juuri ja tämän vuoksi....terveyskeskus

erilainenKuoleman-Enkeli

https://youtu.be/lU6NlK3OQDc

kertoo 89-vuotiaasta James Dempseystä, joka huusi henkeään haukkoen hoitajilta kuusi kertaa apua ennen kuin menetti tajuntansa. Hoitajat reagoivat tilanteeseen nauramalla yrittäessään saada happilaitetta toimimaan.
Videosta tietämätön valvova hoitaja oli ensin väittänyt, että Dempseylle oli aloitettu välittömästi elvytys, mutta video kertoo aivan erilaisen tarinan. Elvytystä ei aloitettu ajoissa ja sitä yritettiin vain ajoittain vaikka elvytystä olisi pitänyt suorittaa jatkuvasti.
Tämän lisäksi hoitokodilta kesti lähes tunti soittaa hätänumeroon, kun he olivat huomanneet Demseyn vakavan tilanteen.
###############
- juuri ja tämän vuoksi olen halunnut ja varmistanut, että läheiseni ei joudu paikallisten vihamielisten hoitajien käsiin sillä hetkellä --kriittisellä hetkellä .
Kun on "erilainen" ihminen, niin näiden erilaisuutta vihaavien hoitajien käsittelyssä en halua omaiseni oleva tuona hetkenä.
Nämä vihaa pursuavat hoitajat ovat jo elämämme aikana osoittaneet mihin he kauheuksillaan pystyvät. Heidän hoitokeinonaan ovat VIHA , PILKKA , VALEHTELU..?-- ulottuen hoitohuoneiden seinien kätköistä myös niiden ulkopuoliseen maailmaan...

He ovat niin "normaaleja" omassa normaaliudessaan, että ovat järjestäneet elämäämme valehtelullaan ja ilkeydellään niin paljon tuskaa ja pahaa, että kuoleman kanssa "kamppaillessamme" emme enää halua heidän pilkkaa ja ivaa kuulla korvissamme; sairaalan, hoitokodin tai terveyskeskuksen suljettujen ovien takana tai missään hoitotilanteessa.

En halua jättää näiden "lähihoitajien" armoille omaistani juuri siitä syytä, että he jo eläessään ovat osoittaneet kykenevänsä tekoihin, jotka pohjautuvat vain ja ainoastaan heidän pohjattomaan ilkeyteensä -- suoraan vihaan, jota viljellään lastenkin kautta !
Olen varmistanut, että omaiseni, kuin myös itse, saan ihmiselämää ja ihmisarvoa kunnioittavaa hoitoa sellaisena kuin olen - erilaisuuteni kanssa.

Näiden vihan myrkyttämien hoitajien käsissä en viimeisiä hetkiäni halua viettää, en minä, ja läheiselleni haluan arvokkaan ja ihmisarvoa kunnioittavan hoidon hänen viimeisinä hetkinään.
Haluan itse kuolla kuolemani - ihmisenä -- en näiden vihahoitajien pilkan alla - hylkiönä .
Haluan varmuudella tietää, että "erilainen" läheiseni saa arvokkaan hoidon silloinkin, kun en itse voi olla paikalla hoidontasoa varmistamassa!

Näitä "vihahoitajia" on paikallisessa terveyskeskuksessamme - niin lähellä piru voi istua - sen he ovat toimillaan osoittaneet meitä kohtaan jo eläessämme.

Kuoleman hetkelläni en heitä halua pelätä -- sillä kuolemaa en pelkää-- eihän sitä koskaan tiedä, mitä he vielä silloinkin keksivät saattaakseen "erilaisuuden" häpeään omassa normaaliudessaan.

Sillä, niin he ovat "hyviä" ihmisiä...? mutta todellisen ihmisyyden he ovat itseltään karsineet ja polkeneet kuraojaan.
Mutta ovathan he normaaleja ja sitä myöden "erinomaisia" malleja lapsilleen, jotta "traditiot" paikkakunnallamme säilyisivät aina ja aina eteenpäin tulevaisuudessa...jotta viha erilaisuutta kohtaan ei KOSKAAN kuolisi ?

18

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taejavarmaote
    • kolme-huutaa-kovaa
    • supon-kova-kohtalo

      synkkä ja pitkä talvi...älä jää yksin !
      vaarassa-vaani-murhe

      Mielenterveysviikko on lopuillaan. Minussa tämä päivä herättää mietteitä, kuten:
      Henkilö A sairastui nuorena skitsofreniaan ja syrjäytyi peräkammariinsa. Kun isä ja äiti kuolivat ajallaan, hänelle kävi kuten kenelle tahansa, josta kukaan ei enää huolehdi. Hän teki itsemurhan.
      Henkilö B tuli ns. ”hyvästä perheestä”, viihtyi koulubileissä, erehtyi vääriin piireihin ja tutustui niissä mielenterveyttä murentaviin huumeisiin, joihin hän jäi koukkuun. Kaiken rahoitti hänen vanhempansa. Hän teki itsemurhan.
      Henkilö C perusti 90-luvulla yrityksen. Hän yritti, erehtyi, velkaantui, masentui ja koki lopulta konkurssin ja avioeron eikä sen jälkeen enää koskaan saanut tavata lapsiaan. Hän häpesi, puri hammasta ja teki satunnaista hanttihommaa ja paskaduunia, mutta pärjäsi ainakin välillä jotenkuten ja muisti lapsiaan jouluisin. Vuosikaudet hän teki parhaansa, mutta lopulta hänkään ei enää jaksanut. Hän teki itsemurhan.
      Jokainen meistä voi olla tässä jonossa se henkilö D.
      Kukaan meistä ei istu niin vahvan oksan päällä, etteikö huomenna voisi sattua jotakin pahaa, joka vie elämältä pohjan, itseltä tai läheiseltämme.

      REFEROITU

      • Pisantornistanähtynä

        Mikäs murhanhenki on nyt pesiytymässä Suomen ylle? Ei oteta vastaa. Mene muualle!Kaikesta voi selvitä Jumalan avulla. Hän tahtoo ja haluaa auttaa. Hän on hyvä Jumala ja kääntää lopuksi kaiken parhain päin, niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat.........vihtahousu saa silloin joukkioineen kyytiä! Kärsivällisyyttä vain rutkasti!Jeesus on voittanut jo kaiken pahan, miksi siis ajattelet vihtahousuntekoja....nosta ajatuksesi matalista ajatuksista ylhäisiin! Kaikessa on aina parempi puolensa! Jatkuva negatiivisuus ja vihaa tuhoaa ihmisen itsensä!


      • SielEtnanpakauniinma
        Pisantornistanähtynä kirjoitti:

        Mikäs murhanhenki on nyt pesiytymässä Suomen ylle? Ei oteta vastaa. Mene muualle!Kaikesta voi selvitä Jumalan avulla. Hän tahtoo ja haluaa auttaa. Hän on hyvä Jumala ja kääntää lopuksi kaiken parhain päin, niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat.........vihtahousu saa silloin joukkioineen kyytiä! Kärsivällisyyttä vain rutkasti!Jeesus on voittanut jo kaiken pahan, miksi siis ajattelet vihtahousuntekoja....nosta ajatuksesi matalista ajatuksista ylhäisiin! Kaikessa on aina parempi puolensa! Jatkuva negatiivisuus ja vihaa tuhoaa ihmisen itsensä!

        Italian ongelmat ovat perhekeskeisyys joka usein ymmärretään mafian tottelemisena. Kyllä vihtahousu Pisan tornista katsottuna on samanlaista ihmissuhdesolmua kuin kotimaassammekin.


      • Pisantornistanähtynä
        SielEtnanpakauniinma kirjoitti:

        Italian ongelmat ovat perhekeskeisyys joka usein ymmärretään mafian tottelemisena. Kyllä vihtahousu Pisan tornista katsottuna on samanlaista ihmissuhdesolmua kuin kotimaassammekin.

        Teillä on siellä oma mafianne...olette niin tottuneet siihen, ettette edes pidä sitä mafiana!


      • voi-aikoja.ei-tapoja
        Pisantornistanähtynä kirjoitti:

        Teillä on siellä oma mafianne...olette niin tottuneet siihen, ettette edes pidä sitä mafiana!

        Totta ! Muutama perhe saa ohjailtua ja ylläpidetty epätotuuksien linnaa, josta väärää tietoa jaetaan ja isoäiti viehätysvoimallaan lopullisen siunauksen vie kunna kouluviranomaisille ja valehtelee köyhien lapsien nimiin omien hyväosaisten ilkeydet ja pilkan ja kouluväkivallan koulun pihalta ?
        voi kauheeta, mitä sukuja ja väkiä ja ihan vuosien ajan samaa peliään saaneet vapaina harjoittaa.
        Mielisairaat kuulus minusta sairaalaan ei vapaina juoksentelemaan ja levittelemään vainoharhojaan.


    • usko-rantatei

      Muistuttaisin näitä vihaperheitä kansanviisaudella:" Minkä valehtelemalla saavuttaa; sen kuolemalle menettää."
      No, himonsa itse kullakin.
      Kohti ikuista elämää Jeesuksen rinnalla, riemua sydän huutaen -- ei pilkka, häväistystä, ympärilleen kiljuen !

      • majakanvalot

        Jes.58:6
        " Ekö tämä ole paasto, johon minä mielistyn: että avaatte vääryyden siteet, irrotatte ikeen nuorat ja päästätte sorretutu vapaaksi, että särjette kaikki ikeet" . Eikö tämä: että taitat leipäsi isoavalle ja viet kurjat kulkijat huoneeseesi, kun näet alastoman vaatetat hänet etkä kätkeydy siltä joka on omaa lihaasi? Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niinkuin aamurusko, ja haavasi kasvavat umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi! Näin riemuitaan Jeesuksen tahdon mukaan!


      • Kuusiharjultatuulee

        Minä en ole moista kansanviisautta koskaan kuullutkaan! Paremminkin niin, että minkä valehtelemalla luulee saavuttaneensa, vasta vankilassa ymmärtää menettäneensä !


      • tammiharjultakin.tuulee
        Kuusiharjultatuulee kirjoitti:

        Minä en ole moista kansanviisautta koskaan kuullutkaan! Paremminkin niin, että minkä valehtelemalla luulee saavuttaneensa, vasta vankilassa ymmärtää menettäneensä !

        Nyt on käynyt niin että vuosi sitten vankilaan tuomittu Savon nainen onkin vapautettu vankilasta kesken hovioikeuskäsittelyn.
        Mikähän oivallus tuomareille on kirkastunut?


    • kyökki-psyko

      poliisit tekevät nyk. paljon itsemurhia.
      miksikö ?
      väsyvät valehtelemaan varmaankin

      • majakanvalot

        Itsemurhaa ei kannata edes ajatella...se on pelkuruutta ja rajan tuolla puolella kaikki vanha edessä 100-kertaisen ja ikuisesti! Minkä taakseen jättää sen edestään löytää niin se on. Kaikesta on ulospääsy aina!


      • ellumaaria
        majakanvalot kirjoitti:

        Itsemurhaa ei kannata edes ajatella...se on pelkuruutta ja rajan tuolla puolella kaikki vanha edessä 100-kertaisen ja ikuisesti! Minkä taakseen jättää sen edestään löytää niin se on. Kaikesta on ulospääsy aina!

        täysi itsemurha on joutua näiden vihaa huokuvien lähihoitajien kouriin


      • eutanaatikkoeukot
        ellumaaria kirjoitti:

        täysi itsemurha on joutua näiden vihaa huokuvien lähihoitajien kouriin

        häiriköihän ne muutenkin kylillä, miksei ne pystyisi tappamaan avuttomia potilaita sänkyihinsä. Niin, miksipä ei ?


    • Jag-behöver-Herren

      En av de få personerna jag behöver vid min sida är Herren, Han sviker mig aldrig och står fast vid min sida. Man behöver inte vara troende, man behöver inte vara kristen eller tro på någon religion.
      Men man kan vara en god människa som är mån om sina nära och kära, respekterar människor i sin omgivning och sprider positiv energi i sin vardag runt omkring sig.
      Spelar ingen roll vilken religion du tror på, för det står i alla religioner hur man ska vara en god och respekterad människa och hur man ska leva i sin vardag utan synd.
      Börja göra skillnad genom att leva i en vardag där du tänker på hur du vill ses och uppfattas av andra människor, jag tror att majoriteten vill uppfattas som en bra människa så börja leva som en bra människa.
      Inte bara för dig själv utan för andra också.
      Om vi alla gör en skillnad var, så gör vi miljoner tillsammans

    • murhia.putkissa

      Nykyisin , jos poliisi ei tapa, niin murhaajaksi osoittautuu l ä h i h o i t a j a !

      • lörppöhuulet.lätisivät

        pari äksyimpää ämmää on jo vaikeuksissa, kun johto painaa ulos talosta TK menemään ilman irtisanomisaikaa. TIETOVUOTOJA tehneet? joutaavat saada lennosta persiilleen...käppyrät kääkät...pari tällä kertaa


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      10
      784
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe