Kirkon julkisoikeudellinen erityisasema Suomen kouluissa on samankaltainen kuin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen NKP:n asema Neuvostoliiton kouluissa ja oppilaitoksissa.
Puolueen edustajat pitivät kouluissa ja muissa oppilaitoksissa "aamuhartauksia" ja muita "hartaustilaisuuksia". Lisäksi muutaman kerran vuodessa koululaiset marssitettin puoluepalatsiin aatteelliseen tilaisuuteen eli "jumalanpalvelukseen".
"Luterilaisessa" Suomessa on yhä valtiokirkollinen "yksipuoluejärjestelmä". Se ei ole kuitenkaan ikuinen, niin kuin ei ollut Neuvostoliiton "valtiokirkkokaan".
Jos ollaan tarkkoja, Suomen kirkkopoliittista tilannetta voidaan hyvin verrata myös Itä-Saksan eli DDR:n systeemiin, jossa oli "johtava puolue" (SED) ja apupuolueita.
Suomessa hegemonisella valtiokirkolla (EVL) on "johtava rooli", joka näkyy kouluissamme. Koulut eivät ymppää ja tyrkytä koulupäivän ohjelmaansa minkään muun kuin ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia.
(Jos julkinen valta Suomessa noudattaisi neutralitettiperiaatetta toiminnassaan, koulujen ja päiväkotien ei kuuluisi organisoida toimintansa osaksi minkään uskontokunnan uskonnonharjoituksia, joiden tulisi olla kotien ja mahdollisten seurakuntien asioita.)
Puolueen edustajat pitivät kouluissa ja muissa oppilaitoksissa "aamuhartauksia" ja muita "hartaustilaisuuksia". Lisäksi muutaman kerran vuodessa koululaiset marssitettin puoluepalatsiin aatteelliseen tilaisuuteen eli "jumalanpalvelukseen".
"Luterilaisessa" Suomessa on yhä valtiokirkollinen "yksipuoluejärjestelmä". Se ei ole kuitenkaan ikuinen, niin kuin ei ollut Neuvostoliiton "valtiokirkkokaan".
Jos ollaan tarkkoja, Suomen kirkkopoliittista tilannetta voidaan hyvin verrata myös Itä-Saksan eli DDR:n systeemiin, jossa oli "johtava puolue" (SED) ja apupuolueita.
Suomessa hegemonisella valtiokirkolla (EVL) on "johtava rooli", joka näkyy kouluissamme. Koulut eivät ymppää ja tyrkytä koulupäivän ohjelmaansa minkään muun kuin ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia.
(Jos julkinen valta Suomessa noudattaisi neutralitettiperiaatetta toiminnassaan, koulujen ja päiväkotien ei kuuluisi organisoida toimintansa osaksi minkään uskontokunnan uskonnonharjoituksia, joiden tulisi olla kotien ja mahdollisten seurakuntien asioita.)
Vastaukset 129
Vanhimmat
Hassua, että 70-lukulaisen äärivasemmistolaisen pääsihteerin luotsaama VA-liitto arvostelee Suomen koululaitosta NL- ja DDR-vaikutteista. Noita maitahan äärivasemmisto aikoinaan ihaili ja taitaa ihailla edelleen.
Ongelma näyttääkin olevan se, että Suomessa koulut eivät edistä tuon pääsihteerin ja kumppaneiden mielestä oikeaa ideologiaa. Eihän NL tai DDR sallinut lasten olla tekemisissä uskonnon kanssa, vaan se keinotekoisesti suljettiin ulos.
Tähän NL- ja DDR-politiikkaan liitto haluaa palata. Mutta haloo! Nyt eletään 2010-lukua eikä 1970-lukua, jos pääsihteeri kumppaneineen ei ole sattunut huomaamaan.
Tolkutat omaa valheellista propagandaasi tai onko se agitaatiota, mutta myönnät siis, että pääsihteerin kritiikki Suomen valtiokirkon "johtavasta roolista", jolla päivähoito ja koulut on alistettu kirkkoa palvelemaan muistuttaa johtavan puolueen asemaa ja toimintaa NL:n ja DDR:n kouluissa. Pelkäätkö, että kirkon etuoikeutettu asema lopetetaan ja Suomen uskontopolitiikka saatetaan vastaamaan 2010-luvun yhdenvertaisuusperiaatetta.
En pelkää. Pelkään, että te menneisyyden vangit teette uskonnottomista naurun aiheen. Tai olette jo tehneet. Tervetuloa 2010-luvulle!
Itse olet menneisyyden vanki! Se on itse joka toisia haukkuu.
Miten Sinä edistät kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lopettamista?
Haluatko tulla ikkunanpesutalkoisiin?
Hyvä vertaus.
Poliitikot eivät uskalla toimiva vastoin kirkon tahtoa?
Poikkeus: tasa-arvoisen avioliittolain säätäminen.
Eihän keisarilla ole vaatteita! Kirkon etuoikeudethan rikkovat ihmisten yhdenvertaisuutta "uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta"!
Kirottua.
Foorumin antivapari keskittyy vaparien haukkumiseen. Kirkon etuoikeudet halutaan rauhoittaa. Ei onnistu.
böö
Tuo "johtava puolue" on muuten hyvä vertaus kun miettii evlut ja ort kirkkojen asemaa Suomessa.
Antivaparilla jauhot suussa?
Paljonko Ylikoski sai kirkolta palkkiota ketjun avauksesta?
Kirkonmiehiä.
Kirkko ilmoittaa pian haluavansa vapautua valtiokirkollisuudesta.
Kimppakivaa.
Kirkko on ihastunut kaikkiin Ylikosken kirjoituksiin.
Antivaparia ei kiinnosta tämä nykypäivään tilanne. Miksi?
Meni jauhot suuhun..
Yleisön suhtautuminen ei kovin suopeata. Kärsimystä.
Kirkot pelkäävät elämänkatsomustiedon avaamista kaikille valittavaksi.
Siksi Vapaa-ajattelijoita mollataan. Ajavat asiaa.
Koska päättäjillä "silmät avautuvat kuin kissanpojilla"?
Liian myöhään, jos ei vielä.
Niinpä. Monessa muussa asiassa ennakoidaan tulevaa, meillä on jopa tulevaisuusvaliokunta. Tässä ikäänkuin oletetaan, että jo olemassaoleva kehitys pysähtyisi tai jopa kääntyisi.
Paha!
Harmittaa pirust.
Meneekö jauhot suuhun?
Tämä piiloon!
Jauhot suussa tästä!?
Ylös vaan
"Suomessa hegemonisella valtiokirkolla (EVL) on "johtava rooli", joka näkyy kouluissamme. Koulut eivät ymppää ja tyrkytä koulupäivän ohjelmaansa minkään muun kuin ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksia ja hartauksia."
Vapaa-ajattelijoiden todellinen huoli ei ole se, että koulun jumalanpalvelukset ja hartaustilaisuudet olisivat VAIN luterilaisen kirkon järjestämiä, vaan se, että he vastustavat kaikkea, mikä todistaa Jumalan olemassaolosta. He vain naamioivat todelliset tavoitteensa.
En usko, että Vapaa-ajattelut hyväksyisivät sitäkään, että muut uskonsuunnat kuin ev.lut kirkko saisi pitää koulujen hartaustilaisuuksia. Tuskin he hyväksyisivät, että Helluntaiseurakunta, Vapaakirkko, Baptistiseurakunta tai adventistit saisivat pitää hartaustilaisuuksia.
Oikein ymmärretty.
"(Jos julkinen valta Suomessa noudattaisi neutralitettiperiaatetta toiminnassaan, koulujen ja päiväkotien ei kuuluisi organisoida toimintansa osaksi minkään uskontokunnan uskonnonharjoituksia, joiden tulisi olla kotien ja mahdollisten seurakuntien asioita.)"
Jeesuksen antamassa lähetyskäskyssä evankeliumia pitää viedä kaikille kansoille ja ihmisille. Siksi sitä tulee viedä kouluihin ja päiväkoteihin, koska kodit eivät aina hoida näitä tehtäviä.
Ihmisen pelastus iankaikkiselta kadotukselta on maailman tärkein asia ja siksi kenelläkään ei ole moraalista oikeutta vastustaa sitä.
Nyt rakoilee, kun OPH uskaltaa mainita, että kirkolista tilaisuutta ei tarvitsekaan olla.
Jumalanpalvelusta ja aamuhartauksia ei tarvitse sisällyttää koulun toimintaan.
Ööö, kyllä ainakin meillä päin myös helluntai- ja vapaaseurakunnan edustajat ovat käyneet pitämässä aamunavauksia tasaisin väliajoin.
Kyllä DDR:ssäkin oli "apupuolueita"...
Vapaiden suuntien aamunavaukset ovat ussein vielä kovempaa hard corea kuin evl...
Ylipäätään uskonnolliset aamuhartaudet voisi lopettaa kouluissa. Sen sanoo OPH:n uusi ohjekin.
Vanhemmat voivat itse viedä lapsiaan kirkon ilta- ja viikonlopputapahtumiin.
Loppu lähestyy!
Vähitellen+tosin,+1,2+%+vuodessa...
Selkeitä yhtäläisyyksiä esim. opilaitostoiminnassa. Johtopäätöksiä!?
Koska kirkon etuoikeuksien aika ohi?
Kirkon jäseniltä voisi kysyä, tätäkö todella haluat tukea.
Niin, jäsenyydellä tukee jälkeenjääneisyyttä.
Valtioneuvoston kanslian mielesstä Suomen valtio ei ole tunnustukseton, koska perustuslaissa on 76 §.
Piispojen mukaan kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla.
Tätä vipua sietää vääntää vielä hyvän aikaa... Harvoinpa on asiaa noin suoraan tunnustettu.
Tällä kerätään voimaa vivun taakse: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/
Arka paikka antivapareille.
Ja etuoikeuskirkolle ennen muuta.
Paha tikki... Mitä sanoo Kokoomus?
Hyvin nostettu vertaus.
En kommentoi. Piiloon!
Antivapari kiemurtelee ja kiertää kaukaa.
Kuin kissa kuumaa puuroa.
Olen tästä sanaton.
Sopimatonta?
Jo marraskuusta 2017 asti...
Käyty keskustan kuntapamput pitämässä aamunavauksia kouluissa kerran kuussa? Niissä kunnissa, joissa sillä on enemmistö..
Kirkon etuoikeuksista kiinni pitävät haluavat olla "etujoukkoa" taistoissa taivastien.
Hämmästyttävää samankaltaisuutta!?
Eräät haluavat ohittaa.
Tässä kritisoidaan NL:oa, DDR:ää ja Suomen evlut kirkkoa.
Kirkon erityisasema romahtaa ennen pitkää.
Tästä vertailusta en tykkää!
Kirkollisvaaleissa+äänesti+vain+10+%+koko+väestöstä+laskettuna+(14,5+%+kirkon+jäsenistä,+joita+on+70+%).+Laske+vaikka+itse+0,7+x+14,5+%.+Ei+enää+kauhean+iso+"lobby"?+Vielä+sisäisesti+hyvinkin+erimielinen.
Hyvä vertaus! Etuoikeuskirkko romahtaa.
Myös tämä kirjoitus kiukuttaa Ylikosken vastaista vainokampanjaa käyviä. Aktiivisuus vapaa-ajattelun edistämisessä on ylipäätään pahe vapaa-ajattelijain liiton lakkauttamiseen tähtäävillä puskahuutelukampanjoijilla.
Tosi arsyttävä veto!
Raivostuttaa niin turkasen vietävästi.
Onko tämä virallisella syntilistallasi pääsihteerin toimista?
Miten käy kirkossäkäyntitilastojen lukemien, jos koulut eivät enää järjestä lapsia jumalanpalveluksiin syksyin keväin?
Kirkon asema puntariin!
Tämä ärsyttää antivaparia. Kirjoittajalle lokaa.
Kirkon etuoikeudet ärsyttävät..
Etuoikeuksien poistamisvaatimukset ärysttävät ja huolestuttavat.
Se on voi voi. Kehitys kehittyy. Ei auta spämmäys.
Miten muualla? Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin IHEU:n kautta Vapaa-ajattelijat toimivat sekularismin ja deokratian puolesta myös Afrikassa, Lähi-Idässä ja Etelä-Aasiassa.
Kirkolliskokouksen osanottajien matkat, majoitukset, ruoat ja juomat maksetaan. Kokous kestää 5 pv. Niin kuin puoluekokoukset noissa maissa tannoin. viikonloppuseminaari ei riitä, niin kuin Vapareilla. Antivapria ei vaivaa kirkolliskokouskemut.
Piispa Jolkkosella on hieman toisenlainen kääsitys tilanteesta!
Olisi tämän avauksen hyvä siunaantua foorumin etusivulle? Tuoretta tekstiä.
Se teksti on vain yksi Ylikosken pitkästä syntilistasta antivaparin mielessä.
Hyvä veto myös maailmanpolliittisesti?!
Valtiokirkolinen asema ja etuoikeudet kouluissa ovat takaperioisia, jäljessä yhteiskunnan tason maallistumiskehityksestä.
Voi verrata myös nyky-Kiinaan!?
Ev.-lut. kirkko huseeraa kouluissa aamuhartauksineen ja jumalanpalveluksineen Suomessa - samaan tapaan kuin Kiinassa kommunistisen puolueen etuoikeuksiin kuuluvat "aamunavaukset" ja valistustilaisuudet päivällä.
Onneksi Suomessa kylän suurimmalla puolueella ei ole samanlaista erityisasemaa, kun puolueet vahtivat toisiaa. Uskonnon suhteen kouluissa ja päiväkodeissa on "yksipuoluejärjestelmä" yhä voimissaan Suomessa. Tosin maa murenee sen jalkojen alta koko ajan...
Myös tämä vertaus Kiinaan kolahti antivapariin, joka yrittää kiistää kirkon huseeraamisen erityisoikeudella. Omissa mollausketjuissaan. Julkisen vallan neutraliteettiperiaate hyvä tavoite.
Ei taas tätä. en tykkää.
Vapaa-ajattelijat ja Vapaa Ajattelija -lehtitoimivat tilanteen muuttamiseksi. Nostetaan lehtikin esiin: http://vapaa-ajattelijat.fi/va-lehti/
Joku piispa on kuulemma pitänyt hyvän puheen. Antivapari uutisoi.
Rehtoreita pitää rohkaistä jättämään uskonnonharjoitustilaisuudet pois lukuvuoden ohjelmasta.
Eikö kirkon jäseniä hävetä olla tuollaisen epäreilusti etuoikeutetun lafkan messisdä?
Hyvä veto Ylikoskelta pääsihteerinä. Valtiokirkolllisuus on mennyttä maailmaa.Vapaa-ajattelijat on ihmisoikeusjärjestö.
Jännä juttu: minäkin olen periaatteessa äärimmäisen skeptinen ihminen ja käyn uskovaisten ihmisten kanssa kovaa sananvaihtoa aiheesta eri keskusteluissa.
Siitä HUOLIMATTA tämä joidenkin ihmisten ateistinen fundamentalismi ihan suunnattomasti ärsyttää minua!
Olisikohan teistä joillakin ihan oikeasti miettimisen paikka?
Vapaa-ajattelijain kliitto tänään:
"Esitämme, että kiinteistöjen varainsiirtovero ulotetaan kattamaan myös uskonnolliset yhdyskunnat. Nykyisen lain mukaan kiinteistön varainsiirtoverosta on vapautettu paitsi kunnat myös kaksi valtionkirkkoa ja rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.
Tämä verovapaus asettaa erilaisia katsomuksia omaavien ihmisten yhteisöt keskenään eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi Adventtikirkko tai islam-seurakunta voivat ostaa kiinteistön verovapaasti, toisella tavalla rekisteröityneet Lähetyshiippakunta ja Pelastusarmeija maksavat veron. Muut kuin uskonnolliset järjestöt, esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden yhdistykset, maksavat veron aina.
Lain taustalla lienee vanhan uskonnonvapauslain määräys, jonka mukaan rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat tarvitsivat valtioneuvoston luvan hankkiakseen muuta kiinteää omaisuutta kuin hautausmaita. Tämä rajoitus kuitenkin poistui jo vuonna 2003.
Vertailuna ehtoollisviinillä oli aiemmin samantapainen vapautus alkoholiverosta, mutta se poistui vuonna 2018. Vaikka valtiokirkkojen ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien varainsiirtoveron verovapauden poiston fiskaalinen vaikutus on melko pieni, se myös yksinkertaistaa verolainsäädäntöä."
Antivaparin mukaan valtiokirkko on "myytti". Paljasti karvansa.
Eiköö ole noloa olla jäsenenä lafkassa, jonka asema perustuu valtiolliseen pönkitykseen ja epäreiluihin etuoikeuksiin?!
Haloo. Tällä foorumillahan on esiintynyt kirkon aseman puolustelijoita... Vastaussa odotetaan.
Tekohengityksellä pönkittäminen ei kaukaa kestä.
Antivaparissta vertaus on kiusallinen kirkon kannalta. Se on voi voi. Tosiasiallinen vastaavuus ilmeinen.
Haa. Huomasin tämmöisen vertauksen, ja kun lukee Kuopion, Oulun tai Järvenpään tilanteista, se on valitettavasti niin lähellä.
Tästä vertauksesta kirkko ei tykkää. Eikä foorumin trololoantivapari.
Uskonnollinen, katrsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus. Puolueista ei yhden puolueen huseerausta kouluissa sallita. Kirkon huseeraus salitaan...
Kirkon huseerausta sallitaan. Voisi ajatella, että hävettää niitä, jotka eivät ole uskossa. Pelkäävät sanoa, että jo riittää?
Toisessaa ketjussa viitattiin nyky-Kiinan koulujen tilanteeseen ja siellä oleviin ideologisten tilaisuuksien yksipuolisuuteen, joka vertautuu kirkon asemaan Suomen koulujen "ideologisissa" eli uskonnollisissa tilaisuuksissa. Myös vertaus NL:n ja DDR:n kouujen valistustilaisuuksiin on hyvä muistaa.
Kirkko ja valtio eroon! Niinku olis jo! On tämä kummaa!
Siis jättiläinen! Mutta seisooko savijaloilla?
Huoli lapsista vaikuttaa monien (ei kaikkien) vanhempien turhan mukautuvaan käyttäytymiseen,
Sehän tarkoittaa - tarkoittaisi - sitä, että Suomessa pelätään uskonnollista painostusta.
Paha vertaus! Kirkon julkisoikeudellinen asema ja toimintavapudet kouluissa tosiaan voi rinnastua myös noin.
Iskevä vertaus. Monet perheet kokevat uskonnollisia tilaisuuksia ja niille rinnakkaisia tilaisuuksia koskevat kyselyt ahdistavina, arkaluontoisen tiedon yksityisyyden suojaa rikkovina. Ahdistusta lisää lasten joutuminen tämän painostavan kyselyn välikappeleiksi. Uskonnonvapauteen kuuluu paitsi oikeus julistaa uskoaan myös oikeus olla ilmaisematta uskonnollista tai uskonnotonta vakaumustaan. Uskonnollinen ja vakaumuksellinen kasvatus on kotien eikä julkisen vallan tehtävä. Tätä tulee alkaa kunnioittaa varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Suomen ev.-lut. kirkolla on julkisoikeudellinen erityisasema, jonka valtiokirkollisuus ilmenee näin:
Kirkkolaki (erityisasema eduskunnassa, muutoksia vain kirkolliskokouksen esityksestä, perustuslain 76 § mukaan).
Kirkollisverojärjestelmä; verokarhu ja vouti hoitavat.
Tukimääräraha valtion budjetista kirkolle 116 miljoonaa euroa könttänä.
Uskonnonopetuksen pakollisuus kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa.
Uskonnollisia tilaisuuksiia liitetään yhä koulujen ja päiväkotien ohjelmaan (hartaudet, jumalanpalvelukset).
Eduskunnan valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukset; Humanistien ja Vapaa-ajattelijain tarjoamalla vaihtoehdolla ei virallista asemaa.
Uskonnollisen valan vannominen maalllisiin tehtäviin (virkamiehet, ministerit, armeija; sen sijaan poistui oikeuslaitoksesta 2016 ja 2017).
Valtion palkkaamat papit puolustusvoimissa ja vankiloissa.
Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradiossa.
Kirkosta eroajien rankaisu kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun ja verovapaa vuosi liittyjille.
Uskonnottomien järjestöillä ei ole vihkimisoikeutta.
Jumalanpilkan kriminalisointi Rikoslaissa.
Hautaustoimilaki syrjii uskonnottomia..
Ohhohh, sanoi Eemeli. Melko pitkä luettelo. Osa on toki "johdannaisia".
Otskon mukainen tilanne on käytännössä monissa kunnissa ja kouluisa, muta ei lainsäädännön perusteella. Opetuyksen tuisi olla uskonnolisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.
Hycä että Vapaa-ajattellijoilla on alueellisia yhdistyksiä. Se auttaa kuntakohtaiseen tiilanteen tarttumisessa. Toki on myös nettiperustaista koullulaisten vanhempien yhteistoimintaa.
Hyvää vertaus. Neuvostoliitossa puolueen oppitunnit oppilaitoksissa olivat tietysti valtavan suosittuja niin kuin srk hartauspuheet ja jumalanpalveluksetkin ovat...
Ehdottomasti. Samoin puheet radiossa. Tunnetaan myös ajan mittayksikkö Ein Ulb.
Hyvä vertaus, koska noissa maissa puolueet pitivät valistustuntejaan kouluissa ja opilaitoksia etuoikeutettuina. Kirkko Suomen kouluissa etupikeutettu.
Valitustuksen tilalla voisi käyttää myös sanaa propaganda. Ja kirkon kohdalla sisälähetystyö.
Vertaus etuoikeutettuun kirkkion on kiusallinen.. Eikun siis kirkon vertaaminen...
Persöyhöttely tähtää perssujen pitämiseen valtiokirkon tukijajoukossa. Huolestuneisuutta.
Valtiokirkon tukijat kannattavat etuoikeutettua "johtavaa kirkkoa" samaan tapaan kuin NL ja DDR valistustilaisuuksien pitäjiä oppilaitoksissa.
Nyt on aika toimittaa Suomen valtiokirkon erotyisasema historiaan.
TE valtiokirkon hännystelijat ja puolustelijat, eikä teitä hävetä!?!
Samaan aikaan Vapaa-ajattelijain vastustajat koittavat häiritä vapaa-ajattelijain toimintaa ja viestintää eettisesti kyseenalaisin, vihaa lietsovin ja henkilökohtaisuuksiiin menevin valhepropagandan suoltamisten menetelmillä. Suoraan suolesta.
Jaa. Pelkäätkö kenties jos kirkkolakia sorvataan niin, että kristillistäminen kielletään kouluissa, että se johtaa kirkon ja valtion erottamisen vaikeutumiseen? Itse en sitä näkisi niin.
Eräät kampanjoivat kirjoittajat tällä foorumilla asiallisesti puolustavat kirkon erityisasemaa ylipäätään ja erityisesti kouluissa samaan tapaan kuin olisi "johtavalla puolueella" esimerkiksi Itä-Saksassa kouluissa.
Kirkon erityisaseman puolustajat, hei: Eikö teitä hävetä?
Häpeä polttaa vielä vuosien päästä, kun kysytään, miten te annoitte sen jatkua.
Kirkon nuorilta seurakunta-aktiiveilta saatetaan kysyä 50 vuoden päästä, olitko tosiaan tukemassa sitä valtiokirkkoa vielä 2020?