Velka perintönä?

Hei kaikille.

Periytyykö velat ja lainat? Olen sössinyt talouteni oikein huolella jo vuosia sitten, kun sairastuin masennukseen ja peliriippuvuuteen. Ulosotossa on omakotitalon verran ja viime aikoina sinne on mennyt lisää. Lisäksi olen saanut lainaa yksityishenkilöltä, mutta en ole pystynyt maksamaan sitä takaisin ja sekin menee ulosottoon. Olen vaikeasti masentunut ja mietin päivittäin monta kertaa itsemurhaa enkä jaksa enää elää. Minulla on murrosikäinen tyttö ja elän yksinhuoltajana. Mietin sitä, että jos nyt tapan itseni ja pääsen tästä tuskasta eroon, niin eihän vain tyttäreni joudu velkojani makselemaan? Eihän velat periydy? Ikävä kyllä hän jää ilman perintöä, sillä minulla ei ole ollut tarjota muuta hänelle kuin rakkauteni ja neuvoni, ja toivon, että joku päivä tyttäreni antaa tekoni anteeksi minulle.
5461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ota kiireesti yhteyttä paikkakuntasi velkaneuvojaan ja ala selvittää mahdollisuutta päästä velkajärjestelyyn ja neuvoja raha-asioihin. Ja varaa heti aika lääkäriin jossa saat hoitoa ja ohjeita sairautesi selättämiseen sekä paikkakuntasi sos.toimeen josta myös saat apua. Älä jätä tytärtäsi yksin selviytymään - mikään raha ei ole henkesi arvoista. Tsemppiä sinulle ja hae apua! Kyllä sinä selviydyt vaikka ensin voi vaikealta tuntua!

Äänestä

Mun vaimoni teki itsemurhan ja jäin tytön kanssa kahdestaan. Itsellä kans valtavat velat jotka tulivat sitten myöhemmin peliriippuvuuten takia. Mietin kans itsemurhaa päivittäin, mutta en helvetti voi tyttöä jättää yksin tänne maailmaan kun äitikin jo poissa. Raha on vain numeroita ja paperia, kyllä tästä paskasta voi selvitä. Ota yhteyttä kuntasi/kaupunkisi velkaneuvontaan, ja pienin askelin alat vyyhtiä purkaa. Hae apua lääkäristä jos olet töissä ja pyydä sairaslomaa, vedoten unettomuuteen esim. Jätä s-posti niin voidaan kirjoitella.

Äänestä

Kuolema ei lakkauta velkasuhteita vaan ne maksetaan kuolinpesästä.

Velkavastuu voi myös siirtyä kuolinpesän osakkaalle jos tapahtuu laiminlyöntejä, eli silloin velka voi myös periytyä.

Äänestä

Jos rakastat lastasi ja et halua pilata hänenkin elämäänsä niin älä tee itsemurhaa. Hanki apua ja vertaistukea. Tsemppiä! Itsellä vähän samat kuviot.

Äänestä

Hei,

Saitkin jo edellisiltä kirjoittajilta hyviä neuvoja ja olen heidän kanssaan samaa mieltä siitä, että voit saada apua ja tukea tilanteeseesi! Talous- ja velkaneuvojaan kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä velka-asioiden vuoksi.

Oletko miettinyt, että voisit saada helpotusta oloosi ja itsetuhoisiin ajatuksiisi keskusteluavun kautta? On olemassa monenlaisia auttavia tahoja, joissa voisit keskustella ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja se voi olla myös hyvä voimavara ja helpottaa jaksamista.

Tässä muutamia vaihtoehtoja, joihin voisit halutessasi olla yhteydessä:

- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saat halutessasi itsellesi tukihenkilön, jonka kanssa voit keskustella kahden kesken. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

- Jos haluat keskustella tilanteestasi mieluummin soittamalla, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


elämäontuskaa kirjoitti:

Hei kaikille.

Periytyykö velat ja lainat? Olen sössinyt talouteni oikein huolella jo vuosia sitten, kun sairastuin masennukseen ja peliriippuvuuteen. Ulosotossa on omakotitalon verran ja viime aikoina sinne on mennyt lisää. Lisäksi olen saanut lainaa yksityishenkilöltä, mutta en ole pystynyt maksamaan sitä takaisin ja sekin menee ulosottoon. Olen vaikeasti masentunut ja mietin päivittäin monta kertaa itsemurhaa enkä jaksa enää elää. Minulla on murrosikäinen tyttö ja elän yksinhuoltajana. Mietin sitä, että jos nyt tapan itseni ja pääsen tästä tuskasta eroon, niin eihän vain tyttäreni joudu velkojani makselemaan? Eihän velat periydy? Ikävä kyllä hän jää ilman perintöä, sillä minulla ei ole ollut tarjota muuta hänelle kuin rakkauteni ja neuvoni, ja toivon, että joku päivä tyttäreni antaa tekoni anteeksi minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu