Tasa-arvon ihanne on taantumuksellisuutta

Miksi nykykäsitys ihmisistä ylipäätänsä on, että olisimme muka tasa-arvoisia kyvyiltämme? Tulkitse historiaa miten haluat, mutta eurooppalainen rotu on aina ollut vahvin kaikilla arvoasteikoilla mitattuna. Tässä ei ole kyse mistään valkoisen ylivallan humpuukista, vaan yksinkertaisesta näkökulmasta, joka on ikään kuin tabu yleisessä keskustelussa. Tällaisen "natsismilla" flirttailevan väitteen voi varmasti hyvällä omallatunnolla sivuuttaa trollaukseksi, mutta jos nyt pidetään keskustelu sovinnallisuuden nimissä asiallisena ja keskitytään faktoihin.

Jos eri etnisillä ryhmillä ei kerran ole lainkaan älyllisiä eroja, mikä selittää tiettyjen etnisten ryhmien kykenemättömyyden muodostaa toimivia yhteiskuntia?
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Miksi nykykäsitys ihmisistä ylipäätänsä on, että olisimme muka tasa-arvoisia kyvyiltämme? "

Eihän noin yksilötasolla ajatellakaan. Ihmisillä on erilaisia kykyjä mutta siitä ei nykymaailmassa vain johdeta käsitystä että tietyillä kyvyilä varustetut ihmiset olisivat lähtökohtaisesti parempia tai arvokkaampia ihmisiä kuin jotkut toiset. Ihmisellä on siis nykykäsityksen mukaan hänen kyvyistään tai alkuperästään riipumaton luovuttamaton ihmisarvo.
On juuri inhimillisen ja kaikista huolehtivan yhteiskunnan perusta että ihmisarvoa ei tarvits ansaita olemalla maksimaalisen hyödyllinen yhteiskunnan silmissä.

"Jos eri etnisillä ryhmillä ei kerran ole lainkaan älyllisiä eroja, mikä selittää tiettyjen etnisten ryhmien kykenemättömyyden muodostaa toimivia yhteiskuntia?"

Se että älykkyys ei suoraan korreloi kykyyn muodostaa toimivia yhteiskuntia. Kaksi älykästä ihmistä voi päätyä joko sotimaan keskenään tai rauhanomaiseen yhetistyöhön eikä se lopputulos ole suoraan kytköksissä älyyn.
Myös hyvin monet historialliset, maantieteelliset, taloudelliset, uskonnolliset, koulutukselliset yms. asiat vaikuttavat siihen minne muodostuu milloinkin tietynlaisia yhteiskuntia.
Suomalaiset tuskin ovat paljon tyhmempiä kuin kuin vaikkapa eteläisen Euroopan tai Egyptin ihmiset mutta siltikin muinainen Egypti, Kreikka tai Rooma kykeni muodostamaan todella kehittyneitä yhteiskuntia samaan aikaan kun tälllä Suomessa asuttiin vielä maakuopissa ja purtiin raakaa silliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11779578 kirjoitti:

Miksi nykykäsitys ihmisistä ylipäätänsä on, että olisimme muka tasa-arvoisia kyvyiltämme? Tulkitse historiaa miten haluat, mutta eurooppalainen rotu on aina ollut vahvin kaikilla arvoasteikoilla mitattuna. Tässä ei ole kyse mistään valkoisen ylivallan humpuukista, vaan yksinkertaisesta näkökulmasta, joka on ikään kuin tabu yleisessä keskustelussa. Tällaisen "natsismilla" flirttailevan väitteen voi varmasti hyvällä omallatunnolla sivuuttaa trollaukseksi, mutta jos nyt pidetään keskustelu sovinnallisuuden nimissä asiallisena ja keskitytään faktoihin.

Jos eri etnisillä ryhmillä ei kerran ole lainkaan älyllisiä eroja, mikä selittää tiettyjen etnisten ryhmien kykenemättömyyden muodostaa toimivia yhteiskuntia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu