April- ärsyttävä lellikakara

ykskatsoja

Voi hyvänen aika ettei tuota kakaraa enää kestä. Piloille hemmoteltu eikä minkäänlaisia käytöstapoja.

28

1825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liikaahössöttäjiä

      Miksi rasittava Marlon näyttelijä saa jatkaa yhä sarjassa. Epämiellyttävä ruma huono näyttelijä eikä puhuminen suju, kaikki on vain kamalaa tyhjää kohellusta. Enkä ole koskaan pitänyt tytöstä. Enkä Leosta,enkä Rhonasta. Moirakin tympii.
      Arthuria nähdään paljon ja on hyvä lapsi näyttelijä näistä nuoremmista. Gabby ja Liv ok. Jacob ei ole häävi saisi painua Portugaliin. Jimmyn lapsia nähdään kunhan kasvavat lisää.

      • järkeväihminen

        Jacob on muutenkin aina niin vihaisella päällä ja ainakin itseäni ärsyttää kun hän kutsuu Davidia isäksi, vaikka David ei ole hänen biologinen isänsä. Lisäksi siinä tuli myös Jacobin pöljyys ilmi kun monta viikkoa itki jonkun kolikon takia, jonka piti tuoda onnea.


      • ijuhygvfgbnhjkm

        Eli ulkonäkö on jälleen kriteeri. Kaikkien pitää olla niitä kiiltokuvatyyppejä, ja maatalon emännätkin missiainesta. Samalla kumminkin valitetaan, kuinka sarja on epärealistinen.

        Ja sitten vielä melkein haukutaan jotain pikkulikkoja.


      • rumaonrumaahwh
        ijuhygvfgbnhjkm kirjoitti:

        Eli ulkonäkö on jälleen kriteeri. Kaikkien pitää olla niitä kiiltokuvatyyppejä, ja maatalon emännätkin missiainesta. Samalla kumminkin valitetaan, kuinka sarja on epärealistinen.

        Ja sitten vielä melkein haukutaan jotain pikkulikkoja.

        Ei ole kysymys ulkonäöstä. Moiralla ei mene hyvin. Hahmolla on huono vaihe menossa eikä häntä edes nähdä paljon ennen syksyä. Hollyn paluu ja huumeet sekoitti elämän. Moira on eronnut Cainista ja eikä voi hyvin, juo alkoholia,tekee ilkeitä huomautuksia muista,makasi Peten ja Cainin kanssa peräkkäin. Moira nyt Katsojalle 0.
        Moronin koko olemus,tapa,puhe ja ulkonäkö on vastenmielinen. Jo yli 20v sarjassa olisi aika päästä eroon tästä perh sukuhaarasta Brenda,Bob.Marlon,April.


      • Katukylttejä

        Mikä ihmeen "Marlon näyttelijä"?


    • Näyttelijävairooli

      On helppo haukkua muita, kun itse on täydellinen!

    • Eihän näyttelijät itse, näihin katsojien inhoamiin rooleihinsa voi vaikuttaa.
      Vaikka ei itsekkään viihtyisi roolissaan. Työtä on silti pakko tehdä ja ottaa vastaan ne inhotutkin roolit.

      Vaikka katsojilla ei olisi mitään vastaan näyttelijöitä. Jotkut roolihahmot voivat silti ärsyttää suunnattomasti. Joistakin rooleista on tehty tarkoituksellakin vastenmielisiä.
      Tälläisiä on mm. Emma, Pierce, Cain ja muut sarjassa nähdyt pahikset.

      Itseäni ainakin ärsyttää Marlonin lässytys ja lellimisrooli äidittömälle tyttärelleen.
      Sen lisäksi muutkin tähän Marlonin rooliin kuuluvat eleet ja ilmeet.
      Tämä paapominen on mennyt usein ihan överiksi.

      Marlonin naisystävänkin pitää muuttua Aprilille ihan äidiksi. Vaikka tälläinen luonnoton suhde miesystävän lapseen tuntuikin Carlysta vaikealta. Aprilia lellivä ukki Bob ja tytön isä painostivat omaa kuollutta lastaan ikävöivän Carlynkin väkisin mukaan tähän Aprillin lellimisrinkiin.

    • VaihtakaaSalkkareihin

      No niin, Marlon ja Paddy ärsyttää monia, kuten ilmeiseti Jimmykin, koska ovat kaikki ns. pellejä. Eli patenttiratkaisu; tuodaan sarjaan taas pari väkivaltaista kieroilijaa, jotka hoitavat edellämainitut kolme pois päiviltä. Ja Aprilin tietenkin. Sitten on kaikki taas hyvin. Päästään valittamaan siitä, kun kyläläiset puhuvat hautakiville, ja koko sarja on yhtä väkivaltaa ja seksiä.

      • Kgdfgg

        Paddyn komiikka jonkun toisen kanssa toimii paremmin. Lisäksi D.Brunt näyttelijä osaa näytellä vakavampaa draamaa.


      • Paddyyn_mieltynyt

        En ole enää pitkiin aikoihin ärsyyntynyt Paddystä. Nykyään vain naurattaa Paddyn kohellukset ja olisi sääli, jos poistuisi sarjasta - tuo hieman valoa synkäksi muuttuneeseen sarjaan. Marlon on vain ärsyttävä ja yhteiskohtaukset Paddyn kanssa pelkästään typeriä. Paddyn hoopoilut toimivat paljon paremmin ilman Marlonia.


    • lainalastenäiti

      Puutun tähän kommenttiin
      "Marlonin naisystävänkin pitää muuttua Aprilille ihan äidiksi. Vaikka tälläinen luonnoton suhde miesystävän lapseen tuntuikin Carlysta vaikealta."

      Mitä luonnotonta siinä on jos joku nainen pystyy rakastamaan jonkun toisen naisen synnyttämää lasta? Ja vielä sellaista lasta jonka oma äiti on kuollut?

      Itse olen toiminut äitinä vuosikymmeniä useammalle kuin yhdelle jonkun muun synnyttämälle lapselle. En ole millään tapaa kokenut omaa suhdettani yhteenkään näistä lapsista luonnottomana.

      Joten, ole hyvä ja perustele väittämäsi: Miksi tv-sarjassa ei voisi olla positiivista, rakastavaa äiti-lapsi suhdetta orvoksi jääneen lapsen ja hänen isänsä uuden naisystävän välillä?

    • Biologinen vanhempi on henkilö, jonka sukusolusta lapsi on saanut alkunsa.
      Sosiaalinen vanhempi voi olla ottovanhempi tai muu kasvatusvanhempi kuten isäpuoli tai äitipuoli.
      Minä näen siis tälläisen eron sosiaalisen ja biologisen äidin välillä. Siitä ei ollut kysymys, etteikö joku voisi olla sosiaalinen rakastava ja huolehtiva äiti lapselle, jonka äiti hän ei ole biologisesti.
      Pystyisin tälläiseen varmasti itsekkin helposti.

      Mutta hyvin yleistähän se on, että yh. suhteissa ja uusioperheissä. Ne sosiaaliset vanhemmat eivät aina pysty olemaan toisen lapselle minkäänlaisia korvaavia vanhempia. Äitipuolet on jo aikojen alussa, saduissa ja tarinoissakin kuvattu ilkeiksi. Eikä syyttä, sillä sellaisiahan monet äitipuolet on tosielämässäkin, puhumattakaan isäpuolista.
      Paljon on myös kuultu lastensuojelutyön puitteissa, tosikertomuksia sopimattomista sijaiskodeista ja sijaisvanhemmista.

      Turha näitä karuja tosiasioita on kaunistella. Todella monilla ihmisillä ja lapsilla on nykyäänkin kokemusta, heitä vieroksuvista ja syrjivistä äiti, tai isäpuolista. Eikä ole isän, tai äidin uuden kumppanin sydäntä pehmittänyt edes se, jos lapsen äiti on kuollut.
      Kaikki ihmiset eivät vaan osaa, eikä pysty, eikä halua rakastaa toisen lasta.
      Siksi eivät yleensä edes mielellään halua tälläisiä elämänkumppaneita, joilla on edellisestä
      suhteesta lapsia.

      "Veri on aina vettä sakeampaa" Tästä sanonnasta huolimatta, ihan kaikilla lasten biologisilla äideilläkään ei ole automaattisesti äidintunteita, eivätkä he pysty antamaan lapselleen äidinrakkautta. Siksi on hyvä, että on niitäkin ihmisiä, joilta riittää sitä aitoa rakkautta, niille lapsille, jotka ovat syystä, tai toisesta jääneet vaille biologisten vanhempiensa rakkautta ja huolenpitoa.

      • eivakuuta

        Huh, sanot että pystyisit itsekin helposti rakastamaan jonkun toisen lasta. Kommenttisi antavat kyllä ymmärtää aivan muuta.


      • Sivustakatsellut
        eivakuuta kirjoitti:

        Huh, sanot että pystyisit itsekin helposti rakastamaan jonkun toisen lasta. Kommenttisi antavat kyllä ymmärtää aivan muuta.

        Psyykkisistä harhoista kärsivien ihmisten on vaikea vakuuttua mistään, tai ymmärtää asioita.


      • Väärällevastasit
        eivakuuta kirjoitti:

        Huh, sanot että pystyisit itsekin helposti rakastamaan jonkun toisen lasta. Kommenttisi antavat kyllä ymmärtää aivan muuta.

        "lainalastenäiti" kirjoitti toisen henkilön lapsen rakastamisesta, ei "huomioita sohvalta"!


      • eivakuuta
        Sivustakatsellut kirjoitti:

        Psyykkisistä harhoista kärsivien ihmisten on vaikea vakuuttua mistään, tai ymmärtää asioita.

        Kuin myös. Psyykkisistä harhoista kärsivien ihmisten on vaikea ymmärtää mitään muuta kuin oma mielipiteensä.


    • ja.silmät.pyörii

      mua puolestaan on ruvennut ärsyttämään Laurelin olemus, en muutenkaan siedä höösääviä ja hoivaavia ihmisiä. ja ne Victorian suun mutristelut...aina samat

      • DiitsuPella

        Ja aiheena oli April...


    • asdfjie

      April on paras. Nokkela lapsi ja handlaa huumorinkin. En ihmettele yhtään, että Marlon lellii lastaan. Ensin hän ei vuosiin tiedä tyttären olemasta olosta ollenkaan ja sitten tältä kuolee äiti. Yksi äitipuoli alkoholisoituu ja seuraava äitihahmo jäätyy toisen oltua tukehtumaisillaan.
      Onhan tuossa nyt yhdelle lapselle melkoisesti draamaa järjestetty, onneksi käsikirjoitettua draamaa. Likka on seitsemän ja kolmas "äiti" menossa. Aika hurjaa.

      Pikku tyttö on ihastuttava näyttelijä, luonnollinen. Ei ole tönkkö ja väkinäinen, kuten esim poika, joka Arthuria näyttelee.

      Pahoittelut, etten kaivanut pienten näyttelijöiden nimiä tähän. Kyllä hekin ansaitsis kunnian omilla nimillään. :)

    • Arthur ei ole lainkaan tönkkö. Jotenkin niin suloinen ja herkkä pikkupoika.
      Hän on yksi parhaita. Myös Danin tytär Amelia on eloisa ja näppärä roolissaan.
      Kyllä Aprilia näyttelevä tyttökin on taitava. Hän on vaan saanut vaan melkoisen lellikin roolin. Mutta kaikki lapsinäyttelijät eivät tosiaankaan ole olleet yhtä eteviä.
      Teinejen rooleista, yksi ärsyttävin on ollut Jacob, jolla on usein niitä murjottavia kiukutteluilmeitä. Noah ei myöskään näytä olevan mikään iloinen ja huoleton lapsi. Useimiten poikaa nähdään, apaattisena ja kaltoinkohdellun näköisenä.

      • Noahhhh

        Noah on mielestäni hyvin normaali,itsenäinen,älykäs ja terve lapsi. En muista näyttelijä pojan nimeä, on vielä nuori ja käy koulua. Ei ole tarpeen tehdä jokaiselle lapselle ongelmia jostain tai olla osallinen jossain kuten Arthur on nyt. Noahia nähdään lähinnä perhejuhlissa. Kun Liv tuli asumaan ja ärsytti Noahia ja mutta sekin saatiin ratkaistua hyvin niin ettei miehet A,R kertoneet Liville kuka tekstejä oli lähettänyt. Ei Noah ole kaltoin kohdeltu eikä laiminlyöty.
        Aprilista on tullut liian itsetietoinen enkä pidä kiinnostavana.
        Liv lähti ja pian Gabbykin lähtee Australiaan koska esittäjät tarvitsevat opintovaapaata kokeita varten useita kuukausia.


    • Seuraus

      Lellikeistä tulee oikuttelevia tyranneja ja narsisteja.

    • kostonen

      Mutta miksi jacob:in naama on aina norsun vitulla ja asenne negatiivinen. ärsyttävä tunnelman latistaja

      • Hyvinsanottu

        Erittäin hyvin sanottu Jacobista! Vaikea teinipoika.


    • ex-pistemies
    • Eläytyy

      Arthurin näyttelijä on parhaimpia lapsinäyttelijöitä mitä olen nähnyt. On ollut sarjassa pienestä asti.

    • missä-ovat

      Bobin kaksoset on vissiin kahlittu kotiin kettigillä, kun eivät koskaan edes kahvilassa käy????

      • VapaaAjalla

        Ei näkynyt Brendaakaan, joka oli yläkerrassa hoitamassa kaksosia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3255
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3097
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2457
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2207
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1810
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe