Miksi uhoamme Venäjälle koko ajan?

Jokapäiväistä uhoamista ja loanheittoa Venäjää vastaan saamme katsoa ja lukea maamme valtamedioista ihan jatkuvasti. Kaikki poliittiset globalistiset valtapuolueemme kumminkin nyt hyväksyvät tämän asian.

Varaudumme kovalla kiihkolla sotaan Venäjää vastaan ja NATOn sotajoukokin ovat olleet jo useasti maassamme. NATOn tänne Suomeen ovat kutsuneet rikolliset maanpetturipoliitikkomme ja saaneet siitä palkkioiksi mahtavia palkkioita. Kaikki tämä ainoastaan henkilökohtaisten etujensa tavoittelemisen takia Isänmaamme edut täysin unohtaen.

Hyvä on...., kuvitelkaamme että sota NATO- haukkojen ansiosta toteutuisi joskus tulevaisuudessa. Venäjä ampuisi useita Iskander- ohjuksia maamme ydinvoimaloihin ja pää- energiatuotantolaitoksiimme. Tiedämmehän nyt sen faktan, ettei Iskander- ohjuksia kyetä torjumaan riittävän ajoissa, koska ne ammutaan rajoiltamme.

Maamme pimenisi ja kylmenisi hetkessä. Kerrostaloissa olisi pakkasta, vettä ja sähköä ei olisi eikä tulisi. Koko infastruktuurimme tuhoutuisi hetkessä.
Hallituksen hätäkokouksessa todettaisiin että ehdoton antautuminen on ainoa vaihtoehto mutta Isäntämaa- sopimus NATOn kanssa estää sen.

Maamme olisi sitten sen jälkeen pommitettu vain puolessa tunnissa takaisin kivikaudelle.
118889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat

Juuri nythän Naton luonnetta tietyiltä tahoilta yritetään ihan väkisin valkopestä sotilasliitosta muka joksikin muuksi. Naton tarjoama sotilaallinen näkökulmahan ei nykyään riitä enää mihinkään, kun yritetään ratkaista esimerkiksi Suomen ja Euroopan suuria ongelmia ja uhkia, ja siinä samalla tavoitellaan vakaata turvallista turvallisuusympäristöä Itämeren alueella.
On nyt todella valitettavaa, että myös täällä Suomessakin usko johonkin voimapoliittisiin ratkaisuihin on kasvanut hälyyttävästi ja sotilaita kysytään apuun myös silloin, kun tarvittaisiin nimenomaan pelkästään vain turvallisuusongelmien syihin pureutumista paljon aktiivisemmin kuin nykyään..

Äänestä

Mekö uhoamme? Se on Venäjä joka uhoaa!

Ensin Putler uhosi Georgiassa, sen jälkeen Ukrainassa ja pahinta mitä voi tapahtua oli Krimin valtaaminen muka vaalien tuloksena.

Varautuminen mahdolliseen sotilaalliseen tapahtumaan ei ole uhoa vaan viisuatta. Pitää olla viisaampi kuin 1939 jolloin jäimme hieman housut kintuissa kommunistien ryntäyksen jalkoihin. Onneksi siitä selvisimme ja siitä kuuluu kiitos isillemme ja heidän järjestöilleen kuten Suojeluskunnalle ja jääkäreille.

NATO on juuri se instanssi jolta voimme saada apua ja se instanssi jolta saamme apua jos olemme järjissämme ja liitymme siihen. Teidän Moskovan trollien ei kannata levittää noita aatteitanne joilla te taas yritätte saada meidät Moskovan komuhallinnon alaisuuteen.

Me tarvitsemme hyvän ohjuspuolustuksen ja siihen me tarvitsemme NATO:n apuas joten on jo kiire pistää anomus sisään.

Kun nyt noin asian esität niin olisiko syytä vaatia Venäjää siirtämään kaikki ohjusaseensa Uralin taakse tai liitymme NATO:on ja pyrimme saamaan tänne maksimipuolustuksen ja hyökkäysvalmiuden mikäli sillä puolen oksakin katkeaa?

Pallo on Venäjän puolella ja sen on lopetettava Georgian ja Ukrainan kurittaminen ja maksettava niille korvaukset sekä reilu vuokra Krimin vuokrauksesta joka pitää lopettaa tyystin. Sieltä pitää myös poistaa Venäjän tukikohdat korvaukseksi äksyilystä.

Äänestä
  • Luuletko sinä nyt ihan oikeasti, että esimerkiksi jokin USA koko sen saatanan mahtavan ja kalliin armeijan kanssa kaipaisi pientä Suomea liittoon muka sen puolustuskyvyn ansiosta? Luuletko samaa myös vaikkapa Virosta ja Latviasta? Oletpas sinä sitten melko typerä pesantti, jos noin nyt luulet.

    Kaikki, mikä kiinnostaa Nato:a, on vain pelkkä Suomen maantieteellinen sijainti. Jos yhtäkkiä vaan alkaa sota, esimerkiksi lentokoneiden ei tarvitse lentää pitemmälle kuin Helsingistä Pietariin. Kun Putin tulee niitten lentojen ansiosta vihaiseksi ja painaa ne salaiset napit, taas USA on voitossa, kun ensimmäiset Iskanderit, joita avaajakin mainitsi lentävät sinne Helsinkiin, eikä New-Yorkiin.

    On todellakin oikeasti yllättävää, mitä mieltä suomalaiset ovat maan puolustuskyvyistaan. Jos niiltä kysytään miksi - ne mainitsee talvisotaa. Tiedoksenne koko Suomen valloitus ei missään nimessä kiinnostunut koskaan Stalinia. Se vaan halus maa-alueen, jotta Pietari (taikka Leningrad, joksi sitä kutsuttiin) olisi turvassa. Ei Suomi muutenkaan saavuttanut mitään erityistä sodassa. Kun rakas naapurimme oikeasti halusi kostaa jatkosodan tuhoista - Petsamo meni nenän edestä kolmessa päivässä kesällä 1944. Mutta Suomen kouluissa ei sitä jostain kumman syystä opeteta lainkaan - mistä muuten suomalaiset olisi todella ylpeitä?

    Äänestä

  • Juhani.Putkinen kirjoitti:

    Luuletko sinä nyt ihan oikeasti, että esimerkiksi jokin USA koko sen saatanan mahtavan ja kalliin armeijan kanssa kaipaisi pientä Suomea liittoon muka sen puolustuskyvyn ansiosta? Luuletko samaa myös vaikkapa Virosta ja Latviasta? Oletpas sinä sitten melko typerä pesantti, jos noin nyt luulet.

    Kaikki, mikä kiinnostaa Nato:a, on vain pelkkä Suomen maantieteellinen sijainti. Jos yhtäkkiä vaan alkaa sota, esimerkiksi lentokoneiden ei tarvitse lentää pitemmälle kuin Helsingistä Pietariin. Kun Putin tulee niitten lentojen ansiosta vihaiseksi ja painaa ne salaiset napit, taas USA on voitossa, kun ensimmäiset Iskanderit, joita avaajakin mainitsi lentävät sinne Helsinkiin, eikä New-Yorkiin.

    On todellakin oikeasti yllättävää, mitä mieltä suomalaiset ovat maan puolustuskyvyistaan. Jos niiltä kysytään miksi - ne mainitsee talvisotaa. Tiedoksenne koko Suomen valloitus ei missään nimessä kiinnostunut koskaan Stalinia. Se vaan halus maa-alueen, jotta Pietari (taikka Leningrad, joksi sitä kutsuttiin) olisi turvassa. Ei Suomi muutenkaan saavuttanut mitään erityistä sodassa. Kun rakas naapurimme oikeasti halusi kostaa jatkosodan tuhoista - Petsamo meni nenän edestä kolmessa päivässä kesällä 1944. Mutta Suomen kouluissa ei sitä jostain kumman syystä opeteta lainkaan - mistä muuten suomalaiset olisi todella ylpeitä?

    1939 marraskuun lopulla Stalinin päämääränä oli vallata Suomi ja asettaa Ku(u)sisen hallitus valtaan. Siitä ei ole epäilystäkään jos hieman tutkit asiaa. Oulun korkeudella oleville joukoilla oli jo jaettu ohjeet miten piti käyttäytyä Ruotsin rajalla kun sinne saavutaan.

    Meistä piti tehdä samanlainen orjavaltio mikä tehtiin kaikista Baltian maista. Meidät piti pakkokäännyttää kommunismiin ja niitä varten joista arveltiin olevan eniten harmia Stalin tyhjennytti Katynin lähellä olevat puolalaisten leirit tappamalla niillä olevat kuuluisasssa verilöylyssä siellä Katynin metsässä.

    Kyllä Stalin halusi vallata Suomen ja alistaa kommunistisen ikeen alle! Suomi taisi olla yksi niitä harvoja asioita joihin Stalinin hirmuvalta ei saanut kunnon otetta vaikka paikalliset komuloiset yrittivät parhaansa mukaan auttaa. Silloin opimme ettei kommunismi kuulu tänne ja siitä on päästävä eroon, aika hyvin olemme onnistuneet, jopa ilman kommunismilta oppimiamme konsteja eli kommunistien tappamista, ittestään kun ovat kuolleet eikä uusia synny vanhalla eikä uudemmallakaan tavalla.

    Nyt kum komuloiset ovat vielä siirtyneet "muu" joukkoon, niin lisääntyminen on siltäkin osin loppu.

    Sotaan, siis II maailmansotaan oli kaksi pääsyyllista. Ne olivat kaksi kilpailevaa sosialismia komu malli ja kansallinen malli. Ne sen aloittivat Molo - Rippe sopimuksellaan jota sitten alettiin laittaa voimaan naapureiden osalta. Siitä se lähti vaikka komuloisen sitä lienee vaikeaa myöntääkin!

    Äänestä

  • Venäjä on aggressiivis-imperialistisella fasismillaan ampunut itseään molempiin polviin.

    Äänestä

  • Antero.Eerola kirjoitti:

    Venäjä on aggressiivis-imperialistisella fasismillaan ampunut itseään molempiin polviin.

    Tämänhän me Antero näemme, me silmät auki kulkevat!

    Äänestä

Miten Suomi kuvittelee puolustavan saatikka hyökkäävän minnekään kun renkaatkin täytyy käydä vaihtamassa Viipurissa.

Kerrankin keskustalainen Paavo Väyrynen on oikeassa. Paavon pressanvaalilehdestä:
"Väyrynen ihmettelee sillä, että Nils Torvaldsia lukuunottamatta yksikään presidenttiehdokas ei sano kannattavansa nato-jäsenyyttä mutta useimmat ajavat Euroopan unionin yhteistä puolustusta ja sen kehittämistä sotilasliitoksi. Tätä kautta EU:sta tulisi naton eurooppalainen pilari ja Suomesta tulisi Nato-maa.
Suomen hallitus pyrkii muuttamaan Lissabonin sopimuksen tulkintaa siten, että se velvoittaisi EU:n jäsenmaita antamaan muille jäsenmaille myös sotilallista apua. Tätä kautta unioni muuttuisi sotilasliitoksi ja sen jäsenenä Suomelle tulisi kovemmat sotilaalliset velvoitteet kuin pelkästä Nato-jäsenyydestä."

Sipilän hallitus on viemässä maatamme peräoven kautta sotajärjestöön. Se mihin Hitlerin avulla ei kyetty, rajojen siirtäminen Uralille, se toivotaan EU:n yhteisin voimin toteutuvan.
Suomalaisen porvariston päänuppi on jälleen mennyt sekaisin.
Mahdollisessa sotatilanteessa Nato ja Venäjä ampuisivat Suomen tuhkaksi ja itärajan takana olisi sittenkin tulevaisuudessa suurvalta.
On rikollista aseistautua sellaisen doktriinin avulla, että Venäjä kyllä haluaa vallata Suomen. Paavon puolustus olla liittoutumaton ja hyvässä suhteissa itänaapurin ja muidenkin kanssa on realismia. Tilaa Suomessa on. Sitä ei tarvitse laajentaa. Suomi on jo laukasuta ampumatta luovutettu naton sotavoimille ja turvallisuustilanne alle nollan.
Isänmaan paras puolustus on liittoutumattomuus.

Äänestä
  • Voi voi, s.p parka pulassa kun Suomi alkaa ajatella suomalaisittain ei komuloistyyliin!

    Ei Suomi mihinkään ole halunnut hyökätä eikä halua mutta se haluaa varmuuden siitä jotta jos joku hyökkää niin saa turpiinsa. Se on järkevää ajattelua ja se on lisääntymään päin koska meillä tuo suomettunut osa kansaa vähitellen vaipuu maan alle.

    Paavoa lienee turhaa ottaa esiin pressan vaalien yhteydessä kun niistä 20'000 kannatuskorteista vielä puolet puuttuu eikä tahdo löytyä uusia kannattajia. Kansa viisastuu!

    Meillä ei s.p ole porvaristoa, jos joskus olikin niin ne haydattiin jo vuosisatoja sitten. Meillä on vain työläisiä, kahta porukkaa. On fiksumpia jotka kykenevät luomaan työpaikkoja eli yrityksiä ja vähemmän fiksuja jotka eivät kykene vaan joutuvat hakeutumaan muiden fiksumpien palvelukseen.

    On todella viisasta valmistautua hankaluuksiin, 1939 emme olleet ja oli tiukka paikka lähteä lähes tyhjin käsin torjumaan suurvallan armeijaa, siinäkin onnistuimme eikä maatamme miehitetty. Nyt on varauduttava jos ei tuo ikuinen vainolaisenne ota järkeä käyttöön. Sen pitää osoittaa olevansa rauhan ja sivistyksen asialla luopumalla aggressiivisuudestaan Georgiassa ja Ukrainassa sekä palauttaa Krim ja maksaa korvaukset aiheuttamastaan sähläyksestään niin Georgialle kuin Ukrainallekin anteeksi pyyntöjen kera.

    Venäjä, jos se haluaa esittää rauhan tahtoaan siirtää sotakalustonsa Uralin taakse muutoinhan se on uhkana Suomelle ja meidän on varustauduttava sitä vastaan. Luulisi komuloisenkin ymmärtävän!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Voi voi, s.p parka pulassa kun Suomi alkaa ajatella suomalaisittain ei komuloistyyliin!

    Huomaatkos tuon jatkuvan päättömän nillityksen >> Sipilän hallitus on viemässä maatamme peräoven kautta sotajärjestöön. <<. Tätä on nyt luettu pitkän aikaa. Mitään perustelujahan on turha kysyä - kun niitä ei saa. Olemattomastahan ei niitä pysty tekemään.
    Kukaan muu ei missään ole kuullut tuota väitettä "Nato kiihkoilusta" tai "Hyökkäämisnen Venäjälle" tai muuta älytöntä. Saati, että Suomessa olisi menossa "sodan ja hyökkäämisen valmistelu".

    Kyseessä on Partacuksen osalta pelkkä Putinin trolli, jolle maksetaan julkisesta valehtelusta. Valehtelusta, jonka tarkoituksena on pyrkiä peittämään Venäjän valmistalut massiiviseen iohjusiskuun länttä kohtaan. He yrittävät uudelleen sitä, mikä kommunistisen diktatuurin aikana jäi toteutaamatta: Läntisen demokratian tuhoaminen. Venäjä sijoittaa tuhoamisohjuksia länsiosaan maata operaation ollessa verhottune "varautumiseen hyökkäykseen". Tosiasiassahan se on valmistautumista hyökkäykseen.
    Kommunistinen Putin - KGB:n kommunistinen eversti - pyrkii alistamaan diktatuuriin demokratian. Neukkulassahan se onnistui.
    Pelon, valehtelun ja murhien avulla.
    Ennen valtion romahdusta.
    Ja sitä Partacus ihannoi ja haluaa.
    Hänelle on ilmeisesti luvattu Avtokombinaatin hallipäällikön paikka. Ja jääkaappi.

    Jokohan Partacus on lukenut virolaisen kirjan "Näin me sen koimme"? Jaa - ei taida olla saatavilla Pietarissa...

    Äänestä

  • TimoEspoosta kirjoitti:

    Me saamme näköjään yhä useammin törmätä näihin valeuutistrolleihin kuten s.p! Sehän on niin Venäjän kuiin Putlerinkin strategia, pyritään samaan ihmisten mielet epäuskon tilaan ja sitten syöttämään niihin omat reseptinsä. Ainakin tällä palstalla homma näyttää noiden komuloisten ja heidän seuraajiensa osalta onnistuneen.

    Minua on turhaa yrittää huikata niin s.p:n kuin muidenkaan!

    Äänestä

Kiitos Juhani Putkinen.

Onnistuit taas lämmittämään palstan kaksi pahinta riistokapitalistia kuumaksi kuin hellankoukku tuolla todella mainiolla täysin totuuden mukaisella avausellasi.

Eipä näytä nyt noista parista riistokapitalistista löytyvän sinulle minkäänlaista vastusta. Ei muuta kuin kurmuutahan vain lisää noita lahtareita kirjoituksillasi. Niin saamme taas makeat naurut noiden parin riistokapitalistin kustannuksella.

Äänestä
  • Venäjällä lapsiasiat on työnnetty viemäreihin

    Jokaisessa venäläisessä kaupungissa lapsia hakeutuu muun suojan puutteessa viemäreihin.

    1Äänestä

  • Mitä ihmeen riistokapitalistia? Mahdatko edes tietää mitä sellaiset olisivat? Ne ovan entisiä kommunistipäälliköitä kuten Putler ja hänen kumppaninsa.

    Me fiksummat suomalaiset työläiset jollaisen sinäkin tarvitset työnantajaksesi olemme pikemminkin riistettyjä kuin riistäjiä, sillä riistäjiä pahimmasta päästä ovat useat jos eivät useimmat ay mafian orjat!

    Mitä Antero sanoi noista jälkikommunistisen yhteiskunnan lapsista pitänee paikkansa koska moista uutisointia on ollut. Itse en noissa viemäreissä, kuten en muissakaan viemäreissä, ole vieraillut lapsena enkä aikuisena. Kommunismi kuitenkin on Venäjälle jättänyt välinpitämättömyytensä kanssaihmisistä. Sopii vain toivoa, vaikka vain noiden lasten vuoksi, jotta kommunismin jäljet eli KGB johto oppisivat häipymään ihmisiä kurmuuttamasta.

    1Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Mitä ihmeen riistokapitalistia? Mahdatko edes tietää mitä sellaiset olisivat? Ne ovan entisiä kommunistipäälliköitä kuten Putler ja hänen kumppaninsa.

    Me fiksummat suomalaiset työläiset jollaisen sinäkin tarvitset työnantajaksesi olemme pikemminkin riistettyjä kuin riistäjiä, sillä riistäjiä pahimmasta päästä ovat useat jos eivät useimmat ay mafian orjat!

    Mitä Antero sanoi noista jälkikommunistisen yhteiskunnan lapsista pitänee paikkansa koska moista uutisointia on ollut. Itse en noissa viemäreissä, kuten en muissakaan viemäreissä, ole vieraillut lapsena enkä aikuisena. Kommunismi kuitenkin on Venäjälle jättänyt välinpitämättömyytensä kanssaihmisistä. Sopii vain toivoa, vaikka vain noiden lasten vuoksi, jotta kommunismin jäljet eli KGB johto oppisivat häipymään ihmisiä kurmuuttamasta.

    katsohan sinä itse nyt ihan heti peiliin jos sen kaikista pahimman riistokapitalistin haluat nähdä.

    Ja ihan turhaan sinä aloit nyt taas itseäsi kehumaan. sillä kyllä me kaiki palstalaiset tiedämme elättävämme sinut yhteiskunnan elätin ja loisen.

    Äänestä

  • kuse_mekkoos kirjoitti:

    Veikkaan elättäväni sinua enemmän kuin mihin kykenet minun elätukseni suhteen.

    Taidat olla oikein komutrolli joka ei osaa edes kunnolla ymmärtää lukemaansa. Juurihan ilmoitin sinulle totuuden tuon riiston suhteen. Se on faktaa ja komukäsitys on pelkkää pravdaa riiston suhteen.

    Veikkaat jatkuvasti aina vain ihan väärin.:-)

    Ja sinähän nyt sairaalloisen narsistisena luonteena olet aina se joka ei ymmärrä koskaan yhtään mitään muuta kuin oman itsesi.:-)

    Äänestä

  • kuse_mekkoos kirjoitti:

    Veikkaat jatkuvasti aina vain ihan väärin.:-)

    Ja sinähän nyt sairaalloisen narsistisena luonteena olet aina se joka ei ymmärrä koskaan yhtään mitään muuta kuin oman itsesi.:-)

    Montako kymmentä tuhatta maksat vuositasolla veroja noin rehellisesti sanoen? Siitähän se nähdään!

    Saattaapa olla oma veikkauksesi se virheellinen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Montako kymmentä tuhatta maksat vuositasolla veroja noin rehellisesti sanoen? Siitähän se nähdään!

    Saattaapa olla oma veikkauksesi se virheellinen!

    Enhän minä nyt Suomen verottajalle täysin ansaituista tuloistani anna yhtään mitään. En minä nyt koskaan niin typerä ja tyhmä ole.

    Minähän kierrätän täysin ansaitut tuloni veroparatiisien kautta täysin suomalaisen verottajan ulottumattomiin, ja käytän nyt myös noita vakuutuskuoria hyväkseni tässä verosuunnittelussani joka on muuten täysin laillista toimintaa.

    Joten täysin oikein minä nyt taas kerran veikkasin. Toisin kuin sinä.:-))

    Äänestä

  • pistä_mekko_päälles kirjoitti:

    Taidat olla pelkkä paskanjauhaja mekkoinesi joten näkemiin!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Taidat olla pelkkä paskanjauhaja mekkoinesi joten näkemiin!

    Sinähän se onnetom luuseri ja elätti meistä kahdesta nyt vain sitä mekkoa käytät. En suinkaan minä.

    Mutta todella mukavaa että häivyt taas täysin nöyryytettynä samantien palstalta kun sait taas kerran todella pahasti pataasi.:-)))))

    Äänestä

  • gudbai kirjoitti:

    Sinähän sitä mekkoasi mainostit!

    Sinusta ei ole kenellekään pataan antajaksi jos et kykene tosiasioista keskustelemaan. Siltä ainakin näyttää kun lukee sinun aivopierujasi!

    Äänestä

  • Taisivat mekkomiehen päässä pettää ajatuskuviot kun ylläpito yleisestä laupeudestaan huolimatta poisti aivopierusi. Voin vain pahoitella kohtaloasi syntyä noin vajaakykyiseksi ajattelun suhteen.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Taisivat mekkomiehen päässä pettää ajatuskuviot kun ylläpito yleisestä laupeudestaan huolimatta poisti aivopierusi. Voin vain pahoitella kohtaloasi syntyä noin vajaakykyiseksi ajattelun suhteen.

    Vai pidät sinä nyt itsekin itseäsi jo täysin tyttömäisenä mekkomiehenä.:-)))

    kerrankin ollaan nyt edes jostain asiasta samaa mieltä.:-)))

    Joten ei muuta kuin pistähän sinä nyt vain taas se mekko päälles.:-)))

    Äänestä

  • äitiskö_sano kirjoitti:

    Vai pidät sinä nyt itsekin itseäsi jo täysin tyttömäisenä mekkomiehenä.:-)))

    kerrankin ollaan nyt edes jostain asiasta samaa mieltä.:-)))

    Joten ei muuta kuin pistähän sinä nyt vain taas se mekko päälles.:-)))

    Sinähän se tässä tyttöä olet jo moneen kertaan halunnut esittää. Anna mennä vaan mutta minä en tule koskaan lankeamaan parrakkaisiin tyttöihin.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sinähän se tässä tyttöä olet jo moneen kertaan halunnut esittää. Anna mennä vaan mutta minä en tule koskaan lankeamaan parrakkaisiin tyttöihin.

    Minähän olen nyt vain kertonut täysin totuuden mukaisesti sinun todella omituisista tavoistasi pitää mekkoa ja esiintyä tyttömäisesti ainakin tällä keskustelupalstalla.

    Aletaanko me muut palstalaiset muuten tästä lähtien kutsua sinua mummoksi?:-)))))

    Äänestä

Venäjä kyllä saisi Suomen paljon helpommin polvilleen katkaisemalla vain öljy- ja maakaasutoimitukset Suomeen. Ja jo pelkkä puun saannin todella tiukka rajoittaminen Karjalasta kirpaisisi Suomea todella kunnolla.

Jostain Venäjän hirvittävyydestä puhuttaessa on kumminkin aina hyvä muistaa, että esimerkiksi Ukraina lämpiää taas tämänkin talven venäläisellä maakaasulla ja venäläisten energialla aika iso osa maasta muutenkin pyörii.

Mielipiteeni siis on, että Suomen on syytä säilyttää turvallinen pitkä etäisyys aina Natoon.

Äänestä
  • Suomen teollisuuslaitokset olisivat todellakin samantien kyykyssä jos öljyn ja kaasuntuonti Venäjältä loppuisi ihan yhtäkkiä.

    Äänestä

  • Venäjän suurimmat kaasun ja öljyn ostajat ovat Nato-maita.

    Venäjällä ei ole varaa suututtaa yhtään enempää niitä, joiden avulla se leipäänsä tienaa. :)

    Äänestä

  • samaa.mieltä kirjoitti:

    Suomen teollisuuslaitokset olisivat todellakin samantien kyykyssä jos öljyn ja kaasuntuonti Venäjältä loppuisi ihan yhtäkkiä.

    Öljyä saadaan muualtakin ja maakaasullekin on rakennettava varastointia jota voidaan täyttää tuonnilla lännestä. Nykyinen tilanne kaasun suhteen on hieman epäilyttävä koska olemme siinä yhden toimittajan armoilla. Se on kuitenkin varsin helposti korjattavissa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Öljyä saadaan muualtakin ja maakaasullekin on rakennettava varastointia jota voidaan täyttää tuonnilla lännestä. Nykyinen tilanne kaasun suhteen on hieman epäilyttävä koska olemme siinä yhden toimittajan armoilla. Se on kuitenkin varsin helposti korjattavissa.

    Venäjältä tuotu oljy ja varsinkin maakaasu ovat hinnaltaan paljon halvempaa Suomelle hankkia kuin jostain muualta hankittu tavara.

    Kustannutasoahan pitää Suomessa saada todella kiireesti laskettua että saadaan Suomen talous nousuun.

    Äänestä

  • hinta_ratkaisee kirjoitti:

    Millaisia hintaeroja? Mistä tiedot saatu? Vai tuppaatko komupravdaa?

    Minulla on vakaa käsitys siitä, että ostamme öljyä maailmanmarkkinahintaan mistä milloinkin ostamme.

    Virhe on kaasussa koska emme ole rakentaneet vielä tänne etelään varastoja, joihin voitaisiin tuoda laivoilla uutta kaasua jos naapuri alkaa kiristämään kuten sillä on tapana ollut naapureitaan kohtaan sen halutessa poliittisia etuja.

    https://yle.fi/uutiset/3-7574232

    Kallista näyttäisi nyt länsimaiset oljy- ja kaasutuotteet olevan.

    Äänestä

  • hinta_ratkaisee kirjoitti:

    https://yle.fi/uutiset/3-7574232

    Kallista näyttäisi nyt länsimaiset oljy- ja kaasutuotteet olevan.

    Tuossa vain kaavailtiin asioiden laitaa mutta ei ollut oikeasti pyydetty tarjouksia. Lisäksi 20 miljardia euroa olisi pieni hinta riippumattomuudesta joka saavutetaan oikuttelevaan myyjään.

    Meitähän on Euroopassa ehkä reilut 0,5 miljardia länsimaalaista. Tuo 20 miljardiahan olisi vain noin 40€ vuodessa asukasta kohden eli viitisen euroa kuukaudessa, yhden kessuaskin verran eli periaatteessa lähes ilmaista. Varsinkin kun kessutkin ovat vielä ostamatta, minulta siis.

    Kysehän on nyt 20 miljardista/vuosi. Eli vaikkapa kymmenessä vuodessa tuo summa olisi jo 200 miljardia. Vai mitä?

    Tuolla 20 miljardilla / vuosi pystyisi muuten luomaan Suomeen järkyttävän määrän uusia työpaikkoja tai vaikkapa Suomen valtio voisi tuolla 20 Miljardilla/ vuosi lyhentää valtion velkaansa ja saada Syuomen talouden kuntoon..

    Tuo 20 miljardiahan ei ollut tarjoushinta vaan jostain listalta noukittu.

    Laske mieluummin nuppia kohden niin summa on paljon reaalisempi ja sinäkin ymmärrät. Lisäksi se ei välttämättä ole netto vaan siitä voi tulla kaupan kasvaessa toiseen suuntaan osa takaisin tai ehkä enemmänkin.

    Totuus on, ei kannata jatkaa tavalla jossa Venäjän nykyjohto pääsee kiristämään tai uhkailemaan tai pyrkimään johtamaan harhaan. Lännen on pidettävä yhtä kunnes itä alkaa toimia ihmisten tavoin ja lopettaa uhonsa.

    Venäjä kuten ent NL on kehitysmaa joka elää vain raaka-aine myynnillään. Vai oletko joskus nähnyt jotain teknisesti korkeatasoista siellä kehitettynä eivätkä Sputnikit kelpaa vaan sellainen jota keskiverto ihmisillä on tapana ostella ylijäämä rahoillaan.

    Venäjän öljy ja maakaasu ovat todellakin Suomelle nyt niin halpaa tavaraa ettei mitkään länsimaat koskaan pysty yhtään mitenkään kilpailemaan hinnassa Venäjän kanssa öljy- ja maakaasutuotteissa.

    Ei Suomen nyt todellakaan kannata alkaa ostamaan tarvitsemaansa oljyä ja maakaasua mistään muualta kuin Venäjältä reilusti kalliimmalla hinnalla. Sehän olisi Suomelta nyt vain silkkaa tyhmyyttä ostaa kalliimmalla hinnalla muualta kuin Venäjältä nuo kyseiset tuotteet.

    Tiettyyn rajaan asti kannattaa ostaa Venäjältä mutta ainakin maakaasulle on järjestettävä myös vaihtoehtoinen tie koska Venäjään ei voi luottaa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tiettyyn rajaan asti kannattaa ostaa Venäjältä mutta ainakin maakaasulle on järjestettävä myös vaihtoehtoinen tie koska Venäjään ei voi luottaa.

    Suomen surkean taloustilanteen vuoksi Suomella ei ole nyt todellakaan minkäänlaista varaa hankkia tarvitsemaansa maakaasua kalliimmalla hinnalla jostain muualta kuin Venäjältä.

    Äänestä

  • Eikä Venäjällä ole yhtä kannattavia myyntimarkkinoita kaasulleen ja öljylleen kuin Natomaat.

    Kiina maksaa kaasusta ja öljystä Venäjälle aivan pilkkahintaa :)

    Äänestä

  • hinta_ratkaisee kirjoitti:

    Suomen surkean taloustilanteen vuoksi Suomella ei ole nyt todellakaan minkäänlaista varaa hankkia tarvitsemaansa maakaasua kalliimmalla hinnalla jostain muualta kuin Venäjältä.

    Ei meillä aikoinaan ollut varaa sotiinkaan vaan oli pakko käydä jotta jäisi yleensä varaa hyvään elämään eikä tarvitsisi elää kommunismin kurjuudessa.

    Joskus on vain maksettava siitä ette saa valita parhaan! Ei taida mahtua typerän komuloisen aivokkeeseen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Ei meillä aikoinaan ollut varaa sotiinkaan vaan oli pakko käydä jotta jäisi yleensä varaa hyvään elämään eikä tarvitsisi elää kommunismin kurjuudessa.

    Joskus on vain maksettava siitä ette saa valita parhaan! Ei taida mahtua typerän komuloisen aivokkeeseen!

    Juuri sen takia Suomi ottikin pahasti pataansa kun ei aikoinaan ollut varaa sotia.

    Olisi valkolagtarit nyt vain unohtaneet sen suursuomenteon ajoissa. Niin Suomi ei olisi enää mikään kehtysmaa.

    Ja edelleenkin Suomen surkean taloustilanteen vuoksi Suomella ei ole nyt todellakaan minkäänlaista varaa hankkia tarvitsemaansa maakaasua kalliimmalla hinnalla jostain muualta kuin Venäjältä.

    Jos se kaasu tulee henkeä kohden vuodessa 40 - 50€ kalliimmaksi niin tulkoon. Se voidaan vähentää sinun sosiaaliavustasi koska se on valtion varoista myönnettyä turhaa tuhlausta.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos se kaasu tulee henkeä kohden vuodessa 40 - 50€ kalliimmaksi niin tulkoon. Se voidaan vähentää sinun sosiaaliavustasi koska se on valtion varoista myönnettyä turhaa tuhlausta.

    Todella erikoinen kommentti nyt sinulta . Sinä näköjään nyt haluat ettei Suomen talous lähde enää koskaan lainkaan nousuun ja että työttömyys ei Suomessa koskaan lainkaan laskisi.
    Mutta onneksi nyt olet noine mitättömine mielipiteinesi ihan yksin.

    Sillä edelleenkin vain tämän Suomen surkean taloustilanteen vuoksi Suomella ei ole nyt todellakaan minkäänlaista varaa hankkia tarvitsemaansa maakaasua kalliimmalla hinnalla jostain muualta kuin Venäjältä.

    Jos totta puhutaan niin Suomen talous on tänään nousussa! Jos viitsit lukea oikeita uutiskanavia MV lehden ja Tiedonantajan sijaan niin huiomaat!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos totta puhutaan niin Suomen talous on tänään nousussa! Jos viitsit lukea oikeita uutiskanavia MV lehden ja Tiedonantajan sijaan niin huiomaat!

    Jotkut parin prosentin talouden nousut ovat nyt täysin mitättömiä asioita Suomen taloudsen suhteen.

    Suomen talous on täysin alamaissa ja Suomen valtio ottaa joka päivä lisää velkaa vaikka sitä on jo Suomen valtiolla yli 100 Miljardia euroa.

    Ja edelleenkin vain tämän Suomen surkean taloustilanteen vuoksi Suomella ei ole nyt todellakaan minkäänlaista varaa hankkia tarvitsemaansa maakaasua kalliimmalla hinnalla jostain muualta kuin Venäjältä

    Näytät olevan komutrolli tai vaihtoehtoisesti Putler trolli joten selvitä pääsi!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Näytät olevan komutrolli tai vaihtoehtoisesti Putler trolli joten selvitä pääsi!

    Todelliset oikeat uskottavat vasta-argumentit kyseisen asian suhteen näyttää sinulta loppuneen nyt vallan kokonaan.:-))))

    Joten olehan nyt sitten seuraavalla kerralla hiukan tarkempi siitä mitä oikein kirjoitteletkaan internetin yleisille keskustelupalstoille.

    Noita pelkkiä valeitasi suoltamalla ihan päivittäin palstalle jäät aina ihan joka kerta vain pahasti tappiolle ja otat pataasi. Mutta omapahan on murheesi.TSEMPPIÄ!

    Tuohon ei tarvita mitäänmuuta argumenttiä kuin se, että ei pidä kuvitellakaan itseään Venjä/NL:sta riippuvaiseksi.

    Sinun jankutustyylisi ei oikein päde etkä sinä tuolla tyylillä mitään saa sinne pataasi joten järkiinny ja ala suomalaiseksi lopettamalla ryssätrollaaminen!

    Kyllä siihen nyt ainakin sinun osaltasi tarvitaan aina jotain muuta kuin tuota sinun omaa valheellista lässytystäsi. Sillä eihän nyt kukaan koskaan usko tuota sinun jatkuvaa omaa valheellista lässytystäsi yhtään missään.

    Äänestä

  • Venäjä ja sen valheita suoltavat trollit ovat tehneet Venäjästä idioottien paratiisin.

    Äänestä

  • hinta_ratkaisee kirjoitti:

    Kyllä siihen nyt ainakin sinun osaltasi tarvitaan aina jotain muuta kuin tuota sinun omaa valheellista lässytystäsi. Sillä eihän nyt kukaan koskaan usko tuota sinun jatkuvaa omaa valheellista lässytystäsi yhtään missään.

    Vielä muutama vuosi sitten öljyn hinta oli yli kaksinkertainen nykyiseen verrattuna. Palkat olivat silloin pienempiä mutta ei se elämää juurikaan silloin haitannut. Miksi sitten muutama kymppi vuositasolla per lärvi olisi joku kohtalon kysymys?

    Kohtalon kysymys on se ettemme päästä jämäkommunistista Venäjää (NL) määräämään siitä miten me toimimme. Noin ajattelee suomlainen joka ei anna Moskovan pravdan vaikuttaa itseensä vaan on oikea itse ajatteleva suomalainen. Venäjätrollit menköön Siperiaan ja pysykööt siellä!

    Minun mielestäni nyt ainakaan 20 miljardia/vuosi ei ole kenellekään mikään pikkuraha.

    Äänestä

  • en_usko_sinua kirjoitti:

    Minun mielestäni nyt ainakaan 20 miljardia/vuosi ei ole kenellekään mikään pikkuraha.

    20 miljardia oli EU tasolla, laske siitä Suomen osuus! Eikö ymmärrys oikein pääse vaivaamaan? Varmaan on helppoa olla kun ei mitään ymmärrä, joten mieti ennen kuin kirjoitat! Jos menee liian vaikeaksi niin jätä homma sikseen niin et munaa itseäsi

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    20 miljardia oli EU tasolla, laske siitä Suomen osuus! Eikö ymmärrys oikein pääse vaivaamaan? Varmaan on helppoa olla kun ei mitään ymmärrä, joten mieti ennen kuin kirjoitat! Jos menee liian vaikeaksi niin jätä homma sikseen niin et munaa itseäsi

    No voi voi.

    Näytät taas olevan pihalla kyseisen asian suhteen kuin tamppoonin naru.

    Minähän nimittäin laskin tuohon 20 miljardiin/ vuosi jo tuon Suomen yli 100 miljardin euron valtionvelan lyhennyksetkin.

    Sinä onneton tomppeli nyt sen sijaan omaa hölmöyttäsi näytät nyt vallan kokonaan unohtaneen sen tosiasian ja faktan että Suomen valtiolla tosiaankin on velkaa jo yli 100 miljardia euroa.

    Äänestä

  • nupissasi_jumittaa_jo kirjoitti:

    Tuosta 100 miljardin velasta on leijonan osa ay mafian komupolitiikan aiheuttamaa. Ay mafia olisikin syytä panna maksumieheksi.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuosta 100 miljardin velasta on leijonan osa ay mafian komupolitiikan aiheuttamaa. Ay mafia olisikin syytä panna maksumieheksi.

    Kirjoittelet taas jo ihan sekavia jorinoita palstalle. Otahan kiireesti nyt ne erittäin vahvat mielialalääkkeesi sillä nupissasi jumittaa nyt jo todella pahasti.

    Sillä eihän mikään ay-liike ole ottanut Suomelle koskaan pennin penniä tai sentin senttiä mitään minkäänlaista velkaa milloinkaan.

    Äänestä

  • nupissasi_jumittaa kirjoitti:

    Kirjoittelet taas jo ihan sekavia jorinoita palstalle. Otahan kiireesti nyt ne erittäin vahvat mielialalääkkeesi sillä nupissasi jumittaa nyt jo todella pahasti.

    Sillä eihän mikään ay-liike ole ottanut Suomelle koskaan pennin penniä tai sentin senttiä mitään minkäänlaista velkaa milloinkaan.

    Ymmärryksesi on vajaa! Kaikki tapahtuu markkinoilla ja siksi palkkojenkin olisi aina seurattava markkinoita muutoinkin kuin irtisanomisten avulla. Ay mafia haluaa kommunistisia jäykkiä työsopimuksia vaikka niiden kustannustekijöidensä osalta pitäisi aina seurata markkinoita aivan kuten yrittäjienkin ansiot tekevät.

    Oikean laisilla työehdoilla ei nyt koetun kaltaista työttömyyttä olisi syntynyt, ei olisi uponnut kymmeniä miljardeja työllisyystukeen vaan olisi selvitty paljon vähemmällä. Yhtä monet yritykset eivät olisi pyllähtäneet vaan olisivat nyt valmiina lähtemään nousuun työntekijöidensä kera.

    Jos hiemankin on ajattelukykyä niin tuo on helppoa ymmärtää ellei ole pököpää komuloinen!

    Kerrohan nyt vain se ihan tarkka euromäärä pelkin faktoin että kuinka paljon ay-liike on oikein nyt ottanutkaan Suomen valtiolle velkaa.

    Ja jos et nyt pelkin faktoin kertomaan tuota kyseistä euromäärää. Niin sillinhan me kaikki muut palstalaiset teemme sitten sinusta ne omat johtopäätöksemme.

    Ja lopuksi voidaan nyt todeta että omnneksi Suomessa on nyt olemassa tämä erittäin aktiivinen ay-liike meidän duunareiden tukena ja turvana kaltaisiasi älykääpiö riistokapitalisteja vastaan.

    Äänestä

  • älä_jauha_paskaa kirjoitti:

    Valtio on joutunut lainaamaan ay mafian typeryyden ja komuhenkisen toiminnan vuoksi. Ihan sama jos äijä ryyppää rahat ja muija joutuu huoraamaan ruokaa saadakseen. Tässä valtio on se muija joka joutuu rahat hankkimaan ja ay mafia se kun ryyppäilee.

    Mikä ihmeen turva sellainen on joka tieten tahtoen tekee puolesta miljoonasta jäsenestään työttömiä puuttumatta asiaan mitenkään? Minä sanoisin sellaista ay mafiaa työläisen viholliseksi!

    Riistokapitalistia sensijaan ei muualta löydy kuin komukoisen repertuaarista pravdassaan!

    Ei todellakaan Suomen valtio ainakaan koskaan ole joutunut lainaamaan rahaa minkään ay-liikkeen toiminnan vuoksi tai takia. jauhat nyt taas vain ihan pelkkää paskaa.

    Suomen valtio on joutunut lainaamaan rahaa ainoastaan vain sen takia kun Suomen valtion menot ovat suuremmat kuin sen tulot.

    Aika erikoista että sinä et nyt moista asiaa nyt lainkaan tiennyt vaikka olet itse itseäsi kehunut olevasi talousasioiden kanssa tekemisissä vuosikymmeniä. Nyt herää vain vahva epäilys sinusta ettet sinä ole ollut talousasioiden kanssa koskaan missään tekemisissä ja ymmärrät talousasioista ihan saman verran kuin esimerkiksi sika polkupyörällä ajosta.

    Ay mafia on järkännyt typerästi laadittujen sopimusten vuoksi liikaa työttömiä ja niille maksetaan tyhjästä suurelta osin minun maksamistani veroista joten kyllä ay mafia on suuri syyllinen maamme velkaantumiseen.

    Juuri niin menot ovat tuloja suuremmat. Tulot vähenevät kun porukka huilaa eikä mene töihin ja samalla menot kasvavat kun syötetään sänkyyn ilman vastinetta.

    Jos ei mene perille niin olkoon! Mene ja viisastu, osta vaikka helmitaulu ja opettele budjetoinnin perusteita.

    Eihän ole. Olet taas ihan hakoteillä kyseisen asian suhteen.

    Suomen työttömyyden suurimmat syylliset ovat ainoastaan nämä työnantajat jotka suuressa ahneuksissaan eivät enää työllistä tarpeeksi suomalaisia ihmisiä töihin.

    Ja Suomen talouden todella surkea tilanne johtuu siitä kun kaikilta suomalaisilta ei vaadita osallistumista näihin lamatalkoisiin. Siinä se suurin syy Suomen heikkoon taloudelliseen tilaan.

    Jos järkesi ei leikkaa niin lue seuraava yksinkertainen syy:

    Ei voi palkata jos kustannukset ovat yli sen mitä markkinat suostuvat maksamaan! Ay mafian sopimusten pitäisi olla aikaansa seuraavia ja kustannusten pitäisi olla muuttuvia aina markkinatilanteen mukaan. Se tarkoittaa työntekijöiden palkkasopimuksiin saman tapaista järjestelyä mikä jo nyt on yrittäjillä eli palkan määrä määräytyy suorituksen mukaan ei ajankäytön.

    Tuo tarkoittaa sitä, että tietystä suorituksesta maksetaan tietty hinta joka mahdollistaa tuotteen tai palvelun myynnin koska varastoja ei juurikaan ole varaa tässä ajassa koota.

    Jos puhutaan talkoista niin juuri yrittäjäporukka on niihin alkanut osallistumaan ensimmäisenä. Kun menekki laskee niin ei heti aleta potkimaan porukkaa ulos vaan vasta kun tilanne käy tuskalliseksi ja vapaita pääomia alkaa olla yhä ohuemmalti, silloin on pakko alkaa toimimaan jotta edes jotain jäiusi siihen kun seuraava nousu alkaa.

    Yrittäjälle yrityksen pystyssä pysyminen kun on elintärkeää, hänen omaisuutensa on monesti vakuutena ja kaatuminen vie todella vaikeaan tilanteeseen eli velat jäävät ja omaisuus menee asuntoa myöden.

    Se olet siis sinä joka asiantuntemattomuudessasi jauhat tyypillistä pravdaa eli komupaskaa!

    Äänestä

Mutta ainahan pienempi uhoaa isommalle, kun muutakaan ei voi.

Äänestä
  • Yleensä se pienempi sitten saa vielä pahasti turpiinsa siltä isommalta.

    Äänestä

  • Onneksi Nato on paljon rikkaampi ja suurempi kuin Venäjä.

    Äänestä

  • NatoOnTurvaa kirjoitti:

    Onneksi Nato on paljon rikkaampi ja suurempi kuin Venäjä.

    Onneksi suomi ei liity koskaan natoon.

    Äänestä

  • jotain_hyvääkin kirjoitti:

    Onneksi suomi ei liity koskaan natoon.

    Usko mihin uskot mutta tavalla tai toisella on syytä liittyä jos ei tuo Putlerin porukka muuta tapojaan naapureiden ahdistelussa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Usko mihin uskot mutta tavalla tai toisella on syytä liittyä jos ei tuo Putlerin porukka muuta tapojaan naapureiden ahdistelussa.

    Suomi ei tule yhtään ennen liittymään mihinkään sotilasliittoon ennen kuin Suomen kansan enemmistö on sen liittymisen kannalla.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    Kun asiaa tutkii niin suomalset kyllä alkavat ymmärtää suomettumisen olevan ohi!

    Kysykää virolaisilta mitä on kun Moskovan jullit pääsevät niskanpäälle!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Kun asiaa tutkii niin suomalset kyllä alkavat ymmärtää suomettumisen olevan ohi!

    Kysykää virolaisilta mitä on kun Moskovan jullit pääsevät niskanpäälle!

    Minä kysyn aina kyllä paljon mielummin ihan meiltä suomalaisilta mielipidettä siitä että täytyisikö Suomen liittyä nyt esimerkiksi vaikkapa natoon.

    Ja korjaa sinä nyt jos olen muka jotenkin hakoteillä kyseisen asian suhteen kun nyt väitän että Suomen kansan enemmistö juuri vastustaa tuota Suomen natojäsenyyttä.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    Minä kysyn aina kyllä paljon mielummin ihan meiltä suomalaisilta mielipidettä siitä että täytyisikö Suomen liittyä nyt esimerkiksi vaikkapa natoon.

    Ja korjaa sinä nyt jos olen muka jotenkin hakoteillä kyseisen asian suhteen kun nyt väitän että Suomen kansan enemmistö juuri vastustaa tuota Suomen natojäsenyyttä.

    Suomettuminen pääsi pilaamaan suomalsista ajattelua. Siitä näkee miten paljon väärä tieto ja valheuutiset voivat aiheuttaa vahinkoa. NL tai Venäjä eivät koskaan ole olleen hyviä naapureita meille sillä hyvät naapurit eivät hyökkää, hyvät naapurit eivät varasta alueita jne. Hyvät naapurit eivät edes uhkaile!

    Suomalaisten olisi syytä nyt miettiä miten estää tulevaisuudessa tilanne joka nyt jäytää Ukrainaa!

    Sinä itse se olet nyt se ainoa pilaantuunut asia jos jokin on tässä nyt pilaantunut.

    Fiksun Suomen kansan enemmistö kumminkin tietää todella tarkkaan nyt sen tosiasian ettei Suomen koskaan pidä liittyä minkäänlaisiin sotilasliittoihin vaan pysyä sotilaallisesti täysin puolueettomana valtiona.

    Tämä kertomani fakta on toiminut Suomessa jo yli 70 vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia. Ja toimii myöskin jatkossa.

    Syntymäni aikoihin jatkosodan aikaan meille oli suurta apua saada tukea Saksalta Neuvostoliiton kommunistista rosvopolitiikkaa vastaan. NL/Venäjän politiikka ei ole muuttunut koska siellä on vanha jämäkomu-upseeri kahvoissa joka haluaa määrätä kaikkien naapureidensa asiat itselleen mieluisiksi. Hän ei tajua jotta se on hän jonka pitää sopeutua maailmaan eikä yrittää sen herraksi.

    Nyt Saksa on muuttunut ja olemme monella lailla kavereita kuten jenkkienkin kanssa, jopa parempia kuin NL/Jenkit II maailmansodan aikana ja varsinkin jälkeen. NL/Venäjä kun ei uskalla olla isojen kaveri pelätessään etteivät ne kuuntele ja hyppää kun Moskovassa sanotaan hep!

    Meillähän oli vaikeuksia, -90 luvulla kun lupaustensa vastaisesti ei komuparatiisia syntynytkään vaan pelkkä komu konkurssi ja kun meillä oli siihen alkuperäiseen lupaukseen luotettu liikaa niin talous niiasi aika syvään ennen toipumistaan.

    Niin, entäs sitten. Eipä voisi minua nyt vähempää kiinnostaa koska ja missä sinä olet aikoinasi syntynyt.

    Ja eivät nyt nuo sinun todella lapselliset jorinasi ja kuvitelmasi muuta nyt yhtään mitenkään sitä kertomaani faktaa että Suomen kansan enemmistö vastustaa Suomen natojäsenyyttä.

    Suomihan ei nyt vain liity mihinkään natoon yhtään ennen kuin Suomen kansan enemmistö on asiasta sitä mieltä

    Tuskin kukaan on edes kysynyt kansalta siitä NATO jäsenyydestä vaan se on arvelu jonkun hupigallupin perusteella. On kuitenkin eri asia kysyä kansalta kuin 1000 hengeltä joihin sitten ehkä 600 vastaa ja osa niistäkin jotta en osaa sanoa tuloksen sitten ollessa korkeintaan 500 hengen ilmaisu mielipiteestään. Kovin on kansa pieni jos gallup vastaajia kansaksi mainitset!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Syntymäni aikoihin jatkosodan aikaan meille oli suurta apua saada tukea Saksalta Neuvostoliiton kommunistista rosvopolitiikkaa vastaan. NL/Venäjän politiikka ei ole muuttunut koska siellä on vanha jämäkomu-upseeri kahvoissa joka haluaa määrätä kaikkien naapureidensa asiat itselleen mieluisiksi. Hän ei tajua jotta se on hän jonka pitää sopeutua maailmaan eikä yrittää sen herraksi.

    Nyt Saksa on muuttunut ja olemme monella lailla kavereita kuten jenkkienkin kanssa, jopa parempia kuin NL/Jenkit II maailmansodan aikana ja varsinkin jälkeen. NL/Venäjä kun ei uskalla olla isojen kaveri pelätessään etteivät ne kuuntele ja hyppää kun Moskovassa sanotaan hep!

    Meillähän oli vaikeuksia, -90 luvulla kun lupaustensa vastaisesti ei komuparatiisia syntynytkään vaan pelkkä komu konkurssi ja kun meillä oli siihen alkuperäiseen lupaukseen luotettu liikaa niin talous niiasi aika syvään ennen toipumistaan.

    Tottakai fasistit toivat liittolaiselleen leipää ja aseita liittoutuneiden tappamista varten.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuskin kukaan on edes kysynyt kansalta siitä NATO jäsenyydestä vaan se on arvelu jonkun hupigallupin perusteella. On kuitenkin eri asia kysyä kansalta kuin 1000 hengeltä joihin sitten ehkä 600 vastaa ja osa niistäkin jotta en osaa sanoa tuloksen sitten ollessa korkeintaan 500 hengen ilmaisu mielipiteestään. Kovin on kansa pieni jos gallup vastaajia kansaksi mainitset!

    No miksi ihmeessä Suomen nykyiset päättäjät eivät nyt sitten millään halua järjestää sitä täysin demokraattista kansanäänestystä Suomessa kyseisen asian suhteen?

    Tuolla kansanäänestyksellähän kyseinen asia selviäisi ihan heti vaalituloksen selvittyä.

    Äänestä

  • Olisit siis innokkaasti tullut venäläisten raiskaamaksi ja/tai tappamaksi?

    Hupinsa kullakin.

    Äänestä

  • heky_heky kirjoitti:

    Tottakai fasistit toivat liittolaiselleen leipää ja aseita liittoutuneiden tappamista varten.

    Täällä ei ollut fasisteja vaan pääosin suomalaisia, saksalaiset auttoivat ja se oli tarpeen, olisi ollut tarpeen jo talvisodassa mutta silloin NL oli liitossa Saksan kanssa.

    Suomessahan ei liittoutuneita tapettu vaan ryssiä ainoastaan koska niillä oli tarve tulla tänne tapettavaksi. Itsehän ne sen alkoivat!

    NL ei koskaan ollut oikea liittoutunut vaan vain parkuva kakara joka mankui lännen apua ja heti kun vaara poistui käänsi kelkkansa. paskasakkia kaikkineen.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    No miksi ihmeessä Suomen nykyiset päättäjät eivät nyt sitten millään halua järjestää sitä täysin demokraattista kansanäänestystä Suomessa kyseisen asian suhteen?

    Tuolla kansanäänestyksellähän kyseinen asia selviäisi ihan heti vaalituloksen selvittyä.

    Se on eduskunnan asia päättää mistä halutaan kansanäänestys. Myös se on eduskunnan päätettävissä josko haetaan NATO jäsenyyttä.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Se on eduskunnan asia päättää mistä halutaan kansanäänestys. Myös se on eduskunnan päätettävissä josko haetaan NATO jäsenyyttä.

    No miksi eduskunta ei sitten lainkaan päätä sitä, että koska järjestetään kansanäänestys Suomen natojäsenyyden suhteen?

    Ja miksi eduskunta ei nyt lainkaan ole lainkaan tehnyt sitä päätöstä että Suomi liittyy natoon?

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    No miksi eduskunta ei sitten lainkaan päätä sitä, että koska järjestetään kansanäänestys Suomen natojäsenyyden suhteen?

    Ja miksi eduskunta ei nyt lainkaan ole lainkaan tehnyt sitä päätöstä että Suomi liittyy natoon?

    En ole edes kansanedustaja joten minulta on varsin turhaa kysyä miksi eduskunta ei tee jotain. Ei taida teikäläisen komuloisen ja seuraajan päivä alkaa kovinkaan kirkkaalla päällä vaan olet päästänyt syksyn harmauden tai krapulan päähäsi.

    Eduskunta kuten hallituskin tekee mitä itse parhaakseen ja tarpeelliseksi näkee, se tuskin muuttaa linjaansa vaikka sitä opastaisin joten jätän sen tulevaisuuteen, vähintään.

    Sen tosiasian takia kansanedustajat Suomen eduskunnassa eivät ole ottaneet mitään kantaa Suomen natojäsenyyteen kun hekin kyllä ihan täysin tietävät sen faktan että Suomen kansan enemmistö vastustaa Suomen natojäsenyyttä.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    Sen tosiasian takia kansanedustajat Suomen eduskunnassa eivät ole ottaneet mitään kantaa Suomen natojäsenyyteen kun hekin kyllä ihan täysin tietävät sen faktan että Suomen kansan enemmistö vastustaa Suomen natojäsenyyttä.

    Silti Suomen etu olisi NATO jäsenyys jos emme tee puolustusliittoa USA:n kanssa suoraan Ruotsin tyyliin.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Silti Suomen etu olisi NATO jäsenyys jos emme tee puolustusliittoa USA:n kanssa suoraan Ruotsin tyyliin.

    Tuohan on nyt vain pelkkä sinun oma mitätön mielipide kyseisestä asiasta.

    Suomen kansan enemmistöhän nyt kumminkin on täysin eri mieltä kuin sinä, ja näin sitten voidaan ihan rehellisesti todeta se fakta ettei Suomi tule koskaan yhtään ennen liittymään yhtään mihinkään sotilasliittoonn ennen kuin Suomen kansan enemmistö on sitä mieltä.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    Tuohan on nyt vain pelkkä sinun oma mitätön mielipide kyseisestä asiasta.

    Suomen kansan enemmistöhän nyt kumminkin on täysin eri mieltä kuin sinä, ja näin sitten voidaan ihan rehellisesti todeta se fakta ettei Suomi tule koskaan yhtään ennen liittymään yhtään mihinkään sotilasliittoonn ennen kuin Suomen kansan enemmistö on sitä mieltä.

    Minulle riittää oma mielipiteeni kaikissa asioissa ja toimin sen mukaan. Kyllä muitakin löytyy samaan mielipiteeseen uskoen. Aika paljon oikeastaan ja siitä näkee, että suomalaiset ovat fiksuumpumassa ja jättämässä komuloismallisen suomettumisen historiaan.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Minulle riittää oma mielipiteeni kaikissa asioissa ja toimin sen mukaan. Kyllä muitakin löytyy samaan mielipiteeseen uskoen. Aika paljon oikeastaan ja siitä näkee, että suomalaiset ovat fiksuumpumassa ja jättämässä komuloismallisen suomettumisen historiaan.

    Ei sillä ole nyt kenellekkään mitään merkitystä mikä sinulle nyt riittää.

    Meille Suomen kansan enemmistölle kumminkin riittää nyt vain se tosiasia, ettei Suomi liity koskaan minkäänlaiseen sotilasliittoon.

    Äänestä

  • välillä_totuuttakin kirjoitti:

    Ei sillä ole nyt kenellekkään mitään merkitystä mikä sinulle nyt riittää.

    Meille Suomen kansan enemmistölle kumminkin riittää nyt vain se tosiasia, ettei Suomi liity koskaan minkäänlaiseen sotilasliittoon.

    Sinäkö se olet se enemmistö? kappas vaan nyt se löytyi enemmistön ääni!

    Mene hoitoon jotta pääset tuosta napotaudistasi eroon!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Sinäkö se olet se enemmistö? kappas vaan nyt se löytyi enemmistön ääni!

    Mene hoitoon jotta pääset tuosta napotaudistasi eroon!

    En+nyt+pelkästään+minä+yksin.+Sinun+suureksi+harmiksi+minun+lisäkseni+vielä+noin+60%+suomalaisista+ihmisistä+vastustaa+Suomen+natojäsenyyttä.Sinun+tässä+nyt+täytisi+kiireesti+hakeutua+hoitoon+kun+sinua+näyttää+vituttavan+jokin+asia+nyt+todella+paljon+ja+suuresti.+TSEMPPIÄ!

    Äänestä

  • otahan_lääkkeesi kirjoitti:

    Oletko+kysynyt+kaikilta+vai+luotatko+hupimediaan+nimeltä+Gallup?+Onko+Gallup+kysynyt+jokaiselta+suomalaiselta?+Vai+parilta+tuhannelta+korkeintaan+joista+ehkä+60%+on+vastannut+jo+niistäkin+30%+"En+osaa+sanoa"?Missä+hitossa+se+kansa+silloin+on?

    No kerrohan sinä nyt sitten sitä ihan pelkkää faktaa siitä että mikä se naton kannatusprosentti meidän suomalaisten keskuudessa oikein nyt onkaan?

    Äänestä

  • Suomella on oikeus tehdä puolustuspoliittinen ratkaisunsa eli esimerkiksi Natoon liittyminen trolleilta ja Venäjältä kysymättä.

    Meillä on hulluuteen asti aggressiivinen naapuri.

    Äänestä

  • otahan_lääkkeesi kirjoitti:

    No kerrohan sinä nyt sitten sitä ihan pelkkää faktaa siitä että mikä se naton kannatusprosentti meidän suomalaisten keskuudessa oikein nyt onkaan?

    Oikeiden+suomalaisten+keskuudessa+noin+100%!+Teidän+komutrollien+mielipiteet+eivät+oikeita+suomalaisia+kiinnosta!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Oikeiden+suomalaisten+keskuudessa+noin+100%!+Teidän+komutrollien+mielipiteet+eivät+oikeita+suomalaisia+kiinnosta!

    Ethän sinä ole koskaan ollut nyt mikään oikea suomalainen. Sen sijaan nyt me oikeat armeijan käyneet isänmaalliset suomalaiset olemme tsrvittaessa valmiita puolustamaan Suomea ilman mitään natoja tai muita vastaavia hömpötyksiä.

    Äänestä

Sitäpaitsi Venäjä ei todellakaan ole vihollisemme,,vaan pahimmat viholliset löytyvät näistä kotomaamme sikanaama politikoista,jotka surutta ovat ajamassa Suomea ojasta allikkoon,,kunhan vaan oma rahan ja vallanhimo tulee tyydytetyksi!

Äänestä
  • Venäjä on kymmenen vuoden aikana hyökännyt jo kahteen naapurimaahansa ryöstämään ja tappamaan.

    Mutta ei Saksa, ei Ruotsi, ei Norja, ei Viro, ei Ukraina, ei Georgia, ei Latvia...jne jne...

    Mutta Venäjä se ihan vaan hyväntahtpisuuttaan tappaa.

    Äänestä

  • RuSSoOnNatsiSika kirjoitti:

    Venäjä on kymmenen vuoden aikana hyökännyt jo kahteen naapurimaahansa ryöstämään ja tappamaan.

    Mutta ei Saksa, ei Ruotsi, ei Norja, ei Viro, ei Ukraina, ei Georgia, ei Latvia...jne jne...

    Mutta Venäjä se ihan vaan hyväntahtpisuuttaan tappaa.

    Ja myös jenkit ovat hyökänneet kymmenen vuoden aikana yli 20 maahan ryöstämään ja tappamaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Milloin USA on hyökännyt Suomeen, Ruotsiin, Ukrainaan, Georgiaan, Viroon, Ranskaan, Espanjaan, Tanskaan, Latviaan...

    Äänestä

saavat ihan sitä mitä tilaavat. Aina kyykytetty kansa jolle johto tarjoilee sirkusta valtansa pitimiksi, samalla tavoin kuin muinaisen Rooman johtajat. Ei meidän semmin kuinmuidenkaan tarvitse uhota ja heittää lokaa venkuloiden ylle. Sen he osaavat ihan itsekseen. Kun miettii muun maailman asettamia pakotteita ja niiden aiheuttamaa kurjuutta naapurissa niin miettii väkisinkin, että eikö sikäläiset johtajat tunne sanaa peili laisinkaan.

Äänestä
  • Kyllä venäläisille tekisi hyvää seistä peilin edessä sohimassa itseään rynkyllä vasten naamaansa.

    Äänestä

Homous. Siinä syy.
Aivan järjetöntä touhua, mutta kun kysyt miksi, kerroin syyn.

Venäjä on naapurimme ja hyvä naapuri jopa.

Äänestä
  • PIietarin trollitehtaalle palkataan niitä, jotka osoittavat suurinta pätemättömyyttä.

    Äänestä

  • Trollitehdas kirjoitti:

    PIietarin trollitehtaalle palkataan niitä, jotka osoittavat suurinta pätemättömyyttä.

    Venäjä on erittäin hyvä naapurimme. Ei ole tietoa , mistä tuo Venäjän hyökkäys uhka Suomeen sikiää. Venäjä on mahdollisuus Suomen maataloudelle ja teollisuudelle, kuten muillekkin aloille, esim. matkailu. Elämme eri aikaa kuin neuvostoliiton kanssa, eikä sekään sodan jälkeen uhka ollut. "Uhka "Suomelle oli omat kommunistit ja sosiaalidemokraatit , jotka janosivat vallankumousta ja vallan kaappausta.

    Äänestä

  • Venäjän hölmöilyt naapurimaissaan ovat tehneet siitä inhotuimman naapurimaan.

    Onko se ainoa asia, jossa venäläiset ovat onnistuneet?

    Äänestä

Nyt sotahulluus on taas huipussaan ja hieno muotiasia, jota monet peesaavat, mediakin.

Äänestä
  • Venäjän pitäisi rauhoittua ja ryhtyä kehittämään maataan.

    Äänestä

Russofobiahan on samanlainen kuin kaikki muut fobiat. Russofobiaa voi sairastaa ihan minkä maan kansalainen tahansa, jopa itse Venäläinen. Russofobia on mielensairaus, samoin kuten kaikki muut fobiat.

Äänestä
  • Venäjä sairastaa paranoidista skitsofreniaa monioireisin liityntätaudein kuten patologisin valehteluin ja varasteluin, sekä kliimaksisin murhaamisvietein.

    Ei tommottista kriminaalia kukkan naapuriksens tahro!

    Äänestä

  • HulluNaapurina kirjoitti:

    Venäjä sairastaa paranoidista skitsofreniaa monioireisin liityntätaudein kuten patologisin valehteluin ja varasteluin, sekä kliimaksisin murhaamisvietein.

    Amen!!

    Miksi sinulla on tuommoinen kuva Venäjästä? Ootko lukenut taas liikaa niitä Venäjän salaliittoteorian propagandaa? Mitä Venäjä on tehnyt Suomelle tai juuri sinulle? Ei yhtikäs mitään, joten rauhotu. Jos oikeasti kävisi jotain, niin se olisi jo toinen asia, mutta ihan turhaan tuommoinen paranoidinen skitsofrenia, levität turhaa pelottelua, mistä kärsii sitten muutkin....

    Äänestä

  • WhySoMad kirjoitti:

    Venäjähän käyttäytyy noin, se hyökkäilee naapureidensa kimppuun kuvitellessaan kaikkien olevan sitä vastaan. Venäjä vainoa toisinajattelijoita vaikka he vain ajattelevat joskin tuovat ajatuksensa julki. Miksi pitää toimia siten, ettei kestä kuunnella muiden moitteita? Eikö silloin ole syytä ainakin miettiä mitä tuli tehtyä?

    Venäjä on riistänyt suuret alueet, vaikka Venäjä tosin toisen nimisenä aloitti sodan niin se vaati meiltä korvauksia vaikka toisin päin olisi pitänyt olle mutta komu aina riistää naapureitaan ja sitähän se jatkaa nytkin ainakin Ukrainen suhteen.

    Kyllä Venäjän tauti ainakin lähellä on paranoijaa ja skitsofreniaa kun katselee ja kuuntelee KGB upseeri Putlerin touhuja.

    Äänestä

Juuh, oot oikeessa ja listojen kärkikamaa. Toivotaan, ettei vaino sinunkaan kohdalla aivan hukkaan mene.

Äänestä

Älä koskaan Suomen työläinen tunne mitään solidaarisuutta Venäjällä olevaa äärioikeistolaita kansallisosialistista hallintoa kohtaan. Putin ja hänen rikkaaksi tekemänsä sukulaiset ja ystävät elävät yltäkylläisyydessä kun luonnonrikkauksiltaan maailman suurimman valtion työläiset elävät köyhyydessä!!

Anna Politskovajan muistoa kunnioittaen

Äänestä

Tervetuloa tavalliset työtätekevät Venäläiset Suomeen.. kunhan tulette ystäväällisessä mielessä. Mutta jos aikomuksenne ovat samat kuin Putinistien Zetseniassa, Georgiassa, Ukrainassa, Syyriassa, jne. annamme teille opetuksen jota ette hevin unohda.

Äänestä

Mummo juensuusta, on katkera Putinin rikkaista sukulaisita, ONKO jotain parempaa tietoa asiasta ?. Samainen ihminen on lääpällään ja kuolaa ihastuksissaan, kun Suomeen tulee vierailulle joku monarkki briteistä tai ruotsista, osaako tuo kuolaava mummo joensuusta sanoa, millä konstein nuo parasiitit ovat rikkautensa hankkineet, ettäts kehtaat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kempeleen_parooni kirjoitti:

Jokapäiväistä uhoamista ja loanheittoa Venäjää vastaan saamme katsoa ja lukea maamme valtamedioista ihan jatkuvasti. Kaikki poliittiset globalistiset valtapuolueemme kumminkin nyt hyväksyvät tämän asian.

Varaudumme kovalla kiihkolla sotaan Venäjää vastaan ja NATOn sotajoukokin ovat olleet jo useasti maassamme. NATOn tänne Suomeen ovat kutsuneet rikolliset maanpetturipoliitikkomme ja saaneet siitä palkkioiksi mahtavia palkkioita. Kaikki tämä ainoastaan henkilökohtaisten etujensa tavoittelemisen takia Isänmaamme edut täysin unohtaen.

Hyvä on...., kuvitelkaamme että sota NATO- haukkojen ansiosta toteutuisi joskus tulevaisuudessa. Venäjä ampuisi useita Iskander- ohjuksia maamme ydinvoimaloihin ja pää- energiatuotantolaitoksiimme. Tiedämmehän nyt sen faktan, ettei Iskander- ohjuksia kyetä torjumaan riittävän ajoissa, koska ne ammutaan rajoiltamme.

Maamme pimenisi ja kylmenisi hetkessä. Kerrostaloissa olisi pakkasta, vettä ja sähköä ei olisi eikä tulisi. Koko infastruktuurimme tuhoutuisi hetkessä.
Hallituksen hätäkokouksessa todettaisiin että ehdoton antautuminen on ainoa vaihtoehto mutta Isäntämaa- sopimus NATOn kanssa estää sen.

Maamme olisi sitten sen jälkeen pommitettu vain puolessa tunnissa takaisin kivikaudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu