Temppeliaukion kirkko tuottaa 2,7Me pääsymaksuina

dt7iu

Tälle vuodelle ennuste 900 000 kävijää, uusi ennätys. Uutena rahastuskeinona keksittiin sisäänpääsystä alkaa periä 3e per nuppi - ei toki seurakunnan omilta jäseniltä.

12

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noinhan se on. Vaikka harvaa kiinnostaa osallistua jumalanpalvelukseen, ei kirkollisuus montaa niin paljon haittaa ettei voi kirkkorakennuksessa käydä. Itsekin joskus olen Kuoleman puutarhaa katsonut, on hieno.

      Toinen juttu on se, että valtionrahoitusta kirkolle perustellaan mm. kulttuurihistoriallisilla rakennuksilla. Jos kovin tulevat pääsymaksut tavaksi, lienee järkevää ruuvata rahoitusta alaspäin.

      • hda__

        Onkohan jossain olemassa listaa näistä "kulttuurihistoriallisesta rakennuksista" joiden ylläpidosta valtio maksaa?


      • hda__ kirjoitti:

        Onkohan jossain olemassa listaa näistä "kulttuurihistoriallisesta rakennuksista" joiden ylläpidosta valtio maksaa?

        Pakkohan se jotenkin on olla, koska kirkko on jostain kehittänyt luvun joka kertoo tuohon kuluvan euromäärän. Se lienee summa seurakuntien kertomista luvuista, ja sitä myöten pitäisi päästä kiinni konkreettiseen kirkkorakennukseen.


      • rahishoi

        Tähän lie rahahanallakin jokin mielipide? Ettei valtio maksa sellaisten ylläpidosta erikseen, joista kirkko kerää myös muuten rahaa juuri ylläpitokulujen takia?


      • rahishoi kirjoitti:

        Tähän lie rahahanallakin jokin mielipide? Ettei valtio maksa sellaisten ylläpidosta erikseen, joista kirkko kerää myös muuten rahaa juuri ylläpitokulujen takia?

        Rahahanojen kiinnittäjän mielestä 25000 va-liitolle supistaa valtion kassaa paljon enemmän kuin 2500000 euroa ort kirkolle... Ei nähdä kantaa tähänkään.


    • Onkohan siellä rahanvaihtajien pöytäkin?

      • mhbll

        Ei tarvitse vaihtaa, kun matkanjärjestäjät maksavat killinkinsä netin kautta;-)



      • näinmäaattelen
        rainbowshy kirjoitti:

        Tässä oli kyseessä nyt ehkä enemmän viittaus Joh 2:13-17 (http://raamattu.fi/1992/Joh.2.html) eikä niinkään pohdinta siitä miten siellä oikeasti maksetaan. :)

        Joo, rahanvaihtajat vaihtoivat kreikkalaista ja roomalaista rahaa temppeliin kelpaavaan muotoon, pakanoiden kuvalliset rahat kun eivät siellä kelvanneet. Kerronta Jeesuksen toiminnasta onkin siis erikoinen, mikäli se sitten ei liity johonkin ryhmään, joka ei ole hyväksynyt tuolloista ylipappia.


    • fgfhd

      Onhan tuo ihan komea kirkko - niin kuin sitä aikoinaan seurakuntalaiset vastustivatkin. Komea juuri siksi, miksi sitä vastustettiin - ei ole perinteisen näköinen kirkko.

      Saisivat järjestää ilmaisen sisäänpääsyn kerran kuukaudessa kuten useimmat museotkin. Voisin silloin joskus piipahtaa, mutta senttiäkään en sisäänpääsystä maksa, ja j-palvelukseen en mene ilmaiseksikaan.

    • fulgh

      Kampin hiljaisuuden pömpeliinkin voisi laittaa sisäänpääsymaksun - vaikka 1e per nuppi. Silläkin kertyisi ehkä muutama sata tonnia vuodessa. Ja samalla tietenkin siirtää siellä majailevat kaupungin sos.tt:t muualle.

      Olisi liian härskiä ottaa maksu niiltä, jotka haluavat tavata kaupungin sos.tt:n. Toki voisi sopia että 'salasanalla' sos.tt pääsisi ilmaiseksi sisään.

      Kaupungin sosiaalityöntekijöitä ei toki lähtökohtaisestikaan tulisi sijoittaa uskonnollisiin tiloihin.

      • kkftrkhb

        Joo, olet ihan oikeassa.

        Surkeasti vaparit ovat käyttäneet tuota hyväkseen. Tuskin olisi kovin vaikeaa saada sos. puolen ihmisiltä haastatteluja, missä arvioivat kuinka järkevää tuo 'oleskelu' kirkon tiloissa on. Voisiko sos. puolen rahoja käyttää paremmin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      27
      5434
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3603
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3512
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3397
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      2996
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      21
      2409
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      120
      2380
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    10. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      41
      2142
    Aihe