Huonomuistinen mies, nyt nämä tupakanpummaajatytöt: mitä herroille kuuluu? hän pokkana kertoo, raiskattiin. 15-vuotiaat eivät saisi edes polttaa tupakkaa.
Hän kovin rumasti puhuu sekaverisistä lapsista, niinpä, Suomessa on paljon suomalais/ulkomaalaisia lapsia ja Vihdin mies tietää, että kaikki ovat raiskaajia ja tappajia. Liekö hänellä lapsia, ovatko isäänsä tulleet turhiksi torilla mesoajiksi?
Mulle ihan sama, mutta voisi ikäänkuin pysyä noissa tarinoissa todessaan. Toinen heppu kertoo jotain 10 vuotta sitten sattunutta puukotuksen yritystä uutena, ei ole päiväystä katsonut.
Ikävä tapaus tuo POrvoon tapaus, mutta vielä ikävämpää on, etteivät aikuiset ihmiset ole kartalla, Suomessa on sattunut vähintään yhtä järkyttäviä lapsen surmia. Miesten tekeminä on jäänyt mieleen se, kun isä poltti kaksi lasta tahallaan talon mukana äidin ollessa työpaikkansa tilaisuudessa tai mies ampui kolme alle kouluikäistä äidin matkalla ollessa. Jälkimmäinen kyllä itsensäkin.
P.S. Jos haluaa puhua teinien raiskauksista, on todella sattuneita raiskauksia. Eivätkä suomalaiset miehetkään ole immuuneja teinitytöille. Ehkä useammin vanhemmat vain lakaisevat maton alle, kun teini käy kolmikymppisen asunnolla juomassa ja vähän leikkimässä aikuista.
Vihdin mies Eduskuntatalolla
vihdinmieshelsingissä
1
387
Vastaukset
- tuppukyläneero
Kovasti tätä Vihdin miestä kaikki raiskausaiheet kiinnostaa, taitaa itse kiihottua niistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604