http://suomifinland100.fi/project/pirkkalan-kunnankirjaston-monikulttuurinen-itsenaisyysjuhla-kirjaston-etkot/
”Pirkkalan kunnankirjasto järjestää kaikille asiakkailleen avoimet 100-vuotisjuhlat pääkirjastossa. Juhlaohjelman suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana pirkkalalaisia vapaaehtoisia, jotka tuovat päivään arabialaista maustetta laulun ja tanssin muodossa.
Ohjelmaa ja tekemistä on tarjolla kaiken ikäisille koko päivän ajan. Tarjolla on monenlaista yhdessä tekemistä, jonka kautta tuodaan esille kirjaston palveluita. Päivän tarjoiluihin kuuluu maistiaisia sekä suomalaisista että arabialaisista herkuista ja juomista. Lisäksi esillä on Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden ajan kirjallisuuden- ja mediakehityksen näyttely.”
Kysymys kuuluu: miten arabialaisilla herkuilla, laululla ja tanssilla voi olla Suomen 100v itsenäisyysjuhlassa jonkinlainen (edes pieni) rooli? Vastaus: ei mitenkään. Tämä pikkukaupunkimme kirjastossa tapahtuva juhla on jo lähtökohtaisesti täysin mahdoton, mutta niin vain tällainen järjestetään, sitä lehdessä mainostetaan ja ihan nettisivutkin on tätä varten pykätty. Sotaveteraanit eivät saaneet parin tonnin rahoitusta Suomi100-lautakunnalta järjestääkseen omat juhlansa, mutta tällaiseen löytyy varoja.. itse käyn aika usein kirjastossa, mutta eipä siellä ole ikinä tullut yhtäkään maahanmuuttajaa vastaan. Suomen itsenäisyyteen heillä ei ole ollut eikä tule olemaan osaa eikä arpaa mutta tätä agendaa syötetään kurkusta alas - halusit tai et. Onnea Pirkkala!
Monikulttuurinen itsenäisyysjuhla kirjastossa
11
347
Vastaukset
- bobgeldof
Tämmöseksi tämä muuttui,kun sitä "hienompaa sakkia" alko lappamaan tänne palveltavaksi.
Siinä ei kysellä tavallisen ihmisen mielipidettä.Onhan meillä edelleenkin MÄMMI.. - VoihanVit
Satutunnit arabiaksi ja suomeksi! Seuraavassa vaiheessa vain arabiaksi.
- OulunMatumiehet
Se on hyvä.
- juhlankunniaksi
Suomi 100 v kunniaksi kurdilaisia tansseja ,arabialaisia herkkuja ,satuja arabiaksi. Miksi kaikista mahdollisista päivistä juuri 5.12, halutaan suoraansanoen vittuilla kanttiksille.
- TUO.YOUTUBEEN
James Hirvisaari rasistihuutelua.
- bobgeldof
Ehkäpä kirjaston henkilökunta on noinkutsuttua "suvaitsevaistoa" joka oikeasti inhoaa SINUA suomenkielistä asioidessasi siellä.Mieluummin "palvelisivat" hyväntuoksuisia ja ainatyylikkäästi parturoituja nuoria arabi-miehiä,koska ne on niin "Ihquja" naisten mielestä.
- Rot.U.vi.hA
Ehkäpä yksi ja sama suvaitsematon pöljä on kirjoittanut nämä kaikki edelliset viestit.
- bobgeldof
Aijai,,tais kalahtaa nilkkaan pahasti...mutta asiaan: En ole kirjoittanut noista aiemmista kuin kaksi,mutta jossakin olet kyllä oikeassa: Inhoan syvästi noita saatanan pelkuriraukkoja jotka jättivät vaimonsa ja lapsensa ja vanhuksensa kuseen sodan keskelle,,jä luikkivat raukkamaisesti itse pakoon,,ja TÄNNE asti,varmaan olisivat juosseet vieläkin pidemmälle mutta Sipilän kutsu oli voimakas..ja turvahan löytyi:Suvakkimuijan tissien välistä.
Ei noita voi miehiksi kutsua. - juhlankunniaksi
Saa kai sitä kysyä miksi juuri 5.12 2017 , vai tekeekö se minusta suvaitsemattoman pöljän ? Ei sen väliä ollaan sitten, mutta pidän sitä kuitenkin vittuiluna ja itsenäisyyspäivän halveksimisena.
- BussiterroriMatut
Mutta, Mennäänkö Bussilla ? ?
- JihadistiSolu
Suomi100 roskiin, ja islamistit tilalle.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1183014EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje341402- 1031257
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621027Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661007Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133998- 60927
- 41727
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22723Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta112671