Onko terrorismilla ja uskonnolla yhteyttä?!
KaleviKolttonen
2446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomeen esitetään tiedustelulainsäädäntöä, jotta kansainväliseltä terrorismilta voidaan suojautua entistä paremmin. Sisäministeriön, puolustusministeriön ja oikeusministeriön työryhmät luovuttivat tänään mietintönsä asiasta. Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan laki on tarkoitus saada voimaan mahdollismman pian. https://yle.fi/uutiset/3-9570943
Uutistoimisto Interfax kirjoittaa, että kyseessä olisi keskiaasialainen 23-vuotias henkilö. Interfax sekä monet muut tiedotusvälineet viittaavat lähteisiin, joiden mukaan kyseessä olisi ollut itsemurhaisku.
Kyseisen metroaseman ja Sennaja Ploshtshadin aseman välillä metrovaunussa eilen tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli 11 ihmistä ja kymmeniä haavoittui.
Tukholman Drottninggatanilla kuukausi sitten tapahtuneen terrori-iskun pääepäilty Rahmat Akilov ei oikeuslääkäreiden mukaan ole psyykkisesti sairas. Ruotsin Oikeuslääketieteen viraston lausunto luettiin keskiviikkona Tukholman käräjäoikeudessa.
Oikeuslääkärin lausunnon mukaan Akilov ei ollut psyykkisesti häiriintynyt terrori-iskun eikä sitä seuranneen tutkimuksen aikana. Näin syytä tutkintavankeuden estämiselle ei lääkärinlausunnon mukaan ole.
39-vuotiaan Akilovin epäillään tappaneen viisi ihmistä ajamalla varastetulla kuorma-autolla tahallaan päin väkijoukkoa Tukholman keskustassa. Ikkunasta kuvaaminen oli matkittu vastaavista tapauksista. Ranskan iskuissa se oli muotia. Saammeko heidät edesvastuuseen koskaan. Mitä Suomen poliittiset puolueet näistä bluffeista ajattelee.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/turun-tragedia-kuvina-ja-videoina-voivat-jarkyttaa-herkimpia /6541894?_ga=2.197050728.554040892.1512778820-1966728496.1512446815#gs.b8vx1Pc
Tässä alla video josta tämä viimeaikainen terrori ryöppy tuli maailmalle. Siinä kaksi amerikkalaista kriisinäyttelijää ampuu ranskalaista kriisinäyttelijää päähän Oho siis ohi pään. Ampujat puhuvat englantia toisilleen. Jos muualla maailmassa on jo olemassa tiedustelulait niin miksi tämän bluffin jälkeen tuli useita iskuja Kööpenhaminassa ensiksi ja sitten oli Brysseli ja rekkaiskut tulivat "muotiin" niiden jälkeen. Tämä on kansalaisten yksityisyyden loppu.
https://www.youtube.com/watch?v=ZYd_GQh-eRw
Ruotsissa estetty pari iskua vastaavalla lailla. Te ette osaa ajatella että toimintaympäristö on nyt se että kohta valtiovalta viranomaisineen tulee terrorisoimaan teitä. Tiedustelu tarkoittaa vaikka sitä jos haet sairaslomaa ja et olekaan niin sairas ettetkö jaksaisi mennä töihin vaan mielummin lintsaat. Tiedusteluviranomainen vittuunnuksissaan kertoo työnantajallesi että olit siellä ja siellä vaikka sinun olisi pitänyt olla sängyn pohjalla. Niillä on aikaa tiedustella eli kytätä uudenaikaisilla vakoilulaitteilla ketä vain haluaa. Vaikka laulavaa jjouutsenta.
Onhan tuo kytkös hyvin selvä. israel juutalaisvaltiona on sotahullu vailla vertaa. USA kristittynä on pommittamassa joka puolella. Saudi Arabia muslimimaana pommittaa Jemeniä. Toisaalta uskonnoton Pohjois Korea räksyttää kuten uskonnon omaavatkin.