Vastauksia EU:n vastustajille

Syökö pakolaiset Teidän sosiaali minimiturvan ?
Euroopan unioni on määritellyt euroopan ihmisten minimi sosiaaliturvan.
Se on laskennallinen osuus kaikesta mikä on alueen hintataso sekä BKT.
Suomi on joutumassa Tästä asiasta EU:n tuomioistuimeen. Teille on sanottu,
että saatte muita palveluita mitä ei ole laskettu.
Euroopan komissio on antanut nootin myös alhaisesta terveydenhuollosta ja
vaatii korjaamaan asian.

Siis näihin asioihin on pystyttävä, niin kuin muutkin EU maat samoin kuin Viro ja
Saksa ja Ruotsi samoilla taulukoilla ja laskentakaavalla. Tästä syystä Te kirjoitatte
vihapuheita ja kärsitte puutetta varsinkin näin talvella ja joulunaikaan. Tässä on
syy myös miksi ostovoima on heikko. Suomen talous ei ole koskaan historiansa
aikana perustunut kulutukseen ja sen kautta tapahtuvaan kasvuun, vaan se on
tapahtunut valtio keskeisesti. Tähän on syynsä hävitty sota ja neuvostoliitto.
Tiedän mistä puhun ja niin Sipiläkin tähän viitasi ja samoin, kuin Aho aikoinaan.

Yksi kysyi mihin miljoonat pakolaiset euroopassa ?
Nämä pakolaiset ja siirtolaiset ovat jo vuosikymmeniä olleet euroopan työelämässä.
Saksan talousalue on siitä loistava esimerkki. Väestöstä liki 40 % on muualta kuin
Saksasta alkujaan ja Saksa on silti Euroopan johtava talousalue. Suomessa olevat
ongelmat on suurin osa omaleimaisia ja näitä asioita ei ole muualla, samoin kuin
ei ole suomi maitoa tai suomi suklaata ja suomalainen lehdessäkään. Johtuu
ihan näistä asioista minkä Sipilä ja Aho on tuonut esille.

Euroopan unionia ei lisäksi voi haukkua taloudellisin perustein, koska se luo
yrittämisen ja talouden pohjan. Suomalaisesta ja suomi taloudesta en tiedä.
Vapaa kauppa antaa yrityksille suuren markkina-alueen ja toki volyymit ja
osaaminen ratkaisee. Suljetussa järjestelmässä ja tässä Globalisaatiossa ero
olisi kramaattinen ja tarkoittaisi, että yritys ei pysy kilpailussa eikä pysty
kehittymään ja kasvamaan = Ei työtä ja Ei leipää. Suomi ja suomalainen
talousmaailma on varmasti ihan toisenlainen ja mahtava ja suuri.

Tässä sellaista perusasiaa.
Suomi kulttuurista ja suomen kielisyydeestä, että suomenkieliset tulee venäjältä
siis nykyisen venäjän alueelta ja ruotsinkieliset ovat tämän nykyisen suomen
alueen alkuperäiskansa ei suomenkieliset.

2

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KiitosVahvistuksesta

      Taas tuttua höpinää eunukilta. Raha on hänelle ainoa arvo, kuten kunnon kulttuurimarxistille kuuluukin olla.

      Tuo sepustuksen viimeinen kappale on epäloogisuudessaan ja valheellisuudessaan kuvaava. Siinä tulee hyvin ilmi Euvostoliiton kannattajien suomalaisuushalveksunta!

      Ei tarvitse EU:ta vastustaa, kun sen kiihkokannattajat tekevät työn itse...

      • Kerro ihmeessä MITÄ SE SUOMI SITTEN ON ?
        Vastaa äläkä mumise ja lyö faktoja pöytään. . .
        Vastaa ketä täällä asui ennen ruotsalaisia ja ruotsinkielisiä ? ?
        Miten niistä tuli tilallisia ja kartanoiden herroja ja koko sivistyksen
        alullepanijoita. . .

        Kerro Ihmeessä toinen historia Kerro äläkä mumise ja kyylää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe