Goran taistelut

Sotapäiväkirja Rj.P 4 sotapäiväkirja:

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3450957

Jatkosodan Historia 3, ss 60 ja 65, osa 4 ss. 198, 200, 202.
Täältä on turha kysellä.

Isoisäsi tiedot löytyvät kantakortista ja LT-kortista. Niistä saat jäljennökset Valtionarkistosta.

Kylmä helvetti
Goran kylän taistelut vuodenvaihteessa 1941-1942
Jarkko Koukkunen

Suomalaiset ylittivät Syvärin saadakseen lyhemmän ja suoremman rintaman. Kuten tiedämme, Syväri on hemmetin mutkainen joki (suoria jokia ei olekaan). Venäläiset ilmeisesti pelkäsivät suomalaisten hakevan sillanpäätä etelämpänä joen varrella olleen Lotinanpellon rintaman vyöryttämiseksi ja siksi heittivät tuleen yhä uusia joukkoja yrittäen työntää suomalaiset takaisin Syvärin yli. Suomalaiset taas yrittivät vakiinnuttaa asemansa joen takana. Näin ainakin virallisesti.

Etelämpänä Lotinanpellon kohdalla etulinjassa oli saksalainen 163.D, jonka piti suorittaa hyökkäys joen yli ja ottaa yhteys Tihvinän suunnasta eteneviin saksalaisten päävoimiin, mikäli ne pääsisivät riittävän lähelle. Kyseessä oli siis se kuuluisa Kädenlyönti Syvärillä-operaatio, joka olisi lopullisesti katkaissut kaikki Leningradin huoltoyhteydet. Mannerheim ei ollut (enää) kovinkaan innokas toteuttamaan sitä, tosin koko hyökkäyssodan ajan suomalaisten eteneminen oli ollut sidottu saksalaisten saavutuksiin, joka johtui ensisijaisesti Berliinissä ennen sodan alkua tehdyistä suunnitelmista, mutta varmasti myös siitä, että Mannerheimin halusta välttää haukkaamasta suurempaa palaa kuin oli mahdollista niellä. Heinrichs ja Tapola, jotka olivat Berliinissä etenemissuunnitelmasta sopineet saksalaisten kanssa, olivat tietenkin saaneet Mannerheimin ohjeet sitä varte (kyseiset herrat muuten itse myös vastasivat suunnitelman toteuttamisesta Karjalan Armeijan johdossa) Leningradin saartorenkaan lopullinen sulkeminen olisi ollut toimenpide, joka olisi johtanut hirvittäviin seurauksiin ja siihen oli syytä osallistua vain, mikäli olisi varmaa, että saksalaiset voittaisivat alueella. Saattaa myös olla, että Mannerheim ei halunnut entisen kotikaupunkinsa tuhoutuvan ja lukemattomien syyttömien siviilien kuolevan.

Venäläisten vinkkelistä tilanne oli syksyllä 1941 siis äärimmäisen uhkaava, suorastaan katastrofaalinen, sillä he eivät tienneet, miksi suomalaiset olivat edenneet Syvärin pohjois-osan yli. Vielä keväällä 1942 neuvostojoukot aloittivat suurehkon hyökkäyksen, vaikka vaara Leningradin saartamisesta oli poistunut heidän lyötyään ja pakotettuaan Tihvinän suunnassa hyökänneet saksalaiset perääntymään jo vuoden 1941 lopussa. Neuvostojohto tietenkin odotti saksalaisten aloittavan taas kesän tullen uuden hyökkäyksen, ja sitä ennen omia puolustusasemia piti pyrkiä parantamaan. Saksalaisten hyökkäys vuonna 1942 tulisi tapahtumaan vain kaukana etelässä, Stalingradin suunnalla, mutta sitäkään venäläiset eivät tietenkään voineet tietää. Niinpä suomalaisten Syvärin eteläosan puolustusta ta sivustasta uhkaava laaja sillanpääasema yritettiin jälleen tuhota. Siitä seuranneet taistelut tunnetaan suomalaisten puolella Syvärin kelirikkotaistelujen nimellä. Niihin osallistui miehiä myös kotiseudultani. Lähisukulaisiani ei osallistunut, sillä isoisäni oli kotiutettu jo tuossa vaiheessa, ja hän olikin kuulunut yksikköön, joka ei Syvärillä edes ollut, vaan Karhumäen suunnalla. Isäni taas ei vielä ollut joutunut edes armeijaan, vaikka ehtikin sitten vuonna 1944 mukaan Kannaksen taisteluihin.

Tuossa siis taustaa yleisellä tasolla. Kannattaa lukea tuossa aiemmin mainitut kirjat tarkemman tiedon saamiseksi.

Taas kerran suomalaisia tapatettiin ilman järkevää syytä. Oliko suunnitelma että valtio ulottuisi Syvärin itäpuolelle? Suuruudenhulluudellakin pitäisi olla jotain rajoja.