onhan se niin, ettei toisinaan voi joistakin päivistä selvitä muutoin kuin nauramalla.. tämäkin päivä meni kirjaimellisesti wc pytystä alas niin että kohina vain kävi.. siis, miten voi samalla hetkellä kaikki firman koneet mennä juntturaan, kun minun tarvitsisi tulostaa pari liuskallista tekstiä, ja vielä saman asian tiimoilta minua juoksutetaan ympäri kaupunkia pienen lapsen kanssa. lisätään samaan soppaan vielä pari läheltä piti tilannetta liikenteessä ja komea ilmalento ilman siipiä peffalleen kadulle.. niin meinasi unohtua vielä yksi olin eräässä kaupassa ja etsin erästä tuotetta, kysyin tuotteesta myyjältä ja myyjän ilmeen nähtyäni tajusin puhuneeni ihan muusta kuin mistä minun piti (hoh hoijaa) ei tästä muuten selviä kuin nauramalla ja ehken tirauttamalla pari raivon kyyneltä.
muita vuosien varrelta sattuneita on mm. eräs loma reissu vanhempieni kanssa, tämä kyseinen reissu suuntautui ruotsiin ja meitä oli siimä sitten sattumalta parillinen luku kun lasketaan mukaan bussi kuskikin. olin ainut alle 15 vuotias tuolla reissulla ja porukan keski ikä oli yli 40 vuotta. laivalla meidän sakki oli merkitty kostuvaksi pariskunnista. minun huone kaveriksi oli merkitty liki 45 vuotias mies (minä siis olen nainen ja tuolloin olin vasta tyttönen)
se kummasti tunnelma tihenee kun kolme ihmistä nukkuu kahden hengen hytissä. minut siis siirrettiin nukkumaan vanhempieni hyttiin, siellä oli tyynyt vain kahdelle henkilölle ja olin juuri pelailemassa hedelmä peliä kun, joku.. olisko ollu purseri tai joku (kuitenkin henkilö kuntaa) kun minua tuli tämä kyseinen henkilö kertomaan että nyt olisi tyyny, mutta hyttiin ei ole avainta (avain oli minulla) muut aulassa istuneet jäivät katsomaan huuli pyöreenä kun menin tämän henkilön mukaan (sillä oli se tyyny kainolassa silloin kun se minua haki) ja sitten palasin jonkin ajan kuluttua jatkamaan kesken jäänyttä peliä. eihän ne kuulleet mistä puhuin sen henkilö kunnan jäsenen kanssa. no sitten päästiin viimein uumajaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa sisämaahan päin. reissuun kuului olennaisena osana luento.. huonosti nukutun yön jälkeen porukka.. enemmän tai vähemmän nukkui istuallaan. ja sieltä matkamme jatkui hotellille ja suoraan ruoka pöytään, oltiin myöhässä ja reilusti koska oli eksytty matkalla. no hotellilla tiesivät meidän ryhmän tulosta, mutta ruuat oli jo kerätty pois.
saivat ne sitten viimein jonkun sinne ruuan laittoon hälytettyä. no sitten ruoka oli viimein valmista ja pöytään tarjoilu alkoi. homma sujui nopeiten siten että pöydän alkupäässä oleva antoi lautasen aina seuraavalle joka taas antoi sen seuraavalle. niinhän siinä kävi kuin vitsailtiinkin.. se pöydässä ensimmäisenä istunut jäi ilman ruokaa. kahvia ei saatu, koska pannu oli mennyt rikki. niin sisään kirjautumis vaihe oli myös mielenkiintoinen. minut oli taas merkitty sen 45 vuotiaan huone kaveriksi.. pääsin sitten taas vanhempieni huoneeseen ja minulle oli varattu makuu paikaksi pinna sänky.. henkilö kunta pyysi anteeksi minulta.. seuraava peti minkä sain oli taitettava retkisänky.. toisin sanoen nukuin lattialla, kun se tappolaite rämähti kasaan keskellä yötä herättäen puoli hotellia. loppu reissusta en edes ilkiä kertoa..
rupesin tässä kerran laskeskelemaan missä kaikkialla olen kerennyt nukkua viimeisen kymmenen vuoden aikana.. ensiksi hajosi tavallinen sänky, sen jälkeen nukuin puolisen vuotta lattilla huopa peittonani, voitin hedelmä pelistä 120mk ja ostin makuupussin (koska silloin tarvitsin johonkin leiri hommaan sellaista) nukuin sitten vuoden päivät lattialla makuupussissa. lähdin opiskelemaan ja pääsin taas sänkyyn nukkumaan, viikon loput nukuin lattialla makuupussissa, kerran eräällä reissulla nukuin solariumissa ja sain jalkaani jalkakrampin, sitten hosaisin solariumin kantta ja vahtasin sitten puolen yötä rämähtääkö se niskaan vai ei. krampin takia en päässyt verkkopohjaisesta matalasta solariumista pois. sain ajo-kortin ja ostin säkkituolin. nukuin edelleen viikolla sängyssä ja viikon loppuisin säkkituolissa makuupussiin käriytyneenä. sitten ostin vuodesohvan. kaksi vuotta sitten sain sukulaiselta oman sängyn. se on vielä ehjä
silloin kun molemmat vanhempani olivat vielä elossa kävimme yhteen aikaan usein loma reissuilla jossain päin suomea. mieleen painuvia loma muistoja jäi näistäkin ja etenkin nukkumisen kohdalta.. eräällä lomareissulla oltiin syksyllä ja minä nukuin kaksikerroksisen sängyn yläpetillä rakkaan lemmikkini kanssa. aamulla oli tunne kuin olisi pätsissä nukkunut. isä oli kääntänyt yöllä patterin lämmöt täysille ja kyllähän siellä alapetillä oli ollut mukavan lämmintä.. mutta kun minä nukuin siellä yläpetillä ja lämpö kun tuppaa nousemaan ylös.. hyvä ettei henki mennyt (kuten meinasi kerran mennä, kun olin kävellyt unissani ja ottanut kissojen nukkuma tyynyn pieluksekseni). ja erittäin hyvin olen perehtynyt eri majoitus paikkojen sohvien kuntoon.. pahimpia ovat sellaiset irtopatjat jotka keräävät pölyä itseensä. kerrankin heräsin pienoiseen ahdistavaan tunteeseen kun olin kaivautunut sohvatyynyjen alle ja isä istahti siihen kenkiä jalkaan laittamaan, äiti vain nauroi ja kertoi miten hauskalle oli näyttänyt kun sohva tyynyjen välistä alkaa kädet heilumaan ja luonnollisestikin lakana oli vielä kietoutunut kaulan ja pään ympärille.. ja pölyä oli joka paikka täynnä
katkerin olen kuitenkin edelleen isälleni.. eräässä majoitus paikassa kävimme ensin katsomassa erästä huoneistoa jossa oli kolme petipaikkaa, eli sänky jokaisella.. ja minkäs se minun armas isukkini valitsee? no tietenkin sen viereisen jossa on kaksi petipaikkaa ja nahkasohva.. olisi ollut muuten hyvä ja lämmin unipaikka, mutta koska oli kesä niin kenellä kolmesta henkilöstä onkaan taasen kurja yö.
kaikkea sitä on kerennyt sattua ja tapahtua (yleensä on vain sattunut). kerrankin putosin aitankaton läpi, ja siitähän se riemu repesi kun sain ensimmäisen oman auton.. sen jälkeen kun minä pääsin siitä autosta eroon se on mm. syttynyt itsestään tuleen huoltohallissa. nyttemmin se on poistettu jo rekisteristä (luojan kiitos)
varasin tässä loma reissun itselleni ja isälleni.. mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä sekin nyt tuo tullessaan..
kommervekkejä
4
529
Vastaukset
- aino32
Juu, kovasti kiitoksia päiväni piristämisestä!Kyllä jollekin voi sattua ja tapahtua...
Värikästä jatkoa! - inkku
Sitä on ihmispololla kummasti aikaa miettiä elämän perus kysymyksiä, kun makaa selällään kadulla iltasella (selvinpäin) ja ihastelee maailmaa ihan uudesta vinkkelistä. Olisin voinut kyllä jäädä siihen hetkeksi makoilemaan, mutta muut ihmiset, siis ne jotka todistivat upean ilmalentoni hätyytelivät minut nousemaan ylös, koska seuraavaksi olisin jäänyt peruuttavan auton alle.. kyllä vain.. olin juuri sillä kyseisellä loma reissulla josta mainitsin aikaisemmin, ja syy siihen miksi olisin halunnut jäädä siihen makoilemaan selviää seuraavasta pienestä kertomuksesta..
Olin laittanut kellon herättämään jo klo 6.30 koska olimme menossa loma reissulle ja matka oli suhteellisen pitkä. Olin laskeskellut, että matkaan kuluisi taukoineen noin kahdeksan tuntia ja en paljolla erehtynyt, perillä oltiin jo kello 16.15 ja majoittumaan siihen huoneistoon olisi päässyt muutenkin vasta klo 16.00
Muuten olisi oltu perillä jo varttia aikaisemmin mutta paikkoja tuntematta ajoin hieman harmaan, koska isäni avasi juuri tuolloin sanaisen arkkunsa siitä miten loma olisi voitu suorittaa paikallisessa kylpylässä jossa on peräti kolme allasta.. poreallas, lasten allas ja 15m pitkä uima allas.. ymmärrettävästi tässä vaiheessa ajoin hieman harhaan menetettyäni malttini, (vetoan siihen, että olin ajanut juuri sen kahdeksan tuntia ja viimeiset 200km ilman taukoa) koska paikallinen kylpylä ei oikein vastaa käsityksiäni ihanteellisesta lomasta poissa kotoa.
Pienen hässäkän jälkeen pääsin sitten respaan hakemaan avaimet, ja olin tietty onnellinen koska oltiin jo hyvissä ajoin perillä ja kaikki oli mennyt hyvin.. aina siihen pisteeseen asti kun näin mihin meidät oli majoitettu.
Meille oli varattu huoneisto toisesta kerroksesta ja huoneeseen sisältyi myös kylpyamme.. Olin hetken aikaa onnellinen (lämmin kylpy ja sitten illan viettoon, ah onnellista tunnetta) sitten menin hakemaan isäni sisälle huoneistoon. Kun näin hänen nousevan rappuja tajusin, että tämä ei pääty hyvin. Isäni kunto on rapistunut vuoden aikana niin, että hänen oli hankala kiivetä ja laskeutua rappuja pitkin.. kun isäni viimein oli päässyt huoneistoon tajusin, että hän ei voisi kylpeä koko sinä aikana mitä olisimme loma paikassamme.. hän ei mitenkään pääsisi ammeen reunojen sisäpuolelle koska liikkui niin huonosti.. saati sitten ammeesta pois.. sitten minä kipitin surullisena respaan ja kysyin voisiko nykyisen varauksen muuttaa pohja kerroksen huoneistoon ja mieluiten suihkulliseen sellaiseen..
olin tosi pettynyt.. olen koko ikäni halunnut kylpeä edes kerran ammeessa.. (tähän vaiheeseen sopisi pieni muotoinen katoamis ilmoitus onnellisesta tunteesta)
saatiin sitten viimein huone pohja kerroksesta.. suihkullinen sellainen tietenkin. Mutta täytyy kyllä nostaa hattua respan väelle pitkämielisyydesta ja kaikesta siitä vaivan näöstä mitä huoneitten ja varauksien muuttelu heille aiheutti.
No majoittuminen sujui melkeinpä inhimillisesti, mutta uudet ongelmat olivat jo oven takana odottelemassa vuoroaan. Isäni on tottunut loma reissuilla tutkailemaan miltä se huone näyttää pullon pohjan kautta ja ei siinä mitään.. olin menossa itsekkin ulos muutamalle.. Takaisin palattuani huomasin ensimmäiset ongelman merkit.. isä kuorsaa, lisäksi hän on tottunut nukkumaan yö-valo päällä (näkee paremmin mennä vessan jos tarvitsee) minä taasen olen tottunut nukkumaan pilkko pimeässä (nykyisin kärsin kesällä pienimuotoisesta unettomuudesta neljän kuukauden ajan). Aamulla vessaan mennessäni totesin jonkun tähtäyksen olevan pielessä ja ensi töikseni sain huudella vessan lattian (syyllinen en ollut minä). No sitten alkon lakkoa seuraavana päivänä, isäni ilmeisesti halusi ottaa menetetyn takaisin ( edellisenä päivänä käytiin kylällä ennenkuin alkot olivat avanneet ovensa) hän osti mm. kolmen vartin leijonan yms. muuta kivaa itselleen..
Myöhemmin päivällä siivoojat kävivät ja ennätin sanoa heille, että tänään ei siivousta tarvita.. viisi minuuttia myöhemmin keräsin isännän leijonapullon kappaleita lattialta ja jouduin hakemaan hänelle asioikseen uuden leijonapullon.. Myöhemmin ilalla sain sitten huomata, että isäni ei osannut nukkua jos telkkari on auki ja koska hän tykkäsi mennä nukkumaan jo klo 20.00 illalla niin minun piti sitten mennä respaan katsomaan telkkaria, että isäni saisi nukkua rauhassa, tätä sitten jatkui koko loppu loman ajan..
miksikä sitten makailin siellä auton takana kadulla. No, olin juuri lähtenyt pienelle kävelylle lepuuttaakseni hermojani etten hyppisi seinille ja se kaatuminen ikään kuin kruunasi koko loman..
muistui tuossa mieleeni eräs perjatai heinäkuulta muutaman vuoden takaa.. ajoin tulloin elämäni ensimmäisen kolarin ja sain sakot.. olin silloin palaamassa lomalta ja matkalla paikalliseen tapahtumaan. Jos olisin tehnyt niinkuin alkuun meinasin olisin saanut vain ylinopeus sakot, mutta koska tein päätöksen olla ohittamatta erästä punaista autoa runttasin sen sijaan autoni kyljen, menetin vakuutuksen bonukset ja sain lisäksi sakot.. elikkäs. Olin ajamassa kajaanista päin kohti Iisalmea.. minun eteeni kääntyi jostain punainen auto ja samalla huomasin poliisien maijan lähtevän ajamaan kohti pohjoista. Kärkyin aikani sen punaisen auton jäljessä ja sitten tein lopulta tuon päätöksen olla ohittamatta sitä koska se ei olisi edistänyt matkaani juuri ollenkaan. Ajoin sitten rampille sen punaisen auton jäljessä ja olin 100% varma ettei autoja tule risteävältä suunnalta. Harmi vain, että se matala musta auto jäi sillan kaiteen katveeseen ja sen ajovalot taasen sen punaisen auton peittoon. Alkuun tosin ihmettelin, että miten h.......sä ne poliisit jo siihen kerkesi.. kömmittyäni romustani ulos huomasin sen punaisen auton olevan poliisien siviili auton.. ja näkyipä maijakin, jo, kuin tilauksesta porhaltavan samaa ramppia ylös päin.. oli siinä sivullisilla katsottavaa kerrakseen.. musta auto, kylkirutussa oleva auto, maija ja punainen auto.. Siinä kun minä sitten istuin maijan kyydissä ja katsoin miten minulle kirjoitettiin sakkolappua, 400mk sakot.. tuli vain semmoinen ahaa elämys kun todettiin siinä sitten porukalla, että on perjantai ja 13pv
nääkyypi olevan tänä vuonna toukokuulla tuo kovan onnen 13pv ja perjantai. Viime vuonna pääsin aika vähällä.. Viime vuoden helmikuun 13pv ja perjantai vetäisin lipat juuri ennen vuorokauden vaihtumista ja elokuulla ensin toinen lehmä potkaisi käteen verisen naarmun ja toinen suoraan arkaan paikkaan..
Jep.. Taitaa olla viisainta jäädä petiin nyyhkyttämään.. - voi hemmetti
Saitko jo kaiken ulos... jouduitkos vielä lapsena matkustamaan pakettiauton takaosassa.
Hanki elämä ja lopeta vanhojen märehteminen.
ETENE, IHMINEN!- inkku
itse asiassa, olen kyllä matkustanut myös pakettiauton takaosassa..
ja hankkisin miellelläni sen oman elämän, mutta silloin syyllistyisin heitteille jättöön.. useammin kuin kerran on kyllä juolahtanut mieleen, että mitä jos sitä lähtis tuosta pihalta autolla ajamaan, määränpäänä tuntematon.. perille päästyään ilmottas vain yhdelle ihmiselle jonkin osoitteen mihin vois postit lähettää ja sitten ehkä joskus ilmottas sisaruksille, suvulle, ystäville minne on mennyt ja miksi..
elämä potkii nimittäin yhä, 45 vitosella maiharilla.. eräs irtokoira tappoi juhannuksena puolet lemmikeistäni.. vaadin korvausta, ja sainkin korvauksen, mutta mikään ei korvaa menetettyjä lemmikkejä
juhannus taasen.. no. näkyi noudattavan pelottavan varmasti vanhaa kaavaa..
-juhannus 1999: isäni pilaa juhannuksen vetämällä pers kännit ja yrittämällä väittää paikallisessa tapahtumassa ventovieraan autoa omakseen (selitäppä siinä sitten)
-juhannus 2000: auton syyläri poksahtaa kesken matkan 50km lähimpään korjaamoon ja vesisadekkin sieltä saapuu
-Juhannus 2001: auton laturi temppuilee juhannus juhlilta pois lähtiessä.. ei käynnisty kuin työntämällä ja syyläri sanoo yhteistyö sopimuksen irti 80km päässä kotoa
-juhannus 2002: juhannukseksi vuokratussa mökissä ei olekkaan kiinteää jääkaappia, grillin sytytys neste ei ole mukana ja tulitikkuja on rajallinen määrä
-juhannus 2003: äänekästä seksiä viereisessä makuu huoneessa ja seinät paperin ohuet prkl..
-juhannus 2004: oli vähän tunnelmat matalalla kun lähi omainen kuoli
-Juhannus 2005: savu saunassa kylpy peruuntuu, irtokoira tappaa puolet lemmikeistä..
miltäköhän se tuntuis viettää juhannus sillai kun ite haluaa..
ensi juhannuksena vois kyllä tehdä pieni muotoisen katoamis tempun.. tai jäädä vain sänkyyn nukkumaan, kännykkä sammutettuna ja ovi lukossa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107171Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009