Raamatussa kerrotaan erilaisista sapateista.
Ensiksi on viikkosapatti, joka on luomisen muistona. Sapatti alkaa perjantai-illasta ja päättyy lauantai-iltaan auringon laskuun. Sapattivuosi on joka seitsemäs vuosi. Silloin Israelissa annettiin esim. maan levätä. Tuhatvuotista sapattia taas vietetään taivaassa yhdessä Herramme kanssa. Se on kaiketikin 6000 vuoden jälkeen?
Sitten on sapatteja, jotka eivät oli riippuvaisia seitsen-rytmistä. Tällaisia ovat Herran juhlien johdosta olevat vuotuiset sapatit, joita meidän tulisi viettää. Esim. lehtimajanjuhlana on 2 sapattia. Juhlan 1. ja 8. päivä. Uudenkuun päiväkin on sapatti, jota meidän tulisi viettää. Entä sitten Raamatullisen kalenterin 1. päivä, Nisan kuun 1. päivä keväällä, joka on myös Herramme Jeshua Messiaan kaikista todennäköisin syntymäpäivä.
Mitä sapatteja te vietätte?
Sapattia pukkaa, esim.viikko-, vuosi- ja millenium
40
490
Vastaukset
- peräpukamia.pukkaa
Useimmille taitaa pukata vaan peräpukamia tästä netin ääressä istumisesta. Mahtavatko ne sinunkin lapsesi istua vain päivästä toiseen tuijottamassa noita "opetusvideoitasi"?
- Yksi_usko
Minä EN istu koko päivää netin ääressä.
- peräpukamia.pukkaa
Yksi_usko kirjoitti:
Minä EN istu koko päivää netin ääressä.
Et niin. Silloin kun et istu netin ääressä, istut TV:n ääressä tapittamassa TV7:aa tai Jonathan Cahnin tai jonkun muun hihhulin videoita.
-- Lepopäivän teema kulkee läpi Raamatun.
>>>>>>>>>>>>>>>>> Voimassa on vain synnin opettavaan lakiin kirjattu päivä, joka on kerran viikossa. Tämä 10- käskyn laki ei muutu miksikään ajassa.
Jeesus vahvisti omilla sanoillaan lain voimassaolon ihmiskunnan kaikkina aikoina.
5 Moos 5 annetussa laissa lepopäivän merkitykseen lisättiin myös Egyptistä vapautumisen muisto.
Kaikki vanhan liiton seremonia lakeineen päättyi ristille. Kaikkia juhlapäiviä kutsuttiin "sapateiksi."
Lepopäivän teema kulkee siinä merkityksessä miksi sitä vietetään tänään näin; Seitsemännen päivän vieton logiikan yhteenveto tiivistelmänä;
1 Moos 2:1-4, 2 Moos 20:8-11, 31:12-18, 5 Moos 5:12-15, Hes 20:20, Jes 58:13-14, Ilm 14:7; Jeesus opetti oikeata lepopäivän viettoa; Matt 12:12-13, Luuk 4:31,13:10-16, Mark 2:23-28, Lain voimassa olosta; Room 3:20,31, Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Jaak 2:10-13, 1 Joh 2:1-6, Hebr 8:10, 10:12-18.
t. jarinhotelli- Yksi_usko
Kopioin Batya Woottenin kirjasta Israelin juhlat, sapatti ja kevään juhlat, seuraavaa:
"Onko juhlat lakkautettu?
Jotkut uskovat virheellisesti, että Israelin juhlat olisi "täytetty", eikä niitä siksi tarvitsisi enää viettää.
On totta, että Messias Jeshua on uhrikaritsamme, emmekä me tarvitse mitään muuta uhria (1. Kor. 5:7, Hebr. 9:26-28 ja 10:1-26). On myös totta, että Hän täytti kaikki uhrilait täysin. Mutta se ei ole totta, että Israelin juhlat olisi lakkautettu. Nehän kertovat Messiaasta ja Hänen jatkuvasta työstään valitun kansansa parissa (Kol. 2:17, Hebr. 10:1, 1. Piet. 1:1 ja 2:9-10). Juuri Jeshuaanhan nämä juhlat viittaavat. Vaikka vuosittaiset uhrit eivät teekään ihmistä täydelliseksi (toisin kuin Jeshuan veri), emme silti halua erottaa esikuvia niiden viittauskohteesta, koska sittenhän ne eivät enää olisi esikuvia.
Juhlat ovat varjokuvia lunastuksestamme, ja niiden pitäisi pysyä kiinni meissä - Jeshuan "ruumiissa". Lisäksi Sakarja ja Sefanja, kuten monet muutkin Israelin profeetat, kertovat juhlien ennalleenasettamisesta ikuisessa valtakunnassa. " Yksi_usko kirjoitti:
Kopioin Batya Woottenin kirjasta Israelin juhlat, sapatti ja kevään juhlat, seuraavaa:
"Onko juhlat lakkautettu?
Jotkut uskovat virheellisesti, että Israelin juhlat olisi "täytetty", eikä niitä siksi tarvitsisi enää viettää.
On totta, että Messias Jeshua on uhrikaritsamme, emmekä me tarvitse mitään muuta uhria (1. Kor. 5:7, Hebr. 9:26-28 ja 10:1-26). On myös totta, että Hän täytti kaikki uhrilait täysin. Mutta se ei ole totta, että Israelin juhlat olisi lakkautettu. Nehän kertovat Messiaasta ja Hänen jatkuvasta työstään valitun kansansa parissa (Kol. 2:17, Hebr. 10:1, 1. Piet. 1:1 ja 2:9-10). Juuri Jeshuaanhan nämä juhlat viittaavat. Vaikka vuosittaiset uhrit eivät teekään ihmistä täydelliseksi (toisin kuin Jeshuan veri), emme silti halua erottaa esikuvia niiden viittauskohteesta, koska sittenhän ne eivät enää olisi esikuvia.
Juhlat ovat varjokuvia lunastuksestamme, ja niiden pitäisi pysyä kiinni meissä - Jeshuan "ruumiissa". Lisäksi Sakarja ja Sefanja, kuten monet muutkin Israelin profeetat, kertovat juhlien ennalleenasettamisesta ikuisessa valtakunnassa. ""Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa." (Sak. 14:16-19)
Sakarjan mukaan myös pakanoiden tulee viettää lehtimajanjuhlaa, se siitä teoriasta, että Herran pyhät juhlat olisivat vain juutalaisille.- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
"Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa. Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa." (Sak. 14:16-19)
Sakarjan mukaan myös pakanoiden tulee viettää lehtimajanjuhlaa, se siitä teoriasta, että Herran pyhät juhlat olisivat vain juutalaisille."Sakarjan mukaan myös pakanoiden tulee viettää lehtimajanjuhlaa, se siitä teoriasta, että Herran pyhät juhlat olisivat vain juutalaisille."
No voi hellanlettas, oletko osannut avata Raamattusi ja ihan lukea sieltä ?
Kokeilepas ihan seuraavaksi sellaista astetta vaikeampaa temppua, eli luepa ihan asiayhteys siihen mukaan. Onnistuisiko, jos oikein pinnistät ?
Harjoitellaan: Sak 14. luku kertoo Jeesuksen toisesta saapumisesta maan päälle, jonka jälkeen Hän hallitsee yhdessä pyhiensä kanssa. Katsotaanpa:
Sak 14: "1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi."
Että näin. Samaisesta ajankohdasta voit lukea mm. Jes 66. luvusta, sen puolesta välistä eteenpäin. Se muuten kestää sellaiset tuhannen vuotta Ilmestyskirjan mukaan. Ja myöskin tiedämme, että Jeesuksen maan päälle paluun jälkeen elää vielä runsaasti niitä, jotka eivät ole Jumalasta kuulleetkaan (Jes 66:19).
Se on Raamatun ilmoitus tuhatvuotiskaudesta MAAN PÄÄLLÄ.
Ja nyt siis se, että tuona aikana vietetään lehtimajanjuhlaa ja sapattiakin, on sellainen ihan normaali juttu, koska silloin Jeesus hallitsee maan päällä Israelin Messiaana. Ja kuten osaat varmaan lukea, sapatti ja juhlat annettiin pakollisiksi Israelilaisille ja NIILLE, jotka heidän keskellään asuvat. Eli kuten VT sanoo, kun Jeesus hallitsee kaikkea maata, maan päällä, Israelin Kuninkaana, niin silloin on leeviläisiä pappeja ja kaikkea muutakin vanhan liiton kivaa. Exap kirjoitti:
"Sakarjan mukaan myös pakanoiden tulee viettää lehtimajanjuhlaa, se siitä teoriasta, että Herran pyhät juhlat olisivat vain juutalaisille."
No voi hellanlettas, oletko osannut avata Raamattusi ja ihan lukea sieltä ?
Kokeilepas ihan seuraavaksi sellaista astetta vaikeampaa temppua, eli luepa ihan asiayhteys siihen mukaan. Onnistuisiko, jos oikein pinnistät ?
Harjoitellaan: Sak 14. luku kertoo Jeesuksen toisesta saapumisesta maan päälle, jonka jälkeen Hän hallitsee yhdessä pyhiensä kanssa. Katsotaanpa:
Sak 14: "1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi."
Että näin. Samaisesta ajankohdasta voit lukea mm. Jes 66. luvusta, sen puolesta välistä eteenpäin. Se muuten kestää sellaiset tuhannen vuotta Ilmestyskirjan mukaan. Ja myöskin tiedämme, että Jeesuksen maan päälle paluun jälkeen elää vielä runsaasti niitä, jotka eivät ole Jumalasta kuulleetkaan (Jes 66:19).
Se on Raamatun ilmoitus tuhatvuotiskaudesta MAAN PÄÄLLÄ.
Ja nyt siis se, että tuona aikana vietetään lehtimajanjuhlaa ja sapattiakin, on sellainen ihan normaali juttu, koska silloin Jeesus hallitsee maan päällä Israelin Messiaana. Ja kuten osaat varmaan lukea, sapatti ja juhlat annettiin pakollisiksi Israelilaisille ja NIILLE, jotka heidän keskellään asuvat. Eli kuten VT sanoo, kun Jeesus hallitsee kaikkea maata, maan päällä, Israelin Kuninkaana, niin silloin on leeviläisiä pappeja ja kaikkea muutakin vanhan liiton kivaa.Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?
- Yksi_usko
Kristitty.net kirjoitti:
Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?
Tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään myös uudenkuun juhlaa. Sen tähden sitä pitäisi myös viettää täälläkin. Vuosi alkaa myös uudenkuun juhlalla (Nisan One). Koska Jeshua Messias on syntynyt todennäköisesti tuona päivänä, niin silloin tulee juhlittua myös Jeshuan syntymistä seimen lapsena.
- Yksi_usko
Exap kirjoitti:
"Sakarjan mukaan myös pakanoiden tulee viettää lehtimajanjuhlaa, se siitä teoriasta, että Herran pyhät juhlat olisivat vain juutalaisille."
No voi hellanlettas, oletko osannut avata Raamattusi ja ihan lukea sieltä ?
Kokeilepas ihan seuraavaksi sellaista astetta vaikeampaa temppua, eli luepa ihan asiayhteys siihen mukaan. Onnistuisiko, jos oikein pinnistät ?
Harjoitellaan: Sak 14. luku kertoo Jeesuksen toisesta saapumisesta maan päälle, jonka jälkeen Hän hallitsee yhdessä pyhiensä kanssa. Katsotaanpa:
Sak 14: "1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6 Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat.
7 Se on oleva yhtämittaista päivää-Herralle on se tunnettu-ei vaihdu päivä ja yö; ja ehtoolla on oleva valoisata.
8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi."
Että näin. Samaisesta ajankohdasta voit lukea mm. Jes 66. luvusta, sen puolesta välistä eteenpäin. Se muuten kestää sellaiset tuhannen vuotta Ilmestyskirjan mukaan. Ja myöskin tiedämme, että Jeesuksen maan päälle paluun jälkeen elää vielä runsaasti niitä, jotka eivät ole Jumalasta kuulleetkaan (Jes 66:19).
Se on Raamatun ilmoitus tuhatvuotiskaudesta MAAN PÄÄLLÄ.
Ja nyt siis se, että tuona aikana vietetään lehtimajanjuhlaa ja sapattiakin, on sellainen ihan normaali juttu, koska silloin Jeesus hallitsee maan päällä Israelin Messiaana. Ja kuten osaat varmaan lukea, sapatti ja juhlat annettiin pakollisiksi Israelilaisille ja NIILLE, jotka heidän keskellään asuvat. Eli kuten VT sanoo, kun Jeesus hallitsee kaikkea maata, maan päällä, Israelin Kuninkaana, niin silloin on leeviläisiä pappeja ja kaikkea muutakin vanhan liiton kivaa.Exap. Koita nyt rauhoittua. Jeshua vietti sapattia ja Herran juhlia, samoin apostolit ja alkuseurakunta. Meidän lähtökohtamme on tietenkin se puhdas oppi, joka on ollut Jeshuan seuraajillakin.
Kristitty.net kirjoitti:
Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?
Tuhannen vuoden aikakausi on mainittu Ilm 20 luvussa.
Minusta "tuhatvuotinen valtakunta" on hiukan harhaanjohtava nimitys, sen perusteella mitä Ilm 20 kertoo. Valtakunta on sitten uudessa maassa paremminkin, jota ei vielä ole tuhatvuotiskauden aikana. Tuhatvuotiskauden aikana II-ylösnousemuksessa heränneet kuulevat tuomionsa, että ymmärtävät sen olevan heidän oma henkilökohtainen ratkaisu.
I- ylösnousemuksessa heränneet pyhät ovat taivaassa tuhatvuotiskauden aikana.
Uusi maa luodaan tuhatvuotiskauden jälkeen.
T. jarinhotellistaYksi_usko kirjoitti:
Tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään myös uudenkuun juhlaa. Sen tähden sitä pitäisi myös viettää täälläkin. Vuosi alkaa myös uudenkuun juhlalla (Nisan One). Koska Jeshua Messias on syntynyt todennäköisesti tuona päivänä, niin silloin tulee juhlittua myös Jeshuan syntymistä seimen lapsena.
Sinullekin så där vidare att..
Tuhannen vuoden aikakausi on mainittu Ilm 20 luvussa.
Minusta "tuhatvuotinen valtakunta" on hiukan harhaanjohtava nimitys, sen perusteella mitä Ilm 20 kertoo. Valtakunta on sitten uudessa maassa paremminkin, jota ei vielä ole tuhatvuotiskauden aikana. Tuhatvuotiskauden aikana II-ylösnousemuksessa heränneet kuulevat tuomionsa, että ymmärtävät sen olevan heidän oma henkilökohtainen ratkaisu.
I- ylösnousemuksessa heränneet pyhät ovat taivaassa tuhatvuotiskauden aikana.
Uusi maa luodaan tuhatvuotiskauden jälkeen.
T. jarinhotellista- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?
"Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?"
Heh, HIENO kysymys. Osuit nimittäin asian ytimeen !
Adventistit nimittäin juurikin julistavat SEREMONIALAIN jotenkin ihmeessä kumoutuneen ristillä. En ymmärrä miksi, koska minusta sellaisella kumoutumiselle ei ole vähäisintäkään perustetta.
Toosin, kukaan ei oikeasti tiedä mitä semmoinen ihme seremonialaki nyt sitten olisi, kun ei sitä edes Raamatussa määritellä. Mutta sehän nyt ei adventistista harhaoppia haittaa lainkaan. Kuten sapattiharhaoppinsakin kanssa, he julistavat tuota seremonialaki-on-kumoutunut-harhaoppiaan ihan täysillä.
Mutta kun fakta on se, että Jeesus ei tullut mitään kirjoituksia kumoamaan, vaan täyttämään.
Totta kai Jeesus, Israelilaisena, juutalaisena, noudatti noita VT:n julhia ja sapatteja, mutta kuten UT opettaa, niitä ei laajennettu koskemaan pakanoita, Ne siis edelleenkin koskevat Israelilaisia ja niitä jotka heidän keskellään elävät.
Ja AIVAN SAMOIN myös Jeesuksen tullessa. Silloin kun koko maailma on Jeesuksen, kaikkiien tulee viettää sapattia ja kaikkia VT:n juhlia.
Ja nyt kuulepa mitä sanon:
En ole KOSKAAN sanonut, enkä tule sanomaan, etteikö sapattia ja juhlia ole annettu Israelilaisille ja heidän keskellään eläville pakolliseksi noudattaa. Mutta kun me pakanakristityt nyt emme ole israelilaisia emmekä Israelilaisten keskellä eläviä, niin meille se on täysin vapaaehtoista !!!
Siis: Joka pakanoista pyhittää sapattia tai juhlia, tehköön sen Herralle. Mutta joka EI pidä sapttia tai juhlia, se on vapaa ja synnitön asiassa, koska sellaista käskyä ei Jumala ole koskaan Israelin ulkopuolella eläville pakanoille antanut.
Jeesuksen paluun yhteydessä tilanne muuttuu, ja sen mukaan eletään sitten silloin. Näin sanoo Raamattu. Exap kirjoitti:

Jeesuksen paluun yhteydessä tilanne muuttuu, ja sen mukaan eletään sitten silloin. Näin sanoo Raamattu.Lähes kaikki Raamatun laki on kokenut ajassa muutosta. Armaassa maassa lakisäädöksiä muutellaan tarpeen mukaan.
>>> Missä näet vanhan liiton temppelipalvelusta ihmis-ylipappeineen?
>>> Lue itse Hebr 5-10 luvut. Jeesus Kristus on Ylipappi, ja "vienyt" ylipapin paikan Leevin suvun Aaronin jälkeläisiltä 2000 vuotta sitten.
Kymmenen käskyn laki on ajaton tässä ajassa synnin opettajana. Luuk 16:17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 2:1-6, .... lyhyesti..
t. jarinhotelliExap kirjoitti:
"Koska tuhatvuotisessa valtakunnassa vietetään sapattia ja lehtimajanjuhlaa, on järkevää viettää niitä jo nyt. Miksi ne eivät olisi enää voimassa, mutta yhtäkkiä tuhatvuotisessa valtakunnassa ne jälleen olisivat voimassa?"
Heh, HIENO kysymys. Osuit nimittäin asian ytimeen !
Adventistit nimittäin juurikin julistavat SEREMONIALAIN jotenkin ihmeessä kumoutuneen ristillä. En ymmärrä miksi, koska minusta sellaisella kumoutumiselle ei ole vähäisintäkään perustetta.
Toosin, kukaan ei oikeasti tiedä mitä semmoinen ihme seremonialaki nyt sitten olisi, kun ei sitä edes Raamatussa määritellä. Mutta sehän nyt ei adventistista harhaoppia haittaa lainkaan. Kuten sapattiharhaoppinsakin kanssa, he julistavat tuota seremonialaki-on-kumoutunut-harhaoppiaan ihan täysillä.
Mutta kun fakta on se, että Jeesus ei tullut mitään kirjoituksia kumoamaan, vaan täyttämään.
Totta kai Jeesus, Israelilaisena, juutalaisena, noudatti noita VT:n julhia ja sapatteja, mutta kuten UT opettaa, niitä ei laajennettu koskemaan pakanoita, Ne siis edelleenkin koskevat Israelilaisia ja niitä jotka heidän keskellään elävät.
Ja AIVAN SAMOIN myös Jeesuksen tullessa. Silloin kun koko maailma on Jeesuksen, kaikkiien tulee viettää sapattia ja kaikkia VT:n juhlia.
Ja nyt kuulepa mitä sanon:
En ole KOSKAAN sanonut, enkä tule sanomaan, etteikö sapattia ja juhlia ole annettu Israelilaisille ja heidän keskellään eläville pakolliseksi noudattaa. Mutta kun me pakanakristityt nyt emme ole israelilaisia emmekä Israelilaisten keskellä eläviä, niin meille se on täysin vapaaehtoista !!!
Siis: Joka pakanoista pyhittää sapattia tai juhlia, tehköön sen Herralle. Mutta joka EI pidä sapttia tai juhlia, se on vapaa ja synnitön asiassa, koska sellaista käskyä ei Jumala ole koskaan Israelin ulkopuolella eläville pakanoille antanut.
Jeesuksen paluun yhteydessä tilanne muuttuu, ja sen mukaan eletään sitten silloin. Näin sanoo Raamattu.Hienoa että myönnät, että seremonialakia ei ole kumottu, ja että mitään seremonialakia ei ole olemassakaan. Missä kohtaa UT:ta todetaan, että sapatti ei koske pakanoita? Jeesus sanoi, että sapatti on ihmistä varten, eli koko ihmiskuntaa varten, Jeesus ei sanonut, että sapatti on juutalaista varten. Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista, joten tietenkin se koskee koko luomakuntaa. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Väittääkö joku, että kymmenen käskyä on vain juutalaisille?
>> Ja AIVAN SAMOIN myös Jeesuksen tullessa. Silloin kun koko maailma on Jeesuksen, kaikkiien tulee viettää sapattia ja kaikkia VT:n juhlia. <<
Miksi koko maailma viettää sapattia ja VT:n juhlia muka vasta Jeesuksen tulon jälkeen, mutta ei sitä ennen? Mikä siinä välissä muka muuttuu? Sinun oppisi mukaan Mooseksen laki muuttuu, niin että se mikä koski vain juutalaisia koskee tuhatvuotisessa valtakunnassa myös pakanoita. Mutta Mooseksen laissa sanotaan about miljoona kertaa että tämä on ikuinen säädös. Mooseksen laki on siis muuttumaton. Ja mitä Mooseksen laki sanookaan? Että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin. "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)
>> Mutta kun me pakanakristityt nyt emme ole israelilaisia emmekä Israelilaisten keskellä eläviä, niin meille se on täysin vapaaehtoista !!! <<
Missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että se koskee ainoastaan Israelia? Annas tulla luku ja jae. Jos näin todella olisi, sehän tarkoittaisi, että pakanat vierailla mailla saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Eikö?- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Hienoa että myönnät, että seremonialakia ei ole kumottu, ja että mitään seremonialakia ei ole olemassakaan. Missä kohtaa UT:ta todetaan, että sapatti ei koske pakanoita? Jeesus sanoi, että sapatti on ihmistä varten, eli koko ihmiskuntaa varten, Jeesus ei sanonut, että sapatti on juutalaista varten. Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista, joten tietenkin se koskee koko luomakuntaa. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Väittääkö joku, että kymmenen käskyä on vain juutalaisille?
>> Ja AIVAN SAMOIN myös Jeesuksen tullessa. Silloin kun koko maailma on Jeesuksen, kaikkiien tulee viettää sapattia ja kaikkia VT:n juhlia. <<
Miksi koko maailma viettää sapattia ja VT:n juhlia muka vasta Jeesuksen tulon jälkeen, mutta ei sitä ennen? Mikä siinä välissä muka muuttuu? Sinun oppisi mukaan Mooseksen laki muuttuu, niin että se mikä koski vain juutalaisia koskee tuhatvuotisessa valtakunnassa myös pakanoita. Mutta Mooseksen laissa sanotaan about miljoona kertaa että tämä on ikuinen säädös. Mooseksen laki on siis muuttumaton. Ja mitä Mooseksen laki sanookaan? Että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin. "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)
>> Mutta kun me pakanakristityt nyt emme ole israelilaisia emmekä Israelilaisten keskellä eläviä, niin meille se on täysin vapaaehtoista !!! <<
Missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että se koskee ainoastaan Israelia? Annas tulla luku ja jae. Jos näin todella olisi, sehän tarkoittaisi, että pakanat vierailla mailla saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Eikö?"Hienoa että myönnät, että seremonialakia ei ole kumottu, ja että mitään seremonialakia ei ole olemassakaan. "
Ai mnäkö ? En ole koskaan pitänyt tervejärkisinä niitä adventisteja, jotka höpöttävät jostakin kumotusta seremonialaista. Älä sotke minua rupusakkiin.
"Missä kohtaa UT:ta todetaan, että sapatti ei koske pakanoita?"
Tarkennus: yksikään kohta koko RAAMATUSSA ei velvoita kristittyjä viettämään sapattia, vaan se nimenomaan ja kirjaimellisesti asetettiin vain ja ainoastaan israelilaisille ja heidän keskellään asuville.
Äläkä ala jankuttamaan tästä kuten typerät lapset, vaan jos olet eri mieltä, niin näytä kohta joka kumoaa pentateukin säädöksen, jonka Hesekiel vielä nimenomaisesti varmistaa, luku 20.
"Miksi koko maailma viettää sapattia ja VT:n juhlia muka vasta Jeesuksen tulon jälkeen, mutta ei sitä ennen? Mikä siinä välissä muka muuttuu? Sinun oppisi mukaan Mooseksen laki muuttuu, niin että se mikä koski vain juutalaisia koskee tuhatvuotisessa valtakunnassa myös pakanoita."
Luepa uudestaan mitä sanoin, koska selvitin tämän asian jo. Me emme elä Israelilaisten keskellä, koska - tiedoksesi - Suomi EI ole osa Israelin valtiota.
Kun Jeesus palaa ja hallitsee KOKO maailmaa Israelin kuninkaana, niin olemme osa Israelia.
Se muuttuu.
Siihen asti, sapatti ei ole pakollinen lepopäivä. Saat siis viettää sunnuntaita lepopäivänäsi jos niin haluat. Pakko kun ei ole sapattia viettää. Exap kirjoitti:
"Hienoa että myönnät, että seremonialakia ei ole kumottu, ja että mitään seremonialakia ei ole olemassakaan. "
Ai mnäkö ? En ole koskaan pitänyt tervejärkisinä niitä adventisteja, jotka höpöttävät jostakin kumotusta seremonialaista. Älä sotke minua rupusakkiin.
"Missä kohtaa UT:ta todetaan, että sapatti ei koske pakanoita?"
Tarkennus: yksikään kohta koko RAAMATUSSA ei velvoita kristittyjä viettämään sapattia, vaan se nimenomaan ja kirjaimellisesti asetettiin vain ja ainoastaan israelilaisille ja heidän keskellään asuville.
Äläkä ala jankuttamaan tästä kuten typerät lapset, vaan jos olet eri mieltä, niin näytä kohta joka kumoaa pentateukin säädöksen, jonka Hesekiel vielä nimenomaisesti varmistaa, luku 20.
"Miksi koko maailma viettää sapattia ja VT:n juhlia muka vasta Jeesuksen tulon jälkeen, mutta ei sitä ennen? Mikä siinä välissä muka muuttuu? Sinun oppisi mukaan Mooseksen laki muuttuu, niin että se mikä koski vain juutalaisia koskee tuhatvuotisessa valtakunnassa myös pakanoita."
Luepa uudestaan mitä sanoin, koska selvitin tämän asian jo. Me emme elä Israelilaisten keskellä, koska - tiedoksesi - Suomi EI ole osa Israelin valtiota.
Kun Jeesus palaa ja hallitsee KOKO maailmaa Israelin kuninkaana, niin olemme osa Israelia.
Se muuttuu.
Siihen asti, sapatti ei ole pakollinen lepopäivä. Saat siis viettää sunnuntaita lepopäivänäsi jos niin haluat. Pakko kun ei ole sapattia viettää.Et vastannut kysymykseeni, missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että laki koskee ainoastaan Israelia? Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?
Me olemme osa Israelia jo nyt. Lue Room. 11. Meidät pakanat on oksastettu Israeliin, joten tietenkin Jumalan Israelille antama laki koskee myös meitä.
Olet siis sitä mieltä, että kymmenen käskyä ei koske meitä, sehän oli annettu vain Israelille? Silloinhan kristityt saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
Aika paljon laitat sen varaan, että laki oli annettu vain Israelille. Joten näytäthän Raamatustasi, missä kohtaa näin sanotaan.
Et myöskään sanonut mitään siihen, että sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista ja ennen kuin lakia oli edes annettu. Ja Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Selitä tämä myös.- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Et vastannut kysymykseeni, missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että laki koskee ainoastaan Israelia? Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?
Me olemme osa Israelia jo nyt. Lue Room. 11. Meidät pakanat on oksastettu Israeliin, joten tietenkin Jumalan Israelille antama laki koskee myös meitä.
Olet siis sitä mieltä, että kymmenen käskyä ei koske meitä, sehän oli annettu vain Israelille? Silloinhan kristityt saavat tappaa, varastaa ja tehdä huorin?
Aika paljon laitat sen varaan, että laki oli annettu vain Israelille. Joten näytäthän Raamatustasi, missä kohtaa näin sanotaan.
Et myöskään sanonut mitään siihen, että sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista ja ennen kuin lakia oli edes annettu. Ja Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Selitä tämä myös."Et vastannut kysymykseeni, missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että laki koskee ainoastaan Israelia?"
Nooh, olen moneen kertaan sen jo vastaillut, mutta kävisikö sinulle vaikka nämä:
"Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona."
"Puhu ISRAELILAISILLE ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on MERKKINÄ MEIDÄN VÄLILLÄMME, MINUN JA TEIDÄN, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät."
Onko sapatti siis kaikille ? Ei suinkaan, vaan Raamatun mukaan nimenomaan MERKKI Jumalan ja Israelin välillä. Sitä ei ole koskaan laajennettu siitä määritelmästä.
Joten se siitä. Tämä oli siis 2 Moos tekstiä, eli sitä kaipaamaasi "lakia". Ja jos tuo ei sitten vielä tyydytä, niin katsotaanpa Hes 20, jossa Hesekiel saa sanoman ISRAELILAISILLE:
"12 Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
Joten jokohan riittäisi, vai pitääkö vääntää rautalangasta vielä lisää ? Vinkiksi: jos et tästä usko, pidän sinua joko saivartelijana tai todella tyhmänä. Ennen kuin alat kinastella, kerrro toki kummasta on kyse.
"Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?"
Valaisepa minua missä kohtaa juuri noin asia sanotaan ? Jos löydät sellaisen kohdan, sehän laittaa nykyisen tunnetun teologian ihan uusiksi, kun teologit eivät tuota totuutta ole vielä löytäneet.
Tuhannet teologit olisivat aivan haltioissaan jos tuo kohta Raamatusta löytyisi, varsinkin adventistit. Joten nyt kipin kapin kertomaan missä se kohta on !!! Tai myönnä, että puhuit paskaa. Jompi kumpi. Exap kirjoitti:
"Et vastannut kysymykseeni, missä kohtaa Mooseksen lakia sanotaan, että laki koskee ainoastaan Israelia?"
Nooh, olen moneen kertaan sen jo vastaillut, mutta kävisikö sinulle vaikka nämä:
"Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona."
"Puhu ISRAELILAISILLE ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on MERKKINÄ MEIDÄN VÄLILLÄMME, MINUN JA TEIDÄN, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät."
Onko sapatti siis kaikille ? Ei suinkaan, vaan Raamatun mukaan nimenomaan MERKKI Jumalan ja Israelin välillä. Sitä ei ole koskaan laajennettu siitä määritelmästä.
Joten se siitä. Tämä oli siis 2 Moos tekstiä, eli sitä kaipaamaasi "lakia". Ja jos tuo ei sitten vielä tyydytä, niin katsotaanpa Hes 20, jossa Hesekiel saa sanoman ISRAELILAISILLE:
"12 Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät."
Joten jokohan riittäisi, vai pitääkö vääntää rautalangasta vielä lisää ? Vinkiksi: jos et tästä usko, pidän sinua joko saivartelijana tai todella tyhmänä. Ennen kuin alat kinastella, kerrro toki kummasta on kyse.
"Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?"
Valaisepa minua missä kohtaa juuri noin asia sanotaan ? Jos löydät sellaisen kohdan, sehän laittaa nykyisen tunnetun teologian ihan uusiksi, kun teologit eivät tuota totuutta ole vielä löytäneet.
Tuhannet teologit olisivat aivan haltioissaan jos tuo kohta Raamatusta löytyisi, varsinkin adventistit. Joten nyt kipin kapin kertomaan missä se kohta on !!! Tai myönnä, että puhuit paskaa. Jompi kumpi.>> "Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?"
Valaisepa minua missä kohtaa juuri noin asia sanotaan ? Jos löydät sellaisen kohdan, sehän laittaa nykyisen tunnetun teologian ihan uusiksi, kun teologit eivät tuota totuutta ole vielä löytäneet. <<
"Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)
Laki Raamatun mukaan on siis tismalleen sama niin muukalaisille, eli meille pakanoille, kuin juutalaisillekin. Tämän faktan ovat monet tienneet jo pitkään, se ei ole mikään uusi ja ihmeellinen asia.
Toistan itseäni, mutta laitan silti tänne, kun et tunnu ymmärtävän Raamatun totuuksia.
Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista ja ennen kuin mitään lakia oli edes annettu. Sapatti näin ollen kuuluu koko ihmiskunnalle, ei vain juutalaisille. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä kolmas, eikä kukaan kuvittele, että kymmenen käskyä olisi vain juutalaisille. Mooseksen lain mukaan sapatti on myös muukalaisille. Jesajan mukaan sapatti on myös muukalaisille. Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, anthropos, eli ihmiskuntaa varten.
"Kuusi päivää tee työtäsi, mutta lepää seitsemäs päivä, että härkäsi ja aasisi saisivat hengähtää ja orjattaresi poika ynnä MUUKALAINEN saisivat virkistyä." (2. Moos. 23:12)
”Ja MUUKALAISET, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6-7)
”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mk. 2:27)- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
>> "Miksi Mooseksen laissa sanotaan, että laki on tismalleen sama niin muukalaiselle kuin juutalaisellekin?"
Valaisepa minua missä kohtaa juuri noin asia sanotaan ? Jos löydät sellaisen kohdan, sehän laittaa nykyisen tunnetun teologian ihan uusiksi, kun teologit eivät tuota totuutta ole vielä löytäneet. <<
"Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)
Laki Raamatun mukaan on siis tismalleen sama niin muukalaisille, eli meille pakanoille, kuin juutalaisillekin. Tämän faktan ovat monet tienneet jo pitkään, se ei ole mikään uusi ja ihmeellinen asia.
Toistan itseäni, mutta laitan silti tänne, kun et tunnu ymmärtävän Raamatun totuuksia.
Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista ja ennen kuin mitään lakia oli edes annettu. Sapatti näin ollen kuuluu koko ihmiskunnalle, ei vain juutalaisille. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä kolmas, eikä kukaan kuvittele, että kymmenen käskyä olisi vain juutalaisille. Mooseksen lain mukaan sapatti on myös muukalaisille. Jesajan mukaan sapatti on myös muukalaisille. Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, anthropos, eli ihmiskuntaa varten.
"Kuusi päivää tee työtäsi, mutta lepää seitsemäs päivä, että härkäsi ja aasisi saisivat hengähtää ja orjattaresi poika ynnä MUUKALAINEN saisivat virkistyä." (2. Moos. 23:12)
”Ja MUUKALAISET, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6-7)
”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mk. 2:27)Eli siis et haluakaan ymmärtää, mitä Sana sanoo, vaan haluat vain saivarrella.
Sama laki on MUUKALAISELLA, kuin maassa syntyneelläkin.
Valitan, suomalaiset eivät ole syntyneet Israelissa, Irakissa, Afganistanissa, Valko-Venäjällä, Perussa, yms.
Suomalaiset eivät ole muukalaisia Suomessa. He ovat muukaisia Israelissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Irakissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Afganistanissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Valko-Venäjällä, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Perussa, jossa maan lait koskevat heitäkin.
Tiedätkö, miksi maan lait koskevat Suomalaisia Kiinassa ? No, usko tai älä, mutta ihan samasta syystä.
Etkö ymmärrä selkeää Suomen kieltä ? Ai niin, sorry, unohdin. Sinähän näitä typeryyksiä tänne latelet ihan vaan saivartelun ilosta, koska et ainakaan ilmoittanut olevasi niin tyhmä ettet näitä ymmärtäisi. Exap kirjoitti:
Eli siis et haluakaan ymmärtää, mitä Sana sanoo, vaan haluat vain saivarrella.
Sama laki on MUUKALAISELLA, kuin maassa syntyneelläkin.
Valitan, suomalaiset eivät ole syntyneet Israelissa, Irakissa, Afganistanissa, Valko-Venäjällä, Perussa, yms.
Suomalaiset eivät ole muukalaisia Suomessa. He ovat muukaisia Israelissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Irakissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Afganistanissa, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Valko-Venäjällä, jossa maan lait koskevat heitäkin, he ovat muukaisia Perussa, jossa maan lait koskevat heitäkin.
Tiedätkö, miksi maan lait koskevat Suomalaisia Kiinassa ? No, usko tai älä, mutta ihan samasta syystä.
Etkö ymmärrä selkeää Suomen kieltä ? Ai niin, sorry, unohdin. Sinähän näitä typeryyksiä tänne latelet ihan vaan saivartelun ilosta, koska et ainakaan ilmoittanut olevasi niin tyhmä ettet näitä ymmärtäisi.Muukalainen tuossa kontekstissa tarkoittaa ei-israelilaista, eli ketä tahansa pakanaa. Laki Raamatun mukaan on meille pakanoille tismalleen sama kuin juutalaisillekin. Tämä on Jumalan sana. Pahoittelen, jos et tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä.
Sinä se varsinainen saivartelija olet. Me suomalaiset olemme muukalaisia verrattuna israelilaisiin. Me emme ole israelilaisia, olemme siis muukalaisia. Ja Israelille annettu laki koskee myös meitä. Tämä on Jumalan sana.- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Muukalainen tuossa kontekstissa tarkoittaa ei-israelilaista, eli ketä tahansa pakanaa. Laki Raamatun mukaan on meille pakanoille tismalleen sama kuin juutalaisillekin. Tämä on Jumalan sana. Pahoittelen, jos et tätä yksinkertaista asiaa ymmärrä.
Sinä se varsinainen saivartelija olet. Me suomalaiset olemme muukalaisia verrattuna israelilaisiin. Me emme ole israelilaisia, olemme siis muukalaisia. Ja Israelille annettu laki koskee myös meitä. Tämä on Jumalan sana."Muukalainen tuossa kontekstissa tarkoittaa ei-israelilaista, eli ketä tahansa pakanaa."
Maassaan syntyperäinen ihminen ei ole muukalainen. Onko suomen kieli ihan noin vaikeaa sinulle, vai onko ymmärryksessäsi muuten jotakin vikaa ?
Suomalainen EI OLE muukalainen Suomessa. Kiinalainen EI OLE muukalainen Kiinassa. Mikä tässä on vaikea ymmärtää ? - Exap
Niin, pitää varmaan opettaa sinua kuin ala-asteelle tulijaa.
"Muukalainen" sanakirjan mukaan tarkoittaa:
"substantiivi: vieras-, ulkomaalainen, vieraan kansan jäsen. "
Eli esimerkkinä, jos pakana elää Israelilaisten PARISSA olematta siis israelilainen, hän on siellä -
Israelin keskellä - muukalainen, ja häntä koskevat tällöin tietysti paikalliset lait.
Ei millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään. Lopeta jo tuo typerä inttäminen. Exap kirjoitti:
Niin, pitää varmaan opettaa sinua kuin ala-asteelle tulijaa.
"Muukalainen" sanakirjan mukaan tarkoittaa:
"substantiivi: vieras-, ulkomaalainen, vieraan kansan jäsen. "
Eli esimerkkinä, jos pakana elää Israelilaisten PARISSA olematta siis israelilainen, hän on siellä -
Israelin keskellä - muukalainen, ja häntä koskevat tällöin tietysti paikalliset lait.
Ei millään pahalla, mutta ei millään hyvälläkään. Lopeta jo tuo typerä inttäminen.Ei millään pahalla, mutta jos sinä matkusta Israeliin, olet muukalainen. Israelille annettuun lakiin nähden olet muukalainen. Jumalan sana sanoo, että laki on sama niin muukalaisille kuin juutalaisillekin. Se tarkoittaa, että laki on sama kaikille pakanoille kuin juutalaisillekin. Me olemme muukalaisia, koska emme ole israelilaisia.
Heprean sana ger, joka esiintyy tuossa jakeessa (3. Moos. 24:22) http://biblehub.com/hebrew/1616.htm tarkoittaa englanniksi: alien, foreigner, sojourner, stranger, kaikki muukalaisen synonyymeja. Muukalainen on oikein hyvä sana, kun katsomme missä konteksteissa sitä sanaa käytetään, on selvää, että sillä tarkoitetaan ei-israelilaista. Laki siis Raamatun mukaan on tismalleen sama meille pakanoille.
Jos laki koski vain Israelia, sehän tarkoittaisi, että me Suomessa saamme vapaasti tappaa, varastaa ja tehdä huorin, eikö?- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta jos sinä matkusta Israeliin, olet muukalainen. Israelille annettuun lakiin nähden olet muukalainen. Jumalan sana sanoo, että laki on sama niin muukalaisille kuin juutalaisillekin. Se tarkoittaa, että laki on sama kaikille pakanoille kuin juutalaisillekin. Me olemme muukalaisia, koska emme ole israelilaisia.
Heprean sana ger, joka esiintyy tuossa jakeessa (3. Moos. 24:22) http://biblehub.com/hebrew/1616.htm tarkoittaa englanniksi: alien, foreigner, sojourner, stranger, kaikki muukalaisen synonyymeja. Muukalainen on oikein hyvä sana, kun katsomme missä konteksteissa sitä sanaa käytetään, on selvää, että sillä tarkoitetaan ei-israelilaista. Laki siis Raamatun mukaan on tismalleen sama meille pakanoille.
Jos laki koski vain Israelia, sehän tarkoittaisi, että me Suomessa saamme vapaasti tappaa, varastaa ja tehdä huorin, eikö?"Ei millään pahalla, mutta jos sinä matkusta Israeliin, olet muukalainen. Israelille annettuun lakiin nähden olet muukalainen."
Ja ei millään pahalla, mutta niin kauan kuin pysyn kotisuomessa, en ole muukalaisena Israelissa.
Eli se sinun tarinointisi päättyi nyt juuri tähän paskaiseen loppuunsa. Olit väärässä, kuten alusta asti olen sanonut.
En ole Israelin lakien alainen, koska en ole muukalaisena ISRAELISSA. Onko asiassa mitään epäselvyyttä ? Vai vieläkö kinaat ilman mitään pohjaa ?
Onko tämä nyt ymmärretty, vai vieläkö halua vinkua ja hirnua kuin mikäkin mieletön eläin ? Exap kirjoitti:
"Ei millään pahalla, mutta jos sinä matkusta Israeliin, olet muukalainen. Israelille annettuun lakiin nähden olet muukalainen."
Ja ei millään pahalla, mutta niin kauan kuin pysyn kotisuomessa, en ole muukalaisena Israelissa.
Eli se sinun tarinointisi päättyi nyt juuri tähän paskaiseen loppuunsa. Olit väärässä, kuten alusta asti olen sanonut.
En ole Israelin lakien alainen, koska en ole muukalaisena ISRAELISSA. Onko asiassa mitään epäselvyyttä ? Vai vieläkö kinaat ilman mitään pohjaa ?
Onko tämä nyt ymmärretty, vai vieläkö halua vinkua ja hirnua kuin mikäkin mieletön eläin ?Mitä Raamatussa sanotaan? Että laki on sama muukalaiselle kuin israelilaisellekin. Se tarkoittaa, että laki on sama kaikille maailman kansoille.
Jos laki on voimassa ainoastaan Israelissa, tarkoittaako se että me pakanat täällä Suomessa saamme vapaasti tappaa, varastaa ja tehdä huorin, lakihan annettiin vain Israelille?- Exap
Kristitty.net kirjoitti:
Mitä Raamatussa sanotaan? Että laki on sama muukalaiselle kuin israelilaisellekin. Se tarkoittaa, että laki on sama kaikille maailman kansoille.
Jos laki on voimassa ainoastaan Israelissa, tarkoittaako se että me pakanat täällä Suomessa saamme vapaasti tappaa, varastaa ja tehdä huorin, lakihan annettiin vain Israelille?"Mitä Raamatussa sanotaan? Että laki on sama muukalaiselle kuin israelilaisellekin. Se tarkoittaa, että laki on sama kaikille maailman kansoille. "
Ei, vaan se tarkoittaa, että laki on sama jossakin maassa syntyneile, kuin samassa maassa eläville, ei-siellä-syntyneille.
En ole israelilainen enkä asu Israelissa.
Olet sinä aivan harvinaisen kovapäinen ja uppiniskainen, kun selkeä sana ei mene jakeluun.
- Exap
"Mitä sapatteja te vietätte?"
Minä vietän sapattia pakollisten sapattien viettämisestä.
Aika pitkäaikaista sapattia.- Yksi_usko
Etkö lepää koskaan vai lepäätkö aina silloin kun ei ole sapatti?
- Exap
Yksi_usko kirjoitti:
Etkö lepää koskaan vai lepäätkö aina silloin kun ei ole sapatti?
"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Tätä sapattia vietän 24/7. Lepää sinä töistäsi sitten vain yhtenä ainoana päivänä, jos se silleen tuntuu hyvältä.
Onhan niitä sipatteja ja sapatteja sadut pullollaan.
Harmi vin että yksikään jumala ei ole täällä taikonut taikatemppujaan kuutta päivää, että piti sitten yksi huilata.
Mikä siinä taikatemppuilussa muuten on niin raskasta että jumalan pitää huilia yksi päivä.
Sehän on helppoa kuin mitä: sanot zimsalabim ja heilutat taikasauvaa.- Yksi_usko
Maapallo on nuorempi kuin sinä osaat kuvitellakaan.
http://luominen.fi/todisteita-maapallon-nuoresta-iasta Yksi_usko kirjoitti:
Maapallo on nuorempi kuin sinä osaat kuvitellakaan.
http://luominen.fi/todisteita-maapallon-nuoresta-iastaLinkkisi on epätieteellistä moskaa ja hyvä todiste taikauskosi typeryydestä, jos sitä pitää tuollaisella kuralla koettaa pitää hengissä.
- Yksi_usko
bushmanni kirjoitti:
Linkkisi on epätieteellistä moskaa ja hyvä todiste taikauskosi typeryydestä, jos sitä pitää tuollaisella kuralla koettaa pitää hengissä.
Linkkini on tieteellinen. Sinä vain olet valheella aivopesty ja ennakkoluuloilla. Sen vuoksi et kykene edes asiallisesti keskustelemaan maailman luomisesta niin kuin Raamattu asian opettaa.

Höpsis. Tuota paskaa opetetaan vain helluntaiseurakuntien ja muiden hihhulien kokouksissa.
Yliopistoissa ja oikeissa kouluissa opetetaan evoluutioteoriaa, koska se on todistetusti totta. Mm. adventtikirkon koulu Toivonlinna opettaa evoluutioteoriaa opetussuunnitelman mukaan ja luominen yms sadut kuuluvat satutunnille, eli uskonnon alaisuuteen- omalehmä
Yksi_usko kirjoitti:
Maapallo on nuorempi kuin sinä osaat kuvitellakaan.
http://luominen.fi/todisteita-maapallon-nuoresta-iastaHarvalla meistä on kärsivällisyyttä tai aikaa sen paremmin kuin esitietojen ja koulutuksen puutteista johtuvaa kykyäkään perehtyä ja ottaa oikeasti selville tarjolla olevien todisteitten todenperäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Meillä on vain valmius uskoa se, minkä haluamme uskoa kun joku kirjoittaa pitkiä todisteluketjuja, lisää tekstin oheen komeita kuvia ja piirtää vaikuttavan näköisiä käppyröitä. - Veisi aikaa vuositolkulla opiskella monien tieteenalojen perustietoja, perehtyä väitettyihin todisteisiin ja niiden luotettavuuteen ja tarkistaa pitävätkö niistä tehdyt johtopäätökset paikkansa vai ei... Yksinkertaisesti: ei tule mitään! Parasta ja helpompaa on vain valita uskoa siihen minkä haluaa ja mik äsopii ennakko-oletuksiin ja ennakko-odotuksiin. - siis, vaikkapa, että maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha tai vain 6000 vuotta vanha. Noista vaihtoehdoistahan valinta on jo tehty ja todisteet haetaan sitten oman uskon vahvistukseksi vaikka tosiasiassa ei ymmärretä tuosta todistelusta yhtikäs mitään.
- Exap
omalehmä kirjoitti:
Harvalla meistä on kärsivällisyyttä tai aikaa sen paremmin kuin esitietojen ja koulutuksen puutteista johtuvaa kykyäkään perehtyä ja ottaa oikeasti selville tarjolla olevien todisteitten todenperäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Meillä on vain valmius uskoa se, minkä haluamme uskoa kun joku kirjoittaa pitkiä todisteluketjuja, lisää tekstin oheen komeita kuvia ja piirtää vaikuttavan näköisiä käppyröitä. - Veisi aikaa vuositolkulla opiskella monien tieteenalojen perustietoja, perehtyä väitettyihin todisteisiin ja niiden luotettavuuteen ja tarkistaa pitävätkö niistä tehdyt johtopäätökset paikkansa vai ei... Yksinkertaisesti: ei tule mitään! Parasta ja helpompaa on vain valita uskoa siihen minkä haluaa ja mik äsopii ennakko-oletuksiin ja ennakko-odotuksiin. - siis, vaikkapa, että maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha tai vain 6000 vuotta vanha. Noista vaihtoehdoistahan valinta on jo tehty ja todisteet haetaan sitten oman uskon vahvistukseksi vaikka tosiasiassa ei ymmärretä tuosta todistelusta yhtikäs mitään.
"Noista vaihtoehdoistahan valinta on jo tehty ja todisteet haetaan sitten oman uskon vahvistukseksi vaikka tosiasiassa ei ymmärretä tuosta todistelusta yhtikäs mitään."
No joo, tämähän se minuakin tuossa YEC-jengissä kismittää, kun eivät ymmärrä että Raamattu ei puhu sanaakaan mistään 6000-vuotiaasta maasta. Ihan kahjoa porukkaa, mielestäni. Saattvat hullunmaineeseen nekin kristityt, jotka ajattelevat omilla aivoillaan.
Tulikohan oikeaan paikkaan äsken, laitan vielä tähän kun jotkut puhuivat tuhatvuotisesta valtakunnasta;
>>>> "Tuhatvuotinen valtakunta" on hiukan harhaanjohtava nimitys, sen perusteella mitä Ilm 20 kertoo. Valtakunta on sitten uudessa maassa paremminkin, jota ei vielä ole tuhatvuotiskauden aikana. Tuhatvuotiskauden aikana II-ylösnousemuksessa heränneet kuulevat tuomionsa, että ymmärtävät sen olevan heidän oma henkilökohtainen ratkaisu.
I- ylösnousemuksessa heränneet pyhät ovat taivaassa tuhatvuotiskauden aikana.
Uusi maa luodaan tuhatvuotiskauden jälkeen.
T. jarinhotellista- Yksi_usko
Laitetaan Raamatun paikkaa tähän. Ilm. 20:1 - Ilm. 21:14
"Tuhatvuotinen valtakunta
1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. 2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, 3 syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
4 Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. 5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt.
Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Saatanan lopullinen tappio
7 Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, 8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. 9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. 10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Viimeinen tuomio
11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. 12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. 13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. 15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Uusi taivas ja uusi maa
1 Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. 2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."
5 Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet." 6 Vielä hän sanoi minulle: "Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. 7 Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani. 8 Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."
Uusi Jerusalem
9 Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemässä maljassaan seitsemän viimeistä vitsausta, tuli luokseni ja puhui minulle. Hän sanoi: "Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." 10 Henki valtasi minut, ja enkeli vei minut suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui taivaasta, Jumalan luota. 11 Se loisti Jumalan kirkkautta, se säihkyi kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis. 12 Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. 13 Idän puolella oli kolme porttia, pohjoisessa kolme, etelässä kolme ja lännessä kolme porttia. 14 Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet... "
- HenryIanwanderlust
En mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845