Suru ja ikävä !

Suru ikävä ja kyyneleet kuuluu loppuelämään,

Voi sentään --kyllä sitä näin yksinäisenä vanhuutta kauan jo eläneenä tuntee saman ikävän . Ihan vaikka molemmat lapseni hyvissä voimissa ,onneksi asuu ihan lähistöllä. Meilläkin menee pitkät ajat kun ,emme tapaa , onhan puhelimet , ja Faceboog-


Muistan muuten kuinka oma Äitini eli myös vanhaksi ja asui vanhemman sisareni kanssa , Asuimme myös ihan lähellä vain n, km päässä toisistamme . Muistan, että luotin sisareeni, että hän hoitelee äitiä --ja olihan äiti kohtalaisen hyvässä kunnossa --mutta , lopulta hän sai keuhkokuumeen ja ei ruoka maittanut ja pian kunto, hekkeni ja hänen ei tarvinnut elää sairaana kauaa,

Nyt syytän van itseäni . en käynyt hänen luonaan kovinkaan usein .
Yksi viikko ennen kuolemaansa laitoin hänelle ruokaa ja luulinkin, että nyt voimat palautuu kun näytti maittavankin . Oli kesä ja matkustin Tänne ruotsiin kyläileen sisarelleni meitä oli 5 elävänäkin sillon --nyt olen yksin ..

. Ikävä on yksi " tekiä "- joka ottaa elämänhalun pois , Äiti kuoli sinä aikana kun olin pois . olin 3p ja äiti kuoli sinä aikana .

Kuolema tulee kuitenkin ajallaan .. niin se vaan on , nuori mieheni kuoli viereeni .

Minun äitini kuoli kun olin Lapissa viikon. Sairasti dementiaa ja oli sanonut: hyvä kun te kaikki olette siinä, eli ei edes ollut huomannut minun puuttuvan. Välimme olivat hyvät niin että kyse oli pelkästään sairaudesta. Olin hänelle ihan yhtä rakas kuin sisaruksenikin. Olen tästä äidin sanomisesta kiitollinen, muuten ehkä olisin itsekin kokenut syyllisyyttä.

Yksin asun, lapset asuvat lähettyvillä vaan eivät kovin usein poikkea, soittoakin odottelen joskus ja sitten soitan itse ja poikkeihen heidän luonaan ilman kutsua.
Jollakin tavalla nautin tästä rauhasta mutta kaipaan kyllä vaikka soittoa ja *mitä kuuluu* ?
Kaikki hyvät ja pahat muistot tulvii joskus mieleen, elämä on ollut mutkikasta ja ajoittain myös aivan nautinnollista.
Monesti olen tehnyt päätöksiä jos jonkinlaisia, muutama vuosi sitten ajattelin muuttoa Lappiin siellä ihmiset ovat kuin eri rotua, ovat tuttavallisa ja pitävät yhteyksiä naapureihin, juttukaveita olisi aina No se päätös valui hiekkaan kun yllättävä sairaus ja siihen liittyvä suuri leikkaus ilmestyi yllättäin eräässä tutkimuksessa. Nyt vanhuus ja yksinäisyys nakertaa joka niveltä!
Nyt lasten tapaamiset ovat sitä että luetellaan miten minun pitää tehdä siinä ja tuossa tilanteessa ja miksi olen tehnyt noin kun kun toinen tapa olisi ollut viisaampi?
Jos edes vahingossa kysyttäisiin tarvitsenko apua, sillä sitähän me jo väsyneet moneenkin asiaan tavitsemme.
Toisaalta sain kuulla ihanan uutisen toukokuussa jos Luoja suo minusta tulee iso-mummi se kyllä kasvatti taas itsetuntoa ja antoi voimia, niin ettei aivan heti odota mitään apuja!!
Tapaillaan....

yksi hylkäsi heti ylioppilaaksi tultuaan,
lähti maailmalle ovet paukkuen eikä takasi ole tullu,"

Muistatko mitä sitä ennen tapahtui? Menikö kaikki siihen saakka hyvin, siis teillä oli hyvät välit ja sitten lapsesi vain yht´äkkiä lähti ovet paukkuen pois?

Onko sinulla rohkeutta kertoa, mistä tuollainen käytös olisi voinnut johtua? Minä en ainakaan voi arvostella lastasi huonosta käytöksestä, koska et kerro syitä, sillä joku syyhän tuohon täytyy olla.

Ei minunkaan toinen lapsi pidä mitään yhteyttä ja syy on yksinomaan minussa itsessäni, valitettavasti.

Miksi jotain lakkia pitäisi kunnioittaa, itse hän sen oli saavuttanut ja se on vain esine, joita saa ostaa kaupasta?
Saattoiko hän kunnioittaa vanhempiaan, koska isän väkivaltaisuus on käynyt ilmi ? Mikset äitinä estänyt sitä ja suojellut lapsiasi ? Ehkä on ollut vaikea ottaa eroa, jos ei ollut omaa ammattia, mahdollisuutta lähteä lastensa takia tai vaatia isää lähtemään. Mutta suljitko silmäsi, et ollut huomaavinasi, että suhde mieheesi pysyisi kunnossa ? Lapset ovat kuitenkin aina etusijalla, aikuisten velvollisuus on suojella heitä pahalta, olkoon että se paha tulee perheen sisältä. Jos noin on käynyt, en yhtään ihmettele välirikkoa.MIetitkö yhtään, kuka pilasi lapsesi elämän ? Itseäsi vain surkuttelet.

Lapsen ei tarvitse eikä pidä vaiston varassa rakkautta aistia, vaan hänelle se pitää osoittaa tekoina. Ei suusanallinenkaan vakuutus mitään merkitse, jos teot tai tekemättä jättämiset puhuvat toista. Lapsesta pitää huolehtia, suojella, ohjata. Jos podet omantunnontuskia, tiedät kohdelleesi väärin lastasi tai kaikkia lapsiasi. Tämä yksi on saattanut kärsiä eniten, muut ovat ehkä pystyneet jotenkin vastustamaankin .

Eihän tuo äidinrakkauden vakuuttelu täällä auta LASTASI, ota nyt kynä käteesi ja laita preivi menemään!

Kirjeitse on nyt ainut keino kertoa tunteistasi, jos ei ole mitään yhteyttä välillänne ollut.
Vielä ehdit, onhan oletettavaa, että sisarukset pitävät yhteyttä, ja voit kirjeessä kertoa ajatuksistasi, jotka nyt ovat ehkä kypsyneet uuteen ajatteluun.
Ei lastasi auta sinun tänne purkautuminen, omaa painettasi saattaa hetkeksi helpoittaa.

Miten sitten olet voinutkin elää tähän asti, hoitamatta kuntoon asiaanne?, ehkäpä ei perheessänne sitten ollut niin lämmintä tunneläheisyyttä tytön opiskeluaikoina ?

Ihmiset saattavat kyllä erkaantua vanhemmistaan, joten tärkeintä itsesi kannalta on saada kertoa omat tunteesi tytöllesi :)

Ei miehenikään poika edes hakenut ylioppilaslakkiaan, välietappihan se monelle on. Nykyään ei kovinkaan moni piittaa samoista näytön symboleista, kuin viime vuosadan alun ylioppilaat.
Lykkyä tykö iloiseen ja rehelliseen yhteydenottoon.

Olkaa kiitollisia siitä, että lapsenne ovat elossa ja teillä on mahdollisuus saada jopa lastenlapsia eli nähdä elämän jatkuvan. Ainoa poikani kuoli aikuisena, ei löytynyt puolisoa, minusta ei tule koskaan mummia. Rakkaus ei vaadi sitä, että kohteen pitää muistaa ja ottaa huomioon. Kotoa lähdettyään lapsi on omillaan eli aikuinen ja siteet kotiin on katkaistava, jotta pystyisi oman elämän rakentamaan. Tietämättämme me vanhemmat saatamme olla ripustautuvia, vaatimukset ja neuvot kyllästyttävät. Pitäkää itse yhteyttä vaikka vastausta ette saisikaan. Välittäminen silti tuntuu hyvältä, jollei mitään ei vaadi eikä odota.

Kun jäljellä on vain hauta, jota käydä katsomassa, se on vaihtoehdoista lopullinen ja pahin.

Suru ja ikävä -- Jos Hakee asioita ihan "tietämättään" jotka johdattaa " Ikävään ja Suruun " --sekin on ihan itsestä kiinni ,jos itse pidän tällaisesta aiheesta -
Me ikäihmiset ,unohdetaan parhaamme mukaan vanhat asiat joita jatkuvasti suremme ja ikävöimme .
Otetaan NYT uusi elämä ---käännetään lehti tulevaisuuteen .koska se tapahtuu joka hetki --tulevaisuus on vielä meistä aikalailla itsestämme kiinni -
Niin että Hellurei ja Hellät tunteet .
Nyt odottelen Joulua -- Sataa mutta " Ei itke sydämmeni" niinkun lauluissa sanotaan -
U,M

Minulla on lasten lastenlapsia ja en ole koskaan puuttunut heidän elämäänsä,siis he saavat tehdä ne samat virheensä,joita minä olen tehnyt.
Rakastananut olen heitä ja rakastan tottakai,rukoilen joka ilta,mutta olen päästänyt heistä irti.

Läheisriippuvuus on sairautta ei rakkautta

Oletko joskus rituliini koittanut jotenkin omia. lastenlasten lapsia, sitten älynnyt päästää irti ? Minä olen aina antanut vanhempien hoitaa hommansa , en vastuuta edes halua heistä.