Eräs pappa on kovasti huolissaan Suomen ilmatilasta! Onko meillä ihan omaa ilmatilaakin jossa ei voisi edes käväistä? No onhan sitä, mutta kun käväisy siellä jää täysin ilman merkitystä. Suomihan ei voi niille käväisyille yhtään mitään.
Vaikka venäläiset koneet lentäisivät Suomen ilmatilassa tahallaan ja päivittäin, niin Suomi ei uskaltaisi tehdä yhtään mitään muuta kuin valitella ja itkeä.
Näin se vain on natohiirulaiset, että Venäjän pelko on elinehto Suomelle. Ollaan nöyriä, tehdään kauppaa, mutta myös pelätään, niin saamme olla 100% varmasti rauhassa. Usan ja Naton kelkkaan meneminen lopullisesti olisi vaarallista leikkiä itsenäisyytemme kannalta.
Näin se vain on, sillä pieni maa isoksi muutu leikkimällä suurta ja hankkimalla aseita, joista ei ole loppupelissä mitään hyötyä.
Maailman toiseksi suurin asemahti ja maailman suurin valtio on naapurissamme ja myös pysyy. Siihen on Suomen sopeuduttava, vaikka natohiiret vikisevätkin.
Suomen ilmatilasta!
1
73
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361760Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38576- 63548
- 30546
- 46540
- 66536
Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25520
