Aikuinen ihminen on vastuussa omasta ruumiistaan, ei kukaan muu. Kynnys päihteiden käyttöön alenee, kun tiedetään,että kyllä yhteiskunta tulee aina kaikissa ongelmissa apuun. Rahaa ja apua saa, itsen ei tarvitse tehdä mitään.
Miksi päihteiden väärinkäyttäjiä pitää auttaa
rahat.parempaan
461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse suosittelisin ratkaisua, jossa varsinkin huumeiden käyttäjät toimitetaan suljetulle leirille.
Siellä aitojen takana heille annettakoot huumeita niin paljon, kuin ikinä haluavat käyttää.
Näin toimittuna rikollisuus (varsinkin omaisuusrikokset) vähenisivät radikaalisiti.
Toki nistien elinaika lyhenisi, kun intoutuisivat ottamaan yliannostuksia. Mutta se nyt ei suuresti surettaisi.
Ilja ja Oulun Lokka pääsisivät omiensa porukkaan.
Suomessa on totuttu tähän hyysäämis kulttuuriin. Aikuisia ihmisiä hyysätään kuin pikkuvauvoja. No niitähän ne tietysti muistuttavatkin. Ihmettelen jos osaavat edes perseensä itse pyyhkiä.
Päihteettömiäkin avuntarvitsijoita on jo ihan tarpeeksi verovaroja kuluttamassa.