SIPILÄN HALLITUS AIHEUTTI KONKURSSI AALLON!

Konkurssien määrä lisääntyi kaikilla päätoimialoilla. Kiitos taas tästäkin Sipilä.
16148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No väheni mutta kas miksi se porvari ei kertonut että kuitenkin saman verran tuli potkut työntekijöille eli lähes 11 000 työtöntä? Ai mut politiikot ovat kovia.............

Äänestä

Sipilä on potkittava pikaisesti pois pääministerin paikalta. Kyseisessä tehtävässä pitää olla täysijärkinen ihminen. Sipilä ei sitä ole.

Äänestä

Sipilä ei konkurssien määrään ole vaikuttanut mitekään, eikä hänen hallituksensakaan.

Äänestä
  • Tottakai on vaikuttanut. Hän hallituksineen tappanut kaiken yrittämisen edellytykset niin kansalaisilta kuin yrityksiltäkin.

    Äänestä

Punikki lukee uutisia päällä seisoen, siksi väärinpäin.
https://yle.fi/uutiset/3-9931716
Konkurssien määrä on vähentynyt reilusti. Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden tammi–lokakuussa pantiin vireille yli 16 prosenttia vähemmän konkursseja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Kaikkiaan konkurssiin haettiin tammi–lokakuussa noin 1 800 yritystä, joissa työskenteli lähes 10 000 ihmistä. Viime vuoden tammi–lokakuun vastaavat luvut olivat noin 2 150 ja 11 000.

Konkurssit ovat vähentyneet kaikilla toimialoilla. Eniten ne vähenivät Tilastokeskuksen mukaan palveluissa.-

Työpaikkoja avautui moninkertainen määrä vastaavasti.

Tommit lukee ihan pöljästi.

Äänestä
  • Sipilä ei konkurssien määrään ole vaikuttanut mitenkään, eikä hänen hallituksensakaan.

    Äänestä

  • Ei.Vaikutusta kirjoitti:

    Sipilä ei konkurssien määrään ole vaikuttanut mitenkään, eikä hänen hallituksensakaan.

    Punikit ovat jo epätoivoisia.

    Äänestä

  • Ei.Vaikutusta kirjoitti:

    Sipilä ei konkurssien määrään ole vaikuttanut mitenkään, eikä hänen hallituksensakaan.

    Älkää kepulit yrittäkö kiertää totuutta. Konkurssit ja työttömyys on todellisuudessa lisääntynet hälyttävästi Sipilän aikana.

    Äänestä

  • Tämä.on.totuus kirjoitti:

    Älkää kepulit yrittäkö kiertää totuutta. Konkurssit ja työttömyys on todellisuudessa lisääntynet hälyttävästi Sipilän aikana.

    Älä nyt Tommi narraa.

    Äänestä

  • Konkurssien väheneminen aiempaan lukuun nähden voi myös johtua aiempaa pienemmästä yritysten määrästä. Määrällisesti vähemmän yrityksiä, määrällisesti vähemmän konkursseja. Uusia yrityksiä ei myöskään perusteta yhtä innokkaasti kuin aiempina vuosina johtuen epävakaan talouden tuomista riskeistä.

    Kataisen hallituksen yhteisöveroale ei sekään saanut perustaman uusia yrityksiä. Veroale johtaa investointeihin ja uusiin työpaikkoihin, kertoi Kataisen väki innoissaan.

    Niin ei todellakaan käynyt. Työttömyys vain kasvoi ja investoinnit vähenivät. Yhteisövero ei vaikuttanut Suomeen työllistävästi, kun moni firma huomasi tilaisuuden tulleen ja siirsi tuotantoaan ulkomaille.

    Äänestä

  • Etkö.muuta.keksinyt.enää kirjoitti:

    Älä nyt Tommi narraa.

    Kepulilla pakkomielteenä tällä viikolla Tommi.

    Äänestä

  • Pakkomielteistä on, kepulin toiminnot Tommi, Tommi :)

    Äänestä

Punikki ei ymmärrä lukemaansa

Äänestä
  • Taidat aivan selvästi olla vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän maissilapsia?

    Äänestä

Roisto-Sipilä ajattelee vain omaa etuaan.

Äänestä

Suomalaisia firmoja myydään ulkomaille pilkkahintaan. Kiitos Sipilän politiikan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjähkjähkjäh kirjoitti:

Konkurssien määrä lisääntyi kaikilla päätoimialoilla. Kiitos taas tästäkin Sipilä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu