Hei. En tiedä onko tämä oikein oikea paikka kertoa mutta kerron kuitenkin..
Koen että olen joutunut huijatuksi tilanteeseen josta en näe pois pääsyä.
Raskauteni on jo n. Vk 20.. Mies on vastuuton ja yrittänyt syyllistää, painostaa, pelastaa itsensä ja paeta, valehdellut minusta (että on monta muita miehiä) yhteisölle kaverit todistajina. (Emme ole naimisissa).
-Yhteisö ihmettelee miksen ole lähtenyt miehen luota. En ole pystynyt ja miten voin kun heidän yksiratkaisu on mennä naimisiin ja samalla odotan vauvaa toiselle miehelle?? Joka jättää minut pulaan. Jos raskaus tulee julkiseen tietoon jotain kautta esim. Lääkärin kirjoituksista yms.
Vauva jo potkii ja liikkuu paljon ja vaikuttaa terveeltä. Mutta itselläni liitoskivut ovat aiheuttaneet että en pysty kävelemään 3km enempää. Ja että joudun selviämään yksin ja omat asiat on jäänyt hoitamatta.
Sukulaiset ei kykene auttamaan. Ovat itsekkäitä ja asuvat 400km päästä.
Yksi viisasystävä tietää raskaudesta ja ei tiedä ahdingostani.. keskeytyksestä en ole puhunut. Pelkään että jumala lähettää minut ehkä ikuiseen tuleen..
*Muiden jäsenten abortti huhut on miehen mukaan ollut ihan helppoja ja tehnyt aikaisissa vaiheissa (johtuen heidän vanhempien hyvästä asemasta yhteisöstä ja jumalan edessä).
Mitä voin tehdä kun aika loppuu enkä pääse mihinkään pakoon elämääni

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäksi mietin adoptioon antamista mutta olen hullu ja mies pitää myös hulluna koska "mitä yhteisö ajattelee". Lisäksi en pysty elämään 4-5kk sinne asti ilman apua.
Yhteisöön kuuluminen on tärkein ja henkilökohtaisin valinta elämässäni mitä ilman en voi kuvitella eläväni.
Sosiaalinenpaine ja kilpailu vain tuntuu olevan kaikkein kovinta ja miesten on helppo laittaa "huonot naiset" ulkopuolelle.
No nyt en tunne itseäni ollenkaan elämänivedossa olevaksi..
Tämä mies myös pelkää jotain kun haluaakontrolloida pientä väkivaltaa?(Jota tosin katuu omaksi edukseen mutta ei aiokkaan palauttaa kunniaani) ehkä jumala rankaisee häntäkin kun hän ei olekkaan pystynyt aina käyttämään minua edukseen vaan syyttää minua "ongelmana".
Sorry, en tajunnut tuosta sanaakaan.
Mikä ihmeen yhteisö? Etkö ole itsenäinen ihminen etkä minkään yhteisön omaisuutta. Lähde pois yhteisöstä joka syyllistää naiset. Aborttia et kuitenkaan saa joten voit tietenkin adoptioon antaa lapsen. Ei sitä yhteisöltä kysytä.
Minulla on tieto että raskausmyrkytykseen auttaa vain synnytys? Mutta ei johdu sikiöstä? Stressin seurauksena tuntuu että tätä menoa sellainen on tulossa. Neuvolan ja lääkärin asiakkaana en ole pystynyt olemaan ja en pysty oman kunnon vuoksi selviytymään enään itsenäisesti omista asioista. Pelkään miten tämä loppu jatko menee.. mies voi aiheuttaa ajattelemattaan ja tahallisesti minulle paljon ongelmia kun puhuu eteen päin minusta (ennen teki niin ja hänen kaverit uhkaili minua mitä tapahtuu kun lähden). Useat naisetyhteisössä ymmärtää ja epäilee että mies ei todella välitä minusta mutta ovat aika kädettömiä auttamaan. Miten pääsen pois.
Adoptiota mietin mutta käytännössä saatan jäädä yhteisöstä pois samantien.. niin mies kertoi mutta en tiedä uskokko..
Hei sinulla on selvästi hätä.
Mutta raskaus ei ole nyt se ongelma, eikä abortti taida tulla kysymykseenkään, koska raskaus on noin pitkällä. Raskausmyrkytystäkin voidaan hoitaa. Sanot, ettet ole voinut olla neuvolan tai lääkärin hoidossa? Miksi ihmeessä et ole mennyt lääkäriin, kun täällä mennään neuvolaan kun tullaan raskaaksi, jotta saa hoitoa ja saa äitiysavustuksen? Raskausmyrkytyskin todetaan lääkärin vastaanotolla, ei sellaista diagnoosia voi itse tehdä. Hakeudu nyt ihmeessä ensin lääkäriin ja kerro siellä huolesi.
Sinun täytyy ottaa myös yhteyttä kaupunkisi tai kuntasi sosiaalityöntekijään. Lääkärissä mahdollisesti ohjataan sinut jo sosiaalitoimeen. Siellä osataan neuvoa sinut turvakotiin tai ensikotiin ja osataan neuvoa mahdollisessa adoptioasiassa. Jos terveyttäsi ja henkeästi uhataan, sinun pitää viime kädessä soittaa poliisit ja pääset turvaan.
Vaikka sinulla on hätä jonkin "yhteisön" miesten reaktiosta, ei sillä ole Suomessa mitään merkitystä, sillä täällä ei suku eikä edes perhe määrää raskaana olevan tai yleensä naisen asioista. Jokaisella on oikeus päättää omista asioistaan. Jos turvallisuuttasi uhataan, sinun täytyy kääntyä viranomaisten puoleen nopeasti. Pahoja puheita ei tarvitse ottaa huomioon. Sitä maailmassa riittää. Minusta tuollaisesta yhteisöstä kannattaa irtaantua, joka ei tue toista hädässä vaan ahdistelee ihmisiä ja raskaana olevia naisia. Kun tuossa tilanteessa tarvisi kaiken mahdollisen henkisen ja aineellisen tuen. Sinun ja lapsesi elämä ei ole kiinni kenenkään miehen puheista tai käytöksestä.
Pyydä apua tähän viranomaisilta. Missä olosuhteissa tulit raskaaksi? Luvattiinko sinulle avioliittoa tms? Kai tiedät, että lapsen syntymän jälkeen voidaan tehdä dna-isyystesti, jossa isyys selvitetään ihan tuomioistuimen päätöksellä, mikäli jotain riitaa tästä asiasta on tai sinua jotenkin asialla uhataan.
Älä lannistu miesten painostuksen ja uhkailun edessä. Ihan järkyttävää luettavaa on, kuinka joissakin kulttuureissa naisia uhkaillaan, painostetaan ja kontrolloidaan. Tuohon ei ole mitään muuta apua kuin viranomaisten puoleen kääntyminen. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi!
Hei, tässä on yksi näkökulma asiaan: https://yle.fi/uutiset/3-9896042
"Vauvaluukku" on Tanskasta uutisoitu mahdollisuus naisille, jotka jostain syystä eivät ole saaneet tai tehneet aborttia. Jos on raskaana ja äitiys alkaa liikaa ahdistamaan, tuossa vaihtoehto. Tosin lentolippu Tanskaan vaaditaan, Suomessa käsittääkseni ei vauvaluukkua ole.
Itse ajattelisin asiaa kantilta, siinä tapauksessa jos en yksin klinikalla hedelmöityshoitojenkaan kanssa halua äidiksi elämäni aikana, olisi vauvaluukku silloin minun vaihtoehtoni.
Vaihtoehtoa miettiessä, keskity vain ja ainoastaan itseesi, sillä Suomessa vain lapsen biologinen äiti on lapseen koko lapsen elämän sidottu, vähintään kunnes lapsi on 18 vuotias.
"Suomessa vain lapsen biologinen äiti on lapseen koko lapsen elämän sidottu, vähintään kunnes lapsi on 18 vuotias."
Ei tietenkään ole jos antaa lapsen adoptioon! Myös avoin adoptio on mahdollista, jos haluaa pitää yhteyttä lapseen.