Mitenköhän ateisti selittäisi seuraavat

1. Todellisuus joka on todellista, ei keinotekoista.
2. Virtuaalitodellisuus, esim. VR pelit.

Politiikka, sekä pyhäkoulu.

Evoluutio ja sattuma, jolle on annettu 13,8 miljardia vuotta aikaa.
Epätodellisuudesta totuutta yrittää vääntää mm uskonnot ja Venäjän propagandakoneisto, heikolla menestyksellä.

Todellinen todellisuus on jotain, joka itsessään vuorovaikuttaa tunnetun materian tai energian kanssa. Heikkokin vuorovaikutus, kuten neutriinojen kohdalla on vuorovaikutusta.

Todellinen epätodellisuus ei vaikuta itsessään, vaan vain kognition kautta. Esimerkkinä vaikka uskontojen jumalat, joiden ei ole havaittu vaikuttaneen mihinkään tunnettuun fysikaaliseen prosessiin, mutta joilla on valtava yhteiskunnallinen vaikutus ihmisten uskomusten takia.

Kyllä todellisuus riittää, ja siihen mahtuu sitten kvarkitkin, ja universumi.

Paljon hauskempaa luettavaa olisi teistien kiemurtelut noita selitellessä koska he eivät pysty tarjoamaan muita kuin epätodellisia selityksiä.

Kokemusteni perusteella ainakaan useilta ateisteilta ei kannata odottaa kovin syvällisiä vastauksia. Useimmat heistä käsittävät todellisuuden virheellisesti olevan ainoastaan luonnontieteen kuvaama todellisuus — ja siinäkin he jättävät huomiotta, että edes sen tuloksia ei voida palauttaa toisiinsa. Luonnontieteellinen todellisuus on monimuotoinen kokonaisuus ja sen lisäksi on tieteitä kuten historiatiede, jotka käsittelevät inhimillisiä tapahtumia. Esimerkiksi nollan historia ei ole luonnontiedettä, mutta se on kuitenkin totta — matemaatikko tai fyysikko ainoastaan käyttää nollaa todellisuuden mieltämiseen, mutta hänen ei ammattinsa rajatun tiedonalan puolesta tarvitse tietää mikä sen historia on. Luonnontiede käsittelee siten yhtä rajattua osaa todellisuudesta.
Epätodellisuus on todellista ihmisen, tai ihmisten kaltaisten olentojen mielteinä. Todellinen todellisuus on ihmisen mielle yhdistyneenä esitieteellisen todellisuuden havaitsemisen jatkokehitykseen kuten vaikutuksen kohteena olemiseen, käytännölliseen toimivuuteen, järjelliseen yhteensopivuuteen, jne. Esimerkiksi määrätty matemaattinen luku kuten nolla on luontoon sovellettuna ihmisen mielle, mutta se on hyödyllinen ja järjellisesti yhteensopiva, joten sitä voidaan käyttää. Samaten vaikkapa geometrian rakennelmia ei löydetä todellisuudesta paitsi abstraktisti — kuitenkin yhdenlainen abstraktio on pätevämpi kuin toinen.
Todellinen todellisuus on laajempi kuin ihmisen mielteet, vaikka todellisuus on välttämättä samalla ihmisen käsitteiden läpäisemä — ei ole todellisuutta johon »epätodellisuus« eli mielteet eivät osallistuisi. Mielteiden täytyy osallistua määrätyllä tavalla todellisuuteen jotta kokonaisuus ei olisi »pelkkä« mielle, kuten ›pukkihirvi‹. Toisaalta vaikka pukkihirvi on mielikuvituksessa muodostettu yhdistelmä sekään ei ole kokonaan vailla totuutta, sillä jotkin osat mielteestä vastaavat todellisia olentoja tai asioita.
Kaikki ajalliset olennot ovat enemmän tai vähemmän osallisia todellisuudesta — ja todellisuus on monimuotoinen kokonaisuus jossa on useita lajeja. Lyhyelti voitaisiin sanoa, että »todellinen todellisuus« on suuremmassa määrin kehittyneiden mielteiden ja esitieteellisen todellisuuskokemuksen yhteensopivuutta ja »todellinen epätodellisuus« puolestaan suuremmassa määrin niiden yhteensopimattomuutta. Kuten koputtavan on vaikea olla kokonaan osumatta oveen, jokaisessa epätodellisessa havainnossa on mukana myös joitakin todellisuuden osia ja vastaavasti kaikessa todellisessa havainnossa on yleensä ainakin vähän epätodellisuuden osia. Esimerkiksi kokeellisen mittauksen tekeminen edellyttää ennakoivaa kuvittelukykyä ja tahdonvoimaa, jotka mittaaja heijastaa todellisuuteen, vaikka itse mittaustulos on suuremmassa määrin vaikutuksen kohteena olemista.
Todellisen todellisuuden eräs piirteistä on siten vaikutuksen kohteena oleminen, eli että se vastustaa suuremmassa määrin ihmisen kuvittelevaa tahtoa, joka yhdistyy siihen — sen sijaan vaikkapa jossakin mielenterveyden häiriössä vaikutuksen suunta on enemmän päinvastainen eli kuvitteleva tahto heijastaa itseään ympäröivään todellisuuteen .»Todellinen todellisuus« on määrätty ihmisen olemassaolon muoto kuten myös »epätodellinen todellisuus« — todellisuus on enemmän altista vaikutukselle ja yhdistää sen ristiriidattomasti järkeen, epätodellisuus puolestaan on enemmän vaikuttaja kuin vaikutettu ja vaikkapa yhdistää itsensä ristiriitaisesti järkeen.