Näin se on, että kaupungin johto ja virkamiehet köyhdyttävät lapualaiset ja ajavat maantielle tuvistaan. Kiinteistövero tulee nousemaan hurjasti muutaman vuoden kuluessa ja veroäyri nousee joka vuosi sekä terveyskeskuksen käyntimaksut. Viemäröintiin liittymismaksut ovat myös ajaneet monia vanhoissa tuvissaan asuvia ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon eikä siinä vielä kaikki, sillä jätevesitaksat nousevat koko ajan. Lapuan virkamiehet ja kokoomus/kepulaiset päättäjät ovat ajaneet tavalliset nuukasti omillaan pärjänneet ihmiset ahdinkoon. Lapualle on rakennettu kaikenlaisia urheiluhalleja ja muita turhakkeita muka investointeina palveluihin. Voi paskan vitut sanon minä, ei se Lapuan vetovoima tule harrasteista, vaan hyvistä työpaikoista ja turvallisesta ympäristöstä. Lapualla kun ei ole kovin paljoa hyviä työpaikkoja tai yrittäjiä, jotka haluaisivat maksaa palkkaa, joka riittää elämiseen.
Lapuan kaupungin päättäjät köyhdyttävät asukkaita
Alamäki_alkanut
5154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ken tuomitsee nonkin lapuaa ja haluaa kuolettaa olosuhteemme ???
arvatenkin taas mistäspäin viimat käypi
Pakkohuutokauppoja kuulemma tulossa.
Kiinteistöt eivät käy lainojen vakuutena.
Meidän nuoret ovat muuttopuuhissa naapurikaupunkiin.
Onneksi ammanhomma on lähellä.
Näitä koirasia pyörii aivan jaloissamme ja jatkuvasti
--meehnyt jo edemmäs hyys siitä -pitää jalaalla lykätä tuata sivuun
Tuo jonkun väsäämä pätkä seinäjoen foorumille -on hyvin kuvaava lyhyt ja jämäkkä toteamus
tuolle Har- heiluttajalle.
suuruudellaonrajat
21.11.2017 7:09
seinäjoki hurmoksessa haalii kaikki ympäriltä itselleen ja velka vaan kasvaa tulokset nähtävissä parissa vuodessa hyvät veroja maksavat kuntayhtymän ylpiät asukkaat...ei velan ottoa ja liiallista kasvua pysty maksattaa normi palkollisilla ja työttömillä..kesätapahtumilla.
Katotaas nyt vähäsen isommile pojillekin tarkoitetua.
https://www.youtube.com/watch?v=f6-hpsy2ipY
pakosalle joutuu