Miten ah-stadionin alue riittää jatkossa kaikille?

Pakostakin minulle on noussut mieleen tuo otsikon mukainen kysymys kun olen lueskellut näitä Kontiolahdella käytäviä keskusteluja.

Ei sellaista aihetta ettei siinä Kontiolahtelaisen ongelman/rakennuskohteen ratkaisuksi jossakin vaiheessa ole esitetty siirtämistä/rakentamiseksi ah-stadionille. Edustaako tämä sitä Kontiolahtelaista luovuutta? Onko kyseessä kuitenkin yksittäisten, itseään jopa viisaina pitävien neropäiden joutavasta panettelusta?

Tahdokin esimerkinne innoittamana nostaa esille yhden uuden idean jonka toivon toteutuvan.
Jos mahdollista, pyydän että tämä vuosia valittanut ja räksyttänyt joukko avaisi oman ideapisteen, luonnollinen paikka tälläiselle nykyaikaiselle face to face- pisteelle olisi tietenkin ah-stadion.

Voin tukea ideapistettänne lahjoittamalla takapihalleni käyttämättömäksi jääneillä koiranhäkillä sekä lämmitettävällä koirankopilla. Häkki on kooltaan 6x6 m korkeus 2 m ja koppi sellainen että päivystysvuorossa oleva pystyy siinä vaivatta lepäämään. Yli 160 senttinen henkilö joutuu tosin työntämään päänsä läppäovesta ulkoilmaan, ratkaisuksi tähän käy sarjahukuttajalta käyttämättömäsi jäänyt karvalakki pään suojaamiseen.

7/24 päivystys tulisi mielestäni hoitaa ainakin viikonloppuisin sekä suurten tapahtumien aikana.

Kuinka on, laitetaanko isopyörä pyörimään face to face- ideapisteen pystyyn pykäämiseksi.

P.S Materiaali on valmiiksi kumipyörillä joten toimitus on mahdollista nopeallakin aikataululla.
15369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sarka- ja heinäntekojärjellä siunatut voitte edelleen kohdata toisenne ST1:llä aamukahvin ääressä. Stadikalle ei uusia toimintoja voi sijoittaa ilman "kaikkitietävän" hyväksyntää - tuskin onnistuu! Kannustan sinua ja muita fiksuja ponnistelemaan paremman tulevaisuuden eteen ja taakse. Joukossa tyhmyys tiivistyy mutta onnistuu se meiltä muiltakin. Kirjoitellaan...

Äänestä

Onhan Suomessa kuin muuallakin ollut Mugaben kaltaisia, vuosikymmeniä hallinneita, korvaamattomia yksinvaltiaita kuten vaikkapa Kekkonen.
Aikaa ei voi kuitenkaan pysäyttää ja vahvimmankin itsevaltiaan on joskus luovutettava.
Aikaa odotellessa...

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit/kirjoitit. Mausoleumin suunnittelu pitäisi ehdottomasti aloittaa. Paikaksi valikoituu mikäpäs muu kuin ampumahiihtokeskus. Luvatut aitamateriaalit voi hyödyntää ympärysaidan rakentamiseen ja koppi siihen keskelle. Kunnan varoin kun rakennetaan niin ei tule kustannuksia kenellekään.

    Äänestä

  • Tuo mausoleumidean halpuus kunnan omana työnä varmaan viehättäisi kunnan päättäjiä.

    Onhan toki kuntalaisille ennestäänkin moninaisia ilmaispalveluita, kuten vaikkapa jäähdytetyn ladun käyttö.

    Äänestä

  • Patsashankkeet on saatava käynnistettyä. Leninin hahmoa mukaillen patsas tähyilee kunnanvirastolle luottavaisena käsi ojossa. Näköishahmon anovaan kädenojennukseen vastaa myöntyvästi symbolinen hahmo eli pieni korkkiruuvi. Hankkeen rahoituksen jätän tarkoituksellisesti auki, ettei pahansuovat tahot lyttää vaatimatonta ideaa lähtökuoppiinsa.

    Äänestä

Lehmon suunnalta on väläytelty kaavoituksen laajentamista ah-stadionin suuntaan. Tällainen Lehmolaisten ekspansiivinen politiikka on todellinen uhka ah:lle. Viestiketjun aloittajan huoli on siis perusteltu.
Ah-stadionin aluetta on laajennettava kaikkien oleellisten toimintojen sijoittamiseksi. Mikä olisi toinen osapuoli sopimaan etupiirijaosta KontU:n kanssa? Latuyhtiö on käsittääkseni jäävi, joten sitä ei voine kelpuuttaa. Kuntalaisten tiedonsaannin estämiseksi ehdotan sopimuksen julistamista salaiseksi. Tietohan tunnetusti lisää tuskaa eikä minkään tahon intresseissä voine olla kuntalaisten mielenrauhan järkyttäminen.

Äänestä

Voi hyvää päivää, taas se nähtiin !

Keskustelun aloittajana vakavissani tarjosin teidän valittajien käyttöön meidän rekkuvainaalta käyttämättömäksi jäänyttä aitausta ja koppia. Ei kovin korkeatasoisia ollut teidän mielipiteenne.

En ymmärrä mitä yhteistä esitykselläni on St-1:n tai teidän ihmeellisten patsasideoittenne kanssa. Kuvastaa hyvin tätä teidän irvailu ja panettelukulttuurianne, ei yllättänyt.

Jos ymmärsin oikein teitä valittajia niin ilmainen materiaali ei kelpaa (luvat oli hankittu valmiiksi) ja pitemmille valittajille polttimon suojaksi hankkimani sarjahukuttaja mallinen karvahattu oli turha investointi. Mieluummin valitatte netissä.

Koska olen sarkajärkinen annoin kopin aitauksineen naapurille, joten se siitä sitten, karvahatun säästin itselleni.

Äänestä
  • Kunnan päättäjienkin taholta on esitetty koirapuiston paikaksi ah-stadionin aluetta. Eivät kyllä saa talkoilla sinnekään tehtyä.

    Äänestä

  • Sakkoringin sisälle voisi laittaa tuon koirapuiston. Lisäisi ja elävöittäisi tapahtumaa kun koirat haukuskelisivat ringin kiertäjiä. Vai olisiko sittenkin parempi laittaa nuo ihmisistä koostuvat ah.-stadionin haukkujat sinne aitaukseen? Saattaisi olla kovempi ääni.

    Äänestä

  • Hieno idea.......ja koviten haukkuvalle se sarjahukuttajan karvahattu päähän!

    Äänestä

  • Kunta voinee hankkia Jaamankankaan Kotimäen ja Sarkajärkinen asettuu sitten karvareuhka päässään sinne kertomaan tarinoita Rekkuvainaansa elämästä ja kuolemasta. Stadionilla vierailevat turistit saavat ikimuistettavan kokemuksen tutustuessaan Sarkajärkiseen Karvareuhkaan Rekkun historiaan.

    Äänestä

Tungosta tulee jos monitoinihalli, koirapuisto ja suurmoskeija survotaan samalle kankaalle

Äänestä

"Sopu sijaa antaa" kertoo jo vanha kansanviisaus. Peltipoliisin (puhdistettuna!) Uuron alueelta voisi siirtää ah:lle sakkoringille.
Sarkajärkisen ja kumppaneiden ladulla lipsuttelu tulisi siten dokumentoitua ja rikesakot suoraan KonU:n tilille.

Äänestä

Miksi ELY- keskus siirtäisi hyvin tuottavaa peltipoliisia minnekään, saadaan sinunkin sossukulut hyvin hoidettua runsailla sakkotuloilla.

Äänestä
  • "Sossutoimisto" olisi hyvä sijoittaa ah:lle. "Soussu" voisit asioida avustuksia hakemassa samalla, kun nyhjäät kuitenkin niillä nurkilla. Muutaman vinkin voin vielä teille tosikoille (veitikoille?) antaa eli mitä toimintoja sinne Esan ihmemaahan saisi ympättyä. Jatkuu huomenna...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sarkajärkinen kirjoitti:

Pakostakin minulle on noussut mieleen tuo otsikon mukainen kysymys kun olen lueskellut näitä Kontiolahdella käytäviä keskusteluja.

Ei sellaista aihetta ettei siinä Kontiolahtelaisen ongelman/rakennuskohteen ratkaisuksi jossakin vaiheessa ole esitetty siirtämistä/rakentamiseksi ah-stadionille. Edustaako tämä sitä Kontiolahtelaista luovuutta? Onko kyseessä kuitenkin yksittäisten, itseään jopa viisaina pitävien neropäiden joutavasta panettelusta?

Tahdokin esimerkinne innoittamana nostaa esille yhden uuden idean jonka toivon toteutuvan.
Jos mahdollista, pyydän että tämä vuosia valittanut ja räksyttänyt joukko avaisi oman ideapisteen, luonnollinen paikka tälläiselle nykyaikaiselle face to face- pisteelle olisi tietenkin ah-stadion.

Voin tukea ideapistettänne lahjoittamalla takapihalleni käyttämättömäksi jääneillä koiranhäkillä sekä lämmitettävällä koirankopilla. Häkki on kooltaan 6x6 m korkeus 2 m ja koppi sellainen että päivystysvuorossa oleva pystyy siinä vaivatta lepäämään. Yli 160 senttinen henkilö joutuu tosin työntämään päänsä läppäovesta ulkoilmaan, ratkaisuksi tähän käy sarjahukuttajalta käyttämättömäsi jäänyt karvalakki pään suojaamiseen.

7/24 päivystys tulisi mielestäni hoitaa ainakin viikonloppuisin sekä suurten tapahtumien aikana.

Kuinka on, laitetaanko isopyörä pyörimään face to face- ideapisteen pystyyn pykäämiseksi.

P.S Materiaali on valmiiksi kumipyörillä joten toimitus on mahdollista nopeallakin aikataululla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu