Yli 300 ihmistä kuoli muslimi terroristien hyökkäyksessä, eikä Vasemmistiliitto ja Vihreät ole tuominneet iskua, vaadin että kaikki puoleet irtisanoutuvat muslimien ja heidän peitejärjestöjensä murhaamisista ja rasistisista teoista. Isis on muslimien peitejärjestö samoinkuin Jihadismi, jonka taakse erityisesti Suomessa kätkeydytään ettei näiden vatulointi poliitikkojen, jotka avasivat pakolaisille, lue muslimeille, ovet Suomeen, käsityämättömät virheet paljastuisi. Totuus ei pala tulessakaan, muslimit ja heidän peitejärjestönsä ovat vastuussa kaikissa terroriteoista, joita olemme Euroopassa kokeneet viimeisten vuosien aikana ja joita nyt suomenkin viranomaiset peittelevät mm. siten, että Turun terroriteko olikin terroristisessa tarkoituksessa tehty ja syyllistä pidetään edelleen epäiltynä (vaikka on tunnustanut) näin viranomaiset, jotka ovat saattaneet maamme tähän ahdinkoon, haluavat taitavalla sanakäytöllä mitätöidä ja laimentaa tuotakin tekoa, etteivät veronmaksajat huomaisi, että heitä on petetty perusteellisesti tässä jo etukäteen tiedostetusti epäonnistuvassa elätiksiotto tapahtumassa, jonka veronmaksajat tietysti maksavat ja jonka kustannukset ovat tästäkin eteenpäin 1.500.000.000 € joka vuosi, huomaa joka vuosi hamaan tappiin.
Ovatkohan nämä poliitikot vielä seuraavissa vaaleissa kansan suosikkeja ?
Ovatkohan nämä poliitikot vielä seuraavissa vaaleissa kansan suosikkeja ?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Älähän rasisti taas turhasta öyhötä. Suomi ottaa lisää pakolaisia ja sinun kaltaisesi ei mahda sille mitään.
MaailmanMatti kiittää.
Niin, kyllä tuohon kuuluu myös sdp.
Sosialisoivat suomalaisten rahat Kreikkaan ja minne vaan. Eivät ymmärrä, että kenen rahoista on kyse. Sellasia nuo ovat . Vihreät, vasemmisto ja sdp.
rkp taitaa olla myös samaa sontaa.
Ei haittaa pätkääkään jos rättipäät tappaa toisiaan....keksisivät vaan sellaisen pommin että kuolisivat kaikki kerralla.
Järkkyä, jos tuo tapahtuisi länsimaissa ja tällä menolla se, mitä tapahtuu muslimimaissa on alkusoittoa sille, mitä unelmaa mekin saamme pian kokea. Eurooppalaiset vähät välittävät 300 kuolonuhrista, kun he eivät ole länsimaalaisia. Ajatelkaa millainen haloo olisi noin monta ranskalaista tai espanjalaista? Meidän ei kannattaisi tuudittautua höttöisiin turvallisuudentunteisiin: se tapahtui vain muualla. Tämä kannattaisi ottaa varoitusmerkkinä meille.
30 hyökkääjää, jotka väijyttivät moskeijan ja ampuivat automaatti konetuliaseilla kaikki. Joku jäi henkiin ruumiiden alle.
Vaihdoin profiilikuvani facebookissa Egyptin lippuun, mutta eipä se paljon muotia ole. Järkyttävä tapahtuma tuo on silti.
Mutta tästä myös näkee, että muslimit eivät säästä ketään; jopa toiset muslimit ovat riittävän vääräuskoisia tapettavaksi. Tässä tapauksessa suufilaiset. Ja islamin ylivallan leviäminen vain levittää tuota eripuraa ja tappamista kaikkialle muuallekin. Islam pitäisi saartaa, motittaa ja "contain" niinkuin Venäjälle yrittää Nato tehdä. Eli pistää sumppuun joka puolelta. Lisättävä lähetystyötä ja sen tukemista ja määrärahoja. Laillisin keinoin vastustettava islamilaisten luopioiden tappamispolitiikkaa ja muita ääri-ilmiöitä. Tämä on maailmanlaajuista sotaa: sivilisaatio vastaan islam. Se on kuin heinäsirkkaparvi, joka tuhoaa kaiken mennessään. Ja lännessä toimitaan juuri päinvastoin mitä pitäisi, islamilaisten pelossa. Mielistellään ja paapotaan, vaikka nyt tulisi ottaa kaikki keinot käyttöön. Sama kuin ruokkisit jotain mafiaa ja sitten yllätyt, kun se onkin ylivaltainen yhtäkkiä.
Kunpa päättäjämme ottaisivat tästä opikseen ja päättäisivät, ettei Helsinki ja Suomi osallistu millään tavoin suurmoskeijan rakentamiseen tänne, ei edes myymällä saati luovuttamalla sille tonttia.
Miksi ihmeessä Suomen pitäisi valita puolensa muslimien sisäisissä erimielisyyksissä? Ja ennen kaikkea: miksi valinta olisi juuri kaikkein vanhoillisin salafistinen sunnimuslimien lahko, jota suurmoskeijan puuhamiehet ja -nainen edustavat? Kuka tästä hyötyy ja kuinka paljon?
Ruakittaville stopit ja heti suomeen pääsyyn, lisäksi suomalainen itse voipi se osoitta näille täälä seilaajille jottei hyväsytä tuota sortia kepuleja täällä.
Tänne vaan ja tilataan sama teurastusporukka käymään eduskuntatalossa niin johan rupeaa mieli muuttumaan vajokeilla istunto(torkku) salissa....
Ei ole enää kuin ajan kysymys kun suomalaistenkin kirkkokuntien aktivistit sotivat keskenään. Radikaaleimmat perususkovaisethan ovat valjastaneet jo jopa kokonaisen puolueenkin ajamaan omia ääriuskonnollisia tavoitteitaan.
Siis Kepua tarkoitat, lestakaarti.
Käsittäkääs miten suomalaisten on se vastenmielisyys näytettävä käytökselämme, eikä mitään kontaktia pidetä näihin jolokkiin siis ei mitään.
kylmäilmeisyyttä esille