sananvapaus

Aamuposti kutsuu vahvaa sensuuria ja sananvapauden rajoittamista editoinniksi. Mistä saisi vapaan lehdistön?
5146
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos, että toit asian esille. Peruin heti oman ja kavereitten tilauksen.

Äänestä

Perjantain Pressiklubi ohjelmassa oli myös median oma sensuuri esillä. Hymyä herätti myös "valemedia" termi, koska kukaan ei tiedä mikä taho puhuu totta, tai jättää kertomatta asiasta. Myös toimittajien sidonnaisuuksista puhuttiin ja tuli Aaposta heti mieleen kaksi joilla on puolueellinen asenne. Toineen nuolee Kokoomusta ja liike-elämää. Toinen taas kirjoittaa vihreät lasit silmillä asioista puolueellisesti. Ajankohtaiset ihmisiä kiinnostavat asiat jätetään kylmästi pois, esim. käräoikeuden poisto paikkakunnalta uutisoitiin tikkuaskin kokoisena, mutta mustasta perjantaista riitti usean aukeaman juttuja ja vielä sivukaupalla mainoksia. Mistä saatais oikea paikallislehti?

1Äänestä

Kaupunkiin tarvittaisiin kokonaan oma media, eikä tuommoista 1/4 paikallista, josta 1 osa on riihimäkeä, toinen hyvinkäätä, kolmas tuusulaa ja järvenpäätä ja neljäs H. V. E. - aluetta.
Voihan niitä seutukuntienkin juttuja olla, mutta ne omassa osiossa, eikä kaikki samassa, kuten nykyään.
Juttujen taso on myös hyvin vaihtelevaa ja pakollinen riihimäki - tilanne joka jutussa, vaik ei siellä mitään uutisoitavaa olisikaan. Tämä ärsyttää, kun lehteä lukee. En kehtaa sitä edes töihin viedä ulkopaikkakuntalaisten luettavaksi, kun luulevat lehden olevan riihimäen lehti ja ajattelisivat varmaan, ettei kaupungissa ole omaa lehteä. Lehtitalo on ulkoapäinkin jo sen näköinen, että se kertoo jo lehden tasosta ja kunnianhimottomuudesta kaiken. Vanha homeelta haiseva harmaa elementtilaatikko ei anna kyllä mitenkään uskottavan median kuvaa.

Ainoa, mikä on kiinnostava osio on yleisönosasto. Muut jutut yleensä vähän niin ja näin. Esimerkiksi juttu, joka kertoi radan kunnostamisesta, olikin taas pääasiassa riihimäen juttu ja niiden aseman remonttia toitotettiin, vaikka jutussa sanottiin kaikkien suurten asemien uudistuvan. Hyvinkään aseman uudistuksista ei mainittu sanallakaan. Olisi kiinnostanut, että saadaanko vihdoinkin uusi asemarakennus bussiasemineen, josta aina ajoittain väitellään ja tuleeko jo vihdoinkin katokset laiturien päälle.

Kilpaileva lehti vain pystyyn. Se nostaisi myös AP:n tasoa. Oma radiokanavakin samaan pakettiin olisi hienoa. On noloa pitää tuommoista lehteä, jossa pitää olla jonkun pienen kriisikunnan juttuja puolet.

Äänestä
  • Paikallisradioiden aika on jo mennyt. Päkä on muisto vain.

    Äänestä

Aina vain paranee. Nyt on Aamupostin internet-sivulta poistettu keskustelupalstakin. Tilalla päätoimittajan johtamissaarna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näinonolot kirjoitti:

Aamuposti kutsuu vahvaa sensuuria ja sananvapauden rajoittamista editoinniksi. Mistä saisi vapaan lehdistön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu