On ihan oikein, että ihmiset valitsevat oman tien

Luin lehdestä, että kaveri työskentelee Varsovassa IT alalla ja tienaa
mukavasti ja elää leveästi. Toki monet eläkeläiset voivat myös valita
näin. Silloin ei tarvitse kitua ja maksaa hirveetä vuokraa ja kiskuri hintoja
muistakaan asioista. Kaveri kertoi myös Puolassa olevien suomalaisten
olevan sosiaalisempia, koska todennäköisesti kyttäys ja vaino on jäänyt suomeen.

Itselläni on myös suunnitelmissa Espanja tai jokin toinen EU-maa eläkkeelle
tähtäimessä, samoin kuin useilla tuhansilla muillakin. Ei helv*** kyttäämistä
kylmyyttä eikä jatkuvaa valitusta.

EU antaa meille tämän mahdollisuuden ja se on paratiisin kutsu myös.
Kommunistinen suomi ei näillä kriteereillä oikein yllä edes asteikoille, kun
puhutaan elämän hyvyydestä ja laadusta. Toki poliittiset johtajat ja heidän
perheensä ja nuolijat elää omaa elämäänsä, mutta se ei oikein kristitylle sovi.

Hienoa, että nuori polvi menee ja tekee ja vanhemmat viisaat myös.
Eurooppa kutsuu ja se on myös meidän esivanhempien koti ja kotimaa ja juuri.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Liittovaltio kirjoitti:

Luin lehdestä, että kaveri työskentelee Varsovassa IT alalla ja tienaa
mukavasti ja elää leveästi. Toki monet eläkeläiset voivat myös valita
näin. Silloin ei tarvitse kitua ja maksaa hirveetä vuokraa ja kiskuri hintoja
muistakaan asioista. Kaveri kertoi myös Puolassa olevien suomalaisten
olevan sosiaalisempia, koska todennäköisesti kyttäys ja vaino on jäänyt suomeen.

Itselläni on myös suunnitelmissa Espanja tai jokin toinen EU-maa eläkkeelle
tähtäimessä, samoin kuin useilla tuhansilla muillakin. Ei helv*** kyttäämistä
kylmyyttä eikä jatkuvaa valitusta.

EU antaa meille tämän mahdollisuuden ja se on paratiisin kutsu myös.
Kommunistinen suomi ei näillä kriteereillä oikein yllä edes asteikoille, kun
puhutaan elämän hyvyydestä ja laadusta. Toki poliittiset johtajat ja heidän
perheensä ja nuolijat elää omaa elämäänsä, mutta se ei oikein kristitylle sovi.

Hienoa, että nuori polvi menee ja tekee ja vanhemmat viisaat myös.
Eurooppa kutsuu ja se on myös meidän esivanhempien koti ja kotimaa ja juuri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu