kyykyttänyt köyhimpiä ihan lahtarien tapaan. Ja eiköhän kansa muista sen vaaliuurnilla.


    • kyykytyshallitus

      Sipilän oikeistohallituksen työllistämispoliitiikka on ihan syvältä.
      Sillä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin kikkailla tilastoilla ja antaa keppiä työttömille, eikä hallituksen toimilla ole työllisyyden kasvuunkaan mitään osuutta.

      Onneksi pian tulee vaalit ja pääsemme kyykytyshallituksesta eroon.

    • vasemmisto.vaalivoittoon

      Äänestäkäämme Vasemmistoliitto vaalivoittoon. Kansan takia!

    • Sipilän.vaalikuume

      Sipilän mieli on kovasti muuttunut kolmessa vuodessa myös maahanmuuttajista.
      Vuonna 2015 hän lupasi oman talonsa turvapaikanhakijoiden asuttavaksi ja paheksui kovasti sotaa pakenevien sanomista elintasosurffareiksi.
      Ja nyt Sipilä jo väittää valtaosan maahanmuuttajista olleen/olevan liikkeellä taloudellisten syiden takia.

      Keskusta alkaa siis lähestyä perussuomalaisten ja sinisten maahanmuuttonäkemyksiä. Vaalien läheisyys näkyy siis kepulien puheista. Jostain niitä kadonneita ääniä kun on vaan kalasteltava, jopa rasistien joukoista!

    • lakko.puree

      Porvarien irtisanomislakihimo kaataa kohta oikeistohallituksen! Hyvä SAK

      • kyykytyksen.tulos

        Juuri niin. Ja huomenna onkin sitten 1. lakkopäivä!!! Kiitos Sipilän kyykytyshallituksen työläisvihan!!!!


      • kyykytyshallitusvaihtoon

        Lisää vaan lakkoja ... kyykytyshallitus pitää kaataa ...


    Ketjusta on poistettu 99 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe