Pääseekö lemmikkikoira taivaaseen?

Lapsena utelimme vanhemmilta uskovaisilta, että pääseekö lemmikkikoirat taivaaseen. Kysymys oli lapsena tärkeä, koska koira lukeutui uskollisuudellaan ja ystävällisyydellään lasten parhaimpiin kavereihin.
_____

Kun lemmikki kuoli, oli suru luonnollisesti syvä. Mutta kuitenkin mielessä kävi ajatus: Ehkäpä uskollinen ystävä oli taivaassa odottamassa ja heiluttamassa häntäänsä tervehdyksen merkiksi. Iäinen ero lemmikkikoirasta tuntui liian suurelta lapsen mielessä.
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuntuu se näin aikuisellakin ikävä lemmikkiin poismenon johdosta.
Toivottavasti nähdään taivaassa.
Toivossa on hyvä elää.

Äänestä

Kristillisyytemme opetuksen mukaan kaikki lapset ja lapsenmieliset pääsevät taivaaseen. Koirat ovat lasten kaltaisia ja lapsenmielisiä ja matkalla Taivaaseen talostelemaan.

Äänestä
  • Tuo minun susikoiran nimi on Kesitas, pääseekö sekin taivaaseen?

    Äänestä

Raamattu sanoo, ettei Tempaus pidä sisällään kun uudestsisyntyneitä, mutta iankaikkisuudessa Jerusalemissa on myös eläimiä, jossa leijona sekä raavas kulkevat vailla vihaa kedoilla.

Äänestä

Kiitos HerJan!

Äänestä

Jes. 11:7
Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.

Äänestä

Jes. 11:7
Lehmä ja emokarhu käyvät yhdessä laitumella, yhdessä laskeutuvat levolle niiden vasikat ja pennut, ja leijona syö heinää kuin härkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antti_Haapakoski kirjoitti:

Lapsena utelimme vanhemmilta uskovaisilta, että pääseekö lemmikkikoirat taivaaseen. Kysymys oli lapsena tärkeä, koska koira lukeutui uskollisuudellaan ja ystävällisyydellään lasten parhaimpiin kavereihin.
_____

Kun lemmikki kuoli, oli suru luonnollisesti syvä. Mutta kuitenkin mielessä kävi ajatus: Ehkäpä uskollinen ystävä oli taivaassa odottamassa ja heiluttamassa häntäänsä tervehdyksen merkiksi. Iäinen ero lemmikkikoirasta tuntui liian suurelta lapsen mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu