Kummallista että Rasisti-palstalla

faktaONfaktaa

ei saa kertoa siitä kuinka islamista luopuneita turvapaikanhakijoita, uhkaillaan ja pahoinpidellään vokeissa. Asia on nyt paljastettu erään toimittajan kirjoittamassa kirjassa.

Tomittaja Mari Turunen toteaa, että täällä uskonnonvapauden mallimaassa on ihmisryhmä, joka joutuu kärsimään vakavaa häirintää uskonsa vuoksi, Mari Turunen toteaa.

Tuohan on selvää rasismia, ja kertoo osaltaan islaminuskon suvaitsemattomuudesta. Islamistahan ei saa luopua.

6

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kskkfkvkkfkddk

      – On henkistä häirintää, kiusaamista ja haukkumista, joka voi olla niin rajua, että se järkyttää mielenterveyttä. Usein mukana on pelottelua ja uhkailua, joka kohdistuu henkilöön itseensä tai hänen läheisiinsä. Ja sitten on raakaa väkivaltaa, Turunen kirjoittaa.

      Vasurisuvakeilla taas miettimistä.

    • shfhhvhfhdhd

      Eräs kääntynyt sanoo, että ”Pelko oli jatkuvaa. Vastaanottokeskuksessa kävi imaameja, jotka alkoivat uhkailla omaisiani kotimaassa ja myös omaa henkeäni.”

      • KenelleVoiValittaa

        Tuohan on jo HUIPPUTÖRKEÄÄ - kristinuskoon kääntyneille annettava omat tilat ilman muuta!!!


    • roletaari

      Presidentin ja ministerien on päättäväisesti tuomittava tuon kaltainen, uskonnolliseen ryhmään kohdistuva, ei pelkkä syrjintä, vaan suoranainen sorto.

      Muslimit ovat antaneet kasvot pahimman laatuiselle syrjinnälle. Siteeraten mukaellen presidenttimme Valtteri lausuntoa.

      Voivatko päättäjämme todella ohittaa ilmiön vaieten?

      • nvnfnvnnddn

        Juuri näin!


      • qwyerewtwqy

        Näin on, ja tuo pitäisi ottaa julkiseen keskusteluun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe