Olen vanhenemaan päin ja tykkäisin vaihtaa ajatuksia ikääntymisestä mutta mille palstalle se sopisi, hienoja aihealueita on paljon mutta ei semmoselle perusasialle kuin vanhaksi tuleminen. Onko se anarkismia, köyhyyttä, syrjäytymistä, rasismia, historiaa, boikottia kun vaan vanhenen, vai ihmisoikeutta, globalisaatiota vai ihan vaan maailmanmenoa, mutta luitani särkee joka yö, eläke ei riitä ja naiset ovat käyneet minun silmään rumiksi. Itseäni en näillä vanhoilla laseilla oikein peilistä näe, ja pienikin se on. Se peili. Mielellään tahtoisin karjalan takaisin.
Vastaukset 6
- ehkäsiellä
Olisko ikärymät osastolla juurikin ikäkeskustelua.
Klikkaa ryhmät/ikäryhmät, esim 60 - Röllytäti
Noinhan se menee. Mikään ei ole oikein mitään paitsi joskus.
Kaipaatko nuoruutta? itse en, en sitten yhtään. Minun oloni olisi ns. täysi jos olisin saanut pitää nuoren koirani. En saanut.
Vauhti hidastuu, samoin ajatuksen juoksu. Jos hyväksyt sen tosiasiana ei siinä ole ongelmaa.
Vielä 15 vuotta sitten sanoin että haluaisin elää 100 vuotiaaksi. En enää.
Miksi mieli on muuttunut. Emme kumpikaan ole enää terveitä, tosin mieheni aivoinfarkti on parantunut hienosti mutta muuten väsyttää. Itse en osaa ajatella muuta kuin menettämääni koiraa.
Se on mun kompastuskivi, siitä en pääse.
Miksi niin. Aina olen eläimet tuntenut läheisimmiksi kuin yleisesti ottaen ihmiset.
Itse olen vauvasta asti saanut kokea miltä tuntuu kun jätetään, petetään, puhutaan paskaa jne.
Siksi varmaan valinta koira. En luota ihmisiin ja niin se vaan on.
Tuo kysymyksesi siitä että onko se jotain kaikista luetteloimistasi asioista, ajattelen että se voi olla jokin noista, tuskin kuitenkaan kaikki. Oikeasti se ei ole mikään niistä.
Esitit kysymyksen johon pitäisi vastata.
Miten haluaisit elää verrattuna tähän päivään. Mitä haluaisit enemmän ja kenties mitä vähemmän.- tuplakoirilla
Jos arvelet, että jaksat vielä 15 v hoitaa koiraa, ota pentu, tai mahdollisesti kodinvaihtaja, jos käsien voima ja jalkojen vetreys on käynyt heikoksi, ota pieni koira, tai kissa tai pari marsua/ kania tai vaikka hiiriä ( itse harkitsen vakaasti hiiren hankintaa, vaikka on kaksi koiraa ja ikää 60). Ja koirantulevaisuuden voi turvata laatimalla testamentin jossa määrää koiran eläinsuojeluyhdistykselle ja jättää jonkun summan sen ylläpitoon. ( tai tekee erillisen tilin jolle säästää koiran lopetukseen tarvittavan summan vaikka usean vuoden ajalta).
Hanki jokin harrastus, vaikka lukeminen tai kirjoittaminen äläkä mielti liikaa huomista, huomisella on omat murheensa, riitääkun selviää tästä päivästä
- Armosta
Mistäköhän saisi pillerin itselle ja koiralle varalle sitten kun halutaan lähteä. Ei tarvitsisi lähteä laitoksiin anelemaan armosta. Ellei sitten hakeudu päitten vaihtoleikkauksiin.
- Iltaruskoa
Eiköhän tämä palsta ole oikea jos alat 40 lähennellä. toinen olisi se boikotti.
- ikivanhus
nkäs me 60, vaan ei vielä eläkkeellä olevat kuulutaan. ei 40 vielä vanha ole kuin kakakroitten mielsestä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493