Venäjän sotarikokset kansainväliseen tutkintaan

Kansainvälinen tutkijalautakunta on jo tässä vaiheessa päätynyt malesialaiskoneen alasampumisessa siihen, että Venäjän osuus oli merkittävä ja että kone ammuttiin alas Venäjältä tuodulla ohjusjärjestelmällä. Kyse on ilmiselvästä sotarikosepäilystä ja Venäjä tulee asettaa sotarikoksesta rikostutkintaan. Kun Venäjä tahallaan ja järjestelmällisesti tuhoaa Syyriassa ihmisiä ja rakennuksia massapommituksilla, myös nämä rikokset tulee tutkia epäiltyinä sotarikoksina.

No niin suomalaispoliitikot, arvoisa presidentti, olisiko jo aika kyseenalaistaa rauhaarakastavan itänaapurimme toimet ja tehdä muutama tutkintapyyntö Haagiin? Miksi olette hiljaa? Kommarit ja vihreät, mersunmerkkejä kantavat rauhanpuolesta itkijät, missä te olette? Kepulaiset? Kuka tahansa voi nähdä ja epäillä, että Venäjä on suurella todennäköisyydellä syyllistynyt Ukrainassa ja Syyriassa sotarikoksiin, joten eikö teidän poliitikkoina olisi aika tehdä massamurhaamisen lopettamiseksi jotakin? Pidätte kyllä kovaa ääntä, jos joku sanoo tai tekee Suomessa ikävästi, mutta kai te ymmärrätte, että maailmalla tapetaan surutta ihmisiä itänaapurimme toimesta ja ihmisten hätä muualla on vähän toista luokkaa kuin täällä Suomessa? Olen havainnut, että julistatte mediassa kaikenmaailman tuomioita mitä ihmeellisimmistä asioista, mutta nyt ollaan hiljaa kuin entisessä huopatossutehtaassa. Hävetkää!

Täällä palstoilla on aiheellisesti kysytty, miksi kukaan ei tee mitään joukkotuhonnan lopettamiseksi. Itse kustannan vuosittaisina veroeuroina ihan kohtuullisessa määrin suomalaispoliitikkojen pelleilyä eduskunnassa, joten minulla on varaa vaatia asioitteni ajamista. Toimeksianto teille poliitikoille on aivan yksinkertainen: Tehkää Venäjän toimista Ukrainassa ja Syyriassa sotarikostutkintapyyntö. On turha urputtaa, että te tuomitsette Venäjän toimet. Te ette tuomitse yhtään mitään täältä katsottuna eikä teillä ole siihen edes toimivaltaa. Venäjä rikostutkintaan ja toimivaltaiset tahot tuomitsevat, jos aihetta löytyy.
431186
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Asiallinen aloitus kannatan venäjä tutkintaan ilmanmuuta

1Äänestä

Mitä sotarikoksia, onko terrorismia vastaan taistelu muuttunut sotarikokseksi, ilmankos kiimakon sympatiat ovat olleet koko ajan terroristien puolella?

Äänestä
  • "Järjestö: Venäjän ilmaiskuissa Syyriaan kuoli kymmeniä siviilejä
    Venäjän mukaan iskut osuivat sotilaskohteisiin.
    Ainakin 53 siviiliä on kuollut Venäjän ilmaiskussa Itä-Syyriassa sunnuntaina, kertoo Syyrian sotaa tarkkaileva Observatory for Human Rights -järjestö. Näistä 21 oli järjestön mukaan lapsia."
    https://yle.fi/uutiset/3-9949350
    MIKSI ..........?`.

    "Venäjä torppasi jälleen Syyrian kaasuiskujen tutkinnan jatkon – Ruotsi vaatii ettei kiveäkään jätetä kääntämättä
    Venäjä ilmoitti jo aiemmin vastustavansa äänestyksessä ollutta Japanin luonnosta. "
    https://yle.fi/uutiset/3-9937576
    MIKSI ....... ?.

    "Venäjä pysäytti turvallisuusneuvostossa Syyrian kaasuiskujen tutkinnan
    Venäjä käytti veto-oikeuttaan jo 10:nnen kerran Syyria-äänestyksissä. Päätöslauselmalla olisi jatkettu Syyrian sodan kaasuiskujen tutkintaa.
    Venäjä on torjunut Syyrian kaasuiskuja koskevan päätöslauselman veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa. Päätöslauselman turvin YK:n ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW olisivat voineet jatkaa Syyrian sodassa tehtyjen kaasuiskujen tutkintaa.
    https://yle.fi/uutiset/3-9935440
    MIKSI ........?.

    "Kerry: Syyrian kaasuiskuissa käytettiin sariinia
    Yhdysvaltain ulkoministeri vetoaa maan saamien hius- ja verinäytteiden todistavan, että Syyriassa on käytetty sariinia. YK:n tarkastajaryhmän tutkimustuloksia Damaskoksen kaasuiskuista odotetaan lähiviikkoina. "
    https://yle.fi/uutiset/3-6809427
    MIKSI .........?.

    Jospa lähdetään liikkeelle vaikkapa nista ym. uutisoinneista.
    Olisiko kolmenkopeekanh*oralla joku sekopää kommentti, jolla taas yrittää muuttaa mustan valkoiseksi?.

    IMHO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    "Järjestö: Venäjän ilmaiskuissa Syyriaan kuoli kymmeniä siviilejä

    No eihän mulla mitään ole, mulle vaan maksetaan tästä loputtomasta rommelin jauhamisesta ja vaikka kaikki sen tietää etten minä mitään mistään tajua niin pakko se on vaan bostikin voimalla itseään täällä nöyryyttää.
    Ja kyllähän minä sen myönnän että käytän kymmeniä eri nikkejä, mutta se taas johtuu siitä että olen krooninen kusipää ja valtakunnanvalehtelija.

    Voisko joku kertoa mulle että mikä se kiimakko oikein on, mun on käsketty sanomaan kiimakoksi kaikkia jotka on erimieltä kun minä ja siten paljon fiksumpiakin.

    2Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    LOLz ..... ropisee.

    Minussa on kaikki voima ja tietämys olen todellinen multitalentti kun laskeudun palstalle jopa avarakatseisesta tulee hämäräkatseinen

    1Äänestä

  • Kuinka arvlinkin, että 44.Div yrittää hämmentää palstaa edelleen...eihän se surkimus pärjää muuten?

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    "Järjestö: Venäjän ilmaiskuissa Syyriaan kuoli kymmeniä siviilejä
    Venäjän mukaan iskut osuivat sotilaskohteisiin.
    Ainakin 53 siviiliä on kuollut Venäjän ilmaiskussa Itä-Syyriassa sunnuntaina, kertoo Syyrian sotaa tarkkaileva Observatory for Human Rights -järjestö. Näistä 21 oli järjestön mukaan lapsia."
    https://yle.fi/uutiset/3-9949350
    MIKSI ..........?`.

    "Venäjä torppasi jälleen Syyrian kaasuiskujen tutkinnan jatkon – Ruotsi vaatii ettei kiveäkään jätetä kääntämättä
    Venäjä ilmoitti jo aiemmin vastustavansa äänestyksessä ollutta Japanin luonnosta. "
    https://yle.fi/uutiset/3-9937576
    MIKSI ....... ?.

    "Venäjä pysäytti turvallisuusneuvostossa Syyrian kaasuiskujen tutkinnan
    Venäjä käytti veto-oikeuttaan jo 10:nnen kerran Syyria-äänestyksissä. Päätöslauselmalla olisi jatkettu Syyrian sodan kaasuiskujen tutkintaa.
    Venäjä on torjunut Syyrian kaasuiskuja koskevan päätöslauselman veto-oikeudellaan YK:n turvallisuusneuvostossa. Päätöslauselman turvin YK:n ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW olisivat voineet jatkaa Syyrian sodassa tehtyjen kaasuiskujen tutkintaa.
    https://yle.fi/uutiset/3-9935440
    MIKSI ........?.

    "Kerry: Syyrian kaasuiskuissa käytettiin sariinia
    Yhdysvaltain ulkoministeri vetoaa maan saamien hius- ja verinäytteiden todistavan, että Syyriassa on käytetty sariinia. YK:n tarkastajaryhmän tutkimustuloksia Damaskoksen kaasuiskuista odotetaan lähiviikkoina. "
    https://yle.fi/uutiset/3-6809427
    MIKSI .........?.

    Jospa lähdetään liikkeelle vaikkapa nista ym. uutisoinneista.
    Olisiko kolmenkopeekanh*oralla joku sekopää kommentti, jolla taas yrittää muuttaa mustan valkoiseksi?.

    IMHO.

    Kaikki samat perustelut ja sanamuodot ja lainaukset millä asiaa on jauhettu...kuinka ollakaan ihan toisen nikkarin kanssa...taisit paljastaa lisää ihka avoimesti?

    PS...juttusi muuten on täyttä sontaa ja lähtäilläsi voi pyyhkiä takamusta...muuta arvoa ei niillä ole.

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    No eihän mulla mitään ole, mulle vaan maksetaan tästä loputtomasta rommelin jauhamisesta ja vaikka kaikki sen tietää etten minä mitään mistään tajua niin pakko se on vaan bostikin voimalla itseään täällä nöyryyttää.
    Ja kyllähän minä sen myönnän että käytän kymmeniä eri nikkejä, mutta se taas johtuu siitä että olen krooninen kusipää ja valtakunnanvalehtelija.

    Voisko joku kertoa mulle että mikä se kiimakko oikein on, mun on käsketty sanomaan kiimakoksi kaikkia jotka on erimieltä kun minä ja siten paljon fiksumpiakin.

    Niinhän meille opetettiin kun loppuu tieto haukutaan kaikki kiimakoiksi ja kyseenalaistetaan kaikki tietolähteet mitkä mollaavat venäjää sehän on ruplanassen rooli,sekoita ja hämmennä vaikka venäjä tekisi mitä sotarikoksia näinhän meidän kuuluu toimia

    1Äänestä

  • SBOSSS kirjoitti:

    Kaikki samat perustelut ja sanamuodot ja lainaukset millä asiaa on jauhettu...kuinka ollakaan ihan toisen nikkarin kanssa...taisit paljastaa lisää ihka avoimesti?

    PS...juttusi muuten on täyttä sontaa ja lähtäilläsi voi pyyhkiä takamusta...muuta arvoa ei niillä ole.

    Jumaliste taas minulla ajatus harhailee mutta kuka täällä nikkaroi ja mitä,kyllähän tässä voi perustella kun vaan tietäs että mitä?taitaa mennä liian vaikeaksi taas kerran

    1Äänestä

  • Jestas sentään, nyt kyllä bostikki humisee ja rommelit haisee housuissa ja minulla on kauhee ikävä sinne punamulkkujen omaan runkkurinkiin, sinne missä yhdessä juostiin pää edellä päin seinää ja äiti antoi puhtaat housut sotkettujen tilalle.
    Enkä minä enää tiedä että mitä on taas tullut valehdeltua, vaikka valtakunnanvalehtelija olenkin.
    Eniten minua pelottaa että olen muuttunut ruplakiimakoksi, vaikka en edes tiedä mitä sekin tarkoittaa.
    Olenko minä oikeasti idiootti vai vaan krooninen kusipää?

    1Äänestä

  • Nyt minulla tosiaan hirtti kiinni tosin venäjän ruplanasse olen ollut jo pitkään mutta helkutti kumpi oli ensin muna vai kana?ei tätä painetta kestä kukaan kun jatkuvasti pitää ylipäteä pastalla ja kyseenalaistaa kaikki venäjän tekemät rikokset useilla eri nikkareilla

    1Äänestä

  • Tarkistakaa nyt miten 44. Div kirjoittelee ja voi muuttaa tyyliään....kavahtakaa sitä sillä se harhauttaa aina?
    Tuossa edellä on helppo poimia tuttuja sananparsia hänen viralliselta nikkariltaan.

    Äänestä

  • Kerropa, mistä johtuu että missä sinä...siellä ongelmia kertyy...muualla ei?

    Äänestä

  • Joko laitetaan koordinaatit matkalle ... syrjäiselle metsätielle, keskelle .... ei mitään?. ;-)

    Äänestä

  • Kerropa mikä yhteys sinulla on 'molokkiin'....?
    Ymmärsitkö kysymyksen?

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Kerropa mikä yhteys sinulla on 'molokkiin'....?
    Ymmärsitkö kysymyksen?

    Mitä v*ttua se sulle kuuluisi, jos olisikin. ;-)

    Äänestä

Ylistetty olkoon sinä Vladimir Putin Kremlin korkeuksissa. Sädekehä sinun pääsi päällä antaa toivoa kaikille maailman vapaille kansoille. Olet täydellinen ja virheetön. Mitä ikinä teetkään, se on aina oikeaa ja virheetöntä. Sinä olet täydellinen johtaja. Mitään et ole koskaan tehnyt väärin. Sinä viet Itä-Ukrainan kansalle valoa länsimaisuuden pimeyteen. Oi tule jo pian Suomenkin johtajaksi! Suomen kansa rakastaa sinua! Otamme rauhan aseesi riemusaatossa vastaan.

1Äänestä
  • Ja vielä peukuttaa itseään mikä on yksi varmistus muutenkin selvälle asialle.

    1Äänestä

  • Siis aivan mahtava värssy tuohon vielä jatko-osa mikä käsittelee Syyriaa niin sitten se on täydellinen

    1Äänestä

  • SBOSSS kirjoitti:

    Ja vielä peukuttaa itseään mikä on yksi varmistus muutenkin selvälle asialle.

    Itselleen peukutus on tiltutuksen peruskamaa 👍👍👍se me osataan

    1Äänestä

  • SBOSS kirjoitti:

    Itselleen peukutus on tiltutuksen peruskamaa 👍👍👍se me osataan

    Palstalla mellasti joskus aikaisemmin eräs mielisairas rekattu nikki joka peukutti omia avauksiaan jatkuvasti, mutta tyhmyyttään jäi kiinni kun niitä peukkuja ilmestyi sen avauksiin ennen kuin kukaan oli niitä edes lukenut.
    Niin ja sittenhän siltä vietiin sekin nikki, kuten niin monta muutakin.
    Aika paljon tulee käytettyä tuota ''se avarakatseinen'' nikkiä mutta nyt ajattelin taas vaihtaa kun sekin on ihan rommelina.

    1Äänestä

  • SeMatalaotsainen kirjoitti:

    Et pärjää minulle asiakysymyksissä alkuunkaan, et nyt etl´kä koskaan....vituttaako se noin armottomasti?

    1Äänestä

  • LOLz .......... . ropisee. ;-)

    Äänestä

Mikä tuota bosssia vaivaa jutut heittelee laidasta laitaan välillä se saa jotain itkupotku raivareita haukkuu itseään ja lisäilee ässiä

1Äänestä
  • Liikaa bostikkia, ei sen kummempaa ja sitä paitsi minä olen kaikille teille NATO-kiimakoille herra, siis HERRA valtakunnanvalehtelija.
    Ja tuohan on itsestään selvää ja kaikki tuon tietää....

    Enkä minä enää tiedä että mitä on taas tullut valehdeltua, vaikka valtakunnanvalehtelija olenkin.
    Eniten minua pelottaa että olen muuttunut ruplakiimakoksi, vaikka en edes tiedä mitä sekin tarkoittaa.
    Olenko minä oikeasti idiootti vai vaan krooninen kusipää?

    1Äänestä

Viranomaiset kiinnostuneita

Maanpuolustuskorkeakoulussa seurataan kiinnostuksella Bellingcatin työtä.

– Tiedusteluviranomaisten parissa ei ole vielä täysin ymmärretty, kuinka arvokasta tällainen sosiaalisessa mediassa tapahtuva tiedustelu- ja tiedonhankintatyö on. Bellingcat on pioneeri alalla, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Antti Paronen.

Venäjän toimien tutkiminen on erityisen kiinnostavaa, koska totuuden vääristely on tärkeä osa Venäjän sotastrategiaa.

– Venäjä tekee vanhahtavaa geo- ja sotilaspolitiikkaa. Siihen kuuluu olennaisena osana totuuden pimittäminen, vääristely ja suoranainen valehtelu, sanoo Paronen.

1Äänestä
  • ... se on JUURIKIN NOIN!!!!!!.

    IMHO.

    Äänestä

  • Eikö muuta, aika laihoilla perusteluilla sinä solvaat asiallista keskustelijaa?

    Äänestä

  • Et todellakaan pärjää ... IKINÄ. Se on FAK-TA!.

    Olet ...
    - Säälittävä multinikkari. Tämän tietavät kaikki palstalaiset, myös MODET!.
    - VALTAKUNNANVALEHTELIJA.
    - HÄIRIKKÖ!.
    - Syyttelet muita palstalaisia, vailla mitään näyttöjä.
    - Kopioit tekstiä, mutta et esitä lähdeviitteitä.
    - Et kykene KOSKAAN perustelemaan p*skavalheväittämiäsi.
    - Menetit reknikkisi juurikin jatkuvan HÄIRIKÖINNIN TAKIA!. Kaikki palstalaiset näkevät tämän, MYÖS MODET!.
    - Sut on heivattu vauva-saiteilta ... kaikki palstalaiset tietävät, mistä syystä.
    - Olet häiriköinyt maikkarin F1-foorumilla nimim. ERommel, itkupotkuraivairies kanssa, jos S. Vettel ei menestynytkään skabassa.

    Vieläkö jatketaan ....... ERommel, NBox, NoBoxx, NBOSS, NouBoxaus, HBOSS, SBOSS, PietariSuuri, SeAvarakatseinen??????.

    Miksihän modet antavat kaltaisesi MT-pellen terrorisoida s24 saittia.

    IMHO.

    Äänestä

Otsikko sai avaamaan ketjun, mutta niin kuin usein on käynyt, niin taasen kävi. Eri nimimerkit poikkeaa aiheesta ja alkaa vittuilla toisilleen. Mikä teitä pentuja oikein vaivaa. Opetelkaa käyttämään tunkkia ja pitäkää se.

Äänestä
  • Tuota se on ollutkin, kun asiakysymyksissä ei pärjätä, aloitetaan järjetön suoranainen paskan jauhanta joka tietenkin tekee keskustelun mahdottomaksi.

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Tuota se on ollutkin, kun asiakysymyksissä ei pärjätä, aloitetaan järjetön suoranainen paskan jauhanta joka tietenkin tekee keskustelun mahdottomaksi.

    Onko sinulla koskaan tapana katsoa peiliin ?

    1Äänestä

  • On, mutta katsopa sinä tuolta ylempää mallia, kai tunnistat?

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Tuota se on ollutkin, kun asiakysymyksissä ei pärjätä, aloitetaan järjetön suoranainen paskan jauhanta joka tietenkin tekee keskustelun mahdottomaksi.

    Onko kaikki kannanotto mikä arvostelee venäjää niin paskanjauhantaa?onko venäjä kaiken arvostelun yläpuolella?saako venäjän toimia arvostella ilman että leimautuisi joksikin

    1Äänestä

  • Ei ole ja en ole ikinä niin väittänytkään, mutta jokin roti ja asiallisuus silti solvauksiin?
    Kun esim. minä arvostelen jenkkien tekemisiä, liitän siihen jonkun faktan mukaan mihin se perustuu.
    Ja kun täällä ryssitellään, se kohdistuu summamutikassa vihapuheena koko Venäjään kohdistuvana...yleensä kun jenkkejä arvostellaan kysymys on sotateollisuudesta ja poliittisista vaikuttajista.

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Ei ole ja en ole ikinä niin väittänytkään, mutta jokin roti ja asiallisuus silti solvauksiin?
    Kun esim. minä arvostelen jenkkien tekemisiä, liitän siihen jonkun faktan mukaan mihin se perustuu.
    Ja kun täällä ryssitellään, se kohdistuu summamutikassa vihapuheena koko Venäjään kohdistuvana...yleensä kun jenkkejä arvostellaan kysymys on sotateollisuudesta ja poliittisista vaikuttajista.

    Älä valehtele ...........

    Äänestä

  • Haluatko turpaan että tukka lähtee?
    Jos kerran luet Turun Sanomia, asut kantoalueella, haku urakkani pieneni laakista....pidäpä ympäristöäsi silmällä.....

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Haluatko turpaan että tukka lähtee?
    Jos kerran luet Turun Sanomia, asut kantoalueella, haku urakkani pieneni laakista....pidäpä ympäristöäsi silmällä.....

    Kuinkahan monta kertaa olen toivotanut sut tervetulleeksi onneas kokeilemaan ... ei ole sua pikku p*skiasta näkynyt ... vaikka olet moneen kertaan mua täällä julkisesti uhannut tulla tappamaan. Älä vaan pety lopputulokseen ... . ;-)

    IMHO.

    Äänestä

  • Annapa pikku vihje, missäpäin Turkua....

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Annapa pikku vihje, missäpäin Turkua....

    Äläökä yhtään kieroile vihjeen kanssa...annapa tulla?
    Todennäköisesti et ole kovin kaukana?

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Äläökä yhtään kieroile vihjeen kanssa...annapa tulla?
    Todennäköisesti et ole kovin kaukana?

    Tuliko pitkäkin lenkki?. Kyllähän se on tiedetty, että tyhmähän sä olet ... mutta NOIN IDIOOTTI. Ei sitten käynyt mielessä, että kysessä oli linkki Turun Sanomissa julkaistuun uutiseen.

    VALTAKUNNANVALEHTELIJA nohevasti päätteli, että kun kykenen lukemaan Turun Sanomia ... niin minunhan täytyy silloin asua Varsinaissuomessa.
    Yhtä nohevaa päättelyä edusti VALTAKUNNANVALEHTELIJAN keksimä lentotunneli.
    No ... täytyyhän maailmassa sellainen olla, koska on Maantietunneli ja Rautatietunneli ... kin. Voi Gsus oikein LENTOTUNNELI. Kuinka NEROKASTA !!!!!!!!!!!!!!!.

    Nyt ymmärrän paremmin, miksi T:ren Teekkarit hakkaavaat Wappuna kiiloja maahan rajalla ja hyppivät Pirkanmaan puolella .... . Sry Turkkusen asukaat ... oli aivan pakko. ;-)

    Avarakatseinen ... Säästä meidän molempien aikaa ja vedä betskuplääkät klabbeihis ja hyppää Aurajokeen ... kannaltasi lopputulema on kuitenkin yhtä p*skainen.

    IMHo.

    Äänestä

Onpa hauska säie.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SBOSS kirjoitti:

Kansainvälinen tutkijalautakunta on jo tässä vaiheessa päätynyt malesialaiskoneen alasampumisessa siihen, että Venäjän osuus oli merkittävä ja että kone ammuttiin alas Venäjältä tuodulla ohjusjärjestelmällä. Kyse on ilmiselvästä sotarikosepäilystä ja Venäjä tulee asettaa sotarikoksesta rikostutkintaan. Kun Venäjä tahallaan ja järjestelmällisesti tuhoaa Syyriassa ihmisiä ja rakennuksia massapommituksilla, myös nämä rikokset tulee tutkia epäiltyinä sotarikoksina.

No niin suomalaispoliitikot, arvoisa presidentti, olisiko jo aika kyseenalaistaa rauhaarakastavan itänaapurimme toimet ja tehdä muutama tutkintapyyntö Haagiin? Miksi olette hiljaa? Kommarit ja vihreät, mersunmerkkejä kantavat rauhanpuolesta itkijät, missä te olette? Kepulaiset? Kuka tahansa voi nähdä ja epäillä, että Venäjä on suurella todennäköisyydellä syyllistynyt Ukrainassa ja Syyriassa sotarikoksiin, joten eikö teidän poliitikkoina olisi aika tehdä massamurhaamisen lopettamiseksi jotakin? Pidätte kyllä kovaa ääntä, jos joku sanoo tai tekee Suomessa ikävästi, mutta kai te ymmärrätte, että maailmalla tapetaan surutta ihmisiä itänaapurimme toimesta ja ihmisten hätä muualla on vähän toista luokkaa kuin täällä Suomessa? Olen havainnut, että julistatte mediassa kaikenmaailman tuomioita mitä ihmeellisimmistä asioista, mutta nyt ollaan hiljaa kuin entisessä huopatossutehtaassa. Hävetkää!

Täällä palstoilla on aiheellisesti kysytty, miksi kukaan ei tee mitään joukkotuhonnan lopettamiseksi. Itse kustannan vuosittaisina veroeuroina ihan kohtuullisessa määrin suomalaispoliitikkojen pelleilyä eduskunnassa, joten minulla on varaa vaatia asioitteni ajamista. Toimeksianto teille poliitikoille on aivan yksinkertainen: Tehkää Venäjän toimista Ukrainassa ja Syyriassa sotarikostutkintapyyntö. On turha urputtaa, että te tuomitsette Venäjän toimet. Te ette tuomitse yhtään mitään täältä katsottuna eikä teillä ole siihen edes toimivaltaa. Venäjä rikostutkintaan ja toimivaltaiset tahot tuomitsevat, jos aihetta löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu