Miksi joulu on 24.–25. joulukuuta?
Syntyikö Jeesus jouluna?
keskiviikko 24. marraskuuta 2010, teksti Lars Thomas
Linkki atikkeliin: tieku.fi/kulttuuri/uskonto/miksi-joulu-on-24-25-joulukuuta
Joulu on kristillisessä kirkossa Jeesuksen syntymäjuhla (lue, syntymänmuistojuhla*). Vaikka sitä vietetään joulukuun lopussa, ei tiedetä varmasti, milloin Jeesus syntyi.
Osa historioitsijoista on sitä mieltä, että Jeesus syntyi keväällä, ehkä maaliskuussa. Hänen syntymävuotensakaan ei ehkä ollut se, mistä nykyinen ajanlaskumme alkaa. Eri tulkintojen mukaan hän on saattanut syntyä neljä vuotta sitä ennen tai korkeintaan kuusi vuotta sitä myöhemmin – tai jonakin muuna ajankohtana.
Joulunvietossa yhdistyvät kristilliset ja pakanalliset perinteet. Joulukuun 24.–25. päivien vaiheilla on monissa maissa vietetty talven juhlia jo kauan ennen kristinuskon syntyä. Ajankohtahan osuu lähelle talven lyhintä päivää, talvipäivänseisausta, jonka jälkeen päivät taas alkavat pidentyä ja valo voittaa pimeyden.
Esimerkiksi Roomassa vietettiin joulukuun puolessavälissä karnevaalia muistuttavia saturnalia-juhlia maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi. Suomessa taas joulun viettoon on siirtynyt osa syksyisen sadonkorjuujuhlan eli kekrin perinteistä. Tuolloin maatalousyhteisössä oli tapana syödä hyvin, laulaa ja leikkiä. Kaupungistumisen myötä 1800-luvulla kekri hävisi joululle.
Kun kirkkoisät vuoden 300 tienoilla ensimmäisen kerran määrittivät Jeesuksen syntymäpäiväksi 25. joulukuuta, he lienevät tietoisesti sijoittaneet joulun pakanauskontojen suurten juhlapäivien kohdalle. Tällä tavoin kristinuskon oli helpompi kilpailla vanhojen uskontojen kanssa ja saada lisää kannattajia.
Lähteet: en.wikipedia.org: christmas Suuri perinnekirja – Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt Juhlat alkakoot – vuotuisia tapoja ja perinteitä.
(Ketjun aloittaja ei ole artikkelin kirjoittaja, artikkelin lukija vain)
*(Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Jeesus syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle. Keskelle vuoden pimeintä aikaa tulee juhla, jossa pimeyteen syttyvä valo sytyttää toivon. - https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat/joulunpyhat )
Jouluna muistetaan Jeesuksen syntymää.
27
364
Vastaukset 27
Onpas tästä aiheesta nyt monta aloitusta. Koska Raamatussa ei kerrota mihin aikaan vuodesta Jeesus syntyi, on selvää, että meidän ei tule viettää hänen syntymäpäivää. Raamatussa ei missään kohtaa käsketä viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. Syntymäpäiviään viettävät Raamatussa ainoastaan pakanat Faarao ja Herodes, ja molempien bileissä joku päätyy päätä lyhyemmäksi. Jumala ei ilahdu siitä, että korvaamme Hänen säätämät pyhät juhlat omasta päästämme keksimillä juhlilla.
- Yksi_usko
Aihe kiinnostaa, koska kristikunnan tärkein juhla, joulu, lähestyy. 🎄🍠🍗🥓🍷🍸🎅🏼 🤶🏼
- Exap
"Aihe kiinnostaa, koska kristikunnan tärkein juhla, joulu, lähestyy. 🎄🍠🍗🥓🍷🍸🎅🏼 🤶🏼"
Ai siis mikä ? Juurihan väität että Jeesus olisi syntynyt Nisan-kuun 1. päivänä, eikä siis Joululla ja kristillisyydellä ole mitään tekemistä.
Ja nyt siten taas puhut kristikunnan tärkeimmästä juhlasta ? Olet taas kerran pihalla kuin lumiukko Saharassa.
Ja jätä nyt jo hyvä mies tai nainen nuo typerät jumalankuvat pois kirjoituksistasi. Joku aivan oikeutetusti kutsui kirjoituksiasi tarrakirjan otteiksi. - Yksi_usko
Exap kirjoitti:
"Aihe kiinnostaa, koska kristikunnan tärkein juhla, joulu, lähestyy. 🎄🍠🍗🥓🍷🍸🎅🏼 🤶🏼"
Ai siis mikä ? Juurihan väität että Jeesus olisi syntynyt Nisan-kuun 1. päivänä, eikä siis Joululla ja kristillisyydellä ole mitään tekemistä.
Ja nyt siten taas puhut kristikunnan tärkeimmästä juhlasta ? Olet taas kerran pihalla kuin lumiukko Saharassa.
Ja jätä nyt jo hyvä mies tai nainen nuo typerät jumalankuvat pois kirjoituksistasi. Joku aivan oikeutetusti kutsui kirjoituksiasi tarrakirjan otteiksi.Jeesus on syntynytkin Nisan (eli Abib) kuun 1. päivä eli tulevana vuonna 17.4.2018 🎁🍰
http://www.truthofyahweh.org/calendar.html
Vastasin vain Kristitty.net -nimimerkille, että joulu-aihe kiinnostaa, koska se on kristikunnan suurin ja tärkein juhla. Näinhän asia on, vaikka Jeesus ei olekaan syntynyt jouluna. Hieman erikoista, eikö totta. 🤔 Exap kirjoitti:
"Aihe kiinnostaa, koska kristikunnan tärkein juhla, joulu, lähestyy. 🎄🍠🍗🥓🍷🍸🎅🏼 🤶🏼"
Ai siis mikä ? Juurihan väität että Jeesus olisi syntynyt Nisan-kuun 1. päivänä, eikä siis Joululla ja kristillisyydellä ole mitään tekemistä.
Ja nyt siten taas puhut kristikunnan tärkeimmästä juhlasta ? Olet taas kerran pihalla kuin lumiukko Saharassa.
Ja jätä nyt jo hyvä mies tai nainen nuo typerät jumalankuvat pois kirjoituksistasi. Joku aivan oikeutetusti kutsui kirjoituksiasi tarrakirjan otteiksi.Hei exap, joulu on kristikunnassa yleisesti ottaen tärkein juhla, vaikka sitä ei Raamatussa missään kohtaa käsketäkään juhlia ja vaikka Jeesus ei syntynyt jouluna. Kristityt ovat siis pahasti väärässä.
- Yksi_usko
<<Raamatussa ei missään kohtaa käsketä viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. >>
Aivan niin. Kristitty.net -nimimerkki tietää mistä kirjoittaa. Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien. Hän on luonut kaiken, niin miten ihmeessä meidän pitäisi juhlia Hänen syntymäpäiväänsä. Kun Jeesus syntyi seimen lapseksi, niin Hän tavallaan alensi itsensä. Mitä hullua sellaista on juhlia. Hänen täällä olonsa oli kärsimystä ja lopulta Hänet ristiinnaulittiin.
Jeesus on itse antanut meille juhla-ajat, joita meidän tulee noudattaa eikä Hänen syntymäjuhlansa sisälly niihin mihinkään, joulusta puhumattakaan. Meillä on viikoittainen juhla, sapatti. Sitten pitäisi olla kuukausittain toistuva uuden kuun juhla ja seitsemän vuosittaista juhlaa. Näihin ei sisälly joulu eikä Jeesuksen syntymän juhliminen Nisan kuun 1. päivänä.
Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa, mutta ei hänen syntymäpäiväänsä. Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan. - Yksi_usko
Yksi_usko kirjoitti:
<<Raamatussa ei missään kohtaa käsketä viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. >>
Aivan niin. Kristitty.net -nimimerkki tietää mistä kirjoittaa. Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien. Hän on luonut kaiken, niin miten ihmeessä meidän pitäisi juhlia Hänen syntymäpäiväänsä. Kun Jeesus syntyi seimen lapseksi, niin Hän tavallaan alensi itsensä. Mitä hullua sellaista on juhlia. Hänen täällä olonsa oli kärsimystä ja lopulta Hänet ristiinnaulittiin.
Jeesus on itse antanut meille juhla-ajat, joita meidän tulee noudattaa eikä Hänen syntymäjuhlansa sisälly niihin mihinkään, joulusta puhumattakaan. Meillä on viikoittainen juhla, sapatti. Sitten pitäisi olla kuukausittain toistuva uuden kuun juhla ja seitsemän vuosittaista juhlaa. Näihin ei sisälly joulu eikä Jeesuksen syntymän juhliminen Nisan kuun 1. päivänä.
Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa, mutta ei hänen syntymäpäiväänsä. Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan.<<Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa, mutta ei hänen syntymäpäiväänsä.>>
Täsmennän kommenttiani, ennen kuin joku siitä huomauttaa. Pitäisi olla: Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa. Raamatussa on annettu meille Herran juhla-ajat (seitsemän juhlaa). Raamatussa sen sijaan ei missään sanota, että pitäisi viettää Jeesuksen syntymäpäivää. - kaaskas
Et varmaan pysty ajamaan autoa koska raamatusta ei läydy ohjeita kuinka sen voisi tehdä. Siellähän on kaikki tarpeellinen kuin Sudenpentujen käsikirjassa, eikö?
kaaskas kirjoitti:
Et varmaan pysty ajamaan autoa koska raamatusta ei läydy ohjeita kuinka sen voisi tehdä. Siellähän on kaikki tarpeellinen kuin Sudenpentujen käsikirjassa, eikö?
Raamatussa kerrotaan kaikki ne juhlat, joita meidän tulee juhlia, pääsiäinen, happamattoman leivän juhla, helluntai, pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan juhla. Missään kohtaa Raamattua ei käsketä viettää kenenkään syntymäpäivää, ei edes Jeesuksen. Raamatussa kerrotaan mitä meidän tulee juhlia ja milloin. Sapatti on viikottainen suuri juhla. Tietenkään Raamatussa ei kerrota, miten autoa tulee ajaa. Raamattu ei ole meidän sudenpentujen käsikirja, mutta se kertoo kaiken oleellisen Herran pyhistä juhlista. Ja joulu Raamatun mukaan ei kuuluu Herran juhlapyhiin. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa omasta päästä keksiä juhlapyhiä. Kristityille ei kelpaa Herran pyhittämät juhlat, vaan he ovat sortuneet keksimään juhlapyhiä omasta päästään. Näin teki Jerobeam, joka keksi omasta päästään juhlan, sen juhlan kaltaisen, jota vietettiin Juudassa. Herra ei katsonut Jerobeamin toimia hyvällä.
Argumentti kuuluu, että koska Raamattu ei kiellä joulun juhlimista, se olisi muka sallittua. Mutta kun ymmärrämme, että Jumala on pyhittänyt hänelle aivan erityiset juhlapyhät, on selvää että emme saa omasta päästä keksiä uusia juhlapyhiä. Sehän olisi osoitus siitä, että Herran pyhittämät juhlat eivät meille kelpaa. Näemme nykyään joulun hengestä, että siitä on kaikki pyhyys kaukana. On joulupukkia, krääsää ja ties mitä, mutta ei lainkaan sanomaa Jeesuksesta. Pakanat rakastavat joulua. Sen jo pitäisi kertoa meille, että jotain on vakavasti vialla.- pyhpyh2567611
Yksi_usko kirjoitti:
Jeesus on syntynytkin Nisan (eli Abib) kuun 1. päivä eli tulevana vuonna 17.4.2018 🎁🍰
http://www.truthofyahweh.org/calendar.html
Vastasin vain Kristitty.net -nimimerkille, että joulu-aihe kiinnostaa, koska se on kristikunnan suurin ja tärkein juhla. Näinhän asia on, vaikka Jeesus ei olekaan syntynyt jouluna. Hieman erikoista, eikö totta. 🤔Ei syntynyt keväällä vaikka kuinka vänkäät asiaasi.
- tyhmää.argumentointia
Yksi_usko kirjoitti:
<<Raamatussa ei missään kohtaa käsketä viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. >>
Aivan niin. Kristitty.net -nimimerkki tietää mistä kirjoittaa. Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien. Hän on luonut kaiken, niin miten ihmeessä meidän pitäisi juhlia Hänen syntymäpäiväänsä. Kun Jeesus syntyi seimen lapseksi, niin Hän tavallaan alensi itsensä. Mitä hullua sellaista on juhlia. Hänen täällä olonsa oli kärsimystä ja lopulta Hänet ristiinnaulittiin.
