Kahdeksan vahvauskoista kansanedustajaa

35

546

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aasdfasdfasdf

      Onhan Niikon tahaton huumori-arvo melko kova. Mutta rajansa silläkin. Myötähäpeä ajaa ohi. Ei tuollaisia saisi päästää päättämään edes omista asioistaan.

    • Niikko, entinen autovaras ym moraalinvartijana ja taideasiantuntijana. Myös leppoisassa Saksassa 30-luvulla pikkurikolliset arvostelivat ja poistivat rappiotaidetta.

    • räyhräyh

      Niikko ja kumppanit ovat toki tolloja, mutta missä viipyy sikamuhammed???
      "– Suomalainen oikeusjärjestelmä suojelee nykyään kiistanalaisenkin tarkoin islamin Allahia ja Muhammedia. Onko standardi toinen, kun on kyse Jeesuksesta? perussuomalaisten Mika Niikko kysyy. "
      Tollo puhuu tällä kertaa asiaa!

      • Niikko voisi alkaa taiteilijaksi ja tehdä sikamuhammedin. Veikkaan, että kunnon uskovaisena Niikko vain vinkuu ja yllyttää jotakuta muuta tekemään "likaisen" työn.

      • asdfgsdfgsdfgsd

        Ei siitä ole kovinkaaan kauaa kun Sikamessiaan tekijä olisi lahdattu ihan kotimaisten kristittyjen voimin. Ei se pese omaa uskontasi ja historiaansa puhtaaksi että jokin toinen uskonto on ajanut hulluudessa sen ohi. Jos Niikko olisi yksinvaltias, moni taiteilija olisi vähintäänkin vankilassa.

      • wind-

        Uskon luonteen ja sydämen sivistyksen vuoksi..ei ole samanlaista vaaraa kristinuskoisissa kuin on muhamettilaisissa...tämä johtuu ääriainesten erilaisesta esimerkistä, missä muhammedia pilkkaavat ovat menettäneet henkensä, mm. uutistoimituksia, ja ennenkaikkea päitä. Siksi Jeesusta saa pilkata turvallisesti ja vapaasti oman sydämen sivistyksen esimerkillisenä tekona. Ääriaineksia hyväksytään kristinuskossa huomattavasti paremmin ja vaikka sian metaforinen naulaaminen on esimerkki täydellisestä ihmisen typeryydestä joka saattaa olla narsismin lisäksi pimeästä eli pahuudesta lähtöisin..kuitenkin heitä suvaitaan ns. toisinajattelijoina joilla kontrolli vain pettää katumukseen saakka...

      • Mainiota kun syntyy keskustelu kulttuurista. Ja Koskisen teos on juuri sellainen, että nuo siveyden sipulit alkavat vuotaa karvasta nestettä.
        Toisaalta jos kysyisi M. Niikolta tunnistatko Sibeliuksen viulukonserton vai onko Jätkän humppa sitä sielujen sinfoniaa.

      • räyhräyh
        asdfgsdfgsdfgsd kirjoitti:

        Ei siitä ole kovinkaaan kauaa kun Sikamessiaan tekijä olisi lahdattu ihan kotimaisten kristittyjen voimin. Ei se pese omaa uskontasi ja historiaansa puhtaaksi että jokin toinen uskonto on ajanut hulluudessa sen ohi. Jos Niikko olisi yksinvaltias, moni taiteilija olisi vähintäänkin vankilassa.

        "Ei se pese omaa uskontasi ja historiaansa puhtaaksi että jokin toinen uskonto on ajanut hulluudessa sen ohi. Jos Niikko olisi yksinvaltias, moni taiteilija olisi vähintäänkin vankilassa."

        Mistä vitun omasta uskonnostani sinä älykääpiö lätiset? Ei minulla ole uskontoa. Olet tollo.

      • sdfgasdfgasg
        räyhräyh kirjoitti:

        Anteeksi. En huomannut että olitkin näitä Suomi ensin-wannabenatseja.

    • wind-

      Teos mittaa ääriajattelijoiden mahdollisuuksia omaan toimilupaansa vieläpä kulttuuritekona eli kaikkien ihmisten hyväksi jalostettuna suoritteena.
      Vastapainoksi tulee automaattisesti kysymys miksei Sibeliuksen päätä ole vaihdettu Kim Lovely Joyfull guy from North Korea esim Skepsis- lehdessä. Ei uskovaisia ihmisiäkään... jotka tunnustavat Jeesuksen ja Jumalan tulisi kunnioittaa vaan samalla ateistiveitsellä päitä pois ja sian kuvia seinille.
      Tämä tietysti satiirilla höystettynä, mutta on myönnettävä tosiasia joko persoonallisuushäiriöstä tai olemattomasta sydämen sivistyksestä jotka pilkkaavat vakavalla naamalla Jumalaa.

      • >>> jotka pilkkaavat vakavalla naamalla Jumalaa.<<<
        Ja sitten nämä hurskaat omivat tuomiovallan ja toisinaan myös toimeenpanovallan.
        He taitavat olla niitä fariseuksia.

      • uskonpohjatontyhmyys

        Taiteilija Harro Koskinen Sikamessias-kohusta:
        ”Vain vähäjärkinen luulee, että Jumalaa edes voisi pilkata”

        Ja hetihän näitä vähäjärkisiä näkyy löytyvän jonoksi asti.
        Miten säälittävää vähäjärkisyyttä.

      • wind-

        raamatun fariseukset olivat toisinajattelijoita, ja näinäkin päivinä niitä kovia piikkejä löytyy fariseusten seasta jotka voivat joko ajatuksillaan mielessään tappaa tai sitten kun mennään oman mielenterveytensä kanssa painiviin ihmisiin ja jotka uskovista niin suorilla hengellisillä yliannostuksilla joukkohurmiossa ovat sallittuja ja oikeudenmukaisia tekoja ns jumalan nimessä näitä tekoja on luettavissa tänäänkin. Ihmisen elämää ei arvosteta...valitettavasti samalla tavalla kaikissa kultuureissa, isoista populaatioista.. köyhyydestä, erilaisesta uskontaustasta tai seksuaalisesta suuntaumisesta, jopa sukupuolesta riippuen...sihen päälle omat henkilökohtaiset ongelmat saattavat muodostaa niin suuren tunnesopan että otetaan oma jumalan sotilaallinen jumalan asema ja viedään usean ihmisen henki. Onneksi on olemassa portinvartija ja portin edessä ihmisiä, siksi kristinusko on muodostunut elämänuskoksi missä kaikkia uskomuksia kunnioitetaan rauhan välineinä..

    • uskonpohjatontyhmyys

      Yleensä tuota sikajuttua kommentoivat ääliöt (eli uskovat) eivät edes ymmärrä mistä koko teoksessa oli oikeasti kysymys. Mikä ei tietenkään ole mikään ihme, sillä eiväthän uskovat muutenkaan tajua koskaan juuri mitään. Juuri sen vuoksihan he ovat uskovia, ettei heillä ole älyllistä kapasiteettia erilaisten näkökulmien tajuamiseen eikä loogiseen päättelyyn.

      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005409199.html

      Kritiikki menee metsään siksi, että Koskisen sikateosten pilkan kohteena ei koskaan ole ollut Jumala, Jeesus eikä uskonto vaan pikkuporvarillinen (sikamainen) perhe, joka välittää vain omasta hyvinvoinnistaan. Sikamessias on vain yksi osa Sikatuotanto-sarjaa, johon kuuluvat muun muassa tv:tä katselevaa possuperhettä esittävä Sikaperhe sekä Sikavaakuna. Ja tietenkin sikojen yhteisön messiaskin on sika.

      https://kouvolansanomat.fi/uutiset/kulttuuri-ja-viihde/d07f2e50-18ac-4b58-aa2f-642dc26509ac

      • Ja tapahtui myös niinä aikoina....
        Hannu Salama kirjoitti kirjan, Juhannustanssit ja sai J-pilkka syytteen mutta UKK "armahti" kirjailijan.
        Prof. Kari Suomalainen kuvasi piirroksissa kupäräpäisen rovastin joka edusti kokoomusta ja lisäksi hän oli liian hyvässä lihassa.
        Lisää sensuuri sarkaa kynnettäväksi Herra hakkaraiselle ja Muille oikeauskoisille.

      • wind-

        Voisi olla tänään oikeauskoisen pilkkahenkisen eli Embusken tuotantoa.
        Eivät kaikki ihmiset ymmärrä missä raja menee yleisemällä omallatunnolla ja jos on taipumusta säännöllisesti kohdata oma keltainen rajapinta, omasta kokemuksesta tai historiasta koskaan viisaasti viisastumatta, niin silloin saamme ihastella tyhmentyvän darwinismin evoluutioita. Yleisempi käsitys on ihmisten fokusoituminen enemmän hengellisiin asioihin ilman kirkon tms. vaikutusta, eli omaan hengelliseen, kansainväliseen kasvuun ilman sidonnaisuuksia.

      • räyhräyh
        wind- kirjoitti:

        Mitä on "tyhmentyvän darwinismin evoluutio"? Mitä on "tyhmentyvä darwinismi"?
        Tollo yrittää siinä esittää fiksua, mutta tollommalta vain vaikuttaa.
        "Yleisempi käsitys on ihmisten fokusoituminen enemmän hengellisiin asioihin ilman kirkon tms. vaikutusta, eli omaan hengelliseen, kansainväliseen kasvuun ilman sidonnaisuuksia."
        Suomeksi sanottuna, ilman tollon yritystä vaikuttaa fiksummalta kuin on, hörhöillään ilman jonkin uskonnon ohjausta. Hörhöilyjen ammentaessa kuitenkin sisältönsä eri uskontojen mytologiasta. Olet tollo.

        En voi nyt auttaa sinua, mutta varmasti käsityksesi muuttuvat, kuitenkin hyvänä ihmisenä ja älykkäänä yleisestikin ateistit tulevat muuttamaan ns. uskovaisuuden suhteen, eli löytyy jossakin vaiheessa niin pieni todellisuus, missä Jumala on mahdollinen. Ateistien huipputieteilijöiltä alkaa muuttumus jo omassa koulutuksessa, mutta on hyvä ettei tiede valehtele koskaan ja se tapahtuu julkaisemalla ainoastaan oikeita aistien ja tieteen realihavaintoja niillä vältetään koko muu totuus.

      • olenateisti

        Siteeraan Koskista: miten jumalaa voi pilkata. Uskovien jumala on kaikkivoipa ja kaikkivaltias mutta todellinen vain uskovien mielen maisemassa.

      • sikamessias
        olenateisti kirjoitti:

        Siteeraan Koskista: miten jumalaa voi pilkata. Uskovien jumala on kaikkivoipa ja kaikkivaltias mutta todellinen vain uskovien mielen maisemassa.

        Raamattu vastaa:

        -- Näin sanoo Herra Jumala: En minä teidän tähtenne, israelilaiset, tee sitä minkä teen. Minä teen sen pyhän nimeni tähden, jonka te olette tahranneet, minkä kansojen keskelle olettekin joutuneet. Minä osoitan, miten pyhä on suuri nimeni, vaikka se on tahrattu kansojen keskuudessa -- te olette tahranneet sen kansojen keskellä. Hes. 36

        Sikamessias on loppujen lopuksi hyvinkin kristillinen ja oivaltava teos. Koskisen kritiikki osui ihan oikeaan asiaan: krääsäjoulu ja henkinen ja hengellinen "lihominen" olivat kovassa kasvussa tuohon aikaan.

      • uskonpohjatontyhmyys
        wind- kirjoitti:

        En voi nyt auttaa sinua, mutta varmasti käsityksesi muuttuvat, kuitenkin hyvänä ihmisenä ja älykkäänä yleisestikin ateistit tulevat muuttamaan ns. uskovaisuuden suhteen, eli löytyy jossakin vaiheessa niin pieni todellisuus, missä Jumala on mahdollinen. Ateistien huipputieteilijöiltä alkaa muuttumus jo omassa koulutuksessa, mutta on hyvä ettei tiede valehtele koskaan ja se tapahtuu julkaisemalla ainoastaan oikeita aistien ja tieteen realihavaintoja niillä vältetään koko muu totuus.

        Sinä et voi auttaa edes itseäsi, olet avun ulottumattomissa. Ja niin pieni todellisuus, missä Jumala on mahdollinen, löytyy vain uskovan korvien välissä. Sieltä löytyy se todellisuus, jossa älykkyyttä ja yleissivistystä halveksitaan ja typerää tietämättömyyttä pidetään kunniakkaana. Sieltä löytyy se todellisuus, jossa aivojen käyttö on joko jyrkästi kiellettyä tai sitten olemattoman älyllisen kapasiteetin vuoksi täysin mahdotonta.

      • kysymys_raamatusta
        uskonpohjatontyhmyys kirjoitti:

        Sinä et voi auttaa edes itseäsi, olet avun ulottumattomissa. Ja niin pieni todellisuus, missä Jumala on mahdollinen, löytyy vain uskovan korvien välissä. Sieltä löytyy se todellisuus, jossa älykkyyttä ja yleissivistystä halveksitaan ja typerää tietämättömyyttä pidetään kunniakkaana. Sieltä löytyy se todellisuus, jossa aivojen käyttö on joko jyrkästi kiellettyä tai sitten olemattoman älyllisen kapasiteetin vuoksi täysin mahdotonta.

        <<<Sieltä löytyy se todellisuus, jossa älykkyyttä ja yleissivistystä halveksitaan ja typerää tietämättömyyttä pidetään kunniakkaana. >>>

        Jos Raamattu on noin typerä kirja niin kerrotko mistä johtuu että raamatun kansa - juutalaiset - menestyvät näin hyvin juuri noilla mainitsemillasi aloilla:

        <<<John Hulley on suhteuttanut juutalaisten nobelistien määrän muiden kansojen nobelistien määrään (1901-1990 palkintoja asukasta kohti) ovat suhdeluvut olleet erimaissa seuraavat: Ranska 30:1, Saksa 28:1, Britannia 23:1, ja USA 15:1. Laskettaessa nobelistien määrä 100 000 asukasta kohti (1901-1990) juutalaisten keskuudessa sekä suurimmissa hallitsevissa kulttuureissa saadaan tulokseksi: juutalaiset 3,9; protestantit 0,7; katoliset 0,06; ortodoksit 0,01; hindut 0,006 ja muslimit 0,001. >>>

        http://www.helsinki.fi/~pjojala/Nobel.htm

      • kysymys_raamatusta kirjoitti:

        Millä tapaa se Raamattu ja nobelistien määrä korreloivat keskenään?

        Yrität neropatti todistella, että Kalevala on fiksu kirja, koska Suomessa on palkittuja ihmisiä.

      • elävä_raamattu
        marathustra kirjoitti:

        Millä tapaa se Raamattu ja nobelistien määrä korreloivat keskenään?

        Yrität neropatti todistella, että Kalevala on fiksu kirja, koska Suomessa on palkittuja ihmisiä.

        Juutalainen kulttuuri, älylliset kirjallisuusharrastukset, yhteiskunnallinen ajattelu, keskustelu/väittely-kulttuuri, usko oikeudenmukaisuuden edistämiseen kansallisena tehtävänä, yhteenkuuluvuuden tunne, Israelin maan erityisasema, nimistö, ajanlasku, esikuvat ja ihanteet, historian harrastus, sanataide ja lähes kaikki muukin nousevat Raamatun pohjalta.

        ts. koko juutalainen kansa on elävä raamattu.

      • elävä_raamattu kirjoitti:

        Joten sinun mukaasi parhaita PISA-tuloksia olisi odotettavissa. Onko niin:

        http://www.compareyourcountry.org/pisa/country/isr?lg=en

        Ei, jotkin alle ja jotkin yli keskiarvon. Voi paska, tilastotkin ovat sinua vastaan tuossa idolisoinnissasi. Mutta sinä et varmaan olekaan juutalainen, he taitavat olla fiksumpia kuin sinä.

      • israel_on_monimuotoinen

        Israelin juutalaiset eivät ole koko kuva juutalaisesta kansasta, eivätkä kaikki israelilaiset ole juutalaisia. Maassa asuu myös 1,6 miljoonaa muslimia ja myös muita kansallisuuksia ja uskontoja. Juutalaisille Israel on tärkeä kansankoti jonne hakeutuvat pysyvästi asumaan usein heikossa asemassa olevat juutalaiset. Maa on siis eräänlainen köyhien turvapaikka. Koska maa sijaitsee keskellä geopoliittista epävakautta niin merkittävimmät juutalaiset tutkijat työskentelevät USA:ssa ja muissa maissa.

        Jos ymmärtäisit juutalaista maailmaa vähänkin niin tiedostaisit että juutalaisuus on ollut jo vuosituhansien ajan verkostoitunut eri maihin. Israel on vain yksi osa tätä yhteisöä. Silti israel on erityisen tärkeä sekä historiallisesti että henkisesti kaikille juutalaisille. Ennen Israelin valtion perustamista juutalaisten henkinen koti sijaitsi Puolassa. Silloinkin huomattava osa menestyneimmistä juutalaisista asui Puolan ulkopuolella Saksassa ja muissa länsimaissa.

    • Ristillä roikkuva sianraato on siis irvokas mutta ristillä roikkuva teloitetun ihmisen raato taas on mieltä ylentävää taidetta?

      • jhbvaw

        <<<ristillä roikkuva teloitetun ihmisen raato taas on mieltä ylentävää taidetta?>>>

        Kun jo perustiedot kristinuskosta hämärtyvät niin tällaiset mielipiteet alkavat levitä. Ristille naulittu Jeesus on merkittävintä ihmisoikeuksien puolustusta mitä ihmiskunta tuntee.

        Sikamessias on myös ihan osuvaa kritiikkiä, kun se ymmärretään oikein, mutta Niikko näkee asiassa lähinnä vain kaksoistandardin - joka sekin pitää paikkansa.

        En ole Niikon kanssa samaa mieltä siitä että se pilkkaisi kristinuskoa, mutta ymmärrän hänen reaktionsa nykyisessä keskusteluilmapiirissä, jossa kristinuskon pilkkaamisesta on tullut suorastaan kansalaishyve, samalla kun islamia ei saa julkisesti juurikaan arvostella.

      • fgjghfgjgjh
        jhbvaw kirjoitti:

        "Ristille naulittu Jeesus on merkittävintä ihmisoikeuksien puolustusta mitä ihmiskunta tuntee. "

        Niin totta. Ihmisoikeuksien puolustajien tulisi ottaa opiksi esimerkistä ja ristiinnaulita myös Jeesuksen seuraajat.

      • bifgast
        fgjghfgjgjh kirjoitti:

        Jeesus on juutalaisten kuningas ja hänen elämänsä ja juutalaisen kansan historia kertovat siitä mikä ihmiskunnassa on vikana - ja mistä ihmiskunnan täytyisi tehdä parannusta ja kasvaa ulos. Vasta kun ihmiset kaikkialla maailmassa ymmärtävät tämän, he tulevat Jumalalle kelpaaviksi. Juutalaiset ovat auttaneet koko ihmiskuntaa kehittymään mutta palkaksi siitä he saavat edelleen vain koko ajan pelätä henkensä edestä.

      • fgjghfgjgjh
        bifgast kirjoitti:

        Hämmentävää kuinka samanlaisia kohtaloita löytyy muualtakin

        Paavo on suomalaisten presidentti ja hänen elämänsä ja suomalaisten historia kertovat siitä mikä Venäjällä on vikana - mistä venäläisten täytyisi tehdä parannusta ja kasvaa ulos. Vasta kun ihmiset kaikkialla maailmassa ymmärtävät tämän he tulevat Paavon luokse anomaan tältä maailman johtajuutta. Väyrysläiset ovat auttaneet koko Keminmaata kehittymään mutta palkaksi siitä he saavat vain ihmisten pilkkaa, sormella osoittelua ja perään huutelua.

        ***********

        Yksikään juutalainen ei tunnusta Jeesuksen kuninkuutta. Väite törkeydessään samaa luokkaa kuin väittäisi dosentti Bäckmania Suomen Suurruhtinaaksi.

      • kirje_roomalaisille11

        <<<Yksikään juutalainen ei tunnusta Jeesuksen kuninkuutta. >>>

        Messiaanisia juutalaiskristittyjä on ollut kaikkina aikoina ja heidän määränsä kasvaa. Uuden testamentin ennustukset toteutuvat:

        <<<Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, (kirje roomalaisille 11)>>>

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Messiaaninen_juutalaisuus

      • kirje_roomalaisille11 kirjoitti:

        Luulisin, että Sinun ansiokas kirjoitus sopisi paremmin profetia-palstalle ja juutalaisuudesta on myös olemassa oma palsta.
        Kannanottosi on ilmeisesti ns. trollikamaa. Kiitämme E...

      • idfgg
        epikuros kirjoitti:

        Luulisin, että Sinun ansiokas kirjoitus sopisi paremmin profetia-palstalle ja juutalaisuudesta on myös olemassa oma palsta.
        Kannanottosi on ilmeisesti ns. trollikamaa. Kiitämme E...

        Jeesus on kaikkien aikojen tunnetuin juutalainen ja hänen pilkkaamisensa on myös juutalaisuuden pilkkaamista - koska hän koki tekevänsä elämäntyönsä israelin vuoksi:

        <<< Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten (matt.15:24).>>>

        Sanan tuli saavuttaa muut kansat vasta Paavalin työn kautta. Jeesuksen, hänen elämäntyönsä, ja hänen seuraajiensa parjaaminen on vain klassisen juutalaisvainon yksi ilkeämielinen sovellus - johon näyttävät sortuvan ennen kaikkea ateistit. Todelinen suvaitsevaisuus ja ihmiselämän kunnioitus edellyttää sitä että kaikkia ihmisryhmiä kunnioitetaan.

      • idfgg kirjoitti:

        YK:n jäsenvaltiot ovat siis ateismin läpitunkemia tai muuten sopimattomia kun ovat antaneetn Israelille useita kohoituksia joita Israel systemaattisesti kieltäytyy noudattamasta.
        Eräs linkki https://yle.fi/uutiset/3-9512896
        Lisänä ovat vielä ydinaseet ja kemialliset aseet kuten VX-hermomyrkky jota myös P-Korea käytti.
        Ei, ei tämä ole antisemitismia vaan sitä, että en hyväksy Israelin harjoittamaa politiikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      890
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      657
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      595
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      532
    9. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    11. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      517
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      496
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      481
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      439
    18. 42
      418
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      389
    Aihe