Ajattelin vaan, että minkä laisia muiden kokemukset on suljetusta osastosta. Itse jouduin osastolle itsetuhoisuuden takia. Ensimmäisinä päivinä siel oli iha kamalaa, kaikki tuijotti, eikä ketään jutellu sun kanssa. Sitte ku olin ollut siel jonku 4pv, ni löysin yhe tyypin, jonka kanssa pelasin aika paljon pokeria, kyseinen henkilö oli todella viisas, enkä oikein koko 12pv aikana ymmärtänyt minkä takia hän siellä oli. Ja tosiaankin aluksi jouduin sinne 2 viikoksi, ja 12 päivänä kaaduin ja mursin polvilumpion, jonka takia ne hoitajat sai jonku hepulin, ja siirsi minut toiseen siipeen, (jossa ihmiset oli aivan sekaisin). Siellä en sitten onnistunut saamaan minkään laista kontaktia toisiin, ja muutenkin hoitajat sillä puolella oli täysiä kusipäitä. Mutta mites teillä on mennyt suljetulla osastolla?
Muiden kokemuksia suljetusta osastosta?
SairasJäbä
0128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.