Jeesus on itse antanut meille juhla-ajat, joita meidän tulee noudattaa eikä Hänen syntymäjuhlansa sisälly niihin mihinkään, joulusta puhumattakaan. Meillä on viikoittainen juhla, sapatti. Sitten pitäisi olla kuukausittain toistuva uuden kuun juhla ja seitsemän vuosittaista juhlaa. Näihin ei sisälly joulu eikä Jeesuksen syntymän juhliminen Nisan kuun 1. päivänä.
Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa, mutta ei hänen syntymäpäiväänsä. Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan."Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan."
Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin. tyhmää.argumentointia kirjoitti:
"Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan."
Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin.Jaa että syksyllä syntyminen on Raamatun mukaista?
Suurin osa ihmisistä on silloin syntynyt epäraamatullisesti.- Yksi_usko
tyhmää.argumentointia kirjoitti:
"Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan."
Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin.<<Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin. >>
Mihin perustuu syksyllä syntyminen?
Keväällä syntyminen sen sijaan on Raamatunmukaista. Paimenet olivat paimentamassa YÖLLÄ lampaita silloin kun Jeesus syntyi. Vain karitsoivia lampaita tarvitsi vahtia yön yli. Lampaat karitsoivat keväällä. Nämä keväällä syntyneet karitsat olivat vuoden vanhoja, kun ne uhrattiin keväällä pääsiäisenä. Jeesus on meidän uhrikaritsamme. Kaikki täsmää Raamatussa. - Yksi_usko
Yksi_usko kirjoitti:
<<Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin. >>
Mihin perustuu syksyllä syntyminen?
Keväällä syntyminen sen sijaan on Raamatunmukaista. Paimenet olivat paimentamassa YÖLLÄ lampaita silloin kun Jeesus syntyi. Vain karitsoivia lampaita tarvitsi vahtia yön yli. Lampaat karitsoivat keväällä. Nämä keväällä syntyneet karitsat olivat vuoden vanhoja, kun ne uhrattiin keväällä pääsiäisenä. Jeesus on meidän uhrikaritsamme. Kaikki täsmää Raamatussa.Tooran mukaan pääsiäisenä uhrattava karitsa tuli olla vuoden ikäinen urospuolinen karitsa.
- Yksi_usko
tyhmää.argumentointia kirjoitti:
"Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan."
Tuo on tyhmä argumentti. Kukaan ole väittänyt, että Jeesus syntyi samana päivänä kuin lehtimajanjuhla. SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista. Ja tiedoksesi kun et tiedä, että Betlehem sijaitsee vain parin tunnin kävelymatkan päässä Jerusalemista, joten mikään ei estä Joosefia käymästä lehtimajanjuhlassa ja sen jälkeen palaamasta yösijoilleen Betlehemiin. Niin moni teki tuolloin.<< SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista.>>
Miten selität sen, että Toorassa käskettiin pääsiäisenä uhrata vuoden vanha urospuolinen karitsa? Ainoastaan keväällä syntynyt karitsa on keväällä vuoden vanha. Raamatussa kaikki täsmää. - Yksi_usko
Yksi_usko kirjoitti:
<< SYKSYLLÄ syntyminen on Raamatun mukaista.>>
Miten selität sen, että Toorassa käskettiin pääsiäisenä uhrata vuoden vanha urospuolinen karitsa? Ainoastaan keväällä syntynyt karitsa on keväällä vuoden vanha. Raamatussa kaikki täsmää.vielä lisään, että pääsiäinen on keväällä eikä syksyllä.
- Yksi_usko
Kristitty.net kirjoitti:
Raamatussa kerrotaan kaikki ne juhlat, joita meidän tulee juhlia, pääsiäinen, happamattoman leivän juhla, helluntai, pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan juhla. Missään kohtaa Raamattua ei käsketä viettää kenenkään syntymäpäivää, ei edes Jeesuksen. Raamatussa kerrotaan mitä meidän tulee juhlia ja milloin. Sapatti on viikottainen suuri juhla. Tietenkään Raamatussa ei kerrota, miten autoa tulee ajaa. Raamattu ei ole meidän sudenpentujen käsikirja, mutta se kertoo kaiken oleellisen Herran pyhistä juhlista. Ja joulu Raamatun mukaan ei kuuluu Herran juhlapyhiin. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa omasta päästä keksiä juhlapyhiä. Kristityille ei kelpaa Herran pyhittämät juhlat, vaan he ovat sortuneet keksimään juhlapyhiä omasta päästään. Näin teki Jerobeam, joka keksi omasta päästään juhlan, sen juhlan kaltaisen, jota vietettiin Juudassa. Herra ei katsonut Jerobeamin toimia hyvällä.
Argumentti kuuluu, että koska Raamattu ei kiellä joulun juhlimista, se olisi muka sallittua. Mutta kun ymmärrämme, että Jumala on pyhittänyt hänelle aivan erityiset juhlapyhät, on selvää että emme saa omasta päästä keksiä uusia juhlapyhiä. Sehän olisi osoitus siitä, että Herran pyhittämät juhlat eivät meille kelpaa. Näemme nykyään joulun hengestä, että siitä on kaikki pyhyys kaukana. On joulupukkia, krääsää ja ties mitä, mutta ei lainkaan sanomaa Jeesuksesta. Pakanat rakastavat joulua. Sen jo pitäisi kertoa meille, että jotain on vakavasti vialla.<<Raamatussa kerrotaan kaikki ne juhlat, joita meidän tulee juhlia, pääsiäinen, happamattoman leivän juhla, helluntai, pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan juhla. Missään kohtaa Raamattua ei käsketä viettää kenenkään syntymäpäivää, ei edes Jeesuksen. Raamatussa kerrotaan mitä meidän tulee juhlia ja milloin. Sapatti on viikottainen suuri juhla. >>
Näin on. Mutta mitä mieltä ole uudenkuun päivästä? Eikö sitä kuuluisi viettää? Jos (mitä todennäköisimmin) Jeesus syntyi Nisan eli Abib kuun 1. päivänä, joka on nimenomaan uudenkuun päivä ja sen lisäksi päivä aloittaa Raamatullisen kalenterin. Eikö silloin pitäisi viettää kyseistä päivää ja juhlia Jeesuksen syntymäpäivää?🤔🌒🍰 - Yksi_usko
Yksi_usko kirjoitti:
<<Raamatussa kerrotaan kaikki ne juhlat, joita meidän tulee juhlia, pääsiäinen, happamattoman leivän juhla, helluntai, pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan juhla. Missään kohtaa Raamattua ei käsketä viettää kenenkään syntymäpäivää, ei edes Jeesuksen. Raamatussa kerrotaan mitä meidän tulee juhlia ja milloin. Sapatti on viikottainen suuri juhla. >>
Näin on. Mutta mitä mieltä ole uudenkuun päivästä? Eikö sitä kuuluisi viettää? Jos (mitä todennäköisimmin) Jeesus syntyi Nisan eli Abib kuun 1. päivänä, joka on nimenomaan uudenkuun päivä ja sen lisäksi päivä aloittaa Raamatullisen kalenterin. Eikö silloin pitäisi viettää kyseistä päivää ja juhlia Jeesuksen syntymäpäivää?🤔🌒🍰Laitan tähän vielä linkin Raamatulliseen kalenteriin.
http://www.truthofyahweh.org/calendar.html - omalehmä
Yksi_usko kirjoitti:
<<Raamatussa ei missään kohtaa käsketä viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. >>
Aivan niin. Kristitty.net -nimimerkki tietää mistä kirjoittaa. Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien. Hän on luonut kaiken, niin miten ihmeessä meidän pitäisi juhlia Hänen syntymäpäiväänsä. Kun Jeesus syntyi seimen lapseksi, niin Hän tavallaan alensi itsensä. Mitä hullua sellaista on juhlia. Hänen täällä olonsa oli kärsimystä ja lopulta Hänet ristiinnaulittiin.
Jeesus on itse antanut meille juhla-ajat, joita meidän tulee noudattaa eikä Hänen syntymäjuhlansa sisälly niihin mihinkään, joulusta puhumattakaan. Meillä on viikoittainen juhla, sapatti. Sitten pitäisi olla kuukausittain toistuva uuden kuun juhla ja seitsemän vuosittaista juhlaa. Näihin ei sisälly joulu eikä Jeesuksen syntymän juhliminen Nisan kuun 1. päivänä.
Raamatussa kerrotaan, että taivaassa tullaan viettämään sapattia, uudenkuun juhlaa ja lehtimajan juhlaa, mutta ei hänen syntymäpäiväänsä. Jotkut luulevat virheellisesti, että Jeesus olisi syntynyt lehtimajan juhlana, mutta se ei vain voi olla mahdollista, sillä Joosef oli Jerusalemissa lehtimajanjuhlan aikaan eikä Betlehemissä. Tooran käskyn mukaan.>>...Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien....>>
Äläs nyt höpäjä! Onhan sinulla Raamattu! Lue nyt siitä, kuinka Jeesus syntyi Herodeksen hallituskaudella eikä suinkaan joskus aikojen alussa. - Kun Jeesus sanoi jossain, että jo ennen Abrahamia 'minä olen ollut', onhan se eri asia kuin, että Jeesus Nasaretilainen olisi ollut ennen Abrahamia. - Yksi_usko
omalehmä kirjoitti:
>>...Tämä on pointti. Koska Jeesus on ollut aikojen alusta lähtien....>>
Äläs nyt höpäjä! Onhan sinulla Raamattu! Lue nyt siitä, kuinka Jeesus syntyi Herodeksen hallituskaudella eikä suinkaan joskus aikojen alussa. - Kun Jeesus sanoi jossain, että jo ennen Abrahamia 'minä olen ollut', onhan se eri asia kuin, että Jeesus Nasaretilainen olisi ollut ennen Abrahamia.Jeshuassa luotiin kaikki. Niinhän Raamattu opettaa. 👌🏼👍🏼😊
- NaisestaSyntynyt
Yksi_usko kirjoitti:
Jeshuassa luotiin kaikki. Niinhän Raamattu opettaa. 👌🏼👍🏼😊
Iesous on naisets syntynyt.
- Kaaskas
Muistetaan muistetaan. Ihmisarvo se on äpärälläkin.
- Yksi_usko
<<Miksi joulu on 24.–25. joulukuuta?>>
Kopioin loistavasta Batya Woottenin kirjasta Israelin juhlat, syksyn juhlat, kohdasta, joka käsittelee joulun alkuperää, seuraavaa: "Roomalaisessa/juliaanisessa kalenterissa joulukuun 25. päivä oli säädyttömän rellestyksen päivä. Jos yksinkertaistamme tuon ajan pakanallisia uskomuksia, jumalatar, jota sanottiin "suureksi äidiksi" tai "taivaan kuningattareksi", ja joka tunnettiin myös nimellä Ishtar, Isis, Astarte, Ashtoret, Venus, Diana, Semeramis, Kybele tai Rhea, yhtyi puolisoonsa. Tällä puolisollakin oli useita nimiä, kuten Baal, Molech ja Milkom. Heille syntyi poika, tai puoliso syntyi uudelleen suuren äidin pojaksi. Pojan nimi oli Zarathustra, Tammux, Tamus, Osiris, Bacchus, Deoius ja niin edelleen. Hänen uskottiin kuolleen ansiokkaasti ja syntyneen uudelleen, ja siksi hänelle annettiin arvonimi "voittamaton aurinkojumala". Tämän epäjumalan pojan syntymää vietettiin riehakkaasti talvipäivänseisauksen aikaan.
Miten kristinusko alkoi juhlia Jeesuksen Kristuksen syntymää tähän aikaan?"
(Wootten jatkaa) "Messiaan syntymää edeltävinä vuosisatoina joulukuun loppupuoli oli pakanajuhlien aikaa. Aurinko oli eteläisimmässä pisteessään taivaalla ja päivänvalo oli lyhimmillään. Talvipäivänseisauksena koettiin vuoden pisin yö. (Nykyisessä gregoriaanisessa kalenterissa talvipäivänseisaus on joulukuun 21. tai 22. päivä.)
Roomalaiset viettivät riehakkaita juhlia tähän aikaan. Kristittyjen uskotaan omaksuneen tuon ajan pakanallisia menoja ja uskomuksia.
Monet uskovat, että "joulu" syntyi tällä tavalla ja tähän aikaan. "
<<Syntyikö Jeesus jouluna?>>
Jatkan samasta Woottenin kirjasta: "..on epätodennäköistä, että paimenet olisivat olleet ulkona talviyönä. Joulukuu on kylmää ja sateista aikaa Israelin maassa. Jeshua sanoi jopa:"Rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella (Matt. 24:20). Paimenet olivat kuitenkin kedolla kaitsemassa uhrattavaksi tarkoitettuja lampaita. Talvi on huonoa aikaa matkustaa...".
Wootten jatkaa: "Päättelemme siis jälleen, että Messias Jeshua todennäköisesti ei syntynyt 25. joulukuuta. Mutta miksi sitten kristityt juhlivat Hänen syntymäänsä silloin?
Kristityt olivat Roomassa lainsuojattomia. Heidän Jumalansa palvominen oli kielletty. Alkoivatko he piilotella uskoaan muokkaamalla olemassa olevia rituaaleja? Loivatko varhaiset kristityt oman versionsa tästä juhlasta välttääkseen osallistumasta pakanallisiin juhlamenoihin? Tarkkailkaamme armollisesti heidän tilannettaan..." Wootten kirjoitta pitkästi ja selventävästi asiasta, jota en jaksa tähän kopioida.
Vastaus kysymykseesi kuitenkin on: Valitettavasti Jeesus EI syntynyt jouluna.☹
Joulukuusesta vielä hieman tekstiä samasta Woottenin kirjasta: 🎄
"Kuitenkin joulukuusen koristelu Messiaan syntymän kunniaksi selvästikin antaa arvostelijoille sanomisen aihetta.
Mitä puiden koristeluun tulee, Jeremia varoitti: "Kuulkaa sana, jonka Herra on puhunut teitä vastaan, te Israelin heimo. Näin sanoo Herra: `Älkää totutelko itseänne pakanain menoon...Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristellaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju" (Jer. 10:1-4)
Wootten jatkaa: "Yksinkertainen joulun tapojen tutkimus paljastaa alkuperän, joka ei tuo kunniaa Israelin Pyhälle...". Hjul on ikivanha skandinaavinen juhla.
Juhlan aiheena on se, että valo voittaa taas kerran pimeyden. Ajankohta on talvipäivänseisaus tai hiukan sen jälkeen, kun voidaan havaita päivän pituuden lakanneen lyhentymästä ja kääntyneen taas pidentymään päin.
Aurinko on oikeasti olemassa ja se on meille kaikille aivan välttämätön elämän ehto. Ei ole mitään erityisen kummallista siinä, että juhlitaan elämän edellytysten jatkumista seuraavalle kierrokselle. Ei se ole sen kummempaa kuin kiitollisuuden ilmaisu siitä, että on saanut herätä uuteen päivään.
Talvipäivänseisauksen tienoille on osunut hyvin monien kansojen ja kulttuurien juhlia.
Miksi kirkko halusi sijoittaa Jeesuksen väitetyn syntymän juuri tuohon vuodenaikaan? Avauksen lainauksessa sanotaan, että näin haluttiin edistää kristinuskon leviämistä. Se on varmaankin ihan totta. Lisäksi Jeesus haluttiin samastettavaksi valon kanssa. Häneen oli jo yhdistetty Vanhan testamentin profetiat, joissa tulee valo pimeyteen.
Jes 9:2 "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus."
Muistatte varmaankin Händelin Messias-oratoriosta komean bassosoolon "The people that walked in darkness…". https://www.youtube.com/watch?v=QncNCy9ohjM
Säveltäjä on kirjoittanut matalimpaan kohtaan vaihtoehtoisen sävelkulun siltä varalta, että solisti ei ole oikea kellaribasso: https://www.musicnotes.com/sheetmusic/mtd.asp?ppn=MN0150124
Eihän toki suuren oktaavin fis pitäisi olla bassolaulajalle haaste eikä mikään.
Ja sitten Johanneksen evankeliumin alussa (Joh 1:5) on se tuttu "…valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt."
Eipä siis mikään ihme, että kirkko teki niin kuin teki tuon juhlan kanssa. Se tapahtui luultavasti 300-luvulla. Vanhin löydetty kirjallinen maininta Jeesuksen syntymäjuhlasta 25. joulukuuta on vuodelta 336.- Yksi_usko
<<Miksi kirkko halusi sijoittaa Jeesuksen väitetyn syntymän juuri tuohon vuodenaikaan? Avauksen lainauksessa sanotaan, että näin haluttiin edistää kristinuskon leviämistä. Se on varmaankin ihan totta. Lisäksi Jeesus haluttiin samastettavaksi valon kanssa. Häneen oli jo yhdistetty Vanhan testamentin profetiat, joissa tulee valo pimeyteen.>>
Batya Wootten pohtii myös kirjassaan syitä siihen, että miksi kristityt hyväksyivät (tai joutuivat hyväksymään) nuo pakanalliset juhlat. Kopioin seuraavan hänen kirjastaan Israelin juhlat, syksyn juhlat, jossa hän kertoo joulun vieton alkuperästä: "Apostoli Paavali julisti ilosanomaa pakanallisen Rooman asukkaille. Monet ottivat vastaan Jeshuan Messiaanaan ja saivat Pyhältä Hengeltä sydämen ympärileikkauksen. Heitä ei kuitenkaan hyväksytty juutalaisiin synagoogiin, ellei heitä ympärileikattu lihassa. Kun juutalaisjohtajat torjuivat ei-juutalaiset kristityt tämän ja muiden asioiden vuoksi, nämä vastasivat juutalaisvastaisin toimin. Mahtavan Rooman vainoamina ja juutalaisjohtajien torjumina Rooman kristityt ilmeisesti viettivät tätä pakanallista juhlaa, mutta pakanallisen auringonjumalan sijaan he palvoivat todellista Jumalan Poikaa."
Wootten jatkaa kirjassaan: "Kuten Juuda Babyloniassa, nämä varhaiset uskovat asuivat ei-uskovan enemmistön hallitsemassa maassa. Sen seurauksena kirkko alkoi vähitellen tehdä kompromisseja. Kuten Juuda rosh hashanan vietossa, Rooman kristityt alkoivat muokata perinteitä uudelleen. He yrittivät ottaa aurinkojumalalta kruunun ja asettaa sen Jumalan Pojan päähän. Loppujen lopuksi, kuten Juudakin Babyloniassa, he loivat tahriintuneen juhlan, mutta tämä tahra oli peräisin roomalaisperinteistä." - KuusenKotiinTuodaSaamme
Hjul? V.aari, juhlan kelttiläinen nimi on Yule, tästä tulee muinaisgermaaninen ja ruotsalainen nimitys Jul. Aglosaksit kutsuivat aamaista keskitalven juhlaa nimellä giuli. Juhlaan kuuluivat jo ennen kristinuskoa muumuassa joululimppu, jouluporsas, joulukuusi ja aurinkopyötä. Joulukuusi ja aurinkopyörä ovat saman perinteen variaatioita, siinä missä lännessä poltettiin tervattua aurinkopyörää kepinpäässä ja syötiin jouluporsata sahdilla höustettynä, idässä poltettiin kuusia ja syötiin joululimppua. Kuisen polttajaiset ja ja joululimpun perinne säilyi aina hansakaupan ajalle Balttiassa. Kun kirkko lopulta kielsi polttamasta kuusia pakanallisena rituaalina, alettiin kuusen oksille ripustaa palavia kynttilöitä ja kun kirkko kielsi senkin, veivät ihmiset kuuset sisälle.
KuusenKotiinTuodaSaamme kirjoitti:

Pidän kohtalaisen uskottavana sitä käsitystä, että sanan jul etymologia on samaa kantaa kuin hjul, jota on käytetty tarkoittamaan myös aurinkoa, auringonpyörää, ja nimenomaan palvonnan kohteena.
Tiedän, että tästä on moni kielitieteilijä eri mieltä, mutta oikeasti jäljet katoavat kuin jotos kiveliöön, kun yrittää päästä perimmäisille sanan juurille. Niinpä jouduttaneen sallimaan eri mielipiteitä, varsinkin jos ne ovat jollakin tavoin perusteltuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va491474Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää831289Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai279940- 51927
- 78918
Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani200878- 128842
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br228806- 62719
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu11688