John Wayne jälleen uuden ennätyksen kimpussa!

Alle kahden viikon päästä on jälleen vuoden odotetuin urheilutapahtuma Ylä-Savossa eli Turpaanvetotalakoot Kiuruvedellä! Luonnollisesti turpaanvetotalkoiden pääarkkitehti, Ryönänjoen kyläpäällikkö John Wayne, on jälleen mukana pääottelussa ja tällä kertaa vastassa erittäin vaarallinen Iisalmen rautakansleri! Kahtena edellisvuotena John Wayne on pehmittänyt vastustajansa liki keskeytyskuntoon painavilla pommeillaan ja nopeilla iskusarjoillaan. Kylillä liikkuneiden tietojen mukaan kyseessä olisi John Waynen menestyksekkään nyrkkeilyuran päätösottelu ja tätä ottelua varten olisi tarkoitus järjestää mieleenpainuva spektaakkeli, jollaista ei ennen ole urheilumaailmassa nähty! John Wayne aikoo nimittäin rikkoa jälleen uuden maailmanennätyksen ja tyrmätä Iisalmen rautakanslerin lyömättä itse ensimmäistäkään lyöntiä! Kannattaa tulla paikanpäälle seuraamaan John Waynen ennätysyrityksen toteumista.

Ottelutapahtumassa mukana muitakin ottelijoita ja kirsikkana kakun päällä esiintymässä burleski- ja aikuisviihdetähtiä peräkammarin poikien ja MTK:n herrojen iloksi! Tapahtuman alussa John Wayne laulaa Maamme-laulun ja körttiläiseen tapaan veisataan muutama Siionin virsi!
0207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


KiuruvedenBoxingYhdistys kirjoitti:

Alle kahden viikon päästä on jälleen vuoden odotetuin urheilutapahtuma Ylä-Savossa eli Turpaanvetotalakoot Kiuruvedellä! Luonnollisesti turpaanvetotalkoiden pääarkkitehti, Ryönänjoen kyläpäällikkö John Wayne, on jälleen mukana pääottelussa ja tällä kertaa vastassa erittäin vaarallinen Iisalmen rautakansleri! Kahtena edellisvuotena John Wayne on pehmittänyt vastustajansa liki keskeytyskuntoon painavilla pommeillaan ja nopeilla iskusarjoillaan. Kylillä liikkuneiden tietojen mukaan kyseessä olisi John Waynen menestyksekkään nyrkkeilyuran päätösottelu ja tätä ottelua varten olisi tarkoitus järjestää mieleenpainuva spektaakkeli, jollaista ei ennen ole urheilumaailmassa nähty! John Wayne aikoo nimittäin rikkoa jälleen uuden maailmanennätyksen ja tyrmätä Iisalmen rautakanslerin lyömättä itse ensimmäistäkään lyöntiä! Kannattaa tulla paikanpäälle seuraamaan John Waynen ennätysyrityksen toteumista.

Ottelutapahtumassa mukana muitakin ottelijoita ja kirsikkana kakun päällä esiintymässä burleski- ja aikuisviihdetähtiä peräkammarin poikien ja MTK:n herrojen iloksi! Tapahtuman alussa John Wayne laulaa Maamme-laulun ja körttiläiseen tapaan veisataan muutama Siionin virsi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu